Saarnat

Saarna

Saarna on jumalanpalveluksessa pidettävä opetuspuhe. Se perustuu kirkkovuoden mukaiseen tekstiin. Saarna on Jumalan sanan julistamista eli raamatunmukaista opetusta seurakunnalle.

Kun saarna on Jumalan oman sanan mukainen, Jumala puhuttelee ja kohtaa sen kautta ihmisen. Hän laskeutuu syntisen luo ja tuo hänelle armon ja elämän. Saarna julistaa Kristusta, maailman Vapahtajaa, pelastukseksi kaikille ihmisille, ja kutsuu uskomaan häneen. Saarna tähtää uskon syntymiseen, säilymiseen ja kasvuun kuulijoissa. 

Saarna on lakia ja evankeliumia. Laki kertoo, miten Jumala tahtoo ihmisen elävän. Se paljastaa ihmisen synnin ja pahuuden sekä niiden tuomion. Se osoittaa pelastuksen tarpeen ja ajaa turvautumaan Jumalan armoon Kristuksessa. Evankeliumi osoittaa syntien anteeksiantamuksen. Se on sanoma Kristuksesta, joka on tuonut pelastuksen synneistä. Häneen turvautuva saa syntinsä anteeksi lahjana, ilman omaa ansiotaan tai tekojaan. Evankeliumiin uskova tulee Jumalan lapseksi. Sekä lakia että evankeliumia tarvitaan ja Raamattu opettaa molempia. 

Saarnan tarkoitus on myös vaikuttaa kuulijoissa Jumalan tahdon mukaista elämää. Tämä tapahtuu ohjaamalla kuulijoita uskoon. Jumalan pelastavan rakkauden tunteminen synnyttää vastarakkautta Jumalaan ja rakkautta lähimmäisiin, jotka ovat saman Jumalan rakkauden kohteena. Saarna ohjaa kristittyjä rakkauden tekoihin myös varoittamalla, nuhtelemalla, kehottamalla ja rohkaisemalla. Heissä yhä olevan synnin vuoksi uskovat tarvitsevat tällaista ohjausta.

Saarna lujittaa seurakunnan yhteyttä Kristukseen ja seurakuntalaisten yhteyttä toinen toisiinsa. Kristillinen seurakunta elää Jumalan sanasta.

 

Alla on vain saarnoja. Saadaksesi näkyviin kaikki äänitetyyppit klikkaa Kuuntele-painiketta.

 

Jos haluat selata kaikkia yhden tapahtuman äänitteitä, klikkaa ylävalikon sanaa Kuuntele ja valitse sitten alempana sivulla näkyvästä Tapahtumat-valikosta haluamasi tapahtuma. Näin saat näkyviin kaikki kyseisen tapahtuman äänitteet.

Saarnat

    • All
    • G. A. Aho
    • Mika Bergman
    • Rupert Efraimson
    • Vesa Hautala
    • Markus Mäkinen–Taina
    • Kimmo Närhi
    • Dani Puolimatka
    • Markku Särelä
    • Martin Blechschmidt
    • Uskonpuhdistusjuhla 2016
    • Uskonpuhdistusjuhla 2015
    • Uskonpuhdistusjuhla 2014
    • Uskonpuhdistusjuhla 2013
    • Uskonpuhdistusjuhla 2012
    • Uskonpuhdistusjuhla 2010
    • Uskonpuhdistusjuhla 2006
    • Syysjuhla 2016
    • Syysjuhla 2015
    • Syysjuhla 2014
    • Syysjuhla 2011
    • Syysjuhla 2009
    • Pääsiäisjuhla 2016
    • Pääsiäisjuhla 2015
    • Pääsiäisjuhla 2014
    • Pääsiäisjuhla 2011
    • Kevätjuhla 2014
    • Saarna
    • Jeesuksen Ylösnousemus
    • Usko
    • Jeesuksen Syntymä
    • Jeesuksen Nimi
    • Nuortenpäivät Syyskuu 2010
    • Raamattuleiri 2016
    • Raamattuleiri 2015
    • Raamattuleiri 2014
    • Raamattuleiri 2013
    • Raamattuleiri 2009
    • Raamattuleiri 2008
    • Raamattuleiri 2006
    • Raamattuleiri 2005
    • Nuortenpäivät Toukokuu 2016
    • Talvileiri 2016
    • Talvileiri 2013
    • Talvileiri 2011
    • Talvileiri 2010
    • Talvileiri 2009
    • Joululeiri 2015
    • Lastenleiri 2014
    • Joululeiri 2010
    • Joululeiri 2016
    • Ensimmäinen Joulupäivä
    • Uudenvuodenpäivä
    • Seksagesimasunnuntai
    • Loppiainen
    • 2. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 3. Sunnuntai Loppiaisesta
    • 4. Sunnuntai Loppiaisesta
    • Kynttilänpäivä
    • Pääsiäissunnuntai
    • Toinen Pääsiäispäivä
    • 2. Sunnuntai Pääsiäisestä (Misericordias Domini)
    • 4. Sunnuntai Pääsiäisestä (Cantate)
    • 5. Sunnuntai Pääsiäisestä (Rogate)
    • 6. Sunnuntai Pääsiäisestä (Exaudi)
    • Marianpäivä
    • Laskiaissunnuntai (Esto Mihi)
    • 1. Paastonajan Sunnuntai (Invocavit)
    • 2. Paastonajan Sunnuntai (Reminiscere)
    • 4. Paastonajan Sunnuntai (Laetare)
    • Helluntai
    • Pyhän Kolmiykseyden Päivä
    • 1. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 3. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Kirkastussunnuntai (7. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä)
    • 8. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 9. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 10. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Juhannuspäivä
    • 11. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 12. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 21. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • 23. Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Pyhäinpäivä
    • Pyhä Ehtoollinen
    • Herrani Elää
    • Kristillinen Yksimielisyys
    • Odotamme Iankaikkista Elämää
    • Pyhä Raamattu
    • Pyhä Saarnavirka
    • Tehkää Hyvää Kaikille, Varsinkin Uskonveljille
    • 22.Sunnuntai Pyhän Kolmiykseyden Päivästä
    • Tuomiosunnuntai
  • Oletus
  • Otsikko
  • Päivämäärä
  • Satunnainen
Lataa lisää pidä SHIFT pohjassa ladataksesi kaikki Lataa kaikki