Saarna
  • Ainutlaatuinen joulu löytyy tänäänkin

    Joulupäivänä. III vsk:n evankeliumi.

    Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä. Matt. 1:18-24.

    Tämäkin joulu kutsuu meidät Vapahtajan luo, joka on sanonut: "Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." (Joh. 14:6)

    Joulun sanomassa on jotakin hyvin poikkeuksellista ja ainutlaatuista, samalla mukaansa tempaavaa ja kiehtovaa.

    1. Joulun sanoma on ainutlaatuinen, koska se kertoo Jumalan rientäneen ihmistä auttamaan

    Ihmisen omaantuntoon on kirjoitettu, että Jumala on ja että ihminen on hänelle tilivelvollinen ja syntiensä tähden velallinen. Tästä johtuu, että ihminen pakenee Jumalaa ja yrittää löytää keinoja päästä piiloon. Raamattu ei puhu ainoastaan ensimmäisten ihmisten paosta ja piiloutumisesta paratiisin puiden sekaan, vaan Johannes Kastaja kysyy: "Kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?" (Matt. 3:7). Vapahtaja itse lausuu: "Kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?" Hebrealaiskirjeen kirjoittaja asettaa saman kysymyksen: "Kuinka me voisimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta" (Hebr. 2:3).

    Lopun ajan epäuskoisten tuskaa Ilmestyskirja kuvaa seuraavasti: "Maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät vuoriin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: 'Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta'" (Ilm. 6:15-16).

    Paossa, vihaa peläten, ilman rauhaa. Ja miten moninaisia selityksiä ihminen onkaan keksinyt vapautuakseen kohtaamasta todellista Jumalaa. Omaatuntoa rauhoittamaan tai turruttamaan on pakanauskontoja, ideologioita, elämänfilosofioita, kehitysoppia, viihdettä, rockia, jopa hyväntekeväisyyttä. Kaikessa tässä yrityksessä on vikana: Jumalaa ei pääse pakoon. Ihminen ei voi itse ansaita pelastustaan. Jeesus sanoo: "Jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi", Joh. 3:20. Tässä syy pakenemiseen: ettei saisi nuhteita pahoista teoistaan.

    Miten vastakkainen onkaan joulun sanoma. Kun ihminen luonnostaan pyrkii itse lepyttämään Jumalan päästäkseen hänen vihaansa pakoon, niin joulu kertoo meille Jumalan rakkaudesta: hän lähetti Poikansa maailmaan, että me voisimme tulla valkeuteen nuhdeltaviksi pahoista teoistamme, ei sitä varten, että Jumala kostaisi meille ansiomme mukaan, vaan sitä varten, että hän julistaisi meille synninpäästön. Tässä on kolme suurta vastakohtaa. 1. Ihminen pelkää vihaa, Jumala kuitenkin rakastaa häntä tässä armonajassa. 2. Ihminen itse tahtoo ansaita autuuden itselleen, Jumala antaa sen armosta, lahjana. 3. Ihminen yrittää itse päästä ylös Jumalan luo, Jumala tuleekin alas ihmisen luo.

    Tekstimme sanoo, että lapselle oli annettava nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistään. Samalla hänen nimensä oli Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Jumala ihmiseksi tulleena, alhaalla, meidän luonamme, syntien sovittajana, syntisten Vapahtajana. Tällaista sanomaa ei yksikään ihminen ole keksinyt. Jumala on sen ilmoittanut. Raamattu sanoo evankeliumia sellaiseksi, "mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut". Näin joulun evankeliumi on niin suurta Jumalan viisautta, ettei meidän järkemme kykene sitä käsittämään. Kuitenkin lapsenomainen usko omistaa sen ja löytää turvapaikan. Turvan pahaa omaatuntoa, Jumalan lain syytöksiä, kiusaajan ahdistelua, jopa Jumalan vihaa vastaan.

    Kun Jumala itse riensi avuksemme, meillä ei ole mitään hätää.

    2. Joulun sanoma on ainutlaatuinen, koska Jumalan Poika tuli auttamaan meitä ainutlaatuisella tavalla

    Kun ihminen ei halua tulla joulun valkeuteen, vaan jäädä syntinsä pimeyteen, hän ei halua uskoa myöskään sitä tapaa, jolla Jumala tuli ihmiseksi.

    On jotakin hämmästyttävää siinä, että evankeliumi piti julistaa koko maailmassa, kaikille ihmisille: rikkaille, köyhille, järkeville, tyhmille, oppineille, oppimattomille. Ja siitä huolimatta, se on sellainen kuin se on: Jumalan Poika tuli ihmiseksi sikiämällä Pyhästä Hengestä ja syntymällä neitsyt Mariasta. Kysy keneltä järkimieheltä tahansa, olisiko tällainen sopiva sanoma, jolla lähestyä maailmaa ja saavuttaa suuria voittoja Kristukselle. Kysy tämän päivän hienostolta tai kadun mieheltä: Onko tämä se sanoma, joka antaa toivon maailmalle siirryttäessä toiselta vuosituhannelta kolmannelle ja saat vastaukseksi: kaikkea muuta voi edes kokeilla, tämä taas ei ole edes kokeilun arvoinen. Ja siitä huolimatta Jumalan vastaus on joulun evankeliumi, Jumalan Pojan neitseellinen syntymä, Kristuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus. Eikä tämä ole vain siitä huolimatta oikea vastaus, vaan juuri siksi, että se ei ole ihmisten mielen mukainen, se on oikea.

    "Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi." Juuri siinä, että joulun evankeliumi on niin erilainen kuin ihmisen omat ajatukset, juuri siinä, että se on niin mahdoton, se osoittautuu alkuperältään jumalalliseksi. Kaikki vastaväitteet, mitä ihminen keksiikään, kaatuvat hänen huonon omantuntonsa tosiasiaan. Ne kaatuvat myös hänen voimattomuuteensa itse auttaa itseään. Mutta evankeliumi osoittaa voimansa, kun se lohduttaa avuttomia, ahdistuneita, pelokkaita, synnin murjomia ja sanoo: "Maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto." Se tuo rauhan valoa tähän pimeyteen. Jumalalla ei ole koston ajatukset, vaan hyvän tahdon, anteeksiantamuksen ajatukset. Kristus on tehnyt kaikki, mitä pelastukseen tarvitaan. Usko häneen, ja se rauha on sinullakin, ainutlaatuinen joulurauha.

    "Älkää peljätkö, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuileva kaikelle kansalle: teille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa." (Luuk. 2:10-11).

    Markku Särelä

  • Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.

    Pastori Markku Särelän saarna 4.12.2010 Tampereella

  • Älä pelkää, sinä piskuinen lauma!

    Joulun jälkeisenä sunnuntaina. II vsk:n evankeliumi.

    Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Luuk. 12:32.

    Kun Jeesus oli kutsunut itselleen 12 apostolia, hän opetti heitä katselemaan kedon kukkia ja taivaan lintuja ja uskomaan, että taivaallinen Isä pitää heistä hyvän huolen. Hän oli kutsunut heidät saarnavirkaan ja heidän oli määrä lähteä aikanaan kaikkeen maailmaan, jolloinka heillä ei olisi hyvätuloista virkaa, vaan he joutuisivat elämään sen varassa, kuinka ihmiset uhraisivat Herralle. Silti Jeesus sanoi heille: "Antakaa almuja ja jakakaa omastanne." Heidän tuli olla hyviä esikuvia kaikille siinäkin asiassa. Tällaisista asioista puhuessaan Jeesus sanoi tekstimme sanat: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." Luuk. 12:32.

    Rakkaat joululeiriläiset ja te kaikki, olettehan tekin piskuinen lauma. Elättehän maailmassa, jossa teidän ulkopuolellanne on suuri lauma epäuskoisia ja toisuskoisia, jotka eivät ymmärrä uskon, Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen merkitystä. Miten te tarvitsettekaan rohkaisua! Hyvä Paimenemme tulee sanassaan teidänkin tykönne ja sanoo: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma."

    Olette piskuinen lauma

    Kristityn ei tule koskaan unohtaa, että hän kuuluu piskuiseen laumaan, eikä sitä, että hän voittaa. Mistä tiedämme, että kuulumme piskuiseen laumaan? Tiedämme sen osaksi kokemuksesta. Niin monet ovat toista mieltä. Niin monet elävät maailman menon mukaan epäuskoisesti. Aivan erityisesti tiedämme sen Raamatun todistuksesta. Jeesus sanoi kerran opetuslapsilleen: "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät." Matt. 7:13-14. Taivaan tien kulkijoita on siis vähemmän kuin niitä, jotka kulkevat helvetin kärsimyksiin ja kauhuihin. Kun siis olet matkalla taivaaseen, kuulut vähemmistöön, kuulut piskuiseen laumaan.

    Ei ole mitään häpeällistä siinä, että kuuluu vähemmistöön. Ajatellaanpa esimerkiksi urheilijoita. Jotakin olympialajia harjoitetaan yli sadassa maassa. Kussakin maassa voi olla hurja määrä jonkin lajin harrastajia. Heistä voi päästä olympialaisiin vain kolme parasta, jos ovat selviytyneet tulosrajasta. Ja kisoissa joukko vain pienenee; loppukilpailuun pääsevät vain parhaat, ja kultamitalin saa vain yksi. Eikä siinä ole mitään häpeällistä, että tämä paras, vain tämä yksi saa lajinsa kultamitalin.

    Jeesuksen piskuiseen laumaan kuuluminen on vielä paljon suurempi kunnia. Se ei ole kuitenkaan ansio, vaan se on Jumalan lahjaa ja armoa. Se on kunnia, jota epäuskoiset eivät ymmärrä kunniaksi. Mutta älä siitä säikähdy. Ole vain kestävä uskossasi. Ja yritä voittaa muitakin samaan Jumalan lasten joukkoon Herraa Kristusta seuraamaan.

    Teillä on taivaallinen Isä

    Maailmassa on paljon isiä, jotka eivät elä yhdessä lasten ja äidin kanssa ja joista lapsilla ei ole turvaa eikä iloa. On kuitenkin myös isiä, jotka tekevät työtä yhteisen kodin hyväksi, rakastavat perhettään ja ovat sille suuresta merkityksestä. Jumalan lapsilla on erityisen hyvä Isä, taivaan Isä, joka on rakkaus, joka pitää lapsistaan hyvän huolen ja suojelee heitä heidän kaikilla teillään ja matkoillaan sekä kaikissa elämän vaiheissa. Häneen Jeesus kiinnittää opetuslasten huomion, kun hän sanoo: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." "Teidän Isänne"! Hän ei olekaan kuka tahansa. Mitä ovat hänen rinnallaan suurimmatkaan ihmisjoukot? Raamattu sanoo: "Katso, taivasten taivaisiin sinä et mahdu." Ja: "Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän... Kaikki kansakunnat ovat niinkuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä."

    Joskus voi tuntua siltä kuin Jumala olisi unohtanut meidät, mutta mitä taivaan Isä itse sanoo? Hän lausuu Jes. 40:14-17: "Mutta Siion sanoo: 'Herra on minut hyljännyt, Herra on minut unhottanut.' Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota."

    Olemme siis Isän suojassa. Miten hän pitää meistä huolta. Hän hoitaa meitä välikappaleitten avulla. Näitä ovat ajallisessa elämässä pyhät enkelit, toiset ihmiset ja kaikki muutkin ajallisen elämän piiriin kuuluvat asiat. Taivaan tiellä hän hoivaa meitä sanalla ja sakramenteilla. Siihen kuuluu myös oikea seurakuntayhteys puhtaan Jumalan sanan alla.

    Vielä Vapahtaja sanoo taivaallisesta Isästämme: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Joh. 10:27-30. Eivätkö nämä ole turvalliset, lohduttavat sanat!

    Teillä on valtakunta

    Usein Jumalan lapset ovat kuin toisen luokan kansalaisia, vähän noin niin kuin halveksien syrjäsilmällä katsottuja. Kun seurakuntamme syntyivät 1920-luvulla, Suomi oli itsenäisenä kansakuntana vielä nuori, ensimmäisen seurakunnan syntyessä vasta 6-vuotias. Nuorella kansallamme oli paljon vihollisia. Seurakuntiemme jäsenet olivat kuitenkin hyvin isänmaallisia. Heitä loukkasi syvästi, että heitä pidettiin epäisänmaallisina siitä syystä, etteivät he kuuluneet kansankirkkoon. He kuitenkin kantoivat kärsivällisinä tätä ristiä, koska heille oli tärkeätä pysyä uskollisesti siinä, minkä tiesivät oikeaksi. He ymmärsivät, että jos he tekevät vastoin omaatuntoaan, he menettävät sen valtakunnan, jonka taivaan Isä on heille antanut.

    Kun Jeesus puhui tekstimme sanat opetuslapsilleen, Israelin kansa oli vieraan vallan, roomalaisten alainen. Jumala oli luvannut Daavidille noin tuhat vuotta ennen Jeesuksen syntymää hallitsijan, jonka valtakunta ei järky. Nyt tämä hallitsija oli tullut. Hän oli Jeesus. Hänen mukanaan tuli myös valtakunta, Jumalan valtakunta eli taivasten valtakunta. Se oli niillä, jotka uskoivat Jeesukseen. Mutta niillä, jotka eivät häneen uskoneet, sitä ei ollut. Juutalaiset, jotka eivät ymmärtäneet Jeesuksen valtakunnan hengellistä, taivaallista luonnetta, eivät uskoneet, että Jeesus oli luvattu Messian eivätkä he lainkaan ymmärtäneet, että Jumalan valtakunta voisi olla hengellinen. Siksi he naulitsivat Jeesuksen ristille ja panivat hänen päähänsä orjantappurakruunun, pilkkakruunun.

    Ethän, rakas ystäväni, odota tänne maailmaan jotakin mahtavaa ulkonaista kirkkoa tai uskon valtakuntaa? Jos sellainen tulee, se on varmasti väärä kirkko ja väärän uskon valtakunta. Sinulle on annettu valtakunta, joka on taivasten valtakunta. Se on sinulla uskossa, ei näkemisessä. Valtakunnassa on Jeesus kuninkaana. Hän hallitsee sanalla. Hän pitää huolta valtakuntansa kansalaisista antaen heille paljon hyvää: synnit anteeksi joka päivä armonsa rikkauden mukaan, omantunnon rauhan, autuuden ilon ja varmuuden siitä, että kerran pääsemme taivaaseen. Hänen valtakuntansa ilmestyy kerran kunniassa ja kirkkaudessa, kun Jeesus tulee ja vie omansa taivaaseen. Tämä on iankaikkinen valtakunta, joka ei koskaan sorru. Sen onni on loputon. Sen autuus on niin suurta, ettemme voi sitä täällä käsittää. Siellä Jumalalle annetaan kunnia. Siellä ei ole kenelläkään minkäänlaista ahdistusta eikä pahaa oloa.

    Kun sinulla on valtakunta, sinulla on paras kuningas ja sinä olet kansalainen. On ihmisiä, joilla ei ole minkään valtakunnan kansalaisuutta eikä passia. He ovat kodittomia, maattomia, pakolaisia, turvattomia. Sinun, joka uskot Jeesukseen, sinun nimesi on kirjoitettuna taivaan kirkonkirjoihin, ja kuningas Kristus tunnustaa sinut veljekseen ja valtakuntansa kansalaiseksi. Kuninkaan veljet ja sisaret eivät ole vain kansalaisia, vaan myös prinssejä ja prinsessoja. Muista tätä silloin, kun maailma sinua pilkkaa äläkä luovu uskostasi äläkä anna pois taivaallista valtakuntaasi.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Älä pelkää, vaan turvaa ihmisen poikaan

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    joulujuhlassa Tampereella 4.12.2022

  • Älä taivu ihmisten edessä

    Pastori Vesa Hautalan saarna 24.6.2018 Orivesi

  • Älä torju Jeesusta (Saarna, Luuk 4:22-30)

    Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 28.8.2011 Siitamajalla

  • Älkää murehtiko

    Pastori Markku Särelän saarna 13.9.2020

  • Älkää rakastako maailmaa...Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika.

    Pastori Kimmo Närhin saarna 7.10.2012 Hämeenlinnassa

  • Ansiotonta, mutta merkityksellistä

    Luuk. 17:7–10: Jos jollakulla teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kun syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'? Eihän hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Mielestäni ei. Myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'"

    ”Kiitos” on ilahduttava sana. Kiitos kertoo, että on tehnyt jotain merkityksellistä, että on auttanut toista ihmistä. Jokaisella meistä on tarve olla merkityksellinen. Vaikka merkityksellisyyden kokemuksen tavoitteluun liittyykin langenneessa maailmassa usein tarve ylentää itseään, merkityksen kaipuun sinällään voi nähdä palautuvan Jumalan luomistyöhön.

    Merkityksellisyyden kaipuu perustuu luomiseen

    Jumala antoi ihmiselle paratiisissa tehtävän: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää, täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi. Hallitkaa myös meren kalat, taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.” (1 Moos. 1:28) Ihminen luotiin hallitsemaan maata. Meidät luotiin vaikuttamaan ympäristöömme. Meille annettiin tehtäväksi saada lapsia, tehdä työtä ja rikastuttaa muutenkin tämän luomakunnan elämää. Ja kun vaikutamme maailmassa Jumalan tahtomalla tavalla, elämämme on merkityksellistä. Iloitsemme siitä, että pystymme vaikuttamaan maailmaan, koska meidät on luotu tekemään niin. Jumalan luomistyön mukainen elämä on siunauksellista, vaikka lankeemuksen seuraukset välillä painavatkin.

    Meidän aikanamme painotetaan vapautta. Ihanteena on, että ihminen saa päättää itse, mitä tekee elämällään. Mutta vapaus on vaarallinen asia, jos siihen ei liity vastuu. Täysin vapaa elämä on merkityksetöntä. Ja kun ihminen jätetään omilleen etsimään merkitystä elämäänsä, tulokset ovat kauheita. Seurauksena on mielihalujemme orjuus, itsensä jumalaksi tekeminen. Ihminen luotiin hyväksi, mutta lankeemus turmeli meidät perin juurin. Todellinen vapaus on sitä, että emme ole itsemme orjia, vaan vapaita palvelemaan Jumalaa. Tämä on totta myös ehdonvallan asioissa: niissäkin meidän tulee miettiä, mikä on lähimmäisemme parhaaksi ja Jumalan kunniaksi. Kilvoitellessamme Jumalan tahdon mukaan olemme vapaita.

    On tärkeää, että painat mieleesi sen, että kun koet iloa puurtamisestasi, kun näet vanhemmuuden ihmeellisenä lahjana, kun kiitos lämmittää mieltäsi, se ei ole paha asia. Se kertoo siitä, että Jumalan luomissana on vaikuttanut elämässäsi. Olet ollut heijastamassa ja jakamassa Luojasi hyvyyttä. Tästä saat ehdottomasti iloita. Toimit sen mukaan, mitä varten sinut luotiin.

    Kiitoksen kaipuu kertoo pahasta sydämestä

    Merkityksen kaipuussa ei ole siis sinällään vikaa, mutta kiitoksen kaipuussa voi olla. Kuinka usein onkaan niin, että pahoitamme mielemme, jos emme saa kiitosta? Kuinka usein lopetamme hyvän tekemisen, jos emme saa tunnustusta? Jos vaadimme kiitosta itsellemme sen ehtona, että teemme hyvää, silloin emme muistuta taivaallista Isäämme. ”Sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa sekä väärille että vanhurskaille.” (Matt. 5:45)

    Eikä kiitoksen kaipuu väritä vain suhdettamme lähimmäiseen. Se voi liittyä myös suhteeseen, joka meillä on Jumalaan. Voimme kokea häntä kohtaan katkeruutta siitä, että vaikuttaa siltä, kuin ne, jotka eivät pyri olemaan uskollisia hänen tahdolleen, saisivat kiitosta meidän sijaamme. Eivätkö psalmit ole täynnä sellaista huokausta kuin tämä: ”minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan, kun näin jumalattomien menestyvän. – – heillä on ainainen rauha, ja he yhä rikastuvat. Turhaan minä olen pitänyt sydämeni puhtaana ja pessyt käteni viattomuudessa: minua vaivataan joka päivä, ja saan kuritusta joka aamu.” (Ps. 73:3,12–14)

    Jos mielessäsi on psalmin ajatuksia, älä pyri tukahduttamaan niitä, vaan anna ne Jumalalle. Näin panet turvasi häneen etkä hautaa katkeruutta sydämeesi.

    Eivät orjat saa palkkaa

    Päivän evankeliumi on myös avuksi, koska Vapahtaja vetää meidät takaisin maan pinnalle ja laittaa asiat oikeaan suhteeseensa, kun hän sanoo: ”Jos jollakulla teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kun syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'? Eihän hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Mielestäni ei.”

    Lähimmäisemme voi olla meille kiitollisuuden velassa. Olemme tehneet hyvää, ja kaiken inhimillisen järjen mukaan olemme ansainneet kiitoksen. Mutta mitä me voimme vaatia Jumalalta? Herra vertaa suhdettamme palvelijaan, jolle itsesäänselvästi kuuluu isännän tahdon täyttäminen. Ei hän ansaitse siitä mitään kiitosta, että toimii sen mukaan kuin hänen oletetaan toimivan. Isännällä on kaikki oikeus vaatia palvelijaltaan, eli orjaltaan, palveluksia.

    Niin kuin isännällä on oikeus orjaansa, niin Jumalalla on oikeus meihin, koska hän on luonut meidät. Elämämme on lahja. Me emme voi mitenkään maksaa hänelle takaisin kaikkea hyvyyttä, mitä hän on meille antanut ja vieläkin antaa. Siksi meillä ei ole varaa olla kiitoksen kipeitä. Jumala on luonut meidät, jotta toimisimme täällä hänen luomisessa antamien tehtävien mukaisesti. Kun teemme niin, saamme merkityksellisyyttä elämäämme, mutta ei meillä ole perusteita vaatia häneltä palkkaa työstämme. Jeesus tiivistää kristillisen mielenlaadun sanoihin: ”kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.”

    Nämä sanat eivät ole nöyristelyä, jossa kielletään kokonaan se, että Jumala olisi tehnyt hyvää kauttamme. Päinvastoin, niissä tunnustetaan se, että olemme tehneet todella sitä, mitä Jumala on käskenyt, mutta samalla sanotaan, ettei meillä ole perusteita pitää häntä velallisenamme. Olemme tehneet vain sen, minkä olemme olleet velvollisia tekemään.

    Armahdetut palvelijat palkitaan

    On toinenkin syy, miksi emme voi vaatia Jumalalta palkkioita. Tuo syy on se, että olemme monessa rikkoneet Jumalan tahdon. Yksittäisiä asioita toki on, joita olemme tehneet – mutta Jumalan lain edessä nekin osoittautuvat kovin puutteellisiksi. Olemme tehneet kyllä jotain Jumalan tahdon mukaan, mutta se ei millään tavoita sitä, mitä Jumala laissaan odottaa meiltä.

    Kun puhutaan ansiosta tai palkasta, joka Jumalan kuuluisi antaa meille, tuo palkka on iankaikkinen kadotus. Sen olemme hyvin ansainneet. Jumalan kuvaksi luotuina meidän tulee heijastaa sitä, millainen hän on, mutta usein olemme epäjumalankuvia; itsekeskeisyydessämme, olemme kaikkea muuta kuin Jumala, joka sulasta laupeudestaan ylläpitää luomaansa maailmaa.

    Toivottomuuteen meidän ei kuitenkaan tarvitse vaipua. Ratkaisu synnin ongelmaan ei ole se, että yritämme täyttää Jumalan tahtoa ja tehdä hänestä velallistamme. Sehän on mahdotonta, koska elämämme kuuluu hänelle. Kuinka hän voisi olla meille velkaa? Mutta meidän pahuuttamme vastaan piirtyy kauniisti esille se, millainen Jumala on: hän ei ole rakkaudessaan vain luonut meitä ja ylläpitänyt elämäämme, vaan hän on kaiken lisäksi lähettänyt ainoan Poikansa maailmaan pelastamaan meidät kadotuksen alta. Täysin ilman meidän ansiotamme. Vain armosta. Rakkautensa tähden.

    Kun tunnustamme, että olemme itsessämme köyhiä orjia, jotka ovat ansainneet vain iankaikkisen kadotuksen, ja heittäydymme Kristuksen varaan, silloin olemme vieläkin ansiottomia palvelijoita, mutta armahdettuja palvelijoita kuitenkin. Meidän kerskauksemme ei ole itsessämme, vaan ”Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, kuten on kirjoitettu: ’Se, joka kerskaa, kerskatkoon Herrassa.’” (1 Kor. 1:30,31) Kun Jumala kirkastaa meille Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna, silloin meillä on rauha. Sinullakin voi olla rauha, kun luotat siihen, että hän, jolla oli Jumalan muoto, otti orjan muodon ja kärsi hamaan ristin kuolemaan asti sinun edestäsi. Hänellä ei ollut mitään velvollisuutta tulla pelastamaan sinua, mutta hyvyydessään ja laupeudessaan hän otti kärsittäväkseen syntiesi rangaistuksen. Tässä Jumalan suurimmassa rakkauden osoituksessa syntistä ihmiskuntaa kohtaan löydät Jumalan Pojan ansion, löydät anteeksiantamuksen synneistäsi.

    Jeesuksen armossa olisi, mistä iloita iankaikkisesti, mutta kaiken lisäksi Jumala vieläpä palkitsee meidät. Hän palkitsee sen hyvän, mitä hän on armahtamissaan vaikuttanut tämän elämän aikana. Hän antaa meille armopalkan ja kruunaa täten omat tekonsa. Tällä tavoin Jumala kirkastaa itsensä. Iankaikkisuudessa iloitsemme yhdessä kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt kauttamme. Emme ole ansainneet häneltä mitään, mutta hän haluaa silti osoittaa rakkauttaan näin monin tavoin.

    Kun näet Jumalan hänen hyvien tekojensa valossa, tunnet hänet oikein. Tunnustat mielelläsi olevasi ansioton palvelija, koska tiedät, miten ylenpalttisen rikas antaja sinulla on Isänäsi. Saat elää täällä ajassa toteuttaen Jumalan armon varassa hänen tahtoaan. Saat elää hyvin merkityksellistä elämää et vain Jumalan palvelijana, vaan ennen kaikkea hänen lapsenaan.

  • Anteeksiantamisesta

    Matt. 18:23-35Sentähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä. Ja kun hän rupesi tilintekoon, tuotiin hänen eteensä eräs, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää. Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa, niin hänen herransa määräsi myytäväksi hänet ja hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja velan maksettavaksi. Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki'. Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi. Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'. Niin hänen kanssapalvelijansa lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle'. Mutta hän ei tahtonut, vaan meni ja heitti hänet vankeuteen, kunnes hän maksaisi velkansa. Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät, mitä tapahtui, tulivat he kovin murheellisiksi ja menivät ja ilmoittivat herrallensa kaiken, mitä oli tapahtunut. Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit; eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?' Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."

    Varmaan muistatte, miten patriarkka Jaakob yritti välttää veljensä Eesaun vihan, kun tämä oli lähtenyt tulemaan sotajoukkojen kanssa hänen luokseen. Taustalla oli se, että Jaakob oli vuosia aiemmin vienyt Eesaulta esikoisoikeuden, ja vanhempi veli oli puhkunut raivoa. Kun Jaakob sai kuulla isoveljensä lähestyvän sotilaiden kanssa, hän yritti kaikin mahdollisin keinoin lepyttää tätä. Hän lähetti kolme joukollista suuria lahjoja edeltään ja kävi vasta sitten perheineen Eesauta vastaan. Jumalan varjeluksesta ja siunauksesta kohtauksella oli onnellinen loppu: Eesau antoi kaiken anteeksi ja sulki veljensä syliinsä. Hän ei edes halunnut lahjoja. Hän oli antanut todella anteeksi.

    Jaakobin käytöksestä huomaa sen, että hän ymmärsi, millaisia ihmiset yleensä ovat. Anteeksi antaminen on meille vaikeaa. Lausahdus: ”Anteeksi annan, mutten koskaan unohda”, ilmentää tätä vaikeutta. Ihmisen on helppo sanoa: ”Saat anteeksi”, mutta kuitenkin vielä jälkeen päin oikeuttaa syntinsä sillä, että kun toinen teki silloin ja silloin minua vastaan, niin on ihan oikeutettua kohdella häntä kaltoin. Erityisen suuri kiusaus tällaiseen ajatteluun on, kun lähimmäinen on tehnyt saman synnin useamman kerran. Silloin hän voi ajatuksissamme vaikuttaa paatuneelta rikkojalta eikä sellaiselle kuulu mikään armo. Päivän evankeliumi ei nyt kuitenkaan vaadi meiltä ainoastaan anteeksi sanomista, vaan se käskee meitä antamaan sydämestämme kaiken anteeksi.

    Anteeksiantamuksen rajattomuus

    Syntien anteeksiantaminen on keskeinen aihe Matteuksen evankeliumin 18. luvussa, josta päivän evankeliumitekstin vertaus löytyy. Juuri ennen tänään käsiteltävää jaksoa on puhuttu muun muassa kirkkokurista ja sen eri asteista. Kun Jeesus oli kertonut opetuslapsilleen, kuinka loppuun saakka katumattomat tulisi sulkea pois seurakunnan yhteydestä, Pietari oli kysynyt Vapahtajalta: ”Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?” (j. 21) Kysymyksen taustalla voimme nähdä langenneen ihmisen ajattelutavan: anteeksiannolla tulee olla selkeät ja määrätyt rajat. Seitsemän kertaa on paljon! Mutta Jeesus oli vastannut hänelle: ”Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän” (j. 22). Sanoillaan Jeesus ei tietystikään tarkoita sitä, että 490 kertaa anteeksiannettuaan voi olla antamatta anteeksi. Seitsemän on täydellisyyden luku ja niin sen kerronnaiset kertovat siitä, ettei anteeksiantamuksella tule olla rajoja. Aina, kun toinen tulee luoksemme katuen ja pyytää saada anteeksi, meillä on Kristuksen käsky antaa hänelle anteeksi.

    Havainnollistaakseen tätä Jeesus esittää vertauksen kuninkaasta ja kahdesta velallisesta. Kuningas vaati velalliset tilille veloistaan. Niin hänen luokseen tuotiin eräs velallinen, joka oli velkaa 10 000 leiviskää. Se ei välttämättä kuulosta meidän korvissamme juuri miltään, mutta se oli aivan suunnaton summa: ainakin 60 miljoonaa denaaria. Työläisen päiväpalkka taas oli yksi denaari. Summa on niin huikean iso, ettei velallisella ollut mitään mahdollisuuksia maksaa sitä. Siksi hänelle oltiin määräämässä orjan osaa, samoin kuin hänen vaimolleen ja lapsilleen. Kuningas suhtautuu hyvin jyrkästi palvelijansa velkoihin: tässä ei kyselty sitä, mitä Mooseksen laki sanoo orjien vapautumisesta sapattivuosina tai riemuvuosina. Ei minkäänlaista armeliaisuutta. Velallisen uskottomuus on koitumassa sekä hänen että hänen koko perheensä turmioksi. Ei ole vaikea arvella, millaisen kohtalon hän voi jo nähdä mielessään vaimollaan ja lapsillaan, kun nämä joutuvat toisten riistettäviksi. Kaikki on hänen syytään.

    Kauhuissaan palvelija lankesi maahan ja rukoili armoa: ”Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki” Palvelija vakuuttaa tekevänsä, mihin ei koskaan pystyisi. Mutta nyt kuninkaasta paljastuu uusi puoli: hän antaakin kaiken anteeksi. Ankaruus vaihtuu sääliin. Ratkaisu on aivan häkellyttävä: suunnattomat velat ovat poissa. Kuningas ei vaadi enää niistä tilille. Palvelija on armosta täysin vapaa.

    Kun me kristityt kuulemme tällaisen kuvauksen, mielemme rientävät heti sen ääreen, miten Jumala on meitä säälinyt, kun hän antoi ainoan Poikansa syntiemme sovitukseksi. Laissaan hän jyrisi meille iankaikkisen kadotuksen orjuutta, mutta rakkaudessaan hän otti velkamme maksettavakseen ja naulitsi sen ristinpuuhun. Niin meidän syntimme tulivat kertakaikkisesti anteeksiannetuiksi. 60 miljoonaa denaaria on pieni summa verrattuna siihen iankaikkiseen velkaan, jonka me olemme synneillämme kartuttaneet. Mutta kaikki on annettu anteeksi. Kertakaikkisesti. Riittävästi. Lopullisesti. Meidän ei tarvitse maksaa mitään, vaan saamme uskoa, että Jeesus on maksanut kaiken. Raamattu vakuuttaa teille: ”ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan” (1 Piet. 1:18-19).

    Anteeksiantamattomuus tuo tuomion

    Jeesus ei kerro, miten palvelija reagoi heti kuultuaan kuninkaan armahduksen. Veloista vapautuneen käytös kuitenkin julistaa selkein sanoin, ettei anteeksiantamus ollut lähtemättömästi valloittanut hänen sydäntään: ”Mutta mentyään ulos se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria; ja hän tarttui häneen, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, minkä olet velkaa'” Nytkin on palvelija, joka on velkaa, mutta ensinäkin hän on velkaa kanssapalvelijalle eikä kuninkaalle ja toiseksi hän on paljon vähemmän velkaa. 100 denaariahan on vain kolmannes vuoden palkasta. Se on kyllä ihan tuntuva summa, mutta kuitenkin aivan mitätön verrattuna 60 miljoonaan denaariin. Paljon velkaa ollut on nyt niin vihainen, että hän käy toiseen käsiksi ja vaatii rahoja.

    Toistuu sama kuin aiemmin: on velallinen, joka lankeaa maahan ja pyytää: ”Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle” Mutta nyt 100 denaarin velallinen ei saa armoa, vaan hänet heitetään 100 denaarin takia vankilaan kärsimään rangaistusta. Näin toimimalla paljon anteeksisaanut ei sinällään tehnyt mitään väärää. Olihan velallinen tehnyt väärin jättäessään velat maksamatta. Tällä ei ollut mitään oikeutta valittaa tuomiosta. Ankara palvelija toimi muodollisesti ihan oikein.

    Mutta kun kuningas sai kuulla anteeksiantamansa kovasydämisyydestä, hän raivostui. Hän jyrisi armahtamalleen: ”Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit; eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?” Jeesus päättää kohti käyviin sanoihin: ”Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”

    Näin Jeesus varoittaa meitä vakavasti anteeksiantamattomuudesta. Varotus on aiheellinen, koska anteeksiantamattomuus on erittäin vaarallinen ja salakavala synti. Anteeksiantamattomuuden taustalla on ihan oikeutettu kokemus siitä, että minua vastaan on rikottu. Tuntuu perustellulta kantaa kaunaa, kun joku on tehnyt syntiä meitä kohtaan ja siten ”jäänyt velkaa”. Raamattu kuitenkin nimenomaisesti käskee meitä: ”pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, ’ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä’, ja monet sen kautta tule saastutetuiksi” (Hepr. 12:15) ja päivän vertauksessa Vapahtaja tekee selväksi, että jos emme anna anteeksi niin kuin meille on annettu anteeksi, me emme saa syntejämme anteeksi, kun kuningas kerran tulee ja meidän pitää tehdä tiliä elämästämme.

    Anteeksiantamuksen epääminen on Jeesuksen sovitustyön kieltämistä

    Miksi Jeesus on näin tiukka anteeksiantamattomuuden suhteen? No, mikä tahansa synti, johon pitäydytään vastoin Jumalan selkeää sanaa, on hyvin vaarallinen. Jokainen synti, jota harjoitetaan tietoisesti vastoin omaatuntoa ja katumatta, vie kadotukseen. Anteeksiantamattomuus on tietyssä mielessä kuitenkin ihan omassa luokassaan, koska anteeksiantamaton antaa käytöksellään ymmärtää, ettei kaikista synneistä ole anteeksiantamusta. Hän tekee turhaksi evankeliumin ytimen, eli sen, että Jumalan Poika kuoli kaikkien ihmisten kaikkien syntien tähden ja nousi haudastaan niiden voittajana. Anteeksiantamaton kieltää Vapahtajamme armotyön. Kun koko maailman kaikista synneistä on annettu riittävä maksu, anteeksiantamaton vaatii 100 denaariaan ja häpäisee siten Kristusta.

