Valoa pimeään

Joulukuva

Valoa pimeään

Joulunaika. Kaikista vuoden ajanjaksoista Eevi rakasti joulunaikaa eniten – siltä hänestä ainakin useimmiten tuntui. Ei sillä, etteikö hän muistakin vuoden juhlista pitänyt, mutta joulusta hän pystyi esimerkiksi luettelemaan pitkän listan siihen liittyvistä kivoista asioista. Eevi olikin alkanut edellisenä vuonna kirjoittaa sitä ja tänä vuonna hän aikoi saada siihen vielä lisää merkintöjä.
 – Kirjoita siihen, että lahjat! oli pikkusisko Stiina vaatinut, ja olihan Eevi sen jo ajat sitten kirjoittanutkin. – Liittyy jouluun paljon muutakin, niin kuin laulut ja tuoksut, oli hän valistanut.
– Nii-in! kuului vastaus, – Ja lahjat! – Joskus listojen tekeminen vaatii hermoja, Eevi ajatteli.

Tänään oli kuitenkin toisin. Kun Eevi käveli kotia kohti, hän ei olisi saanut mieleensä yhtään kivaa ajatusta joulusta, vaikka olisi halunnut – ja nyt Eevi ei halunnut. Kotona Eevin hiljaisuus huomattiin pian. – Hei kulta, sanoi äiti. – Haluaisitko tulla meidän kanssa valitsemaan joulukortteja serkuille? Vastaukseksi hän kuuli tytön vain mutisevan jotain ”tyhmästä joulusta”. Äiti istui sängyn laidalle ihan Eevin viereen. – Kuules nyt, sinua harmittaa selvästi jokin, äiti sanoi ja silitti tyttöään. – Äiti... Eevi mietti. – Miten se osaakin aina saada minut vastaamaan silloinkin, kun ei huvittaisi puhua ollenkaan? Hän huokasi syvään: – Miksi Jeesuksen piti syntyä lamppuna? Äiti hämmästyi niin, ettei aluksi saanut sanaa suustaan. – Mitä sinä..? hän alkoi, mutta sitten huomasi Eevin osoittavan vihaisesti työpöydän yläpuolella olevaa kuvaa joka oli muisto Betlehemistä, Jeesuksen syntymän kirkosta. Kuvassa oli maalaus Mariasta ja Joosefista seimen äärellä sekä paimenista. Kuvan keskuksena oli vauva, Jeesus, jota kaikki katselivat ja palvoivat kumartaen. Sitten äiti ymmärsi, mitä Eevi oli kysymyksellään tarkoittanut: kuvassa Jeesus oli kuvattu kirkkaana ja loistavana. Näytti kuin hän olisi valaissut koko maalauksen.

Tuotako sinä tarkoitat? äiti kysyi. Eevin leuka värisi. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. – Voi rakas, äiti tyynnytteli, – Kuka sinulle on niin mennyt puhumaan? Eihän Jeesus sentään mikään sähkölamppu ole! Hetken päästä Eevi pystyi jo puhumaan. Se oli helpompaa, kun sai olla käpertyneenä äidin kainalossa. – Koulussa opettaja antoi meidän laatia kuvan ihan mistä vain, mikä omasta mielestä on hienoa joulussa. Minä halusin piirtää Jeesuksen seimessä, niin kuin tuossa kuvassa, mutta kun Ansku ja Nette näkivät sen, niin he ihmettelivät, miksi kuvassa on loistava vauva. Minä en osannut sanoa, kuin että se on Jeesus. Sitten minulle naurettiin ja kuvaa sanottiin Lamppu-Jeesukseksi. Ope käski heti lopettaa härnäämisen ja kehui työtäni, mutta ehkä minun olisi kuitenkin pitänyt piirtää jotain muuta? – Ei Eevi-kulta. Ei missään tapauksessa niin, äiti vastasi. – On hienoa, että Jeesus on sinulle parasta joulussa – niin hän on minullekin! Eevi epäröi:
– Mutta miksi hän sitten... – Loistaa, niinkö? äiti arvasi. – Niin.

Katsos Eevi, äiti aloitti, – Kun Jeesus syntyi tänne maailmaan, niin hän oli kuin kaikki muutkin vastasyntyneet: pieni, avuton ja ihana, mutta ei hän valoa loistanut. Ei ainakaan sellaista valoa, joka olisi valaissut huonetta, kuin lamppu. – Mutta miksi sitten hänet on piirretty sellaiseksi? ihmetteli Eevi. – Katsotaanpa, mitä Raamattu siitä kertoo, äiti ehdotti. Hetken kuluttua he lukivat yhdessä profeetta Jesajan kirjasta: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.” – Mitä luulet, kuinka tämä liittyy jouluun? äiti kysyi. Eevi mietti. – Ainakin paimenet pelästyivät, kun kirkas enkeli ilmestyi heille?
– Ihan oikein muistat, sanoi äiti, mutta tässä ei puhutakaan valosta, jota pelästytään, vaan ihanasta valosta – evankeliumista. Muistatko, mihin enkeli paimenet johdatti? – Jeesuksen luo! Eevi huudahti. – Nii-in. Usko Jeesukseen, Vapahtajaan, oli sinä yönä paimenille kaikkein kirkkain valo. Ja äiti luki Luukkaan evankeliumista: ”Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet.” – Taiteilija on kuvannut Jeesuksen loistavaksi, koska on halunnut, että sinäkin paimenten tavoin näkisit Jeesuksen olevan se luvattu valo sydänten pimeyteen, äiti selitti. Eevi mietti hetken.

Myöhemmin päivällä Eevi katseli taas kuvaa Jeesus-lapsesta seinällään ja mietti, mitä äiti oli lukenut Raamatusta. Silloin hän huomasi, miten rauhallisina maalauksen paimenet katsoivat Jeesusta. Hän risti kätensä ja kuiskasi rukouksen: ”Rakas Jeesus, kiitos, että sinä tulit meille valoksi pimeään. Anna Anskun ja Nettenkin nähdä sinun valosi tänä jouluna. Amen.”

Teksti pastori Markus Mäkinen-Taina, julkaistu Luterilainen-lehdessä 8/2015, kuva Kimmo Pälikkö