Jumalan armo
  • Ansa viritetty

     

    Tapahtui, että kun [Jeesus] tuli sapattina erään fariseusten johtomiehen taloon aterialle, he pitivät häntä silmällä. Katso, siellä oli vesitautinen mies hänen edessään. Jeesus alkoi puhua lainoppineille ja fariseuksille ja sanoi: "Onko luvallista parantaa sapattina?" Mutta he olivat vaiti. Hän tarttui häneen, paransi hänet ja laski menemään. Hän sanoi heille: "Jos joltakulta teistä putoaa aasi tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä sitä ylös sapatinpäivänäkin?" Mutta he eivät kyenneet vastaamaan tähän." (Luuk. 14:1–6)

    Ansa viritetty

    Millaisia ihmisiä kutsumme kotiimme aterialle? Kodin piirissä perheenjäseniä pidetään perustellusti tervetulleina yhteiselle aterialle, mutta ei ole mitenkään tavatonta, että kodin ulkopuoleltakin saatetaan kutsua tuttavia aterialle. Yhteiseen ruokailuun liittyy nimittäin aina jonkinlainen käsitys yhteydestä. Juutalais-kristillisessä perinteessä tämä asia on ollut aina hyvin merkittävästi läsnä, vaikka käsitys siitä saattaakin olla nykyaikana monella jokseenkin ohut. Huomaamme kuitenkin tämän yhteyden hyvin yksinkertaisten käytännön tilanteiden kautta. Jos esimerkiksi ruokapöytään istuu tuntematon henkilö, niin se saatetaan kokea monesti epämukavaksi. Sellainenkin tilanne on varmasti monelle tuttu, jos jonkun perheenjäsenen kanssa on riita tai on tullut loukatuksi, niin silloin ei ehkä ruoka niinkään maistu, tai voi olla, ettei haluaisi tulla syömään ollenkaan, vaikka muussa tilanteessa yhteinen ruokailu olisi varsin mukava ja nautinnollinen hetki. Huomaamme siis, että ruokailu yhdistää ihmisiä. Yhteinen ateria on merkki sovusta ja yhteydestä. Pyhässä ehtoollisessa Herramme aterialle hengellisen sisällön ja vaikutuksen, koska hän on itse siinä aterialla todellisesti läsnä. Osallisuus Kristukseen tekee ehtoollisesta meille armoaterian. Paavali kirjoittaa siitä: ”leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, me monet olemme yksi ruumis, sillä olemme kaikki yhdestä leivästä osallisia.” (1 Kor. 10:16b–17) Inhimilliseltä kannalta tarkasteltuna on myös huomattava, että jos joku kunnioitettu tai maineikas henkilö saadaan vieraaksi, niin siitä ollaan helposti ylpeitä, kun taas arveluttavien ja epämiellyttävien ihmisten seuraa vältetään.