    Jos uskot Jumalan lupausten perusteella siihen, että Jeesus on sovittanut koko maailman synnin, et voi evätä anteeksiantamusta katuvalta, joka tulee pyytämään sinulta anteeksi tekemäänsä pahaa. Jos niin teet, kiellät oikean uskon ja sinut tuomitaan kerran oman näennäisen kristillisen uskosi mukaan. Voit tässä ajassa varmasti vakuutta monet siitä, että vihasi on oikeutettua, mutta et voi väittää, ettei kuninkaiden Kuningas olisi jo ilmoittanut sinulle, miten hän suhtautuu katkeruuteesi ja kaunaasi, kun hän tulee kunniassaan. Painukoon tämä, joka kerta sydämeesi, kun lausut sanat: ”ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

    Täydellinen anteeksiantavaisuus ei ole pelastuksen ehto, Jeesuksen armo on

    Näiden jyrkkien sanojen rinnalle tulee kuitenkin tuoda se, ettemme ole tässä elämässä täydellisiä anteeksiantajia. Toisten pahat teot jäävät hautamaan mieleemme emmekä saa rauhaa. Helposti pyörittelemme mielessämme uudestaan ja uudestaan sitä, miten meitä vastaan on rikottu ja siten toisen paha teko vain paisuu. Ja vaikka joskus tekisimme päätöksen antaa anteeksi meitä vastaan rikkoneelle, voimme olla pitkään loukkaantuneita ja kärsiä tunteista, jotka koemme olevan ristiriidassa anteeksiantamuksen kanssa.

    Päivän vertaus antaa meille hyödyllisen kuvan synnistä: se on velkaa. Kun henkilö antaa anteeksi, hän antaa velan anteeksi. Kreikan anteeksiantamusta tarkoittava sana viittaa tällaiseen irti päästämiseen. Anteeksiantaminen on sitä, että luovumme oikeudesta syyttää toista siitä, mitä hän on tehnyt meitä vastaan. Usein voi olla niin, että tunteet eivät heti rauhoitu, kun olemme tehneet päätöksen antaa anteeksi, vaan ne muuttuvat pikkuhiljaa perässä. Keskeistä on kilvoitella, että tällä tavalla tietoisesti päästäisimme irti toisten synneistä, vaikka olisimmekin heikkoja antamaan anteeksi.

    Tähän suureen tehtävään antakoon meille siunauksensa rakas Vapahtajamme! Ristillä pilkkaajiensa puolesta rukoilevassa Jeesuksessa näemme syntiemme sovituksen. Hänen ehdoton anteeksiantamuksensa antaa anteeksi myös meidän heikkoutemme anteeksiantamisessa. Ja tuo anteeksiantamus antaa meille iloisen ja anteeksiantavan mielen, jotta voimme antaa anteeksi ne 100 denaarit, jotka meille ollaan velkaa.

  • Ap.t. 2:42

    Pastori Kimmo Närhin saarna 8.10.2006 Helsingissä

  • Apostoli Paavalin pääsiäissaarna

    I pääs. jälk. sunn., III vsk:n epistolateksti

    Miehet, veljet, te Aabrahamin suvun lapset, ja te, jotka Jumalaa pelkäätte, meille on tämän pelastuksen sana lähetetty. Sillä koska Jerusalemin asukkaat ja heidän hallitusmiehensä eivät Jeesusta tunteneet, niin he tuomitessaan hänet myös toteuttivat profeettain sanat, joita kunakin sapattina luetaan; ja vaikka he eivät löytäneet mitään, mistä hän olisi kuoleman ansainnut, anoivat he Pilatukselta, että hänet surmattaisiin. Ja kun he olivat täyttäneet kaiken, mikä hänestä on kirjoitettu, ottivat he hänet alas puusta ja panivat hautaan. Mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Ja hän ilmestyi useina päivinä niille, jotka olivat tulleet hänen kanssansa Galileasta Jerusalemiin ja jotka nyt ovat hänen todistajansa kansan edessä. Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen, niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: 'Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt.' Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: 'Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot.' Sentähden hän myös toisessa paikassa sanoo: 'Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.' Sillä kun Daavid oli aikanansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja näki katoavaisuuden. Mutta hän, jonka Jumala herätti, ei nähnyt katoavaisuutta. Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla. Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa: 'Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille.'" Apt. 13:26-41.

    Kun Paavali oli ensimmäisellä lähetysmatkallaan, synagogan esimiehet Pisidian Antiokiassa pyysivät häntä puhumaan. Niin Paavali nousi ja alkoi puhua. Tämä puhe on meillä nyt saarnatekstinä. Se on sisällöltään pääsiäissaarna, puhe Kristuksen valtakunnasta ja hänen ylösnousemuksestaan. Se ei ollut Paavalin ensimmäinen saarna, mutta se on hänen ensimmäinen puheensa, jota Raamattu seikkaperäisesti lainaa. Hän piti sen juutalaisseurakunnalle, joka tavan mukaan kokoontui sanan ympärille joka sapatti. Tälle joukolle oli vielä varsin uusi asia se, että Kristus, luvattu Messias, oli tullut. Varmastikin he olivat asiasta jotakin kuulleet, mutta vasta nyt heille tuli tilaisuus saada siitä tarkka selko. Nyt apostoli Paavali ilmoitti heille tämän asian ja selitti sen merkityksen.

    Mekin tarvitsemme tarkan selon siitä, millainen on Kristuksen valtakunta ja mitä se meille merkitsee. Ja vaikka meillä on paljonkin tietoa siitä, uskomme tarvitsee jatkuvasti vahvistusta, jotta oikealla tavalla ymmärtäisimme Kristuksen valtakunnan ja ylösnousemuksen lohdullisen merkityksen.

    1. Kristuksen ylösnousemus perustuu Vanhan testamentin lupauksiin ja varsinkin Daavidille annettuihin lupauksiin

    Apostoli Paavali lausuu ensimmäiseksi: "Miehet, veljet, te Aabrahamin suvun lapset, ja te, jotka Jumalaa pelkäätte, meille on tämän pelastuksen sana lähetetty." Hän lähestyy kunnioittavasti heimoveljiään ja pakanakäännynnäisiä, joita heitäkin oli paikalla, ja kiirehtii heti kertomaan, että hänellä on julistettavana "pelastuksen sana".

    Samaa sukua olemme mekin, emme tosin Aabrahamista, vaan hänen esi-isistään Aadamista ja Nooasta polveutuvia. Ihmiskunnalla on yhteinen alku. Koko ihmiskunnalle on annettu sama, yhteinen Vapahtaja. Jumala lupasi Aabrahamille, että hänen Siemenessään kaikki kansat tulevat siunatuiksi. "Pelastuksen sanaa" ei tuoda meille täällä ylhäältä käsin, parempien taholta, vaan samasta rivistä, samasta syntisten joukosta. Niin on Jumala hyväksi nähnyt. Hän ei ole uskonut sananjulistusta pyhille enkeleilleen, vaan antanut sen seurakuntansa tehtäväksi. Vain hyvin poikkeuksellisesti enkelit toivat viestin Jumalalta.

    Kun olin sairaalassa saamassa syöpähoitoja, minulle tuli tilaisuus lausua huone- ja kohtalotovereilleni eri käynneillä lohdutukseksi jokin Jumalan sana ja useat ottivat sen hyvin kiitollisina vastaan. Jopa he ottivat vastaan senkin, kun sanoin, että sairaus on siunaus, ja perustelin sen sillä, että Jumala sen kautta vetää meitä itseään lähemmäksi ja tekee meille tunnetuksi ja rakkaaksi armonsa. Kun itse olin samassa elämän tilanteessa, saatoin puhua paljon rohkeammin kuin mitä olisin voinut sanoa, jos olisin terveenä astunut sinne ovesta sisään.

    Mutta nyt ei vain apostoli ole samaa joukkoa kuulijainsa kanssa, vaan meidän Herramme tuli ihmiseksi, meidän veljeksemme, yhdeksi meistä, ilman omaa syntiä, mutta meidän syntimme päälleen ottaen ja ne sovittaen ollen samalla kaikessa kiusattu niin kuin mekin voidaksensa meitä kiusattuja ymmärtää ja auttaa. Ja hänestä apostoli Paavali meille nyt saarnaa.

    Apostoli kuvaa tekstissämme Jeesuksen täyttäneen Kirjoitukset kärsimyksellään ja kuolemallaan ja sanoo: "Mutta Jumala herätti hänet kuolleista." Ja Paavali lausuu edelleen: "Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen, niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: 'Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt.' Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: 'Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot.' Sentähden hän myös toisessa paikassa sanoo: 'Sinä et salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.'

    Apostoli lausuu painavia sanoja. Jumala oli luvannut isille, että hänen oma pyhä Poikansa tulee Vapahtajaksi, joka kuolee ihmiskunnan syntiuhrina, mutta jonka hän herättää kuolleista. Se kaikki oli kirjoitettuna Vanhassa testamentissa. Mitään sinänsä uutta sanomaa Paavalilla ei ollut. Uutta oli vain se, että se, mitä oli ennustettu ja luvattu, oli nyt toteutunut. Se toki oli valtava iloinen uutinen.

    Ilouutisella mekin tahdomme lähestyä kuulijoitamme ja toivomme, että kaikki rientäisivät sitä kuulemaan.

    Profeetta Jesaja oli kirjoittanut: "Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot." (Jes. 55:3) Jumala oli siis profeetan kautta luvannut elämän uskossa häneen. Hän oli luvannut tehdä iankaikkisen liiton ja antaa lujat Daavidin armot. Tämä liitto ei ole vain sitä, että hän on armollinen langenneelle niin kuin hän antoi armonsa Daavidille, vaan myös sitä, että hän tekee iankaikkisen liiton. Hän lupaa oikealle Daavidin valtaistuimen perilliselle iankaikkisen valtakunnan, ja niin myös se liitto, jonka hän tekee, on iankaikkinen.

    Salomosta tuli Daavidin valtaistuimen perillinen, mutta hänen valtakuntansa ei ollut iankaikkinen. Hänestä tuli Kristus-kuninkaan esikuva, mutta hän ei itse ollut se, josta Daavid sai lupauksen. Se täyttyi vasta Kristuksessa. Koska Messiaan valtakunnan oli määrä olla iankaikkinen, Kristus ei voinut jäädä hautaan, vaan hän nousi ylös.

    Ilman Kristuksen ylösnousemusta ei olisi kristillistä saarnaa, ei uskoa, ei toivoa, ei pelastusta, vaan me olisimme vielä synneissämme ja vankeina kuoleman kahleissa. Mutta nyt on toisin, koska Kristus on kuolleista noussut, ei vain jollakin henkisellä tavalla, ei opetuslasten mielessä, vaan ruumiillisesti, todellisesti, niin että hänen ylösnousemuksensa jälkeen hänen kuollutta ruumistaan ei ollut haudassa eikä missään muuallakaan, vaan hän eli.

    Tämän Jumala oli ennalta luvannut. Sen täytyi täyttyä, koska Jumala oli niin sanonut. Ja niin myös tapahtui. Ja tähän täyttyneeseen lupaukseen perustuu nyt koko meidän uskomme. Kristuksella on iankaikkinen valtakunta, hän on tehnyt iankaikkisen armoliiton, olemme saaneet lujat Daavidin armot, kaikki syntimme ovat anteeksiannetut ja sen vuoksi meillä on iankaikkinen elämä ja ruumiimmekin nousee kerran kirkastettuna haudasta. Tämä sana on varma. Sen takeena on Jumalan tekemä liitto, sanan, kasteen ja ehtoollisen lupaukset.

    2. Tulemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen

    Apostoli lausuukin tekstissämme: "Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla."

    Kuka tietää ne kärsimykset, joita ihmisillä voi olla, kun he eivät tiedä, kuinka synnit saadaan anteeksi? Kerran minut oli kutsuttu erään tuttavani kuolinvuoteelle. Mies oli virkeä, vaikka hän ei elänytkään kuin ehkä pari päivää käyntini jälkeen. Syöpä eteni nopeasti. Kerroin hänelle Jeesuksesta ja siitä, että Jeesus on sovittanut hänen syntinsä ja hänkin pelastuu, kun uskoo Jeesukseen. Mies kuunteli tarkkaavaisesti ja sanoi sitten: "Niin, eivät sitä kaikki tiedä." "Olkoon teille tiettävä", sanoo apostoli. Tarvitaan selkeä, varma tieto siitä, kuinka ihminen saa synnit anteeksi. Ja kun Jumalan sana antaa meille tämän tiedon, se samalla kutsuu meidät sen uskomaan. Älköön tämä tieto olko vain pään tietoa, vaan sellaista tietoa, johon sydän turvautuu.

    Evankeliumi julistaa pelastusta Kristuksessa kaikille. Evankeliumi ei erottele ihmisiä. Se sanoo: "Jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi. Omien tekemisten tietä, lain kautta ihminen ei tullut vapaaksi orjuudesta. Ihminen ei pysty itse riisumaan synnin kahleita. Hän ei pääse irti omin voimin pahasta omastatunnosta. Hän ei vapaudu kiusaajan otteesta, vaan pysyy synnin ja kiusaajan talutusnuorassa, orjuudessa. Mutta evankeliumi päästää meidät vapauteen antamalla lahjaksi Kristuksen tähden syntimme anteeksi. Jeesus sanoo: "Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi." (Joh. 8:36) Tämä vapaus on onnellista vapautta. Se ei ole kirottua vapautta Jumalasta, vaan siunattua vapautta Jumalassa.

    Kun evankeliumi kutsuu meitä omistamaan syntien anteeksiantamuksen Kristuksessa, kiusaaja haluaa sen estää. Sen tähden kiusaaja nostattaa lihamme vastustukseen, jotta hukkuisimme. On Jumalan suurta huolehtimista ja rakkautta, että hän sanoo: "Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa: 'Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää ja hukkukaa; sillä minä teen teidän päivinänne teon, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille.'"

    Kristuksen ylösnousemus on valtava Jumalan armoteko. Siinä uusi maailma murtautui esiin, se Jumalan valtakunta, joka ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Silloin koitti evankeliumin aika. Oli julistettava evankeliumia, syntien anteeksiantamuksen sanomaa kaikkialla maailmassa kaikille ihmisille. Ja niin tässä näkyväisessä, tuhoutuvassa maailmassa kaikuu sellainen sanoma, jossa meidän luoksemme tulee näkymätön todellisuus: Kristuksen kuninkuus, hänen iankaikkinen valtakuntansa, se valtakunta, jonka perustana eivät ole ihmisteot, vaan Kristuksen teko, jossa eivät tule kysymykseen ihmisansiot, vaan Jumalan armo, se valtakunta, jonne ei kutsuta hyviä ja täydellisiä, vaan syntisiä ja kelvottomia. Koska Kristus elää, hän on meille tie, totuus ja elämä. Uskothan, ystäväni, sen autuudeksesi?

    Markku Särelä

  • Apostolit saivat Pyhän Hengen valtuutuksen

    Pastori Marko Kailasmaan saarna
    Helluntain jumalanpalveluksessa Siitamajalla 28.5.2023

  • Apt. 13: 38, 39

    Pastori Markku Särelän saarna 20.1.2008 Helsingissä

  • Apt. 7:51-60

    Pastori Rupert Efraimsonin saarna

  • Armo ja pelastus elämänveden kaivolla

    Niinpä hän tuli Syykar-nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä Jaakobin pojalleen Joosefille antamaa maa-aluetta*. Siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, hän istuutui lähteen reunalle. Oli noin kuudes tunti. Eräs Samarian nainen tuli ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda." Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialainen nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos tuntisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen sanoi hänelle: "Herra, eihän sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä, mistä sitten olet saanut elävää vettä? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokaiselle, joka juo tätä vettä, tulee jälleen jano, mutta sille, joka juo sitä vettä, jota hänelle annan, ei tule koskaan jano, vaan se vesi, jonka hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa." Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne." Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä." Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Minulla ei ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi. Siinä sanoit totuuden." Nainen sanoi hänelle: "Herra, näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella, mutta te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla." Jeesus sanoi hänelle: "Nainen, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne. Me kumarramme sitä, minkä tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa, sillä sellaisia rukoilijoita Isä etsii itselleen. Jumala on henki, ja niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." Nainen sanoi hänelle: "Tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi. Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken." Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen, joka puhun kanssasi." Aamen. (Joh. 4:5–26)

    Armo, laupeus ja rauha Jumalalta Isältämme ja Kristukselta Jeesukselta, Herraltamme!

    Jeesuksen anteeksiantamus puhdistaa häpeän

    ”Oli noin kuudes tunti.” – Puolenpäivän hetki on tärkeä lähtökohta tähän Jeesuksen ja samarialaisen naisen kohtaamiseen. Juutalaiset laskivat tuona aikana päivän tunnit aamukuudesta alkaen ja kello oli nyt noin 12 keskipäivällä. Palestiinan alueen asukkaat kävivät tuolloin yleensä illalla tai sitten jo aamuvarhaisella hakemassa vettä kaivoilta. He välttivät näin keskipäivän kuumuuden. Puhtaan veden vuoksi kaivot olivat tärkeitä ja niiden ympärille kokoontui kansaa pitkienkin matkojen päästä. Yleensä perheiden naiset hakivat yhdessä veden turvallisuutensa ja seurankin vuoksi, miesten tehdessä muita töitä. Naisilla oli silloin aikaa keskustella asioista ja kenties jakaa painavaa taakkaakin – niin vettä kuin elämän surujakin. Nyt kuitenkin tämä nainen oli tullut yksin päivän kuumimpana aikana kaivolle. Niin hän oli tehnyt ehkä jo pitkään. Mutta vettä oli saatava ja matka oli kuljettava, vaikka sitten ilman seuraa ja turvaa. Naisella oli takanaan kenties jo pitkä ja vaivalloinenkin matka.

    Tämän kaltainen tilanne on ehkä meillekin tuttu. Kipeitä asioita on vaikea kohdata. Etsimme helpompaa tietä ja välttelemme niihin liittyviä asioita tai niistä tietäviä ihmisiä. Ja siksi teemme monia vaivalloisiakin asioita ennemmin kuin kohtaamme totuuden. Ajankohta ja yksin tuleminen kertovat siitä, että tämä nainen oli menettänyt ystävänsä. Hänen rikkomuksensa ja syntinen elämänsä olivat johtaneet siihen. Miten helposti luemmekaan tämän evankeliumitekstin naista syyttävin ja hylkäävin ajatuksin. Kuinka usein otammekaan elämässämme tuhlaajapoikavertauksen vanhemman veljen osan ja hylkäämme syntiä tehneen. Näin kuitenkin lisäämme hänen tuskaansa sen sijaan, että lohduttaisimme ja auttaisimme häntä. Syntiselle luonnollemme on niin helppoa toimia syyttäjänä ja tuomarina, kun on kyse toisen elämästä.

    Nainen on elämällään ja sanoillaan varoittava esimerkki myös ihmisten välisestä vertailusta. Ummistamme siltäkin mielellämme korvamme. Kuulemme sen naisen useista sanoista: ”Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob…”, ”eihän sinulla ole ammennusastiaakaan…” ja: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Vertailu johtaa ylpeyden syntiin tai sitten väärään nöyryyteen, jonka senkin tavoitteena on vain itsensä korottaminen. – Siksi on huomattava, ettei tämän keskustelun aikana ole paikalla muita kuin Jeesus ja tuo nainen. – Se on kehotus jokaisen suorasta uskonsuhteesta Jeesukseen. Hän haluaa hiljentyä kanssamme myös kahden, niin että elämämme salaisetkin asiat saavat tulla puheeksi Hänen kanssaan. Herramme seurassa ei tarvita vertailua eikä itsensä korottamista.

    Siten Jeesus poistaa myös synnin taakat ja häpeän esteet. Nekään eivät Häntä pidättele. Niinpä Hän murtaa myös pelon ja epävarmuuden muurit, ja niin kutsuu meitä kuulemaan ympärillämme pyynnöt: – Anna minulle aikaasi ja huomiotasi. – Anna ymmärrystäsi ja lempeyttäsi. – Rakasta siltikin, vaikken ole rakkauden arvoinen. Sitä tämäkin nainen janosi. Ja juuri sen janon Jeesus näki ja sanoi ääneen naisen syvimmän pyynnön: ”Anna minulle juoda.”

    Rakas Ystävä, mitä sinä janoat? – Käy Vapahtajamme luokse ja kerro janosi Hänelle. Kerro toiveesi, kipusi ja kaipuusi rehellisin ja avoimin sydämin. Hän kuulee ja vastaa sinulle. – Hän odottaa sinua sanansa kaivolla, loppumattomalla aarteellaan, josta saat ammentaa päivittäin rukoukseen, kiitokseen, pyyntöihin – iloihin ja suruihin. Sillä huomaathan, miten lempeästi Jeesus kohtasi tämänkin samarialaisen naisen. – Syyttikö Jeesus häntä? – Tuomitsiko Jeesus hänet? – Ei, vaan Lunastajamme kutsui ja johdatti hänet lempeästi uskoon. Samalla Jeesus auttoi naista nöyrtymään ja luopumaan syntisestä elämästään. Jeesus nöyrtyi pyytämään naiselta vettä rohkaisten samalla tämän itsetuntoa. Herramme kehottaa tällä esimerkillään sinuakin vastaavasti pyytämään lähimmäisesi apua ja osaamista, jotta saat myös tilaisuuden vahvistaa ja tukea häntä – ehkä saat samalla mahdollisuuden kertoa hänelle Vapahtajastammekin.

    Juutalaiset ja samarialaiset

    Tämä keskustelutilanne oli kaikkiaan hyvin ainutlaatuinen. Se käytiin lähellä Sykarin kaupunkia, joka oli lähellä patriarkka Jaakobin pojalleen Joosefille lähes 2000 vuotta aikaisemmin antamaa maa-aluetta – Sikem-nimistä vuorenharjannetta. Poikkeuksellisen tästä keskustelusta teki se, että juutalainen mies puhui samarialaiselle naiselle. Nainen näki Jeesuksen ensin vain juutalaisena miehenä ja hämmästyi, kun Jeesus puhutteli häntä. Nuo kaksi kansanryhmää eivät olleet juurikaan tekemisissä uskonsa ja historiallisten erimielisyyksiensä vuoksi. Toteamus ”juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa” perustui siihen, että samarialaisiin oli sekoittunut Israelin pakkosiirtolaisuuden aikana valloittajavaltioiden alueelta tuotuja kansallisuuksia. He kuitenkin korostivat polveutuvansa Joosefin kautta Jaakobista. He vaalivat siten kansallistuntoaan ja läheistä yhteyttään juutalaisiin, ja katsoivat siten kuuluvansa Jumalan kansaan. Lisäksi samarialaiset tunnustivat Kirjoituksista vain Mooseksen kirjat ja odottivat Messiasta omasta joukostaan. Kaiken tämän vuoksi juutalaiset kulkivat Galileaan yleensä Jordanin itäpuolelta Perean ja Dekapolin kautta. (2 Kun. 17:24-41)

    Tämä kuuluu myös kaivolle tulleen naisen sanoista. Etääntyminen muista ja yksinäisyys olivat saaneet naisen etsimään turvaa samarialaisten ja juutalaisten yhteisistä juurista. Ehkä hän juuri siksi vetosi yhteiseen kantaisään Jaakobiin. Jeesuksella oli julistettavanaan kuitenkin paljon suurempi lohdutus. Evankeliumi tuli Hänen mukanaan myös samarialaisille. Se oli Jumalan tahto ja johdatus. Tämä tekstimme kohta kutsuu pohtimaan, missä tai mikä on sinun ´Samariasi´. Mihin sinun on vaikea mennä tai mihin asiaan sinun on vaikea tarttua epäilystesi ja ennakkoluulojesi vuoksi? – Millä tavoin Jeesus haluaa sinun kohtaavan pelkäämäsi asiat ja sinun luottavan siihen, että Hän yksin on kaiken Herra ja Valtias? Hänen seurassaan saat viedä evankeliumin sanan ehkä juuri sinne, mitä olet eniten oudoksunut ja vieroksunut? – Sillä evankeliumi kuuluu kaikille – sydäntemme kovuudesta huolimatta.

    Jeesus herättää uskon

    Sykarin kaivolla oli tuona hetkenä kaksi erilaista janoa: oli ihmiskehon janoa kuumassa ilmastossa ja oli ihmissydämen armahduksen ja iankaikkisen elämän janoa. Näihin janoihin tarvitaan kahta erilaista vettä. Jumalan armosta tuolla paikalla oli läsnä myös kaksi erilaista lähdettä. Oli ajallinen yli 30 metriä syvä Jaakobin kaivo, josta sai vettä tätä katoavaa elämäämme varten. Kaivo on ihmisen tekemä, joka kaivetaan maahan, jotta ylletään pohjaveteen. Näin se on kuva ihmisen yrityksestä pelastua omilla teoillaan.

    – Siinä vesi ei nouse ilman kaivutyötä ihmisen luokse, eikä leviä muiden pariin.

    – Kaivo saattaa myös kuivua ja se voidaan peittää.

    Lähde taas on luonnon anti, jossa vesi pulppuaa maan tasolle. Se kuvaa yksin Jeesukselta saatavaa elämän vettä. – Sillä tuolla paikalla oli läsnä ikuinen ja ylöspäin vievä Jumalan Pyhä Poika. Häneltä Pyhä Kaikkivaltias Isä kehottaa yhä ammentamaan kestävää ja pysyvää elämän vettä.

    Aloittaessaan keskustelun naisen kanssa Jeesus osoittaa olevansa uskomme Alkaja ja Täyttäjä. Johannes Kastaja sai julistaa seuraavan Jumalan sanan, Johanneksen evankeliumin luvussa 3, jakeessa 27: "Ihminen ei voi ottaa mitään, ellei sitä ole annettu hänelle taivaasta.” Siksi Jeesus ei luovuttanut naisen hämmästelevien kysymystenkään edessä, vaan kehotti tätä tuntemaan Hänessä Jumalan lahjan ja ottamaan vastaan ikuisen elämän veden. – Herramme kertoi näin Hänellä olevan jotakin paljon suurempaa ja kestävämpää kuin kaivon ajallinen vesi. Nainen oli kuitenkin vielä lukkiutunut ajallisiin asioihin ja huomioi ensin sen, ettei Jeesuksella ole astiaa, jolla nostaa kaivosta. Lisäksi nainen oli vielä kiinni sen ajan kulttuurin ymmärryksessä, ettei patriarkkojen jälkeläinen voi olla näitä suurempi. Tähän liittyen Jeesus haastoi kirjanoppineet Luukkaan evankeliumin luvussa 20, jakeissa 41–44: "Kuinka he sanovat, että Kristus on Daavidin poika? Sanoohan Daavid itse Psalmien kirjassa: 'Herra sanoi Herralleni: Istu oikealle puolelleni, kunnes panen vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi.' Daavid siis kutsuu häntä Herraksi. Miten hän on hänen poikansa?" Tämän Messias-lupauksen edessä kirjanoppineet luovuttivat, mutta juuri sen turviin Jeesus johdattaa omansa. – Siksi Jeesus jatkaa kärsivällisesti:  "Jokaiselle, joka juo tätä vettä, tulee jälleen jano, mutta sille, joka juo sitä vettä, jota hänelle annan, ei tule koskaan jano, vaan se vesi, jonka hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Tämä sana on vaikuttava todistus Jeesuksen kertakaikkisesta uhrityöstä, Hänelle perustuvasta uudestisyntymisestä ja Pyhän Hengen työstä elämässämme. Lunastajamme antama vesi on Pyhä Henki. Hän on Lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Hän tulee Herramme lähettämänä, Isän luota ikuisuudesta, ja johdattaa virran lailla sinne takaisin. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin seitsemännen luvun jakeissa 37–39: "Jos joku janoaa, tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, kuten Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat. Mutta sen hän sanoi Hengestä, jonka ne saavat, jotka uskoivat häneen…"

    Vähitellen kaivolla ollut nainenkin alkoi ymmärtää tämän. Hänen kuivuutensa alkoi täyttyä Jeesuksen antamalla elämän vedellä ja hän sai ymmärtää olevansa lammen sijaan uoma, joka johtaa eteenpäin. Jeesus vie totuuden kautta pelastukseen. Mutta Jeesuksen seurassa on aina totuuden puhumisen aika ja paikka. – Syyttävä ja omat synnit tuomitseva omatunto tarvitsee Jeesuksen. –Juuri sitä varten Hän tuli maailmaan. Ja niin Hän julistaa yhä: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä mielenmuutokseen." (Luuk. 5:31–32) Siksi Jeesus pyysi, että nainen hakisi aviomiehensä paikalle. Ja niin naisen tunnustus ja Jeesuksen totuudelliset sanat osoittavat naisen hylänneen ja kokeneen hylkäämisiä, eikä viimeisinkään mies ollut hänen omansa, vaan aivan jonkun toisen.  – Elämäänsä repinyt nainen ei ollut enää välittänyt tästäkään häpeästä, kunhan joltakulta huomiota sai. Näin vähän hän oli itseäänkään rakastanut.

    Jeesuksen kaiken tietävän ymmärryksen edessä naisen elämä oli täysin avoin, mutta tämä kaikki tapahtui armon ja anteeksiantamuksen vuoksi. Nainen oli siksi lopulta helpottunut, kun Jeesus näki hänen koko elämänsä, – sillä nyt huono omatunto, syntinen elämä ja raskaat ajat vaihtuivat anteeksiantamukseen ja armoon. – Vasta nyt hän sai sekä armoa että todellista rakkautta ja arvostusta. – Näin ihmeellinen on Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. Tämä on jälleen vakuuttava sana myös siitä, että kaikki pelastuksessa on Jumalan työtä.

    Miten me, jotka emme ole armoa ansainneet, saamme kuitenkin sen kaiken täysin lahjaksi. Jeesus antoi täysimääräisen huomionsa ja anteeksiantamuksensa hänelle, joka ei ollut niitä ehkä koskaan keneltäkään toiselta saanut. Jeesus ei pakota, eikä murra, vaan suostuttelee ja kutsuu. Vähitellen Hän täytti naisen koko elämän ja ymmärryksen ikuisen Lähteen vedellään. – Siksi naisen vajavainen ja riittämätön tunnustus profeetastakaan ei saanut Jeesusta lopettamaan. Ei sekään, että nainen yritti vielä piilotella rukouspaikkakysymyksen takana. Olennaista ei enää ollut se, missä rukoiltiin vaan Ketä ja miten rukoiltiin. – Silloin myös Vapahtajamme kanssa ja Hänen kauttaan tapahtuu totuudellinen ja Isän tahdon mukainen rukous. Sillä uskossa Herramme Lähettämä Pyhä Henki asuu sydämissämme ja ilmoittaa meille Isän Jumalan. – Näin Jeesuksen sanat ”senkaltaisista rukoilijoista” kertoo siitä, että Pyhä Kaikkivaltias Isä kaipaa sydämessään yhteyttä lastensa sydämiin ja sinne lahjoittamaansa uskoon.

    Ja lopulta Jeesus antoi tälle naiselle uskon lahjan sanoen: "Nainen, usko minua!" Tässä kuulee, miten alussa arkipäiväinen ja välttelevä sananvaihto kesken vedennostamisen lopulta hiljenee. Vesiruukku laskeutui ja katse nousi Jeesukseen. Nainen sai ymmärtää, että hän on kasvokkain Jumalan lupaaman Messiaan kanssa – Hänen, joka oli tullut ajattomuudesta, ja joka kerran otti tuon naisenkin mukaansa ikuiseen kotiinsa. Näin toteutui myös hänen kohdallaan Jeesuksen autuas vaihtokauppa. Sillä hän, joka tunnustaa syntinsä, saa nähdä myös Jeesuksen suuruuden. Kristus antaa armossaan meille kaikki syntimme anteeksi – ja ottaa meidän omikseen. – Näin Synnitön Kristus saa tulla meissä syntisen paikalle. Siksi Jeesus ilmoitti naiselle olevansa odotettu Messias sanoen: "Minä olen, joka puhun kanssasi." Samalla Jeesus vahvisti pelastuksen olevan juutalaisista. Tämä sana voidaan kääntää myös: pelastus on Juudeasta – tarkoittaen sitä, että Vapahtajamme syntyi Juudean Beetlehemissä ja näin tämäkin sana on vahvistus Hänen neitseellisestä syntymästään ja Kirjoitusten täyttymisestä.

    Ajassamme on samanlaisia piirteitä kuin tuo Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen ajassa. On uskonnollista fundamentalismia, joka tuomitsee muita. On hurmahenkisyyttä, kiihkomielisyyttä ja hengellistä ylpeyttä, joka yltää Jumalan sanan vastaisiin sanoihin ja tekoihin. Onpa vieläpä pelokkuutta ja arkuutta, joka piilottelee mykkyyden ja suljettujen ovien takana.

    – Lisäksi odotamme Herramme toista tulemusta, kuten tuolloin odotettiin Messiasta. Tämän kaiken keskellä meillä on Vapahtajassamme kestävä hengellinen koti. Hänen Pyhässä sanassaan ja muissa armonvälineissään meillä on turva, lohtu ja suoja maailman pimeyttä ja pahuutta vastaan.  – Näin hengellinen kotimme varjeltuu siellä, missä Raamatun sana puhtaana julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. –  Tämä raamatullinen ja apostolinen seurakunnallisuus kestää maailmanloppuun, Herramme toiseen tulemiseen asti. Siksi meidänkin tulee antaa Jumalan sanan pysäyttää, nuhdella ja opettaa meitä, jatkuvasti niin yksittäisinä kristittyinä, seurakuntana kuin koko kirkkonakin. Sillä yksin Kristuksessa meillä on anteeksiantamus, armo ja kestävä apu sielun janoomme ja omantunnon vaivoihimme.

    Herramme kutsuu pois ajallisten ajatusten, murheiden ja synnin parista ammentamaan Häneltä katoamatonta sanaa. Etsimään Hänen seurassaan pysyvää vettä – voimaa, jota ei mikään voi saastuttaa, eikä kahlita. Hänen armossaan meistäkin on tullut lähteitä. Saamme välittää tuon Ikuisen Lähteen pohjaveden uusien ihmisten luokse, jotta hekin pelastuisivat, kumpuaisivat uusiksi lähteiksi ja johtaisivat jälleen toisia janoisia Vapahtajamme luokse. Jeesus ei lisännyt vettähakeneen naisen taakkaa. Siksi Hän ei antanut tämän myöskään jatkaa väärää ja synnin täyttämää elämäänsä, vaan vapautti hänet siitä ja antoi hänelle Jumalan suurimman lahjan, iankaikkisen elämän. – Muulla ei enää ollut väliä. Häpeä ja pelko saivat jäädä. Ja niin nainen lähti kiitollisin ja riemuitsevin mielin kutsumaan kotikaupunkinsa väkeä Jeesuksen luokse.Enää osoittelu ja pilkka eivät sattuneet, koska Hän, jolla on ainoa tuomiovalta, ei häntä tuominnut, vaan armahti.

    – Ikuisen Elämän Vesi, Pyhä Henki, kulki naisen mukana eteenpäin. Naisesta tuli lähde Suurimman Lähteen käyttöön. Ja kun hän vei sanan Jeesuksesta kotikaupunkiinsa, monet siellä uskoivat Herraamme. (Joh. 4:39)

    Rakas Ystävä, siksi Jeesus ei luovuta sinunkaan kysymystesi ja kipujesi kanssa, vaan armahtaa, auttaa ja hoitaa. – Hän johdattaa sinut tiellään ikuiseen taivaan kotiin.

    Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Helsingissä 15.1.2022

    Voit myös kuunnella saarnan: https://www.youtube.com/watch?v=mW8DEisQFAY

  • Armoa armon päälle

    Kynttilänpäivänä. II vsk:n evankeliumi.

    Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. Joh. 1:16-18.

    Uskonasiat kirkastuvat aivan kuin uudella tavalla sille, joka on saanut armon oppia tuntemaan lain ja evankeliumin välisen eron. Tämä asia ei kuulu vain teologeille ja sananjulistajille - toki heillekin ja aivan erityisesti heille - mutta se kuuluu jokaiselle uskovalle. Sanoohan Raamattu kaikista uskovista: "ette ole lain alla, vaan armon alla" (Room. 6:14). Onhan tärkeä asia tietää, missä olemme. Kaiken lisäksi näiden kahden asian oikea erottaminen vapauttaa omantunnon ristiriidoista ja avaa meille uudella lohdullisella tavalla pyhän Raamatun. On tärkeätä, että osaamme erottaa lain ja evankeliumin sydämessämme. Tarkastelkaamme nyt siis sitä, minkä tekstimme lausuu sanoilla:

    1. "Laki on annettu."

