4. paastonajan sunnuntai
  • Jeesus - elämän leipä

    4. paastonajan sunnuntai I vsk. Joh. 6:1-15

    Sen jälkeen Jeesus meni Galilean, se on Tiberiaan, meren tuolle puolelle. Häntä seurasi paljon kansaa, koska he näkivät ne tunnusteot, joita hän teki sairaille. Jeesus nousi vuorelle ja istui sinne opetuslapsineen. Pääsiäinen, juutalaisten juhla, oli lähellä. Kun Jeesus nosti silmänsä ja näki paljon kansaa tulevan luokseen, hän sanoi Filippokselle: "Mistä ostamme leipää heidän syödäkseen?" Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse hän tiesi, mitä aikoi tehdä. Filippos vastasi hänelle: "Eivät kahdensadan denaarin leivät riittäisi heille, niin että kukin saisi edes vähän." Niin eräs hänen opetuslapsistaan, Andreas, Simon Pietarin veli, sanoi hänelle: "Täällä on pieni poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, mutta mitä ne ovat näin monelle?" Jeesus sanoi: "Asettakaa ihmiset aterioimaan." Siinä paikassa oli paljon ruohoa. Niin miehet, luvultaan noin viisituhatta, asettuivat aterioimaan. Jeesus otti leivät, kiitti ja jakeli istuville, samoin kaloistakin, niin paljon kuin he tahtoivat. Mutta kun heidät oli ravittu, hän sanoi opetuslapsilleen: "Kootkaa yli jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan." He kokosivat ne ja täyttivät kaksitoista koria palasilla, mitkä olivat jääneet yli viidestä ohraleivästä niiltä, jotka olivat aterioineet. Ihmiset sanoivat nähtyään sen tunnusteon, jonka Jeesus oli tehnyt: "Tämä on totisesti se Profeetta, joka oli tuleva maailmaan." Huomattuaan, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet tehdäkseen hänet kuninkaaksi, Jeesus vetäytyi taas pois vuorelle, hän yksinään.

     

    I

    Kun Jeesus oli kuullut joiltakin Johanneksen opetuslapsilta Johannes Kastajan mestaamisesta (Mt. 14:12), hän lähti kotiseuduiltaan veneellä opetuslastensa kanssa Galilean meren, toisin sanoen Genetsaretin järven,  toiselle puolen, yksinäisyyteen, autioon paikkaan, erämaahan (Mt. 14:13, Lk. 9:10). Tieto Johanneksen kuolemasta oli syvästi koskettanut häntä. "Kallis on Herran silmissä hänen pyhiensä kuolema" (Ps. 116:15). Apostolit olivat nyt palanneet saarnamatkaltaan, jolle Jeesus oli heidät lähettänyt, ja olivat kertoneet hänelle kaiken, mitä olivat tehneet ja opettaneet (Mk. 6:30). Jeesus halusi heidän tulevaan kanssaan yksinäisyyteen ja levähtävän vähän; kun he nyt nimittäin taas olivat kokoontuneet Jeesuksen luokse, oli siellä niin paljon ihmisiä, tulijoita ja menijöitä, etteivät he olleet ehtineet edes syödä (Mk. 6:31). Jeesus pitää huolta ajallisistakin tarpeistamme.

     Mutta kun kansa sai tietää Jeesuksen lähteneen ­– jotkut olivat nimittäin nähneet hänen lähtönsä (Mk. 6:33) – se seurasi häntä. Ihmiset lähtivät kaupungeista jalkaisin hänen jälkeensä (Mt. 14:13), ja osa lähti liikkeelle suorastaan juoksujalkaa ja oli perillä järven toisella puolella ennen Jeesusta ja opetuslapsia (Mk. 6:33). Kansa oli nimittäin nähnyt Jeesuksen tunnusteot, joita hän oli tehnyt sairaille. Ihmiset olivat kiinnostuneempia Jeesuksen kyvystä parantaa kuin hänen opistaan. Niin saattaa olla usein nykyäänkin; ajatellaan enemmän sitä, mitä hyötyä Jeesuksesta olisi tämän elämän asioissa ja mitä ajallista hyvää hänestä ikään kuin saataisiin irti. Ihmeet ja merkit aiheuttavat monissa kiinnostusta ja mahdollisuus tulla terveeksi. Vähemmän kiinnostavana saatetaan pitää Jeesuksen opetusta Jumalan valtakunnasta. Ajalliset siunaukset sai monet kansasta seuraamaan Jeesusta, ei autuuden asia, huoli omasta pelastuksesta.