    Lakihenkisyys asettaa ansoja evankeliumin eteen

    Evankeliumitekstissämme meille kerrotaan, että Jeesus oli kutsuttu aterioimaan fariseusten johtomiehen taloon. Evankelista Luukas osoittaa meille tässä selkeästi, että kyseessä ei ollut mikään hyväntahtoinen kutsu. Tämä on selvää senkin vuoksi, että fariseukset halusivat välttää mielestään syntisten seuraa ja heitä loukkasi se, että Jeesus aterioi juuri sellaisten kanssa. ”Katso ylensyöjää ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!”, he ajattelivat Jeesuksesta. (Luuk. 7:34) Mutta vielä selvemmin fariseusten tarkoitusperät selviävät siitä, että Jeesuksen saapuessa paikalle häntä vastaan oli tuotu vesitautinen mies. Oli nimittäin yleinen ajatus, että jos joku ihminen sairastaa tautia ja varsinkin tuollaista parantumatonta, kroonista sairautta, sitä pidettiin Jumalan rangaistuksena. Sellaisia ihmisten kanssa eivät fariseukset, jotka olivat tarkkoja puhtaussäädöksistä, missään tapauksessa kutsuneet aterioimaan. Tämä mies olikin kutsuttu, jotta fariseukset olisivat voineet syyttää Jeesusta sapattisäädöksen – siis kolmannen käskyn – rikkomisesta. Laki määräsi: Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin älä toimita mitään askaretta, älä sinä älköönkä poikasi tai tyttäresi, palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi. Sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2 Moos. 20:9–11) Jeesuksesta kyllä tiedettiin, että hän paransi kaikki hänen luokseen tulevat. Nyt hänet oli kutsuttu aterialle, jossa kutsun esittäjä asetti hänet valinnan eteen: – Joko pidät lain käskyn, etkä armahda tätä sairasta – silloin olet tervetullut myös yhteyteemme, tai armahdat sairasta ja rikot sapatin, jolloin saat painua matkoihisi lainrikkojana. Miten julma ja säälimätön juoni! Juuri näin toimii lakihenkinen mieli. Se pitää itsensä pyhänä ja Jumalalle kelpaavana, mutta vaatii myös muita tunnustamaan oman pyhyytensä, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, että syntinen ei saisi vapautusta kuormastaan. Se on valmis antamaan lähtöpassit jopa itse Vapahtajalle Jeesukselle, jos tämä ei suostu taipumaan hänen pyhitysmuottiinsa. Ja kun Vapahtaja kysyy varsin yksinkertaisen lakia koskevan perustavanlaatuisen kysymyksen: Onko luvallista parantaa sapattina?”, eivät nuo kurjat vastaa. Heille on tärkeämpää saada kunniaa itselleen ja häpäistä sairasta, tai saada kunnia itselleen ja häpäistä Herra Kristus. Varo tällaista lain henkeä! Sillä uskova lapsikin ymmärtää, että jos Jeesus suljetaan pois aterialta, niin ei siinä ole enää armoateriaa, vaan tuomion ateria. Kristuksen Jeesuksen todellinen sovintoveri tekee ehtoollisesta todellisen armoaterian. Ilman häntä ei siinä ole läsnä muuta kuin syntisten houkkien oman lihanpyhyyden ateria. Mutta joka ottaa vastaan Kristuksen tosi ruumiin ja veren vastaan armoateriassa, täytyy myös armahtaa lähimmäistään, jonka puolesta tuo sama Jumalan Pojan pyhä veri on vuotanut siinä missä meidän jokaisen. Jeesus sanoo: ”jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', ette tuomitsisi syyttömiä.” (Matt. 12:7)

    Vapahtaja päästää syntisen lain ansoista

    Kiitos Isän Jumalan, että hän on meille antanut Vapahtajan, joka ei epäröinyt antaa itseään alttiiksi meidän edestämme kokonaan. Hänen toiminnassaan me näemme hänen sydämensä armahtavaisuuden ja päättäväisyyden, kun hän fariseusten vaietessa tarttuu tuohon sairaaseen mieheen, parantaa hänet ja päästää hänet menemään. Mikä autuas ilosanoma näihin sanoihin sisältyykään! Sairautensa tähden tuo vesitautinen mies oli tilassa, joka aiheutti sen että yhteys hänen kanssaan teki ihmisen epäpuhtaaksi. Hurskas juutalainen ei siis hänen kanssaan aterioinut, vaan hän oli eristetty muista.  Hän ei myöskään sairautensa vuoksi saanut osallistua jumalanpalvelukseen temppelissä, mikä tarkoitti sitä, että koko sairautensa ajan hän ei ollut saanut yhtyä seurakunnan rukoukseen, ei kuulla synninpäästön sanoja, eikä vastaanottaa siunausta. Se, että hänet tuotiin syötiksi Jeesukselle viritettyyn ansaan, vain korosti tuota asiaa. Voimme vain kuvitella, millaista taistelua tuo mies mielessään kävi. Voisiko Jeesus häntä armahtaa? Voisiko hän tulla terveeksi? Mutta kuinka tuo hurskas opettaja hänen tähtensä rikkoisi sapattisäädöksen, etenkin kun hän, saastainen ja sairas on nyt esteenä Jeesuksen ja juhla-aterian välillä. Kuinka mielellään hän itse istuisikaan toisten seurassa aterialla! Ja siinä samassa Jeesus jo tarttuu häneen. Eikä se ole mikään vaivaantunut hipaisu, johon tuo mies on varmasti tottunut, kun ihmiset häntä ovat pyrkineet välttämään, vaan Vapahtajan ote on luja ja varma ote. Raamattu kertoo, että tuo ote oli sellainen joka herättää kohteensa. Näin voimakkaasti Jeesus tahtoi tälle miehelle osoittaa, ettei hän hetkeäkään epäröi tämän suhteen. Hän tarttuu sairaudesta saastuneeseen mieluusti ja mitä suurimmalla rakkaudella, ja siis vähät välittää siitä, että häntä ei huolittaisi puhtaiden ja hurskaiden pöytään. Huomaa siis, rakas ystävä, miten vakavasti Vapahtaja sinuunkin on sitoutunut. Kun sinä tunnet lain pelästyttävän ja huomaat, miten paljon syntiä elämässäsi olet tehnyt ja aikaansaanut – ja niistä perkele aina jaksaa muistuttaa – niin älä kuvittele että Jeesus tahtoo sinulle kääntää selkänsä, kuten tekopyhät! – Ei! Niin kuin hän tarttui tuohon vesipöhöiseen mieheen fariseuksen huoneessa, hän ojentaa vahvat kätensä puoleesi evankeliumin sanassa ja kasteen armovedessä hän on jo kietonut sinut armo-otteeseensa, joka on aina vahva ja vaikuttava niin, että jos kysyt: – Vieläkö Jeesus voi minut ottaa vastaan?, on kasteessasi sinulle varmaakin varmempi lohdutus: ”vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä rauhanliittoni horju, sanoo HERRA, armahtajasi!” (Jes. 54:10)

