Kukaan ei voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä

Kukaan ei voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä

Kahdeksantena sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

Ja Jeesus käyskeli pyhäkössä, Salomon pylväskäytävässä. Niin juutalaiset ympäröivät hänet ja sanoivat hänelle: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä." Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?" Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi." Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'? Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin - niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." Joh. 10:23-38.

"Kenen te sanotte minun olevan"

Kun Jeesus kysyi opetuslapsiltaan: "Kenen te sanotte minun olevan", Pietari tunnusti kaikkien puolesta: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika." (Matt. 16:15-16). Jeesus vahvisti tämän tunnustuksen oikeaksi sanomalla: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan" eli helvetin, "portit eivät sitä voita." (Matt. 16:17-18). Tällä Kristus-uskolla lepää siis koko Kristuksen seurakunta, ja sille, joka niin uskoo, on annettu lupaus kaikkien pahan voimien voittamisesta ja autuuteen pääsemisestä. uskothan sinäkin Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi ja Jumalan Pojaksi. Kun Pietari tunnusti Jeesuksen Kristukseksi, se tarkoitti sitä, että hän uskoi, että Jeesus oli Vanhassa testamentissa luvattu Messias, jota uskovat Israelissa olivat odottaneet. Kun sinä tunnustat Jeesuksen Kristukseksi, merkitsee se sitä, ettet etsi pelastusta ja apua hengelliseen hyvinvointiisi mistään muualta kuin Jeesukselta Kristukselta. Et pälyile sinne tänne, jos ehkä voisit löytää jotakin virkistystä muualtakin, vaan juokset silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään Jeesukseen hellittämättä katsettasi hänestä, joka sinun edestäsi ristiinnaulittiin.

Eikö Jeesus puhu selvästi?


Tekstimme kertoo meille keskustelusta, jonka Jeesus kävi kerran juutalaisten kanssa Salomon pylväskäytävässä. Perustavaksi ydinkysymykseksi siinä nousi kuka Jeesus on. Tämä askarrutti juutalaisia niin paljon, että he sanoivat: "Kuinka kauan sinä pidät meidän mieltämme kiihdyksissä? Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille suoraan." On kuin he haluaisivat sysätä syyn epäuskostaan Jeesukselle. He antavat ymmärtää, etteivät he voi uskoa, koska Jeesus ei puhu selvästi.

Jeesus on Messias

Uskoville on aivan selvä ja varma asia se, että Jeesus on se, joka oli tuleva, ja ettei toista pidä odottaa ja etteivät mitkään tämän maailman filosofiat, uskonnot ja järkeilyt voi korvata Jeesusta eikä täydentää sitä, mitä hän on. Kun olemme löytäneet Jeesus-aarteen, olemme panneet pois kaikki muut aarteet ja panneet sielumme turvan yksin häneen. Onhan Sinullekin usko Jeesukseen varma ja ainoa tie iankaikkiseen elämään?

Varmasti törmäät toisenlaisiin ajatusmalleihin tässä maailmassa. Niitä kuulet tämän maailman viisailta ja heidän seuraajiltaan. Niitä tapaat yksinkertaisen kansan parista ja korpifilosofeilta. Niille on yhteistä se, ettei Jeesusta tunnusteta Jumalan Pojaksi eikä Välimieheksi ja Vapahtajaksi Jumalan ja ihmisten välille. Luonnolliselle ihmiselle on pahennus se, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi kärsimään meidän rangaistuksemme ja että hän on ainoa Vapahtaja, jonka rinnalle tai tilalle ei saa asettaa ketään muuta tai mitään muuta. Pahan omantunnon ongelmaa mitkään muut messiaat eivät ole voineet ratkaista eivätkä voi ratkaista.

Juutalaiset, jotka eivät uskoneet Jeesusta Messiaaksi, olivat ulkonaisesti hurskaita ihmisiä. He noudattivat Mooseksen lakia, kävivät synagoogassa joka sapatti, tunnustivat Herran Sebaotin nimeä ja odottivat Jumalan valtakunnan ilmestymistä. He vain käsittivät sen niin, ettei se sopinut yhteen Jeesuksen opetuksen ja tekojen kanssa. Emme mekään kiellä tämän nykyisen maailman ulkonaista uskonnollisuutta, kun sitä ilmenee, emme sen edustajien toisinaan uhrautuviakin tekoja, mutta joudumme sanomaan: heidän uskonsa ei ole se usko, mikä meillä on, eikä heidän tarjoamansa pelastus ole sama, minkä Kristus antaa. He ovat harhan vallassa ja perkeleen petoksen uhreja. Ihminen ei pelastu uskonnollisuudellaan eikä teoillaan, ei suurimmallakaan uhrautumisella. Sen tilalle on pantava todellinen Messias, Jeesus Kristus.

