Mitä opetamme

Mitä opetamme

Kristinoppi Kimmo Palikko

Jumalan Sanasta 

Raamattu on Jumalan sana. Perustuksena opetuksellemme Jumalan sanasta on Raamatun oma opetus: ”Kaikki Raamatun kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta ja on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa.” (2 Tim. 3:16,17) Jumalan Hengen vaikutuksen tähden koko Raamattu on erehtymätön, elävä, voimallinen ja iankaikkisesti muuttumaton totuus. Raamatun sanaan soveltuvat seuraavat opetukset: ”Raamattu ei voi raueta tyhjiin.” (Joh. 10:35), ”Jumala ei ole voinut valehdella.” (Hebr. 6:18) ja ”Herran sana pysyy iankaikkisesti.” (1 Piet. 1:25).

Jumalan sanan erehtymättömyyden tähden se soveltuu kirkon opin ja elämän ohjenuoraksi. Luterilainen tunnustus ilmaisee asian näin: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava.” (Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä, Tunnustuskirjat 1990, s. 427)

Opetamme, että Jumalan sana on armonväline. Se synnyttää ja vahvistaa pelastavaa uskoa ainoaan Vapahtajaan, Herraan Jeesukseen Kristukseen. Apostoli Paavali sanoo: ”Minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: ’Vanhurskas on elävä uskosta.’” (Room. 1:16,17) Jumalan sanan käyttö kuultuna, luettuna tai muisteltuna on tie pelastuksen tuntemiseen ja uskossa vahvistumiseen.

Vanhurskauttamisesta 

Ainoa peruste vanhurskauttamiselle eli sille, että Jumala antaa ihmiselle synnit anteeksi ja niin tekee hänet taivaskelpoiseksi, on Jeesuksen Kristuksen sovitustyö. Hän on meidän sijaisenamme täyttänyt Jumalan lain ja kärsinyt meidän puolestamme sen rangaistuksen, joka syntiemme tähden kuuluisi meidän kärsittäväksemme. Raamattu sanoo: ”Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” (Fil. 2:8) Tämä Kristuksen työ merkitsee koko maailman syntien sovitusta, jonka Jumala on hyväksynyt herättämällä poikansa kuolleista. ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.” (2 Kor. 5:19) Tätä nimitetään myös yleiseksi vanhurskauttamiseksi.

Kristuksen sovitustyöstä tulemme osallisiksi uskon kautta, toisin sanoen omakohtaisesti luottamalla siihen, että Kristuksen sovitustyö koskee meitäkin: ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Room. 5:1)

Jumala vanhurskauttaa ihmisen yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Näin ollen siitä on suljettava pois kaikki ihmisen omat teot ja toisten ihmisten ansiot. Raamattu sanoo: ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.” (Room. 3:28)

Kasteesta 

Kaste on armonväline. Jumala antaa sen kautta syntien anteeksiantamuksen pukemalla meidät Poikansa vanhurskauteen, lahjoittaa uskon ja Pyhän Hengen. Raamattu sanoo: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu.” (Apt. 2:38,39) ja ”Hänessä [Kristuksessa] te myös olette ympärileikatut, – – Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.” (Kol. 2:11,12) Syntien anteeksiantamuksen ja uskon myötä kaste lahjoittaa iankaikkisen elämän. ”Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta.” Tiit. 3:4–6)

Pienet lapset on kastettava, koska hekin tarvitsevat pelastusta. Luonnollisen syntymänsä tähden ihminen on perisynnin alainen, joten lapsiakin koskee Raamatun sana: ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha.” (Joh. 3:6) Heitä koskee myös kaste- ja lähetyskäsky: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” (Matt. 28:19,20) Jumala on voimallinen herättämään uskon myös pienissä lapsissa ja antamaan heillekin Pyhän Hengen.

