Kuningas Agrippa

Paavali oli vankeudessa maaherra Festuksen luona Kesareassa. Hän oli vedonnut keisariin.  Festuksen luokse oli tulossa korkea-arvoisia vieraita: kuningas Agrippa ja hänen puolisonsa Bernike.

Bernike oli oikeastaan Agrippan sisar. Hän oli aikaisemmin ollut naimisissa , mutta oli jättänyt miehensä ja asui nyt veljensä kanssa. Feeliksin puoliso Drusilla, josta aiemmin on kerrottu, oli myös heidän sisarensa. Kaikki kolme sisarusta korkeista maallisista asemistaan huolimatta olivat hyvin paheellisia, kuten heidän isänsä kuningas Herodes Agrippa oli aikanaan ollut. He tunsivat hyvin juutalaisten uskontoa, mutta olivat silti julkijumalattomia.

Kuninkaalliset viipyivät useita päiviä ja Festus kertoi vierailleen vangista, joka oli ollut jo kaksi vuotta Kesareassa tutkintovankeudessa. Hän kertoi, että Paavali oli vedonnut keisariin. Festus tarvitsisi nyt apua kirjeen kirjoittamisessa keisarille. Hän itse ei tuntenut niin hyvin juutalaisten uskontoa. Juutalaiset vaativat kuoleman rangaistusta Paavalille, mutta Festuksen mielestä kyse oli pelkästään kiistakysymyksestä, joka liittyi juutalaisten uskontoon. Kuningas Agrippa kiinnostui tapauksesta. Hänkin halusi kuulla tuota merkillistä miestä.

 

Pa51.jpg 

Kun sitten Agrippa ja Bernike suurella komeudella menivät kaupungin oikeussaliin päällikköjen ja ylhäisten miesten kanssa, tuotiin Paavali sinne Festuksen käskystä. Paavali tiesi, millainen Agrippan isä, Herodes, oli ollut. Hän oli vainonnut seurakuntaa raivokkaasti. Hän oli mestauttanut Jaakobin ja vangituttanut Pietarin. Mutta Jumala vapautti Pietarin. Lopulta Herodesta kohtasi äkkikuolema, kun hän ylpeänä otti Jumalan kunnian itselleen. Paavali turvasi nytkin Jumalaan.