Jeesuksen tunnustus itsestään

Kyseleville juutalaisille Jeesus vastasi: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä."

Tässä on kaiken avain. Ne, jotka eivät ole Jeesuksen lampaita, eivät usko; mutta ne uskovat, jotka ovat hänen omiaan. Uskon ja epäuskon välistä rajaa ei voida hävittää. Joko ihmisellä on autuuttava, pelastava usko tai sitä ei hänellä ole. Ne, jotka uskovat, kuulevat Jeesuksen ääntä ja saavat selvän hänen puheestaan, niin että seuraavat häntä ja karttavat muita messiaita. He eivät ole itse käännyttäneet itseään, vaan taivaallinen Isä on antanut heidät Jeesukselle. Jeesus antaa heille iankaikkisen elämän. Hän on antanut sen heille jo silloin, kun he tulivat uskoon, ja hän antaa sen heille jatkuvasti uskon kautta, niin että he pysyvät alati Isän kädessä. Näin he saavat kaikki hengelliset tarpeensa Jumalalta Kristuksessa eivätkä itse tuota niitä. On kysymyksessä armon uskonto, lahja.

Iloitsemme armosta

Juuri siitä uskova iloitsee, että hän on saanut ja yhä saa armosta, lahjana synnit anteeksi Kristuksen nimessä, sen hyvän Paimenen nimessä, joka on antanut henkensä lammasten edestä. Tätä eivät mitkään muut opit ja uskot voi tarjota, vaan ne jättävät ihmisen omien suoritustensa varaan ja suureen epävarmuuteen. Mutta Jeesus voi luvata: "Ei kukaan ryöstä heitä minun Isäni kädestä."

Ja Jeesus osoittaa, että hän voi tämän luvata, kun hän sanoo: "Isä ja minä olemme yhtä." Kun olemme Isän kädessä, olemme Jeesuksen kädessä, ja päinvastoin. Miten valtavan turvallisuuden tämä antaakaan. Jeesus on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. Silloin hänen uhrinsa on pyhä uhri ja riittävä uhri. Jeesus ei ollut tehnyt syntiä eikä voinut tehdä syntiä. Kun itse Jumalan Poika on annettu maksuksi meidän synneistämme, voiko pyhempää uhria enää olla? Kun hän maksoi syntivelkamme, kuka voi epäillä, etteikö kaikki tullut maksetuksi? Ei ole niin suurta syntistä, etteikö Jeesuksen veri pese häntä puhtaaksi.

Kun Jeesus on tosi Jumala, saat luottaa siihen, että hän voi toteuttaa lupauksensa: "Ei kukaan ryöstä heitä minun Isäni kädestä." Kun Jeesus on tosi Jumala, hän on turvallinen tie iankaikkiseen autuuteen.

Ja siitä seuraa vielä se, ettei "Raamattu voi raueta tyhjiin". Juutalaiset aluksi syyttivät Jeesusta siitä, ettei hän puhunut heille suoraan. Nyt he syyttävät häntä siitä, että hän, joka oli ihminen, teki itsensä Jumalaksi. Oivallisesti he olivat käsittäneet Jeesuksen opin ulkonaisesti, mutta he eivät olleet sitä uskoneet eivätkä sisäistäneet. Heidän edessään oli todellinen ihminen, joka sanoi olevansa Jumala. Sen he ymmärsivät. Kyllä nykyäänkin monet näin käsittävät kristillisen opin. He voivat sanoa, että sen mukaan Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja että Jeesus on tosi ihminen ja tosi Jumala. Vika on vain siinä, etteivät he usko sitä ja että se enemmänkin raivostuttaa kuin ilahduttaa heitä.

Raamattu ei voi raueta tyhjiin

Nyt Jeesus osoittaa lähtien vähäisimmästä asiasta ja edeten suurempaan, että Raamattu, jota juutalaiset pitivät ohjeellisena, sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli, mutta että nyt heidän edessään on se, jonka teot osoittavat hänen puheensa oikeaksi ja hänet Jumalaksi, ja että Raamattu ei voi raueta tyhjiin. Siis kaikki se, mitä Jeesus nyt opettaa, on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Vanha testamentti on ennustanut tulevasta Messiaasta.

Kristus on Raamatun sisältö

Miten uskoa vahvistava asia, että Raamattu ei raukene tyhjiin ja että juuri sieltä löydämme lupauksen sellaisesta Kristuksesta kuin Jeesus on. Miten lohdullista, että Jeesus ei ollut jokin uusi opettaja, joka julisti jotakin uutta oppia, vaan hän on turvallinen opettaja, joka on sekä Vanhan että Uuden testamentin sisältö, joka on täyttänyt kirjoitukset ja joka apostolien ja profeettojen sanalla kaitsee seurakuntaansa.