    Mutta kuulemme myös, että Jeesus ei vain osoita myötätuntoaan sairasta kohtaan, vaan hän parantaa hänet, tekee terveeksi. Tämän vuoksi Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Ei vain siksi että hän voisi osoittaa jumalallista voimaansa ja näyttää esimerkillään oikean elämän mallia. Hän tuli tekemään synnin tähden sairaista terveitä. Synti on hengellinen ja siksi kaikkein pahin sairaus, pääsairaus. Se on sydämen sairaus, se on ruumiin sairaus ja se on mielisairaus ja tappava. Se on syy siihen että meidän on kuoleminen. Maalliset lääkärimme ja tiedemiehet tekevät paljon hienoa työtä lääkkeiden parissa meidän hyväksemme, mutta he eivät voi poistaa tuota synnin sairauden väistämätöntä seurausta, kuolemaa. Siitä huolimatta monet lääkkeet ovat vielä tavattoman kalliita, ettei niihin kaikilla ihmisillä ole mahdollisuutta. Mutta yksi lääke on joka on tehokas ja juuri tuota synnin sairautta varten annettu, nimittäin Kristus Jeesus ja hänen sovintoverensä. Mutta se ei ollut ilmainen! Siitä on maksettu iankaikkisuushinta, jota ei kukaan ihminen – eivät edes koko ihmiskunta yhdessä – olisi voinut maksaa. Ainoastaan Jumala, Jumalan Poika, Jeesus Kristus se on maksanut ja se maksoi hänelle kaiken. Mutta sinulle se on tullut ilmaiseksi, sinulle se tänäänkin ilmaiseksi julistetaan ja kun se julistetaan, niin se vaikuttaaja on yhtä tehoisaja todellinen kuin se oli silloin kun Kristus Jeesus nousi kuolleista synnin ja kuoleman voittajana. Sitä ylösnousemus-voimaansa Jumala käyttää, kun hän sinulle tänään lausuu, että sinun syntisi ovat Kristuksen Jeesuksen tähden anteeksiannetut – totisesti! ”Mikä hänen voimansa ylenpalttinensuuruus meitä uskovia kohtaan [on] sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista” (Ef. 1:19–20)

    Näin Jeesus osoittaa selkeästi ja vastaansanomattomasti, että sapattina saa parantaa. Sitähän hän juuri on tänään tullut meidän hyväksi tekemään tänä pyhäpäivänä! Hän on tullut saarnauttamaan sanaansa, jotta hän saisi sanallaan koskettaa, tarttua sydämiimme ja parantaa meidät syntitaakkamme alta. Ja niin kuin hän lähetti tuon ennen sairaan terveenä ja vapautettuna noiden tylyjen lainoppineiden käsistä, hän tänään tahtoo lähettää sinut vapautettuna pahasta omasta tunnostasi ja syntisi syytöksistä, sillä hän on ne sinulta ottanut pois ja kantanut ristinpuulle. Hän on sinun Vapahtajasi.Mene Jumalan rauhaan. Aamen.

