1. paastonajan sunnuntai (Invocavit), 1. vsk. 1 Moos. 3:1–15
Mutta käärme oli älykkäin kaikista kedon eläimistä, jotka HERRA Jumala oli tehnyt. Se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.'" Käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole, vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." Vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä. Hän otti sen hedelmästä, söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja hänkin söi. Silloin heidän molempien silmät aukenivat, ja he huomasivat olevansa alasti, ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen lannevaatteet. He kuulivat, kuinka HERRA Jumala kulki paratiisissa illan viileydessä. Niin mies piiloutui vaimonsa kanssa HERRAn Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan. Mutta HERRA Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?" Hän vastasi: "Minä kuulin askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sen tähden minä menin piiloon." Niin hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö olekin syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin." HERRA Jumala sanoi vaimolle: "Mitä olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin." Sitten HERRA Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käydä ja syödä tomua koko elinaikasi. Minä panen vihollisuuden sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen Siemenensä välille. Hän on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän."
Rakkaat kristityt. Saarnatekstimme on monelle nykyihmiselle vaikea käsittää. Sen ei kuitenkaan tule meitä hämmästyttää, sillä sama teksti on tullut loukkaukseksi lukemattomille ennen meidän aikaamme. Onhan nimittäin niin, että ei ole lainkaan mukavaa kuulla olevansa syyllinen. Rikollinen ei halua (lukuun ottamatta poikkeustapauksia) jäädä kiinni teoistaan. Toisaalta harva myöskään haluaa tulla tunnetuksi rikollisen ystävänä. Tästä meillä on esimerkkinä Jeesuksen vangitsemista seuraamaan lähtenyt Pietari, joka lankesi kieltämään Herran Jeesuksen.
Raamattu kuitenkin osoittaa meille syyllisen.
Raamattu osoittaa meille rikoksen ja sen seuraukset.
Meille osoitetaan myös tuomio.
Ennen kuulemaamme tekstikappaletta Raamattu kertoo, kuinka Jumala on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän ja tehnyt ne hyväksi oman iankaikkisen hyvyytensä mukaan. Hän loi myös ihmisen omaksi kuvakseen, mikä on valtava armotyö meitä kohtaan, että hän maan tomun nosti kaltaisuuteensa ja yhteyteensä. Jumala antoi ihmiselle tuntemisensa ja palvelutehtävän hallita kaikkea Jumalan luomaa. Mutta ei kulu kauan, kun ihminen hylkää Luojansa ja halveksuu kaikkea, mitä hän on lahjaksi saanut. Käärme, tuo paholainen ja perkele, kiusaa ihmistä ja vääristää sanoillaan sen, mitä Jumala on säätänyt ja sanoillaan esittää Jumalan sellaisena, kuin hän, perkele itse, on. Huomaa, miten julkea perkele on. Juuri on luomakunta tullut valmiiksi, kun hän on jo ehtinyt ylpistymään, lankeamaan ja kadottamaan kaiken, minkä Jumala hänessä loi olevaksi ja nyt jo hän on ehtimässä tuhoamaan Jumalan rakkainta luomusta ja sen mukana kaikkea. Hän tietää, ettei Jumalaa voita, joten hän iskee siihen, jonka Jumala on luonut kaltaisekseen. Ja millä tavalla! Asettamalla oman sanansa Jumalan sanaa vastaan. Voisi kuvitella, että paholainen käyttäisi jotain muita menetelmiä, mutta vain sananen riittää.
Tämä on paholaisen päätaktiikka, jota hän on käyttänyt alusta alkaen ja jota hän tänäkin päivänä käyttää. Hän valehtelee. Hän valehtelee Jumalan sanaa vastaan ja tahtoo esittää sen mahdollisimman huonossa valossa ja ennen kaikkea siten, että Jumala näyttäisi tahtovan ihmiselle pahaa. Paholainen on siis syyllinen ja viettelijä alusta alkaen.
Mutta entä ihminen? Kysymme: Onko hän paholaisen viettelyn uhri? Kyllä on. Kysymme siis: Onko hän syytön? – Ei ole! Huomaa, että ei ihminen millään tavoin vastusta käärmeen sanaa. Kuullessaan sanottavan hyvää Jumalaa pahaksi ja ihmisen vapautta rajoittavaksi, ihminen vapaaehtoisesti ja omasta halustaan valitsee pahan. Hän kyllä tunsi Jumalan, tiesi hänet hyväksi ja tiesi hänen sanansa, mutta silti ihminen heitti sen kaiken pois, jotta saisi itse olla Jumala. Ihminen on siis syyllinen.
Ihminen veti itsensä päälle kaiken syyllisyyden mukanaan tuoman rangaistuksen. Se tarkoitti hengellistä kuolemaa, siis kuolemaa isolla K:lla. Me helposti tarkkaamme kuolemaa siten, että ajallinen kuolema, hengityksen lakkaaminen, sydämen pysähtyminen, maatuminen, olisi varsinainen kuolema. Kuitenkin se on vain varsinaisen kuoleman seuraus. Todellinen kuolema on hengellinen. Se on yhteyden katkeaminen Jumalaan, se Jumalan kuvan särkyminen. Tästä aiheesta on tämän vuoden Luterilaisessa kirjoitettu jo melkoisesti.