     Yksi syy Jeesuksen poisvetäytymiselle olikin se, että Jeesuksen julistustoiminta Galileassa läheni loppuaan. Galilea oli kuullut ja nähnyt häntä jo tarpeeksi. Minne hän itse ei ollut mennyt, siellä hänen opetuslapsensa olivat julistaneet ja todistaneet hänestä. Hänen kotikaupungissaan Nasaretissa häneen oli loukkaannuttu (Mt. 13:57), ja Jeesus oli ihmetellyt nasaretilaisten epäuskoa (Mk. 6:6). Kaikkialla oli kyllä Kristuksen oman saarnan ja apostolien Kristus-saarnan kautta syntynyt opetuslapsia; kuitenkin kansan enemmistö oli asettunut Jeesuksen oppia vastaan ja paaduttanut itsensä. Niin Herra yhä enemmän vetäytyi pois julkisuudesta apostoliensa kanssa. Pääsiäinen oli lähellä. Noin vuotta myöhemmin, seuraavana pääsiäisenä, hänet naulittaisiin ristille. Johannes Kastajan, Jeesuksen edelläkävijän, kuolema oli ikään kuin esinäytös Jeesuksen omalle kuolemalle. Tämän viimeisen maanpäällisen elämänsä vuoden hän tahtoi ennen kaikkea, vaikkakaan ei pelkästään, omistaa apostoleilleen ja valmistaa heitä heidän tulevaan tehtäväänsä. Vaikka he olivatkin jo julistaneet Jumalan sanaa, he tarvitsivat vielä paljon Mestarinsa opetusta. Ei Jeesus tänäkään päivänä lähetä palvelijoitaan, jotka hän on kutsunut saarnavirkaan, ilman sanansa opastusta, kunhan vain he ovat halukkaita vastaanottamaan ja uskomaan sen, mitä Jeesus sanassaan opettaa; se on hänen äänensä.

     Jeesus kuitenkin sääli kansaa, sillä "he olivat kuin lampaat ilman paimenta" (Mk. 6:34). Niin hän nousi vuorelle opetuslapsineen ja sieltä käsin opetti Jumalan valtakunnasta, ja hän paransi ne, jotka tarvitsivat parantamista (Lk. 9:11). Jeesus oli kärsivällinen tällaisiakin ihmisiä kohtaan, jotka hakeutuivat hänen luokseen pelkästään maallisista, ajallisista syistä. Heillekin hän julisti Jumalan armonvaltakuntaa, sitä, kuinka se hänessä oli tullut heitä lähelle. Hän on se hyvä paimen. Hän tahtoo, että tällaisetkin ihmiset kääntyvät. Halu nähdä ihmeitä ja merkkejä Jeesukselta ja halu Jeesuksen avulla parantua sairauksista ei välttämättä todista ihmisellä olevan pelastavaa uskoa. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tätä elämää koskien, olemme kaikkia muita ihmisiä kurjemmat" (1 Kor. 15:19).