Maailmalle Kristus on ongelma. Sille on ongelma myös pyhä Raamattu. Uskoville Raamattu ei ole ongelma, vaan se on elämän kirja, kirja Kristuksesta. Heille se on rikas, tyhjiin ammentamaton aarreaitta, josta löytyy uutta ja vanhaa, kuitenkin siten, ettei kristillisen kirkon oppi muutu eikä meille tule Raamatusta toista, uutta Kristusta, vaan saamme kasvaa sen Kristuksen tuntemisessa, johon Jumalan kansa on aina uskonut, mutta johon maailma on aina pahentunut.

Uskothan Raamatun ilmoittamaan Jeesukseen? Iloitsethan siitä, että hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä? Haluathan pysyä hänen omanaan, hänen kädessään ja tulla perille? Kun häneen uskot, et ole turhaan uskonut. Olet saanut hänessä syntisi anteeksi ja olet osallinen iankaikkisesta elämästä. Kuulet hänen äänensä sanassa ja sakramenteissa. Saat olla virvoittavien vetten äärellä ja viheriöitsevillä laitumilla. Olet saanut ja yhä saat armoa armon päälle. Saat kokea päivittäin, kuinka totta on Jeesuksen sana: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh. 10:10)

Markku Särelä


Tyhjä vasen

Lue saarnoja

    • All
    • Mika Bergman
    • Vesa Hautala
    • Kimmo Närhi
    • Dani Puolimatka
    • Markku Särelä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
    • Rippisaarna
    • Puhe
    • Hartaus
    • Matt. 5:1 12
    • Matt. 7:13 14
    • Matt. 7:15 21
    • Matt. 21:1 9
    • Luuk. 16:1 9
    • Luuk. 17:11 19
    • Luuk. 19:41 47
    • Joh. 4:5 26
    • Anteeksiantamus
    • Armonvälineet
    • Evankeliumi
    • Ilo
    • Ikuinen Elämä
    • Israel
    • Jaakob
    • Jeesuksen Kärsimys
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Job
    • Jumala
    • Jumalan Poika
    • Jumalan Rakkaus
    • Jumalan Sana
    • Kadotus
    • Kaksiluonto–oppi
    • Kaste
    • Katumus
    • Kiitos
    • Kiusaukset
    • Kristillinen Elämä
    • Kristillinen Seurakunta
    • Kristityn Risti
    • Kärsimys
    • Lohdutus
    • Lopunajat
    • Lähimmäisenrakkaus
    • Oikea Oppi
    • Omaisuus
    • Pyhä Henki
    • Raamattu
    • Rauha
    • Sovitus
    • Suru
    • Synti
    • Usko
    • Vanhurskauttaminen
    • Koettelemukset
    • Synninpäästö
    • Kristuksen Taivaaseen Astuminen
    • Johannes Kastaja
    • Rukous
    • Pääsiäissunnuntai
    • Toinen Pääsiäispäivä
    • 1. Sunnuntai Pääsiäisestä (Quasi Modo Geniti)
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • 3. Sunnuntai Pääsiäisestä (Jubilate)
    • 4. Sunnuntai Pääsiäisestä (Cantate)
    • 6. Sunnuntai Pääsiäisestä (Exaudi)
    • Marianpäivä
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • 3. Paastonajan Sunnuntai (Oculi)
    • 4. Paastonajan Sunnuntai (Laetare)
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Palmusunnuntai
    • Kiirastorstai
    • Pitkäperjantai
    • 1. Adventtisunnuntai
    • 2. Adventtisunnuntai
    • 3. Adventtisunnuntai
    • 4. Adventtisunnuntai
    • Jouluaatto
    • Ensimmäinen Joulupäivä
    • Joulun Jälkeinen Sunnuntai
    • Uudenvuodenaatto
    • Uudenvuoden Päivän Jälkeinen Sunnuntai
    • Septuagesimasunnuntai
    • Seksagesimasunnuntai
    • Loppiainen
    • 1. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 4. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 5. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 6. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Kynttilänpäivä
    • Helluntai
    • Pyhän Kolmiykseyden Päivä
    • 2. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 3. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 4. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 6. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 8. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 10. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Helatorstai
    • 13. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 14. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 16. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 17. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 18. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 19. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Mikkelinpäivä
    • 20. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 21. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 22. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 23. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 26. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Pyhäinpäivä
    • Kirkkovuoden Lähinnä Viimeinen Sunnuntai
    • Tuomiosunnuntai
    • Maallinen Ja Hengellinen Uskovan Elämässä
    • Pyhä Saarnavirka
    • Harha
    • Antaminen
    • Etsikkoaika
    • Lähimmäinen
    • Kiitollisuus
    • 22.Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 1. Vuosikerta
    • Kristuksen Ylimmäispapillinen Virka
    • Luuk. 5:1 11
  • Oletus
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Fariseusten kysyessä häneltä [Jeesukselta] milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, hän vastasi heille ja sanoi: "Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, eikä sanota: 'Katso, täällä se on', tai: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Hän sanoi opetuslapsilleen: "Tulee aika, jolloin te haluaisitte
    Read More
    • 2. Adventtisunnuntai
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, hän näki hänen anoppinsa makaavan kuumeessa. Hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä, ja hän nousi ja palveli heitä. Illan tultua hänen luokseen tuotiin monta riivattua. Hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi, jotta
    Read More
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta! Kalliit kristityt, Isäni opetti minut naulaamaan vasaralla, kun olin lapsi. Poika ei kuitenkaan oikein taitoa oppinut. Milloin löin ohi, milloin taas naula meni vinoon ja joskus napautin sormeenikin. Kärsivällisesti isä kuitenkin neuvoi kerta toisensa jälkeen. Ja joutuipa hän joskus
