Pastori Markku Särelän saarna 17.5.2020

Pastori Vesa Hautalan saarna 4.6.2017 Orivedellä

Ensimmäisenä helluntaipäivänä, III vuosikerran evankeliumiteksti

Kristus sanoi opetuslapsilleen: 
"Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." Joh. 14:15-21.

Ennen kuolemaansa Jeesus valmisti opetuslapsiaan siihen, ettei hän enää olisi täällä maailmassa näkyvässä muodossa eikä hänen puoleensa voisi kääntyä samalla tavalla kuin ennen. Meistäkin voi välistä tuntua siltä, että uskonelämällemme olisi hyväksi, jos olisi jotakin näkyvää ja konkreettista, mille voisi uskonsa rakentaa. Se ei ole kuitenkaan Jumalan meille antama tie, sillä usko tähyää näkymättömiin eikä pane turvaansa näkyväisiin. Koska tämä asia on meille niin vaikeasti opittavissa, Jeesus on nähnyt tarpeelliseksi opettaa sitä uskovilleen. Sen sijaan, että hän olisi näkyvänä keskellämme, hän lupasi meille Puolustajan, Pyhän Hengen.

Pyhä Henki vuodatettiin ensimmäisenä helluntaina näkyvin merkein ja niin täyttyi profeetta Jooelin ennustus. Sen jälkeen Pyhä Henki toimii täällä maailmassa sanan ja sakramenttien kautta, sydämissä, näkymättömällä tavalla. Tässäkin joudumme opiskelemaan sitä, mitä Jeesus sanoi Tuomaalle: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" (Joh. 19:29.)

1. Tiedämme, että meillä on Pyhä Henki, koska rakastamme Jeesusta ja hänen sanaansa

Mistä sitten voimme tietää, että meillä on Pyhä Henki, jos emme voi häntä nähdä? Tiedämme sen Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jeesus sanoo: "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." Mitkä käskyt? Kaikki käskyt, jotka Jeesus on antanut. Hän ei sano: niin te pidätte minun käskyjäni; ei niin, vaan "minun käskyni". Alkukielen tarkoituksen voisimme ilmaista selvällä suomella: 'kaikki minun käskyni'. Se, jolla on Pyhä Henki ei valikoi Jeesuksen sanoja, vaan hän on eheästi Jeesuksen opetuslapsi ja kuuntelee tarkasti Hyvän Paimenen ääntä ja seuraa häntä kaikessa.

Mitkä sitten ovat Jeesuksen käskyt ja mitä käskyjen pitäminen tarkoittaa? Apostoli Johannes kirjoittaa: "Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut." (1 Joh. 3:23.) Näin pyhä Raamattu jakaa nämä Jeesuksen käskyt kahteen osaan eli toisaalta siihen, mikä kuuluu uskon, ja toisaalta siihen, mikä kuuluu rakkauden piiriin. Se, jolla on Pyhä Henki, haluaa tulla Jeesuksen kautta autuaaksi ja panee turvansa hänen nimeensä. Se, jolla ei ole Pyhää Henkeä, luottaa taas omiin tekoihinsa. Pyhä Henki on tehnyt sydämellemme rakkaaksi Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä. Pyhä Henki on tehnyt meille rakkaiksi myös lähimmäisemme, ja aivan erityisesti uskonveljemme ja -sisaremme. Vaikka meissä on yhä jatkuvasti syntiturmeluksemme, elämme kuitenkin kaikesta heikkoudestamme huolimatta kristillistä elämää ja jos siitä lankeamme, tiedämme, että lankeemuksesta on parannuksessa Jumalan voimalla noustava. Uskon alueella pidämme Jeesuksen käskyt pysymällä oikeassa opissa ja uskomalla sen mukaan. Niin Kristus säilyy ainoana sielumme turvana ja tienä taivaaseen. Elämän alueella pidämme hänen käskynsä jättämällä Jumalan lain voimaan, antaen sen tuomita itsemme ja kilvoitellen armon antamin voimin, niin että teemme hyviä tekoja palkkaa toivomatta ja tekoihimme turvautumatta. Niin Jumalan sana antaa sisällön sekä uskolle että kristilliselle rakkaudelle.

Joka näin uskoo ja näin elää, se voi tällaisesta päätellä omistavansa Pyhän Hengen, sillä ilman Pyhän Hengen vaikutusta ihminen ei voi siihen päästä. Sellaisen uskon ja sellaisen mielen vaikuttaa Pyhä Henki evankeliumilla ilman meidän myötävaikutustamme niin, että kunnia siitä kuuluu yksin Jumalalle.

Mutta entä, jos tunnet, ettei sinulla ole Pyhää Henkeä eikä autuuden varmuutta ja asia painaa sinua. Tiedä silloin, että Pyhä Henki kutsuu sinua ja vetää sinua Kristuksen luo. Pane vain turvasi Kristukseen sellaisena kuin olet. Kun niin teet, et sinä itse sitä saa aikaan, vaan se on Pyhän Hengen vaikutusta sinussa.

2. Tunnemme Pyhän Hengen siitä, että hän puolustaa meitä

Paha henki tunnetaan siitä, ettei hän halua kenenkään tulevan autuaaksi. Toki kiusaajakin haluaa, että ihminen väärin perustein uskoisi olevansa pelastettu. Sellaisessa itsevarmuudessa ihminen näet ei etsi oikeata autuuden perustetta ja kulkee tilaansa tuntematta kadotukseen. Usein kuitenkin kiusaaja lähestyy ihmistä toisella tavalla. Kun ihminen Jumalan lain vaikutuksesta menettää itsevarman olotilansa ja hänen omatuntonsa todistaa hänet syylliseksi, kiusaaja haluaa peittää häneltä evankeliumin lohdutuksen ja syyttää häntä tähän tapaan: katso mitä kaikkea pahaa olet tehnyt, katso, kuinka paha ja pimeä on sinun sydämesi, ethän sinä voi olla Jumalan lapsi, ei noin syntiselle kuulu armo. Ja vielä kiusaaja voi sanoa: Ellet tule paremmaksi, et voi kelvata Jumalalle. Tällaisesta syyttämisestä kiusaaja on saanut nimensäkin. Saatana merkitsee syyttäjää ja vastustajaa.

Jeesus, joka itsekin on meidän puolustajamme, lupasi meille noita syytöksiä vastaan toisen Puolustajan, totuuden Hengen: "Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne."

Mitä Jeesus tekee, kun hän puolustaa meitä? Raamattu sanoo: "Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien." (1 Joh. 2:1-2.) Jeesus puolustaa meitä vanhurskaudellaan, syntiemme sovituksella, jonka hän on koko maailmaa varten hankkinut. Hän puolustaa meitä Isän edessä, ja niin saatana on heitetty pois Jumalan kasvojen edestä meitä syyttämästä. Raamattu sanoo: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos." (Ilm. 12:10.)

Kun Jeesus on noussut ylös taivaaseen eikä ole enää täällä näkyvässä muodossa, hän on antanut meille toisen Puolustajan, totuuden Hengen, joka todistaa meidän sydämillemme ja meidän sydämissämme Jumalan sanan kautta siitä, että Jeesus on jo hankkinut meille täydellisen sovituksen synneistämme ja että me saamme synnit anteeksi armosta ilman tekoja yksin Kristuksen tähden. Näin toteutuu Jeesuksen sana: "Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille." (Joh. 16:14.) Näin Pyhä Henki tekee sanassa ja sakramenteissa. Ja vaikka sakramentit itse ovat näkyviä, niin se lahja, jonka ne antavat, on näkymätön; nehän tuovat meille Kristuksen ja hänen anteeksiantamuksensa kaikista synneistämme.

Maailma, epäuskoiset, käsittävät vain sellaista, mikä näkyy, mikä on aistein järjelle ja tunteille näytettävissä. Pyhää Henkeä ei kuitenkaan voi nähdä eikä aistein todeta hänen läsnäoloaan. Sen vuoksi maailma ei voi ottaa häntä vastaan. Kääntymys jää aina ihmeeksi, koska se on yksin Pyhän Hengen työ.

Maailma on täynnä sellaista uskonnollisuutta ja vääristynyttä kristillisyyttä, jossa Pyhä Henki yritetään tehdä aistein havaittavaksi. Sillä tiellä ei tulla tuntemaan Kristusta, vaan ajaudutaan hänestä ohi eikä löydetä tunnolle sellaista rauhaa, joka voi kestää ahdistuksissa ja jopa kuolemassa. Ihana on Jeesuksen lupaus totuuden Hengestä: "Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne." Kun Pyhä Henki puolustaa meitä kaikkia kiusaajan syytöksiä vastaan Jumalan kaikkia koskevalla armotahdolla ja Jeesuksen sovitustyöllä, emme ole orpoja, vaan Herra Kristus kaikkine armoineen tulee tykömme. Vieläpä Vapahtaja lupasi, että Pyhä Henki on oleva puolustajamme "iankaikkisesti", siis apostolien aikana, kaikkina aikoina myös sen jälkeen, jopa viimeisenä suuren ahdistuksenkin aikana.

Jeesus nimittää tekstissämme Pyhää Henkeä totuuden Hengeksi. Pyhän Raamatun todistuksen mukaan jokainen ihminen on valhettelija. Niin myös kaikki se, mitä luonnollinen ihminen ajattelee pelastuksesta, on valhetta. Sen sijaan se, mitä Pyhä Henki, Raamatun Henki, todistaa, on totta. Tämä totuus ei ole vain jokin tietoteoreettinen asia, vaan siihen liittyy Kristus ja elämä. Sanoohan Kristus tekstissämme: "Koska minä elän, niin tekin saatte elää." Tästä on kysymys, iankaikkisesta elämästä, jonka rinnalla ihmisen ajallinen elämä on kuin kämmenen leveys, ajan rahtu. Mutta sellaisena se on jokaiselle tärkeä armonaika oppiaksemme tuntemaan Kristuksen.

Koska Pyhä Henki on totuuden Henki, hän varjelee Kristuksen omat totuuden sanalla, ja siinä valossa kaikki väärät opit ovat vaarallisia, sillä niihin kätkeytyy paitsi valhe, myös erilaisia kiusaajan syytöksiä ja ansoja. Jeesus ei koskaan vähätellyt väärää oppia, vaan aina varoitti siitä ja kehotti sitä karttamaan.

Olkoon helluntai meille todellisen Pyhän Hengen juhla, totuuden Hengen juhla, sen Hengen juhla, joka puolustaa meitä Kristuksen armolla ja tuo sydämiimme Jumalan rauhan syntiemme anteeksisaamisessa.

Markku Särelä

Vikaari Dani Puolimatkan saarna Siitamajalla 3.5.2015

Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä. Silloin tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt kova tuulenpuuska, ja se täytti koko talon, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääviä miehiä, kaikista kansoista, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, kokoontui paljon kansaa. He olivat ihmeissään, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltään. He hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Me parttilaiset, meedialaiset, eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja me, jotka olemme Libyasta Kyrenen seudulta, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, kuulemme heidän puhuvan meidän kielillämme Jumalan suuria tekoja." He olivat kaikki aivan ihmeissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toiselleen: "Mitä tämä oikein on?" Mutta toiset sanoivat pilkaten: "He ovat täynnä makeaa viiniä." Apt. 2:1–13

Armo, laupeus ja rauha Jumalalta Isältämme ja Kristukselta Jeesukselta, Herraltamme!

Tässä evankeliumitekstissämme on ilmoitettu tärkeä Pyhän Hengen vuodattamista koskeva kertaluonteinen tapahtumahetki, joka on ollut usein altis Jumalan sanan vastaiselle opetukselle. Tekstissä toistuu monta kertaa he-sana. Sen ymmärtämiseksi on tärkeä kuulla tarkasti mitä eri ihmisryhmiä tässä kulloinkin tarkoitetaan ja mitä jokaiselle ryhmälle tapahtuu. Tässä luetellaan useita kansallisuuksia, mutta tarkasti luettuna tekstissämme on kuvaus neljästä ihmisryhmästä.

Ensinnäkin ensimmäisessä jakeessa kerrotaan: ”Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yksimielisesti yhdessä”. Tässä he-sanalla tarkoitetaan Jeesuksen opetuslapsia eli apostoleja. Edeltävät jakeet eli Apostolien tekojen ensimmäisen luvun päätös kuvaa Mattiaan valintaa Juudaksen tilalle kahdenneksitoista opetuslapseksi. Ensimmäisen luvun lopun kuvauksessa toistuu he-sana: ”He panivat ehdolle kaksi… He rukoilivat… He heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle…” – Samoin on ensimmäisen luvun alussa, jossa Jeesus puhuttelee juuri opetuslapsiaan ja heidät vieläpä luetellaan jakeessa 13.

Näin on täysin selvää, että toisen luvun alkaessa kuvataan juuri apostoleja, ei ketään muita alkuseurakunnan jäseniä. Tämä on tärkeä tosiasia ja lähtökohta, jotta uskossa ymmärrämme mitä tuossa tapahtui ja kenelle. Sillä tekstimme kuvaa miten vain apostolien päälle asettuivat ikään kuin tuliset kielet. Tämä on tärkeä opetus apostolisen saarnaviran valtuutuksen vuoksi. Pyhän Hengen vuodattaminen eli päälle tuleminen, ei tarkoita Pyhän Hengen asettumista sydämeen uskon myötä, vaan apostolien ja heidän seuraajiensa saamaa saarnavirkaa ja voimatekoja. Toki myös usko saadaan Pyhän Hengen kautta, mutta se on asia erikseen ja se kerrotaan tässä tekstissämme hieman myöhemmin. Apostolitkin olivat saaneet uskon Pyhän Hengen kautta, silloin kun Pyhä Henki tuli heidän sydämiinsä Jeesuksen sanojen myötä. Silloin kun Jeesus oli kutsunut heidät ja saarnannut kansalle maan päällä vaeltaessaan. Nyt Helluntaina oli tullut aika sille mitä Kristus oli luvannut juuri taivaaseenastumisensa edellä. Apostolien tekojen ensimmäisen luvun jakeessa kahdeksan Vapahtajamme lupaa: ”saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee päällenne*, ja tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa, Samariassa ja aina maan ääriin saakka."