     

    II

     Mutta kun tuli ilta, Jeesuksen opetuslapset tulivat hänen luokseen ja pyysivät, että tämä laskisi ihmiset luotaan, niin että he voisivat ostaa syötävää lähimmistä maataloista ja kylistä ja majoittua niihin. Kansalla ei nimittäin ollut mitä syödä, ja oltiin autiolla seudulla (Mat. 14:15, Mk. 6:36, Lk. 9:12). Jeesus vastasi: "Heidän ei tarvitse mennä pois. Antakaa te heille syötävää" (Mt. 14:16, Lk. 9:13). Vielä hän kysyi Filippokselta: "Mistä ostamme leipää heidän syödäkseen?" Tällä kysymyksellään samoin kuin käskyllään Jeesus koetteli opetuslapsia. Hän tahtoi kuulla heidän vastauksensa ja nähdä heidän reaktionsa. Puutteen aikana uskoa koetellaan. Jeesus kyllä tiesi, mitä tehdä ja mitä hän olisi tekevä. Kun puute ja hätä on käsillä, on Jeesuksella apu ja keinot tiedossa ja valmiina. Mutta hän saattaa koetella meitä. Mikä on silloin reaktiomme? Filippos sanoi: "Eivät kahdensadan denaarin leivät riittäisi heille, niin että kukin saisi edes vähän." Tilanne oli siis Filippoksen mielestä toivoton. Eivätkä muutakaan opetuslapset selviytyneet koetuksesta paremmin; he tiedustelivat Jeesukselta, pitääkö tässä nyt lähteä ostamaan leipää kaikille kahdellasadalla denaarilla, joka ei siis ollenkaan riittäisi (Mt. 6:37). Jotta ruoan puute kävisi oikein ilmeiseksi, Jeesus kysyi vielä: "Montako leipää teillä on? Menkää katsomaan." (Mk. 6:38.) Andreas vastasi, että eräällä pojalla oli viisi leipää ja kaksi kalaa.  Ei muuta, ei enempää, siinä kaikki. Hän lisäsi: "Mutta mitä ne ovat näin monelle?" Opetuslapset olivat kestäneet koetuksen kehnosti. He katsoivat vain siihen, mikä silmään näkyy ja järkeen sopii, mikä on inhimillisten laskutoimitusten mukaista. He eivät katsoneet Herraansa, Jeesukseen, eivät siihen, että hän, joka oli heidän keskellään, oli itse kaikkivaltias Herra. Entä miten on meidän laitamme, kun vaikeat ulkonaiset olosuhteet asettavat meidät koetukselle?

     Kansaa oli paljon, noin viisituhatta miestä; naisten ja lasten lukumäärää ei mainita. Jeesus käski asettaa ihmiset ruohikolle aterioimaan. Ruokana olisi viisi leipää ja kaksi kalaa. Miltä mahtoi kuulostaa tämä kehotus opetuslasten korvissa? Mitä sanoivat heidän aistinsa, mitä heidän järkensä? Ehkäpä: ei voi olla totta, ei voi olla mahdollista. Tosin itse Herra näin sanoo, mutta kuitenkin ihmisjärki ei ole taipuvainen uskomaan. Kaikkien oli asetuttava ruohikkoon ruokakunnittain, ryhmä ryhmän viereen, toisiin sata, toisiin viisikymmentä (Mk. 9:39-40). Ketään ei tulisi sivuuttaa ruoanjakelussa; kaikkien oli määrä saada osansa. Näin Jeesus pitää kaikista huolen, häneltä ei jää huomaamatta kukaan. Daavid sanoo psalmissa 145: "Kaikkien silmät katsovat sinuun, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät." (Ps. 145:15-16) Hän, joka on kaikkivaltias, joka pitää kaiken yllä sanansa voimalla, voimallisella luovalla ja ylläpitävällä sanallaan (Hepr. 1:3), ja jonka kautta maailma on luotu (Hepr. 1:2, Joh. 1:3), hallitsee kaitselmuksellaan koko maanpiiriä ja "antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa sekä väärille että vanhurskaille" (Mt. 5:45). Huomatkaa: aurinko on hänen aurinkonsa; hän antaa sen koittaa. Hän antaa sataa.

