Enkelten seurassa

Lasienkeli

Ulkona oli kirkas ja kylmä pakkasaamu. Eevin kotona valmisteltiin joulua. Isä oli tuonut edellisenä iltana kuusen eteiseen sulamaan. Se oli nyt nostettu paikalleen olohuoneessa. Isä kiinnitti vielä kuusen latvan kiinni kattokoukkuun, ettei kuusi pääsisi kaatumaan. Lapset alkoivat innokkaasti koristella kuusen oksia.

   Eevi oli jo edellisenä iltana etsinyt koristelaatikosta enkelikoristeet ja järjestellyt ne valmiiksi niiden koon ja värien mukaan. Rasiassa, erillään toisista enkeleistä Eevillä oli kuitenkin yksi, jonka hän aikoi ripustaa viimeisenä. Eevi oli sen ostanut edellisenä syksynä itse säästämillään rahoilla. Se oli lasienkeli, jonka vaalean lila mekko näytti hulmuavan kauniisti silloin, kun keinui hiljaa kuusen oksalla. Eevi ihaili sitä hetken, mutta laittoi rasian kiinni. Enkeli saisi odottaa, kunnes sen aika viimein tulisi.

   Isä katseli lasten koristelua ja seurasi toisella silmällä pikkuveljen puuhastelua. Osku oli vielä sen verran pieni, että hänelle annettiin vain muovisia kuusenpalloja alaoksille ripustettavaksi. Niitä oli oikeastaan vain kaksi, mutta Oskusta oli hauskaa laittaa ne yhä uudelleen paikalleen. ”Toistot ovat hyväksi”, isä usein tuumasi.

  – Kertokaas lapset, kuka on lempihenkilönne jouluevankeliumissa? isä tiedusteli. Mirolla oli vastaus valmiina: – Paimenet! – Ai senkö takia, kun he saivat nähdä enkelin? Eevi kysyi. – No ei, vaan koska ne saavat valvoa pitkään! Miron mielestä nukkumaanmenoajan olisi pitänyt olla edes joululomalla paljon myöhemmin. Isä oli vain huvittunut Miron peitellystä protestista ja jatkoi: – Entä sinä, Eevi? – Kyllä sen nyt tietää, että Eevi tykkää enkeleistä, kun ne on niin suloisia! Miro leukaili Eeville, ja onnistuikin: Eevi ärsyyntyi. – Parempi sekin, kuin tyhmät paimenet. Nehän pelkäsivät enkeliä, valoa pimeässä! hän tokaisi. – No niin! isä keskeytti. – Ei saa riidellä. Rauha maassa nyt! Jokaisella henkilöllä Raamatussa on tärkeä merkitys, jonka kautta Jumala meitä opettaa. Meillä saattaa tosin olla vähän erilainen kuva heistä. Tiesitkö, Miro, että Raamattu ei kerro enkelien olevan suloisia, vaan vahvoja Jumalaa palvelevia henkiä? – Vahvoja? Miro ihmetteli. – Nehän on kuvissa tyttöjä! – Se johtuu taiteilijan halusta tehdä enkelistä lempeän näköisen. Enkelit ovat näkymättömiä, mutta kun he tuovat viestin Jumalalta, he ilmestyvät ihmisen kaltaisina, kuten Raamatussa kerrotaan.

– Mistä se johtuu? Eevi kysyi isältä. – Jaa-a. Sitä ei Raamattu meille kerro, mutta luulen, että se johtuu Jumalan rakkaudesta. – Miro ja Eevi näyttivät niin kysyviltä, että isä päätti jatkaa: – Katsos, Jumala tahtoo, että me ymmärrämme hänen sanansa. Siksi hän tuo sen meille tavalla, johon olemme tottuneet: enkelin kautta se on ihmisen näköisen lähetin suusta ja Raamatussa ihmiskielen sanoin. – Ja silti paimenet pelästyivät, Eevi muistutti. – Kyllä, mutta eivät vain he, sillä Raamattu kertoo, että enkelien ilmestyessä muutkin ihmiset ovat olleet peloissaan, isä vastasi. – Miksi ihmeessä? Miro ihmetteli, nehän ovat hyviä enkeleitä. – Koska me olemme syntisiä, eikä yksikään syntinen kestä Jumalan edessä. Sitä kirkkautta paimenet pelästyivät. Sinä sanoit, Eevi, hienosti että he pelkäsivät pimeässä valoa. Niin hullusti ihmisen asiat ovat ilman Vapahtajaa.