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Puhe
    • Pyhäinpäivä
  • Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, Kristuksessa Jeesuksessa, erityisesti te, jotka tänään aiotte nauttia Herran pyhän ehtoollisen sakramentin. – Painakaamme sydämiimme Jumalan sana, joka on kirjoitettu Jesajan näyn luvussa 6, jakeissa 1–7: ”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pyhäinpäivä
    • Rippisaarna
  • Te olette maan suola, mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa, eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja loistamaan kaikille huoneessa
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pyhäinpäivä
    • Saarna
  • Jeesus sanoi hänelle: "Jospa voisit uskoa. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Heti lapsen isä huusi ja sanoi kyynelin: "Minä uskon, auta minua epäuskossani." Mark. 9:23-24 Erästä poikaa riivasi mykkä henki. Pojan isä oli ymmärrettävästi tuskainen ja hädissään poikansa tilanteesta. Mutta tässäkin Jeesus toimi ensin ja määrätietoisesti. Herramme antoi tällekin
    Read More
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Rippisaarna
  • Heidän vaeltaessaan hän meni erääseen kylään. Eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa. Hänellä oli sisar, nimeltään Maria, joka asettui istumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja kuunteli hänen sanaansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa, tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvelemaan? Sano siis
    Read More
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Sen tähden, kaikki, mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille, sillä tämä on Laki ja Profeetat. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät. Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä, sen tähden, ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat
    Read More
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä. Silloin tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt kova tuulenpuuska, ja se täytti koko talon, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat
    Read More
    • Helluntai
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Jos maailma teitä vihaa, tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, maailma omaansa rakastaisi. Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he
    Read More
    • 6. Sunnuntai Pääsiäisestä (Exaudi)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kalliit ystävät, Nykyisin jotkut varttuneemmatkin suomalaiset kysyvät: miksi maassamme vietetään kirkollisia juhlapyhiä. Niihin liittyvät vapaapäivät ansiotyöstä kyllä kelpaavat, mutta vain harva etsiytyy silloin Jumalan sanan kuuloon ja ehtoolliselle. Aikaisemmin pyhäkoulu- ja rippikoulutyö piti suurimman osan kansaa edes tietoisina pyhäpäivien merkityksistä. Jo suomen kielessämme
    Read More
    • Helatorstai
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Marko Kailasmaa
    • Puhe
  • Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani." Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät,
    Read More
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka eräät teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Mutta jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, Kristuskaan ei ole noussut ylös. Mutta jos Kristus ei ole noussut ylös, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne. Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pääsiäissunnuntai
    • Saarna
  • Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, hän sanoi äidilleen: "Nainen, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet luokseen. Sen jälkeen,
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pitkäperjantai
    • Saarna
  • Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka aterioivat hänen kanssaan. Maria otti naulan oikeaa, kallisarvoista nardusvoidetta, voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan, ja huone tuli täyteen voiteen
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Palmusunnuntai
    • Saarna
  • Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain, se, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Tiedän tekosi. Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea, sillä voimasi on vähäinen, ja olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni.
    Read More
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Niin eräs fariseuksista pyysi häntä syömään kanssaan. Hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka oli syntinen; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, hän toi mukanaan alabasteripullon, asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojaan kyynelillään,
    Read More
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: "On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti sanon teille: jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen. Mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos
    Read More
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Niinpä hän tuli Syykar-nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä Jaakobin pojalleen Joosefille antamaa maa-aluetta*. Siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, hän istuutui lähteen reunalle. Oli noin kuudes tunti. Eräs Samarian nainen tuli ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda." Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin
    Read More
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Joh. 4:5 26
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki

Muista myös saarnakirjat

    • All
    • G. A. Aho
    • Rupert Efraimson
    • Markku Särelä
    • C. F. W. Walther
    • Saarnakirjat
    • Hartauskirjat
  • Oletus
  • Otsikko
  • Päivämäärä
  • Satunnainen