Uuden liiton välimies

Uuden liiton välimies

 5. paastonajan sunnuntai (judica) I vsk

Mutta kun Kristus tuli esiin tulevaisen hyvän ylipappina, hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, jota ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan pyhään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkien veri ja hiehon tuhka saastaisten päälle vihmottuna pyhittää pihanpuhtauteen, kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava omantuntonne kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa! Sen tähden hän on Uuden liiton välimies, että ne, jotka ovat kutsutus, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikaisista rikkomisista.” Hebr. 9:11-15

 

Kalliit kristityt Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Millainen Vapahtaja meillä on? Pyhässä Raamatussa hän kutsutaan muun muassa Jumalan Pojaksi, Herraksi, ja tosi Jumalaksi. Tämän päivän tekstissä hänestä puhutaan ilmauksella Uuden liiton välimies. Mitä sellaista hän on tehnyt, että häntä kutsutaan tällä nimellä ja mitä hänen tekonsa meille merkitsee?

 

Kristus hankki iankaikkisen lunastuksen

 

Pyhässä Raamatussa puhutaan paljon iankaikkisesta lunastuksesta. Miksi se on niin merkittävä asia? Kyse on siitä, että jokaisen ihmisen ja koko ihmiskunnan suurin ongelma on synti. Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus merkitsee, ettei heillä ja heidän jälkeläisillään voi olla mahdollisuutta vapauttaa itseään synnin ja kuoleman alta. Tämä koskee myös meitä.

 

Arkisen elämän vaikeudet muiden ihmisten kanssa, jopa perheiden ja seurakuntien sisällä, muistuttavat meitä siitä, että emme ole vailla syntiä. On kunnioittamattomuutta vanhempia kohtaan. On halua osoittautua toisia paremmaksi ja asettautua heidän yläpuolelleen. Tämä on vastoin Jumalan käskyjä ja apostolin opetusta Fil. 2:2-4:ssä: ”Tehkää iloni täydelliseksi niin, että ajattelette samoin, että teillä on sama rakkaus, että teillä on sama henki ja että teillä on yksi ja sama ajatus, ettekä tee mitään riidanhalusta tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte, ette vain omaa etuanne, vaan jokainen toistenkin parasta.”

Vakavin ja lopullisin seuraus synnistä on, että sen palkka on iankaikkinen kuolema. Se joka ajattelee, että synti tuottaa häiriötä vain tässä elämässä, erehtyy. Sellainen kuvitelma on hyvin pinnallinen ja sellaisen vallassa oleva ihminen ei todellisuudessa tunnusta syntiään Jumalan edessä eikä käsitä tarvitsevansa lunastusta. Mutta todellisuudessa niin sinä kuin kaikki muutkin ihmiset ovat omassa varassaan synnin ja kuoleman alaisia. Ainoa toivomme on siinä lunastuksessa, jonka Kristus on hankkinut ja josta Raamattu opettaa.

 

 

Kristus on tullut syntisten Lunastajaksi ja on hankkinut iankaikkisen lunastuksen. Apostoli Pietari kirjoitti: ”Tietäkää, ettette ole millään katoavalla, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan. Hänet oli tosin edeltä tiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina hänet on ilmoitettu teitä varten.” (1 Piet. 1: 18-20)

 

Lunastus on iankaikkinen siinä mielessä, että Jumala oli sen valmistanut sen jo ennen maailman perustamista. Se on iankaikkinen myös siksi, että sen seuraus on iankaikkinen elämä jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Täällä ajassa Jumala on ilmoittanut sen lupauksen sanassa. Vanhan liiton aikana hän antoi siitä myös esikuvia härkien, kauriiden ja erityisesti pääsiäislampaan uhraamisen muodossa. Uuden liiton aikana hän antaa evankeliumin sanan Kristuksesta kuulua meille ja kaikessa maailmassa sekä ravitsee sieluamme Vapahtajan säätämillä kasteen ja ehtoollisen sakramenteilla. Uskon kautta lunastukseen Jumala antaa meille täällä ajassa synnit anteeksi ja tämän elämän jälkeen iankaikkisen autuuden.