  • Jumalan armo Kristuksessa on kuolemaa voimakkaampi

    Sen jälkeen tapahtui, että hän vaelsi Nain-nimiseen kaupunkiin, ja hänen kanssaan vaelsi monia hänen opetuslapsistaan sekä suuri kansanjoukko. Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, kannettiin ulos kuollutta, äitinsä ainoaa poikaa. Äiti oli leski, ja hänen kanssaan oli paljon ihmisiä kaupungista. Hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: "Älä itke." Sitten hän meni ja kosketti paareja; niin kantajat pysähtyivät. Ja hän sanoi: "Nuorukainen, sanon sinulle: nouse." Kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua. Ja Jeesus antoi hänet hänen äidilleen. Heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri Profeetta on noussut keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen." Tämä puhe levisi hänestä koko Juudeaan ja koko ympäristöön. (Luuk. 7:11–17)

    Kun eräältä tunnetulta raamatuntutkijalta kysyttiin haastattelussa, mitä hän ajattelee kuolemasta, hän vastasi: ”Hengitys lakkaa, elämä päättyy.” Sama kysymys esitettiin toisessa yhteydessä pienelle, alle kouluikäiselle lapselle, joka vastasi empimättä: ”Silloin minä pääsen Jeesuksen luo.”

    Miten suuri ero voikaan olla kahden vastauksen välillä samaan kysymykseen! Joku saattaa ajatella että noinhan se kuuluukin mennä: lapsella on lapsen mieli ja ajatellaan sen mukaisesti, mutta aikuinen ymmärtää elämän tosiasiat ja elämisen rajat. Mutta onko asia todella näin? Paavali kyllä kirjoittaa: ”Kun olin lapsi, puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja ajattelin kuin lapsi. Kun tulin mieheksi, hylkäsin sen, mikä lapsen on.” (1 Kor 13:11) Mutta hän puhuu hengellisestä asiantilasta. Täällä ajassa emme voi käsittää Jumalan suuria asioita, koska ymmärryksemme on synnin tahraaman järjen sumentama. Mutta kerran, kun tuo synnin ruumis meistä riisutaan, niin saamme täysin ymmärtää sen kaiken, minkä me jo nyt omistamme uskon kautta. Sen minkä Jumala sanassaan on meille ilmoittanut. Miten paljon tuo raamatuntutkija olikaan menettänyt. Hänen edessään oli sana, joka tarjosi iankaikkista elämää, mutta hän pitäytyi mieluummin kuolemassa. Ei turhaan Vapahtajamme lausu: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaanpimeys!” (Matt. 6:23) Rukoilkaamme, että aina kuuliaisen lapsen tavoin kuulemme, mitä taivaalinen Isämme meille sanassaan tarjoaa.

    Jeesus näkee kaukaa

    Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus saapuu Nain-nimiseen kaupunkiin. Häntä opetuslasten lisäksi paljon väkeä. Kun he tulevat lähelle sisäänkäyntiä kaupunkiin, heitä vastaan tulee toinen kulkue, hautajaissaatto. On merkittävä asia, että Raamattu kertoo meille tämän tapahtuman, jossa nämä kaksi kulkuetta kohtaavat. Tuohon aikaan ja vielä nykyäänkin Lähi-Idän maissa on tapana että kun ihminen kuolee niin hänet haudataan samana päivänä. Siitä alkaa sitten suruaika, joka kestää pitkään. Tuona päivänä oli siis Nainin kaupungissa kuollut poika. Raamattu sanoo että hän oli nuorukainen, eli ei enää mikään lapsi. Mistä kuolema johtui, siitä meille ei kerrota, mutta sen saamme kuulla, että hän oli äitinsä ainoa poika ja että hänen äitinsä on leski. Kysymyksessä oli siis suuri suru. Kuolema sinänsä oli suuri murhe, mutta vielä suurempi sen on kun tuolta äidiltä oli ensin kuollut miehensä mukana elatus ja nyt myös vanhuuden turva, joka äidillä oli ollut puolisonsa jälkeen. Emme tiedä montako tytärtä äidillä oli, mutta vanhimman pojan tehtävä oli huolehtia vanhemmistaan näiden korkealla iällään. Tältä äidiltä oli siis mennyt sekä elatus, että eläke.

    Me kuulemme, että kun Jeesus näki tuon äidin, hän armahti häntä. Teksti vielä painokkaasti sanoo että Herra armahti tuota äitiä. Jeesushan on Kristus, tosi ihminen ja tosi Jumala, siis Herra. Kuinka Herra Jeesus siis armahti tätä äitiä? Sana sanoo, että ”nähdessään hänet”. Sana jota alkuteksti tässä käyttää näkemisestä ei tarkoita vain yleistä katselemista ja tapahtumien seuraamista, vaan erityistä huomion osoittamista. Sana tahtoo siis meitä johdatella siihen, miten Jumala tarkastelee maailmaa. Hänen katseensa ei ole kenestäkään kaukana, vaan hän on läsnä elämämme joka hetkessä. Hän ei ole poissaoleva Jumala, vaan läsnä oleva ja vaikuttava.