Toisena ihmisryhmänä ovat apostolien kanssa yksimielisesti rukouksessa ja anomisessa eläneet muut uskovat. He pysyivät Jumalan sanan kuulossa ja Herran aterian viettämisessä, kuten me täällä tänään. Seurakunnan jäsenet olivat saaneet Pyhältä Hengeltä uskon kohdattuaan Jeesuksen ja heillä oli ensiarvoisen tärkeä paikkansa Jeesuksen lampaina. Heitä apostolit palvelivat, eivätkä suinkaan herroina hallinneet. Näille alkuseurakunnan jäsenille ei olisi tullut mielenkään väittää olevansa apostoleja tai yrittää omia heidän pyhää saarnavirkaansa itselleen. Moni valitettavasti saarnavirkaan Jumalan sanan mukaan kelpaamaton toimii kuitenkin meidän aikanamme näin Herramme suureksi pettymykseksi.

Opetuslasten kanssa alkuseurakuntaan kuuluneet naiset ja muut miehet kuulivat sen mitä nyt tapahtui, mutta Pyhän Hengen valtuutus ei koskenut muita kuin opetuslapsia. Tämän vahvistavat seitsemännen jakeen sanat: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia.” Osa muista Jeesukseen uskovista oli myös muualta kuin Galileasta. Siksi tässä on kyse vain apostoleista ja siitä että he tulivat saarnaviran erityisillä voimateoilla täytetyiksi.

Kolmanneksi meille kuvataan laaja ihmisryhmä, johon kuului juutalaisia monista eri kansoista. Ilmaisulla ”Jumalaa pelkäävät” kuvattiin juutalaiseen uskoon kääntyneitä, mutta taustaltaan ja lähtökohdiltaan pakanakansoihin kuuluneita. Juutalaisuus oli levinnyt vuosisatojen ajan israelilaisten pakkosiirtolaisuuden, kaupankäynnin ja matkustamisen vuoksi monien kansojen pariin. Runsas eri kansallisuuksien kuvaus ei ole kuitenkaan merkityksetön, vaan Pyhä Henki ilmoittaa tässä, miten Hän haluaa kerrottavan Jumalan suurista teoista kaikkien kansojen parissa. Sillä nyt tässä on Jumalan sana uskon saamisesta koko ihmiskunnalle Pyhän Hengen kautta. Vaikka he eivät kaikki edelleenkään ymmärtäneet toistensa kieliä, oli riemu kuitenkin kansoja yhdistävä. Ja se oli sitä kaikkien kansojen kesken, koska ilo pelastuksesta näkyi ja kuului kielestä huolimatta. Mutta se ilo oli ja on yhä erityinen myös jokaisen kieliryhmän sisällä. Ymmärrämme sen sanoista ”kuulemme heidän puhuvan meidän kielillämme Jumalan suuria tekoja”. Samoja kieliä puhuvat riemuitsivat näin yhdessä.

Koko ihmiskunnalla oli alussa yksi kieli ja yksi puhetapa. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 11 on kerrottu siitä, miten ihmiset yrittivät rakentaa Baabelin tornin taivaaseen asti ylpeytensä ja itseriittoisuutensa merkiksi. Ihmiskunta osoitti tällä yrityksellään syntisen halunsa pärjätä ilman Jumalaa ja osoittaa mahtinsa Hänelle. Kaikkivaltias kuitenkin sekoitti ihmisten kielen antaen meille monet kielet. Näin Baabelin tornin rakentajat eivät enää ymmärtäneet toisiaan ja rakennustyö jäi kesken. Jumala teki tämän suojellakseen ihmiskuntaa. Samoin Hän oli tehnyt myös paratiisista kartoittamisessa, kun ihmiset olivat rikkoneet Jumalan käskyn ja syöneet paratiisin keskellä olevasta puusta. Jumala karkotti ihmiset paratiisista, jotta he eivät olisi syöneet myös elämän puusta ja eläneet niin iankaikkisesti lankeemuksen tilassa.

Mutta nyt Jumala yhdisti jälleen. Kun Hän oli Baabelin tornia rakennettaessa erottanut kielet, niin tässä epistolassamme on vakuutus siitä, miten Hän yhdistää kansakunnat yhteisen uutisen alle. Kansojen kielet eivät olleet edelleenkään yhtä, eivätkä ne tule olemaankaan maailmanloppuun saakka, mutta ilosanoma on nyt yksi ja yhteinen ja se yhdistää sen uutisen vastaanottaneet yli kieli- ja kansallisuusryhmien.

Viimeisenä on vielä neljäs ihmisryhmä – Nuo ”toiset”, jotka sanoivat pilkaten: ”He ovat täynnä makeaa viiniä.” Tästä epäuskoisesta ihmiskunnasta Pyhä Henki kaikki pelastuvat kutsuu ja siksi heidän pariinsa Hän nyt lähetti apostolit. Kaikki pilkkakin on syntiinlankeemuksemme seurausta. Houkutellessaan ihmiset syntiin paholainen pilkkasi Jumalaa ja Hänen tahtoaan, ja sai ihmiset lankeamaan samaan. Ja siksi Jeesus valmisti omansa kantamaan tätä epäuskoisen maailman pilkkaa. Kallis Ystävä, et enää uskosi myötä kuulu tähän ryhmään. Sillä meidän on kavahdettava Jumalan ja Hänen sanansa pilkkaa.

Niin tapahtuu myös silloin, jos kielilläpuhumisesta opetetaan väärin. Koulujakäymättömien ja kielitaidossa oppimattomien miesten saama vieraidenkielten osaaminen oli Jumala antama ainutkertainen armolahja ja ihme alkuseurakunnalleen. Apostolit puhuivat tietoisesti ja hereillä ollen, eikä hurmos- eikä unitilassa. He ymmärsivät mitä tapahtui ja toimivat Pyhän Hengen opettamina ja opastamina. Tämä vierailla mutta tunnetuilla kielilläpuhuminen tapahtui Pyhän Hengen vaikutuksesta apostolien työn käynnistämiseksi ja vain alkuseurakunnan aikana. Siksi siitä ei saa tehdä ehtoa eikä merkkiä myöhempien aikojen tai nykyhetken pyhässä saarnavirassa toimimiselle.

Evankeliumi on kaiken ydin

Tulemme saarnan ytimeen ja tärkeimpään sanomaan. Emme ole tarkastelleet ihmisryhmiä millään tavalla korottaaksemme ihmistä, vaan oppiaksemme Pyhän ja Hyvän Jumalan tahtoa ja johdatusta ihmisten pelastamiseksi. Sillä se on totisesti Hänen tärkein halunsa. Kolmiykseys on ainoa Ylistettävä ja ainut Kiitoksen saaja. Siksi uskossamme Häneen hiljennymme huomaamaan, että moni näistä tekstissämme mainituista Jumalaa pelkäävistä oli tullut Jerusalemiin viettämään juutalaisten lainantamisen juhlaa. Jumala oli johdattanut heidät Jerusalemiin ja kutsunut heidät luokseen. Arkoja omatuntoja vaivasi kuitenkin ymmärrys siitä, että he juhlivat jotakin, joka on itsessään pyhä ja täydellinen, koska se on Kaikkivaltiaan Jumalan tahto. – Mutta samalla heitä painoi omantunnon pisto siitä, ettei heidän oma elämänsä, tekonsa ja vaelluksensa täyttäneet Jumalan pyhää lakia.

Onko Sinulla, Kallis Kuulija, samoin? Kannatko huonoa omaatuntoa rikkomustesi vuoksi? Painavatko sinua tekosi ja valintasi? Kuulethan nämä pyhiinvaeltajien sanomat sanat, jotka kuuluvat juuri sinulle, siihen omalle paikallesi, istuin- tai makuusijallesi, täällä Siitamassa tai siellä etäyhteyksien päässä: ”kuulemme heidän puhuvan meidän kielillämme Jumalan suuria tekoja”. Jumalan suuret teot tarkoittavat Hänen Poikansa antamista Uhriksi koko ihmiskunnan syntien edestä. Isä Jumala lähetti Poikansa, Jumala syntyi ihmiseksi. Hän eli täydellisen synnittömän elämän, täytti kaikessa Jumalan lain ja Lähettäjänsä tahdon. Aivan kaikki ihmiskunnan koskaan tapahtuneet, nykyiset ja myös tulevat synnit Hän sovitti. Tuo Jumalihminen, Jeesus Kristus, kärsi ja kuoli edestämme. Mutta Hän on nyt Ylösnoussut ja Isä on ottanut Hänet takaisin luokseen taivaan autuuteen. – Siellä Hän kaiken aikaa rukoilee edestämme ja on lähettänyt luoksemme Puolustajan, Pyhän Hengen. Tätä evankeliumin ilouutista kansat nyt kuulivat apostolien julistavan. Pyhän Hengen vuodattaminen ja apostolien saama valtuutus tapahtui näin pelastuksen ja anteeksiantamuksen sanan julistamiseksi ja omistamiseksi kautta maailman.

Suurta ei ollut, eikä edellään ole, saarnaajien muoto eikä esiintyminen, vaan suurta on sisältö: sydämeen ja omaantuntoon osuva lainsaarna siitä, että olemme jokainen rikkoneet ja poispoikenneet Jumalan tahdosta. Ja samoin sieluun asti kaikuva varmaakin varmempi julistus Jumalan täydestä anteeksiantamuksesta ja armosta Pojassaan. Näin nuo ”Jumalaa pelkäävät” saivat ymmärtää, että kaikki se mikä heidän omaatuntoaan painoi, olikin jo sovitettu ja anteeksiannettu. Heidät, kuten kaikki ihmiset, olikin jo tuolloin lunastettu kuolemasta ja kadotuksesta. Tämä ainutlaatuinen ja kertakaikkinen evankeliumi heillä oli vietävänään kotiin. Ja siitä riittää ilosanomaa aina viimeiseen päivään asti.

Rakas Ystävä, Jumala puhuu sanassaan suuria tekojaan juuri Sinun pelastamiseksi. Kaikki sinun syntisi, rikkomuksesi ja laiminlyöntisi ovat kaikki Kristuksen tähden anteeksiannetut. Taivaallinen Isä lukee sinulle Poikansa tähden hyväksi kaiken autuuden, koko pelastuksen ja täyden laintäyttämisen. Kuulethan siksi rohkaistunein sydämin, miten Kristuksen käskyissä on Jumalan rakkaus. Hän näkee meidät synnin myrskyulapalle joutuneet lapsensa ja tekee kaikkensa vetääkseen meidät seurakuntansa pelastuksen veneeseen. Yhtäkään Hän ei halua jättää syvyyksiin. Kuule Kallis Ystävä myös siksi se sana, jossa Hän nuhtelee ja kurittaa. Sen Hän sanoo vain, jotta saa pitää sinut luonaan, jotta Hän saa sanoa sinua omakseen. Sillä olet totisesti Hänen omansa, koska Hän on jo sinun omasi, sinun Vapahtajasi, sinun Puolustajasi ja Pelastajasi.

Siksi tänään me ylistämme hämmästynein ja kiitollisin mielin Pyhän Hengen kautta Jumalan Ainosyntyistä Poikaa, Jeesusta Kristusta. Ja sinne mihin me menemme, sinne me myös viemme ilosanoman mukanamme. Tässä on Jeesuksen oman lampaan korvan ja suun tuntomerkki. Lampaan vähäisen ääntelyn ei pidä olla suuria puheita. Sillä suurinta on se, kun lammas tunnustaa uskossa Hyvälle Taivaalliselle Paimenelleen apostoli Tuomaksen tunnustuksen sanoin: ”Minun Herrani ja minun Jumalani.” (Joh. 20:28)

Ja tämän Herramme lammas tunnustaa, koska sen korva tunnistaa Hyvän Paimenensa äänen. Häntä se seuraa ja tottelee Häntä. Sillä Kristus sanoo: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni, ja minä tunnen heidät, ja he seuraavat minua. Minä annan heille iankaikkisen elämän, eivätkä he ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on antanut heidät minulle, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.” (Joh. 10:27–29)

Pastori Marko Kailasmaan saarna Helluntaina 28.5.2023 Siitamassa Orivedellä.

Vikaari Vesa Hautala lukee vikaari Dani Puolimatkan saarnan Tampereella 4.1.2015

Ensimmäisenä helluntaipäivänä, II vsk:n epistolateksti

Ja hän [Kristus] tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. Ef. 2:17-22.

Helluntai on Pyhän Hengen vuodattamisen muistojuhla. Pyhä Henki on jumaluuden kolmas persoona, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota Isän ja Pojan kanssa yhdessä kumarretaan ja kunnioitetaan. Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Raamattu kutsuu Pyhää Henkeä "Kristuksen Hengeksi" (1 Piet. 1:11). Pyhä Kolmiykseys ja Pyhän Hengen toiminta ovat suuria salaisuuksia. Ymmärrämme ne syvemmin vasta taivaan autuudessa, missä kaikki arvoitukset ratkeavat. Siihen asti meidän on toistettava Raamatun sanoja ja uskottava ne sellaisinaan, vaikka emme kaikkea ymmärryksellämme tajuaisikaan.

Tekstissämme tulee esille kaksi syytä, minkä vuoksi me ansiottomat syntiset saamme suurella ilolla ja kiitollisuudella viettää helluntaijuhlaa. Ensiksikin Pyhä Henki on kirkastanut meille Kristuksen ja yhä häntä kirkastaa. Toiseksi Pyhä Henki on liittänyt meidät jäseniksi Kristuksen seurakuntaan ja pitää meitä siinä sekä tuo siihen yhä myös uusia jäseniä.

1. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja vie Isän tykö

Tekstimme sanoo: "Ja hän [Kristus] tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Näillä sanoilla Raamattu ilmaisee, kuinka pelastumme eli pääsemme taivaallisen Isän tykö. Se tapahtuu Hengessä, siis hänen työnään, hänen vaikutuksestaan ja hänen voimastaan.

Mutta siitä, mikä Pyhän Hengen virka on ja kuinka hän sitä toteuttaa, ihmisillä ei ole käsitystä, elleivät he ole oppineet sitä Raamatusta. Luonnollinen ihminen näet yleensä pitää koko Pyhän Hengen tointa tarpeettomana tai luulee sen koskevan ajallisia asioita. Ajatellaan, että ihmisellä on asiat riittävän hyvin, jos hänellä on terveyttä ja hyvinvointia sekä jos ulkonainen rauha vallitsee maailmassa. Mutta siinä ei ole sinänsä mitään hengellistä. Siihen ei tarvittu Jumalan Pojan ihmiseksituloa eikä Pyhää Henkeä vuodatettu sitä varten. Tosin Vapahtajamme teki ruokkimisihmeitä, paransi sairaita ja herätti kuolleita ja hänen apostolinsa puhuivat vierailla kielillä ja parantumisia tapahtui Pyhän Hengen toimesta. Mutta niiden tarkoitus ei ollut vapauttaa työstä ja ruoanlaitosta eikä tehdä tarpeettomaksi lääkärintointa ja terveyshuoltoa. Niillä vahvistettiin tuona suurena murrosaikana Jumalan sana, kun ahtaista juutalaisista oloista siirryttiin maailmanlaajuiseen evankeliumin julistukseen. Ihmeiden tarkoitus ei ollut tehdä ihmisistä ihmeiden tavoittelijoita, vaan saada heidät kuulemaan apostolista julistusta siitä, että Messiaan aika oli tullut ja että vanha juutalaisen synagogakirkollisuuden aika oli ohi, uusi kristillisen seurakunnallisen kokoontumisen aika apostoleitten saarnan ympärille oli koittanut.

Tekstimme puhuu nimenomaan meille Jumalan sanan julistuksesta Pyhän Hengen toiminnan välineenä. Se sanoo, että Kristus "tuli ja julisti rauhaa" ja että Kristuksen seurakunta on apostoleitten ja profeettojen perustukselle rakennettuja. Tämä kaikki on tapahtunut ja tapahtuu "Hengessä". Muissa kirjeissään ja myös tässä Efesolaiskirjeessä apostoli on perusteellisesti opettanut Kristuksen työstä. Lyhyessä tekstikohdassamme hän ilmaisee vain hänen työnsä lopputuloksen, rauhan. Tällä hän ei tarkoita maallista rauhaa, vaan sitä rauhaa, jonka Kristus sai aikaan Jumalan ja ihmiskunnan välille lepyttämällä ja sovittamalla ihmisten synnistä johtuneen Jumalan vihan. Kun Kristus tuli, hän ei ainoastaan uhrannut itseään sovitusuhriksi, vaan hän myös opetti eli julisti evankeliumia. Hän kuulutti, että otollinen aika ja riemuvuosi oli koittanut. Hän hankki meille vangituille vapauden, meille tuomituille armahduksen ja meille Jumalan vihollisille rauhan Jumalan kanssa. Sitä, minkä hän lunastustyöllään hankki meille syntisille, hän myös julisti. Tätä rauhaa julistivat enkelit jouluyönä. Ja kun Kristus aloitti julkisen toimintansa, hän saarnasi Herran otollista vuotta eli evankeliumia taivasten valtakunnasta.

Kun sodassa oli saavutettu voitto, sanansaattaja lähti taistelutantereelta kuuluttamaan kansalle, että voitto oli saatu ja rauhan aika oli koittanut. Tätä viestiä sanottiin ilosanomaksi eli evankeliumiksi. Näin profeetta Naahum kirjoittaa: "Katso, jo ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa." (Naah. 1:15). Ja profeetta Jesaja kirjoittaa: "Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: 'Sinun Jumalasi on kuningas!'" (Jes. 52:7) Evankeliumi on siis sanoma jo saavutetusta voitosta ja jo koittaneesta rauhasta.

Kristuksen voitto oli niin varma, että hän saattoi julistaa sitä jo koko julkisen toimintansa ajan. Jopa se oli niin varma, että kaikki edeltäneet sukupolvet saivat uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi tulevan Messiaan nimessä.

On hyvin tärkeä havainto, että Pyhä Henki vaikuttaa siinä sananjulistuksessa, jossa ilosanomana julistetaan Kristuksen jo saamaa voittoa ja jo koittanutta rauhaa ihmiskunnan ja Jumalan välillä. Me emme siis saa tätä rauhaa aikaan teoillamme. Se on jo tehty. Jumalan viha on jo sovitettu ja Jumala on jo meille leppynyt. Me emme lepytä Jumalaa katumusharjoituksilla, pyhiinvaelluksilla emmekä muillakaan teoillamme. On vain yksi teko, joka on lepyttänyt Jumalan vihan, ja se on Kristuksen sovitusteko. Missä tätä Kristuksen tekoa julistetaan ja ihmisteot torjutaan, siellä toimii Pyhä Henki. Niin hän ottaa Kristuksen omasta ja jakaa meille. Missä tälle Kristuksen teolle ei anneta täyttä arvoa ja merkitystä, vaan missä pelastukseen sekoitetaan ihmisen omiakin tekoja, sellaisessa julistuksessa ei toimi totuuden Henki, vaan paha henki.

Tätä valmista, kertakaikkista pelastusta Kristus julisti juutalaisille ja sitä hän julistaa sanassaan myös meille pakanasyntyisille. On vain yksi evankeliumi, sama kaikille kansoille. Siinä Pyhä Henki todistaa voimallisesti ja vaikuttaa uskoa Kristukseen ja rakkautta. Tähän evankeliumin todistukseen kuuluvat sen kaikki muodot: sana luettuna, kuultuna, muisteltuna, laulettuna ja ripissä, pyhä kaste ja pyhä ehtoollinen. Kaikki nämä julistavat ja lahjoittavat meille sen rauhan, jonka Kristus teki ja joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Ja tässä evankeliumissa vaikuttaa Pyhä Henki, niin ettei se valu heti pois kuten hanhen selkään kaadettu vesi, vaan vaikuttaa sydämissä uskoa ja luottamusta Jumalan armoon, vieläpä todella uudistaa sydämemme oikeaan kristilliseen rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

2. Pyhä Henki liittää meidät jäseniksi Kristuksen seurakuntaan

Tekstimme sanoo: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." Koko tämän suurenmoisen asian tekstimme sanoo tapahtuneen "Hengessä". On Pyhän Hengen työ, että saamme yhdessä toisten uskovien kanssa kuulua Kristuksen seurakuntaan.

Vanhan liiton aikana pakanat olivat vieraita ja muukalaisia. He olivat Jumalan seurakunnan ulkopuolella. Mutta ensimmäisestä helluntaista lähtien alkoivat "pakanain ajat" (Luuk. 21:24), jolloin heille oli julistettava Jumalan sana. Apostoli Pietari oppi tämän Korneliuksen luona. Siitä Apostolien teot kertovat näin: "Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: 'Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?' Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen." (Apt. 10:45-48) Pietari puhui heille Kristuksesta ja sanoi: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." (Apt. 10:43).

Tällä tavoin Pyhä Henki osoitti Pietarille ja muille, että uusi aikakausi oli koittanut, kun Kristus oli saattanut työnsä päätökseen ja käskenyt julistaa evankeliumia kaikille kansoille lähtien Jerusalemista. Mekin saamme olla varmoja tämän Korneliuksen tapauksen nojalla siitä, että siellä missä evankeliumin ilosanoma Kristuksen täytetystä työstä ja syntien anteeksisaamisesta hänen nimessään kaikuu puhtaana ja täytenä, siellä Pyhä Henki toimii. Hän tuo meidät ennen vieraat ja muukalaiset, ei vain jonnekin pakanain esipihaan lähettyville, vaan itse Jumalan temppelin rakennukseen sen eläviksi kiviksi eli todellisiksi jäseniksi Kristuksen seurakuntaan.

Kun Kristus lähetti apostolinsa julistamaan syntien anteeksisaamista nimessään, hän puhalsi Hengen merkkinä heidän päällensä ja sanoi: "Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt." (Joh. 20:23) Ja jotta opetuslapset ymmärtäisivät Pyhän Hengen hengeksi eivätkä etsisi häntä jonakin kouriintuntuvana, ulkonaisena, ajallisena, aistittavana asiana, hän sanoi: "Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" (Joh. 20:29)

Kun uskomme Herraan Kristukseen Jeesukseen, olemme "pyhien kansalaisia" ja "Jumalan perhettä". Pyhä Henki antaa meille täydet kansalaisoikeudet taivasten valtakuntaan. Emme ole hengellisiä venepakolaisia ilman minkään maan passia, vaan Pyhä Henki on jo pyhässä kasteessa sinetöinyt meille taivasten valtakunnan kaikki kansalaisoikeudet. Ne eivät ole vähäiset. Jo nyt olemme uskon kautta siinä valtakunnassa ja meillä on pääsy sinne myös näkemisessä viimeisenä päivänä. Kun olemme Jumalan perhettä, meillä on koti siellä, missä Jumala asuu. Ja hän asuu toisaalta ylhäisessä taivaassaan kirkkaudessa ja toisaalta myös temppelissään täällä maailmassa eli seurakunnassaan. Niin meillä toisaalta on taivaskoti, jonne saamme kuollessamme siirtyä, ja meillä on myös hengellinen koti täällä maailmassa, Kristuksen seurakunta, jossa taivaan Isä pitää meistä erityisesti hengellistä huolta.

Vaikka Pyhä Henki on näkymätön, jota emme voi aistein tavoittaa, ja vaikka Kristuksen seurakuntakin on näkymätön, niin Pyhän Hengen toiminnalla ja Kristuksen seurakunnalla on varmat ulkonaiset tuntomerkit, joiden perusteella tiedämme, mistä voimme etsiä seurakuntaa, tuota Pyhän Hengen luomusta, ja mistä sen varmuudella löydämme. Nämä tuntomerkit ovat ne välineet, joilla Pyhä Henki vaikuttaa ja ylläpitää uskon, siis sana ja sakramentit.

Pyhä Henki on totuuden Henki, joka ei rakasta valhetta, väärää oppia eikä viihdy sen seurassa. Mutta missä evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit jaetaan Kristuksen asetuksen mukaan, siellä on varmasti Kristuksen seurakunta. Löytääksemme tämän Pyhän Hengen luomuksen ja siihen uskollisesti pitäytyäksemme, meidän tulee etsiä puhdasta Jumalan sanaa ja oikeita sakramentteja ja karttaa kaikkea väärää oppia. Tällainen oikein opettava kirkko oli apostolien aikana se kirkko, johon apostolit kuuluivat. Sitten varsin nopeasti, mutta ei kuitenkaan taisteluitta, kirkkoon pesiytyi monenlaisia vääriä oppeja ja tarvittiin luterilainen uskonpuhdistus, jotta voitiin palata apostoliseen seurakunnallisuuteen. Sitten luterilaiset kirkot turmeltuivat ja syntyi tunnustuksellisia luterilaisia kirkkoja, jotka palasivat luterilaiseen perintöön.

Aina suuret massat ovat jääneet puhdistuksen ulkopuolelle. Apostolisena aikana juutalaisten perinteinen synagogakirkollisuus oli apostolisia seurakuntia kooltaan merkittävämpi ja käsitti pääosan juutalaisista. Sitten paavikirkko oli sekä alueellisesti että jäsenmäärältään huomattavasti suurempi kirkko kuin ne kirkot, joihin uskonpuhdistus tuli. Taasen ns. luterilaiset valtio- ja kansankirkot olivat moninkertaisesti tunnustuksellisia luterilaisia kirkkoja suuremmat. Toteutui Jeesuksen sana laveasta ja kaidasta tiestä. Laveaa tietä kulkevat suuret massat, kaidan tien löytävät vain harvat. Pyhä Henki vie kaidalle tielle ja johdattaa totuuden löytämiseen ja erottamaan totuuden ja valheen, armon opin ja teko-opin. Ihmisen oma henki pitää lavealla tiellä ja tekee hänet kaikkiruokaiseksi ja kumman suvaitsevaiseksi ja saa hänet panemaan syrjään siihen kuuluvan Raamatun opetuksen.

Kun Pyhä Henki johdattaa meidät totuuden tuntoon, hän ennen kaikkea johdattaa Kristuksen tuntemiseen. Opimme tuntemaan hänen kärsimyksensä ja kuolemansa meidän syntiemme sovituksena. Hän on kulmakivi, pääasia, rakentuessamme Jumalan huoneeksi, hänen pyhäksi temppelikseen. Häneen turvaamme. Hänessä olemme löytäneet omantunnon rauhan syntiemme anteeksisaamisessa. Pyhän Hengen virka on johdattaa meidät tuntemaan Hyvä Paimen ja pitää meidät hänen seurassaan. Pyhää Henki asettaa uskollemme Kristuksen perustukseksi. Muuta perustusta ei ole eikä voi olla.

Ymmärtäkäämme siis Pyhän Hengen virka siten, että Kristus pysyy uskomme perustuksena apostolien ja profeettojen opettamana.