Niin kuin kaikkia Jumalan lahjoja, kasteessakin saatuja lahjoja nautitaan yksin uskon kautta. Joka ei usko, ei hyödy kasteessa saamistaan lahjoista. Toisaalta se, joka uskoo, saa omistaa ne Jumalan varman sanan nojalla.

Herran pyhästä ehtoollisesta 

Kiirastorstai-iltana ennen suurta kärsimystään Herra Kristus asetti pyhän ehtoollisen sakramentin. Tämän asetuksen voimasta hän antaa kaikille ehtoollisvieraille tosi ruumiinsa ja tosi verensä kaikkina aikoina ja kaikkialla maailman loppuun asti siellä, missä ehtoollista vietetään hänen asetuksensa mukaan (Matt. 26:26–29; 1. Kor. 11:23–25). Luterilainen tunnustus sanoo selkeästi: ”Ne todet, kaikkivaltiaat sanat, jotka Jeesus Kristus lausui ehtoollista asettaessaan, eivät koskeneet ainoastaan ensimmäistä ehtoollisen viettoa, vaan yhä edelleen ne kestävät, pätevät, vaikuttavat ja pysyvät voimassa. Kaikkialla missä ehtoollista vietetään Kristuksen asetuksen mukaan ja missä käytetään hänen lausumiaan sanoja, tapahtuu juuri niiden ensimmäisellä ehtoollisella lausuttujen Kristuksen sanojen voimasta, että Kristuksen ruumis ja veri jaetaan ja vastaanotetaan todella läsnäolevina.” (Yksimielisyyden ohje, Täydellinen selitys, kohta 7, Tunnustuskirjat 1990, s. 526,75).

Se, joka uskoo sanat ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”, nauttii ehtoollisen itselleen siunaukseksi ja saa, mitä nämä sanat lupaavat, nimittäin syntien anteeksiantamuksen ja sen mukana iankaikkisen elämän. Se, joka ei usko Kristuksen lausumia ehtoollisen asetussanoja, on kelvoton ehtoollisvieras ja nauttii sen tuomiokseen: ”Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.” (1 Kor. 11:28–29).

Ehtoollinen on armonväline. Luterilainen tunnustus lausuu: "Pyhässä ehtoollisessa kaikki saavat Kristuksen todellisen ja olemuksellisen ruumiin ja veren, kun syövät ja juovat siunatun leivän ja viinin. Uskoville siinä on varma tae ja pantti, että heidän syntinsä on annettu anteeksi ja että Kristus elää ja vaikuttaa heissä. Epäuskoiset saavat siitä tuomion ja kadotuksen, mutta suullaan hekin ottavat vastaan ja nauttivat juuri sen, mistä Kristus nimenomaan puhui ehtoollista asettaessaan." (Yksimielisyyden ohje, Täydellinen selitys, kohta 7, Tunnustuskirjat 1990, s. 525,63).

Kristuksen seurakunnasta 

Uskomme, että täällä maailmassa sen loppuun asti on olemassa yksi Kristuksen seurakunta eli Kirkko. Se ei ole jokin kirkkolaitos tai kirkkorakennus. Se ei ole myöskään alkuperäisen apostolisen kirkon polvesta toiseen siirtyvä, ulkonainen, historiallinen jatkumo, vaan se on ihmissilmälle näkymätön, sydämissä oleva Jumalan valtakunta eli ”pyhät uskovaiset ja ne karitsaiset, jotka kuulevat Paimenensa ääntä” (Martti Luther). Oikea kirkon apostolisuus on apostolisessa opissa pysymistä, ”Hengen mukaisuutta”, ei lihan mukaisuutta (vrt. Room. 9:6-8; 2 Kor. 5:16; Gal. 4:23–28).

Kristuksen kirkko ovat siis kaikki ne ja vain ne, jotka uskovat, että heillä on syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä yksinomaan lihaan tulleen Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, katkeran kärsimisen ja kuoleman tähden, yksin uskosta Kristukseen, ilman ihmisen omia tekoja ja kuviteltuja ansioita, yksin armosta, ainoastaan lahjana. Kirkko on siis uskon kautta vanhurskautetut.