    Kun ihminen syntiinlakeemuksessa kuoli, siis tuli kuoleman omaksi ja alaiseksi, niin alkoi tuo koko maailman ja maailmanhistorian hautajaissaatto. Se minkä Jumala oli luonut omaksi kuvakseen ja elämään hänen yhteyteensä, todellisen elämän yhteyteen, makasi kuolleena ja elämän menettäneenä. Tämä on meidän kaikkien yhteinen osa syntymästämme. Mutta Jumala suuresta armostaan antoi ainosyntyisen Poikansa kuolemaan meidän lukemattomien syntisten edestä. Ei Jeesus tuona päivänäkään sattumalta saapunut Nainiin, niin kuin hän ei sattumalta tullut maailmaan Vapahtajaksi, vaan juuri siksi että hän näki. Hän oli jo armahtanut häntä, niin kuin koko maailmaa ja täynnä myötätuntoa hän katselee tuota naista ja lausuu hänelle: ”Älä itke.” Samalla voimakkaalla ja armahtavalla käskyllä hän tahtoo myös meitä herättää kaikesta murheestamme, jota joudumme synnin tähden kohtaamaan. Mutta vielä enemmän hän sanoo syntejään surevalle: älä itke, minä olen hoitanut nämä asiat sinun puolestasi. Nosta katseesi ja omista se armo, joka minulla sinua varten on. Kaikki on hyvin.

    Jeesus tulee luokse

    Kun sitten Jeesus on näin sanonut sanansa kuolleen nuorukaisen äidille, hän siirtyy paarien kantajien puoleen. Tavan mukaan kuollutta kannettiin kulkueen edellä ja saattoväki seurasi kantajia. Tähän liittyi tiettyjä puhtaussäädöksiä, jotka Mooseksen laissa oli Israelille säädetty. Siihen liittyi se asia, että kuolema toi mukanaan epäpuhtauden. (4 Moos. 19) Ei ainoastaan kuolleeseen koskenut ollut saastainen, vaan koko asunto ja kaikki siinä olleet ja käyneet, seitsemän päivän ajan. Ei siis ainoastaan kuolleen pojan ruumis ollut saastainen, vaan myös nuo paarit, jolla hän makasi ja siten myös kantajat. Tämä oli vakavaa julistusta Israelin kansan keskuudessa. Meidän kulttuurissamme ei enää ole sellaista käsitystä kuolemasta kuin tuohon aikaan, että kuolema on todella synnin aiheuttama ja sen seuraus. Ja kun tuo kuolema tuli lähelle ja kohdalle, niin se vaikutti siten että sellainen saastaisuus ei voinut tulla elävän Jumalan läsnäoloon. Tämän Jumalan pyhyyden synnin tuhoavan voiman muistamme siitä raamatunkertomuksesta, kun pyhää Liiton Arkkia tuotiin kuningas Daavidin aikana Jerusalemiin. Härkien kompastuttua pappi Ussa otti kiinni Arkista ja heti Jumala löi hänet kuoliaaksi. (2 Sam. 6:6; 1 Aik. 13:11) Ussalla oli hyvä aikomus. Hän tahtoi suojata ja estää ettei liiton Arkille kävisi kuinkaan. Mutta Jumalan Pyhyys ei ole riippuvainen meidän aikomuksistamme. Synti ei ole asennevamma, vaan todellinen paha ja kauhea jumalanvastainen tila. Kuningas ja profeetta Daavid kauhistui tuota Ussan kuolemaa eikä uskaltanut tuoda Arkkia Jerusalemiin vaan asetti sen erään Oobed-Edomin taloon, jossa kuitenkin tuo perhe sai siunauksen, koska he säilyttivät Arkin.

    Miten tämä on mahdollista, että toinen saa rangaistuksen, mutta toinen siunauksen? Tämän ymmärrämme, kun muistamme millä tavoin ylimmäisen papin oli säädetty lähestyä Liiton arkkia ilmestysmajassa. Uhrikaritsan veren kanssa. Tämä Ussalta puuttui. Hän lähestyi Jumalaa ilman välimiestä, sovittajaa. Rakas ystävä, totuus on että ilman sovitusta ei kukaan voi lähestyä pyhää Jumalaa. Meidän Jumalamme on kuluttava tuli. Ja tuo tuli kuluttaa kaiken syntisen ja saastaisen. Ne eivät kestä Jumalan edessä. Pappienkin oli kannettava arkkia kantokorentojen varassa, etteivät he koskisi kaikkein pyhimpään, Liiton Arkkiin.