Markku Särelä

Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 6.5.2012 Siitamajalla

 Pastori Kimmo Närhin saarna Raamattuleirin 2013 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

Pastori Marko Kailasmaan saarna
raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla 9.7.2023

Pastori Markku Särelän saarna 21.3.2021

Pastori Vesa Hautalan saarna 3.3.2019 Tampereella

Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli vaientanut saddukeukset, he kokoontuivat yhteen, ja eräs heistä, lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten: "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki Laki ja Profeetat." Fariseusten ollessa koolla Jeesus kysyi heiltä  sanoen: "Mitä arvelette Kristuksesta? Kenen poika hän on?" He sanoivat hänelle: "Daavidin." Hän sanoi heille: "Kuinka sitten Daavid Hengessä kutsuu häntä Herraksi, sanoen: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes panen vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi.' Jos siis Daavid kutsuu häntä Herraksi, kuinka hän on hänen poikansa?" Kukaan ei voinut vastata hänelle sanaakaan, eikä siitä päivästä lähtien yksikään uskaltanut kysyä häneltä enää mitään. (Matt. 22:34–46)

”Rakasta, ja tee mitä tahdot”

”Rakasta, ja tee mitä tahdot”. Näin saarnasi kerran kirkkoisä Augustinus. Näin tuskin voi sanoa kenelle tahansa kadulla, sillä hän käsittää sen helposti hyvin eri tavalla, kuin Augustinus tarkoitti. Kaikki, mitä nimitetään rakkaudeksi, ei ole oikeaa rakkautta. Mutta kaikki, mikä on Jumalan tahdon mukaista, on oikeaa rakkautta. Rakasta Jumalaa, ja tee mitä tahdot.

Jos tahtoasi ohjaa rakkaus Jumalaan, se, mitä tahdot, on Jumalan tahdon mukaista. Siinä on koko laki. Kaikki muu laissa selittää ja selventää, mitä tämä merkitsee. Kun rakastamme Jumalaa, etsimme hänen tahtoaan siinä, mitä teemme. Kun rakastamme Jumalaa, tiedämme, että hänen tahtonsa on hyvä, ja yhdymme siihen. Siksi tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

Entä käsky rakastaa lähimmäistä? Rakkaus Jumalaan vie väistämättä myös lähimmäisenrakkauteen, sillä Jumala rakastaa kaikkia. Jos joku sanoo: "Rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija. (1 Joh. 4:20) Niinpä toinen, tämän vertainen käsky on: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’.Kun huomioimme ensimmäisen, suurimman käskyn: rakasta Jumalaa yli kaiken, voimme sanoa myös toiminnastamme lähimmäistä kohtaan: ”rakasta, ja tee mitä tahdot”. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen tähden rakkaus on lain täyttämys, kirjoitti Paavali. (Room. 13:10)

Rakkaus Jumalaan toimii myös ohjeena, kun mietit, mikä olisi oikea tapa toimia. Mieti siinä, mitä teet, onko rakkaus Jumalaan etusijalla, tai eihän toimintasi ainakaan ole Jumalan rakastamista vastaan – me syntiset kun emme aina löydä itsestämme niin puhdasta mieltä, että rakkaus Jumalaan olisi tekojemme ensimmäisenä motiivina. (Tai edes toisena.)

Niin, miksi teemme, mitä teemme? Mikä meidän ajatteluamme ja toimintaamme ohjaa? Rakastammeko Jumalaa kaikesta sydämestämme, sielustamme ja mielestämme, ja lähimmäistämme niin kuin itseämme? Meille on annettu laki, joka on yksinkertainen, hyvä ja kaunis. Silti emme useinkaan näe itsessämme sitä, mitä tämä laki vaatii. ”Rakasta, ja tee mitä tahdot” – mutta me emme rakasta. Näemme, että kaikki olisi paremmin, jos aina rakastaisimme. Silti emme aina tee niin. Jos meitä katsoo ilman Jumalan armoa, olemme toivottoman kieroutuneita olentoja, surullisen kaukana siitä, mitä voisimme olla ja mitä meidän olisi tarkoitus olla, kuitenkin oman vääntyneen tahtomme vuoksi. Se vie meidät kadotukseen.

Älä siis torju armoa. Et halua, että Jumala katsoo sinua ilman sitä. Voimme valita ylpeyden ja erillisyyden, jossa emme tunnusta syntisyyttämme emmekä ota vastaan anteeksiantamusta. Mutta Jumala on valmistanut meille parempaa, turvapaikan Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus, Jumalan Poika ja ihminen, rakasti; hän oli sitä, mitä meidän kuuluisi olla. Hän täytti meidän tähtemme lain kaksi suurta käskyä rakastamalla Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään. Hän rakasti meitä aina ristin kuolemaan asti. Hän tuo meille Jumalan rakkauden ja armon. Kun uskomme häneen, saamme anteeksi. Ja alamme tullahänen kaltaisikseen, niin että lopulta meistä tulee sellaisia, kuin meidän tuleekin olla. Häntä seuraten opettelemme nyt rakastamaan. Ja kerran tuo rakkaus tulee täydelliseksi.

Mitä rakkaus on?

Mitä rakkaus käytännössä on? Se on tekoja: rakkaus, joka ei ilmene millään tavoin teoissa, vaikka siihen olisi mahdollisuus, on teeskentelyä. Apostoli Johannes kirjoitti: Jos nyt jollakin on aineellista hyvää ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus pysyy hänessä? Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.(1 Joh. 3:17–18)

Raamatussa puhutaan paljon rakkauden teoista. Minun oli nälkä, ja annoitte minulle syödä, minun oli jano, ja annoitte minulle juoda, olin vieras, ja otitte minut huoneeseenne. Olin alaston, ja vaatetitte minut, sairastin, ja kävitte minua katsomassa, olin vankilassa, ja tulitte luokseni. (Matt. 25:35–36) Uuden testamentin kirjeiden huoneentaulut opettavat, miten osoittaa rakkautta elämällä Jumalan tahdon mukaan erilaisissa kutsumuksissamme, äiteinä, isinä, työntekijöinä, opiskelijoina jne.

Mutta pelkkä teko sinänsä ei vielä ole rakkautta. Sama ulkoinen teko voi olla rakkautta tai vihaa. Roomalaiset sotilaat eivät kohottaneet Jeesusta ristille rakkaudesta. Mutta Isä Jumala kohotti Poikansa ristille rakkaudesta. Rakkaus on asenne ja tarkoitus, joka teon takana vaikuttaa. Mutta tämän asenteen ja tarkoituksen täytyy ilmetä teoissa, jos se on mahdollista, sillä muuten se ei ole aitoa.

Apostoli Paavali kirjoitti tuttuja luonnehdintoja rakkaudesta: Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei ärsyynny, ei muistele pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaikki se kestää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.(1 Kor. 13:4–7)

Jumala on rakkaus

Rakkaus on Jumalasta. Jumala on rakkaus. Raamatussa ei sanota mistään muusta asiasta tällä tavalla. Usko on Kirjoituksissa tärkeä, ja toivo on keskeinen osa kristillistä uskoa, mutta Jumala ei ole usko eikä Jumala ole toivo, vaan Jumala on rakkaus. Jumala näkee kaiken, joten hänellä ei ole uskoa erotettuna näkemisestä. Jumalan yläpuolella tai rinnalla ei ole ketään, johon hän panisi turvansa, joten hänellä ei ole uskoa luottamuksena ja turvautumisena, kuten meillä. Meille toivo on tulevan hyvän kärsivällistä odottamista. Jumala taas on ajan tuolla puolen, ja kaikki, mitä hän tahtoo, toteutuu, joten hän ei toivo kuten me.

Mutta Jumala rakastaa. Ja se on niin olennainen osa sitä, millainen Jumala on, että Raamatussa sanotaan: ”Jumala on rakkaus.”

Augustinus sanoi tästä aiheesta saarnatessaan, että jotkut ihmiset kuvittelevat mielessään Jumalan kaikkialle ulottuvana valona, toiset ehkä näkevät ajatuksissaan kunnianarvoisan vanhan miehen. Mutta tällaisten sijasta meidän tulisi ajatella rakkautta, kun mietimme, millainen Jumala on. Rakkaudesta ei voi tehdä kuvaa. Sillä ei ole hahmoa, jota voisi koskea, tai muotoa, jonka voisi nähdä. Kuitenkin me tunnemme ja tunnistamme rakkauden, kun näemme sen. Näemme sen rakkauden teoissa, mutta emme kuitenkaan voi sanoa, että rakkaus olisi yhtä kuin nuo teot, vaan se on jotain enemmän. Samaan tapaan näemme Jumalan hänen teoissaan, mutta kuitenkaan hän ei ole sama kuin nuo teot. Ja rakkaus on Jumalan teko. Kaikki oikea rakkaus on häneltä ja kertoo meille hänestä. Millainen Jumala on? Hän on rakkaus.

Mutta Jeesus opettaa evankeliumitekstissä, missä ihmiset ainutlaatuisella tavalla todella voivat nähdä Jumalan. Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni. Messias, Kristus, on Daavidin Poika, mutta Jumalan vertainen, Jumalan Poika.

Emme me silmillämme näe Jeesuksen jumalallista luontoa, mutta me näemme hänessä ihmisen, joka on Jumala. Näemme Jumalan Pojan kasvot, ihmiskasvot, ja niin me näemme Jumalan. Jeesus on yksi persoona niin, että hänen ihmiskasvonsa ovat Jumalan kasvot, hänen ruumiinsa on Jumalan ruumis, hänen sanansa Jumalan sanoja ja tekonsa Jumalan tekoja.

Kristuksessa me näemme Jumalan rakkauden. Laki käskee rakastaa. Mutta evankeliumi antaa rakkauden. Se näyttää meille sen rakkauden, jolla Jumala on rakastanut maailmaa. Tämä rakkaus pelastaa meidät rakkaudettomat. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainosyntyisen Poikansa maailmaan, että eläisimme hänen kauttaan. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa syntiemme sovitukseksi. (1 Joh. 4:9–10) Tämän rakkauden tuntemisesta me saamme rakkauden. Itse tällä tavalla rakastettuina voimme osoittaa rakkautta toisillemme – olemalla ”kärsivällisiä, pitkämielisiä, lempeitä” jne. sekä tekemällä rakkauden tekoja.

Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. Room. 5:1-11.

Hyvä omatunto ja rauha Jumalan kanssa ovat suuri siunaus, kun taas paha omatunto on raskas taakka. Kun ihminen on päässyt rauhaan Jumalan kanssa, silloin hän voi elää onnellisena. Silloin voi myös kerran autuaasti kuolla ja nukahtaa levollisena Kristuksen haavojen suojaan. Mutta jos omatunto soimaa eikä ihminen löydä suojaa Jumalan lain tuomioita vastaan, silloin on tuskallista elää ja hirvittävää kuolla, kuten Raamattu sanoo: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." Hebr. 10:31. Tekstimme osoittaa meille, keillä on rauha Jumalan kanssa, mihin se perustuu ja miten se saadaan.

1. Keillä on rauha Jumalan kanssa

"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa", apostoli kirjoittaa ja osoittaa siten, että tämä rauha on uskovilla. Maailma on täynnään erilaisia uskovia, mutta Paavali ei tarkoita heitä kaikkia. Maailmassa on monenlaisia uskontoja ja lahkoja, joiden kannattajat yrittävät löytää sisäisen rauhan ponnisteluillaan, mutta eivät löydä. Ja jos ajaksi kuvittelevatkin, että se löytyi, niin se ei kestä, sillä omatekoinen rauha ei kestä pahan omantunnoin tosiasian edessä. Apostoli Paavali ei ole sitä mieltä, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi riippumatta siitä, millainen tämä usko on, vaan hän määrittelee tarkasti sen uskon sisällön, joka antaa todellisen rauhan Jumalan kanssa. Rauha on niillä, jotka ovat uskosta vanhurskaiksi tulleet. Vanhurskas on se, joka on Jumalalle otollinen, hänelle kelpaava, sellainen, joka ei joudu tuomittavaksi Jumalan pyhän ja vanhurskaan tuomioistuimen edessä, sellainen, jonka synnit oivat anteeksiannetut Kristuksen nimessä. Tällaisia syntiset ihmiset eivät voi olla ilman syntien anteeksiantamusta, vaan tekstimme sanoo, että he ovat tulleet vanhurskaiksi. He ovat siis ennen uskoon tuloaan olleet epävanhurskaita, sellaisia, jotka eivät kelvollisia Jumalalle, mutta nyt he ovat vanhurskaita.

Tämän tärkeän muutoksen toi mukanaan usko Kristukseen Jeesukseen. "Koska me olemme siis uskosta vanhurskaiksi tulleet", sanoo apostoli. Usko on ihmisen omien yritysten, ponnistelujen ja tekojen vastakohta. Raamattu asettaa pelastumisen uskon kautta teoista pelastumisen vastakohdaksi. Se sanoo: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." Ef. 2:8-9. Ja toisessa paikassa: "Mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista." Gal. 2:16. Näissä kohdissa monin sanoin osoitetaan, että pelastus on Jumalan lahja ja että se on pelkkää armoa eikä ihmisen ansiota. Ja samalla apostoli tuo esille, että tämä lahja on Kristuksessa Jeesuksessa. usko kohdistuu häneen. Tuossa lyhyessä kohdassa apostoli sanoo kolme eri kertaa uskon kohdistuvan Kristukseen.

Haluathan omata rauhan Jumalan kanssa? Sen saadaksesi sinun tarvitsee siis uskoa Jeesukseen Kristukseen. Mutta ehkä kysyt, mitä tämä uskominen on. Meille onkin tärkeätä, että tiedämme, mistä uskomisessa on kysymys.

Uskossa on kaksi puolta: turvautuminen ja vastaanottaminen. Ensiksikin usko on turvautumista siihen, että Jumala on leppynyt vihassaan meitä kohtaan ja on antanut syntimme anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Samalla usko etsii ja löytää lohdutuksen ja rauhan Jeesuksen suorittamasta sovitustyöstä.

Samalla kun usko turvautuu Kristuksen ansioon, se ottaa vastaan ne hengelliset lahjat, jotka Kristus on meille ansainnut. Jumala tarjoaa ja antaa ne armossaan meille evankeliumissa. Nämä lahjat ovat syntien anteeksiantamus eli vanhurskaaksi lukeminen Jumalan edessä, iankaikkinen elämä ja autuus. Niihin kuuluvat myös ne lahjat, jotka liittyvät uskoon sen aivan välittöminä seurauksina eli syntyminen Jumalan lapseksi, omantunnon rauha ja autuuden ilo.

