Eräänä iltana tuli varas vierasmajaan yöpyäkseen siellä ja tietenkin sopivan tilaisuuden tullen myös varastaakseen. Iltaansa vietti tämä epäluotettava yövieras vierasmajan isännän kanssa istuen ja jutellen.

Pöydällä palavan kynttilän sydän oli palanut karrelle ja kynttilä alkoi kärytä. Kun isäntä huomasi kynttilän käryävän, hän osoitti sitä sormellaan ja huudahti:

- Katso varas, varas tuli! Tällä hän tarkoitti kynttilän liekkiin tullutta varasta - karrelle palanutta kynttilän sydäntä.

Mutta tämäpä sattui vieraaseen, joka todella oli varas. Mies luuli isännän tarkoittavan juuri häntä itseään ja pelästyneenä siitä, että isäntä tiesi hänen olevan varkaan, olisi mielellään lyönyt tätä. Tähän pakotti hänen huono omatuntonsa. Ellei hän olisi ollut varas, niin eivät isännän aivan toisessa tarkoituksessa lausumat sanat olisi sattuneet häneen.

Kenellä on paha omatunto, hän pelkää aina ja alituisesti puhuttavan itsestään.