   Yhtäkkiä kuului kova räsähdys. Kaikki hätkähtivät ja kääntyivät katsomaan äänen suuntaan, mitä oli tapahtunut. Osku seisoi koristepöydän vieressä avattu tyhjä rasia kädessään. Lattialla oli satoja pieniä lasinpalasia, joista suurimmissa heijastui vaalea lila. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään. Sitten isä nappasi Oskun syliinsä pois terävien lasinrisujen luota. Pikkuveli säikähti nopeaa liikettä ja alkoi itkeä. Miro vilkuili Eeviä vakavana ja pyöritteli koristetähteä somissaan: – Voisko sen korjata? hän lopulta uskalsi ehdottaa, kun ei parempaakaan keksinyt ja hiljaisuus tuntui sietämättömältä. – Ei, ei sitä voi, Eevi huokasi ja otti rasian, johon alkoi hiljalleen kerätä sirpaleita. Miro ja äiti tulivat auttamaan. Eevi tunsi, kuinka hänen järkytyksensä vaihtui pettymykseksi ja suruksi. Ensimmäinen kyynel tipahti lasienkelin siivelle, joka oli säilynyt melkein ehjänä. Sitten oli enää vaikea nähdä. Hän tunsi, kuinka joku silitti häntä hellästi selästä, otti rasian ja laittoi sen sivuun – se oli Miro! – Älä ole Oskulle vihainen, veli kuiskasi, mä etsin sulle joululahjaksi uuden.

   Myöhemmin Eevi mietti, miten olikaan, että maailman rasittavin isoveli sai tuotua hänen surunsa keskelle niin hyvän ja lämpimän tuntuisen ilon, ettei Eevi pystynyt ajattelemaan Oskusta mitään pahaa. Häntä harmitti vain, ettei pystynyt sanomaan sitä Mirolle. Joskus suru pitää itkeä pois ja se ottaa aikansa.

Illalla Eevi jutteli huoneessaan äidin kanssa, mitä päivällä oli tapahtunut. Isä tuli huoneen ovelle. – Hei. Saako tänne tulla? Eevi nyökkäsi ja isä istuutui lähelle. – Kuule Eevi. Halusin tulla pyytämään anteeksi, sillä se enkelin särkyminen oli kyllä eniten minun syytäni. Minun olisi pitänyt vahtia Oskua, mutta keskityin muuhun. Annatko anteeksi minulle? Eevin ei tarvinnut miettiä vastausta, kaikki oli jo anteeksi annettu, mutta isän sanat saivat hänet tuntemaan itsensä entistä enemmän rakastetuksi.

   – Eeville teki hyvää, että Miro lohdutti häntä, äiti selitti isälle. – Niin, se oli aluksi outoa, mutta sitten tajusin, että Miro oikeasti välittää minusta. – Tottakai Miro välittää, isä sanoi. Jokainen veli välittää sisarestaan, mutta jokainen veli ei ole niin rohkea, että osoittaa sen.

   Eevi mietti hetken ja sanoi sitten: – Tiedättekö, ehkä se olikin hyvä, että minun lasienkelini meni rikki. – Kuinka niin? isä ja äiti kummastelivat Eevin erikoista ajatusta. Sehän oli niin kaunis. – Niin oli, Eevi myönsi, mutta jos se ei olisi särkynyt, ei Miro olisi lohduttanut minua. Minusta tuntuu, että Jeesus antoi minun nähdä lasienkelin sijaan Mirossa oikean enkelin vierelläni. Vanhemmat katsoivat ihmeissään tuota tyttöä pyjamassa. Kuinka paljon lapsi voikaan ymmärtää asioita, jotka niin monelta aikuiselta jäävät kokonaan salaisuudeksi? Äiti sai viimein suunsa auki, ja sanoi: Ihan niin, Eevi, eikä Oskukaan saanut yhtään haavaa. Me ollaan kaikki taivaan Isän suojassa, enkelten seurassa.

Teksti pastori Markus Mäkinen, kuva Kimmo Pälikkö