    Laki on Jumalan pyhä tahto, hänen käskynsä, nuo ehdottomat, vaativat kymmenen käskyä, jotka olemme Katekismuksestamme oppineet. Jumala antoi meille lain Mooseksen kautta. Laki oli kirjoitettu tosin ihmisen omaantuntoonkin. Se vaikutti siellä ja vaikuttaa yhä jollakin tavoin niidenkin sisällä, jotka eivät ole kristittyjä. Jos tekisit jotakin ilmeisen väärin, kyllä he pian sanoisivat, että olet tehnyt väärin. Laki käskee meitä tekemään hyviä, oikeita asioita, sellaisia, jotka ovat Jumalalle kunniaksi ja lähimmäisellemme hyväksi. Ihmisten käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, oli kuitenkin heikentynyt, ja Jumala piti tarpeellisena antaa se uudestaan kirjallisena. Aivan kuin hän olisi sanonut: Tuossa se on. Lukekaa. Kopioikaa. Painakaa mieleenne. Kirjoittakaa talonne pihtipieliin ja seinille. Toistakaa ääneen, kun teette töitänne, tiellä kulkiessanne, ylösnoustessanne, maata pannessanne. Tuntekaa, mikä on Jumalan tahto. Olkaa sellaisia kuin hän sanoo. Tehkää mitä hän käskee. Vaeltakaa hänen edessään. Peljätkää Herraa. Muistakaa, että lain rikkomisesta seuraa Jumalan viha ja rangaistus.

    Kun Jumala antoi lakinsa, hän käytti välimiestä, Moosesta. Laki voitiin antaa taivaasta ihmiselle ihmisen kautta, toisen syntisen välittämänä. Siihen ei tarvittu uhria, ei Kristuksen lihaantuloa. Laki ihmisenkin kautta annettuna oli täysin pätevä ja voimallinen sanomaan, mikä on oikein, mikä väärin ja julistamaan ihmisen syntiseksi, lain rikkojaksi ja rangaistuksen ansainneeksi ja kiroamaan hänet.

    Lain tehtävänä on sanoa omalletunnolle, mikä on oikein ja mikä väärin. Se julistaa syylliseksi jokaisen, joka on sen rikkonut. Ja tässä se ei jätä ketään ihmistä rauhaan, koska me kaikki olemme lainrikkojia. Mutta se ei sano vain, että me olemme syyllisiä, vaan se määrää myös rangaistuksen. Jumalan lain rangaistusasteikko alkaa iankaikkisesta karkotuksesta pois Jumalan kasvojen edestä, pois kaikista hänen siunauksistaan ja rakkaudestaan. Tässä rangaistuksessa on sitten erilaisia asteita rikosten suuruuden mukaan. Rangaistuksen suuruus määräytyy, ei inhimillisen mittapuun mukaan, vaan jumalallisen mittapuun mukaan. Ja olkaa varmoja, että sillä mitalla mitattuina ovat suurimpia rikollisia sananjulistajista eksyttäjät ja harhaoppiset, kansasta ne, jotka halveksivat puhdasta Jumalan sanaa, kääntyvät valistetuiksi tultuansa pois totuudesta ja hylkäävät tahallisesti Jumalan armon.

    Miten hirvittävä on ihmisen syntisyys, miten raskas Jumalan tuomio asteikon keveimmässäkin päässä! Niin raskas, niin ankara, että sitä on sanoin vaikea kuvata. Eikä riitä, että Jumala tuomitsee, vaan lisäksi perkele ilkkuu ja oma sydänkin joutuu myöntämään, että lain määräämä rangaistus on aivan oikea, ei liian lempeä, ei liian ankara. Raamattu sanoo: "Laki on annettu sitä varten, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä." Kaiken tämän seurauksena ovat omantunnon kauhut, sanoinkuvaamaton hätä ja tuska.

    On kuitenkin niitä, jotka eivät päästä Jumalan lakia tuomitsemaan itseään, vaan torjuvat sen ja luulevat kelpaavansa omilla teoillaan Jumalalle. He ajattelevat kaikkia uhrauksiaan, tekojaan toisten hyväksi, osoittamaansa ryhtiä ja kansalaiskuntoisuutta elämässään ja ajattelevat, että lain tuomiot koskevat vain huonomaineisia ihmisiä, yhteiskunnan pohjasakkaa, juomareita ja rikollisia. Ettemme näin ajattelisi ja erehtyisi noin pahasti, Jumala on pannut sanaansa tällaisenkin kohdan: "Mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin." Jaak. 2:9-10.

    On ollut vain yksi, jonka sydäntä, rakkautta, mielenliikkeitä, tekoja, vaellusta kohtaan lailla ei ollut huomauttamista, nimittäin ihmiseksi tullut Jumalan Poika. Me kaikki muut olemme lain tuomitsemia.

    Mitä on olla lain alla? Se on samaa kuin olla lain tuomion alainen. Sitä on jokainen, joka yrittää lain avulla pelastua. Siis jos yritämme pelastua sen nojalla, että olemme ystävällisiä, rakkaudellisia, teemme hyviä tekoja, yritämme parhaamme, jos niin teemme, olemme lainalaisia, ja teemme hirveätä syntiä. Silloin nimittäin hylkäämme Kristuksen pelastustienä.

    Millaista on olla lain alla? Raskasta, lohdutonta.

    Huomatkaamme, ettei lakia ole annettu sitä varten, että me sitä noudattamalla pääsisimme taivaaseen, sillä se on mahdotonta, koska olemme lain rikkojia.

    Onko syntiselle sitten olemassa muuta paikkaa kuin olla lain alla? On, Jumalan kiitos, on olemassa paikka armon alla. Tästä tekstimme lausuu:

    2. "Armo on tullut".

    Laki annettiin, armo tuli. Erilainen sananvalinta ei ole tyylikeino, vaan se ilmaisee sen valtavan eron, mikä on lailla ja evankeliumilla. Jeesusta Kristusta ei tarvittu syntisen syyllistämiseen. Siihen ei tarvittu hänen kuuliaisuuttaan, hänen uhriaan. Syyllistämiseen riitti pelkkä lain sana, sana, joka jo luomisessa oli kirjoitettu ihmissydämeen, mutta joka vielä annettiin Mooseksen kautta kymmenessä käskyssä.

    Armon saamista varten tarvittiin Jumalan Pojan lihaantulemus, hänen sovitustyönsä. Lailta piti viedä tuomiovoima, valta tuomita, teho. Ei sitä voinut syntinen ihminen tehdä, lakihan on pyhän, muuttumattoman Jumalan laki. Lailta voitiin viedä tuomiovalta, voima vain siten, että kaikki sen vanhurskaat vaatimukset tulivat täytetyiksi, lain määräämä rangaistus kärsityksi kaikkien niiden osalta, jotka olivat sen rikkoneet, siis koko maailman puolesta. Tähän tarvittiin Jumalan Poika, Kristus. Hän tuli lainalaiseksi, hänen syykseen luettiin koko maailman synti. Vaikka laki ei löytänyt mitään vikaa Kristuksen persoonassa eikä voinut häntä tuomita, koska hän oli puhdas ja viaton, mutta kun Jumala luki Kristuksen syyksi meidän syntimme, niin silloin laki kävi Kristuksen kimppuun, tuomitsi hänet Jumalan vihan alle maailman syntien vuoksi. Ihmisetkin hänet tuomitsivat, mutta he eivät voineet tuomita häntä syystä eikä heillä ollut valtaa tuomita häntä Jumalan vihan alle. Mutta Jumalan lailla oli valta, koska synnit olivat luetut hänen syykseen. Raamattu sanoo: "Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." Jes. 53. Apostoli Paavali sanoo siitä: "... hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä." Ef. 2:15. Ja Kolossalaiskirjeessä: "Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun." Kol. 2:13-15.

    Miten ihana ilosanoma tämän onkaan! Laki kaikkine säädöksineen oli meitä vastaan. Mutta Kristus naulitsi sen ristiin, ja sen päällä on kuin velkakirjan kuittauksena: "Se on täytetty." Tekstimme sanoin: "Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta." Huomaa: ei vain armo, armahdus, vaan myös totuus, totuus, joka kestää Jumalan edessä, myös tuomiolla.

    On totuus, että maailman synti on sovitettu. Uhri sen edestä on annettu. On totuus, että näin armo on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. On totuus, että laki ei voi kirota eikä tuomita sitä, joka on armon alla. On totuus, että armo on tullut sinulle eikä sinua tuomita, kun olet armon alla. Siis sitä, joka uskoo Poikaan, ei tuomita, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään. Lain alla emme ole suojassa lain kiroukselta, mutta armon alla olemme.

    Laki, joka on naulittu ristille, ei voi kirota sitä, joka on armon alla.

    Saat siis olla aivan huojentunut. Kristus on ottanut pois taakan tunnoltasi. Hän on päästänyt sinut lain kirouksesta. Syntisi ovat anteeksiannetut.

    Mikä neuvoksi, kun kuulet Jumalan sanaa tai luet Raamattua ja löydät monia kohtia, jotka osoittavat sinut syntiseksi ja kun omatuntosi syyttää sinua ja alat kysyä, mitenkä tässä nyt oikein käy. Muista silloin, että ne kohdat ovat lakia. Ne on tarkoitettu sitä varten, että tuntisit syntisyytesi etkä pitäisi itseäsi tekoinesi vanhurskaana. Mutta kun laki on sen saanut aikaan, niin älä jää lain alle, vaan tule rohkeasti armon alle. Kaikki ne Raamatun kohdat, jotka puhuvat Jumalan armosta Kristuksessa, ovat evankeliumia ja ne lupaavat meille synnit anteeksi armosta Kristuksen tähden, ilman meidän tekojamme. Pane turvasi näihin kohtiin, ja tule sillä tavalla pois lain alta armon alle, ja jää armon alle. Silloin sinun ei tarvitse olla kirottuna, vaan saat olla siunattuna. Sinun ei tarvitse olla tuomittuna, vaan saat olla armahdettu. Sinun ei tarvitse voihkia ja valittaa kuormasi alla, vaan saat iloita ja riemuita taakan alta kirvotettuna. Saat levätä Kristuksen haavoissa.

    Puhukaamme vielä jotakin myös uskovan teoista. Lainalaisen, epäuskoisen ihmisen teot eivät ole Jumalalle otollisia, sillä ne eivät ole uskossa tehtyjä, ja kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Armon alla olevan teot kelpaavat Jumalalle, vaikka ne ovat epätäydellisiä, koska armo peittää niiden vajavaisuuden ja puhdistaa ne. Armon omistamisesta ei seuraa lihallinen, suruton elämänasenne. Vaan Raamattu sanoo: "Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla. Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" Jaak. 2:14-15. Kun olemme päässeet armon alle, teemme mielellämme hyviä tekoja, rakastamme Jumalaa ja lähimmäistämme. Koska Jumala on meitä niin suuresti rakastanut, että hän antoi meille ainoan Poikansa ja syntimme anteeksi, koska hän antoi tämän kaiken armosta, lahjaksi, haluamme kiittää häntä ja elää hänelle, vaikka olemmekin tällaisia vajavaisia, heikkoja; olemmehan kuitenkin suuren, ihanan armon saaneita.

    Käy siis pois lain alta armon alle, Kristuksen haavojen suojaan ja ole aivan varma, että Kristus on sinutkin lunastanut ja olet taivaan perillinen.

    Markku Särelä

  • Armoa armon päälle

    Pastori Markku Särelän saarna 7.2.2021

  • Armoa armon sijaan

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 5.2.2017 Tampereella

  • Armon aika

    Pastori Dani Puolimatkan saarna 5.8.2018 Orivedellä

  • Auta minua epäuskossani

    Pastori Vesa Hautalan saarna 25.2.2018 Tampereella.

  • Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle

    Ensimmäisenä adventtisunnuntaina, III vsk:n epistolateksti.

    Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret." Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat." Ilm. 19:5-9.

    Jumalan sana puhuu kaksista häistä, joihin Herra kutsuu: kuninkaan pojan häistä ja Karitsan hääateriasta.

    Jeesus kertoi vertauksen kuninkaan pojan häistä, joihin kutsutaan kaikkia, sekä valtakunnan lapsia että teitten ja aitovierten kulkijoita. Nämä häät tapahtuvat tässä maailmassa ennen Kristuksen tuloa tuomiolle. Kutsu häihin on evankeliumin saarna, joka on tarkoitettu kaikille vietäväksi ja jokaisen noudatettavaksi. Kaikki kuitenkaan eivät ota kutsua vastaan, vaan useat torjuvat sen. On myös niitä, jotka tosin lähtevät häihin, mutta eivät pukeudu kuninkaan lähettämään lahjapukuun, vaan menevät sinne omissa vaatteissaan ja tulevat suljetuiksi pois häistä.

    Toiset häät, joista Raamattu puhuu, on tekstimme tarkoittamat häät, tuo taivaallinen Karitsan hääateria. Siinä morsian ja häävieraat ovat sama asia, Kristuksen kirkko. Kun kuninkaan pojan häihin kutsuttiin kaikkia, näihin häihin saa kutsun tuomiopäivänä vain ne, jotka erkanivat tästä elämästä Kristukseen turvaten, eli ne, jotka olivat hääpuvussa kuninkaan pojan häissä.

    Olet saanut kutsun kuninkaan pojan häihin. Sinut on kastettu ja olet sen jälkeen kuullut Jumalan sanaa, ja nytkin olet sitä kuulemassa. Kutsutaanko sinut myös Karitsan taivaalliselle hääaterialle? Tämän tärkeän kysymyksen tekstimme asettaa meille kaikille tänään.

    1. Karitsan hääaterialla Jumala on ottanut vallan

    Ilmestyskirjan kirjoittaja, apostoli Johannes, sai profeetallisessa näyssä katsella sitä Kristuksen kirkon odottamaa hetkeä, kun se saa astua taivaan iloon ja alkaa viettää häitä Ylkänsä kanssa.

    Täällä armonajassa Jumala osoittaa kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä maailmaa kohtaan tahtoessaan pelastaa kaikki ihmiset, ettei yksikään hukkuisi, vaan että kaikki kääntyisivät ja tulisivat tuntemaan totuuden. Kun ihmiset eivät ymmärrä tätä, he kyselevät tähän tapaan: Jos Jumala on olemassa ja jos hän on kaikkivaltias, miksi hän ei estä pahaa? Todellakin tässä maailmassa pahalla on hallitusvaltaa. Raamattu sanoo: "Koko maailma on pahan vallassa" [alkukieli sananmukaisesti: 'makaa pahassa'] (Joh. 5:19). Pahalla on kuitenkin rajat, joiden yli se ei pääse ja jotka Jumala on sille asettanut. Ja Jumala kääntää pahankin palvelemaan tarkoituksiaan niin, että "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut" (Room. 8:28).

    Mutta silloin kun koittaa se hetki, jolloin Kristus vie seurakuntansa taivaallisiin häihin, "Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen". Silloin pahan valta on lopullisesti kukistettu. Silloin kiusaaja joukkoineen ja kaikki paha on täydellisesti eristetty Kristuksen seurakunnasta. Siihen asti tarvitsemme uskoa ja kärsivällisyyttä. Vaikka meillä on taipumus olla kärsimättömiä, niin ei ole sopivaa, että Jumalan lapsi napisee taivaallista Isäänsä vastaan.

    Tekstimme sanoo: "Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: 'Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret." Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: Halleluja!'" Nyt taivaallisen hääjuhlan alkaessa näkyy, että Herra, meidän Jumalamme, on kaikkivaltias ja että hänellä on hallitus ja valta. Täällä ajassa Jumalan kansa uskoi sen, taivaassa se nähdään ja koetaan, ja Jumalan kansa, sekä pienet että suuret, ylistää siitä Jumalaa. Täällä ylistys on usein heikkoa ja vaimeata, kun pyhiä on harvassa ja kokoontuvat joukot ovat pieniä, mutta siellä on toisin. Tekstimme vertaa taivaallista ylistystä kansan paljouden ääneen, paljojen vetten pauhinaan ja suureen ukkosen jylinään. Näin Jumala vahvistaa meitä uskoviaan, että kiinnittäisimme katseemme tulevaan emmekä masentuisi eläessämme täällä alhaalla ristinalaisissa olosuhteissa.

    2. Karitsan häissä morsian on pukeutunut hääpukuun

    Kuninkaan pojan häissä oli vieras, jolla ei ollut häävaatteita, ja kuninkaan palvelijat joutuivat poistamaan hänet hääsalista. Tämäkin kertoo niistä ristinalaisista olosuhteista ja sangen ikävistäkin asioista, jotka kohtaavat Kristuksen seurakuntaa täällä ajassa. Täällä Jumalan kansan joukossa on ikävä kyllä myös ulkokullailijoita, jotka yrittävät pystyttää omaa vanhurskauttaan kelvatakseen Jumalalle, ja kun heidän väärä uskonsa paljastuu, he saattavat tuottaa paljon harmia Herran omille. Täällä joudumme kuitenkin elämään tällaisten asioiden kanssa, hoitamaan niitä Jumalan sanalla ja kärsimään sitä ristiä, mikä siitä tulee. Myös rukoilemme, että nekin ystävät, jotka eivät vielä ole ottaneet evankeliumia vastaan, lopulta voisivat sen uskoa ja pelastua.

    Taivaassa ei ole enää minkäänlaisia huolia eikä murheita. Se seurakunta, tuo taivaallinen Kristuksen morsian, on täällä ajassa saanut puhdistuksen. Siitä Raamattu sanoo: "Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton" (Ef. 5:25-27). Taivaassa tämä on totta näkemisessä. Siitä riemullisesta asiasta tekstimme sanoo: "Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus."

    Täällä ajassa Jumalan seurakunta puhdistettiin Kristuksen uhrilla, joka tuli omaksemme kasteen ja uskon kautta. Meidät vanhurskautettiin eli meille luettiin hyväksi Kristuksen vanhurskaus. Taivaassa saamme pukeutua tähän samaan vanhurskauteen, minkä täällä uskossa omistimme, mutta siellä se tapahtuu näkemisessä. Täällä meidät päästettiin kaikista synneistämme Kristuksen sovintotyön nojalla ja saimme uskoa sen Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla. Taivaassa olemme kirkastetussa ruumiissa vapaita vanhasta ihmisestä ja kaikesta synnistä. Täällä tunsimme syntisyytemme painoa ja huokailimme kuoleman ruumiissa (Room. 7:24). Taivaassa olemme pukeutuneet hohtavaan ja puhtaaseen liinavaatteeseen, ei vain vanhurskaiksi luettuina, vaan täydellisesti vanhurskaiksi tehtyinä.

    Taivaassa koko Kristuksen seurakunta ilman yhtään poikkeusta on puhdas. Niin kuin on ollut ikiaikainen tapa, että morsian pukeutuu valkeaan, puhtaaseen hääpukuun, miehellensä kaunistettuna, niin myös Kristuksen seurakunta, hänen morsiamensa, ilmestyy taivaassa Ylkänsä eteen puhtaana, viattomana ja riemujuhlaan valmistettuna.

    3. Kutsutaanko sinut Karitsan hääaterialle

    Kun täällä saarnataan evankeliumia, kaikkia kutsutaan kuninkaan pojan häihin. Kutsua aivan tyrkytetään ja sanotaan: "Kaikki on valmiina; tulkaa häihin." (Matt. 22:4). Mutta viimeisenä päivänä, silloin, kun Kristus saapuu tuomiolle kirkkaudessaan kaikkien pyhien enkeleittensä kanssa, kutsu Karitsan iankaikkiseen hääjuhlaan osoitetaan vain niille, jotka jo täällä ajassa olivat lähteneet kuninkaan pojan häihin, eli niille, jotka olivat uskoneet evankeliumin. Sen sijaan kaikki ne, jotka hylkäsivät kutsun, saavat kuulla tuomion sanan: "Menkää pois!" (Matt. 25:41). Ystäväni, varo, ettet vain ole sitä joukkoa.

    Mutta miten ihanaa on tuomiolla kuulla tuo suurenmoinen taivaskutsu: "Tulkaa, minun Isäni siunatut" (Matt. 25:34). Tekstimme sanoo: "'Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!' Vielä hän sanoi minulle: 'Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat.'" Tuo suurenmoinen kutsu on peruuttamaton, lopullinen. Autuas se, joka saa sen kuulla. Autuas se, jolla on paikka Karitsan hääaterialla.

    Voithan sinäkin ilolla odottaa tuota suurta päivää ja kutsua käydä valmiiksi katettuun hääpöytään? Jos olet tästä epävarma, etsi siitä varmuus Jumalan sanasta ja taistele Jumalasi kanssa, kunnes hän on siunannut sinut ja sinä olet saanut voiton Jumalasta kietomalla hänet hänen omiin armolupauksiinsa Kristuksessa. Älä jää epävarmuuteen, vaan usko. Ole varma asiasta Jumalan sanan nojalla. Jo nyt saat iloita siitä, että viimeisenä päivänä saat kuulla kutsun Karitsan hääaterialle.

    Herra käski Johannesta kirjoittamaan nuo sanat ja vakuutti vielä: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat". Tällä tavoin Jumala haluaa synnyttää meissä taivaskaipuuta ja vahvistaa uskoamme, että meillä olisi varma ja luja iankaikkisen elämän autuaallinen taivastoivo.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Autuaitten ihana osa

    Pyhäinpäivänä, I vsk:n evankeliumiteksti

    Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan. Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Matt. 5:1-12.

    Rakkaat kristityt, autuaat Jumalan lapset!

    Meillä on tänään pyhäinpäivä ja samalla vietämme uskonpuhdistusjuhlaa.

    Pyhäinpäivänä muistelemme autuaasti poisnukkuneita kiittäen Jumalaa omaa uskontaisteluamme tukevasta ja meitä niin monin tavoin kannustavasta esikuvasta, siitä, minkä virsi kuvaa näin:

          Sä voima olit heidän taistossaan
         Ja kallio, kun riehui myrskyt maan.
         Sä yössä olit valkeutenaan. Halleluja!
         VK 1938/1943 129:2.

    Saman tuen ja voiman Jumala on luvannut meillekin.

    Uskonpuhdistusjuhlassa taas muistelemme sitä Jumalan suurta armotyötä, jonka hän teki Martti Lutherin kautta, kun hän Jumalan sanalla puhdisti kirkon teko-opista, erilaisista väärinkäytöksistä ja harhoista.

    Nämä kaksi juhlamme aihetta sopivatkin hyvin yhteen.

    Tekstimme vie meidät Jeesuksen jalkojen juureen vuorelle kuulemaan hänen saarnaansa autuaitten ihanasta osasta.

    1. Autuaita ovat armahdetut

    Eikö olisi ihanaa, jos mekin voisimme olla rinteellä ja kuulla Jeesuksen sanovan meille: "Autuaita olette te"? Mutta niinhän me olemmekin. Tämä kirkko on vuori, jossa Jeesus puhuu. Ja hänen sanansa kaikuu tässä kirjassa, pyhässä Raamatussa. Mutta kysymme: koskevatko hänen autuaaksijulistuksensa meitäkin? Katsokaamme tekstistämme, keille hän puhuu.

    Jeesus sanoo puheensa alussa: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." Jeesus puhuu tässä sekä yleisesti että rajoittavasti: Yleisesti siten, että hän puhuu kaikista hengellisistä köyhistä, ketään heistä poissulkematta. Rajoittavasti siten, että hän sulkee pois kaikki, jotka eivät ole hengellisesti köyhiä.

    Näin hän jakaa ihmiset kahteen ryhmään: Autuaihin, näihin ikionnellisiin ja onniteltaviin, sekä niihin, joiden yli kaikuu Jumalan ankara syytös ja tuomio: "Voi teitä, - -, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! - - kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?" Matt. 23:27,33.

    Tekstissämme Jeesus ei tällä kerralla puhu siitä, että kaikki ovat luonnostaan hengellisesti köyhiä, sellaisia, joilta puuttuu kaikki oma kelvollisuus Jumalan edessä, vaan hän puhuu ihmisistä heidän sieluntilansa kannalta, siitä, mitä he sydämessään tuntevat ja itsestään ajattelevat, niin kuin seuraavat sanat osoittavat: "Autuaita ovat murheelliset - - autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat - -"

    Julistaako Jeesus nyt tänään sinut riemullisesti autuaaksi? Vai julistaako hän sinulle itkien voi-huutonsa?

    Jos olet hengellisesti köyhä, murheellinen syntiesi tähden ja lohdutuksen tarpeessa, hiljainen, nälkäinen ja janoinen, olet autuas, ikionnellinen.

    Hengellisesti köyhä on se, jolla ei ole ansioita Jumalan edessä, vaan joka on kurja syntisäkki, Jumalan pyhän lain ankarasti tuomitsema ja joka tuntee Jumalan vihaa ja tunnustaa syyllisyytensä Daavidin sanoin: "Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi." Tällainen sielu on murheellinen. Tästä murheesta apostoli Paavali sanoo: "Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman." (2 Kor. 7:10.)

    Syntiensä tähden murheellinen ei voi kerskata teoistaan Jumalan edessä, sillä Jumalan laki on tehnyt tyhjiksi hänen vastaväitteensä ja puolustelunsa. "Minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä" (Room. 3:19). Näin tehdessään laki synnyttää vihaa Jumalaa kohtaan, koska laki vaatii vanhurskautta, jota ihmisellä ei ole. Niin ihmisellä on karmiva nälkä ja polttava jano, mutta ei keinoa sen sammuttamiseen. Laki aiheuttaa nälän, mutta se ei kerro, miten nälkä saadaan poistetuksi. Evankeliumi sen sijaan tyydyttää nälän ja sammuttaa janon, sillä se lahjoittaa meille Kristuksen puutteettoman vanhurskauden.

    Nälkäisiä on kahdenlaisia.


    On nälkäisiä, jotka eivät tiedä, millä nälkä tyydytetään, ja niitä, jotka sen jo tietävät, siis niitä, joille evankeliumi on jo tullut. Ihminen ei voi luonnostaan osata kaivata evankeliumia, vaikka hänellä lain satuttamana olisi nälkä eli syyttävä omatunto, sielun ahdistus ja paha olo. On tarve päästä siitä eroon, mutta ei ole oikeata tietoa eikä oikeita keinoja eikä voimaa. Ihmiskeinot ovat johtaneet monenlaiseen epäjumalanpalveluun ja jopa ateismiin.

    On nälkäisiä, jotka ovat kuulleet evankeliumin ja sen Jumalan armosta ja voimasta uskoneet. Heillä on tietoa ja kokemusta siitä, mikä tyydyttää nälän. He astuvat Kristuksen ravittaviksi sanan ja sakramenttien äärelle ja viljelevät muillakin tavoin Jumalan sanaa.

    Löydätkö itsesi nälkäisten joukosta? Jos et löydä, ei Jeesus sinua lohduta. Sinä olet saanut jo lohdutuksesi. Mutta toivottavasti sinulle vielä tulee nälkä.

    Sinä, joka olet nälkäinen, köyhä, syntiesi tähden murheellinen, kuule mitä Jeesus sinulle lupaa.

    Köyhille hän sanoo: "Heidän on taivasten valtakunta." Missä nyt siis on köyhyytesi? Olet upporikas. Tässä lupauksen sanassa on sinulla jo nyt, jo tällä hetkellä taivasten valtakunta. Valtakunta, joka on vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Valtakunta, joka on iankaikkinen. Valtakunta, jossa sinulla on aarteista korkein, itse kolmiyhteinen Jumala, hänen armonsa, hänen anteeksiantamuksensa kaikista synneistäsi, hänen autuutensa, hänen turvansa, hänen lapseutensa, jopa osallisuus Jumalan kirkkauteen ja hänen kunniaansa. Raamattu sanoo: "- - kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen." (Kol. 1:12-14).

    Ajan rahtusen kestää tämä ulkonainen synnin alainen köyhyyden tila, mutta sisäisesti olemme jo rikkaita. Iäti kestää se autuus, joka jo nyt on uskossa alkanut ja joka kirkkaudessa jatkuu ilman tätä synnin ruumista iankaikkisesti. Raamattu sanoo: "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte." (2 Kor. 8:9.) Jeesus lohduttaa: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12:32.) Sinä murheellinen, rohkaistu uskomaan nämä sanat omalle kohdallesi. Lupaahan Jeesus: "He saavat lohdutuksen." Tällaiset lohdulliset lupaukset ottavat pois murheen syyt. Niissä on läsnä kaikki se, mistä Raamattu sanoo: "Ihmisen Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot." (1 Joh. 3:8.) Noiden kiusaajan tekojen vuoksi tosin koemme erilaista kärsimystä, mutta voitto on jo Kristuksessa saatu. Se annetaan meille Jumalan sanassa ja usko omistaa sen. Raamattu sanoo: "Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?" (1 Joh. 5:4-5.)

    2. Autuaita tekemisessä

    Edellä Jeesus julisti autuaiksi niitä, joille Jumala armosta ilman heidän tekojansa antaa armonsa ja taivasten valtakunnan kaikkine aarteineen. Sitten hän puhuu myös niistä, jotka ovat autuaita tekemisissään. Hän ei tarkoita sitä, että he teoillaan ansaitsivat autuuden, vaan hän tarkoittaa sitä, että heillä on autuas, onniteltava osa siinä, millaisia he ovat ja mitä he tekevät, ei sen vuoksi, mitä he tekevät, vaan sen vuoksi, mitä Jumala armosta ilman heidän ansiotaan heille lupaa ja antaa. Jeesus sanoo: "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman."

    Laupeus on uskon hedelmä. Se on sellainen sydämen asenne, joka tulee sen seurauksena, että ihminen on saanut nuo suuret miljardivelkansa Jumalalta anteeksi. Sellainen ihminen, joka sen uskoo, käsittää, että lähimmäinen on hänelle vain vähän velkaa, ja hän antaa mielellään sen hänelle anteeksi ja toivoo kaikkea hyvää hänelle. Laupias tekee mielellään myös hyvää lähimmäiselleen, jopa vihollisilleen. Ja Vapahtajamme sanoo, että laupiaat ovat autuaita, sillä he saavat laupeuden. Huomaa tarkoin: He eivät ole autuaita sen tähden, että he ovat laupiaita, vaan sen tähden, että he saavat laupeuden. Nyt kun he ovat saaneet uskon lahjan, heidän sydämensä on uudistunut ja heillä on laupias sydän. Se taas, joka ei ole eikä halua olla laupias, ei ole uskonut Jumalan armoa omalle kohdalleen. Jaakob sanoo: "Tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi." (Jaak. 2:13.)

    Sitten Jeesus puhuu puhdassydämisistä. Puhdassydäminen voi olla vain se, jonka sydämen Jeesus on puhdistanut anteeksiantamuksellaan. Armon omistamisen kannalta tämä puhdistus on täydellinen, sillä se nojaa Kristuksen toimittamaan puhdistukseen. Elämän kannalta ajateltuna se on epätäydellinen, koska vanha ihminen ja periturmelus pysyy meissä kuolemaan asti. Uudistus on alulla. Kuitenkin tämä alulla oleva uudistus on Jumalalle otollista, sillä Jumala puhdistaa uskovan jäljelle jääneestä syntisyydestä anteeksiantamuksellaan. Sydän, jonka Jumala on puhdistanut, kysyy ja etsii sitä, mikä Jumalan on, mitä Jumala on sanonut ja käskenyt, ja panee pois omat ajatukset ja luulot siitä, mikä on oikein ja mikä on luvallista ja sallittua. Luther sanoo: "Puhdas sydän taas on se, joka katsoo siihen, mitä Jumala sanoo, ja sitä ajattelee sekä asettaa Jumalan sanan omien ajatustensa paikalle. Sillä sana yksin on puhdas Jumalan edessä, niin se on itse puhtaus, niin että kaikki mikä sen varassa riippuu ja sen kautta tapahtuu, tulee ja sanotaan puhtaaksi." (St. L. VIII, 382.) Puhdassydäminen pitää siis Jumalan pyhät kymmenen käskyä kunniassa ja ojentaa elämäänsä niiden mukaan. Puhdassydäminen suuntaa uskonsa kokonaisen Jumalan sanan mukaan sallimatta syntiselle lihalleen poikkeuksia.

    Vielä Luther sanoo: "Se, joka tarttuu kiinni Jumalan sanaan ja pysyy uskossa, voi kestää Jumalan edessä ja katsoa häneen armollisena Isänään. Hänen ei tarvitse pelätä, että Jumala seisoisi hänen takanaan kurikka kädessä. Hän on varma, että Jumala katsoo häneen armollisesti ja ystävällisesti nauraen kaikkien taivaassa olevien enkeleitten ja pyhien kanssa. Katso, tätä Kristus tarkoittaa tällä sanalla, että vain puhdassydämiset näkevät Jumalan." (Luther, St. L. VIII, 388.)

    Vielä teoista puhuessaan Jeesus mainitsee rauhantekijät.

    Kristus itse on suurin rauhantekijä. Siitä Raamattu sanoo: "Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." (Ef. 2:14-18.)

    Kun olemme Kristuksen kautta päässeet sovintoon ja rauhaan Jumalan kanssa, haluamme levittää Jumalan rauhaa toistenkin sydämiin ja olla rauhantekijöitä sanan tässäkin merkityksessä. Haluamme myös elää sovinnossa lähimmäistemme kanssa ja muistaa Raamatun sanaa: "Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa." (Room. 12:18.)

    3. Autuaita vainoissa

    Epäuskoinen maailma, erityisesti ne, jotka ovat mielestään hurskaimpia uskovia, mutta jotka eivät todella tunne evankeliumia, nostattavat kuitenkin riidan ja vainon rauhantekijöitä kohtaan. Ja kun uskovat pitävät kiinni Jumalan sanasta ja oikeasta vanhurskauttamisopista eivätkä luovu siitä, heitä pidetään riidan nostattajina ja hajottajina. Jeesus rientää kuitenkin heidän tuekseen ja sanoo lohdullisesti: "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

    Varsinaista ristiä elämässä on se, mikä johtuu uskosta Jeesukseen, ja siitä Jeesus tässä puhuu. Hän puhuu vainosta vanhurskauden tähden ja itsensä tähden. Helposti nämä vainotut saisivat ihmisten suosion, jos he luopuisivat Jumalan sanan opista. Mutta he eivät voi siitä luopua menettämättä taivasosuuttaan, sillä se on heille paljon kallisarvoisempi kuin katoava ihmissuosio. Ja minkä lohdutuksen Jeesus heille antaa. Hän sanoo: "Heidän on taivasten valtakunta." Tässä lahjassa on heidän autuutensa. Kannattaa kestää vainoakin, ettei tätä lahjaa vain menetä.

    Oikeat uskovat eivät halua menettää sitä, minkä Kristus on heille kalliilla uhrillaan hankkinut ja josta he ovat tulleet osallisiksi ja jota he ovat saaneet maistaa pyhässä kasteessa, evankeliumin sanassa ja ehtoollisessa. Sen säilyttääkseen heillä on halu sanankuuloon, halu, joka voittaa monenlaiset esteet. Vaarallinen on sellaisen ihmisen sieluntila, joka ei sanasta välitä, tai joka heppoisin perustein voi jäädä pois sanankuulosta.

    Emme tunnusta Kristuksen nimeä palkan toivossa. Vaikeankaan ristin alla emme rohkenisi ajatella palkituksi tulemista, koska tiedämme, miten heikkoja tunnustajia, saamattomia työntekijöitä ja rohkeuden puutteesta kärsiviä olemme ja kuinka vanha ihmisemme kaiken likaa ja tahrii. Katseemme suuntautuu Kristukseen ja hänen armoonsa, jonka turvissa olemme Isälle otollisia. Apostoli Paavali sanoo: "Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!" (1 Kor. 9:16.) Jumalan sana saa kaiken hyvän aikaan. Se yksin pelastaa sieluja.

    Palkka, josta Jeesus puhuu, on siis sellainen, ettei sitä makseta ansiosta, vaan pelkästä armosta, pelkästä Jumalan hyvyydestä. Ne, jotka tavoittelevat ansiota ja vaativat palkkaa, eivät sitä saa, vaan tulevat rangaistukseen. Ne, jotka eivät sitä vaadi, ne, jotka eivät ole sitä ansainneet, saavat sen, jopa suuren armopalkan taivaissa. Tätä asiaa ei voi järjellä käsittää eikä sitä epäuskoinen ymmärrä.

    Kuitenkin kun Jeesus kutsui apostolinsa eturivin taisteluun ja puhui heitä kohtaavasta vainosta, hän varusti heitä kohtaamaan sen, mikä kohdata täytyy, sanomalla: "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

    Risti meilläkin on ollut kannettavana. Emme kuitenkaan voi verrata sitä suuruudessa veritodistajien kärsimyksiin, mutta laadultaan se on samaa. Se on Kristukselle vihamielisen maailman vainoa hänen nimensä ja oppinsa tunnustajia kohtaan. Se on Jeesus-vihaa. Ja saman sanan, minkä Jeesus antoi lohdutukseksi apostoleilleen, apostolit ovat vuorostaan kirjoittaneet Pyhässä Hengessä meitä varten.

    Risti eli vaino on merkki siitä, että kuulumme Jeesuksen joukkoon. Miten mitättömiä olemmekin, emme kuitenkaan ole yksin, vaan olemme vähäisen ristimme kanssa sitä samaa joukkoa, jota suuret kärsijät, profeetat, apostolit ja kaikkien aikojen veritodistajat edustavat. Tämä joukko kiittää Kristusta pelastuksestaan ja antaa kunnian hänelle kestämisestään ja varjeltumisestaan.

