Paluu Jerusalemiin

Kului kolme vuotta ennen kuin Saulus oli valmis palaamaan Arabiasta Jerusalemiin. Sitä ennen hän kuitenkin kävi tervehtimässä Damaskon ystäviään. Varmasti Sauluksen paluumatka Damaskosta Jerusalemiin oli kovin toisenlainen kuin se matka, jolloin hän tuli Jerusalemista Damaskoon. Silloin hänen sydämensä täytti viha, nyt se oli täynnä iloa ja rakkautta.

 

Pa11.jpg 

Saulus palaa salaa Damaskosta Jerusalemiin.

Kun Saulus tuli Jerusalemiin, hän yritti tutustua toisiin opetuslapsiin. Hän meni heidän kokoukseensa, mutta kaikki karttoivat häntä, sillä he pelkäsivät. Kuka saattoi olla varma tästä vainoojasta? Ehkä hän teeskenteli ja halusi aloittaa entistä pahemman vainon. Seurakunta oli saanut olla rauhassa, jopa pyhäkköön uskallettiin mennä rukoilemaan. Mitä merkitsi Sauluksen paluu? Tuskallisina tulivat muistot myös Sauluksen mieleen. Kuinka paljon hän olikaan aiheuttanut kärsimyksiä näille ihmisille! Ketä oli kidutettu, keneltä oli surmattu isä tai äiti! Voisivatko he antaa hänelle anteeksi?

Mutta kokouksessa oli Barnabas. Hän halusi kuulla tarkemmin Sauluksen kertomuksen ja otti hänet turviinsa. Nopeasti Barnabas ymmärsi, että Jeesus oli todella ilmestynyt Saulukselle ja että Sauluksella oli nyt sama usko kuin hänelläkin. Barnabas vei Sauluksen Pietarin luo. Muita apostoleja Saulus ei tavannut, mutta Jeesuksen veljeen Jaakobiin hän tutustui. Nyt muukin seurakunta uskoi, että Saulus oli kääntynyt todella. Alkoi ihana aika, Saulus sai vapaasti seurustella kaikkien kanssa ja julistaa evankeliumia.

Viisitoista päivää Saulus asui Pietarin luona. Näillä kahdella miehellä oli varmasti paljon puhuttavaa keskenään. Toinen oli entinen vainooja ja toinen kieltäjä. Kumpikin oli armahdettu syntinen, Jeesuksen oma. Varmaan Pietari kertoi, mitä kaikkea hän oli saanut nähdä ja kuulla Jeesuksen seurassa ollessaan, ja Saulus kertoi tapahtumista Damaskosta ja Arabian vuosistaan.

Saulus meni myös pyhäkköön ja väitteli siellä hellenistien kanssa aivan kuin Stefanus aikoinaan. Mutta eivät fariseukset olleet mitenkään muuttuneet. Myös nämä Sauluksen entiset ystävät alkoivat vihata häntä ja lopulta hänet päätettiin tappaa. Taas Jumala oli päättänyt toisin. Kun Saulus rukoili temppelissä, Jeesus ilmestyi hänelle ja sanoi: "Riennä ja lähde pian pois Jerusalemista, sillä he eivät ota vastaan sinun todistustasi minusta". Niin veljet veivät Sauluksen Kesareaan ja lähettivät sieltä Tarsoon.

Näin monien vuosien jälkeen Saulus palasi kotikaupunkiinsa ja kotiinsa. Nuorena kiivaana fariseuksena hän oli lähtenyt täynnä kunnianhimoisia suunnitelmia ja nyt hän palasi vainottuna nasaretilaisen lahkon jäsenenä. Ulkonaisesti hän oli menettänyt kaikki mahdollisuutensa, mutta sydämessä hänellä oli maailman suurin rikkaus, Jeesuksen rakkaus.