Kamala juttu

Kamala juttu

padi

Se oli vain ajan kysymys, ja Eevi tiesi sen. Hän kuuli, kuinka Isän askeleet lähestyivät huoneen ovea. Kun se aukesi, Eevistä tuntui, ettei hän uskaltanut liikahtaakaan. Hyvä että hengitys kulki. – Eevi, mikset sinä vastaa, kun huudan? isä kysyi. – En minä kuullut mitään, Eevi väitti. Hän toivoi vain, ettei isällä olisikaan mitään asiaa. – Sitä vain kysyn, että mihin olet laittanut pädini, jonka lainasin sinulle pelaamista varten? Isän kysymys puistatti Eeviä, mutta silti hän sanoi: – En minä pelannutkaan tänään.

Vastaus yllätti isän, sillä viime päivinä Eevi ei ollut juuri muusta puhunutkaan, kuin tuosta uudesta laitteesta. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ihmettelemään tytön vastausta, sillä äidin ääni katkaisi hänen ajatuksensa: – Voi Otso, se on isän pädi! Pian molemmat vanhemmat olivat päivittelemässä perheen juniorin tempausta: uusi laite oli yltä päältä kuolassa. Hetken kuluttua kuului isän harmistunut arvio: – Tämän koneen loru taisi olla tässä. Ei se enää käynnisty. Eevi tunsi huoneessaan helpotusta, mutta silti tuntui pahalta. Hän tiesi, ettei Otso ollut pädiä rikkonut, mutta nyt tuntui liian myöhäiseltä enää puhua asiasta. – Sitä paitsi, hän ajatteli, ettei kukaan voi Otsolle suuttua, koska tämä on niin pieni.

Ajatus tuntui järkevältä. Näinhän kaikki säästyvät ikäviltä seurauksilta ja kyllähän isä voi hankkia uuden pädin. Eevi päätti lähteä ulos siksi aikaa, että kotona tilanne tasoittuisi. Jos vaikka hän itsekin saisi ajatukset muualle leikkiessä kaverien kanssa. Hän oli juuri saanut ulkovaatteet päälle, kun kuuli takaansa äänen: – Minne sinä olet menossa? Se oli isä. Eevi tunsi, kuin sähkövirta olisi kulkenut sydämestä sormenpäihin. Kun Eevi kääntyi, isä seisoi hänen edessään. Hän piteli vielä Otson kuolasta kosteaa pädiä kädessään. – Tiedätkö sinä Eevi tästä jotain? Isän ääni oli rauhallinen, mutta Eevi aisti siinä läpitunkevan sävyn. – Te sanoitte, että Otso hajotti sen? hän yritti. Kieli tuntui tarttuvan kurkkuun. – Niin. Niinhän me äidin kanssa ajateltiin, mutta nyt sain sen kuitenkin käyntiin. Ja arvaatko mitä sieltä löysin? Isä näytti välkkyvää kuvaruutua, jossa vilahteli sekaisin värejä ja outoja muotoja. Osan niistä Eevi kyllä tunnisti. – Tämä ei nyt kyllä näytä lainkaan Otson tekosilta, isä totesi. Oletko sinä tehnyt tällä jotain, mihin sinulla ei ole lupaa? Eevi tunsi, kuinka puna helahti hänen poskilleen, hänen teki mieli vajota maan alle.

 – Minä latasin siihen yhden pelin, hän sai mutistua hiljaa. – Kysymättä lupaa? isän ääni oli jo paljon vihaisempi. – Sinähän tiesit, että sinulla ei ole siihen lupaa! Me puhuimme siitä eilen. – Joo, Eevi mumisi. Hänen lataamansa pelin mukana oli laitteeseen tullut vikaohjelma, joka rikkoi sen. – Ymmärrätkö Eevi, mikä minua harmittaa tässä eniten? isä kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. – Että joudut ostamaan uuden? tyttö arvasi. – Ei, isä vastasi, – se on se, että sinä et puhunut totta minulle, vaan valehtelit. – Lisäksi vieritit syyn Otsolle, lisäsi äiti. Hän oli tullut pikkuveli sylissään eteiseen. Eevillä tunsi olonsa kurjemmaksi kuin koskaan. Hän ei keksinyt mitään selitetystä. Kurkkua kuristi ja kyyneleet alkoivat valua Eevin poskia pitkin. – Anteeksi. Hän sai sanottua. Hän mietti, mitä äiti ja isä sanoisivat, vai puhuisivatko he enää ikinä hänelle. Yhtäkkiä hän tunsi, että joku tuli häntä kohti ja… otti syliin. Se oli isä.

– Sinä saat anteeksi, rakas Eevi. Ihan kokonaan saat. Eevi hämmästyi vielä enemmän, kun tunsi jotain märkää tippuvan otsalleen – isä itki! He istuivat siinä eteisen lattialla sylikkäin pitkään. Eevi ei enää edes muistanut, miten paha olo hänellä oli ollut hetki sitten. Hän oli saanut anteeksi, vaikka oli tehnyt tosi rumasti isälle, äidille ja Otsolle.

Myöhemmin, kun hän oli hakemassa isän kanssa pädiä huollosta, Eevi kysyi isältä, kuinka isä pystyi antamaan hänelle anteeksi niin paljon. Pädin korjaaminenkin maksoi ihan hirveän paljon. – Kuule Eevi, isä vastasi, – me kaikki olemme syntisiä. Teemme päivittäin paljon pahaa, mutta muistatko miksi Jumala antaa meille anteeksi? – Jeesuksen tähden, Eevi tiesi. – Hän kuoli ristillä. – Ja maksoi hinnan kaikista meidän synneistämme. Ihan oikein. Siksi minäkin haluan antaa anteeksi sinulle. Raamatussa sanotaan: ”Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” Eevi istui pitkään hiljaa auton takapenkillä, risti kätensä ja kuiskasi hiljaa: – Kiitos Jeesus.

Teksti pastori Markus Mäkinen-Taina, julkaistu Luterilainen-lehdessä 5-6/2016, kuva Kimmo Pälikkö