 

Vapaus synnin ja kuoleman vallasta on lunastuksen seurausta. Lunastus merkitsee vapaaksi ostamista. Lankeemuksen ja synnin tähden olet joutunut synnin ja kuoleman valtaan. Kristuksen toimittaman lunastuksen perusteella olet tullut ostetuksi vapaaksi tuosta hirmuvallasta nyt ja iankaikkisesti.

 

Jumala puhdistaa omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa

 

Lunastuksen seuraus on myös se, että Jumala puhdistaa omantuntomme palvelemaan todellista elävää Jumalaa. Tällaiseen palvelemiseen kuuluu se, että vältämme kuolleita tekoja. Millaisia sitten ovat kuolleet teot?

 

Ensiksi kaikki vanhan ihmisen teot ja siis kaikki epäuskossa tehdyt teot ovat Jumalan lain vastaisia. Ne tapahtuvat synnin vallassa, ja synnin palkka on kuolema (Room. 6:23)

 

Toiseksi kuolleita tekoja ovat sellaiset Vanhan liiton mukaiset teot, jotka eivät Kristuksen sovitustyön jälkeen enää ole tarpeellisia ja joita tehdään kuvitellen, että niin voisi miellyttää Jumalaa. Kuolleita tekoja ovat myös kaikki muut sellaiset teot, joilla ihminen kuvittelee voivansa pelastaa itsensä.

 

Jumalan palvelua ovat sellaiset teot, jotka tehdään uskon perustalta. Saatuasi uskon Vapahtajaasi voit todella palvella Jumalaa. Miten tämä voi toteutua? Jumalan palveleminen ilmenee rakkaudessa toisia uskovia kohtaan. Uskonveljilläsi ja –sisarillasi on tarpeita. Joskus sellaisia, jotka voidaan nimetä ja yhdessä sopia niiden hoitamisesta, esimerkiksi niin, että seurakunnassa sovitaan kyydin antamisesta jumalanpalvelukseen tai säännöllisestä avusta arkisissa askareissa. Jotkin asiat pysyvät vain harvojen tiedossa, kun autat uskonveljeä tai –sisarta vaikkapa tavanomaisen vierailun yhteydessä. Myös murheiden jakaminen, evankeliumin lohdutuksen antaminen toiselle tai varoituksen ja neuvon sana tarvittaessa on oikeaa uskonveljellistä rakkautta.

 

Elävänä Jumalan palvelemista on myös kutsumuksen mukaiset teot lapsilla koulussa, nuorilla opiskelussa, aikuisilla työelämässä. Rehellisyys ja tunnollisuus yhdistettynä kiitolliseen mieleen merkitsee rakkautta lähimmäistä kohtaan ja koituu Jumalan nimen kunniaksi.

 

Aivan erityinen elävän Jumalan palvelemisen muoto on Jumalan sanan levittäminen. Tärkeä osa sitä on kokoontuminen yhteiseen jumalanpalvelukseen. Tämä on rohkaisuksi toisille sanankuuloon tuleville. Kokoontuminen on myös julkista evankeliumin esillä pitämistä kaikkia ihmisiä varten. Jumala on antanut kehotuksen pitää tarjolla elämän sanaa kaikkia varten. Tätä voit toteuttaa kodissasi ja lähipiirissäsi tavanomaisen elämän keskellä. Seurakuntana voimme julkaista kirjallisuutta ja muutoin levittää evankeliumia. Tällaisella tiellä saamme kulkea Uuden liiton Välimiehen, rakkaan Lunastajamme Jeesuksen seurassa. Hän lupasi Filadelfian seurakunnalle: ”Tiedän tekosi. Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea, sillä voimasi on vähäinen, ja olet pitänyt sanani, etkä ole kieltänyt nimeäni.”

 

Huolimatta tämän ajan vaivoista meillä on iankaikkinen lunastus ja Jumalan sana. Ne tarkoittavat avointa ovea omantunnon rauhaan, elävän Jumalan palvelemiseen ja iankaikkiseen elämään. Amen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Tyhjä vasen