Usko kohdistuu siis evankeliumiin eli siihen riemulliseen ilosanomaan, että Kristus on jo tehnyt meidän edestämme kaiken, mitä syntiemme sovitus vaati. Evankeliumi tarkoittaa Jumalan armollisia, ehdottomia lupauksia sanassa ja sakramenteissa, siis myös kastetta ja ehtoollista.

Se usko, josta tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä, ei siis tarkoita jotakin tietynlaista kampausta ja pukeutumista tai ruumiillisen terveyden ja hyvien päivien etsimistä ihmeistä, vaan kysymys on siitä, kuinka syntinen ihminen pääsee rauhaan pyhän Jumalan kanssa, eli siitä, kuinka saamme pahan omantunnon tilalle hyvän omantunnon. Usko koskee jumalasuhdetta, omaatuntoa. Uskon kautta syntyy yhteys Jumalaan ja omaantuntoon tulee Jumalan rauha. Tämä hengellinen, taivaallinen hyvä annetaan meille yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen, ei millään muulla tavalla.

Katsokaamme nyt tarkemmin,

2. Mihin rauha Jumalan kanssa perustuu


Tekstimme sanoo tästä: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." Synti oli tuonut päällemme Jumalan vanhurskaan, oikeutetun vihan. Kuitenkin Jumala rakasti meitä, mutta hänen vanhurskautensa esti häntä antamasta meille anteeksi syntejämme ja tuota kaikenaikaista syntisyyttämme ilman synnin sovittamista. Me emme sitä pystyneet itse tekemään, koska olimme, kuten tekstimme sanoo, syntisiä, jumalattomia ja siihen voimattomia eli heikkoja.

Kun tekstimme käyttää meistä sanoja 'syntinen', 'jumalaton' ja 'heikko', se puhuu yleispätevästi. Se ei puhu meistä suhteessa toisiimme, vaan se puhuu meistä kaikista Jumalan edessä. 'Syntisiä' ovat ne, jotka ovat rikkoneet Jumalan tahdon, hänen käskynsä. 'Jumalattomia' ovat ne, joilla ei ole yhteyttä Jumalaan, vaan jotka ovat luonnostaan kapinassa Luojaansa vastaan. 'Heikkoja' eli voimattomia ovat ne, joilta itseltään puuttuu kokonaan voima itse lunastaa itsensä ja maksaa syntivelkansa. Nämä sanat tässä yhteydessä eivät tarkoita siis erityisen syntisiä ja jumalattomia ihmisiä eivätkä heikot ihmiset ole tässä vahvojen ihmisten vastakohta, vaan nämä sanat tarkoittavat kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat Jumalan edessä.

Tässä oli meille ihmisille ratkaisematon ongelma. Kuinka Jumala, joka toisaalta sanoo olevansa ihmisiä kohtaan rakkaus, voi antaa anteeksi, kun hän sanoo olevansa myös vanhurskas ja vihaavansa syntiä ja synnin tekijää? Eihän hän voi toimia omaa olemustaan vastaan? Jos hän rakkaudessaan antaisi anteeksi ilman että synti sovitetaan, hän ei olisi vanhurskas. Ja jos hän ei säälisi ihmisraukkaa ja antaisi anteeksi, hän ei olisi rakkaus.

Tämän ongelman Jumala itse ratkaisi. Hän lähetti oman pyhän, vanhurskaan, synnittömän Poikansa meidän edesvastaajaksemme, meidän sijaamme, veljeksemme ja Välimieheksemme kärsimään meidän rangaistuksemme ja kantamaan vanhurskaan vihansa meidän edestämme. Näin Jumala rakasti meitä ja oli samalla vanhurskas tinkimättä mitään pyhän tahtonsa vaatimuksista.

Rauha Jumalan kanssa perustuu siis sekä Jumalan rakkauteen Kristuksessa että hänen vanhurskauteensa, jonka vaatimukset tulivat täysin täytetyiksi vanhurskaan Kristuksen sovitustyössä. Kun nyt tulemme uskosta Jeesukseen vanhurskaiksi, se on samaa kuin että meille luetaan hyväksi Kristuksen vanhurskaus, joka peittää kaikki meidän syntimme. Tämä on sulaa Jumalan armoa ja puhdasta rakkautta syntistä, jumalatonta, voimatonta ihmisparkaa kohtaan.

Kristuksen sovitustyö lepytti Jumalan vihan, ja niin syntyi rauha Jumalan ja ihmiskunnan välille, kuten pyhä Raamattu sanoo: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." 2 Kor. 5:19. Ja toisessa kohdassa se sanoo Kristuksesta: "Sillä hän on meidän rauhamme." Ef. 2:14. Evankeliumin julistus on itse asiassa sen sanoman saarnaamista uskottavaksi, että Jumala on jo tehnyt rauhan meidän ihmisten kanssa Kristuksessa.

Haluamme vielä kertauksen omaisesti puhua siitä, miten me saamme tämän rauhan.

3. Miten rauha saadaan

Siihen on vain yksi tie, hyvin yksinkertainen tie. Se tie on usko, usko kaiken ihmisen omien tekojen ja ponnistelujen vastakohtana. Tämä tie on niin yksinkertainen, että ihminen pitää sitä mahdottomana eikä halua uskoa. Ihmisellä on piintynyt luulo siitä, että hänen itsekin täytyisi tehdä jotakin. Sen vuoksi Raamattu puhuu siitä, että Jumalan valtakunta tulee ottaa vastaan lapsenomaisella uskolla, estelemättä, järkeilemättä, epäilemättä, mitään Kristuksen tekoon lisäämättä, mitään siitä poisottamatta.

Jos pelastukseen vaadittaisiin jotakin ihmiseltä, se ei enää olisi ihmiselle mahdollinen tie. Saamme olla kiitollisia siitä, että tämä tie on niin yksinkertainen.

Jotta usko olisi mahdollista, Jumala tukkii meiltä kaikki muut tiet. Kun Jumala ilmaisee suuruutensa, pyhyytensä ja ankaruutensa niitä kohtaan, jotka ovat rikkoneet hänen pyhän tahtonsa, hän tavoittaa meidän omantuntomme ja saa sen soimaamaan ja syyttämään meitä synneistämme. Mutta ei riitä se, että Jumala jyrisee meille, vaan hän tekee meille selväksi samalla, millaisen rangaistuksen olemme ansainneet. Jumalan laki ei uhkaa meitä vain nuhteilla, sakoilla, muutaman vuoden vankeudella tai lyhytaikaisella piinalla, vaan olemme ansainneet iankaikkisen helvetin tulen. Saamme kokea todeksi sen, minkä Raamattu sanoo seuraavasti: "Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto." Room. 3.19-20. Näin meillä ei ole millä puolustautua. Suumme suljetaan. Meidän on alistuminen lain tuomioon. Sillä laki tuomitsee meidät siitä, mikä on meidän omaa syntiämme, pahuuttamme ja kapinaamme Jumalaa vastaan sekä samalla myös omaa rakkaudettomuuttamme lähimmäisiämme kohtaan. Selittelyt, puolustelut eivät auta.

Kun olemme maistaneet tätä Jumalan vihan ankaruutta, niin evankeliumi tuo meille jotakin päinvastaista, nimittäin Jumalan rakkauden, hänen armonsa ja hänen anteeksiantonsa Kristuksessa. Evankeliumi tarjoaa sen meille uskottavaksi, vastaanotettavaksi Pyhän Hengen voimasta. Kutsuen, houkutellen ja maanitellen se julistaa: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Se myös varoittaa epäuskosta: "Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen." Joh. 3:18. Sitä, joka uskoo Jeesukseen, ei tuomita kadotukseen, ei tänään eikä tuomiopäivänä.

Lauluntekijä veisaa ihanasti:
Saako tällainen, heikko vaivainen
tulla Jeesus, yhteyteesi?
Saa, kun itse tällaisen Sä lunastit,
kalliin veres tähteni kun vuodatit!
SK 1967 535:3.

Tällaisen vanhurskaan, kaikki syntimme aivan puhtaiksi pesseen Kristuksen, rakkaan Vapahtajamme, kalliin sovintoveren varaan saamme uskossa jäädä ja omistaa rauhan, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi. Amen.

Herramme Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa. Amen.

Markku Särelä

Kynttilänpäivänä. laajennettu Vanhan Testamentin teksti.

Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: "Sinun Jumalasi on kuningas!" Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin. Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden. Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat. Jes. 52:7-11.

Rakkaat kristityt!

Jumalan sanassa verrataan Jumalan seurakuntaa Jerusalemin kaupunkiin, joka oli rakennettu Siionin vuorelle. Usein profeetat valittavat tämän kaupungin kurjaa kohtaloa ja itkevät sen raunioilla. Jeesus on sanonut: "Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:7-8.) Tämä Vapahtajamme sana ilmaisee toisaalta sen, etteivät hänen omansa ole koskaan ilman hänen apuansa, jopa Herra toimittaa heille oikeuden nopeasti, pian. Silti on olemassa erityisiä ahdistuksen aikoja, varsinkin ennen Kristuksen tulemusta tuomiolle. Koemme, että usko käy maailmassa vähiin ja sen mukana myös uskollisuus Jumalan sanalle, Jumalan tahdolle ja hänen asettamilleen järjestyksille. Se usko, jolla tänä päivänä on jotakin julkisuusarvoa, on niin pinnallista, ettei elävällä Jumalalla ole siinä paikkaa. Ihminen asettaa rajat Jumalalle, Jumala ei saa asettaa rajoja ihmiselle. Ihminen sanoo, mitä hän uskoo, Jumala ei saa sanoa, mitä ihmisen tulee uskoa. Ihmisen mielestä Jumalalla ei ole oikeutta vaatia parannusta eikä ole mitään erityisiä kristillisiä elämänmalleja. Jumalanpelko on hävinnyt. Jumalan käskyjä ei kunnioiteta Jumalan käskyinä. Eläminen syntien anteeksisaamisesta jokapäiväisessä mielenmuutoksessa on tuntematonta. Sanalla sanoen: olemme Jerusalemin raunioilla. On kuin profeetta Jeremia kuvaa: "Siionin tiet surevat, sillä juhlilletulijoita ei ole. Kaikki sen portit ovat autioina, sen papit huokailevat, sen neitsyet ovat murheissaan, ja sillä itsellään on katkera mieli." Val.v. 1:4.

Onko jotakin lohdutuksen sanaa niille, jotka tuntevat elävänsä aivan viimeisiä aikoja, niille, jotka ovat raunioitten keskellä, niille, jotka surevat Jumalan seurakunnan tilaa ja läheistensä epäuskoa? Katsokaamme, minkä lohdutuksen tekstimme antaa.

1. Herra lohduttaa kansaansa rauhan sanomalla

"Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: 'Sinun Jumalasi on kuningas!'" Profeetta Jesaja näki Hengessä vuorilla ilosanoman tuojan eli evankeliumin julistajan, jolla oli rauhan ja pelastuksen sanoma. Vanhan testamentin aikana Israel joutui monasti taistelemaan ympäristökansoja vastaan, jotka tahtoivat valloittaa heidän maansa, orjuuttaa kansan, hävittää heidän jumalanpalveluksensa ja pystyttää tilalle epäjumalanpalveluksen. Kun taistelu Herran avulla oli päättynyt voittoon, asiasta saapui kertomaan ensimmäisenä ilosanoman tuoja. Voitto vihollisista merkitsi rauhaa ja pelastusta Israelille. Se oli valtavan ilon aihe.

Tällaiseen voittoon rinnastaa profeetta Jesaja Kristuksen saaman voiton. Evankeliumi kuuluttaa voittoa, joka on jo saatu. Se julistaa rauhaa, joka on jo koittanut. Meidän ei tarvitse emmekä saakaan yrittää itse voittaa vihollisiamme, vaan Kristus on saanut voiton synnistä, kuolemasta ja kiusaajasta. Kristus on tehnyt rauhan. Raamattu sanoo: "Sillä hän (Kristus) on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö." Ef. 2:14-18.

Muistattehan Jeesuksen rauhanjulistuksen? Kun hän oli noussut kuolleista, hän sanoi opetuslapsilleen: "Rauha teille." Se oli ilosanoman julistus Jerusalemin raunioilla. Se on se sana, jonka me saamme antaa toisillemme rohkaisuksi ja lohdutukseksi. Sillä, joka tämän sanan uskoo, on rauha.

Kun olemme evankeliumin sanasta löytäneet rauhan, osaamme antaa arvoa evankeliumin julistukselle. "Vuoria", joilla ilosanoman julistajan jalat ovat, ovat nyt paikalliset seurakunnat, ja niiden paimenet ovat rauhan julistajia. Niinpä onkin ikivanha tapa, että pastori aloittaa saarnansa armoa ja rauhaa Jumalalta toivottaen.

Niin kauan kuin puhdas evankeliumi kaikuu seurakunnassa, on aihetta riemuun. Jumala ei ole hylännyt kansaansa, vaan tekee työtänsä sen keskellä ja kerää valittujansa iankaikkiseen autuuteen. Saamme kokoontua hyvällä omallatunnolla sanankuuloon ja kutsua toisiakin.

2. Vartijat korottavat äänensä

Tekstimme sanoo: "Kuule! Vartijasi korottavat äänensä, kaikki he riemuitsevat, sillä he näkevät silmästä silmään, kuinka Herra palajaa Siioniin. Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin. Herra paljastaa pyhän käsivartensa kaikkien kansojen nähden, ja kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden." Jumala on asettanut kaupunkiinsa vartijoita eli hän on asettanut seurakuntiinsa kaitsijoita. Niin kuin jouluyönä paimenet olivat vartioimassa laumaansa, niin myös seurakuntien paimenten tehtävänä on valvoa ja olla valppaita toimintaan. Heiltä kysytään: "Vartija, mikä hetki yöstä on?" Vartija vastaa: "Aamu on tullut, mutta silti on yö." Jes. 21:11-12.