    Siihen kiitokseen mekin yhdymme ja sanomme Raamatun sanoilla: "Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen." (Ef. 3:20-21.)

    Markku Särelä

  • Autuaitten iki-ihana osa

    Pastori Markku Särelän saarna 8.11.2020

  • Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut!

    19. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, Vanhan testamentin teksti

    Daavidin mietevirsi. Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi anne­tut, jonka synti on peitetty! Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä! Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni jokapäiväisestä valituksesta­ni. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi raskaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän helteessä. Sela. Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Her­ralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Se­la. Sentähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löy­tää voidaan. Vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu. Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla. Sela. (Psalmi 32:1–7)

    Rakkaat kristityt! Oli eräs mies, joka oli tehnyt hirveitä rikoksia. Hän oli tehnyt murhan. Hän oli rikkonut toisen ihmisen avioliiton. Hän teki nämä asiat väärinkäyttämällä yhteiskunnallista asemaansa. Sen turvin hän pystyi salaamaan rikoksensa. Hän jatkoi elämäänsä kunnioi­tet­tuna henkilönä.

    Sisimmässään mies kuitenkin tiesi tehneensä todella väärin. Omatunto vaivasi ja hän kärsi suuresti. Kuitenkaan hän ei suostunut tunnusta­maan syntiään. Hän riutui tunnon­tuskissaan vuoden ajan. Viimein eräs sananjulistaja nuhteli häntä, ja Jumala mursi hänen sydämensä, niin että hän tunnusti syntinsä. Ja heti hän sai synninpäästön. Hän joutui vielä kärsimään syntinsä takia, mutta synninpäästöstä hän sai tunnon­rauhan ja autuuden ilon, joista hän sitten kertoi riemuiten toisille.

    Se mies oli kuningas Daavid, tämän psalmin kirjoittaja. Psalminsa aluksi hän julistaa varmasti: autuas, onnellinen, se jonka rikokset on annettu anteeksi ja jolle Herra ei lue syyksi hänen pahoja tekojaan. Sen jälkeen hän siirtyy kuvailemaan tunnonvaivojaan aikana, jolloin oli tehnyt aviorikoksen Batseban kanssa ja tapattanut tämän miehen Uurian. Sitten hän kertoo siitä, kun tunnusti syntinsä ja Jumala antoi ne anteeksi profeetta Naatanin kautta. Tämä psalmi opettaa meille todella tärkeitä asioita synnin tunnustamisesta ja anteeksi saamisesta.

    Tunnusta syntisi!

    Joskus syntiä on vaikea tunnustaa. Ihminen voi jättää jonkin asian pitkäksi aikaa omalletunnolleen. Hän saattaa oikeuttaa tekojaan itsel­leen erilaisilla selityksillä. Hän voi kieltäytyä myöntä­mäs­tä, että on toiminut väärin, vaikka Jumalan sana ja omatunto todis­tai­si­vat toisin. Näin oli kuningas Daavidin kohdalla. Voimme kuvitella, minkälaisia ajatuksia hänen sydämessään liikkui sinä aikana, kun hän salasi syntiään. Erityi­sen kammottavaksi Daavidin tilanteen teki se, että hän oli aikaisemmin hurskas ja peloton Jumalan mies. Ihmisen kyky itsensä pettämiseen ja paaduttamiseen on pelottavan suuri. ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen, kuka taitaa sen tuntea?” (Jer. 17:9) Kenenkään kristityn ei pidä tuudittautua väärään, lihalliseen turvalli­suuteen ja itsetyytyväisyyteen. Meidän tulee jatku­vas­ti tur­vau­tua nöyrästi Jumalan armoon. Raamattu kehottaa myös valvomaan ja koettele­maan itse­ämme, olemmeko uskossa (2 Kor. 13:5).

    On ehdottoman tärkeää, että kristitty heti nousee, jos hän on lan­gen­nut. Se on Jumalan rakkaudellinen tahto. Erityisesti tämä koskee ras­kaita lankeemuksia, jotka vaarantavatuskon ja pelastuksen. Jeesus vakuuttaa: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” (Joh. 6:37) Sellainenkin, joka on lan­gen­nut niin, että on menettänyt uskon ja Pyhän Hengen, saa aina palata. Vapahtajan armosyli on auki myös kaikkein syvimmälle langenneelle, niin kuin se oli auki Daavidille, Pietarille, joka oli hänet kieltänyt ja Saulus Paavalille, joka oli häntä vainonnut.

    Jokapäiväisetkin synnit on tärkeä tunnustaa, vaikka emme aina tiedä­kään, millä kaikilla tavoilla päivittäin rikom­me Jumalaa vastaan. Vapah­taja opetti meitä rukoilemaan: ”anna meille anteeksi meidän syntimme.” Näin me tunnustamme Jumalalle päivittäin nekin synnit, joista emme itse ole tietoisia.

    Jos synti jää omalletunnolle, se kalvaa ihmistä. Tunnontuskat voivat viedä ilon, rauhan ja jopa terveyden. Daavid kuvailee psal­mi­tekstis­sämme, miten hänen ruumiinsakin riutui sydämen tu­kah­dutetusta tuskasta: ”Kun minä siitä vaikenin, riutuivat minun luuni joka­päiväisestä valituksestani. Sillä yötä päivää oli sinun kätesi ras­kaana minun päälläni; minun nesteeni kuivui niinkuin kesän hel­tees­sä.”

    Kuitenkin Daavidin omantunnon tuska oli Jumalan Hengen vaikutus­ta: Jumala ajoi häntä parannukseen. ”Yötä päivää oli sinun kätesi ras­kaana minun päälläni”: kurittamassa Daavidia, että hän kääntyisi. Pyhä Henki vaikuttaa synnin­tunnon Jumalan lailla. Hän tekee sen, että ihminen voisi turvautua armoon ja saada syntinsä anteeksi. Mutta jos ihminen vastustaa Pyhää Henkeä, joka Jumalan lain kautta paljastaa hänen syntinsä, on vaarana, että hän lakkaa kokonaan kuulemasta Hengen nuhtelua ja paatuu. Jos kristitty tekee niin, hän voi joutua tilaan, jossa kuvittelee olevansa uskossa, mutta hänen uskonsa ei ole oikeaa, koska hän elää synnissä – siitä Jumala meitä varjelkoon! Kui­ten­kin Jumala voi sellaisenkin ihmisen omalle­tunnolle vielä näyttää hänen syntinsä ja kirkastaa armonsa. Jumala ei koskaan kiellä ketään to­della uskomasta – aina saat uskoa armoon! – mutta Jumalan sana varoit­taa, että ihminen voi paaduttaa itsensä niin, että estää itse itseään uskomasta.

    Jos sinua, rakas kuulija, painaa jokin asia, saat juuri nyt sydämessäsi tunnustaa syntisi Jumalalle ja uskaltaa hänen armoonsa. Hän on armol­linen, tahtoo antaa sinulle anteeksi ja hän tahtoo auttaa sinua eteen­päin. ”Joka rikko­muksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tun­nus­taa ja hylkää, se saa armon.” (Snl. 28:13) Saat luottaa siihen, että Jeesus on sovittanut koko maailman synnit ja tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan.

    Kun puhutaan synnintunnosta, on syytä muistaa, että on myös paljon kristit­ty­jä, joilla on yliherkkä omatunto. Se syyttää jatkuvasti siitäkin, mikä ei ole syntiä, ja muistuttaa sellaisesta, mikä on jo annettu anteek­si. Joskus ihminen lamaantuu mietti­essään tarpeettomasti, rik­koi­ko hän nyt siinä ja siinä asi­assa ja onko hänellä nyt tunnollaan jokin tunnustamaton synti. Sil­loin kristitty ei voi olla rohkea ja iloinen, vaan hän on ahdistunut ja lain alainen.

    Mutta se ei ole Juma­lan tahto. Kristityn ei pidä antautua tällaisen ahdistuksen vietä­väksi, sillä Hen­gen hedelmää on ilo ja rauha, ei pelokkuus ja ahdistus. Kuitenkaan Ju­mala ei tahdo ajaa tällaisten taipu­musten kanssa kamppailevaa kris­tittyä syvemmälle lain alle. Oma­tunto vahvistuu ja saa rauhan evan­keli­umista: ”Jumala lähetti Poikansa lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen ase­maan”. (Gal. 4:5) Evankeliumi julistaa, että Jumala on armollinen ja tahtoo lapsilleen hyvää. Se vakuuttaa, ettei Jumala yritä kadottaa meitä, vaan pelastaa. Hän ei ole ilkeämielinen vastustaja, joka etsii meistä vikoja syyttääkseen, vaan rakastava Isä, joka tahtoo auttaa lap­si­aan tunnon­rauhaan ja autuuteen.On hyvä myös muistaa Daavidin sanat erääs­sä hänen toisessa psalmissaan: ”Erhe­tykset kuka ymmär­tää? Anna an­teek­si minun salai­set syntini.” (Ps. 19:13) Kaikkia rik­ko­muk­si­amme emme edes voi tuntea, mutta Jumala tahtoo silti olla meille armollinen. Saamme jäädä hänen ar­mon­sa varaan.

    Synnin tunnustaminen voi tapahtua monella tavalla. Tärkeintä on syn­­nin tunnustaminen Jumalalle. Se voi tapahtua sydämessä ilman ääneen lausuttuja sanojakin. Jos kristitty on loukannut lähim­mäistään, hänen kuuluu tunnustaa se tälle ja pyytää anteeksi, kun tulee asiasta tietoiseksi. On tärkeää, ettei ihmisten välille jäisi pahoja väli­rikkoja, joissa toinen on loukannut toista ja omaatuntoa vastaan on toimittu jättämällä asia sikseen, niin ettei ole suostuttu katumaan ja sopimaan.

    Jumala on antanut seurakunnalleen avaintenvallan päästämään syn­neis­tä. (Matt. 18:18, Joh. 20:23) Se tarkoittaa, että seurakunnan kut­su­ma pastori voi julistaa synnit anteeksi. Tämä tapahtuu Jumalan käskystä ja Jeesuksen sovi­tustyön nojalla. Koska Jeesus on sovittanut kaikkien ihmisten kaikki synnit, voi pastori julistaa synnit anteeksi. Ja se on Jumalan oma synninpäästö.

    Synninpäästö on seurakunnassa julkisena ja yksityisenä. Julkisena se tapahtuu jokaisessa jumalanpalveluksessa. Sen lisäksi on olemassa yksityisrippi. Seurakuntalainen saa siinä pastorin kuullen tunnustaa syntinsä Jumalalle ja kuulla pastorilta synninpäästön. Samalla hän voi saada pastorilta sielunhoidollisia neuvoja Jumalan sanasta. Tämä on suureksi siunaukseksi varsinkin vakavampien ja toistuvien lankee­musten kohdalla. Yksityisrippi on hyödyllinen käytäntö, jota luteri­lai­nen uskonpuhdistus arvosti suuresti.

    Usko anteeksiantamukseen!

    Tunnonvaivojensa jälkeen Daavid kuvaa psalmissa synnin­tunnustus­taan ja Jumalalta saamaansa synninpäästöä. Toinen Samuelin kirja kertoo, miten Daavid tunnusti syntinsä profeetta Naatanille, kun tämä oli nuhdellut häntä. Daavidin tunnustus kuvataan hyvin yksin­kertai­sesti: ”minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan”. Yksinkertainen on myös Naatanin välittömästi lausuma synninpäästö: ”niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi, sinä et kuole.” (2 Sam. 12:13)

    Meistä saattaa joskus tuntua, että synnintunnustuksemme pitää olla tarpeeksi katkera tai katumuksemme riittävän ankara, että voisimme vastaanottaa anteeksiantamuksen. Synninpäästö ei kuitenkaan perustu meidän tunnontuskiimme, vaan Jumalan armoon. Oikea synnin­tunto­kin on Pyhän Hengen sanan kautta vaikuttamaa. Se ei siis ole jotain sellaista, jota me puristaisimme väkisin itsestämme, vaan se syntyy Jumalan sanan kautta. Jumala ei myöskään aseta synnintunnon voi­mak­kuutta anteeksiantamuksen ehdoksi. Synnin­päästössäkin rat­kai­sevaa on Jumalan sana, jonka nojalla synnit julistetaan anteeksi.

    Syntien anteeksiantaminen on syntien lukematta jättämistä, kuten psal­mi­teksti sanoo. Se merkitsee, että Jumala ei lue ihmiselle syyksi hänen pahoja tekojaan. Sen hän tekee Jeesuksen tähden. Jeesus otti meidän syntimme päällensä. Ne luettiin hänelle. Hän oli viaton, mutta joutui kärsimään, kuin olisi tehnyt kaikki meidän syn­timme, kaikkien ihmisten kaikki synnit. ”Sen, joka ei synnistä mitään tiennyt, Jumala meidän tähtemme teki synniksi”, kirjoitti apostoli Paavali. (2 Kor. 5:21) Näin todellisella ja läheisellä tavalla Jeesus otti syntimme omik­seen. Meidän syntiemme rangaistus kohtasi häntä. ”Hän tuli ki­rouk­seksi meidän edestämme”. (Gal. 3:13) Näin Jeesus sovitti synnit. Hän voitti synnin ristinkuolemallaan ja ylös­nouse­muk­sel­laan. Niin kuin hänet tehtiin meidän tähtemme synniksi, niin me tulemme hä­nes­sä Jumalan vanhurskaudeksi (2 Kor. 5:21), meidät siis luetaan pyhiksi ja puhtaiksi hänen tähtensä. Evankeliumi on hyvä uutinen koko maailman sovituksesta Jumalan kanssa.

    Psalmi kehottaa: ”Sen tähden rukoilkoot sinua kaikki hurskaat aikana, jona sinut löytää voidaan.” Jumala on armollinen ja anteeksi­anta­vainen. Juuri nyt on armon aika, aika turvautua Jumalan laupeuteen. Paavali kirjoitti: ”Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä”. (2 Kor. 6:2) Jumala on läsnä ja Jumala on löydettävissä, evankeliumin sanan kaut­ta. Saat nyt ja aina uskoa evankeliumin, jota Jumala sanas­saan sinulle julistaa: ”Jeesus Kristus on meidän syntiemme sovitus”. (1 Joh. 2:2) Raamattu lupaa: ”Jokai­nen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelas­tuu.” (Room. 10:13) Juuri nyt on siis kaikkien syntisten aika turvautua uskossa Kris­tukseen ja omistaa pelastus, jota Jumala sanassaan tarjo­aa. Nyt on myös uskovien aika rukoilla ja turvautua Jumalaan ja vaeltaa hänen armonsa voimin uudessa elämässä.

    Psalmi lupaa: ”vaikka suuret vedet tulvisivat, eivät ne heihin ulotu.” Veden kuohunta kuvaa usein psalmeissa ahdistuksia ja hätää. Mutta Jeesukseen uskovat ovat turvassa. He ovat Jeesuksen haavoissa kät­kössä vihan ja tuomion hyökyaallolta. He ovat turvassa myös kaikkien elä­män ahdistusten keskellä. Jumalan rakkaus ympäröi heitä. Jumala on lähellä vaikeuksissakin. Mitään paha ei tapahdu hänen sallimattaan. Jumala on luvannut, että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut”. (Room. 8:28) Jumala kuljettaa heidät perille sinne, missä synti on lopullisesti poissa. Siellä mikään ei erota meitä Jumalan hyvyydestä, joka koittaa ylitsemme kuin keski­päivän aurinko. Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut Kris­tuksen tähden!

  • Eihän vain evankeliumi ole sinulta peitossa?

    Pastori Markku Särelän saarna 6.1.2021

  • Eihän vain Kristuksen kirkkauden evankeliumi ole sinulta peitossa?

    Loppiaisena. II vuosikerran epistola.

    Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden. Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. 2 Kor. 4:3-6.

    Evankeliumi on suurenmoinen valo, koko uskomme pääasia. Siitä Kristuksen toiminta sai otsikkonsa Markuksen evankeliumissa. Markus näet alkaa evankeliuminsa sanoilla: "Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, evankeliumin alku." (Mark. 1:1) Tuolla sanalla Vapahtaja luonnehti kristillisen kirkon koko opetus- ja julistustoimintaa, kun hän sanoi: "Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu" (Matt. 24:14). Ja toisessa kohdassa: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille" (Mark. 16:15).

    Miksi evankeliumi on näin suuriarvoinen asia, että koko kristillinen sanoma saa siitä nimensä? Osaathan, ystäväni, tähän vastata ja ehkäpä selvittää asiaa muillekin? Olethan selvillä siitä, mitä evankeliumi on? Eihän tämä asia ole jäänyt sinulta pimentoon?

    Kokemuksia 40 vuoden ajalta

    Olen niiden neljänkymmenen vuoden aikana, joina olen Jumalan sanaa saarnannut, tavannut ilokseni paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet armon oppia tuntemaan kirkkaasti evankeliumin ja jotka ovat siihen selkeästi tunnustautuneet. He ovat seurakunnan elämälle ja toiminnalle suuriarvoinen Jumalan lahja. Ilman heitä työ olisi hyvin vaikeata. Olen tavannut myös paljon niitä, joilla ei ole lahjaa puhua paljon uskon asioista, mutta jotka uskollisesti pitäytyvät puhtaaseen evankeliumiin.

    On myös niitä, joiden uskontunnustusta ei juuri kuule ja joiden sanankuulossa käyminen on harvaa ja satunnaista. Heistä pastorilla on suuri huoli; ovatkohan omaksuneet evankeliumia sielunsa autuudeksi?

    Mutta evankeliumin ympärille kerääntyy valitettavasti toisenlaistakin väkeä.

    On tunnollisia sanankuulijoita, jotka säännöllisesti tukevat seurakuntaa taloudellisesti. Päällepäin näyttää siltä kuin he olisivat mitä parhaimpia jäseniä. Mutta sitten joskus heidän suustaan lipsahtaa jotakin, joka kertoo, etteivät he ole käsittäneet alkuakaan evankeliumista. Kristitystä, joka tuli täällä matkansa päähän, he saattavat sanoa, että hän ansaitsi päästä taivaaseen, koska oli niin hyvä ihminen. He voivat paheksua pastoria, joka ojentaa seurakuntalaista, joka tosin muuten on kiltti, mutta ei käy sanankuulossa. He ovat saattaneet saada kristillisen kasvatuksen, mutta ovat omaksuneet siitä vain lakia. Evankeliumi ei ole avautunut heille. Ja usein heidän käykin sitten niin, että he kyllästyvät lainalaiseen puurtamiseensa, loukkaantuvat jostakin asiasta sen vuoksi, etteivät ymmärrä evankeliumia, ja jättävät seurakunnan.

    Ethän sinä vain elä siinä luulossa, että tunnollisuus, uskollisuus, kiltteys tai mikä muu teko tahansa avaa taivaan? Jos olet, mihin sitten Kristusta tarvitset? Jos olet, et ole matkalla taivaaseen, vaan sinun on aika herätä ja havahtua näkemään tilasi ja kääntyä pois kadotuksen tieltä.

    On sitten myös eräitä sellaisia sanankuulijoita, jotka aivan kerskuvat evankeliumista ja taitavat siitä suloisesti puhua - siltä ainakin ensi näkemältä vaikuttaa. Mutta sitten käy ilmi, että he vetävät evankeliumin verhoksi paheellisen elämänsä ylle. He eivät ole niitä, jotka heikkoudesta usein lankeavat, vaan he ovat sellaisia, jotka eivät kadu paheellista elämäänsä, eivät edes yritä parantaa sitä, vaan puolustelevat sitä ja ajattelevat, että evankeliumi antaa heille luvan elää niin kuin elävät ja ettei heillä ole hätää; saavathan he syntinsä anteeksi. Mutta tämä luulo on suuri erehdys.

    On niitäkin, jotka sanovat, että he tietävät jo uskon asiat ja ettei heidän tarvitse joka kerta lähteä Jumalan sanaa kuulemaan. On kuin he olisivat niin pyhiä, etteivät tarvitse synninpäästön sanaa, sen antamaa lohdutusta ja rohkaisua. Tuskin he ovat uskoneet itseään syntisiksi, kun ei ole tarvetta armon sanan kuulemiseen.

    Sitten on suuri joukko välinpitämättömiä, joilla ei ole hätää sielunsa kohtalosta, ei tarvetta sanankuuloon, ei synnintuntoa, ei autuuden iloa. He ovat kuin pystyyn kuivaneita kuusia, jotka levittävät kankeat oksansa luotaan työntävästi ja lähelleen päästämättä, ollen vailla vehreyttä, vailla elämää. Eivätkö he ole koskaan kuulleet Jumalan lakia? Eikö pyhä, suloinen evankeliumi merkitse heille mitään? Jumala heitä armahtakoon ja herättäköön heidät kuoleman unesta! Ethän halua kuulua heidän joukkoonsa?

    Apostoli Paavali lausuu tekstissämme: "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva." Kuka on syyllinen noiden tilaan? He itse. Heidän silmänsä ovat sokaistut. Heidän sydämensä on kiinni maallisissa. Evankeliumi loistaa kirkkaalla valollaan, mutta he itse peittävät sen ja estävät, ettei se pääse valaisemaan heidän pimeitä sydämiään.

    Eräässä konferenssissa, kun sen osanottajat olivat nähneet Berliinin muurin ja katselleet itäblokin elämää, eräs osanottaja sanoi: "Kommunisteille ei pidä julistaa evankeliumia." Siihen toinen vastasi: "Jos olet tosiaan sitä mieltä, olet kerettiläinen." Evankeliumi on julistettava kaikille, jotta he kääntyisivät ja pelastuisivat. Se, joka tuntee evankeliumin ja omistaa sen itseään varten, haluaa viedä sen muillekin suurille syntisille.

    Kerran tuli kirkkoon - tämä tapahtui ulkomailla - itkevä nainen etsimään lohdutusta syntihätäänsä. Seurakunnan esimies sanoi hänelle tähän tapaan: "Mitä sitä tänne tulee valittamaan, tarvitseeko elää sillä tavalla." Olikohan tuo toimelias esimies ajatellut, mitä varten seurakunta on olemassa ja mitä varten sillä on evankeliumi?

    Mistä sitten evankeliumissa on kysymys?

    Jotta voisimme siihen vastata, meidän on ensiksi katsottava itseämme peilistä, sellaisesta peilistä, joka näyttää meille, millaisia olemme luonnostamme Jumalan edessä. Tämän Jumala näyttää meille lain sanassa. Olemme tehneet paljon syntiä, vieläpä olemme läpikotaisin turmeltuneita, niin että kysymys ei ole pelkästään irrallisista pahoista teoista. Herra sanoo: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään." (Room. 3:10-12)

    Katso, millainen on ollut suhteesi Jumalaan? Oletko häntä rakastanut yli kaiken? Onko hän ollut elämässäsi ensimmäisellä sijalla? Katso, millainen on ollut suhteesi lähimmäiseesi? Oletko elänyt Jumalan käskyjen mukaan? Oletko kunnioittanut vanhempiasi ja esivaltaa? Oletko noudattanut käskyjä, jotka kieltävät tappamisen, aviorikoksen ja muun huoruuden, varastamisen, lähimmäisen maineen vahingoittamisen, himoitsemisen? Oletko noudattanut niitä teoissasi, sanoillasi ja ajatuksillasi? Ja jos sinulla on huono muisti tai vajavainen kyky käsittää omaa luontoasi, niin kuule, mitä apostoli Jaakob sanoo: "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin" (Jaak. 2:10).

    Jumalan laki osoittaa siis sinut, niin kuin meidät kaikki muutkin, syyllisiksi Jumalan edessä. Ymmärrätkö, mitä on olla syyllinen Jumalan edessä? Se on samaa kuin olla ikuiseen rangaistukseen, Jumalan vanhurskaan vihan alle ja tuskaan tuomittu. Kunpa tämän käsittäisimme tunnossamme, ettemme ylvästeli ja olisi välinpitämättömiä!

    Jos meillä on synnintunto, Pyhä Henki on luonut sydämeemme tarpeen kuulla evankeliumia, tuota ihmeellistä lohduttavaa sanomaa, jota yksikään ihminen ei voi itse keksiä.

    Evankeliumi on Jumalan iloinen, lohdullinen viesti lain tuomitsemalle ihmiselle. Se on näet sanoma siitä, että Kristus otti päälleen meidän syntimme, kantoi niiden tähden Jumalan vihan sen lepyttäen ja hankki meille syntien anteeksisaamisen sekä teki rauhan Jumalan ja ihmisten välillä. Raamattu sanoo tästä Kristuksen toimittamasta sovituksesta: "Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme" (Jes. 53:5-6). Evankeliumi kertoo siis sinulle, että syntisi on sinun puolestasi jo sovitettu, sinun syntivelkasi on maksettu. Eikä se kerro sitä vain pelkäksi tiedoksi, vaan lohdutukseksi, uskottavaksi ja vastaanotettavaksi. Evankeliumi julistaa sinulle synninpäästön. Tässä syntien anteeksiantamuksessa taivas on sinulle avoin, ja saat uskossa Kristukseen astua taivaan porteista sisälle. Sisälle taivaan porteista! Tosin vielä täällä alhaalla jäät uskon varaan, mutta taivaallinen autuus on jo omasi uskon kautta. Sillä pyhän Raamatun mukaan se, joka uskoo, ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on siirtynyt kuolemasta elämään (Joh. 5:24).

    Koko se ihanuus, jonka kerran tulet taivaassa omistamaan, on jo täällä uskon kautta sinun. Taivaassa ei sinulla tule olemaan mitään, mitä et täällä jo uskossa Kristukseen olisi omistanut.

    Miten suurenmoinen sanoma onkaan evankeliumi! Se on kirkas valo oman sydämensä pimeydessä olevalle, Jumalan vihaa tuntevalle syntisparalle. Se on pääsy lain alta armon alle. Se on taakan kirpoaminen uupuneen harteilta. Se on lepo Kristuksen haavoissa. Se on armahdus tuomitulle. Se on synninpäästö. Se on Kristuksen ansio ansiottoman hyväksi. Se on taivaan portti kadotuksen kuiluun syöksyneelle. Se on sana pelastuksesta hukkuvalle. Se on kutsu ilojuhlaan tämän elämän ankeudesta. Etkö riemuitsisi sen kuullessasi? Etkö ottaisi sitä vastaan? Sanothan Raamatun kanssa: "Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin" (1 Tim. 1.15).

    Onko tämä evankeliumi sinulta piilossa?

    Välistä käy niin, että joku oltuaan seurakunnassa kymmeniä vuosia, tulee evankeliumin käsittämään. Ehkä seurakunta on saanut uuden pastorin, ja evankeliumi kirkastuu hänelle tämän julistuksesta. Hän saattaa sanoa: nyt kuulin evankeliumia. Kyllä hän oli sitä aikaisemminkin kuullut, kuten muukin seurakunta, mutta hänen korvansa olivat olleet sille kuurot. Tämän maailman jumala oli sokaissut hänet niin, ettei hän ollut nähnyt valoa. Mutta kiittäköön Jumalaa, jos nyt näkee.

    Toisinaan ihmiset sekoittavat tunteet ja uskon, ja ajattelevat silloin evankeliumia julistettavan, kun he saavat voimakkaan tunnekokemuksen, vaikka saarnassa itse asiassa olisi piilotettu tunnekuohun alle Herramme meille jättämä perintö. Evankeliumi ei ole meidän ylistämistämme, ei meidän uskonnollisuutemme kiittelemistä, vaan se antaa synnintuntoiselle lohdutuksen, omantunnon kauhuja kokevalle tunnon rauhan. Se asettaa eteemme Kristuksen meidän edestämme ristiinnaulittuna ja kutsuu: usko häneen, niin sinä pelastut. Se vapauttaa meidät siitä harhaluulosta, että meidän olisi itse tehtävä itsemme kelvollisiksi Jumalalle. Se vain yksinkertaisesti julistaa: poikani, tyttäreni, sinun syntisi ovat anteeksiannetut Kristuksen Jeesuksen nimessä.

    Lähetystyö

    Loppiainen, pakanain joulu, on lähetystyön juhla. Evankeliumia Kristus käski saarnata kaikille kansoille. Hänen käskystään se on tullut meillekin, ja on koonnut meidät Jumalan seurakunnaksi tekemään hänen valtakuntansa työtä. Evankeliumi ei ole peitossa uskovilta, vaan he saavat elää sen kirkkaassa valossa. Kun itse olemme päässeet pimeydestä valkeuteen, haluamme sen leviävän myös niille, jotka vielä ovat siitä osattomia. Siksi teemme lähetystyötä ja sitä tuemme.

    Tässä työssä tarvitsemme jatkuvasti sitä, että oma sielumme on hyvin ruokittu ja ravittu suloisella, lohdullisella evankeliumilla. Tarvitsemme itse esirukouksia ja Jumalan puoleen huutamista toistenkin puolesta, että hän avaisi ovia sanalleen ja estäisi pahan kavalat juonet.

    Evankeliumi tuo sydämiimme Jumalan autuaan rauhan, mutta se tuo välttämättä myös ristin ja taistelun. Amen.

    Markku Särelä

  • EIhän vain meistä kenelläkään ole paha, epäuskoinen sydän?

    10. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehottakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi. Sillä olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä oli alussa, vahvoina loppuun asti. Sanotaanhan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin silloin, kun vihoititte hänet." Ketkä sitten, vaikka kuulivat, vihoittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä? Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden kuolleet ruumiit kaatuivat erämaahan? Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Havaitsemme, etteivät he epäuskon tähden voineet siihen päästä. Hepr. 3:12-19

     

    Kalliit kristityt!

    Joskus nuoruudessani oli minulle suuri kysymys uskoon tuleminen. Se oli heränneelle omalletunnolleni hyvin tärkeä asia. Mitä uskoon tuleminen olisi ja miten siihen voisin päästä? Näihin kysymyksiin ei tuntunut olevan selvää vastausta. Silloin en tajunnut, mistä se johtui. En ymmärtänyt, että se johtui epäselvästä julistuksesta, kun evankeliumiin sotkettiin lakia eikä sanaa julistettu puhtaana. Mutta Raamatussa uskoa ei esitetä vaikeana asiana, vaan se asettaa kirkkaan evankeliumin silmiemme eteen ja kehottaa sen uskomaan. Raamattu sanoo: "Joka uskoo ja tulee kastetuksi, se pelastuu, mutta se, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16) Näin Raamattu ohjaa meidät armovälineissä meille tarjolla olevan Jumalan armon varaan ja sen uskomaan. Se, joka ei usko tätä valmista armoa eli joka ei ota sitä vastaan uskolla, ei pelastu. Näin yksikertainen tämä asia on.

    Tekstimme kehottaa meitä uskomaan omalle kohdallemme Jumalan armon. Se lausuu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne." Jumala on asettanut meille tärkeän määräpäivän, jona meidän tulee uskoa evankeliumi. Se on se päivä, jona kuulemme evankeliumin suloisen kutsun. Se on elämämme tärkein hetki. Juuri silloin meidän tulee uskoa evankeliumi. Jumala voi toki rakkaudessaan toistaa kutsunsa, mutta emme tiedä, tekeekö hän niin. Sen vuoksi meidän on seurattava hänen kutsuansa silloin, kun sen kuulemme. Emme saa paaduttaa sydäntämme Jumalan kutsuessa. Jumala ei kutsu meitä omistamaan jotakin pahaa, vaan ainoastaan hyvää. Kannattaa uskoa evankeliumi. Jeesus Kristus on maksanut täysin syntivelkasi ja Jumala on hyväksynyt Poikansa sovitustyön herättämällä hänet kuolleista. Syntisi ovat anteeksiannetut. Taivas on sinulle avoin. Olet autuas Jumalan lapsi uskossa Jeesukseen. Tästä saat olla varma.

    Uskossa vaeltamiseen kuuluu jatkuva uskominen. Joka aika sinun on tarpeen tarttua evankeliumiin ja omistaa se itsellesi. Ei riitä, että me vain kerran sen uskomme. Raamattu kehottaa näet uskovia: "Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi, teeskentely ja kateus sekä kaikki panettelu, ja halutkaa kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, jotta siitä kasvaisitte, jos 'olette maistaneet, että Herra on hyvä'. Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset tosin ovat hylänneet, mutta joka on Jumalan edessä valittu, kallis, ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. Sillä Raamatussa sanotaan: 'Katso, minä lasken Siioniin valitun, kallisarvoisen kulmakiven. Se, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.'" (1 Piet. 2:1-6) Näin Jumalan sana ohjaa meidät jatkuvaan uskossa kilvoitteluun.

    Uskossa säilyminen edellyttää jatkuvaa yhteyttä armonvälineisiin. Raamattu kehottaa: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnan kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, mitä enemmän näette tuon päivän lähestyvän." (Hepr. 10:25) Tuo päivä lähestyy, nimittäin tuomiopäivä. Jumala haluaa meidän olevan valveilla silloin, kun Kristus tulee. Sitä varten hän on antanut sen lähestymisestä kertovia merkkejä. Vaikka emme tiedäkään nimenomaista hetkeä, jolloin hän saapuu, voimme olla kuitenkin varmoja siitä, että se päivä lähestyy. Apostoli Johannes kirjoittaa: "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika." (1 Joh. 1:18). Tämän viimeisen ajan merkit ovat olleet näkyvissä jo apostoleista lähtien, mutta nyt niitä on tihentyvästi. On samanaikaisesti monia merkkejä. Ja eräs merkki on se, että maailma elää tiedostamatta näitä merkkejä lähestyvän lopun merkeiksi ja elää paatuneena epäuskossaan. On maailmanlaajuinen ruttoon verrattava koronavirus, on sotia, monenlaisia onnettomuuksia, luonnonkatastrofeja, kuten rankkasateita, tulvia, kuivuutta, ennenkuulumattomia helteitä, maastopaloja ja muita paloja. Olen näistä aikaisemmin hiljan maininnut, mutta sanottakoon asia vielä taaskin, ettemme jäisi uskosta osattomiksi, vaan ymmärtäisimme uskomisen tärkeyden ja eläisimme yhteydessä armonvälineisiin. Ottakaamme siis vaari Raamatun kehotuksesta: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnan kokoustamme." Muistakaamme, että meidän tulee pyhittää lepopäivä, joka on kerran viikossa. Jos meillä ei olekaan vaikeissa nykyoloissamme seurakunnan tilaisuutta joka sunnuntai, meillä on hyvää kirjallisuutta, jota voimme lukea ja tutkia taajemminkin kuin kerran viikossa. Ja sitä suuremmalla syyllä meidän tulee käyttää ne tilaisuudet, jolloin meillä on yhteinen tilaisuus.

    Epäusko estää perille pääsemisen. Raamattu kutsuu epäuskoisen sydäntä pahaksi. Hänen sydämensä voi olla ihmisten mielestä hyväkin, mutta Jumalan edessä asia on toisin. Epäuskoinen näet hylkää Jumalan rakkauden itseään kohtaan ja halveksii sitä. Kuinka sellainen sydän voisi siis olla hyvä? Jumalan edessä eivät päde inhimilliset mittarit. Hän mittaa omalla mitallaan. Jumalan mittari on hänen sanansa. Hän on sanonut: "Joka uskoo, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

    Koska Jumala haluaa rakkaudessaan pelastaa ihmisen, hän lähestyy armokutsullaan ihmistä vielä hänen viimeisillä hetkilläänkin ja hän voi pelastaa ihmisen vielä tämän lähtöhetkelläkin. Jumala varoittaa kuitenkin meitä jättämästä kääntymystämme omaan varaamme ja viime hetkeemme, vaan meidän tulee uskoa silloin, kun kuulemme Jumalan äänen. Profeetta Jesaja kirjoittaa: "Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on." (Jes. 55:6) Jumala on läsnä silloin, kun julistetaan evankeliumia. Hän tulee luoksemme sanassaan, ja silloin voimme hänet löytää. Miten arvokkaaksi tuleekaan jokainen tilaisuus, kun hänen sanansa kaikuu korviemme kuulla. Jumala, jota emme voi nähdä, tulee luoksemme sanassaan ja ilmoittaa meille itsensä! Hän kirkastaa meille armonsa ja rakkautensa ja asettuu asumaan sydämeemme! Me ehkä kuvittelimme etsivämme häntä, mutta hän etsikin meitä. Sitä varten hän lähetti apostolinsa maailmaan ja antoi heille evankeliumin.

    Kun Jumala löytää meidät ja lahjoittaa meille uskon, me alamme elää uskon elämää ja etsimme uskossa Jumalaa, etsimme häntä sieltä, missä hän on, nimittäin sanasta ja sakramenteista ja Jumalan Pyhä Henki auttaa meitä löytämään hänet.