Tämän yhteyden särkymisestä on seurannut monenlaista pahaa. Näemme sen jo kymmenen käskyn laista, mitä kaikkea Jumalan täytyy sanallaan tuomita, että me ymmärrämme sen olevan väärin. Mutta mistä nuo käskyt alkavat? Ei tappamisesta, eikä varastamisesta, vaan: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi – älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” Tämä helposti ohitetaan ajattelemalla, että: ”Minähän olen kristitty, en minä palvo Baalia, Buddhaa, tai Allahia.” Mutta nuo ovat vain karkeita esimerkkejä, mutta yhtä hirveä, joskin kavalampi on se epäjumala, joka katsoo sinua peilistä. Juuri se – minä itse – on epäjumala, jonka palvontaan ensimmäiset ihmiset syyllistyivät – Minä Itse.
Tuo epäjumala – Minä Itse vaatii huomion, etummaisen sijan, oikeuden tehdä mielensä mukaan, oikeuden käyttää aikansa niin kuin haluaa. Minä Itse haluaa määrittää jopa sen koska, missä, kuinka usein ja kenen suusta Minä Itse Jumalan sanaa kuuntelee. Silloinkin Minä Itse kuuntelee vain sen, mikä itselle sopii.
Tuon epäjumalan kanssa meidän on tässä ajallisessa vaelluksessa eläminen. Mutta emme saa sitä ruokkia ja vaalia, vaan taistella sitä vastaan. Mutta kuinka sen teemme? –Vastauksen löydämme kirkkaasti tämän päivän teksteissämme.
Huomaamme nimittäin, että Hengen johdatettua Kristuksen autiomaahan ei perkele heti käynyt häntä kiusaamaan, vaan odotti, kunnes Jeesuksen oli nälkä. Eikä hän käynyt Jeesukseenkaan käsiksi muuten, kuin samalla tavoin kuin ensimmäisiin ihmisiin: antamalla oikein viisaalta ja järkevältä kuulostavan neuvon. ”Jos olet Jumalan Poika, käske näiden kivien muuttua leiväksi.” Oi miten houkutteleva ajatus! ”Kyllähän sen ymmärtäisi, että ihminen kärsii nälkää erämaassa, mutta että Jumalan Poika – mitä järkeä on olla kaikkivaltias, jos ei kerran käytä voimaansa itsensä ruokkimiseen?” ”Eikö siitä hyötyisi kaikki?” ”Mitä hyötyä nälkään kuolleesta Vapahtajasta on?” ”Eihän ketään tarvitsisi vaivata, ei kenenkään tarvitsisi tietää.”
Näemme, että Kristus kärsi meidän puolestamme ja meidän sijassamme. Mutta näemme että hän kesti nuo kiusaukset. Siinä missä me päivittäin teemme synnin venyttämällä Jumalan sanaa omaksi eduksemme, niin Jeesus vastaa kiusaajalle: ”Ei ihminen elä leivästä.” Eli siitä mikä täyttää tämän elämämme tarpeita ja tyynnyttää ajallista haluamme. ”…vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Eli yksi sana Jumalan suusta on enemmän, kuin koko maailma. Se saa enemmän aikaan, kuin elämämme työ, koska kaikki mikä ei ole uskosta on syntiä (Room. 4:23), mutta Jumalan sana on henki ja on elämä (Joh. 6:63).
Mutta se sana, joka kyselee ja vihjaa vastoin Jumalan omaa sanaa, on perkeleen ja kuoleman sana. Ja rakkaat ystävät sitä sanaa näemme viljeltävän runsaasti joka päivä ja miten kiehtova se on. Se on toisille värivaloja ja rytmiä, toiselle kauneutta ja toiselle vapaudentunnetta, toiselle se on ihmisviisauden ja tiedon hallitsemista. Kuinka sen voisi voittaa?
Katso: Kristus taistelee meidän puolestamme! Hän tekee sen Jumalan kirjoitetulla sanalla julistaen: ”Kirjoitettu on.” Ja Kiusaajan on pakko väistyä. Alennustilassaan Kristuksen tehtävä oli kantaa meidän syntimme seuraus. Hänen päälleen Jumala sälytti sen, minkä hän jätti meille lukematta paratiisissa. Iankaikkisen kuoleman. Kristus tuli ja kiusattuna, mutta kuuliaisena polki rikki Käärmeen pään. Hän, Vaimon Siemen otti sen täyden myrkkypiston kantapäähänsä. Mikään synti ei siis jäänyt sovittamatta Golgata ristinpuulla. Jeesus, Jumalan Poika, on kärsinyt tuomion sinun synneistäsi. Usko se ja kiusaajasi on voimaton. Amen