Lyhytkin yö on pitkä vartiossa. Hetkeksikään ei saa herpaantua. Ja silti vihamies tekee yöllä omaa kylvöään. Jeesuksen sana on tarpeellinen: "Valvokaa, sillä ette tiedä, minä hetkenä Ihmisen Poika tulee." Kun vartijalta kysyttiin, mikä hetki yöstä on, hän vastasi ihmeellisellä tavalla: "Aamu on tullut, mutta silti on yö." Niin, ihana pääsiäisaamu on koittanut. Koko maailmalle Jumala jätti lukematta sen synnit herättämällä Poikansa kuolleista. Kuka tahansa nyt uskoo Jeesukseen, pelastuu eikä joudu tuomittavaksi. Ei tämä ole yötä, vaan kirkas aamunkoitto korkeudesta. "Huutakaa ilosta, riemuitkaa, kaikki te Jerusalemin rauniot, sillä Herra lohduttaa kansansa, lunastaa Jerusalemin." Tämä on jo tapahtunut, lunastus on valmis. Herran Jerusalem ei ole rauniokaupunki, vaan se on Kristus -perustukselle rakennettu ihana Herran asuinsija, jonka kadut ovat puhdasta kultaa ja jonka helmiportit säihkyvät kaikissa sateenkaaren väreissä.

      "Helmiportit meitä johtaa, Meitä johtaa
      Tuonne taivaan kaupunkiin, Kaupunkiin.
      Siellä säihkyin helmet hohtaa, Pyhät kohtaa,
      Häihin päästään taivaisiin!

      Niistä kulkee Herran kansa, Herran kansa
      Vaattehissa valkeissa, Valkeissa.
      Kruunut, palmut, harput heillä.
      Kultateillä Pyhät saavat astua.

      Voitonvirsi Karitsalle, Karitsalle
      Sieltä sitten helkkyin soi, Helkkyin soi,
      Jeesukselle rakkahalle, kalleimmalle,
      Kun hän meille armon toi."   Sk 1967 90:1-3

Profeetta lausuu: "Avatkaa portit vanhurskaan kansan käydä sisälle, joka uskollisena pysyy. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio." Jes. 26:2-4.

Ja kuitenkin täällä on yö: tämän maailman epäuskon yö, raivoavien pimeyden voimien yö. Yö keskellä kirkasta päivää, ja sittenkin päivä, autuuden päivä, keskellä pimeintä yötä.

Tässä yössä vartijoitten tulee korottaa äänensä siihen asti, kunnes Kristus tulee ja iankaikkisuuden aamunkoi yhtäkkiä rävähtää iäiseksi päiväksi. Silloin "yötä ei enää ole oleva" (Ilm. 22:5), ja Herra Jumala itse on meidän valomme.

Niin pyhä, niin puhdas, niin valoisa on Jumalan kaupunki, sillä se on Herran itsensä rakentama. Samoin kuin pelastus on yksin armosta, yksin Jumalan lahja ja hänen tekonsa, niin on myös hänen seurakuntansa yksin Pyhän Hengen luomus. "Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo." Ps. 127:1. Sitä ei voida rakentaa ihmisopilla, vaan vain sillä ilosanomalla, joka tuo meille Jumalan rauhan Kristuksessa jo hankitussa syntiemme anteeksiantamisessa.

3. Riemun kansa, tehkää ero oikean ja väärän välillä

Tekstimme sanoo meille: "Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat."

Mistä on lähdettävä pois? Minne on mentävä? On lähdettävä pois, ei tästä ulkonaisesta maailmasta, vaan epäuskon ja epäjumalanpalvelun harjoituksesta, osallistumisesta väärään kirkolliseen yhteyteen, Jumalan sanan vähättelystä ja halveksimisesta. On puhdistauduttava siitä, mikä on saastaista, ja saastaista Jumalan silmissä on kaikki se, millä hänen valtakuntansa työtä yritetään tehdä sekoittamalla oikeata ja väärää toisiinsa.

On tärkeätä ymmärtää se, ettei epäuskoisella ihmisellä ole voimaa kääntyä Jumalan tykö ja ettei hän ymmärrä parannuksessa vaeltamisen tarvetta.

Mutta ne, jotka ovat tulleet tuntemaan ilosanoman eli evankeliumin, heidän osakseen on tullut jotakin sellaista ihmeellistä, mitä he eivät osanneet odottaa eivätkä kaivata edes unissaan. Pääsimme irti koko syntitaakastamme, koska Kristus otti syntimme pois ristinkuolemassaan. Tämän valmiin pelastuksen saimme uskossa omistaa. Ei tarvinnut etsiä pelastusta omasta parannuksesta, omista teoista, omista ratkaisuista ja suhtautumisista. Kaikki oli pelkkää ansaitsematonta lahjaa, suloista armoa. Silloin oli helppo ottaa vastaan Herran sana: "Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat." Olihan se tosin lihalle vaikeata, sillä Jumalan tiet ovat lihalle aina vastenmielisiä; toisin ei voi olla. Mutta kun uskon asia kirkastui, aloimme vaeltaa Hengessä, kuolettaa lihaamme ja seurata Hyvän paimenemme ääntä. Lapsenomaiselle uskolle kirkkokysymys ei ole vaikea asia.

Kun nyt Suomen kansankirkon kristikansa elää kirkollisessa yhteydessä Anglikaanisen kirkon kanssa ja hyväksyy kirkkonsa kanssa paavikirkon vanhurskauttamisopin, se voi johtua vain yhdestä syystä. Tietämättömyyttä se ei ole - kuin ehkä vain ani harvoilla hyvin, hyvin yksinkertaisilla. Se voi johtua vain siitä syystä, että itse evankeliumi on hukattu. Evankeliumista on heillä jäljellä vanhoja sanontoja, mutta kun väärä evankeliumi tulee rinnalle, sitä ei eroteta oikeasta tuomittavana ja hyljättävänä, vaan sille annetaan olemassaolonoikeutus. Toisin sanoen, vanhoilla sanonnoilla heillä ei ole sama sisältö kuin Raamatun evankeliumilla, joka ei sietänyt vähäisintäkään harhaa rinnallaan. Franz Pieperillä oli tapana sanoa: "Hämärässä kaikki kissat ovat harmaita." Meidän ei siis tarvitse kummeksua sitä, että suuret joukot pysyvät kansankirkossa sen luopumuksesta riippumatta. Jos evankeliumi on hukattu, ihmisellä ei ole tarvetta lähteä sieltä eikä hänellä ole myöskään uskon voimaa lähteä.

Muistathan, että sinä, joka uskot, olet riemun kansaa - viimeisinäkin, näinä suuren ahdistuksen päivinä. Sillä riemu tulee sielun osaksi uskossa ja lujassa toivossa, koska taivaan portit pysyvät auki Kristuksessa. Ahdistus, joka uskovia kohtaa, taas ei ole helvetin pelkoa, vaan se on surua toisten sieluntilan tähden. Se johtaa sanankylvöön ja rukoukseen ja sillä on lupaus: "Herra itse on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä." (Ilm. 7:17.)

Markku Särelä

Pastori Vesa Hautalan saarna 29.5.2016 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 26.6.2011 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 24.10.2021

Teol. kand. Vesa Hautalan saarna 26.8.2012 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 24.5.2020

Pastori Markku Särelän saarna 17.2.2008 Helsingissä

Pastori Markku Särelän saarna

Pastori Vesa Hautalan saarna 1.5.2016 Tampereella

Pastori Vesa Hautalan saarna 6.10.2019 Tampereella

Pastori Markku Särelän saarna Siitamajalla 10.5.2015

Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran epistolateksti

Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.  Room. 5:6-11.

Koko Raamattu on kirja Jumalan armollisesta tahdosta pelastaa ihminen, ihminen, joka kaikilla tahtonsa, järkensä ja tunteensa voimilla panee vastaan ja pyrkii tekemään mitättömäksi Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Niinpä Jumala kootakseen autuaitten lauman veisaamaan pelastettujen kiitosvirttä taivaan kirkkauteen, on antanut meille sekä Lunastajan Jeesuksen että Pyhittäjän Pyhän Hengen.

Lunastajamme on sanonut: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.'" Matt. 23:37-38. Hän myös lupasi Pyhän Hengen ja sanoi hänen virastaan: "Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu." Joh. 16:8-11.

Näistä sanoista käy ilmi, mitenkä rakkaasti Vapahtajamme haluaa koota jokaisen suojaansa, antaa meille syntimme anteeksi ja vaikuttaa sydämissämme pelastava usko. Sitä varten Hän haluaa kiinnittää mielemme siihen lunastustyöhön, jonka hän on tehnyt meitä varten. Siitä tekstimme puhuu meille, ja erityisesti sen valossa haluammekin vastata kysymykseen: Saanko minäkin syntini anteeksi.

1. Tekstimme osoittaa, että Kristus tuli syntisiä pelastamaan

Kun ihminen joutuu Jumalan eteen tilille synneistään, hänellä on syyttävä, paha omatunto. Jumala asettaa ihmisen eteensä ja kysyy: "Mitä olet tehnyt?" (1 Moos. 3:13) Ihminen esittää omat puolustelunsa toiminnalleen, mutta Jumala sanoo: "Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" (1 Moos. 3:11). Jumala asettaa ihmisen sen lain eteen, jonka hän on antanut ihmiselle. Jumalan kysymys, etkö tehnyt toisin kuin minä Sanassani ja käskyissäni sanoin, asettaa ihmisen syntisen paikalle ja tekee kaikki hänen puolustelunsa tyhjän arvoisiksi. Siinä Jumalan puhuttelussa, kun omatunto on herännyt toimintaan, ihminen tuntee, ettei hän kelpaa Jumalalle ja hän pitää syntisyyttään niin suurena ja rikkomuksiaan niin lukuisina, että hän päättelee: 'Armo ei kuulu minulle. Olen liian huono. Minun on ensiksi tultava paremmaksi.' Ja kun hän yrittää tulla paremmaksi, hän pettyy yhä uudestaan ja uudestaan, kun se ei onnistu. Ja kuitenkin Jumala haluaa, että juuri tällainen ihminen, siinä tilassa missä hän on, uskoo rohkeasti Jeesukseen ja turvaa hänen pelastustekoonsa.

Ihminen ei voi kuitenkaan uskoa omasta voimastaan. Siksi syyttävälle tunnolle on osoitettava Jumalan armollisuus Jumalan sanasta, jonka kautta Pyhä Henki vakuuttaa sydämen, antaa uskon ja vahvistaa sitä. Katsokaamme siis tekstiämme ja kuulkaamme kuulevin korvin ja uskovin sydämin, mitä se sanoo, sillä se ei esitä meille erehtyvän ihmisen ajatuksia, vaan se tuo meille Jumalan oman, luotettavan sanan.

Tekstimme puhuu sekä Kristuksesta että meistä. Meitä se sanoo "syntisiksi", "heikoiksi" ja "jumalattomiksi". Lisäksi se kertoo, että olimme "Jumalan vihollisia" silloin, kun tulimme sovitetuiksi Jumalan Pojan kuoleman kautta. Emme siis pystyneet itse itseämme lunastamaan emmekä paremmaksi tekemään.

Mutta vaikka olimme näin onnettomia, pahoja ja kurjia, Kristus kuitenkin suoritti lunastustyönsä ja teki sen meitä varten.

Mitä hän teki?

Siitä tekstimme lausuu seuraavat kolme seikkaa:

- "Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä."

- "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme."

- "... silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta."

Kun siis tunnet itsesi Jumalan pyhän lain edessä aivan kelvottomaksi, huomaat, että juuri tällaisia kelvottomia varten Kristus tuli ja juuri heidän tähtensä hän antoi henkensä syntiemme sovitukseksi ja juuri heitä hän kutsuu luokseen. Jumalan rakkaus Kristuksessa on edellytyksetöntä. Raamattu sanoo Jeesuksesta: "Sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on." Luuk. 19:10. "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." Mark. 2:17.

2. Tekstimme kertoo meille myös, mitä Kristus teki syntisten hyväksi


Tekstimme sanoo Kristuksen työstä: "Kuoli syntisten edestä", "kuoli meidän edestämme", "olemme vanhurskautetut hänen veressään", "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta" ja edempänä samassa luvussa sanotaan, että Yhden eli Kristuksen kuuliaisuuden kautta monet eli kaikki tulevat vanhurskaiksi (j. 19).

Mitä tämä kaikki nyt sitten meille kertoo ja mitä se tarkoittaa?

Se kertoo meille siitä aivan ihmeellisestä Jumalan rakkaudesta, joka hänellä on ollut ja on yhä edelleen syntisiä kohtaan. Ihminen oli ansainnut Jumalan vihan, sen, joka ilmestyy viimeisenä päivänä, ja iankaikkisen kadotuksen. Jumala kuitenkin halusi pelastaa ihmiset, kaikki, jokaisen, sinutkin, ketään pois sulkematta. Sillä Jumala tahtoo, kuten Raamattu sanoo, että "kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim. 2:4). Niinpä hän lähetti oman Poikansa meille Vapahtajaksi, ihmiseksi meidän ihmisten sijaan, lain alle, täyttämään lain ja kärsimään sen määräämän rangaistuksen aina kuolemaan asti. Katso Kristusta ristin puulla! Kuka hän on? Tekstimme sanoo: "tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta", siis Jumalan Pojan kuoleman kautta. Kristus, syntiemme sovittaja, oli Jumalan Poika sikiämisestä kuolemaan asti, oli sitä myös iankaikkisuudessa ennen sikiämistään, on sitä nyt ja on oleva Jumalan Poika aina ja iankaikkisesti. Tämän pyhän, viattoman Poikansa, taivaallisen Majesteetin, jumaluuden toisen persoonan, päälle sälytettiin ihmiskunnan kaikki synnit ja hänet pantiin hankkimaan niistä hyvitys. Sen hän teki vapaaehtoisesti rakkaudesta meihin.