    Veisaamme virressä 322: 

    Muistan päivää autuasta, jolloin Jeesus löysi mun, Syntein tähden tuomitun. Tilastani kauheasta Nosti minut olalleen, Otti aivan omakseen…

    Hän on minun paimeneni, Minä hänen lampaansa, Hänen voittosaaliinsa. Häntä kaipaa sydämeni. Ehtoollistaan nauttien Löydän hyvän laitumen. (Virsi 322:1,6)

    Amen.

     Markku Särelä, 8.8.2021

  • Elämä on minulle Kristus

    16. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

    Sillä minä tiedän, että tämä on päättyvä minulle pelastukseksi teidän rukoustenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, minun hartaan odotukseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin, niinkuin aina, on tuleva ylistetyksi minun ruumiissani kaikella rohkeudella, joko elämän tai kuoleman kautta. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi. Ja kun olen tästä varma, niin minä tiedän jääväni eloon ja viipyväni kaikkien teidän luonanne teidän edistymiseksenne ja iloksenne uskossa, että teidän kerskaamisenne minusta olisi yhä runsaampi Kristuksessa Jeesuksessa, kun minä taas tulen teidän tykönne. Fil. 1:19-26.

    Ihmiselämään kuuluvat arvot. Kaikilla niitä on, mutta ne voivat olla hyvin erilaisia. Kristityllä on kristilliset arvot, maailmassa olevalla maailmalliset arvot. Tekstissämme apostoli Paavali lausuu julki keskeisen arvomaailmansa sanomalla: "Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto". Näin hän kohottaa kaiken keskukseksi Kristuksen, jossa hänellä on elämä niin, että jopa kuolema on hänelle voitto. Tämä on ihana, suurenmoinen asia.

    1. Mitä merkitsee, että elämä on uskovalle Kristus?

    Jotta ymmärtäisimme mistä tässä on kysymys, on tarpeen tutkia mitä apostoli tässä tarkoittaa elämällä. Jos joku sanoo, että elämä on hänelle raha, ymmärrämme, että tällaisen ihmisen koko elämä pyörii rahan ympärillä niin, että jos hän sen menettäisi, elämä ilman rahaa ei olisi hänelle minkään arvoista. Kun apostoli sanoo elämän olevan hänelle Kristus, merkitsee se sitä, että hänen koko elämänsä on Kristuksessa. Ja jos hän Kristuksen menettäisi, hänellä olisi pelkkää kuolemaa. Onko Kristus sinulle näin arvokas?

    Kuinka Kristus voi merkitä niin paljon?

    Pyhä Raamattu todistaa meille, että Jumala on kaiken elämän lähde. Hän on kaiken luonut. Hän on myös se, joka antaa elämän hengellisesti kuolleelle uudestisynnyttämällä hänet niin, että hän todella elää uutta hengellistä elämää eikä ole enää hengellisesti kuollut. Hänellä on elävä, todellinen yhteys Jumalaan. Jumala ei vain anna elämää, vaan hän on itse elämä. Jeesus sanoo: "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh. 3:36). Ja: "Minä olen ylösnousemus ja elämä" (Joh. 11:25). Ja hän jatkaa: "Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole" (Joh. 11:25b-26). Toisessa paikassa Jeesus sanoo: "Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:40).

    Kristus antaa meille iankaikkisen elämän, koska hän on kukistanut synnin mahdin ja voittanut kuoleman lunastamalla meidät. Kun uskomme Kristukseen, omistamme hänessä sen elämän, josta apostoli puhuu. Pääsemme osallisiksi siitä elämästä, joka on Jumalalla. Se on laadultaan hengellistä niin kuin Jumala on henki. Niinpä meillä jo nyt on omanamme iankaikkinen elämä ja elämme sitä jo nyt, vaikkakin uskon varassa. Iankaikkinen elämä ei siis ala vasta sitten, kun pääsemme taivaaseen, vaan se alkaa jo täällä.

    Tätä elämää emme saa keneltäkään muulta kuin Kristukselta emmekä mistään muualta kuin armonvälineistä, sanasta ja sakramenteista. Sanoohan Kristus: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä" (Joh. 6:63). Kaikki armonvälineet, sana, kaste ja ehtoollinen, antavat meille hengellistä elämää.

    Pyhä Jumalan sana sanoo Kristusta "meidän elämäksemme" (Kol. 3:4). Tämä elämä ei ole esillä, se ei ole näytteillä, vaan Raamattu sanoo siitä, että se on "kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa" (Kol. 3:3).Emme voi siis ihmisiä katselemalla ehdottomalla varmuudella päätellä, kenellä tämä elämä on.

    Kun apostoli Paavali puhuu siitä, että elämä on hänelle Kristus, hän puhuu lahjasta, jonka hän on saanut. Hän ei puhu teoista, joita hän tekee, ei ominaisuuksista, joita hänellä on, ei hänessä ilmenevistä uskon hedelmistä, ei hyvistä teoista. Apostoli ei tässä julista lakia, vaan evankeliumia, ei vaatimuksia, vaan Jumalan suurinta lahjaa; ei meidän rakkauttamme Jumalaan ja lähimmäisiin, vaan Jumalan rakkautta meihin syntisiin; ei itseään, vaan Kristusta.

    Miten helposti meidän mielemme kääntyy katsomaan ja tutkailemaan sitä, millaisia me olemme; eikä mielemme käänny katsomaan vain meitä itseämme, vaan myös toisia uskovia ja odottamaan heiltä runsaampaa rakkautta, enemmän tekoja. Luulemme saavamme Hengen laista ja lain teoista. Luulemme lain vaatimuksin voivamme olla parempia uskovia ja saada toisetkin sellaisiksi. Siinä on jotakin aivan nurinkurista. Ei niin, vaan on katsottava Kristukseen, uskottava häneen ja riennettävä armonvälineiden vaikutuksen alle. Sieltä saamme Pyhän Hengen, sieltä saamme elämän. Sanoohan apostoli Johannes: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me ensin rakastimme Jumalaa, vaan siinä että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh. 4:10). Meidän on siis pantava pois lakimaisuus, tuo väärä, vahingollinen tapa käyttää Jumalan lakia; meidän on tarpeen tulla lain alta armon alle. Kun Jumala sanoo: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria", hän haluaa kirkkonsa julistavan armonevankeliumia sen sijaan, että ihmiset ohjataan omilla uhreillaan lepyttämään Jumalaa tai hankkimaan itselleen iankaikkista elämää.

    Kun syntiselle kirkastuu Jumalan armo Kristuksessa eli kun usko syttyy hänen sydämessään, Kristus asettuu asumaan hänen sydämeensä ja vaikuttaa siellä hyviä tekoja. Näin tapahtuu aina. Toki tietomme vajavuuden tähden meille täytyy opettaa, mitä hyvät teot ovat, ja vanhan ihmisemme tähden meitä tulee kehottaa apostoli Johanneksen tavoin: "Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme" (1 Joh. 4:11). Tällöinkin meidän on pidettävä katseemme kiinteästi luotuna uskomme alkajaan ja päättäjään, Jeesukseen Kristukseen. Meidän on tarpeen jäädä armon alle ja pysyä siellä. Niin hengellisiä meistä ei täällä tule, että voisimme kömpiä pois armon alta. Oikea hengellisyys on armon alla olemista. Väärä hengellisyys ei viihdy puhtaan, pelkän armon alla. Jos olet lain alla, olet tuomittu. Jos olet armon alla, olet tuomiosta vapaa.

    Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, sanoo Raamattu (Room. 4:5). Se tapahtuu armosta, lahjana, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta häneen, ilman lain tekoja. Jumala lukee meille hyväksi Kristuksen vanhurskauden. Hän vanhurskauttaa sen, jolla on usko Kristukseen. Ja Luterilaiset tunnustuskirjat sanovat tästä: "Me puhumme sellaisesta uskosta, joka ei ole mikään joutava aate, vaan joka vapauttaa kuolemasta, synnyttää sydämissä uuden elämän ja on Pyhän Hengen työtä." (Puolustus IV,64 [ks. myös IV,72]. TK 1990, s. 99)

    Kun siis Jumala lukee meidät vanhurskaiksi, mitä tapahtuu? Onko niin, että kun Jumala taivaassa julistaa meidät vanhurskaiksi Kristuksen tähden uskon kautta häneen, täällä maan päällä ei tapahdu mitään? Jos näin olisi, kuollut olisi edelleenkin kuollut, omatunto olisi yhä kauhujen vallassa Jumalan vihan alla eikä ihmisellä olisi mitään tietoa armontilastaan. Kun Jumala julistaa meidät uskosta vanhurskaiksi, hän ei julista sitä vain enkeleille taivaassa, vaan hän julistaa sen täällä maan päällä kauhistuneelle omalletunnolle, kuten Kristus lausui halvatulle miehelle: "Sinun syntisi ovat anteeksiannetut" tai syntiselle naiselle: "En minäkään sinua tuomitse". Niin hän lausuu myös sinulle, lain tuomitsemalle, ahdistuneelle syntisparalle: "Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun... Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." (Jes. 43;1; 54:10)

    Ja silloin tapahtuu. Tapahtuu täällä maan päällä, tapahtuu sinun sydämessäsi. Tunnustuskirjat sanovat siitä: "Tästä syystä me päättelemme, että meidät vanhurskauttaa Jumalan edessä, sovittaa Jumalan kanssa ja uudestisynnyttää usko, joka katumuksessa tarttuu armolupaukseen ja tekee todella eläväksi kauhistuneen ihmisen. Tällainen usko on varma siitä, että Jumala on meille leppyinen ja suopea Kristuksen tähden. Tämän uskon kautta me varjellumme pelastukseen." (Puolustus IV,386. TK 1990, s. 145.) Profeetta Habakuk sanoo tästä: "Vanhurskas on elävä uskostansa" (Hab. 2:4). Kuoleman tilalle tulee elämä. Kauhun tilalle tulee rauha, murheen tilalle ilo, kirouksen tilalle siunaus, helvetin tilalle autuus. Kristus tulee meille omakohtaisesti vanhurskaudeksi ja elämäksi. Silloin voimme sanoa: "Elämä on minulle Kristus" ja "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gal. 2:20). Kun Jumala vanhurskauttaa uskosta, hän siis herättää kuolleen eloon ja tekee hänestä Jumalan lapsen.

    Tämä elämä, josta nyt puhumme, tämä lahjana Kristuksen tähden meille annettu elämä on sellainen, ettei se häviä kuolemassa, vaan se on kätkettynä Kristuksessa ja odottaa ilmituloaan kirkkaudessa. Se edellyttää ruumiin ylösnousemista, kuten Kristus sanoo: "Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien, sillä kaikki hänelle elävät" (Luuk. 20:38). Tämä elämä ei ole samaa kuin meidän vaelluksemme tai meidän tekemisemme.

    2. Kun Kristus on elämämme, kuolema on meille voitto

    Apostoli Paavali kirjoitti tämän Filippiläiskirjeensä vankeudesta. Häntä odotti joko vapautus tai telotus. Vaikka Paavali on varma eloonjäämisestään, koska hänellä on vielä kesken Kristuksen hänelle antama työ, hän arvioi tilannetta myös siltä pohjalta, että hänet teloitettaisiin. Ja esikuvaksi kaikille uskoville hän lausuu: "Kuolema on voitto."

    Hän lausuu näin, koska hän tietää kuolemassa siirtyvänsä Kristuksen luo, mikä on monin verroin parempi olotila kuin jäädä tänne. Paavali sanoo: "Halu minulla on täältä eritä, ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi."

    Kuolemassa uskovan sielu ei siis häivy olemattomiin, vaan siirtyy Kristuksen luo. Ruumis pannaan hautaan, odottamaan ylösnousemusta, jolloin sielu yhdistyy siihen. Ei ole olemassa ns. välitilaa, jolla tarkoitetaan sitä, että sielut olisivat jossain epämääräisessä tuonelan tapaisessa paikassa odottamassa tuomiota. Pyhän Raamatun mukaan epäuskossa kuolleet sielut menevät vankilaan, siis rangaistuksen paikkaan, uskovien sielut taas paratiisiin eli Kristuksen luo. Epäuskoisilla on vaiva, uskovilla autuus. Kuoleman jälkeen ei ole kiirastulta, vaan ihminen on joko erossa Jumalasta vaivassa tai Kristuksen luona taivaassa. Ihmisen lopullinen kohtalo määräytyy kuolemassa.

    Joskus läheisen omaisen tai ystävän kuolema koskettaa meitä syvästi. Meillä on taipumus ajatella, että hän on nyt meiltä poissa. Lohdullisempaa olisi kuitenkin ajatella uskossa kuolleista, että nyt heillä on monin verroin parempi. He ovat nyt siellä, minne he olivat matkalla. He pääsivät perille. Tämä aika täällä alhaalla on armonaikaa, jotta oppisimme tuntemaan Jumalan armon ja pelastuisimme. Elämämme tarkoituksena ei ole elää täällä ikuisesti. Määränpäämme on taivas. Kun siis sinne riennämme, niin iloitkaamme kaivatessamme meidän luotamme poisnukkuneita uskovia omaisiamme siitä, että he ovat tulleet perille. Sitä ennen rakkaan omaisemme paikka oli siellä tyhjä, mutta nyt se on täyttynyt. Kun eräs iäkäs seurakuntamme jäsen, Vihtori Niemi Koskenpäältä, oli kuolinvuoteellaan ja lapset tulivat häntä hyvästelemään, hän sanoi: "Tulkaa perässä." Siis tyytykäämme siihen, että päiviemme määrä täällä on rajallinen, mutta iloitkaamme siitä. että siellä on monin verroin parempi. Moni sinne on jo päässyt. Aikanaan tulee meidänkin vuoromme. Pääsemme perille. Pääsemme telttamatkalta pysyvään kotiin.

    Apostolin sana "kuolema on voitto" auttaa meitä voittamaan omaa kuoleman pelkoamme. Kuolema itsessään on synnin seuraus ja rangaistus. Mutta Jumala, joka voi pahankin panna palvelemaan omia tarkoituksiaan, on Kristuksessa tehnyt uskovalle kuoleman voitoksi. Koska Kristus on voittanut kuoleman, se ei enää niele eikä saa kauhistaa meitä. Siitä on tullut meille autuuden portti. Sillä Kristus, johon olemme kastetut ja jossa kasteessa meidät on hänen kanssaan haudattu, on ylösnoussut ja mennyt Isän tykö. Näin hän on tullut meille tieksi iankaikkiseen elämään, ja niin kuin hän elää, mekin elämme hänen kanssaan, eikä kukaan voi ryöstää meitä hänen kädestään. Tässä uskossa sanomme: "Herra on minun paimeneni; ei minulta mitään puutu." Ja muistamme Jeesuksen sanat: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh. 10:10).

    Amen.

    Markku Särelä

  • Elämäsi rakkain kirje

    Mutta tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä, sen tähden, ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa, sen, että hän itse on vanhurskas ja julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Room. 3:19–27

    Elämäsi rakkain kirje

    Kallis kuulija, mikä on tärkein saamasi kirje tai postikortti? Sinulla on ehkä tuo tervehdys vieläkin tallessa? Miksi juuri se on sinulle kallisarvoisin?

    Saamme kuulla tässä epistolassamme Jumalan lähettämän kirjeen meille. Sillä niin kuin ajallisillakin kirjeillämme on lähettäjä, sillä on viesti ja on vastaanottaja, niin ovat tälläkin kirjeellä kaikki nämä.

    Epistolamme on alun perin julkaistukin kirjeessä, apostoli Paavalin, entisen juutalaisen fariseuksen, Saulus Tarsolaisen, alkuvuodesta 58 jälkeen Kristuksen Rooman kristilliselle seurakunnalle lähettämässä kirjeessä. Hän kirjoitti sen Efesossa ja lähetti sen sieltä Roomaan.

    Ja miten kauas se onkaan kulkeutunut. Pian kaksi tuhatta vuotta se on ollut matkalla. Eri kielillä ja kaikissa maanosissa. Monissa paikoissa se on säilytetty vain suljettuna ja pimeässä muun Jumalan pyhän sanan mukana. Mutta Jumalan armosta sitä on myös luettu ahkerasti, ja se on saanut saattaa uskoon ja rohkaista seuraamaan Kristusta.

    Paavalilla oli Herramme kutsumana apostolina tärkeää asiaa niin Rooman kristityille kuin kaikille seurakunnille. Hän oli saanut sydämelleen Jumalan lähettämän kirjeen ja hänen oli vietävä se eteenpäin. Se ei ollut hänelle palkkatyö, ei harrastus, eikä velvollisuus, vaan paljon paljon enemmän.

    Siitä kaikesta kertoo hänen huudahduksensa: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1 Kor. 9:16) Tällä Jumalalta saamallaan välttämättömyydellä Paavali tässäkin tekstissämme kirjoittaa.

    Mitä sinulle kuuluu?

    Ajallisen elämämme kirjeissä ja nykyisin myös sähköposteissa ystäville on tapana, että viestin lähettäjä kertoo jotakin menneistä vaiheistaan, ehkä hieman myös nykyhetkestä ja sitten vielä tulevastakin. Huomaavainen ystävä haluaa samalla kysyä ja kuulla mitä vastaanottajan elämään kuuluu. Huomaathan Rakas Ystävä, että niin Jumalakin tässä sydänkirjeessään tekee.

    Mutta kaikki ihmiset eivät vastaa Hänelle, vaan heittävät kirjeen pois luotaan kuin turhana pitämänsä mainoksen. Kaikkien pitää kuitenkin kerran avata tämä kirje, joko täällä ajassa tai sitten viimeisenä päivänä, mutta silloin mahdollisuus siihen vastaamiseen on jo ohitse.

    Jumalan pitkämielisyydestä ihmiskuntaa kohtaan kertoo se, että Hän on jo aikaisemmin lähettänyt lakinsa ja profeettansa. Silloin Hän on ilmoittanut majesteettisen tahtonsa ja omistajan oikeutensa meihin ja koko maailmaan. Sillä kirjeemme Suuri Lähettäjä ei halua kenenkään ylpeilevän vaelluksestaan, ei kuvittelevan voivansa pärjätä ilman Vapahtajaa. Siksi Hän on jo tässä kokonaisessa sopimuskirjeessään, Pyhässä Raamatussa, ilmoittanut nämä sanansa: ”minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä.”

    Mutta kuka haluaa olla lain alla, ei kukaan! Mutta lain alla on oltava, jotta sen alta pääsee pois armoon ja anteeksiantamukseen. Sinne ei ole muuta tietä. Niin moni on tämän kirjeen torjunut, jotta ei vain joutuisi lain alle. Kaikkivaltiaan sanat ovat osuneet ja monet ovat myöhemmin torjumistaan katuneet. Jumalan armosta on kuitenkin heitä, joiden pää on painunut tämän Jumalan pyhän viestin ylle. Kirje on kastunut katumuksen kyynelistä. On alettu kysyä lisää sen Lähettäjästä, etsiä Hänen osoitettaan ja kysyä ’mitä vastaan Hänelle´.

    Kallis kuulija, onko tämä sinulle tuttua? Sillä tämän elämän tärkeimmän kirjeen Lähettäjä kysyy sinulta: ”Mitä sinulle tänään kuuluu?” Hän haluaa tietää, missä menet ja millä mallilla elämäsi on. Mutta jo kysyessään Hän tietää ja tuntee kaikki vastaukset. Sillä kirjeemme Lähettäjä on Itse Rehellisyys. Hän ei kiertele, eikä kaartele, ei selittele, eikä pimitä mitään, vaan tietää meidän rikkoneemme Hänen pyhän tahtonsa. Siksi Hän kirjoittaa suoraan, ”ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto”. Mutta ihmeellinen on Jumalan armo, sillä Hän ei kirjoita tuomitakseen, vaan armahtaakseen meitä. Hän ei syytä, eikä tuomitse, vaan kutsuu luokseen. Juuri siksi Hän on lähettänyt kirjeensä ja ottanut yhteyttä vain, jotta Hän saa antaa anteeksi ja pitää hyvänään.

    Jumalan laki on täytetty

    Huomaathan tarkasti Kallis Kuulija, ettei tässä epistolassamme ole jakeiden 20 ja 21 välissä sanottu mitään. Ensin Suurin Kirjeystävämme ilmoittaa jakeen 20 lopussa: ”lain kautta tulee synnintunto.” Ja sitten heti sen jälkeen: ”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia.” Välissä ei ole ehtoja, eikä vaatimuksia meille, ei edellytyksiä, eikä sopimussisältöjä millainen meidän tulisi olla, jotta saamme kuulla ja uskoa omalle kohdallemme nämä sanat Jumalan vanhurskaudesta.

    Siksi Kaikkivaltias kutsuu kirjeessään ehdoitta kaikkia. Jokaiselle kaikuu armon evankeliumi: Ota ja lue, tartu ja omista Jumalan kutsu tulla mukaan Karitsan ikuiseen hääjuhlaan. Sillä Jumalan vanhurskaus eli Hänen pyhä tahtonsa ja oikeudenmukainen lakinsa on jo armollisesti täysin täytetty. Ja siksi ne on nyt ilmoitettu ilman lakia eli ilman mitään vaatimusta tai ihmistekoa.

    Kysymme miten jo Laki ja Profeetat todistavat Jumalan vanhurskaudesta, joka on ilmoitettu ilman lakia.
    Tässä ensin mainittu Laki tarkoittaa Mooseksen viittä kirjaa ja profeetat Jumalan vanhan liiton aikana lähettämien sanansaattajien kirjoja. Läpi Mooseksen kirjojen kaikuvat sanat ”saada armo Herran silmien edessä”. Sitä rukoillaan ja siihen turvaudutaan. Profeetat taas kuuluttavat Jumalan käskystä Herran Kärsivää Palvelijaa, Messiasta ja Uhrikaritsaa, joka annetaan koko ihmiskunnan kaikkien syntien edestä. Näin Laki ja Profeetat ilmoittavat jo ennen kaiken luomista olleen Jumalan pelastussuunnitelman ja armotahdon ihmisiä kohtaan. Se kulkee punaisena lankana läpi luomisen ja vanhan liiton ajan, ilmoitettuna mutta silloin vielä kuin kätkettynä tullakseen Kristuksessa julki maailmalle.

    Alkuun Pyhän Jumalan kirje näyttäytyi meille perintätoimiston kirjeenä. Kädet vapisten ja sydän arkana avasimme sen, kun näimme sen Lähettäjän. Tiesimme kirjeen olevan Häneltä, jonka omia me olemme, mutta jonka tahdon olimme rikkoneet ja Hänen lahjansa tuhlanneet. Mutta mikä riemullinen yllätys sitten koittikaan, kun saimme lukea kirjeen sisällön! Sillä kirjeemme ei olekaan perintäkirje, vaan perintökirje.

    Heti ensimmäisistä sanoistaan se on täynnä Jumalan sydämen rakkauden kutsua tulla luokseen. Ansaitsematon perintömme onkin meille armosta annettu. Orvot on kutsuttu perillisiksi, osattomat omistajiksi. Perinnän vaihtuessa iankaikkisesti kestävään perintöön, sydämemme sulaa ja käymme anteeksipyytävin sydämin Herramme luokse.

    Mutta kuka maksoi perinnän? Mistä tämä perintö? Kolmiykseys jatkaa sanassaan: ”se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta.” Omistathan nämä sanat Kallis Ystävä sielusi ja sydämesi varmimpaan tallelokeroon: ´Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen…´ näissä sanoissa on taivaanportti, käynti iankaikkisuuteen, jolta on ovi Kristuksen tähden nostettu pois.

    Tässä Vapahtajassa on elämämme ja autuutemme, iankaikkinen lepomme ja turvakalliomme. Hän maksoi kaiken syntivelkamme, Hän sovitti meidät Pyhän Jumalan kanssa, Hän lunasti meidät kuolemasta ja kadotuksesta. Ja Pyhän Henkensä kautta Kristus lahjoittaa meille uskon ja sen kautta pelastuksen. Jeesuksessa on näin kaikki jo valmista ja leposijamme odottamassa meitä. Tässä Herrassamme ja Mestarissamme ei ole yhtään erotusta. Ei erotusta siinä mitä elämäämme on aikaisemmin kuulunut, ei iässä eikä asemassa, kaikki ovat armahdettuja ja Herrassamme kutsuttuja uskomaan ja ottamaan ikuinen pelastus vastaan. Sillä Jumalamme jatkaa: kaikki ”saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” Millainen kaiken kattava ja syliinsä sulkeva kolmen kohdan sinetti: Saavat Hänen armostaan – sen lunastuksen – lahjaksi.

    Kristus on Armoistuimemme

    Pyhä Taivaallinen Isä asetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa. Kaikkivaltiaan vanhurskas armotahto tuli näin ilmi Hänen Pyhässä Pojassaan. Ja Tämän Vapahtajamme Hän asetti armoistuimeksi, jonka luokse käymme uskon kautta. Jumala käski Moosesta ja israelilaisia heidän erämaavaelluksellaan rakentamaan Jumalalle pyhäkön ja valmistamaan sinne puhtaasta kullasta arkin. Se sisälsi Jumalan lain taulut, mannaa sisältävän kultaruukun ja Mooseksen veljen, Aaronin, viheriöivän sauvan. (Hebr. 9:4)

    Jumala määräsi tekemään arkkiin kanneksi armoistuimen puhtaasta kullasta. Kaikkivaltias sanoi: ”Aseta armoistuin arkin päälle ja pane arkkiin laki, jonka sinulle annan. Siinä ilmestyn sinulle ja puhun sinulle armoistuimelta niiden kahden kerubin välistä, jotka ovat lain arkin päällä, kaiken sen, minkä sinun kauttasi israelilaisille säädän.” (2 Moos. 25:21–22) Näin Toisen Mooseksen kirjan luvussa 25. Ja apostoli Paavali saarnaa, että nyt Vapahtajamme Jeesus Kristus on asetettu pysyväksi ja ikuiseksi Armoistuimeksi. Hän puhuu nyt meille armonsanoja. Tämän Taivaallinen Isämme on vahvistanut Itse sanoillaan: "Tämä on rakas Poikani, johon olen mieltynyt, kuulkaa häntä." (Matt. 17:5)

    Lunastajamme on täysin synnitön ja kaikessa puhdas, kuten ilmestysmajan arkin armoistuin eli kansi oli pelkästään puhdasta kultaa. Ja Kristuksen Armoistuimen alle on kätketty Jumalan täytetty ja sovitettu laki.
    Vapahtajamme vuoksi Hänen Armoistuintaan ei nosteta lain päältä. Se pysyy ja peittää täytetyn lain. Siksi Häneen uskoville Armoistuin pysyy myös viimeisenä päivänä. Sillä kuulethan Rakas Ystävä, sen olevan nimensä mukaisesti ARMOistuin. Hänen sijallaan on oleva armo ja anteeksiantamus, johon enkelitkin halajavat katsoa, kuten kultakerubit Israelin liiton arkin kannen päällä katsoivat.

    Huomaathan myös, että kuten liiton arkki oli muualta tehty akasiapuusta, mutta päällystetty kullalla, niin olemme mekin itsessämme vailla pelastuksen kultaa, kuten puut, joissa ei kultaa ole. Mutta Tämän Armoistuimen alla olemme mekin Hänen sovitus- ja lunastustyönsä kullan kaikkialta ja joka puolelta peittämiä. Kulta on yksin Hänen, ja täysin lahjaa meille. Mutta Hänen tahdostaan ja Hänen valaminaan meidät on Hänen pelastuksensa kultaan upotettuja, kuten ei arkin puutakaan mistään kullan keskeltä näkynyt. Ja niin saamme olla koko elämämme osalta Hänen armon kultansa verhoamia ja suojaamia.

    Poikansa Uhrin vuoksi Taivaallinen Isä on jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit, kuten epistolassamme ilmoitetaan. Kysymme vielä: mitä tarkoittavat sanat ´ennen tehdyt synnit´? Entä nykyiset ja tulevat syntimme, sillä synti asuu meissä valitettavasti ajallisen elämämme loppuun asti? Entä kun lankeamme vielä uskon lahjan saatuammekin? Tämä sana tarkoittaa ennen Jeesuksen maanpäällistä vaellusta tehtyjä syntejä, sillä aivan kaikki synnit, eli koko maailman synnin, nykyiset ja tulevatkin, Hän on jo kantanut ja sovittanut: syntiinlankeemuksen synnistä aina kerran koko ihmiskunnan viimeiseen synnin tekoon, ajatukseen tai lankeemukseen. Näin maailmahistoriassa ei siis ole yhtään syntiä, ei mennyttä eikä tulevaa, jonka rangaistusta Herramme ei jo olisi kokonaan kärsinyt ja sitä täysin maksanut ja sovittanut.

    Tämän vahvistaa epistolamme lohdullinen jatko: ”Hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa, sen, että hän itse on vanhurskas ja julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen.” Koska Jumala osoittaa vanhurskautensa nykyajassa, joka jatkuu aina Hänen Poikansa voittoisaan paluuseen asti, on Kaikkivaltiaan armo totta joka päivä ja ikuisen elämän tie avoinna Hänen Pojassaan. Ja siihen asti tätä Jumalan kirjeen sanaa julistetaan.

    Vie Jumalan kirje eteenpäin

    Olemme näin ottaneet vastaan ja lukeneet loppuun tämän Rakkaan Taivaan isän pelastuksen kirjeemme osan. ­Ja olemme vastanneet Hänelle kiitoksella ja ylistyksellä Häneltä saamallamme lahjauskollamme. Kulku pitoihin on Hänen turvallisessa seurassaan näin avattu. Taivaallinen Isämme vielä varmistaa, ettei kukaan heitä pois tätä kutsua ja poikkea ylpeilemisen vuoksi pois taivastieltä. Siksi Hän kysyy: ”Missä siis on kerskaaminen?” Siihen kuuluu Hänen oma vastauksensa: ”Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.” Pelastumiseen lahjauskossa kuuluu ainoana ylpeyden aiheena Armollinen Vapahtajamme. Tekomme eivät voi tuoda pelastukseen mitään. Uskon laki on armon laki ja täytetyn Jumalan tahdon laki.

    Mutta tässä kirjeessä on kuitenkin vielä yksi tärkeä piirre ajallisen elämäsi rakkaimpaan kirjeeseen tai korttiin verrattuna: Tätä iankaikkisen elämän kirjettä ei ole tarkoitettu piilotettavaksi elämän muistojen laatikkoon tai esiin kaivettavaksi vain juhlapäivinä. Se ei ole myöskään persoonaton ketjukirje, joka on helppo ohittaa, vaan osoitettu myös heille, jotka ovat vielä pelastuksen kirjettä vailla. Siksi se on annettu meille välitettäväksi eteenpäin, yhteiseksi aarteeksi ja kaikkien omaisuudeksi, sillä sen kutsu koskee kaikkia. Tämä kirje pitää välittää monin tavoin eteenpäin. Sillä pelastuksen kirjeemme kääntää jokaisen uskovan katseen päivittäin Vapahtajaamme. Häneen, josta apostoli Johannes ilmestyksessään saarnaa: ”Kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Hän on asuva heidän keskellään, ja he ovat hänen kansojaan, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa. Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, ei murhetta, ei itkua eikä kipua ole enää oleva, sillä entinen on mennyt pois." (Ilm. 21:3–4)

    Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna aikuistenleirin päätösjumalanpalveluksessa 9.7.2023 Siitamassa Orivedellä.

  • Elävä toivo ja voitto kiusauksista

    Pastori Kimmo Närhin saarna Tampereella 26.4.2015

  • Elävän veden lähteelle

    Joh. 4:5–26: Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda". Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään". Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa". Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne". Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä". Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Nainen sanoi hänelle: "Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla." Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." Nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki". Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi".

    Rakkaat kristityt! Kuiva aavikko väreilee keskipäivän kuumuudessa. On kesä Välimeren itäreunalla. Sisämaasta puhaltaa polttava tuuli, joka ei tuo helpotusta helteeseen. Maa halkeilee, kasvillisuus on lakastunut. On jano.

    Israelilaiset tiesivät, mitä on kuivuus. Kuivuutta käytetään Raamatussa kuvauksena sielun Jumalan-tarpeesta. ”Sinua[, Jumala,] minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.” (Ps. 63:2) Ilman Jumalan armoa sielu jää hengellisesti hedelmättömäksi aavikoksi. Se jää ikuisesti autioksi ja kuivaksi, ja lopulta kadotuksen korventavaan kuumuuteen. Meillä on hengellinen janotiesimme sen tai emme.

    Janoinen oli myös meidän Herramme, kun hän tekstissämme saapui matkasta väsyneenä Sykarin kaivolle. Jumalan Poika on tullut todelliseksi ihmiseksi, joka janoaa niin kuin me. Mutta hänen sielunsa ei ollut janoinen. Hän tuntee Isän ja hänellä on annettavana yllin kyllin elämän vettä.

    Jeesus kohtasi kaivolla naisen, jota hän omasta janostaan huolimatta alkaa johdatella elävän veden ääreen. Huomatkaa, että tekstimme ei missään vaiheessa sano Jeesuksen saaneen pyytämäänsä vettä. Ensin nainen ihmettelee, miten juutalainen pyytää samarialaiselta juotavaa, sitten hän keskustelee Jeesuksen kanssa ja lopuksi hän jättää vesiastiansa rientäessään kaupunkiin. Oletko sinä ollut valmis jättämään syrjään omat tarpeesi todistaaksesi Kristuksesta? Oletko luopunut jostain omastasi evankeliumin tähden? Jeesus luopui kaikesta ja oli valmis kärsimään janoa meidän pelastamiseksemme. Vertaa itseäsi Jeesuksen esikuvaan: olet ollut valmis kovin vähään.

    Myös ristillä Jeesus oli janoinen. Hän sanoi: ”minun on jano”; kreikassa vain neljä pientä kirjainta, mutta niihin ikään kuin tiivistyy koko Jumalan Pojan mittaamaton kärsimys. Eikä hän silloinkaan saanut juotavaa, vain etikkaa. Mutta siinä janossa sammutettiin meidän janomme. Jeesus kärsi syntiemme sovitukseksi.

    Kuolleen Kristuksen kyljestä pulppusi verta ja vettä. Niillä kasteltuna kuollut ja kuiva sielu puhkeaa viheriöimään ja aavikolle versoo paratiisin puutarha. Se, joka ottaa uskolla vastaan Jeesuksen pelastustyön, syntyy uudesti ja saa iankaikkisen elämän. Jeesuksen pelastustyö on elävä vesi, joka sammuttaa janomme.

    Sitä elävää vettä Jeesus tarjoaa jo tekstissämme Sykarin naiselle. Jeesus ylittää etniset ja uskonnolliset rajat: juutalainen mies puhuu samarialaiselle naiselle. Evankeliumi on kaikkia ihmisiä varten, myös niitä, jotka vaikuttavat kaikkein epätodennäköisimmin sen uskovan.

    Jeesuksen olemuksessa ja sanoissa on jotain, mikä saa naisen puhuttelemaan häntä kunnioittavasti herraksi. Nainen myös ymmärtää, että Jeesus ei tarjoa ihan tavallisia asioita: ”et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob…”, hän ihmettelee. Mutta kun Jeesus sanoo elävän veden sammuttavan ihmisen janon, nainen ymmärtää tämän vielä lihallisesti, ruumiillisella tavalla. Hänellä on kunnioitus Jeesusta kohtaan, käsitys siitä, että Jeesus tarjoaa jotain erityistä, ja kiinnostus saada sitä. Hän ei kuitenkaan vielä ymmärrä, että se on luonteeltaan hengellistä.

    Suomalaisista suurempi osa sanoo uskovansa Jumalaan kuin siihen, että Jeesus on Jumalan Poika. Monella on jonkinlainen kunnioitus Jeesusta ja kristillistä kirkkoa kohtaan. Monet uskovat Jumalaan, joka täyttää heidän ruumiilliset tarpeensa, suojelee ja varjelee ja johdattaa, mutta eivät vielä tunne hänen Poikaansa oikein. Heille kelpaa Jumala, jos hänestä on ajallista hyötyä ja lohtua. He ovat samantapaisessa tilanteessa kuin tekstimme samarialainen nainen. Heidät kuuluu johtaa eteenpäin todelliseen uskoon niin kuin hänet. Isä tunnetaan todella vain Pojan kautta; vain Kristuksen tuntemisessa eli uskossa häneen ihminen juo pelastuksen elävää vettä. Näille ihmisille meidät on kutsuttu todistamaan Kristuksesta ja opettamaan heidät ymmärtämään, mitä elävä vesi todella on. Rakkaat seurakuntalaiset, älköön kukaan teistä olko niitä, jotka ovat kuulleet elävästä vedestä, mutta eivät juo sitä. Onhan teidät kaikki kastettu ja olette saaneet sitä vettä ylin kylin. Ja niitä, joiden usko on vielä alkava, Jeesus tahtoo vahvistaa selkeämpään ja vahvempaan Jumalan Pojan tuntemiseen uskossa.