Lue saarnoja

    • All
    • Mika Bergman
    • Vesa Hautala
    • Kimmo Närhi
    • Dani Puolimatka
    • Markku Särelä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
    • Rippisaarna
    • Puhe
    • Hartaus
    • Matt. 5:1 12
    • Matt. 7:13 14
    • Matt. 7:15 21
    • Matt. 21:1 9
    • Luuk. 16:1 9
    • Luuk. 17:11 19
    • Luuk. 19:41 47
    • Joh. 4:5 26
    • Anteeksiantamus
    • Armonvälineet
    • Evankeliumi
    • Ilo
    • Ikuinen Elämä
    • Israel
    • Jaakob
    • Jeesuksen Kärsimys
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Job
    • Jumala
    • Jumalan Poika
    • Jumalan Rakkaus
    • Jumalan Sana
    • Kadotus
    • Kaksiluonto–oppi
    • Kaste
    • Katumus
    • Kiitos
    • Kiusaukset
    • Kristillinen Elämä
    • Kristillinen Seurakunta
    • Kristityn Risti
    • Kärsimys
    • Lohdutus
    • Lopunajat
    • Lähimmäisenrakkaus
    • Oikea Oppi
    • Omaisuus
    • Pyhä Henki
    • Raamattu
    • Rauha
    • Sovitus
    • Suru
    • Synti
    • Usko
    • Vanhurskauttaminen
    • Koettelemukset
    • Synninpäästö
    • Kristuksen Taivaaseen Astuminen
    • Johannes Kastaja
    • Rukous
    • Pääsiäissunnuntai
    • Toinen Pääsiäispäivä
    • 1. Sunnuntai Pääsiäisestä (Quasi Modo Geniti)
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • 3. Sunnuntai Pääsiäisestä (Jubilate)
    • 4. Sunnuntai Pääsiäisestä (Cantate)
    • 6. Sunnuntai Pääsiäisestä (Exaudi)
    • Marianpäivä
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • 3. Paastonajan Sunnuntai (Oculi)
    • 4. Paastonajan Sunnuntai (Laetare)
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Palmusunnuntai
    • Kiirastorstai
    • Pitkäperjantai
    • 1. Adventtisunnuntai
    • 2. Adventtisunnuntai
    • 3. Adventtisunnuntai
    • 4. Adventtisunnuntai
    • Jouluaatto
    • Ensimmäinen Joulupäivä
    • Joulun Jälkeinen Sunnuntai
    • Uudenvuodenaatto
    • Uudenvuoden Päivän Jälkeinen Sunnuntai
    • Septuagesimasunnuntai
    • Seksagesimasunnuntai
    • Loppiainen
    • 1. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 4. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 5. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 6. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Kynttilänpäivä
    • Helluntai
    • Pyhän Kolmiykseyden Päivä
    • 2. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 3. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 4. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 6. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 8. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 10. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Helatorstai
    • 13. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 14. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 16. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 17. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 18. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 19. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Mikkelinpäivä
    • 20. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 21. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 22. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 23. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 26. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Pyhäinpäivä
    • Kirkkovuoden Lähinnä Viimeinen Sunnuntai
    • Tuomiosunnuntai
    • Maallinen Ja Hengellinen Uskovan Elämässä
    • Pyhä Saarnavirka
    • Harha
    • Antaminen
    • Etsikkoaika
    • Lähimmäinen
    • Kiitollisuus
    • 22.Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 1. Vuosikerta
    • Kristuksen Ylimmäispapillinen Virka
    • Luuk. 5:1 11
  • Oletus
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Fariseusten kysyessä häneltä [Jeesukselta] milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, hän vastasi heille ja sanoi: "Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla, eikä sanota: 'Katso, täällä se on', tai: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä." Hän sanoi opetuslapsilleen: "Tulee aika, jolloin te haluaisitte
    Read More
    • 2. Adventtisunnuntai
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, hän näki hänen anoppinsa makaavan kuumeessa. Hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä, ja hän nousi ja palveli heitä. Illan tultua hänen luokseen tuotiin monta riivattua. Hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi, jotta
    Read More
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Armoa Armonruhtinaalta, rauhaa Rauhanruhtinaalta! Kalliit kristityt, Isäni opetti minut naulaamaan vasaralla, kun olin lapsi. Poika ei kuitenkaan oikein taitoa oppinut. Milloin löin ohi, milloin taas naula meni vinoon ja joskus napautin sormeenikin. Kärsivällisesti isä kuitenkin neuvoi kerta toisensa jälkeen. Ja joutuipa hän joskus
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Puhe
    • Pyhäinpäivä
  • Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, Kristuksessa Jeesuksessa, erityisesti te, jotka tänään aiotte nauttia Herran pyhän ehtoollisen sakramentin. – Painakaamme sydämiimme Jumalan sana, joka on kirjoitettu Jesajan näyn luvussa 6, jakeissa 1–7: ”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pyhäinpäivä
    • Rippisaarna
  • Te olette maan suola, mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa, eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja loistamaan kaikille huoneessa