Minulla on ollut ilo olla erään vanhan uskovan maanviljelijän pastori. Hän oli Mattilan isäntä Kalle Järvinen Koskenpäältä. Hänellä oli ollut yksi lapsi, poika, joka kuoli aikuisena. Hän tiesi kokemuksesta, mitä on menettää ainoa poika. Kun hänen oma lähtönsä noin 85 vuotiaana oli jo lähellä, mitenkä aidosti ja lapsenomaisesti hän iloitsikaan kyynel silmäkulmassa siitä, että Jumala rakkaudessaan antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi kuolemaan ja rakasti meitä niin paljon.

Todella suuri oli Jumalan rakkaus. Suuri oli myös se tulos, jonka ihmiseksi tullut Jumalan Poika sai aikaan. Hän maksoi meidän syntivelkamme, niin että tekstimme sanoo: "olemme vanhurskautetut hänen veressään". Olemme vanhurskautetut eli syntimme ovat anteeksiannetut, tuossa pyhässä, kalliissa sovintoveressä. Se veri on viaton veri, ja sisältää koko Kristuksen työn, myös lain täyttämyksen meidän sijassamme.

Kun Kristus on tehnyt tämän meidän edestämme, se merkitsee sitä, että meidän ei tarvitse sitä itse tehdä, ei edes osaksi. Olisikin loukkaus Jumalan Poikaa kohtaan ja hänen tekonsa halventamista, jos itse ryhtyisimme syntejämme sovittamaan tai Kristuksen tekoon jotakin lisäämään. Kaikki on jo tehty. Valmiiksi asti. Kristus on sanonut: "Se on täytetty." Ja hän on myös sanonut: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja yltäkyllin." Ja Jumala sanoo apostolin kautta: "... (Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." Ef. 1:7.

Yritä lisätä piripinnassa olevaan lasiin lisää vettä. Se ei onnistu. Niin täynnä myös on Jumalan laupeuden malja, ettei siihen voi mitään lisätä. Ja se on valmiina sinua varten. Saat "ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" (Jes. 12:12:3).

Mitä siis Kristus sai aikaan? Hän sai aikaan täydellisen sovituksen jokaisen ihmisen jokaisesta synnistä, myös sinun synneistäsi, myös sinua varten..

3. Tekstimme tähtää siihen, että me uskoisimme

Mitä siis vastaamme kysymykseemme: Saanko minäkin syntini anteeksi? Vastaamme: Olet jo saanut! Sinut on jo julistettu vanhurskaaksi Kristuksen veressä!

Lisäksi Jumala on jo ottanut sinut armoliittoonsa pyhässä kasteessa ja kutsuu sinua tänään ja joka päivä siihen palaamaan. Samoin kuin et voinut tehdä mitään silloin, kun Kristus hankki sinulle sovituksen, et voinut silloinkaan tehdä, kun sinut kannettiin Kristuksen syliin hänen siunattavakseen kasteen sakramentissa ja siinä sait syntyä Jumalan lapseksi. Tämän liiton alla on vain yksi allekirjoitus, nimittäin Jumalan. Ihminen ei ollut mukana neuvottelemassa liiton ehtoja eikä siinä mielessä voinut sitä allekirjoittaa. Se merkitsee silloin myös sitä, että liitto ei kaadu ihmisen lankeemukseen, vaan on voimassa Jumalan puolelta, ja langennut saa parannuksessa siihen palata. Sinäkin saat muistaa Katekismuksen sanoja, että kaste on armorikas elämänvesi. Se antaa siis elämän eli uudestisynnyttää. Kun Daniel rukoili kansan syntejä anteeksi, hän vetosi siihen, että heidät oli otettu Jumalan nimiin (Dan. 9:19). Uuden liiton kansa on otettu Jumalan nimiin pyhässä kasteessa, ja siihen vedoten mekin saamme palata joka päivä Jumalan tykö ja uskoa.

Evankeliumin suloinen sana tuo eteesi tänäkin päivänä Kristuksen ristiinnaulittuna, ja Herra itse kutsuu ja sanoo: "Joka minun tyköni tulee, sitä en minä heitä ulos." Joh. 6:37.

Mitä muuta tämä on kuin Jumalan oma vastaus ja vakuutus epäilijälle: Saat anteeksi. Saat uskoa. Älä epäile. Ja Raamattu sanoo: "Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita." Joh. 3:18. Tekstimme lausuu asian näin: "Pelastumme hänen kauttansa vihasta."

Jotkut ajattelevat, että ihmisen täytyy ruikuttamalla ruikuttaa Jumalalle ja kerjätä armoa voidaksensa taivuttaa Jumalan armolliseksi. Ei asia niin ole. Vaan se on päinvastoin: Jumala kutsumalla kutsuu hääjuhlaansa kaikenlaista väkeä, vakuuttamalla vakuuttaa, jopa valan tehden (Luuk. 1:72-75), olevansa armollinen ja tuo meille armonsa runsaissa armonvälineissä: kasteessa, evankeliumin sanassa ja henkilökohtaisessa synninpäästössä eli ripissä sekä ehtoollisessa, vieläpä käskee, kehottaa ja vaatii uskomaan, että hän on armollinen.

Älä sinäkään epäile, vaan rohkeasti Pyhän Hengen kutsumana ja vetämänä usko sinäkin Herraan ja omista hänessä anteeksiantamus kaikista synneistäsi ja Jumalan valtakunta.

Muut asiat ovat sivuasioita. Älä niistä huolehdi. Vaan etsi Jumalan valtakuntaa ja jätä kaikki muu hänen huomaansa, kyllä hän kaiken järjestää sinulle iankaikkiseksi parhaaksi hyvän tahtonsa mukaan.

Markku Särelä

Pastori Dani Puolimatkan saarna 8.4.2018 Tampereella

Pastori Kimmo Närhin saarna raamattuleirin päätösjumalanpalveluksessa 8.7.2018 Orivedellä

Pastori Dani Puolimatkan saarna Orivedellä 3.6.2018

Pastori Kimmo Närhin saarna 23.2.2014 Tampereella

Pastori Kimmo Närhin saarna kirkkokunnankokouksen avajaisjumalanpalveluksessa 20.8.2017 Orivedellä

Pastori Kimmo Närhin saarna Raamattuleirin 2009 päätösjumalanpalveluksessa Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 14.11.2010 Tampereella

Teol. yo. Mika Bergmanin saarna 9.1.2011 Tampereella

Teol. yo. Mika Bergmanin saarna 12.6.2011 Siitamajalla

Pastori Kimmo Närhin saarna 27.11.2011 Hämeenlinnassa

Pastori Kimmo Närhin saarna 28.2.2010 Tampereella

Teol. yo. Vesa Hautalan saarna Talvileirin päätösjumalanpalveluksessa 13.3.2011 Siitamajalla

Teol. yo. Vesa Hautalan saarna 3.8.2011 Helsingissä

Pastori Markku Särelän saarna Joulukirkossa 25.12.2009 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna Syysjuhlilla 2009 Siitamajalla

Pastori Markku Särelän saarna 21.5.2020

22. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran evankeliumiteksti

Ja hän sanoi heille: "Eihän lamppua oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan pantavaksi? Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon." Ja hän sanoi heille: "Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. Sillä sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on." (Mark. 4:21–25)

Millainen on suhteesi Jeesukseen? Tämän kysymyksen päivän evankeliumi esittää jokaiselle kuulijalleen. Vastauksemme ratkaisee iankaikkisen kohtalomme.

Jeesus kätki kirkkautensa

Jeesus on juuri ennen päivän evankeliumia kertonut tutun vertauksen kylväjästä. Päivän tekstin jälkeen hän kertoo muun muassa vertauksen siitä, miten Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen. Näiden tuttujen vertausten välissä ovat Jeesuksen sanat, joiden ymmärtäminen ei ole ihan helppoa. Puhe lampun laittamisesta vakan alle vie varmaan monen ajatukset vuorisaarnan sanoihin: ”eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:15–16). Samoin evankeliumin lopun sanat: ”sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on” voivat tuoda ajatuksiin vertauksen palvelijoista, joille isäntä antoi leivisköjä. Ne, jotka käyttivät leivisköitä uskollisesti, saivat niitä lisää, mutta se, joka hautasi omansa maahan, menetti kaiken. Niin tuttu ja tarpeellinen kuin näiden opetusten sanoma onkin, on todettava, että Jeesus ei puhu päivän evankeliumissa kristittyjen hyvistä teoista.

Markuksen evankeliumin kohta sanoo aivan suoraan, että Jeesuksen julistaessa lamppu on vakan tai vuoteen alla. Sen valo ei pääse näkymään kaikessa loistossaan. Se odottaa julkitulemistaan. Tutussa psalmin jakeessa sanotaan: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Ps. 119:105), mutta tekstiyhteyden ja myös muun Raamatun todistuksen valossa on selvää, että tässä lampulla tarkoitetaan Jeesusta. Hän on maailman valo ja Ilmestyskirjan mukaan uudessa taivaassa ja maassa se lamppu, josta loistaa Jumalan kirkkaus. Kristuksen kirkkaus oli kätkettyä, koska hän ei yleensä näyttänyt jumalallista voimaansa eikä tuhonnut kaikkivaltiudellaan saatanaa ja tämän joukkoja. Varsinkin Markuksen evankeliumissa korostuu se, että Jeesus toistuvasti kielsi parantamiaan kertomasta ihmeistä muille. Kirkkaus oli kätkettyä, jotta se voisi tulla oikeaan aikaan esille. Se oli kätkettyä, jotta syntiset voisivat kohdata lihassa Jumalan, joka on itsessään kuluttava tuli. Jeesus sanoi: ”Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon” ja kehotti näin kuulijoitaan ymmärtämään, että heidän ei tulisi pahentua hänen halpaan ulkomuotoonsa, vaan nähdä siinä Jumalan suunnitelman toteutuminen.

Jeesus kutsui kuulijoitaan uskoon ja siihen liittyvät myös päivän evankeliumin lopun sanat: ”Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. Sillä sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.” Jeesus kehottaa kuulemaan tarkasti ja ottamaan vastaan sanansa. Joka mittaa Jeesuksen hänen ulkomuotoonsa vedoten vähäiseksi, se mitataan Jumalan edessä vähäiseksi. Mutta joka ottaa hänen sanansa vastaan ja tunnustaa hänet Herraksi ja Vapahtajaksi, hänellä on yltäkyllin: iankaikkinen elämä, kaikki taivaan aarteet. Jolla on usko, hän saa kaiken muunkin lahjaksi Jumalalta. Jolta taas usko puuttuu, se menettää aivan kaiken.

Jeesus kätkee kirkkautensa

Vasta Kristuksen kuoltua lamppu asetettiin oikealle paikalleen. Kristus luopui orjan muodosta, joka hänellä oli syntejä sovittaessaan. Nyt hänen ihmisyytensäkin loisti jumalallista kirkkautta ja hän nousi Isän oikealle puolelle hallitsemaan Kirkkoaan. Kerran hän on tuleva takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Silloin hän ilmestyy koko luomakunnalleen kunniassaan. Mutta hän ei ole vielä ilmestynyt. Vaikka hän on siis luopunut siitä alhaisuudesta, joka hänellä oli ennen, Kristuksen kirkkaus on vieläkin meiltä kätkettyä. Hän peittää kunniansa, jotta me syntiset voisimme lähestyä häntä turvallisesti. Vapahtaja ei ilkeyttään kätke kunniaansa, vaan hän tekee sen rakkaudesta meitä kohtaan. Nyt Jumala pelastaa armonvälineiden kautta. Taaskin Jumalalla on siis selvä suunnitelma, jonka mukaan hän toimii, vaikka ihmisten on sitä vaikea ymmärtää.

Uskomme keskuksessa ovat suuret salaisuudet: kirkkauden Herra kätkee kunniansa, ääretön tulee äärelliseen, kuolematon kuolee. Kaikki tämä on inhimilliselle järjelle aivan käsittämätöntä ja siksi apostoli Paavali kirjoittaakin, että evankeliumi on ”juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus” (1 Kor. 1:16). Jumala toimii juuri päinvastaisella tavalla kuin inhimillinen järki olettaisi. Ja siksi meidänkään ei ole helppo uskoa Raamatun Kristukseen. Ei ole helppo uskoa Jumalaan, joka kätkee itsensä. Ei ole mitenkään vaikeaa saada itseään kiinni ajatuksista, joista paheksuisi epäuskoisia. Mielessä voi syntyä kyyninen kertomus siitä, miten Jumala ei välitä minusta. Hän ei anna tuntea läsnäoloaan ja voimaansa, koska häntä ei kiinnosta. Hän tahallaan kiusaa eikä ymmärrä, miten kovalta elämä voi tuntua. Iankaikkiseen elämäänkin hän vaikuttaa ottavan hampaat irvessä eikä sydämen halusta. Tällaiselta Jumala vaikuttaa, jos luotamme omaan ymmärrykseemme.

Ihminen kaipaisi kunniaa jo nyt, mutta sitä Jumala ei ole määrännyt omiensa osaksi. Kutsu seurata Kristusta on kutsu liittyä kuolemaantuomittujen joukkoon. Niitähän ristinkantajat olivat. Se on kutsu kuolla itselle, omille himoille ja haluille, ja seurata Jumalan Poikaa – vaikka kuolemaan asti. Tässäkin on uskon salaisuus: Jumalan lapset näyttävät siltä kuin Jumala olisi hylännyt heidät.