    Seuraavaksi Jeesus johdattaa naisen todella tuntemaan hänen hengellisen janonsa. Nainen oli sammuttanut janoaan väärillä lähteillä. Jumalan sijaan hän oli täyttänyt elämänsä haureudella. Sen seurauksena hänestä oli tullut hylkiö, joka tuli kaivolle yksin eikä toisten naisten seurassa, ja outoon aikaan keskipäivän helteessä.

    Oli tullut aika johtaa nainen tuntemaan syntinsä.”Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.” Mutta nainen sanoo: ”Ei minulla ole miestä.” ”Oikein sanoit”, vastaa Jeesus, ja sitten hän kertoo naiselle tämän synnit. Ennen kuin naisesta tuli evankeliumin todistaja muille, hänen oli itse tunnettava evankeliumin tarpeensa.

    Onko laki saanut näyttää sinulle syntisi? Oletko antanut Jeesuksen kertoa sinulle, millä tavoin sinä olet juonut maailman lähteistä? Jeesus ei ole kuvitteellisten syntisten Vapahtaja. Jos et halua suostua samarialaisen huorintekijän kanssa tuomittavaksi – ja yhtä lailla armosta pelastettavaksi –, et ole vielä ymmärtänyt, mitä synti on. Me olemme kaikki todellisia syntisiä, samalla viivalla tekstimme naisen kanssa, olimmepa sitten niin sanottuja siivosyntisiä tai olipa meillä raskaita (ulkoisia) lankeemuksia. Kaikki synti kadottaa ilman Jumalan armoa. Tarvitsemme yhtä lailla elävää vettä, jota Jeesus antaa. Levoton on meidänkin sielumme, kunnes se löytää levon Jumalassa. Mutta juuri sinulle, todelliselle syntiselle, Jeesus on tullut Vapahtajaksi. Hän on tullut antamaan anteeksi sinun konkreettiset syntisi, mitä ikinä ne kohdallasi ovat, ei ainoastaan jotain epämääräistä yleistä syntisyyttä. Ja tästä tietoisuudesta käsin voit viedä sanomaa myös toisille syntisille.

    Nainen kysyy, kummat ovat oikeassa, samarialaiset vai juutalaiset; kysymys oikeasta palvontapaikasta oli tärkeä heitä erottava tekijä. Jeesus erottaa naisen samarialaisesta uskonnosta ja ohjaa hänet oikeauskoiseen yhteyteen opettaessaan, että pelastus on juutalaisista – samarialaiset kiistivät suuren osan VT:n ilmoituksesta, koska he tunnustivat VT:n Kirjoituksista vain Mooseksen kirjat. Mutta samalla hän suuntaa naisen katseen Uuteen liittoon, jossa ei enää ole temppelipalvelusta, ei samarialaisten vuorella eikä Jerusalemissakaan. Siinä liitossa kristityt itse ovat Jumalan temppeli, joka rakentuu Kristuksen Hengessä. (Ef. 2:22)

    Totiset rukoilijat rukoilevat Isää Hengessä ja totuudessa. Myöhemmin Johanneksen evankeliumissa opimme, että Jeesus on totuus ja häneltä saadaan Pyhä Henki. Oikea jumalanpalvelus tapahtuu uskossa Jeesukseen. Se on hänen totuutensa mukaista. Oikea rukous Isälle tapahtuu Pojan kautta ja Pyhässä Hengessä. Kasteen elävästä vedestä uudestisyntyneinä ja Pyhän Hengen saaneina voimme tulla Jumalan luo. Jeesukseen uskovina meidän kuuluu seurata hänen totuuttaan kaikessa, ja niin jumalanpalveluksemme tapahtuu kaikilta osin Hengessä ja totuudessa.

    Nainen tunnustaa nyt Jeesukselle uskonsa tulevaan Messiaaseen: ja Jeesus paljastaa, että Messias on tullut ja puhuu hänen kanssaan! Ja nyt, nyt naisella on todella elämän vettä: pelastus, jonka Jeesus antaa. Ja hän juo innokkaasti: hän uskoo, että Jeesus on Kristus.

    Sinäkin olet saanut elämän vettä. Se kumpuaa sisimmästäsi iankaikkiseen elämään: sinut on kastettu, olet kuullut evankeliumin, olet nauttinut ehtoollisen sakramentin. Kaikki ne lupaavat ja ilmoittavat sinulle Kristuksen ja antavat uskon, joka tarttuu evankeliumiin ikuiseksi elämäksi. Ihmeellinen lahja!

    Ja nainen lähtee niin kiireesti, että jättää vesiastiansa kaivolle. Mutta hän ei lähde pakoon, vaan kertomaan ilosanomaa muille. Messias on täällä! Nainen ei ajattele itseään, ei mainettaan, ei hylkiön asemaansa. Sanoma on saanut hänet niin valtaansa. Hänen mielessään on vain Jeesus, ja siksi hänellä on kiire kertomaan Jeesuksesta muille. Suo, Herra, meille sama mieli! Auta, ettemme katso itseemme, omiin mahdollisuuksiimme tai mahdottomuuteem­me, vaan sinuun, niin että haluamme ja uskallamme jakaa sanoman sinusta muille! Älä anna meidän hävetä todistusta sinusta. Anna meidän olla aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka kysyy meiltä toivomme perustusta. (1 Piet. 3:15)

    Kun olet saanut juoda elävää vettä, kutsu toisia lähteelle. Sitä ei voi juoda kuiviin, vaan mitä enemmän ihmiset siitä ammentavat, sitä enemmän siitä juoksee – elävän veden virrat pulppuavat heidän sisimmästään.

    Ammenna itse aina uutta. Jumalan armo Jeesuksessa on rikas ja ehtymätön. Sitä voit aina oppia tuntemaan paremmin ja voit aina uudella tavalla soveltaa sitä elämääsi. Jää sen armon varaan! Aamen.

  • Elävän veden lähteelle

    Pastori Vesa Hautalan saarna 15.1.2017

    Lue saarna tästä

  • Emmauksen tiellä ylösnousseen kanssa

    Pastori Vesa Hautalan saarna 3.4.2016 Tampereella

  • Ennustukset ovat täyttyneet

    Joulupäivänä, II vuosikerta, epistola

    Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän. Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit." Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi"; mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka. Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi." Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja; ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate, ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu." Hebr. 1:1-12.

    Rakkaat kristityt Herran Jeesuksen nimessä!

    Joulun sanoma on niin yksinkertainen, että pikku lapsetkin sen ymmärtävät. Samalla se on niin korkea, ettei oppineinkaan voi sitä järjellänsä käsittää, niin ylevä, että sen rinnalla kalpenevat parhaimmatkin inhimillisen taiteen saavutukset, niin jalo, puhdas ja viaton, ettei kukaan ihminen tai edes enkeli voi tulla mainituksi siihen verrattavana. Joulu joululta Jumalan kansa haluaa sitä ihailla ja yhä uudestaan ja uudestaan ottaa sen vastaan suloisena sielun lääkkeenä ja omantunnon lohdutuksena.

    Haluamme pyytää virren sanoilla:

          Sua, Vapahtaja, rukoilen, Sit älä multa kiellä:
          Tää ota sydän syntinen Asuaksesi siellä
          Sen valtiaana ainiaan, Näin että murheissani saan
          Sult' avun, lohdutuksen. VK 1938/1943 14:6

    1. Jumala on puhunut meille

    Tekstimme alkaa sanoilla: "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta." Osaammekohan me tätä oikein arvostaa? Jumala on puhunut meille. Taivaan ja maan Herra on puhunut niille, jotka ovat tomu ja tuhka, niille, jotka ovat hänen tahtonsa rikkoneet ja luonnostaan hengellisesti kuolleita. Hän on puhunut heille, että he saisivat elämän ja paranisivat syntisairaudestaan.

    Ehkä olet joskus osunut sellaiselle lääkärille, joka ei juuri puhua pukahtanut, ei ilmoittanut diagnoosia, ei määrännyt lääkkeitä eikä hoitoa, mutta otti kyllä maksun. Varmaan lähdit hänen luotaan harmistuneena. Jumala ei ole sellainen sielun lääkäri. Hän on sanonut täsmällisesti, mikä sinua vaivaa. Sinua vaivaa sama asia kuin kaikkia muitakin ihmisiä. Synti ja sen tuoma kirous meitä kaikkia vaivaa. Jotta et joutuisi iankaikkisen kuoleman valtaan Jumala määräsi sinulle myös tautiisi sopivan lääkkeen. Tämä lääke on syntien anteeksiantamus. Hän määräsi sinut myös sairaalaan hoidettavaksi. Tämä sairaala on seurakunta, jossa Herra Kristus parhaana sielun lääkärinä ja suurena parantajana hoivaa sinua armollaan. Laskun sijaan hän kirjoitti kaikki maksetuksi. Tämä kuitti on meillä nyt pyhässä Raamatun sanassa. Se on ilmaistu monessa paikassa. Tekstissämme se lausutaan meille näillä lohdullisilla sanoilla: "Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa." Joulun evankeliumi sanoo sen näin: "Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." (Matt. 1:21) Jeesus itse ilmaisi sen näillä sanoilla: "Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." (Matt. 20:28) Apostoli Paavali sanoo: "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä" (1 Tim. 2:5-6). Apostoli Pietari kirjoittaa: "Ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan" (1 Piet. 1:18-19). Lunastus on syntivelasta annettu sovitusmaksu. Kun Jumalan Poika tuli ihmiseksi meidän lunastuksemme tähden ja kun hän maksoi lunnaat, ei niitä enää meiltä vaadita. Ymmärräthän miten suuri lohdutus siihen sisältyy? Meiltä ei enää vaadita maksua synneistämme! Se on jo annettu!

    Niinhän veisaamme:

          Jo syntyi ennustettu Meille Messias,

          Tuo kauan odotettu Kristus kuningas.

          Eijaa laulakaa!

          Lunastetut olemme Kuolon kahlehista.VK 24:2

    Tästä meillä on vakuutena Jumalan sana, sovituksen sana. Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2 Kor. 5:19). Uskon asia on näin yksinkertainen: Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja maksoi lunnaat meidän edestämme. Uskon kautta Jeesukseen saamme synnit anteeksi, kaikki synnit.

    Tätä ihminen ei helpolla usko. Ei hän itse pystykään sitä uskomaan, vaan Pyhä Henki vaikuttaa sen. Kun ihminen epäilee ja vastustelee, niin Pyhä Henki vakuuttaa meille toistuvasti, että tämä asia on tosi ja uskomisen, vastaanottamisen arvoinen ja että se koskee koko maailmaa, siis sinuakin. Jumalalla on meihin, ei turmion, vaan rauhan ajatukset. Ja jotta me sen uskoisimme, hän tekstissämme osoittaa, ettei syntien anteeksiantamus lepää tyhjän päällä, vaan se on sen teon varassa, jonka Jeesus tuli tekemään meidän edestämme, sen sovituksen varassa, jonka hän suoritti. Tässä on valtava lohdutus. pelastuksemme ei ole meidän heikkojen, syntisten varassa, vaan Jeesuksen kestävän työn varassa, työn, jota ei voi peruuttaa.

    2. Jumala on toiminut meidän hyväksemme

    Kun kedon paimenten kanssa riennämme Beetlehemiin seimen äärelle, näemme silmillämme tavallisen pienokaisen, jonka ulkonäöstä ei voi tunnistaa häntä Messiaaksi ja käsittää, että tässä on se, josta tekstimme sanoo, että hänen kauttaan Jumala myös on maailman luonut, ja että hän on hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaa koko maailman kaikkeuden voimallisella sanallaan. Tämän totuuden ymmärtämiseksi tarvitaan Jumalan ilmoitus ja usko, joka ottaa sen vastaan. Sen vuoksi joulu on erityisesti lasten ja kaikkien lapsenomaisten juhla. Vakuuttavimmatkaan järjen todistukset eivät näet auta. Vain uskon kautta me voimme sen ymmärtää. Ja siksi meidän on tarpeen tulla lapsiksi sydämissämme ja uskoa se, mitä Jumala sanoo.

    Ja Jumala kertoo meille Sanassaan siitä, mitä hän on tehnyt meidän hyväksemme. Hän sanoo: "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5)

    Kiinnitäpä, ystävä, ensiksi huomiosi taivaallisen Isän rakkauteen, siihen, että hän antaa ainoan, rakkaan Poikansa tänne maailmaan, kärsimykseen, alennuksen tilaan ja lopulta ristin kuolemaan, - meidän tähtemme. Raamattu korostaa sitä, millaisten edestä Kristus antoi itsensä alttiiksi. Se sanoo: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." (Room. 5:8) Suuri oli Jumalan rakkaus. Apostoli Johannes sanoo: "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." (1 Joh. 4:10)

    Kiinnitäpä sitten huomiosi siihen, kuka tuli ihmiseksi eli millainen persoona oli se lapsi, joka alentui tallin seimeen pimeänä jouluyönä ja sitten suoritti niin paljon vaivaa ja kärsimystä vaatineen lunastustyönsä loppuun asti. Hän on Jumala Jumalasta, valkeus Valkeudesta, iankaikkinen Jumalan Poika, jolla on sama kunnia ja kirkkaus kuin Isällä, joka käskee enkeliarmeijoita ja ne tottelevat häntä. Hän on Isän kirkkauden säteily.

    Mitä se tarkoittaa? Pieni vertaus on paikallaan. Kun aurinko paistaa lämpimästi kevään puhjetessa, saatamme sanoa: Lähdenpä täältä sisältä aurinkoon. Se ei tarkoita, että lennämme raketilla aurinkoon, vaan sitä, että siirrymme ulkosalle auringon paisteeseen eli säteilyyn. Siten tunnustamme, että auringon säteily on sitä samaa mitä itse aurinkokin. Kun Jumalan Poika on Isänsä kirkkauden säteily, tarkoittaa se, että hänellä on sama kirkkaus ja kunnia kuin Isällä. Hänen valonsa ei ole jotakin eri valoa, vaan Isän valoa. Hän on samaa olemusta Isän kanssa. Hän itse sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." Vielä hän on Isän olemuksen kuva. Hänessä siis heijastuu Isän jumalallinen olemus. Jeesus sanoi: "Minä ja Isä olemme yhtä."

    Kun luemme tarkasti tekstiämme, huomaamme, että siinä Kristus samaistetaan Jumalan kanssa ja häntä sanotaan Jumalaksi. Esimerkiksi näin: "Ja enkeleistä hän sanoo: 'Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi'; mutta Pojasta: 'Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti'." Siis se lapsi, joka seimessä makasi, varttui, alkoi julkisen toimintansa ja vei päätökseen lunastustyönsä, on tosi Jumala. Hänestä apostoli Johannes sanoo: "Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia." (1 Joh. 5:20-21)

    Tunnustamme siis Jeesuksen todellisen jumaluuden. Ja tällä on suuri merkitys lunastuksemme kannalta.

    Kristus toimitti puhdistuksen. Jos joku yrittäisi pestä tahriintuneen valkoisen vaatteen pesemättömillä käsillä jonkin likaisen työn jälkeen, ei hän saisi puhdasta. Niin ei myöskään synnin likaama ihminen voi pestä itseään puhtaaksi synneistään. Mutta koska Jeesus on tosi Jumala ja Isän kirkkauden säteily, hän oli puhdas, pyhä, aivan kirkas, ja sellaisia olivat myös hänen tekonsa. Jeesus, koska hän oli tosi Jumala, kykeni toimittamaan täydellisen puhdistuksen meidän hyväksemme. Sen saamme uskolla omistaa, ja niin olemme mekin aivan puhtaat, Jeesuksen puhdistamat. Emme puhdistu omilla teoillamme, vaan uskomalla siihen puhdistukseen, jonka Jeesus valmisti.

    Jumala on siis toiminut. Poika teki kaiken, mitä lunastukseemme tarvittiin. Ja Pyhä Henki tuo sen meille armonvälineissä.

    3. Jumala saakoon meiltä ylistyksen

    Mitä me voimme tehdä? Lunastusta varten ei tarvitse tehdä mitään. Täydelliseen ei voi lisätä. Emmekä pystyisikään mitään tekemään. Lunastuksen saamme omaksemme Pyhän Hengen vaikuttamalla uskolla. Tämäkin on täydellinen lahja. On kuitenkin jotakin, mitä me voimme tehdä ja mitä meidän tuleekin tehdä ja mitä jokainen uskova haluaa tehdä. Kun Jumala on voittanut meidät omaksensa, me haluamme olla hänen, kiittää häntä ja tehdä hänen tahtonsa ansiota tavoittelematta, palkkaa pyytämättä, vain sen tähden, että Jeesus on meille rakas. Haluamme tuoda olkemme hänen seimelleen, puun oksat hänen tielleen ja ylistyksen hänen nimelleen. Kun hän on suuressa armossaan puhdistanut sydämemme anteeksiantamuksen sanalla ja asettunut sinne asumaan, se aivan varmasti on tehnyt meidät uusiksi ihmisiksi. Se vaikuttaa jumalanpelkoa niin, että meidän arvomaailmamme on kristillinen eli Jumalan sanan mukainen. Se panee meidät taistelemaan itsekkyyttämme vastaan ja kuolettamaan sitä. Se tekee uskonveljet ja -sisaret meille rakkaiksi, ja saattaa meidät muistamaan ja toteuttamaan Raamatun sanaa: Meidän ei tule "elää itsellemme mieliksi". Ja: "Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi." (Room. 15:1-2) Tähän kehottaa ja velvoittaa meitä Jeesuksen esikuva ja hänen rakkautensa meihin. Tehkäämme sitä, sillä onhan Jeesus meille rakas.

    Amen.

    Markku Särelä

  • Epärehelliset huoneenhaltijat

    Luuk. 16:1-9 Ja hän puhui myös opetuslapsilleen: "Oli rikas mies, jolla oli huoneenhaltija, ja hänelle kanneltiin, että tämä hävitti hänen omaisuuttansa. Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.' Niin huoneenhaltija sanoi mielessään: 'Mitä minä teen, kun isäntäni ottaa minulta pois huoneenhallituksen? Kaivaa minä en jaksa, kerjuuta häpeän. Minä tiedän, mitä teen, että ottaisivat minut taloihinsa, kun minut pannaan pois huoneenhallituksesta.' Ja hän kutsui luoksensa jokaisen herransa velallisista ja sanoi ensimmäiselle: 'Paljonko sinä olet velkaa minun herralleni?' Tämä sanoi: 'Sata astiaa öljyä'. Niin hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, istu ja kirjoita pian viisikymmentä'. Sitten hän sanoi toiselle: 'Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?' Tämä sanoi: 'Sata tynnyriä nisuja'. Hän sanoi hänelle: 'Tässä on velkakirjasi, kirjoita kahdeksankymmentä'. Ja herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti. Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin.

    Vapahtaja on juuri edellä kertonut meille tutut ja rakkaat kertomukset kadonneesta lampaasta ja rahasta sekä tuhlaajapojasta. Vertauksissa on korostunut Jumalan armon ehdottomuus, hänen halunsa pelastaa armosta, se, mikä on joutunut kadoksiin. Nyt päivän evankeliumissa Vapahtaja opastaa niitä, jotka hän on löytänyt, elämään oikein täällä ajassa. Hän tietää, miten helposti lankeamme lihalliseen suruttomuuteen, joten hän haluaa opastaa meitä hurskaaseen vaellukseen. Hän keskittyy kuvaamaan sitä, miten meidän tulee huolehtia niistä varoista, joita itse kullekin meistä on uskottu.

    Huoneenhaltijoiden uskottomuus

    Vertaus alkaa: ”Oli rikas mies, jolla oli huoneenhaltija, ja hänelle kanneltiin, että tämä hävitti hänen omaisuuttansa. Ja hän kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Mitä minä kuulenkaan sinusta? Tee tili huoneenhallituksestasi; sillä sinä et saa enää minun huonettani hallita.” Eli on varakas mies, joka on palkannut huoneenhaltijan pitämään huolta taloudestaan. Huoneenhaltija on kuitenkin ollut uskoton ja käyttänyt isäntänsä rahoja holtittomasti. Hän on rellestänyt ja tuhlannut niitä, vaikka hänellä ei ollut minkäänlaista oikeutta siihen. Te, joita on joskus huijattu taloudellisesti, tiedätte omakohtaisesti, kuinka loukkaavaa on, kun luottamus rikkoutuu tällaisissa asioissa.

    Vertauksessamme isäntä oli kuullut, mitä ilmeisimmin varmoista lähteistä, mitä huoneenhaltija oli tehnyt. Tämä viestii siitä, että isäntää kunnioitettiin kylässä suuresti, koska hänelle haluttiin kertoa, miten häntä huijattiin. Kuulemansa perusteella isäntä teki tiukan päätöksen: hän käski huoneenhaltijaa tekemään tilin huoneenhallituksestaan, tai paremminkin palauttamaan tilikirjat, joihin huoneenhaltija oli kirjannut, ketkä olivat velallisia ja minkä verran velkaa isännälle. Sympatiat eivät ole tässä kohden millään tavoin huoneenhaltijan puolella. Hänelle on annettu vastuullinen ja luottamuksellinen tehtävä, mutta hän on käyttäytynyt törkeästi ja pettänyt kunnioitettua isäntänsä.

    Mutta rakas kristitty, epärehellinen huoneenhaltija on kuva sinusta ja minusta. Olemmehan mekin huoneenhaltijoita, joille Jumala on uskonut omaisuuttaan väliaikaisesti hoidettavaksi. Raamatussa Jumala sanoo selvästi: ”maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani.” (3 Moos. 25:23). Vaikka seitsemäs käsky varjelee omistusoikeuttamme oikein, viime kädessä kaikki on Jumalan emmekä voi vaatia mitään itsellemme. Omaisuuden todellisella omistajalla on kaikki oikeudet vaatia meidät tilille siitä, miten olemme käyttäneet hänen omaisuuttaan.

    Emmekä me voi sanoa, ettemme tiedä, mikä on Jumalan tahto omaisuutemme käytön suhteen. Sanoohan hän aivan selvästi: ”Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.” (Matt. 5:42), ”Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta.” (Room. 12:13), ”Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää. Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2 Kor. 9:6-7). Jumala vaatii meiltä uhrautuvaisuutta omaisuuden käytössä. Hän haluaa, että käytämme varojamme hädässä olevien ja seurakunnan hyväksi. Hän haluaa vieläpä, että annamme tämän uhrin iloiten sydämen halulla. Lakinsa rikkomisesta Jumala määrää rangaistukseksi iankaikkisen kadotuksen.

    Tämä on kauheaa kuultavaa meille länsimaalaisen hyvinvoinnin keskellä oleville. Elämme ylellisyydessä, josta suurin osa maailmaa ei osaa uneksiakaan. Monet arkemme itsestäänselvyydet ovat suunnatonta luksusta.

    Kysytkö koskaan itseltäsi, mitä pidät välttämättömyytenä? Onko välttämättömyys sitä, että saat syödä lihaa päivittäin? Onko se sitä, että sinulla on ehjät ja puhtaat vaatteet ylläsi? Onko se uusin älypuhelin tai jokin muu teknologinen vempain? Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Mutta listan pidetessä on jossain vaiheessa aiheellista pohtia, missä kohtaa tärkeysjärjestyksessä tuolla listalla on lähimmäisemme, missä seurakuntamme, mihin kohtaan mahtuvat ne, jotka eivät ole saaneet kuulla vielä evankeliumia.

    Olemme vain huoneenhaltijoita – ja jos rehellisiä ollaan, emme voi syyttää uskottomuudestamme hyvinvointia, jossa elämme. Kyllä syy löytyy ihan omasta sydämestämme. Syyllisyyttämme lisää se, että toisin kuin vertauksemme epärehellinen huoneenhaltija, joka joutui yhtäkkiä tilille isäntänsä omaisuuden hoitamisesta, me tiedämme jo etukäteen, että tuomio on tulossa, mutta olemme silti uskottomia. Huoneenhaltija vaikeni kuullessaan, että hänet on saatu kiinni epärehellisyydestä, teetkö sinä samoin Jumalan lain edessä, vai keksitkö tekosyitä oikeuttaaksesi syntisi?

    Epärehellisen huoneenhaltijan oveluus

    Vertaus jatkuu: ”Niin huoneenhaltija sanoi mielessään: 'Mitä minä teen, kun isäntäni ottaa minulta pois huoneenhallituksen? Kaivaa minä en jaksa, kerjuuta häpeän. Minä tiedän, mitä teen, että ottaisivat minut taloihinsa, kun minut pannaan pois huoneenhallituksesta.'” Huoneenhaltija tiesi, ettei hänen isäntänsä kuuntelisi vastaväitteitä. Siksi hän vaikeni tämän edessä, mutta hän alkoi pian juonia, miten saisi taattua tulevaisuutensa menetettyään työnsä. Hän oli sen verran mukavuudenhaluinen, että halusi välttää raskasta ruumiillista työtä. Hän oli sen verran omanarvontuntoinen, ettei kehdannut kerjätä. Mutta sitten hänen mieleensä tuli se, että hänellä oli vieläkin hallussaan tilikirjat, jotka isäntä oli uskonut hänelle. Hänellä ei sinänsä ollut enää oikeutta kajota niihin, mutta hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja kutsui velalliset luokseen. Hän antoi suunnattomia velkoja anteeksi: eräs velallinen sai 50 astiaa öljyä velkaa anteeksi, toinen 20 tynnyriä vehnää. Kumpikin tarkoittaa noin vuoden työläisen palkkaa. Oveluudellaan huoneenhaltija näin ollen takasi sen, että hänelle oltaisiin kiitollisuuden velassa ja tulevaisuuden työnäkymät näyttäisivät paremmilta.

    Ei ole vaikea kuvitella, kuinka nämä velalliset saapuivat kotiin pakahtuen ilosta! Perhe kutsuttiin koolle ja yhdessä ihmeteltiin sitä, kuinka suopeasti isäntä oli ollut heille, kun velkaa oli yhtäkkiä vähennetty niin roimasti. Varmasti koko kylässä alkoi levitä puhe isännän armeliaisuudesta. Isäntä oli oletetussa hyvyydessään vallannut koko asuinpaikkansa ihmisten sydämet. Jos isäntä oli ennen arvostettu, nyt hän oli koko kylän ylistyksen kohde.

    Ei mennyt varmaan aikaakaan, kun isäntä sai itse kuulla, mitä oli tapahtunut. Voisi ajatella, että hän olisi suuttunut huoneenhaltijansa metkuista ja lähtenyt kertomaan velallisilleen, että heitä oli huijattu. Mutta niin ei käynyt, vaan tekstimme sanoo, että ”herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti.” Huoneenhaltijan oveluus perustui siihen, että hän tunsi isäntänsä hyvin. Hän osasi laskelmoida oikein.: hän tiesi isännän armolliseksi. Hän tiesi, ettei isäntä peruisi sitä velkojen lyhennystä, jos ne oli kerran tehty. Huoneenhaltija luotti isäntänsä armollisuuteen ja sen varassa tuhlaili tämän omaisuutta omaksi edukseen.

    Epärehellinen huoneenhaltija esikuvaksi

    On selvää, ettei huoneenhaltija sovi esikuvaksemme kaikessa, mitä hän teki. Onkin tärkeää painaa mieleen se, että vertauksissa on usein tietty aivan tietty kärki, jonka se haluaa painaa perille. Tarkoituksena ei ole se, että kaikki olisi vertauksessa yhtä merkityksellistä. Tämän vertauksen ymmärtämistä yksinkertaistaa se, että Herramme itse kertoo, mitä hän haluaa meidän painavan sen perusteella mieliimme: ”minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin”.

    Kristus kehottaa meitä tuhlaamiseen. Hän haluaa, että tuhlaamme samalla tavalla taivaallisen Isämme omaisuutta kuin vertauksen epärehellinen huoneenhaltija oman isäntänsä. Jumala on vertauksen isännän tavoin armollinen eikä tule vaatimaan takaisin sitä tuhlailua, jota teemme muiden hyväksi. Epärehellinen huoneenhaltija on juuri siinä esikuvallinen, että hän heittäytyy isäntänsä hyvyyden ja armeliaisuuden varaan ja toimii uskaliaasti. Meillä on paljon enemmän perusteita tehdä näin, koska taivaallinen Isä on paljon armeliaampi ja parempi kuin yksikään kuolevainen. Isämme on vieläpä luvannut meille, että ”etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt. 6:33). Tämä koskee myös maallisen omaisuuden käyttöä: kun käytämme sitä muiden hyväksi, Jumala pitää kyllä meistä huolta. Kun etsimme maallisen omaisuutemme käytössä Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta, emme joudu näkemään nälkää. Kun hoidamme omaisuuttamme hänen tahtonsa mukaan, ei hän ole pitämättä meistä maallisestikin huolta: ”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?” (Room. 8:32).

    Ja minkä ihanan tulevaisuuden näkymän Jeesus maalaa silmiemme eteen! Hän sanoo, että ystävät ovat ottamassa meitä vastaan iäisiin majoihin, kun käytämme omaisuuttamme oikein. Miten innostavaa onkaan, että tämä väliaikainen omaisuutemme, väärä mammona, voi palvella näin suurta päämäärää. Kerran iankaikkisessa elämässä meitä on ottamassa vastaan ne, jotka Jumala on löytänyt käyttäen työssään omaisuuttamme. Olkoon tämä näky meillä kirkkaana, niin olemme uhrautuvaisia! Eihän mikään maallinen nautinto voi olla verrattavissa siihen, että joku saa kuulla evankeliumin sen tähden, että olemme antaneet varoja lähetykseen. Ei mikään maallinen ilo voi olla verrattavissa siihen iloon, joka on enkeleillä, kun syntinen tekee parannuksen mahdollistamamme julistustyön vuoksi. Ei mikään ylellisyys ole siihen rinnastettavissa, että voimme todistaa köyhälle antamisellamme Vapahtajamme ihmisrakkaudesta.

    Lopuksi

    Haluan näin lopuksi palauttaa katseemme kaiken perustaan kertomalla Johann Gerhardin esittämän vertauksen: miehellä oli kolme ystävää. Ensimmäistä hän hemmotteli hienoilla ruuilla ja vaatteilla täyttäen jokaisen tämän toiveen. Toista hän kohteli hyvin aina tilanteen sattuessa, muttei samassa määrin paasannut kuin ensimmäistä. Kolmatta ystäväänsä hän kohteli huonosti laiminlyöden tämän tarpeet. Kun mies sitten kerran kutsuttiin oikeuden eteen ja hän joutui puolustautumaan syyttäjiensä edessä, ensimmäinen ystävä ei vastannut hänen avunpyyntöihinsä. Toinen oli saattanut miehen oikeustalolle, muttei suostunut käymään sisälle avuksi. Niinpä mies meni hädissään kolmannen ystävänsä puheille. Kolmas ystävä rikkoi kaikki odotukset: hän ei ainoastaan antanut hänet laiminlyöneestä hyvää todistusta, vaan vieläpä maksoi kaikki oikeudenkäyntikulut.

    Ensimmäinen ystävä merkitsee ruumista, jota hemmottelemme ruualla ja vaatteilla, mutta josta kuolemassa ei ole apua. Toinen ystävä kuvaa sukulaisia, jotka voivat tehdä matkaa hautapaikalle yhdessä vainajan kanssa, mutta eivät voi auttaa enää rajan taakse siirtynyttä. Kolmas ystävä on Herra Jeesus, jota olemme laiminlyöneet, jolle emme ole antaneet lähimmäisemme kautta sitä, mikä hänelle kuuluu. Mutta joka on kuitenkin uskollinen ystävä ja puolustaa meitä kerran Jumalan tuomioistuimen edessä. Hän antaa meille silloin hyvän todistuksen, sillä hän on jo maksanut suunnattoman syntivelkamme. Hän tuli köyhäksi, jotta me voisimme tulla iankaikkisesti rikkaiksi. Hän ei hylkää meitä köyhyydessämme, vaan lahjoittaa meille kaikki taivaan aarteet: syntien anteeksiantamuksen, oikean Jumalan tuntemisen ja iankaikkisen elämän. Hänen rikkautensa omistaen, olkaamme uskollisia huoneenhaltijoita!

  • Epätoivosta toivoon (Saarna, 1 Kun. 19:8-14)

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna 1.6.2014 Siitamajalla

  • Epäusko ja usko

    Vikaari Dani Puolimatkan saarna Tampereella 1.3.2015

  • Esirukous

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, Vanhan testamentin teksti

    Niin Herra sanoi: ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: ”Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Ja Herra sanoi: ”Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan”. Aabraham vastasi ja sanoi: ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?” Hän sanoi: ”En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi”. Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: ”Entä jos siellä on neljäkymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä”. Aabraham sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?” Hän vastasi: ”En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä”. Mutta hän sanoi: ”Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä”. Ja hän sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?” Hän vastasi: ”Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä”. Ja Herra lähti pois, senjälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa. (1 Moos. 18:20–33)

    Miksi rukoilemme

    Sodoma ja Gomorra olivat pahuudestaan tunnettuja kaupunkeja. Niitä käytetään Raamatussa monta kertaa esimerkkeinä jumalattomuudesta (Jes. 1:10, 3:9; Jer. 23:14) ja varoittavina esikuvina Jumalan tuomiosta. (5 Moos. 19:23, Jes. 13:19, Jer. 49:18, 50:40, 2 Piet. 2:6, Juuda 1:7) Näin teki myös Jeesus päivän evankeliumissa. Sodomaa ja Gomorraa uhannut rangaistus on esikuvana tuomiosta, joka kohtaa Jumalasta pois kääntynyttä maailmaa viimeisenä päivänä. Valitushuuto Sodoman ja Gomorran harjoittaman pahuuden tähden oli tullut Jumalan korviin. Samoin maailman synti vaatii nykyään rangaistusta. Sorto, riisto ja väkivalta, piittaamattomuus Jumalasta ja lähimmäisestä, Jumalan luomisjärjestyksen rikkominen – ne huutavat kaikki Jumalaa puuttumaan asiaan ja lopettamaan pahan vallan. Raamattu todistaa, että kukaan ei ole viaton eikä ”ole ketään vanhurskasta” (Room. 3:10). Kyse ei ole siitä, että osa maailman ihmisistä olisi pahoja hyväksikäyttäjiä ja sortajia, osa viattomia uhreja. Raamatun mukaan koko epäuskoinen maailma on pahan vallassa (1 Joh. 5:19), vaan niin sorretut kuin sortajatkin ovat luonnostaan Jumalan vihollisia ja synteihinsä kuolleita. (Ef. 2:1)

    Miksi sitten rukoilemme maailman puolesta? Siksi, että olemme itse luonnostamme aivan samanlaisia. Emme voi pitää itseämme parempina ja katsella maailman syntiä kuin olisimme synnittömiä. Ainoa, mikä erottaa meidät epäuskoisesta maailmasta, on Jumalan armo, jonka olemme saaneet lahjaksi ilman mitään omaa ansiotamme. Meidät saa rukoilemaan se rakkaus, jota Jumala meille ansiottomille osoitti. Koska hän rakasti meitä ja antoi Poikansa meidän edestämme pelastaakseen meidät tuomiosta, mekin osoitamme rakkautta niitä kohtaan, jotka vielä elävät synnissä tuntematta Jumalaa. Yksi tämän rakkauden osoittamisen muoto on esirukous epäuskoisten puolesta. Rukoilemme myös evankeliumin leviämisen puolesta, jotta Jumalan sana kääntäisi mahdollisimman monet.

    Aabraham, joka rukoili Jumalaa Sodoman ja Gomorran puolesta, on esikuva Kristuksesta, joka hankki tuomitulle maailmalle armahduksen Isältä. Jumala on kutsunut meidät ilman omaa ansiotamme evankeliumilla omikseen tuomitusta maailmasta, kuten hän kutsui Aabrahamin. Niin kuin Aabraham, mekin uskomme Jumalaan, joka vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5), ja niin meille luetaan usko vanhurskaudeksi. Niin kuin Aabraham, mekin olemme matkalla kohti taivaallista luvattua maata. Jeesus on kuolleista nousseena ja pelastustyönsä päättäneenä mennyt edellämme sinne. Siellä hän rukoilee omiensa puolesta, (Hebr. 7:25) että mekin pääsisimme perille ja Jumala niin saattaisi meissä autuaaseen päätökseen hyvän työn, jonka hän on meissä alkanut. (Fil. 1:6)

    Kun nyt kuljemme tällä matkallamme maailmassa, tahdomme kutsua toisia kulkemaan kanssamme taivaaseen. Emmekö me, jotka Jumalan armosta olemme oppineet tuntemaan hänen ylitsevuotavan rakkautensa, tahtoisi toisenkin tuntevan sen ja pelastuvan? Kuinka siis voisimme olla rukoilematta kaikkien, sekä uskovien että epäuskoisten, puolesta! Rukoilemme epäuskoisten puolesta, että he tulisivat tuntemaan Jumalan armon. Rukoilemme uskonveljiemme ja -sisartemme puolesta, että he pysyisivät ja vahvistuisivat siinä. Jumala on kutsunut meidät maailmasta kuninkaalliseksi papistoksi, kuten Pietari kirjoittaa (1 Piet. 2:9). Toteutamme papillista tehtäväämme esirukouksella. Se on jokaisen kristityn kutsumus.