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pyhäinpäivä
    • Saarna
  • Jeesus sanoi hänelle: "Jospa voisit uskoa. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Heti lapsen isä huusi ja sanoi kyynelin: "Minä uskon, auta minua epäuskossani." Mark. 9:23-24 Erästä poikaa riivasi mykkä henki. Pojan isä oli ymmärrettävästi tuskainen ja hädissään poikansa tilanteesta. Mutta tässäkin Jeesus toimi ensin ja määrätietoisesti. Herramme antoi tällekin
    Read More
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Rippisaarna
  • Heidän vaeltaessaan hän meni erääseen kylään. Eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa. Hänellä oli sisar, nimeltään Maria, joka asettui istumaan Jeesuksen jalkojen juureen ja kuunteli hänen sanaansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa, tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksin palvelemaan? Sano siis
    Read More
    • 15. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Sen tähden, kaikki, mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille, sillä tämä on Laki ja Profeetat. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät. Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä, sen tähden, ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat
    Read More
    • 5. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä. Silloin tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt kova tuulenpuuska, ja se täytti koko talon, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat
    Read More
    • Helluntai
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Jos maailma teitä vihaa, tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, maailma omaansa rakastaisi. Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he
    Read More
    • 6. Sunnuntai Pääsiäisestä (Exaudi)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kalliit ystävät, Nykyisin jotkut varttuneemmatkin suomalaiset kysyvät: miksi maassamme vietetään kirkollisia juhlapyhiä. Niihin liittyvät vapaapäivät ansiotyöstä kyllä kelpaavat, mutta vain harva etsiytyy silloin Jumalan sanan kuuloon ja ehtoolliselle. Aikaisemmin pyhäkoulu- ja rippikoulutyö piti suurimman osan kansaa edes tietoisina pyhäpäivien merkityksistä. Jo suomen kielessämme
    Read More
    • Helatorstai
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Marko Kailasmaa
    • Puhe
  • Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani." Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Joonan poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra, sinä tiedät,
    Read More
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka eräät teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Mutta jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, Kristuskaan ei ole noussut ylös. Mutta jos Kristus ei ole noussut ylös, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne. Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pääsiäissunnuntai
    • Saarna
  • Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, hän sanoi äidilleen: "Nainen, katso, poikasi!" Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet luokseen. Sen jälkeen,
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Pitkäperjantai
    • Saarna
  • Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka aterioivat hänen kanssaan. Maria otti naulan oikeaa, kallisarvoista nardusvoidetta, voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan, ja huone tuli täyteen voiteen
    Read More
    • Marko Kailasmaa
    • Palmusunnuntai
    • Saarna
  • Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain, se, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Tiedän tekosi. Katso, olen pannut eteesi avoimen oven, eikä kukaan voi sitä sulkea, sillä voimasi on vähäinen, ja olet pitänyt sanani etkä ole kieltänyt nimeäni.
    Read More
    • 5. Paastonajan Sunnuntai (Judica)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Niin eräs fariseuksista pyysi häntä syömään kanssaan. Hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka oli syntinen; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, hän toi mukanaan alabasteripullon, asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojaan kyynelillään,
    Read More
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Mutta Jeesus vastasi heille sanoen: "On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti sanon teille: jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää. Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen. Mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos
    Read More
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
  • Niinpä hän tuli Syykar-nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä Jaakobin pojalleen Joosefille antamaa maa-aluetta*. Siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, hän istuutui lähteen reunalle. Oli noin kuudes tunti. Eräs Samarian nainen tuli ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda." Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin
    Read More
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Joh. 4:5 26
    • Marko Kailasmaa
    • Saarna
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki

Muista myös saarnakirjat

    • All
    • G. A. Aho
    • Rupert Efraimson
    • Markku Särelä
    • C. F. W. Walther
    • Saarnakirjat
    • Hartauskirjat
  • Oletus
  • Otsikko
  • Päivämäärä
  • Satunnainen