     Ja nyt Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakeli opetuslasten kätten kautta kansalle, samoin kalat, ja kaikki tulivat kylläisiksi. Ja vielä jäi tähteeksi kaksitoista korillista leivänpaloja ja tähteet kaloista (Mk. 6:43). Huomatkaa, että hän käytti näitä luonnollisia välikappaleita, leipiä ja kalaa. Hän ei antanut sataa mannaa taivaasta. Hän ei muuttanut kiviä leiviksi. Tässä on se opetus, että meidän tulee käyttää hyväksemme niitä välineitä, joita normaalisti on tarjolla, kuten ruokaa ja juomaa, lääkkeitä, vaatetusta jne. mutta samalla luottaa ja turvautua yksin kaikkivaltiaan Herramme apuun ja siunaukseen. Rukoilemme ennen ateriaa kiittäen ruoasta, niin kuin Jeesuskin teki antaen meille esikuvan, sillä Jumalan siunaus on se, joka tekee ruoasta ja juomasta ravitsevan. Jeesus sanoi perkeleelle: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee" (Mt. 4:4); toisin sanoen, ei leipä itsessään ketään ravitse ilman Jumalan siunausta, Jumalan voimallista luovaa ja ylläpitävää sanaa, jolla hän kaiken pitää yllä. Jos Jumala niin tahtoo, ei ruoka eikä juoma ravitse hänen vetäessä siunaavan kätensä pois; jos Jumala niin tahtoo, hän voi pitää hengissä ilman ruokaa ja juomaa. Tässä Jeesus osoittautuu kaikkivaltiaaksi Herraksi, maan ja taivaan Luojaksi ja kaiken luodun Ylläpitäjäksi.

     Uskoville on sangen lohdullista, että Jeesus, johon uskomme ja turvaamme autuudeksemme, joka on ansainnut ja hankkinut meille syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen autuuden, antaa meille myös jokapäiväisen leipämme. Olemme siis hyvässä turvassa sekä sielun ja että ruumiin puolesta, niin maallisten ja ajallisten kuin hengellisten ja iankaikkisten asioiden puolesta. Mutta Jeesus sanoo: "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin kaikki tämä teille lisäksi annetaan" (Mt. 6:33). Ihmiset, jotka tässä tulivat ravituiksi, sanoivat Jeesuksen olevan "se Profeetta, joka oli tuleva maailmaan", mutta heillä oli tästä Mooseksen ennustamasta Messias-profeetasta aivan vääristynyt kuva: he halusivat väkipakolla tehdä Jeesuksesta maallisen kuninkaan, joka järjestäisi heille hyvät oltavat. Jeesus sanoikin kansalle vähän myöhemmin: "Ette etsi minua sen tähden, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sen tähden, että söitte leipiä ja tulitte ravituiksi" (Joh. 6:26). He eivät olleet Jeesuksen tunnusteosta oppineet tuntemaan häntä tosi Jumalana ja elämän leipänä; he halusivat ihmeitä ihmeiden takia, eivätkä antaneet tunnustekojen ohjata heitä Jeesuksen opetukseen Jumalan valtakunnasta.

     Tärkeintä on se, että Jeesus on elämän leipä, niin kuin hän kansalle pian tämän tapauksen jälkeen opetti. Jolla ei ole Jeesus elämän leipänä, iankaikkisen elämän antajana, sillä ei viimeisellä tuomiolla ole lohtua siitä, että Jeesus täällä ajassa kaitselmuksellaan kaiken ohjaa ja antaa ajallista hyvää niin hyville kuin pahoille. Tulee ennen kaikkea muuta etsiä Jumalan valtakuntaa, uskoa evankeliumi syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen tähden ja näin tulla Jumalan armonvaltakuntaan sisälle. Sitten myös Jeesus aivan erityisellä huolenpidolla kaitsee omiansa ja pitää heistä huolta ajallisestikin sillä tavalla kuin hän hyväksi näkee. "Hän lahjoittaa minulle runsaasti ja joka päivä ravinnon ja kaikki tämän elämän välttämättömät tarpeet, suojelee minua kaikissa vaaroissa, varjelee ja pelastaa kaikesta pahasta." (Vähä katekismus.) Siitä saamme olla varmoja, niin totta kuin Jeesus Kristus on Herra: kaikkivaltias maan ja taivaan Herra, meidän Herramme, minun Herrani, sinun Herrasi.

     Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Vapahtajassa Kristuksessa Jeesuksessa. Aamen.