Salattu kirkkaus johtaa meidät iankaikkiseen kirkkauteen

Meidän tulee luottaa sanaan ja riippua siinä kiinni. Se ilmoittaa meille erityisesti kaksi asiaa, jotka saavat lohduttaa meitä, kun seuraamme Vapahtajamme jälkiä: ensiksi, Kristus on kokenut saman kuin mekin. Hän tietää, mitä on olla pilkattu, hakattu, kiusattu, epäoikeudenmukaisesti tuomittu ja hylätty. Hän omakohtaisesti tietää, miltä tuntuu todellinen Jumalan hylkäämäksi tuleminen ja se, että joutuu kuolemaan kirottuna. Hän on kokenut kaikkea samaa kuin mekin ja vielä enemmän. Hän on kärsinyt Jumalalta sellaistakin, mitä meidän ei koskaan tarvitse kärsiä, koska hän kärsi puolestamme. Hän tietää, millaista on olla heikko ristinkantaja ja siksi hän myös säälii meidän heikkouksiamme ja osaa auttaa meitä.

Toiseksi, hänen ylösnousemuksensa julistaa meille, että kokemamme ahdistukset eivät ole Jumalan vihan merkkejä. Ylösnousemus todistaa, että kaikki synnit on annettu anteeksi. Ja sana ”kaikki” tarkoittaa todella kaikki. Tämä sana kattaa ihan pienetkin synnit, joita teet joka päivä. Mutta se koskee myös niitä, jotka ovat vahingoittaneet monia ihmisiä ja joista voidaan kantaa sinulle kaunaa. Jumala on unohtanut ne ja heittänyt ne pois kasvojensa edestä. Jumalan eteen saatkin käydä puettuna siihen, mitä Poika on tehnyt edestäsi. Niin olet täysin puhdas ja kaikki syntisi on pyyhitty pois. Ja vielä ylösnousemus vakuuttaa sinulle, että niin kuin Kristus nousi kirkastettuna iankaikkiseen iloon, niin sinäkin saat nousta haudastasi ikuiseen juhlaan. Silloin murhe, kipu ja tuska ovat poissa. Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet silmistämme. Silloin vihdoin saamme nähdä kirkkauden. Laskemme ristimme ja meidät kruunataan. Silloin saamme heittää nuo kruunumme Ilmestyskirjan vanhinten tavoin Jumalan valtaistuimen eteen ja tunnustaa, että Jumala on arvollinen saamaan kaiken kunnian! Hänen viisautensa on johdattanut meidät perille. Täällä ajassa hänen kirkkautensa oli kätkettyä, mutta siellä tuon kirkkauden katseleminen on suurin riemumme. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon!

Pastori Vesa Hautalan saarna 4.2.2018 Tampereella

Joulupäivän toisen vsk:n ev. teksti

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh. 1:1-14

Apostoli Paavali tunnusti: "Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu." (2 Tim. 1:12) Ihmeellinen usko! Tällaista uskoa tarvitsemme mekin. Uskoa, joka antaa meille Jumalan tuntemuksen, uskoa, joka antaa meille varmuuden. Varmuuden siitä, että Jumalan viha on lepytetty. Varmuuden syntien anteeksi saamisesta. Varmuuden pelastuksesta. Varmuuden siitä, että tulemme kerran perille taivaan iloon. Tähän liittyy tärkeänä osana joulun sanoma Sanan lihaan tulosta.

1. Mitä Sanan lihaan tuleminen merkitsee?

Nykyaikaa vaivaa Jumalan olemassaoloa koskeva hämäryys, jopa suorastaan pimeys. Emme ehkä ole pohjia myöten tiedostaneet, millaisen aivopesun kohteina olemme me kaikki sanankäyttäjien toimesta eli niiden toimesta, jotka esimerkiksi kasvattavat, opettavat, kouluttavat, sivistävät, kirjoittavat ja tiedottavat. Todellisen, elävän Jumalan he salaavat tai sulkevat esitystensä ulkopuolelle ja samalla he antavat sellaisen kuvan kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä kasvatuksen, sivistyksen, tieteen ja median kanssa, saati yksityisen ihmisen tai kansakunnan arkisen elämän kanssa.

Tämä Jumalan ulkopuolelle rajaaminen ei pysähdy tähän, vaan hänet halutaan rajata myös omantunnon ulkopuolelle. Sanotaan: ei saa syyllistää. Ja kun ei ole syntiä, ei armollakaan ole paikkaa. Joulusta jää pois sen varsinainen sanoma: "Teille on syntynyt Vapahtaja." Usko vääristyy tämänpuoleisten etsimiseksi.

Kuunneltuani aikanani yliopiston teologisen tiedekunnan luentoja ja luettuani tutkintovaatimusten edellyttämiä teoksia, havaitsin, että Raamatun Kristuksella ei ollut siellä sijaa ns. tieteellisessä teologian harjoituksessa, puhumattakaan, että hänet olisi tunnustettu Herraksi. "Ei Jeesus ollut koskaan tutkinut tieteellistä johdanto-oppia, ei hän ymmärtänyt näistä asioista mitään", sanottiin minulle.

Tekstimme puhuu toisin, se sanoo: "Sana tuli lihaksi." Ymmärräthän tämän oikein? Apostoli Johannes puhuu siitä Sanasta, joka oli alussa, Isän tykönä ja joka oli Jumala. Hän puhuu iankaikkisesta, persoonallisesta elämän Sanasta, Jumalan Pojasta. Kun "Sana tuli lihaksi", se ei tarkoita, että Sana olisi muuttunut lihaksi, niin ettei Hän sen jälkeen enää olisi ollutkaan Sana. Ei niin, vaan Hän oli ja on yhä edelleen persoonallinen Sana, Jumalan Poika, josta Johannes todisti: "Me katselimme Hänen kirkkauttansa, sen kaltaista kirkkautta kuin ainokaisella Pojalla on Isältä." Hän oli siis lihaan tulleena edelleen Jumalan Poika, hänellä oli edelleen jumalallinen doksa eli kirkkaus, kunnia. Mutta kun Hän tuli lihaan, Hän lihaan tulleena oli ja yhä edelleen on samalla kerralla sekä tosi Jumala että tosi ihminen. Niinhän jouluevankeliumi kertoo, että hän on nimeltäänkin "JUMALA MEIDÄN KANSSAMME".

Joulun tapahtuma Beetlehemissä tulee merkitykselliseksi ihmiselle, jos hän tajuaa, että silloin elävä, todellinen Jumala ilmestyi lihassa (1 Tim. 3:16). Tajuaa!? - ei sitä voi ihminen järjellänsä tajuta - se on mahdollista tajuta vain uskon kautta. Silloin on tähän yhdistettävä myös se Raamatun opetus, että tämä sama Poika tulee takaisin kirkkaudessaan ja tuomitsee maailman. Tämä kaikki on totta, ja se on todellisuutta, jonka kanssa meistä jokainen kerran tulee tekemisiin, ehkä hyvinkin pian. Silloin ei ole sama, mikä on suhteemme tähän Lapseen, uskommeko Häneen vai hylkäämmekö Hänet. Silloin ei ole sama, siirrämmekö parannuksen tekoa epämääräiseen tulevaisuuteen, vai tulemmeko nyt ja joka aika katumuksessa Jeesuksen eteen ja sanomme uskon rukouksen: Anna anteeksi kaikki syntini nimesi tähden.

2. Ketkä ovat tämän todistajat?

Johannes Kastaja todisti Jeesuksesta. Tekstimme sanoo: "Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan." Apostoli Johannes todistaa yhdessä toisten apostolien kanssa: "Me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." Johannes Kastajan todistus on vahvistettu hänen marttyyrikuolemallaan, samoin monien apostoleitten todistus. Vaikka apostoli Johannes kuoli ns. luonnollisen kuoleman, hänkin pysyi uskollisena vankeudessa ja vainoissa kuolemaan asti. Nyt meillä on heidän todistuksensa apostolisessa sanassa, josta Vapahtaja itse sanoo: "Joka kuulee teitä, se kuulee minua; joka hylkää teidät, hylkää minut." Tämä todistus ei ole kuollut kirjain, vaan se on Pyhän Hengen sana ja todistus, Hänen, josta Jeesus sanoi, että Hän johtaa teidät kaikkeen totuuteen. Ja kun Pyhä Henki todistaa, Hän puhuu sydämelle, omalletunnolle ja antaa sisäisen vakuuden ja vakuuttumisen siitä, että tämä on jumalallinen totuus. Heidän todistukseensa ennustusten muodossa yhtyvät Vanhan testamentin profeetat. Vanha testamentti sanoo: "Tämä on Herran sana" ja Uusi testamentti lausuu siihen aamenensa sanoen: "Kaiken piti käymän toteen, mikä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa." Ja Jumalan seurakunta sanoo Herraansa ylistäen: "Amen."

3. Mitä varten Sana tuli lihaan?

Mikä sitten on kaiken tarkoitus? Miksi Sana tuli lihaan.

Atanasioksen uskontunnustus lausuu sen lyhyesti: "meidän autuutemme, pelastuksemme tähden." Sitähän tekstimme meille julistaa, kun se sanoo Sanaa elämäksi ja valoksi ja lisää: "Hän oli täynnä armoa ja totuutta." Johannes Kastajan todistuksen tarkoituksena oli, että kaikki uskoisivat. Uskoisivat Häneen, jonka kengän pauloja emme ole arvolliset edes maahan kumartuneina päästämään. Uskoisimme kaikki, jokainen - siis sinäkin.

Katso Sanan mahtia! Kaikki on luotu hänen kauttansa. Katso luomistekoja! Mikä valtava voima on ne saanut aikaan! Ja tämä Sana kantaa maailmankaikkeutta sanalla, jossa on voima (Hebr. 1:3). Hän on tullut ihmiseksi, ja kutsuu sinua uskomaan, turvaamaan Häneen Pyhän Hengen antamalla voimalla. Jumalasta sanotaan: "Katso taivasten taivaisiin Sinä et mahdu." Ja kuitenkin Elisabet sanoo neitsyt Marian odottamaa lasta Herraksi, ja tietäjät toivat Lapsukaiselle lahjoja, kultaa, mirhaa ja suitsuketta siten tunnustaen Hänet Jumalaksi. Niin Ääretön tulee ihmiseksi ja kutsuu meitä uskomaan.

Jumalan Pojan lihaan tuloon liittyi se, että hän meidän autuutemme tähden teki kaiken, mitä autuuden saamiseen tarvittiin. Tarvittiinhan siihen paljon, koska syntimme oli kapinaa Jumalaa ja Hänen hyvyyttään vastaan, koska turmeluksemme oli niin syvä ja perinjuurinen, koska syntimme olivat niin lukuisat. Tarvittiin viaton Välimies, Hänen laintäyttämyksensä, Hänen verenvuodatuksensa, Hänen kuolemansa, tarvittiin Jumalan vanhurskaan vihan lepyttäminen ja kaikkien hänen pyhän lakinsa vaatimusten täyttäminen. Sitä ei voinut tehdä muu kuin tämä jumalihminen, mutta hän teki sen sitten aivan täydellisesti. Nyt koko autuus on pelkkää lahjaa, yksin Jumalan suurta armoa ja rakkautta meitä kohtaan. Synnit on sovitettu, anteeksiantamus on jo meille hankittu. Meille ilman valoa oleville, pimeyteen eksyneille on loistanut ja yhä loistaa valo Kristuksen seimeltä ja julistaa: Teille on syntynyt Vapahtaja, teidän syntinne ovat anteeksiannetut. Tämä kutsuu uskomaan: Pane turvasi tähän Herraan, joka tuli tänne alas sinun veljeksesi, jotta sinä saisit syntisi anteeksi.

Kutsu uskomiseen on aivan yleinen, kaikille tarkoitettu. Ja samalla se on aivan henkilökohtainen, juuri sinulle osoitettu. Sillä Kristus on koko maailman Vapahtaja ja sinunkin Vapahtajasi.

Voi olla monenlaisia verukkeita, miksi ihminen torjuu kutsun uskoa. Mutta kaikki ne kaatuvat siihen tosiasiaan, että meitä kutsuu uskomaan taivaan ja maan Herra, joka itse on rakastanut meitä Beetlehemistä Golgatan ristin kuolemaan asti.

Voi olla myös arkuutta uskoa. Joku voi kysyä: saanko minä, näin suuri syntinen, uskoa, että Jeesus on minunkin syntieni sovitus. Rakas ystävä, kuule Raamatun sana: "Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä." Jes. 41:10. Kukapa ei olisi suuri syntinen! Jos suuri syntinen ei voisi saada anteeksi, ei kukaan voisi saada anteeksi. Mutta kun syntien sovittaja on iankaikkinen Sana, ainokainen Poika, niin tämä sovitus pätee ja kelpaa Jumalalle. Sen Jumala osoitti herättämällä Hänet kuolleista. Rohkaistu siis uskomaan. Veisaahan Jumalan seurakunta:

      Tuhatta jos suuremmaksi, oisi luotu maailma
      Ja sen synti painavaksi kuormaks' päälles' koottuna,
      Eipä Herra armoaan kieltäis' sulta silloinkaan.
      Herran laupeus sua kohtaan Niin kuin liekki palaa, hohtaa.
      VK 1938/1943 307:8

Joku toinen voi taas tuntea itsensä kylmenneeksi. Uskon asiat eivät tahdo olla niin eläviä kuin toivoisi, ja ihminen tuntee sen tähden levottomuutta, pelkoa ja kyselee omia kysymyksiään. Mikä neuvoksi? Sanasta vain kiinni, kiinni joulun sanomasta!

      Juuri meille kylmenneille Jeesus avuks' tullut on.
      Kiitä, kiitä Herraa siitä, usko vaikk' oot mahdoton.
      Nyt on sulla, nyt on mulla ilojuhla verraton. (VK 28:6)

Markku Särelä

Vikaari Vesa Hautalan saarna Syysjuhlan päätösjumalanpalveluksessa 27.9.2015 Siitamajalla.

Pastori Markku Särelän saarna 2.4.2021

Pastori Marko Kailasmaan saarna
Joulukirkossa Marttalassa 25.12.2022

Pastori Markku Särelän saarna 18.4.2021