    Meitä ajaa rukoukseen oma ja toistemme hätä. Näemme omat vaikeutemme ja uskonveljiemme kamppailut. Tiedämme myös maailmaa painavan kauhean synnin taakan ja sen iankaikkiset seuraukset, ja haluamme auttaa. Samalla kuitenkin tyydymme Jumalan tahtoon ja siihen, että hän tuomitsee vanhurskaasti.

    Rukous perustuu Jumalan käskyyn. On siunattu asia, että Jumala käskee rukoilla. Kristityillä on vielä liha, syntinen luonto, joka on laiska rukoilemaan, ja tarvitsemme Jumalan käskyjä pitämään sitä kurissa. Toisaalta käsky rukoilla antaa meille luottamuksen lähestyä Jumalaa: ”sinähän olet itse käskenyt minun rukoilla”. Voimme olla varmoja, että on Jumalan tahdon mukaista rukoilla.

    Rukous perustuu lisäksi Jumalan lupaukseen siitä, että hän kuulee rukouksemme. Tiedämme, että voimme tuoda oman ja toistemme hädän hänelle. Näitä asioita näemme Aabrahamissa: hän rukoili, koska hän oli uskosta vanhurskas ja Jumalan ystävä. Häntä kauhistutti Jumalan ankara tuomio Sodomalle ja Gomorralle, erityisesti jos siellä olisi hurskaita jumalattomien seassa. Kuitenkin hän tyytyi Jumalan tahtoon ja jätti asiansa hänelle. Aabraham rukoili luottaen Jumalaan.

    Miten rukoilemme

    Aabraham on esikuva myös siinä, miten lähestymme Jumalaa rukouksessa. Aabraham lähestyi Jumalaa nöyrästi. ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka”. Hän tunnusti, ettei hän eivätkä hänen pyyntönsä olleet mitään Jumalan edessä ja luotti yksin Jumalan armoon. Kun rukoilet, muista, kenelle puhut: taivaan ja maan luojalle, kaikkivaltiaalle, äärettömälle ja iankaikkiselle Jumalalle. Sitä suurempaa armoa on, että saat lähestyä häntä pyyntöinesi ja Jumala on vieläpä luvannut kuulla sinua!

    Voimme nähdä Aabrahamissa esikuvan myös rukouksen kestävyydestä. Raamatussa kehotetaan rukoilemaan lakkaamatta ja hellittämättä. Jaakob asettaa esikuvaksemme Elian, joka ”rukoili rukoilemalla” (Jaak. 5:17) ja muistuttaa, että ”vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras” (Jaak. 5:16).

    Aabraham rukoili rohkeasti. Hän saattaa kuulostaa meistä melkein röyhkeältä, kun hän tekstissämme toistaa pyyntönsä kerta kerran jälkeen. Raamattu kuitenkin kehottaa uskosta nousevaan, rohkeaan rukoukseen. Saamme lähestyä häntä Jumalaa yhtä luottavaisesti kuin lapsi isäänsä. Aabrahamin rukouksen rohkeus perustui tietysti siihen, että hän oli ”Jumalan ystävä”, uskosta vanhurskas niiden suurten lupausten nojalla, jotka oli Jumalalta saanut. Me olemme samojen lupausten perillisiä, joten saamme lähestyä Jumalaa yhtä rohkeasti.

    Muinaisessa maailmassa kuninkaalla oli neuvonantajansa. Kuninkaalle läheisillä ihmisillä oli pääsy kuninkaan puheille. He saattoivat kertoa asiansa kuninkaalle ja pyytää kuningasta ottamaan ne huomioon päätöksenteossaan. Meillä on tällainen pääsy Jeesuksen luo. ”En minä enää sano teitä palvelijoiksi – – vaan ystäviksi.” (Joh. 15:15) Olemme Jeesuksen, maailman hallitsijan ystäviä. Hän lupaa meille: ”mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, sen minä annan teille”. (Joh. 15:16) Saamme tuoda pyyntömme Jumalalle Jeesuksen kautta, ja hän lupaa kuulla ne.

    Uskovat osallistuvat Jeesuksen maailmanhallintaan rukoustensa kautta. He kantavat maailmaa rukouksillaan. Onkin sanottu, että maailma pysyy kristittyjen rukouksen voimasta.

    Keiden puolesta rukoilemme

    Keiden puolesta Raamattu kehottaa rukoilemaan? Edellä oli puhe epäuskoisesta maailmasta ja uskovista, ja nämä kaksi ryhmää sisältävät jo koko ihmiskunnan. Raamattu nimeää kuitenkin lisäksi erityisesti tiettyjä ihmisryhmiä, joiden puolesta kehotetaan rukoilemaan.

    ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.” (1 Tim. 2:1–2) Rukoilemme kaikkien ihmisten puolesta, mutta myös erityisesti esivallan puolesta. Esivalta on Jumalan asettama ja sen kautta hän pitää yllä järjestystä maailmassa. Johtoasemassa olevilla ihmisillä on kuitenkin kiusaus käyttää asemaansa väärin ja valitettavan usein näin tapahtuu. Siksi rukoilemme heille viisautta ja Jumalan varjelusta, että he hallitsisivat oikein ja Jumalan tahdon mukaan eivätkä käyttäisi valtaansa väärin.

    Aabrahamin rukous Sodoman ja Gomorran kansan puolesta kutsuu meitä rukoilemaan kansakuntien puolesta. Meitä ympäröivä yhteiskunta etääntyy jatkuvasti kauemmas Jumalan luomisjärjestyksistä ja hänen sanastaan, joten se tarvitsee rukoustamme. Meidän yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuutemme ovat rajalliset, mutta Jumalan mahdollisuudet ovat rajattomat. Siksi vaikutamme asioihin parhaiten antamalla ne Jumalan haltuun.

    Lisäksi tulevat läheiset ihmiset. Rukoilemme erityisesti niiden ihmisten puolesta, jotka Jumala on elämäämme antanut. Heitä ovat varsinkin perhe ja sukulaiset, oma seurakunta ja sen pastori. Kullakin on oma ainutlaatuinen rukoustehtävänsä omien läheistensä esirukoilijana.

    Valvomalla rukouksessa seisomme Kristuksen sotilaina vartiossa kukin omalla paikallamme. Rukouksillamme käymme hengellistä taistelua vihollisen joukkoja vastaan. Jos näemme pahan tunkeutuvan jonkun läheisemme elämään tai pitävän häntä vallassaan, taistelemme sitä vastaan rukouksella. Kun teemme näin, emme yritä vastustaa pahaa omalla voimallamme – se olisi mahdotonta – vaan viemme asian Herralle, joka voi auttaa. Jeesus on kaikkien pahan valtojen voittaja. Hän on sovittanut synnin, kukistanut kuoleman ja sitonut saatanan.

    Pahan hyökkäys ei useinkaan tarkoita avointa, saatanallista hyökkäystä. Kyse on yleensä paljon arkisemmista asioista: epäuskosta, synneistä, koettelemuksista, kiusauksista. Liha, perkele ja maailma hyökkäävät uskovia vastaan ja pyrkivät riistämään heiltä heidän uskonsa. Taistelumme on puolustussotaa, jossa seisomme vartiossa kukin omalla paikallamme.

    Paavali kirjoitti efesolaisille: ”Ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta” (Ef. 6:13–18)

    Rukouksen kautta siis varustaudumme taisteluun. Kun rukoilemme Jumalan lupauksiin luottaen ja hänen sanaansa muistaen, uskomme vahvistuu. Esirukouksilla autamme toinen toistamme. Kirkon esirukoukset puolestaan kantavat meitä. Näin me tuemme toisiamme, kun elämme muukalaisina matkalla luvattuun maahan, ettei kukaan jäisi matkalle. Voimme rukoilla toistemme puolesta luottaen siihen, että Kristus on meidän kaikkien taivaallinen esirukoilija. Hän on mennyt taivaaseen edellämme ja anoo Isältä, että pääsisimme perille. Tähän hänen rukoukseensa me liitämme omat rukouksemme. Sen, mikä niissä on epätäydellistä, täydentää Kristuksen täydellinen rukous.

    Rukouksemme on usein heikkoa. Se on seurausta meissä vielä olevasta synnistä ja epäuskosta. Lähimmäisemme hätä ei aina liikuta meitä esirukoukseen. Emme aina tottele Jumalan omaksi parhaaksemme antamaa käskyä rukoilla lakkaamatta. Luottamuksemme siihen, että Jumala kuulee rukouksen, voi olla heikkoa. Tällaisten asioiden huomaaminen voi masentaa ja saada rukoilemisen tuntumaan entistä vaikeammalta. Mutta Jumala haluaa armahtaa meitä. Hän tahtoo antaa meille anteeksi ja auttaa meitä. Hän on luvannut kuulla heikonkin rukouksen. Armollaan hän maanittelee meitä rukoukseen. Oman heikkouden huomaaminen ajaa meitä etsimään voimaa häneltä, joka yksin voi sitä antaa: Herralta Jeesukselta, joka antaa heikkoutemme anteeksi. Hän on täydellinen rukoilija, meidän heikkoutemme sovittaja ja myös taivaallinen esirukoilijamme. Hänen armonsa suojassa voimme ja uskallamme rukoilla. Rukoile siis: pyydä epäuskoisten kääntymistä ja evankeliumin leviämistä. Muista rukouksissa esivaltaa ja isänmaata. Rukoile uskonveljiesi ja sisartesi, koko Jumalan Kirkon puolesta. Muista seurakuntaasi ja sen pastoria, kanna omaiset ja läheiset rukouksessa Jumalan eteen. Näin täytät jokaisen kristityn arvokasta kutsumusta esirukoilijana, olitpa nuori tai vanha, mies tai nainen, ja taistelet omalla paikallasi Jumalan valtakunnan puolesta. Rukous on siunattu Jumalan lahja, käytä siis sitä ahkerasti!

    Vesa Hautala

  • Esirukous (1 Moos. 18:20-33)

    Vikaari Vesa Hautalan saarna 9.8.2015 Siitamajalla

  • Et ole yksin

    Toisena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, II:n vuosikerran epistolateksti

    Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen. 1 Piet. 5:1-4.

    Tänä Hyvän paimenen sunnuntaina kiinnitämme huomiomme siihen Jumalan laupeuteen, ettemme ole täällä karussa maailmassa yksin kulkemassa uskon tietä, vaan hän, Ylipaimen, itse on meidän kanssamme. Hän on liittänyt meidät laumaansa, jossa meillä on toisia saman tien kulkijoita, uskonveljiä ja -sisaria. Vieläpä hän on antanut meille oman pastorin, joka huolehtii meidän hengellisestä parhaastamme.

    1. Meillä on Ylipaimen

    Kun Herramme oli noussut kuolleista, hän uskoi evankeliumin julistamisen valitsemilleen apostoleille kaikessa maailmassa. Hän oli kouluttanut heitä siihen kolme vuotta. Ylösnousemisensa jälkeen hän ilmestyi heille 40 päivän aikana ja lähetti heidät suureen tehtäväänsä. Heidän oli vain vielä odotettava joitakin päiviä Pyhän Hengen vuodatusta. Jeesuksen taivaaseen astuminen ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että hän olisi jättänyt seurakuntansa vaille huolenpitoaan ja itse sulkeutunut omaan kammioonsa taivaaseen. Ei suinkaan, vaan hän lupasi: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt. 28:20) Hän nousi Isän oikealle puolelle ja hallitsee siellä jumlallisessa kunniassa ja kaikkivallassa inhimillisenkin luontonsa puolesta iankaikkisesti. Meidän Vapahtajamme on siis yhtäläisessä kunniassa ja kirkkaudessa Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Isän oikea puoli ei ole jokin suljettu tila, vaan se on siellä, missä Isäkin on. Hän on kaikkialla; ei ole paikkaa, missä ei Jumala olisi. "Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu" (1 Kun. 8:27; 2 Aik. 6:18).

    Kun Jeesus astui taivaaseen, hän nosti kätensä ja siunasi opetuslapsensa. Näiden siunaavien kätten alla hänen omansa elävät tänäänkin, sillä Kristus ei ole laskenut käsiään.

    Tekstimme puhuu meille tästä Herrasta ja sanoo häntä ylipaimeneksi. Hän on yhä edelleenkin paimen. Toteutuu Jeesuksen lohdullinen opetus: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."

    Samalla toteutuu profeetta Hesekielin yhtä lohdullinen ennustus, kun hän kirjoittaa Herran sanan: "Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä... Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on. " (Hes. 34:11-12,15-16)

    Hyvä on olla tällaisen Paimenen hoidossa. Saamme sanoa: "Kun Herra vain mua paimentaa, ei multa mitään puutu."

    2. Meillä on seurakunta

    Voidakseen kaita meitä tahtomallaan tavalla Jumala on koonnut meidät laumaksi, jolla on paimen, pastori. Hän on Kristuksen, tuon Ylipaimenen, alipaimen. Tekstimme puhuu meille Jumalan laumasta, joka on uskottu tällaisten alipaimenten huostaan. Apostoleista lähtien on ollut Herran tahto ja yleinen käytäntö koko kristikunnassa, että uskovat muodostavat kiinteitä laumoja, joilla kullakin on omat paimenensa. Mekin kuulumme tällaiseen laumaan eli seurakuntaan.

    Seurakunnassa olemme osallisia uskovan oikeuksista, noista yhteisistä kuninkaallisen papiston oikeuksista. Niistä kaikkein tärkein on osallisuus evankeliumiin, niin että saamme uskoa syntimme anteeksi annetuiksi Kristuksen nimessä. Samalla osallisuus evankeliumiin on osallisuutta seurakunnan julistukseen, siis saarnaan ja sakramentteihin, joissa meille tarjotaan ja annetaan Jumalan armo. On suuri etuoikeus, kun Jumalan sana julistetaan meille puhtaasti ja sakramentit jaetaan Kristuksen säätämyksen mukaan, niin että saamme olla autuaita armosta Kristuksen tähden ilman lain tekoja. Se on Jumalan armoteko, jota emme ole ansainneet. Rakkaat kristityt, kun hän sen meille suo, emmehän halveksi sitä?

    Kuninkaallinen pappeus tuo mukanaan oikeuksia ja etuisuuksia. Niihin kuuluu se, että Kristuksen kirkko on Kristuksen kaittavana. Se tarkoittaa sitä, etteivät epä- ja harhauskoiset saa määrätä sitä, mitä uskovat kuuntelevat ja millaisia paimenia he itselleen kutsuvat. Kristus ei ole käskenyt omiaan kysymään lupaa toimintaansa niiltä, jotka eivät kaitse lampaita oikealla Jumalan sanalla. Uskovat ovat sidoksissa suoraan Hyvän Paimenen ääneen ja karttavat vierasta ääntä. Vain sillä tavalla Kristuksen kaitsenta voi oikealla tavalla toteutua.

    Kristus on uskonut uskovilleen opin arvioimisen. Hän on antanut heille uskon myötä lampaankorvan, jolla he tunnistavat Vapahtajan äänen. Sen tunnistaminen on mahdollista, sillä uskovat tuntevat autuuden tien ja heillä on pyhän Raamatun tuntemusta. Kun Raamattu julistaa kaikkialla samaa oppia, oikea Raamatun opin tuntemus saadaan uskon pääkohdassa jo silloin, kun autuuden asia kirkastuu. Ja sikäli kuin tulee esiin uusia asioita, niin meillä on berealaisten esimerkki. He tutkivat joka päivä Kirjoituksista, oliko asia niin kuin heille oli puhuttu. Tämä asia ei ole vaikea, kunhan vain olemme oikealla tiellä. Mutta opin arvioiminen on vaikeata, jos emme tukahduta turmeltuneen järkemme vaatimuksia. Apostoli Paavali opettaa meitä tässä asiassa sanoen: "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle." (2 Kor. 10:5) Ja opin arvioiminen on aivan mahdotonta, jos emme ole koskaan autuuden tietä tunteneet ja jos elämme teko-opin lumoissa.

    Sinulle on suuresta merkityksestä, että kuulut laumaan, jossa sinulla on uskonveljiä ja -sisaria. Heidän kanssaan voit keskustella rakentavasti uskonasioista, saada ja neuvoja, lohdutusta, kehotusta ja tukea. Voit antaa sitä myös toisille. Sama usko ja oppi yhdistävät uskovia ihmeellisellä tavalla.

    Kun sinulla uskovana on suuret hengelliset oikeudet, niin samalla ne merkitsevät myös pyhiä velvollisuuksia. Sinun tulee käyttää oikeuksiasi nöyrästi Jumalan tahdon mukaan. Tahtonsa hän on ilmoittanut pyhän Raamatun muuttumattomassa sanassa. Kun pysyt Raamatun sanassa ja olet joissakin asioissa niin sanotusti vanhanaikainen, niin kanna ristisi ja häpeäsi Kristuksen tähden ja katso se kunniaksesi. Samalla muista, että kun kerran Ylipaimen ilmestyy, tuomio pidetään kirjoitetun Raamatun sanan mukaan ja se sana on sinä päivänä täysin voimassa. Siitä apostoli lausuu: "Sinä päivänä... Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." (Room. 2:16) Silloin se, mikä epäuskoisen maailman mielestä on ollut häpeällistä ja halveksittua, on saava suuren kunnian. Jumala ei näet luovuta kunniaansa toisille eikä ylistystänsä epäjumalille (Jes. 42:8).

    3. Meillä on pastori

    Tekstimme on varsinaisesti osoitettu seurakuntien kaitsijoille. Apostoli kehottaa heitä ottamaan vaarin laumasta, joka on heille uskottu. Tämä on lakia pastorille, mutta evankeliumia laumalle. Ja pastorinkin tulee ottaa tämä vastaan oikealla tavalla, ei lainomaisesti, vaan uudestisyntyneen mielensä mukaisesti niin kuin se, jolla on rakkaus Kristuksen seurakuntaan. Siitä apostoli Johannes kirjoittaa: "Rakkaani, en minä kirjoita teille uutta käskyä, vaan vanhan käskyn, joka teillä on alusta ollut; tämä vanha käsky on se sana, jonka te olette kuulleet. Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa." (1 Joh. 2:7-8) Apostoli Paavali sanoo siitä: "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet." (2 Kor. 5:14) Sille, joka on oppinut tuntemaan Jumalan rakkauden, Jumalan sanan käskyt ja kehotukset eivät ole raskaita.

    On suuri Jumalan armoteko, että on oikea, vaikka edes pieni seurakunta ja sillä uskollinen paimen, joka on sitoutunut julistamaan autuuden sanomaa kokonaisena ja puhtaana. Normaali tilanne on se, että seurakunta voi luottavaisin mielin kuunnella saarnaa eikä sen tarvitse joka hetki pelätä joutuvansa harhaan johdetuksi. Rakkaat kristityt, kiittäkää tästä Jumalaa, ja rukoilkaa voimia paimenellenne sekä anokaa, että elon Herra lähettäisi lisää työmiehiä elonkorjuuseensa.

    Osoittakaa kiitollisuutenne teossa niin, ettette laiminlyö yhteistä jumalanpalvelusta sikäli kuin Jumala antaa teille siihen terveyttä, voimia ja mahdollisuuksia. Kuunnelkaa tarkasti ja painakaa sana sydämiinne. Pitäkää jokaista sanan kuulemisen tilaisuutta suurena Jumalan armon osoituksena ja juhlahetkenä. Ottakaa myös lapset ja nuoret mukaan. Tutkikaa Raamatun kirjoituksia. Käyttäkää hyväksi uskollisia, luotettavia opettajia, jotka ovat jo autuuteen päässeet, mutta jotka kirjojensa opetuksilla yhä ovat meidänkin opettajiamme. Erityisesti syventykää uskonpuhdistaja Martti Lutherin kirjoituksiin, joka perkasi kirkon vääristä opeista, mutta jotka nyt ovat ryminällä palaamassa takaisin.

    Julkinen saarnavirka on Jumalan tahtoma ja asettama. Kun Kristus kutsui apostolinsa, hän sillä teollaan perusti Uuden liiton saarnaviran. Kun hän opetti heitä ja kun hän antoi heille lähetyskäskyn, hän edellytti, että saarnavirka on voimassa maailman loppuun asti. Hän sanoi tietoisena siitä, mitä aikojen myötä on tuleva, ja opettaessaan apostoleilleen julkisen saarnaviran asioita mm.: "Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee... Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!" (Luuk. 12:40,43) Pastorit ovat palvelijoita ja heidän tulee olla valppaita ja valvovia viranhoidossaan.

    Tällä julkisella paimenviralla on muun muassa seuraavat erityiset ominaisuudet. Jumala kutsuu siihen miehiä, jotka ovat opettamaan kykeneviä ja tehtävään soveltuvia, niin että he voivat olla laumalle esikuvina. Paimenen on huolehdittava niistä, jotka kuten tekstimme sanoo, "ovat teidän osallenne tulleet" tai kuten Apt. 20:28 sanoo: "Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut." (Apt. 20:28)

    Kullakin paimenella on siis tietty lauma, seurakunta, josta hänen on yksin tai toisten paimenten kanssa yhdessä pidettävä huolta, ja tämän huolenpidon tulee kohdistua heille uskottuun koko laumaan. Silloin myös jokainen seurakunnan jäsen voi kääntyä paimenensa puoleen sielunsa asioissa. Pastorissa hänellä on ammattiauttaja ja asiantuntija. Sielunhoitajaa eivät voi korvata tämän maailman ammattiauttajat, kuten lääkärit, psykologit ynnä muut sellaiset. Heillä on omat alueensa. Heille ei kuulu hengellinen sielunhoito, johon heillä ei myöskään ole koulutusta ja johon heidän ammattinsa ei anna kutsumusta eikä heidän asianaan ole yrittää muuttaa asiakkaittensa kristillistä uskoa ja moraalia. Pastori hoitaa sieluja Jumalan sanalla, lailla ja evankeliumilla. Hän tuo armon sielun haavojen hoitoon ja ohjaa omantunnon taakoista vapautetut Jumalan käskyjen mukaiseen elämään. Tätä Jumalan lapsella on oikeus ja kohtuus odottaa sielunhoitajaltaan.

    Vielä meillä on näiden kolmen asian lisäksi, nimittäin Ylipaimenen, seurakunnan ja alipaimenten lisäksi, Jumalan enkelit, jotka varjelevat meitä kaikilla teillämme. He tekevät sen usein hyvin ihmeellisellä, meille näkymättömällä tavalla. Kun olemme saaneet Vapahtajan, syntisten ystävän, emme ole yksin. Olemme Jumalan valtakunnassa, siellä, missä kolmiyhteinen Jumala on iankaikkinen Isämme ja Herra Jeesus Kristus Vapahtajamme. Olemme siellä, missä Herran Sebaotin enkelijoukot tekevät meille palvelusta. Olemme siellä, missä profeetat ja apostolit opettavat meille sekä jo autuaasti poisnukkuneitten että nyt elävien paimenten suulla pelastuksen tien ja Jumalan armoneuvon. Olemme yhtä joukkoa koko Kristuksen seurakunnan kanssa, joka kerran suuressa autuudessa ja kirkkaudessa viettää Karitsan iankaikkista hääjuhlaa.

    Markku Särelä

  • Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan

    Pastori Rupert Efraimsonin Lahdessa 24.7.2005 pitämä saarna, joka kuunneltiin hänen muistojuhlassaan Pääsiäisjuhlan 2014 yhteydessä

  • Etsikkoaika

    Luuk. 19:41-48Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan." Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi; mutta he eivät keksineet, mitä tekisivät, sillä kaikki kansa riippui hänessä ja kuunteli häntä.

    Kun opiskelin Vesan kanssa reilu vuosi sitten raamattutenttiä varten, pelasimme Siitamassa Salomo 3000 -raamattutietopeliä. Vastaamme tuli kysymys, joka kuului kutakuinkin seuraavasti: ”Milloin ihminen saa uskoa Jeesukseen?” Kummatkin meistä vastasivat helppoon kysymykseen naurahtaen: ”koska tahansa”, mutta peli antoi oikeaksi vastaukseksi: ”etsikkoaikana” ja viittasi perusteenaan päivän evankeliumitekstiin.

    Ulkonaisessa kristikunnassa on paljon väärää opetusta etsikkoaikaan liittyen. On tärkeää, että meille on kirkkaana, mistä päivän evankeliumi oikeastaan puhuu. Lähdetään ihan alusta liikkeelle.

    Israel ei tunne etsikkoaikaansa

    Jeesus itkee. Hän itkee, koska näkee kansansa hengellisen sokeuden. Hän näkee, miten Jumala rankaisisi pyhän kaupungin asukkaita heidän epäuskonsa tähden. Hän näkee Jerusalemin lohduttoman tulevaisuuden: se saarrettaisiin, sen asukkaita tapettaisiin ja temppeli tuhottaisiin perinpohjaisesti. Tiedämme, että ennustus toteutui vuonna 70, kun roomalaiset kukistivat Jerusalemissa nousseen juutalaiskapinan.

    Syy Jerusalemin tuhoon löytyy siitä, etteivät juutalaiset tunteneet etsikkoaikaansa. Mitä tämä oikein tarkoittaa? Muualta Raamatusta emme löydä vihjeitä asian selvittämiseksi, koska se ei puhu missään muualla etsikkoajasta. On sinänsä mielenkiintoista, että tämän pyhän teemana on ”etsikkoaikoja”, siis monikossa, mutta Raamattu ei missään anna ymmärtää, että etsikkoaja olisi useita. Mutta toki voimme puhua monista etsikkoajoista, kun ymmärrämme käsitteen vain oikein.

    ”Etsikkoaika”-sanan taustalla on kaksi kreikan sanaa: kairos, joka ei viittaa yleisesti aikaan, vaan tiettyyn ajanjaksoon ja sana episkope, joka tarkoittaa muun muassa vierailua. Israelin kansalle oli siis erityinen ”vierailun aika”. Tämä tarkoittaa aivan ilmeisesti sitä, että Jumala itse oli tullut kansansa keskuuteen kutsumaan sitä takaisin yhteyteensä. Mutta Israel torjui hänet. He torjuivat hänet, koska eivät ymmärtäneet tarvettaan päästä rauhaan Jumalan kanssa. Jeesushan sanoo: ”Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii”. Mutta miksi he olivat sokeita tilanteelleen? Miten israelilaiset ratkaisivat synnin ongelman ilman Jeesusta? Vastauksen löydämme, kun jatkamme evankeliumitekstin seuraamista.

    Temppelitoiminta antoi valheellisen rauhan

    Jeesus meni temppeliin. Hän rupesi ajamaan pyhäköstä ulos myyjiä ja sanoi heille: ”Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan.” Temppelissä oli tuolloin uhrieläinten myyjiä. Koska israelilaisia tuli ympäri maata, ja kauempaakin, uhraamaan pyhään kaupunkiin, olisi ollut hyvin vaivalloista tuoda eläimiä mukana pitkien matkojen päästä. Siksi myyjät olivat pitämässä huolta sitä, että temppelin uhritoiminta oli sujuvaa.

    Usein Jeesuksen lausetta ryövärien luolasta tulkitaan kritiikiksi myyjien ahneutta vastaan. Mutta teksti ei anna siihen aihetta. Myyjät tekivät aivan hyvää työtä mahdollistaessaan sen, että Mooseksen lain mukaiset uhrit toimitettiin. Mutta mikä oli ongelma? Se, että temppelistä oli tullut ryövärien luola. Miettikää näitä sanoja tarkkaan! Onko ryövärien luola se paikka, jossa ryövärit ryöväävät? Ei tietenkään, vaan se on paikka, johon he vetäytyvät turvaan ryövättyään. Tämä näkökulma käy aivan ilmeiseksi, kun katsomme Jeesuksen lainaamaa Jeremian profetiaa tarkemmin.

    Jeremia kirjoittaa: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Vaeltakaa hyvin ja tehkää hyviä tekoja, niin minä annan teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen sanoihin, kun sanotaan: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!' Vaan jos te todella parannatte vaelluksenne ja tekonne, jos te todella teette oikeuden niin toiselle kuin toisellekin, ette sorra muukalaista, orpoa ja leskeä, ette vuodata viatonta verta tässä paikassa ettekä seuraa muita jumalia turmioksenne, niin minä annan teidän asua tässä paikassa, maassa, jonka minä olen antanut teidän isillenne, iankaikkisesta iankaikkiseen. Mutta katso, te luotatte valheen sanoihin, joista ei ole hyötyä. Miten on? Te varastatte, tapatte, rikotte avion, vannotte väärin, poltatte uhreja Baalille ja seuraatte vieraita jumalia, joita te ette tunne. Ja te tulette ja astutte minun eteeni tähän huoneeseen, joka on otettu minun nimiini, ja sanotte: 'Me kyllä pelastumme' -tehdäksenne yhä kaikkia näitä kauhistuksia! Ryövärien luolaksiko te katsotte tämän huoneen, joka on otettu minun nimiini? Katso, sellaiseksi minäkin olen sen havainnut, sanoo Herra.” (Jer. 7:3-11)

    Missä on Jeremian kritiikin aihe? Ei myyjissä, vaan kansassa, joka velloi aivan suruttomasti synneissä, koska ajatteli suhteensa Jumalaan olevan kunnossa sen takia, että temppelissä toimitettiin uhrit. Jeremia jyrisee israelilaisia vastaan, jotta nämä heräisivät näkemään sen, ettei lain ulkoisesta noudattamisesta ole minkäänlaista hyötyä. Syntiuhrit olisivat täysin turhia, jos ei nähtäisi niiden osoittavan tuohon yhteen ainoaan uhriin, joka kertakaikkisesti ottaisi pois koko maailman synnin.

    Israel ei tuntenut Vapahtajaansa, koska se eli valeellisessa rauhassa. Juutalaiset luulivat, että temppeli antaisi turvan ja siksi torjuivat hänet, jonka esikuva temppeli oli.

    Jeesus kaataa valheellisen rauhan pöydät

    Entä sinä? Millaisia verhoja sinä vedät syntiesi ylle? On hyvin tavallista, että kun jäämme synnistä kiinni, pyrimme oikeuttamaan sen: on ollut huono päivä, kireät välit puolison kanssa tai ehkä jopa vaikea lapsuus. Käytämme suurta luovuutta kiillottaaksemme kilpeämme, kun olemme jääneet jostakin pahasta teosta kiinni.

    Aivan erityisessä vaarassa olemme me kristityt. Meillähän on Jeesuksen tähden varma anteeksiantamus kaikista synneistä. Meillä on Jeesus, joka peittää kaikki pahat tekomme. Ja miten helppoa onkaan nyt tehdä Jeesuksesta peite, jonka alla voimme tehdä ihan mitä tahansa! Armon tulisi vapauttaa meidät palvelemaan Jumalaa uudessa kuuliaisuudessa ilolla, mutta mikä vaara onkaan tehdä siitä syntisen vaelluksen oikeuttaja. Synnin houkutellessa oletko saanut itseäsi koskaan kiinni ajatuksesta: ”Kyllä Jeesus antaa anteeksi”?

    Ja nyt tänäänkin Jeesus haluaa kumota kaikki valheellisen rauhan pöydät. Hän haluaa löydä maahan kaikki sydämesi epäjumalat, jopa väärän kuvan itsesään, joilla oikeutat syntisi. Hän haluaa, että heräät näkemään sen, että olet itsessäsi täysin hukassa. Sinulla ei ole mitään syytä ajatella, että sinulla olisi rauha Jumalan kanssa, kun Jumala laissaan julistaa sinut kirotuksi (Gal. 3:13). Eikä laki kuuntele selityksiä. Ei se ota huomioon niitä perusteluita, joita yrität vierittää syntiesi peitteeksi. Ei sitä kiinnosta. Ainoa, mitä se sanoo, on se, että jos sen on rikkonut, joutuu iankaikkiseen kadotukseen. Tämän Jeesus halusi jerusalemilaisten ymmärtävän. Hän haluaa, että se painuu perille sinunkin sydämeesi saakka.

    Temppelissä on vain yksi uhri

    Kun Jeesus oli kaatanut temppelin pöydät, uhraaminen lakkasi. Peite ryöväämiseltä vedettiin pois. Temppelissä oli enää yksi ainoa uhri. Israelin ainoa toivo. Kansan korvat vihdoin aukenivat, niin että he kuulivat Jeesuksen äänen ja jäivät kuuntelemaan häntä temppelissä.

    Jeesus haluaa tänään, että sinun sydämesi temppelissä on yksi ainoa turva: hän ainoastaan. Sinun ei tarvitse oikeuttaa syntejäsi. Sinun ei tarvitse selitellä parhain päin tekemääsi pahaa. Kun sinulla on Jeesus, sinulla on kaikki, mitä tarvitset. Hän pukee sinut omaan vanhurskauteensa. Hän lahjoittaa sinulle täydellisen kuulaisuuden Jumalan pyhään lakia kohtaan. Hän antaa omaksesi katkeran, verisen kuolemansa Golgatalla. Hän antaa sinulle kaiken, mitä olet vailla, jotta sinulla voisi olla todellinen rauha – ei rauhaa, joka perustuu siihen, mitä sinulla on. Ei rauhaa, joka perustuu rituaalien suorittamiseen, vaan rauhan, joka perustuu yksin siihen, mitä Jeesus teki edestäsi.

    Vaikka olisitkin käyttänyt Vapahtajasi armoa synnin tekemisen oikeuttamiseen, älä anna sen estää uskomasta syntejäsi anteeksi! Jumalan Pojan armon väärinkäyttö ei tee mitättömäksi hänen armonsa ehdottomuutta. Hän haluaa nostaa meidät, jotka olemme olleet uskottomia. Hän sanoo: ”en minä sinua tuomitse; mene äläkä enää syntiä tee.” Anteeksiantamuksellaan hän nostaa langenneet. Hän antaa uuden sydämen, joka ei palvele syntiä. Hän ei hylkää sinua, vaan päättää alkamansa hyvän työn, niin että kerran pääset taivaan rauhaan.

    Tänään Vapahtaja tulee vierailemaan luonamme sanassa ja sakramentissa. Hän tulee, jotta voisimme saada levon hänen haavoissaan. Tunne hänet ainoana rauhanasi ja ota niin vaarin etsikkoajastasi.

  • Ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi...

    14. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

    Sen jälkeen oli juutalaisten juhla, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Ja Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hebreankielellä on Betesda, ja sen reunalla on viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista. Ajoittain astui näet enkeli alas lammikkoon ja kuohutti veden. Joka silloin veden kuohuttamisen jälkeen ensimmäisenä siihen astui, se tuli terveeksi, sairastipa mitä tautia tahansa. Ja siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentä kahdeksan vuotta. Kun Jeesus näki hänen siinä makaavan ja tiesi hänen jo kauan aikaa sairastaneen, sanoi hän hänelle: "Tahdotko tulla terveeksi?" Sairas vastasi hänelle: "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua." Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy." Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se päivä oli sapatti. Sentähden juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta." Hän vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja käy'." He kysyivät häneltä: "Kuka on se mies, joka sanoi sinulle: 'Ota vuoteesi ja käy'?" Mutta parannettu ei tiennyt, kuka se oli; sillä Jeesus oli poistunut, kun siinä paikassa oli paljon kansaa. Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi."  Joh. 5:1-14.

    Israelin keskelle asetettu merkki

    Jumala oli laupeudessaan valinnut Israelin siksi kansaksi, jonka keskuuteen hän lähetti oman Poikansa koko maailman Vapahtajaksi. Hän oli asettanut heidän keskelleen erityisen merkin kertomaan tulevasta Messiaasta, josta oli kirjoitettu: "Meidän kipumme hän sälytti päällensä." (Jes. 53:4). Tämä merkki oli Betesdan lammikko. Aina kun enkeli astui alas ja kuohutti lammikon, se, joka ensiksi astui siihen, parani, sairasti hän mitä tautia tahansa. Kysymyksessä ei ollut tavanomainen terveyslähde. Betesdan lammikko näet paransi vain yhden kerrallaan, mutta valikoimatta sen, joka ehti siihen ensiksi. Niinpä sitä kutsuttiin Betesdan eli armohuoneen lammikoksi. Paraneminen käsitettiin siis Jumalan armon osoitukseksi.