    Mutta Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan Poika tuli meidän luoksemme niin, että me voimme hänen kauttaan kestää ja pysyä Jumalan edessä. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme, ja katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta, kuin Ainosyntyisellä on Isältä (Joh 1:14) ja vielä painokkaammin: ”Mikä on ollut alusta, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä puhumme: elämän Sanasta.” (1 Joh. 1:1) Nyt Jeesus, Jumalan sana, tulee kuolleen paarien luo ja koskettaa niitä. Kantajat pysähtyvät ja varmasti ihmettelevät, kuinka tuo mies vapaaehtoisesti koskettaa kuolleen ihmisen paareja. Mutta tämä onkin aivan ihmeellinen asia. Nimittäin että me näemme tässä kahden arkin kohtaamisen. Siinä kulkee kuoleman arkki, kuollut ihminen, jota kannetaan korennoilla kohti hautaa. Se julistaa: ”Synnin palkka on kuolema.” (Room. 6:23) Mutta sitä vastaan tulee Uuden Liiton Arkki: Jeesus Kristus, joka julistaa: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: Nouse.” Se tarkoittaa: Synti, päästä irti! Kuolema väisty hänestä! – Minä olen tullut, että tällä pojalla olisi elämä ja olisi yltäkyllin. (vrt. Joh. 10:10) Ja mitä tapahtuu: kuoleman täytyy väistää voimakkaampaa, synnin täytyy päästää irti. Mutta miten? Eikö tämä tarkoita sitä, että Jumala voisi vain antaa anteeksi? Miksi siis täytyy syntejään katua, kun Jeesus voisi ne vain käskeä pois? – Ei rakas uskova. Ei niin. On totta, että Jeesuksen sanan mukaan kuoleman ja synnin vaikutusten tuli tuosta pojasta hellittää, mutta ei vastoin Jumalan vanhurskautta. Sillä tuo Nainin lesken poika kyllä vapautui, mutta vain siksi, että Jeesus otti hänen taakkansa itselleen. Synti ja kuolema tuli Jumalan Karitsan kannettavaksi ja kuinka mielellään Jeesus sen ottikaan! Ilman vastustelua, vapaaehtoisesti ja ihan päättäväisesti. Hetkeäkään ei Jumalan Poika epäröinyt kun hän armahti tuota leskivaimoa ja hänen poikaansa. Se on Jumalan sydämen asenne syntistä kohtaan, nimittäin mitä palavin armo ja rakkaus!

    Huomaa, että tuo sama armon ja rakkauden palo on tänäkin päivänä Herramme sydämessä sinua, syntistä, kohtaan. Mutta se palo ei olekaan kuluttava tuli, vaan armon ihana puhdistava ja eläväksi tekevä Pyhän Hengen liekki. Kun me ymmärrämme tämän armon taivaallisen Isämme mielentilaksi meitä kohtaan, niin saamme yhtyä apostolin sanoihin: Tulkaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.” (Hepr. 4:16)

    Vielä katsokaamme, mitä tapahtuu tuolla Nainin portin luona: Jumalan Poika on koskettanut ja sanallaan pyhittänyt nuo paarit! Ei siellä enää makaa kuollut poika, vaan istuva, elävä ja puhuva poika! Se minkä oli kuoleman kautta saastuttanut paarit ja kantajat on Jumalan elävän ja voimallisen sanan kautta tullut eläväksi, ja missä on silloin epäpuhtaus? Missä saastaisuus? Kantajatkin saavat huomata, että tuo sanan puhdistava voima on ihan heidätkin puhdistanut. Näin suuri on Jumalan rakkaus Kristuksessa Jumala antoi ainosyntyisen poikansa, että hän tulisi synniksi meidän edestämme. Jumala tahtoi ottaa tuon lesken paikan ja antaa oman Poikansa alttiiksi kuolemaan kaikkien edestä, jotta tuo leski saisi ainoan poikansa takaisin, ei vain tässä ajassa, vaan uskon kautta Kristukseen Jeesukseen myös iankaikkisesti. Kiittäkäämme siis Jumalaa, taivaallista Isäämme, että meidän ei tarvitse tyytyä epäuskoisina kuolemaan, kun saamme sen pienen tytön ja tämän Nainin nuorukaisen todistuksee liittyä ja lausua: Kun minä kerran kuolen, niin minä pääsen Jeesuksen luokse! Aamen.