Yllätys nurkan takaa

Oli kirkas pakkaspäivä. Joululoma oli lopuillaan, ja lapset leikkivät pihalla. Tällä kertaa menossa oli Kuka tulee? -leikki. Siinä leikissä yksi on arvaaja, joka menee nurkan taakse, ja muut yrittävät päästä tämän luokse, ennen kuin hän arvaa, kuka on tulossa. Siitä, joka pääsee arvaajan luo, tulee seuraava arvaaja. Leikki oli aloitettu juuri tänään siksi, että vihdoinkin talviaurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Auringonpaiste olikin tärkeä osa leikkiä, koska ilman auringon heittämää varjoa arvaajan olisi mahdotonta aavistaa, kuka lähestyjä voi olla.

Miro oli koko porukan paras arvaaja. Toiset yrittivät muuttaa varjonsa muotoa parhaansa mukaan, mutta Miroa oli vaikea huiputtaa. ”Eevi!”, hän huikkasi juuri ennen kuin tyttö ehti näköetäisyydelle. ”Miten hän sen oikein tekee?” Iina nauroi Eeville, kun hän palautti Iinalle tältä lainaamansa pipon. Eevi oli arvellut, että pipon iso tupsu olisi hämännyt Miroa, mutta kun ei, niin ei. Tyttöjä Miron menestys alkoi jo tympiä, kun taas Leevi ja Kalle aikoivat kokeilla, mahtuisivatko he molemmat Leevin untuvatakin sisään.

”Mitäs teillä täällä on tekeillä?”, kuului äkkiä ystävällinen ääni. Lapset kääntyivät katsomaan. Ääni kuului Eevin ja Miron seurakunnan pastorille, Topi Oksalle. ”Meillä on menossa: Kuka tulee. Miro on kulman takana.” Topi ei ollut tästä leikistä kuullutkaan, joten tytöt selittivät säännöt sillä aikaa, kun Kalle ja Leevi lähtivät yrittämään. Pian pojat kuitenkin palasivat – Miro oli arvannut taas, vaikkakin tunnisti kaverinsa tällä kertaa heidän hihityksestään. ”Ihan varmasti huijaa”, tuskaili Kalle huono-onnisuuttaan. ”Voitais kai jo lopettaa”, Iina ehdotti. ”Eikä! Mulla on idea”, Eevi tokaisi. ”Kuulkaas...”

Miro odotteli kulman takana. Häntä melkein nauratti, kun hän kuuli taas askelien lähestyvän. ”Ainakin jaksavat yrittää”, hän myönsi ja arveli, että nyt olisi vuorossa Iina. Pian hän tunnistikin jo tutun tupsupipon varjon. Miro kuitenkin hämmästyi, kun varjo jatkui pidemmälle ja tällä Iidalla näyttikin olevan ihan älyttömän pitkät ja paksut kädet. Sitten kuuluikin iloinen huikkaus: ”Miro!” Poika katsoi hämmentyneenä nurkalla seisovaa otusta. Sillä oli Iinan pipo, mutta Topi-pastorin iloinen hymy. Topin olkapäistä roikkuivat Iina ja Eevi. Miroa alkoi naurattaa, vaikka aluksi hän aikoikin syyttää toisia sääntöjen rikkomisesta.

Kaikilla oli hauskaa. Sitten Topi sanoi: ”Onpa muuten hauskaa, että leikitte juuri tätä leikkiä tänään, sillä tämähän kuuluu tavallaan loppiaisen aiheeseen.” ”Loppiaisen? Eikö se tarkoita, että joulu päättyy?” Eevi kysyi. ”Silloin juhlitaan itämaan tietäjiä!” Iina tiesi kertoa. ”Totta, molemmat kuuluvat loppiaiseen”, Topi vahvisti, ”mutta loppiaisaika on erityisesti Jumalan valtakunnan esiintulemisen aikaa.” ”Häh? Miten tämä leikki siihen liittyy?” kysyi Kalle, jolle Raamattu ei ollut oikein tuttu. ”Hyvä kysymys”, pastori kehui, ”katsos Raamatussa profeetat kertoivat Vapahtajan tulemisesta jo ennen Jeesusta. Heidän kauttaan Jumala näytti lupauksissaan kuin varjon Vapahtajasta.” ”Tunnistivatko ihmiset sitten Jeesuksen siitä varjosta?” Eevi kysyi. ”Niin. Jotkut tunnistivat, toiset eivät. Sinähän, Iina, muistit ne tietäjät. He tunnistivat suuren kuninkaan syntymän tähdestä, josta Raamattu kertoo jo Vanhassa testamentissa (4.Moos. 24:17), ja profeetta Miikan kirjan mukaan tietäjät ohjattiin Beetlehemiin (Miika 5:2).” Leevi ja Kalle olivat ihmeissään. ”Oliko tuo kaikki kerrottu jo ennen Jeesusta?” ”Kyllä vaan”, Topi hymyili, ”mutta nyt minun valitettavasti pitää jatkaa matkaa. Loppiaisaika on kuitenkin vasta alussa, joten tulkaahan kirkkoon sunnuntaina, niin kuulette lisää!” ”Pitää varmaan kysyä, jos isä ja äiti lähtisi silloin mukaan”, Leevi mietti. ”Me ollaan ainakin menossa”, sanoi Eevi, ”vai mitä Miro?” ”Joo, mutta sitä ennen meidän on ratkaistava ongelma.” ”Mikä ongelma?” muut kysyivät. Miro virnisti: ”No kuka on seuraava arvaaja, tietysti!”

Teksti pastori Markus Mäkinen-Taina, julkaistu Luterilainen-lehdessä 1/2016, kuva Kimmo Pälikkö