    Paraneminen Messiaan valtakunnassa

    Ihmeet eivät ole koskaan olleet mikään itsetarkoitus, vaan niiden oli määrä kertoa jostakin vielä suuremmasta asiasta. Raamattu nimittääkin niitä merkeiksi. Betesdan ihme ennusti siitä suuresta paranemisesta, mikä tapahtuu Messiaan valtakunnassa. Malakia oli ennustanut: "Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat." (Mal. 4:2). Tämä vanhurskauden aurinko on Herra Kristus, ja parantuminen on lopulta täydellinen. Armon huoneessa eli Kristuksen seurakunnassa tulemme ensiksi osallisiksi syntien anteeksisaamisesta ja sitten ylösnousemuksessa olemme ruumiinemme ja sieluinemme kokonaan vapaita synnistä ja kaikista sen seurauksista, kuten sairayksista ja kuolemasta. Nyt kun Messias on jo tullut ja saamme kokea evankeliumin alla Jumalan armon parantavaa voimaa, kun se herättää meitä hengellisesti kuolleita ja uudestisynnyttää lahjoittaen iankaikkisen elämän, saamme paljon, paljon enemmän kuin nuo, jotka muinoin paranivat sairaudestaan Betesdan lammikolla. Saamme omaksemme sen, mistä noiden parantuminen oli pelkkä merkki. Silloin parani vain muutamia, nyt koko maailma on vanhurskauden auringon siipien alla, kun evankeliumi kutsuu sitä uskolla omistamaan Jumalan armon ja palaamaan Jumalan tykö, sinne, missä kerran ei ole oleva itkua eikä parkua eikä kuolemaa. Tosin kaikki eivät usko ja ota vastaan tätä paranemista, vaan heidän omasta syystään jää heidän osakseen, se mitä Raamattu sanoo: "Heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle" (Jes. 66:24). Mutta kaikille sitä tarjotaan ja jokaista varten se on jo Kristuksessa olemassa.

    Jumalan salatut tiet ja pääasia


    Lammikon reunalla oli viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista. Siitä, ettei heitä kaikkia parannettu, aukenevat eteemme toisaalta Jumalan salatut tiet, toisaalta se pakottaa meidät kiinnittämään huomiomme pääasiaan.

    Emme voi yksittäistapauksissa selittää, miksi toiset joutuvat sairastamaan koko ikänsä, toiset nuoresta lähtien, toiset kestämään hyvin kivulloisia ja rajoittavia sairauksia pitkiäkin aikoja. Vaikka ehkä jotakin ajan kanssa ymmärrämmekin, emme kuitenkaan kaikkea. Aina jää vastaamattomia kysymyksiä. Emme myöskään käsitä, miksi jotkut pääsevät vähillä sairauksilla ja miksi he saavat olla terveitä lähes koko elämänsä. Jumalan kaitselmuksen perusteet on meiltä peitetty. Betesdan lammikolla opiskelemme tyytymistä Jumalan tahtoon ja omaan elämänosaan. Siihen on paljon helpompaa tyytyä, jos olemme parantuneet vanhurskauden auringon siipien alla syntisairaudestamme ja saaneet armon uskoa hänessä syntimme anteeksiannetuiksi. Sairauden kestäminen katkeroitumatta kysyy uskoa Jumalan rakkauteen ja sen odottamista kärsivällisyydellä, mistä sanotaan: "Katso, uudeksi minä teen kaikki" (Ilm. 21:5).

    Merkki sekin, että Jeesus paransi sapattina


    Jeesus paransi tämän 38 vuotta sairastaneen miehen sapattina. Lähes kaksituhatta kivuliasta sapattia, lähes 12000 yhtä vaikeata arkea, ja nyt tuli siitä lepo, todellinen sapatti fyysisessä merkityksessä. Sitä eivät evankeliumin viholliset voineet ymmärtää, he kun tekivät sapatinvietostaan itselleen ansion, mutta eivät voineet suoda sapattia eli lepoa kärsiville. Kun Jeesus paransi tämän miehen sapattina, siinä oli jälleen merkki. Se oli merkki siitä, että sapatin Herra oli paikalla ja että hän antaa levon, niin ruumiille kuin sielulle. Se oli merkki erityisesti siitä, että sapatinlepo on varmasti tuleva Jumalan kansalle, ja että se on iankaikkinen lepo.

    Sunnuntaina, maailman ensimmäisenä päivänä, Jumala loi taivaan ja maan. Sapattina hän lepäsi kaikesta luomistyöstään. Elämänsä pitkänä arkena Kristus teki sen, mitä lunastuksemme vaati, ja lauantaina hän lepäsi haudassa. Sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä, hän nousi kuolleista kirkastetussa ruumiissa sen takeena, että hän on uuden, hengellisen maailman, uuden luomisen esikoinen, alku ja Herra ja että hänen kansalleen on loputon autuas sapatinlepo varmasti tuleva. Hän kutsuu ja lupaa jo nyt: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon" (Matt. 11:28). Minkä hän sanoo, sen hän voi täyttää.

    Jumalan seurakunta on pari tuhatta vuotta kokoontunut erityisesti sunnuntaisin kuulemaan evankeliumia iankaikkisesta sapatinlevosta. Pyhä kaste on siirtänyt meidät Jumalan valtakuntaan, siihen uuteen maailmaan, jossa Kristus armollaan hallitsee uskoviaan ja joka tulee ilmeiseksi ylösnousemuksen suurena päivänä, ja evankeliumin suloinen sana ja pyhä ehtoollinen säilyttävät meidät tässä valtakunnassa. Sielumme on ankkuroitu lujasti iankaikkisen elämän autuaaseen toivoon, Hebr. 6:19.

    Lain tarkoitus

    Juutalaisten kirjanoppineitten perinnäissääntöjen mukaan vuoteen kantaminen sapattina oli kielletty. Köyhän, sairaan ihmisen vuode oli vaippa, jota saattoi kantaa kainalossa. Jeesus kuitenkin käski miestä ottamaan vuoteensa ja lähtemään. Ja mies teki kuten Jeesus oli hänelle sanonut. Jeesus ei ollut muotomenojen tähdentäjä, formalisti, joka olisi vaatinut lain kirjaimen muodollista täyttämistä, vaan hän kiinnitti huomionsa lain sisältöön ja tarkoitukseen. Laissa oli kysymys rakkaudesta ja laupeudesta, eikä laki tullut täytetyksi, jos näitä rikottiin. Jeesus vetosi opetuksissaan mm. Raamatun sanoihin: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria." ja: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Ihminen ei ansaitse teoillaan Jumalan suosiota. Sillä tavoin ei tule selittää lain tarkoitusta, vaan laissa on kysymys rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Myöskään rakkautta ei saa selittää sellaiseksi, joka itse asiassa palvelee ihmisen synnillisiä himoja, itsekkyyttä ja on kapinaa vanhempia ja yhteiskuntaa kohtaan. Se, joka on parantunut vanhurskauden auringon siipien alla, ahkeroi elää Jumalalle mieliksi rakkaudesta häneen, ei palkan toivossa eikä myöskään rangaistuksen pelosta, vaan vapaaehtoisesti, sydämen halusta, sillä "pelkoa ei rakkaudessa ole", 1 Joh. 4:18.

    Älä enää syntiä tee

    Myöhemmin Jeesus tapasi miehen pyhäkössä. Mies oli nyt ruumiiltaan terve, mutta hänellä ei ollut kiirettä omille asioilleen, vaan hän oli pyhäkössä. Jeesus sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi."

    Jumala johtaa kaitselmuksellaan meidänkin elämäämme ja varjelee meitä enkeleillään. Varmaan jokaisen ihmisen elämään sisältyy asioita, jotka voimme nähdä Jumalan hyvänä johdatuksena.: pahojen onnettomuuksien välttämistä, varjeltumista pahemmalta, paranemista vaikeista sairauksista ja muuta sellaista. Tämän hyvyyden kautta Jumala vetää meitä parannukseen. Välistä hän antaa vaikeita aikoja niin kuin tuolle Betesdan lammikon äärellä viruneelle miehelle. Niidenkin tarkoitus on saada meidät näkemään oma tilamme ja parannuksen teon tarve. Ja kun olemme saaneet apua, silloin erityisesti meitä muistutetaan: "Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi." Toisin sanoen, älä kulje epäuskon teitä, vaan käänny armollisen Jumalan puoleen ja elä tästälähin hänen kasvojensa edessä, ettet epäuskosi tähden joudu kadotukseen.

    Tämä on armon aikaa


    Elämämme on armon aikaa. Ja Jumalan hyvä armollinen tahto on, että tulemme tuntemaan hänen rakkautensa Kristuksessa. Hän haluaa, ettei yksikään hukkuisi, vaan että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat. Tämä totuus ei ole filosofinen, vaan se on pelastuksen tie, kysymys on siitä, kuinka syntinen ihminen voi Jumalalle kelvata. Se on mahdollista vain armosta, vain uskossa Kristukseen, kun Jumala lukee meille uskon kautta Kristuksen pyhyyden ja vanhurskauden, kun hän antaa lahjaksi meille syntimme anteeksi. Kaikki on sitä varten jo valmista. Lunastuksestamme ei puutu mitään. Kristus otti päälleen meidän syntitaakkamme, kantoi sen ruumiissaan ristin puuhun, ja maksoi kaiken mitä tarvittiin meidän pelastukseemme. Turvaa siis Herraan Kristukseen. Älä epäröi, vaan jää uskossa hänen varaansa ja ole varma pelastuksestasi. ja kun olet saanut lahjan uskoa hänen, ota vakavasti hänen sanansa, kun hän lausuu: "Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi:" Älä palaa maailmaan, älä käänny epäuskon tielle, vaan sano Pietarin kanssa: "Herra, minne me menisimme, sinulla on iankaikkisen elämän sanat."

    Markku Särelä

  • Evankeliumi

    Pastori Markku Särelän saarna 21.2.2021

  • Evankeliumi tulee saarnata kaikille

    Pastori Markku Särelän saarna 5.4.2021

  • Evankeliumi, Jumalan suuri lahja

    Pastori Markku Särelän saarna 14.6.2020

  • Evankeliumin ihmeellinen voima

    Ensimmäisenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

    Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta." Room. 1:16-17.

    Kun Kristus oli täyttänyt työnsä ja noussut ruumiillisesti kuolleista, hän lähetti apostolinsa julistamaan lohdullista armon evankeliumia kaikkeen maailmaan. Siitä lähtien evankeliumin julistus on ollut kristillisen kirkon maailmanlaajuinen tehtävä ja on oleva edelleen siihen asti, kunnes Kristus tulee. Tähän työhön Jeesus kutsui myös apostoli Paavalin. Hän kirjoittaa tekstimme sanat evankeliumista Roomalaiskirjeensä ensi luvussa aivan kuin koko kirjeen teemaksi.

    Koko kristillisen uskomme pääkohta on se, minkä luemme niin sanotusta pikku Raamatusta: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh. 3:16) Tämä on evankeliumin sisältö, ja sen evankeliumi tarjoaa meille uskolla omistettavaksi. Sitä varten apostoli Paavali, kaikkien meidän pakanakristittyjen oma apostoli, kirjoitti kirjeensä. Ja nyt tekstinämme oleva Jumalan sana kertoo meille tästä ihmeellisestä evankeliumista ja sen voimasta.

    1. Evankeliumi pelastaa

    Sanoilla "minä en häpeä evankeliumia" Paavali aloittaa evankeliumin ylistämisen. Jumalan evankeliumi on niin yksinkertainen ja kuitenkin niin varma pelastuksen väline sekä juutalaiselle että pakanasyntyiselle. Jos näet Kristus olisi kuollut ristillä ihmiskunnan syntien sovitukseksi, kuten hän teki, mutta jos Jumala olisi ollut siitä vaiti eikä olisi antanut meille evankeliumia, koko ristin työ jäisi meissä vaille hedelmää eikä kukaan voisi pelastua.

    Evankeliumi on yksinkertainen siinä merkityksessä, että se on pelkkä Jumalan sana tai sakramenteissa sana, joka liittyy näkyvään aineeseen. Se ei näet ole jokin ihmissuoritus, ei myöskään jokin inhimillinen ajatusrakennelma tai päätelmä, vaan vain Jumalan antama tieto tahi sanoma siitä, mitä Kristus teki ja mitä se meille merkitsee.

    Evankeliumi on hyvä sanoma siitä, että Kristus sovitti koko maailman synnit ja siten lepytti vanhurskaan Jumalan vihan syntisiä kohtaan. Evankeliumi on sanoma siitä, että Kristuksen teon tähden Jumala on antanut meille kaikki syntimme anteeksi ja on meitä kohtaan aivan rakastava ja leppyinen.

    Joku saattaa ajatella ja kysyä, että mitä sitten tuosta, sehän on vain sana, kuinka se voi auttaa. Mutta katso maailmaa, miten se käyttää sanaa. Katso vaikuttajia lähes millä alalla tahansa! Sanaa he käyttävät. Tai jos joku odotti sinulta asiaan vaikuttamista, mutta olit hiljaa, niin mitä hän sanoi? Eikö näin: "Olisit nyt edes sanonut jotakin?" Jos näin on jo ihmisten puheen laita, niin paljoa enemmän, kun on kysymyksessä Jumalan sana. Apostoli sanookin tekstissämme: "Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi."

    Sanallansa Jumala loi pienen ns. sokerimuurahaisen, jonka pää on hädin tuskin nuppineulankokoinen. Silti se tietää, mistä löytää ruokaa ja osaa tulla sisälle sitä noutamaan, kun sopivaa ruokaa on jäänyt esille. Ihmisen mittoihin sovellettuna sokerimuurahaisen ruoanhaku voisi olla samaa kuin ihminen asetettaisiin pari kilmometriä pitkän rakennuksen eteen ja hänen olisi ymmärrettävä, että rakennuksen takaseinällä olevassa kolmesataa metriä korkeassa kaapissa on oven takana syötävää. Miten niin pienessä oliossa voi olla myös kyky toimivaan sosiaaliseen yhteiselämään? Se on mahdollista, koska Jumala antoi sanallansa kuolleelle materialle monimuotoisen elämän. Sanallansa Jumala loi avaruuden kaikkine ihmeellisyyksineen. Mutta hän loi sanallaan myös näkymättömät enkelivallat ja antoi ihmiselle kuolemattoman sielun ja hengellisen elämän yhteydessään ja erotti hänet siten omaksi eläinkunnasta poikkeavaksi lajikseen.

    Jumala on näyttänyt sanansa voiman sekä siinä, mikä on pientä, että siinä, mikä on suurta, sekä siinä, mikä on materiaa ilman elämää, että siinä, missä on elämä. Hän on näyttänyt sanan voiman myös ihmisen luomisessa tehdessään hänestä oman kuvansa ja tarkoittaessaan hänet elämään yhteydessään. Ja katso Jumalan ja uskovan ihmisen yhteyttä! Jumala, joka ei mahdu taivasten taivaisiin, asuu uskovan ihmisen sydämessä! Ja ihminen, joka on Jumalaan nähden mitättömän pieni ja kaiken lisäksi itsessään syntinen, heijastaa uskossa Jumalan kuvana Jumalan olemusta! Jumalan voimalla ei ole rajoja. Hänen hyvästä tahdostaan evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi.

    Kun evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi, meille on annettu yksinkertainen, selkeä väline, joka tuo meille Jumalan armon Kristuksessa. Ja se merkitsee paljon. Pelastus, josta Raamattu puhuu, on iankaikkinen. Sanoihan Jeesus: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:15-16) Kysymyksessä on pelastus iankaikkiseen, taivaalliseen elämään. Se on samalla pelastus Jumalan vihasta, joka ilmestyy viimeisenä päivänä "taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan" (Room. 1:18). Suuri on evankeliumin voima. Ja vielä suurempana sen näemme, kun muistamme, että se on rauhan sanoma meille suurille syntisille.

    Minulla on eräs miellyttävä kokemus evankeliumin voimasta. Poikkesin erääseen matkamuistomyymälään Israelissa. Keskustelin yhtä ja toista omistajan kanssa. Sanoin hänelle sitten Raamatun heprealla tähän tapaan: 'Kuule, Israel. Herra, Jumala, Herra, on yksi. Jeesus on tämä Jumala, Messias, joka on lunastanut meidät synneistämme. Vanhurskas on elävä uskostansa.' Ja mitä kauppias teki? Hän toisti sanat: "Vanhurskas on elävä uskostansa." Sitten hän haki minulle pienen lahjan takahuoneesta. Evankeliumilla oli voima ilahduttaa tämän eräässä muslimimaassa paljon kärsineen juutalaisen sydämen.

    Kun evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi, tehkäämme, kuten Herra meitä käskee: "Kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon [viimeisen] päivän lähestyvän." (Hebr. 10:25.) Ja mitä kehottaisimme? Tätä: "Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme!" (Hebr. 10:25). Ja mikä siihen on syynä? Se, että siellä julistetaan evankeliumia, sitä sanomaa, jossa on Jumalan voima sinulle pelastukseksi.

    Kun seurakunnallamme on sanankuulemisen aika, niin olkoon se meille suurenmoinen hetki, jossa saamme kuulla evankeliumia ja josta emme mitenkään halua jäädä pois. Miten katkerasti saavatkaan viimeisenä päivänä katua ne, jotka armonajassaan halveksivat evankeliumin saarnaa eivätkä halunneet sitä kuulla, vieläpä estivät esimerkillään ja ehkä sanoillaankin lapsiaan ja muita sitä kuulemasta ja jotka siinä mielentilassa kuolivat. Heille ei ole oleva lohdutusta. Sen sijaan muistuttakaamme toisiamme ja pitäkäämme sellainen sielun riemuitseva vire, jossa sydämemme iloitsee: nyt saan kuulla evankeliumia, joka on Jumalan voima pelastukseksi.

    2. Evankeliumissa ilmestyy vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa

    Toinen syy siihen, että evankeliumi on Jumalan voima, on sen sisällössä. Olemukseltaan evankeliumi on Jumalan sanaa, kuten kuulimme, mutta se ei ole Jumalan sanaa vain mistä asiasta tahansa, vaan sillä on selkeä, rajattu sisältönsä. Se on sanoma siitä, mitä Kristus on tehnyt, ja samalla siinä on sisällä kaikki se, mitä Kristus on meidän edestämme tehnyt eli hänen meille hankkimansa Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus. Se on samaa kuin syntien anteeksisaaminen.

    Tekstimme puhuu siitä, että evankeliumissa Jumalan vanhurskaus ilmestyy. Toisin sanoen, siinä se ilmoitetaan, siinä se ilmaantuu, tulee ilmi, siitä se on löydettävissä ja ikään kuin siinä nähtävissä uskon silmille. Usko ei ole kuitenkaan ennen evankeliumia, vaan evankeliumi synnyttää uskon Jumalan edessä kelpaavaan vanhurskauteen, ja siten me näemme evankeliumissa Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden. Evankeliumi toisaalta edellyttää uskoa, ei kuitenkaan lakimaisena tekona, vaan sen, mitä evankeliumi edellyttää, se myös synnyttää ja antaa. Evankeliumin lahja on Kristuksen vanhurskauden omistava usko. Niinpä tekstimme sanoo, että Jumalan vanhurskaus ilmestyy "uskosta uskoon".

    Sanat "uskosta uskoon" vaativat selityksen. Ne eivät tarkoita "toisen henkilön uskosta toisen henkilön uskoon", ikään kuin usko siirtyisi ihmisestä ihmiseen, vaan kysymys on seuraavasta. Ensiksikin Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus omistetaan uskolla ja yksinomaan sillä. Toiseksi tämä vanhurskaus on ja pysyy yksistään uskolle käsillä ja on sellaiseksi tarkoitettu. "Ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen" (Hebr. 11:6). Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on olemassa Kristuksen hankkimana jo ennen evankeliumin saarnaa ja uskoa. Mutta evankeliumi tuo sen meille, ja usko ottaa sen vastaan. Evankeliumi on armonväline, Pyhän Hengen kulkuneuvo. Sanat "uskosta uskoon" voitaisiin paremmin kääntää "uskosta uskolle". Jumalan vanhurskaus näet ilmestyy vain uskosta ja vain uskolle.

    3. Evankeliumi uudestisynnyttää eli antaa elämän

    Kun Raamattu puhuu evankeliumista, se ei useinkaan rajoita sitä pelkkään sanaan, vaan sisältää sakramentit, kuten esimerkiksi Markuksen evankeliumin lopussa lähetyskäskyssä ja myös tässä tekstissämme. Näillä kaikilla armonvälineillä on uutta hengellistä elämää luova, uudestisynnyttävä ja vahvistava voima. Tekstimme lausuu profeetta Habakukia lainaten: "Vanhurskas on elävä uskosta."

    Myös tässä mielessä evankeliumi on ihmeellinen Jumalan voima. Kun evankeliumi tuo meille Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden ja synnyttää uskon, joka sen omistaa, se samalla antaa meille uuden, hengellisen elämän. Se herättää meidät hengellisestä kuolemasta. Se siirtää meidät pimeydestä valoon, saatanan vallan alta Kristuksen valtakuntaan ja Jumalan lasten vapauteen. Sikäli kuin usko on käsillä, iankaikkinen pelastus ja iankaikkinen elämä on sen välttämätön seuralainen. Joka uskoo, se pelastuu (Mark. 16:17). Joka uskoo, on siirtynyt kuolemasta elämään (Joh. 5:24). Joka uskoo, sitä ei tuomita (Joh. 3:18). "Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme." (1 Joh. 5:4). Näin pyhä Raamattu meille vakuuttaa.

    Kun siis olet saanut sen armon, että uskot Jeesukseen, sinulla on pelastus omanasi ja omistat autuudeksesi ja iankaikkiseksi elämäksi sen vanhurskauden, jonka Kristus sinulle ansaitsi. Olet Jumalan lapsi ja taivaan perillinen. Tämän lahjan on tuonut sinulle evankeliumi. Pidä evankeliumi arvossa. Älä sitä halveksi, vaan kätke iloiten se sydämeesi autuudeksesi ja tutkistele sitä siellä.

    Markku Särelä

  • Farisealainen ylpeys ja kristillinen nöyryys (Saarna, Luuk. 14:1-11)

    TM Dani Puolimatkan saarna 22.9.2013 Siitamajalla

  • Filadelfian seurakunnan enkelille

    Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain, se, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Tiedän tekosi. Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea, sillä voimasi on vähäinen, ja olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni. Katso, annan sinulle saatanan synagogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valehtelevat. Katso, olen pannut heidät tulemaan ja kumartumaan jalkojesi eteen ja tietämään, että minä olen sinua rakastanut. Koska olet pitänyt kärsivällisyyteni sanan, minäkin otan vaarin sinusta ja varjelen sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka asuvat maan päällä. Katso, tulen pian. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Sen, joka voittaa, teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta Jumalani luota, ja uuden nimeni. Jolla on korva, kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.' Ilm. 3:7–13

    Armon Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta!

    Vapahtajamme Jeesus Kristus sanoo: ”Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20) Kristuksen ylösnousemuksesta ja Pyhän Hengen vuodattamisesta oli tässä vaiheessa kulunut vasta muutama vuosikymmen, mutta silti tunnistamme näistä sanoista Kristuksen kirkon myös meidän aikanamme ja aina Herramme paluuseen asti.

    Uskonpuhdistajamme Martti Luther opettaa kirkon seitsemän tuntomerkkiä kirjassaan Kirkolliskokouksista ja kirkosta, jossa hän kysyy: ”Mutta mistähän voi köyhä, erehtyväinen ihminen huomata, missä tuota kristillistä, pyhää kansaa on maailmassa?” Kristus opettaa Itse tässä päivän epistolassamme nuo kirkon tuntomerkit.

    Sana

    Hän toteaa Filadelfian seurakunnasta: ”olet pitänyt kärsivällisyyteni sanan.” Tunnistamme Kristuksen kirkon siitä, että sillä on Jumalan pyhä sana Raamattu. Pelastuva seurakunta saarnaa, lukee ja muistelee Jumalan puhdasta ja väärentämätöntä sanaa. Omistaa sen ja elää siitä. Kristuksen kirkko pitää Raamattua erehtymättömänä, elävänä, voimallisena ja iankaikkisesti muuttumattomana totuutena, jonka varassa voi turvallisesti elää ja autuaasti kuolla.

    Raamattu on näin kirjoitettu Kristus. Sillä Hän Itse pyytää Isältään ylipapillisessa rukouksessaan omilleen: Pyhitä heidät totuudessa, sinun sanasi on totuus. (Joh. 17:17) Kehotus Jumalan sanaan uskomisesta koskee kaikkia seurakuntia kuin niiden seurakuntalaisiakin. Tämä on perustava kirkon piirre myös myöhemmille tuntomerkeille, koska Pyhä Jumala on läsnä sanassaan ja vaikuttaa sen kautta. Jos vieraannumme siitä, vieraannumme Kaikkivaltiaasta Jumalasta.

    Raamattu opettaa merkityksestään monessa kohdin. Apostoli Johannes ilmoittaa evankeliuminsa luvussa 20, jakeessa 31: ”Nämä ovat kirjoitetut, jotta te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja jotta teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään.” Sanallaan Jumala synnyttää uskon ja siksi se on Kristuksen omille Hengen miekka, joka torjuu kiusaukset ja harhaopit, ja johdattaa ikuiseen elämään. (Room. 10:17; Ef. 6:17) Näin oli tapahtunut myös Filadelfiassa kristittyjen pysyessä poissa synagoogista ja harhaopeista.

    Filadelfian seurakunta on ainoa Ilmestyskirjan seitsemästä Kristuksen kirjeen saaneesta seurakunnasta, joka ei saa nuhteita. Sen rinnalla voidaan mainita ainoastaan Smyrnan seurakunta, joka sekin oli joutunut Kristuksen kieltäneiden juutalaisten ahdistamaksi. Jumalan sana osoittaa, että tällaiset uskolliset seurakunnat ovat Pyhän Hengen tekoa. Kukaan ihminen, eikä mikään ihmisryhmä, voi päättää luoda sellaisia.

    On tärkeä kuulla Herramme kutsuvan Raamattua juuri ”kärsivällisyytensä sanaksi”. Tämä saarnaa meille ensinnäkin Vapahtajamme pitkämielisyydestä ja armollisuudesta. Toiseksi se ilmoittaa sen, etteivät Filadelfian seurakuntalaiset olleet itsessään sen pyhempiä kuin muutkaan kristityt, mutta he pitivät kiinni Kristuksen sanasta ja siinä uskottavista lupauksista.

    Kaste

    Toiseksi Kristus sanoo epistolassamme: ”Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea.” (Apt. 14:27; 1 Kor. 16:9; 2 Kor. 2:12) Tässä on pyhä kasteen sakramentti. Se on ovi seurakuntaan ja iankaikkiseen elämään, eikä kukaan voi sulkea sitä, koska se on Jumalan Pojan asettama. Hän antaa ja tekee sen. Jeesus käskee: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (Matt. 28:19)

    Kasteessa vesi liittyy Jumalan käskyyn ja yhdistyy Hänen sanaansa. Näin kasteen ja uskon kautta Jumalan kansa liitetään Kristuksen kirkkoon. (Tiit. 3:5; 1. Piet. 3:21) Tämän vuoksi Kristukselle uskollinen seurakunta tunnetaan siitä, että se toimittaa Jumalan sanan mukaisesti kasteen. Se on julkinen tuntomerkki ja hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta. (1 Piet. 3:21)

    Kaste on myös taivaallinen kruunu ja voitonseppele, jonka rinnalla kaikki maallinen kunnia menettää merkityksensä. Niistä Jumalan seurakunta joutuu ajassa luopumaan. Mutta kaste lupaa monin verroin suurempaa. Kristus oli Itse vetänyt juutalaisten synagoogista tulleet polvistumaan eteensä. Aikuisikäiset ottavat juuri polvistuen kasteen vastaan ja tunnustavat näin Kristuksen.

    Ehtoollinen

    Kolmanneksi Herramme opettaa päivän epistolassa: ”Sen, joka voittaa, teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja kirjoitan häneen Jumalani nimen.” Kristus on Pysyvä Pylväs taivaan temppelissä. Hän vakuuttaa Sinullekin Kallis Kuulija: "Älä itke! Katso, leijona Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut.” (Ilm. 5:5) Hän on voittanut kaikki vihollisemme ja on armollisesti ottanut meidätkin voittajiksi omaan voittoonsa.

    Ja Vapahtajamme kutsuu juhlistamaan voittoaan juhla-aterialle. Tässä on pyhä ehtoollisen sakramentti, joka on Kristuksen kirkon kolmas tuntomerkki. Asetussanoissa ja ehtoollista jaettaessa meihin kirjoitetaan Jumalamme nimi, sillä me uskomme ristillä edestämme kärsineeseen ja kuolleeseen Jumalan Poikaan, Jumalihmiseen, joka sanoo: ”Minä ja Isä olemme yksi.” (Joh. 10:30)

    Ehtoollisen leivässä ja viinissä otamme vastaan Kristuksen tosiruumiin ja tosiveren. Ja osallistuessamme ehtoollisellemme tunnustaudumme yhteiseen Raamatun mukaiseen oppiimme. (Apt. 2:42) Saadessamme ehtoollisen sakramentin otamme vastaan Itsensä Kristuksen, joka johdattaa sakramentillaan parannukseen ja pyhitykseen. Ja kun uskomme Häneen, ei mikään mahti voi ajaa meitä ulos Hänen armon pelastuksestaan, kunhan emme sitä itse kiellä.

    Huomaathan rakas ystävä, että tässäkin kohtaa epistolamme on levollisen rauhoittava: Kristus on kaikessa ensisijainen toimija. Hän sanoo: ”minä teen pylvääksi” ja ”minä kirjoitan häneen Jumalani nimen”. Ensin ei siis ole meidän ponnistelumme, vaan aina ensin on Kristuksen armo. Se on lahjavoiton varma perusta.

    Avaintenvalta

    Tekstimme alussa Vapahtajamme sanoo: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain´. Jeesus on Luvattu Messias, Daavidin Poika, joka on aina istuva kunniansa valtaistuimella. Siksi Hänellä on myös Daavidin avain. Tässä on neljäs Kristuksen kirkon tuntomerkki – avaintenvalta.

    Herramme antoi itse tämän vallan apostoliensa kautta kirkolleen ja sen seurakunnille. Hän sanoo: ”Olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.” (Matt. 16:19)

    Kristuksen omat tunnetaan siitä, että he käyttävät julkisesti ja yksityisessä ripissä näitä side- ja päästöavaimia, jotta syntejään katuvalle julistetaan synninpäästö Jeesuksen avaintenvallan voimassa ja turvissa. (Apt. 3:19) Saamme tunnustaa luottavaisin mielin syntimme niin yhteisessä kuin yksityisessäkin ripissä, ja ottaa vastaan Itsensä Jumalan anteeksianto. Tähän Kristuksen armon evankeliumin sanaan perustuu koko pelastuksemme ja autuutemme. Sen Hän julisti tässä Filadelfian seurakunnalle ja sen Hän julistaa myös meidän seurakunnillemme.

    Saarnavirka

    Tekstissämme Lunastajamme kertoo olevansa: ”Hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.” Tämä on Kristuksen kirkon viides tuntomerkki. Hän sanoo seurakuntiensa paimenille: ”Ottakaa siis vaari itsestänne ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on pannut teidät kaitsijoiksi paimentamaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellään on itselleen ansainnut.” (Apt. 20:28)

    Tunnistamme Kristuksen kirkon siitä, että se kutsuu ja vihkii pyhään saarnavirkaan Jumalan sanan ja luterilaisen opin mukaisesti Pyhän Hengen johdatuksessa siihen Herramme kutsumia ja viran hoitoon koulutuksen saaneita miehiä. Tämä virka ei ole heidän omansa tehdäkseen siinä ja sillä mitä haluavat, vaan se on aina Kristuksen virka. Sen kautta Hän avaa eikä kukaan sulje.

    Herramme kehottaa paimentaan: ”Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehota, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.” (2 Tim. 4:2; vrt. 1. Tim. 2:11–12; Ef. 5:21–33; 1. Tim. 3:1–7) Siksi saarnaviran palvelijan tulee julkisesti ja yksityisesti saarnata ja opettaa Raamattua, käyttää seurakunnan hänelle suomin oikeuksin Kristuksen avaintenvaltaa ja toimittaa uskollisesti kirkollisia toimituksia. Päivän tekstissämme kuulimme, että pyhän saarnaviran oikea opetus ja hoitaminen olivat selvästi kunniassa Filadelfian seurakunnassa, sillä siellä oli pidetty Hänen sanansa myös tältä osin.

    Jumalanpalvelus ja rukous

    Epistolamme jakeessa kahdeksan Vapahtaja lausuu: ”olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni.” Hän sanoo sanassaan myös: ”rakkaani, rakentukaa pyhimmän uskonne varaan, rukoilkaa Pyhässä Hengessä.” (Juud. 1:20) Ja lisäksi Hän kehottaa: ”Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä hänen voimansa taivaanvahvuudessa.” (Ps. 150:1)

    Tässä on kuudes Kristuksen kirkon tuntomerkki. Se rukoilee, kiittää ja ylistää Pyhää Kaikkivaltiasta. Jumalanpalveluksen ja rukouksen sanoin pyydämme elämäämme Jumalan läsnäoloa ja johdatusta, apua ja tukea sekä voimia taisteluun vihollisten voimia vastaan. Tämä kuului myös Filadelfian seurakunnan elämässä. Kristus kehottaa sitä: ”Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on.”

    Käyttäessämme ahkerasti Jumalan sanaa rukouksessa ja hengellisessä elämässämme Kristus pitää kiinni meistä ja me Hänestä. Siksi seuraamme Filadelfian seurakunnan tavoin uskollisesti myös tuttua jumalanpalveluskaavaamme, jonka monet osat ovat periytyneet meille tuolta apostolien ajalta asti.

    Sillä tässä rukouksen tuntomerkissä meitä opetetaan myös siitä, että olemme kolminkertaisesti osa Jumalan temppeliä. Ensinnäkin Kristuksen kirkko on Hänen ruumiinsa (1 Kor. 12:13; Ef. 1:23). Toiseksi yksittäinen kristitty on tämän seurakuntaruumiin jäsenenä Pyhän Hengen temppeli. Ja kolmanneksi: ne molemmat sulkee omikseen Jumala, joka itse on Ikuinen Temppeli. Toteaahan apostoli Johannes Ilmestyksensä lopulla ihaillen uutta Jerusalemia: ”Temppeliä en siinä nähnyt, sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.”

    Ristin kantaminen

    Kristus toteaa Filadelfian seurakunnan olevan voimiltaan vähäinen ja Hän puhuu myös koetuksen hetkestä. Kristuksen seurakunnissa ei useinkaan ole paljon jäseniä, voimavaroja on vähän ja jaksaminenkin saattaa olla heikkoa. Herransa jalanjäljissä Hänen kirkkonsa kärsii myös vainoa ja pilkkaa. Kaikki tämä on ristin kantamista, joka Kristuksen kirkon seitsemäs tuntomerkki.

    Jeesus sanoi opetuslapsilleen ja heidän kauttaan koko kirkolleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24) Ristin kantaminen ja sen kanssa eläminen ei ole helppoa, mutta jos eläisimme seurakunnissamme vain onnen ja helpon elämän aikoja, tulisi meidän olla syvästi huolissamme siitä olemmeko lainkaan osa Kristuksen kirkkoa.

    Autuaaksijulistuksissaan Jeesus toteaa: ”Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat, vainoavat ja valehdellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.” (Matt. 5:11–12) Ja juuri kaiken tämän ristin kantamisen tähden Rakas Vapahtajamme sanoo näiden sanojensa edellä: ”Sen teille käsken, että rakastatte toisianne.” (Joh. 15:17) Tämä ei ole Herramme toivomus eikä pyyntö, vaan se on Hänen käskynsä. Hänen omiensa tulee rakastaa toisiaan – pitää huolta ja kantaa toisten murheita, hoitaa ja vaalia, antaa anteeksi ja armahtaa. Rukouksemme olkoon, että tämä toteutuu myös meidän seurakuntiemme elämässä niin kuin se oli totta Filadelfian seurakunnassa kaikista raskaista ajoista huolimatta.

    Sillä Kristus vakuuttaa Kaikkivaltiaan voimalla: ”varjelen sinut koetuksen hetkestä.” Tämän varmempaa turvaa ei ole. Kristuksen sana kestää niin ikuisuudessa kuin ajassakin. Hän lupaa tulla pian ja sanallaan Hän yhdistää kaikki nämä kirkkonsa tuntomerkit, säilyttää kirkkonsa ja pitää sen elävänä. Siitä on osoituksena epistolamme sanat, jotka ovat väkivahva ja ikuisesti kestävä sidos niin Kristuksen kirkon olemuksen, sen vaelluksen kuin taivaan päämääränkin välillä, koska se kaikki on totta Vapahtajassamme.

    Pitäessämme uskollisesti kiinni Jumalan sanasta seuraa myös meitä tässä kuultu Jeesuksen lupaus:
    ”otan vaarin sinusta ja varjelen sinut.” Ne Herramme sanoo tänään sinullekin rakas ystävä.

    Aamen.

    Pastori Marko Kailasmaan saarna Tampereella 26.3.2023