Kristuksen kirkko on siis sama kuin ”Jumalan kansa” (2 Kor. 6:16; Tiit. 2:14; 1 Piet. 2:10), ”Kristuksen ruumis” (1 Kor. 12:13; Ef. 1:23), Kristuksen ”omat” (Room. 14:8; 1 Kor. 15:23; 2 Tim. 2:19), ”Kristuksen morsian”, jonka ylkä on Kristus (Ilm. 21:2,9; 22:17: Matt. 9:15, 25:1, 25:10). Siihen eivät kuulu epäuskoiset – ei yksikään, joka sydämessään panee turvansa johonkin muuhun kuin Kristuksen hankkimaan armoon (Ilm. 22:15). Kristus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6) Ja apostoli Paavali sanoo niistä, jotka teoillaan yrittävät pelastua: ”Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.” (Gal. 5:4)

Mikä on paikallisseurakunta 

Tunnustuksellinen luterilainen teologi, tri C.F.W. Walther, määrittelee luterilaisen paikallisseurakunnan seuraavasti: ”Evankelisluterilainen paikallisseurakunta on jollakin tietyllä paikkakunnalla oleva uskovista kristityistä koostuva yhteisö, joiden keskuudessa Jumalan sana evankelisluterilaisen kirkon tunnustuksen mukaisesti saarnataan puhtaasti ja pyhät sakramentit jaetaan Kristuksen asetusta noudattaen evankeliumin mukaan, mutta joiden seassa on aina vääriäkin kristittyjä ja teeskentelijöitä, välistä julkisyntisiäkin.” (Paikallisseurakunta s. 9)

Walther sanoo puhtaan sanan ja sakramenttien olevan seurakunnan päätuntomerkit. Hän käyttää kirjoissaan myös käsitettä ”pettämättömät tuntomerkit”. Seurakunnalla on monia tuntomerkkejä, joita voidaan luetella ehkä lähes loppumattomiin, mutta nämä kaksi, oikea Jumalan sanan saarna ja Kristuksen asetuksen mukaiset sakramentit, ovat pettämättömät. Missä ne ovat käytössä, ei vain tilapäisesti, vaan jatkuvasti, siellä täytyy olla läsnä Kristuksen seurakunnan, siis pyhän yhteisen seurakunnan (una sanctan). Paikallisseurakunta on siis una sanctan, jota emme silmillämme näe, kokoontumista ja toimintaa asianomaisella paikkakunnalla. Tosin näemme ihmiset ja havaitsemme toiminnan, mutta sitä, ketkä todella sydämeltään ovat uskovia, emme näe.

Jeesuksen opetuksesta (Matt. 18:15–20) ja apostolien toiminnasta on selvästi nähtävissä, että kristillisen kirkon toiminta on seurakunnallista. Lähetystyön tuloksena ei syntynyt ainoastaan uskovia yksilöitä, vaan ne, jotka kääntyivät, muodostivat seurakuntia. Samalla kun heidät kastettiin, he tulivat paikallisen seurakunnan jäseniksi. Sitä osoittaa mm. se, että seurakunnan jäsenmäärä voitiin laskea ja antaa tietoja sen kasvusta (Ap. t. 2:41,47; 4:4; 5:14; 11:21,24; 21:20 ). Jokaiselle paikallisseurakunnalle Kristus on antanut avainten vallan, eli vallan päästää ja sitoa synteihin (1 Kor. 5:3–5). Tämä valta on jokaisella seurakunnalla omanaan, vaikka se ei olisikaan osa suurempaa kirkollista rakennetta.

Lopun ajat

Uskomme, että Jeesus Kristus tulee viimeisenä päivänä takaisin. Silloin tapahtuu yleinen ylösnousemus, jolloin hänen omansa nousevat kirkastettuina haudoistaan iankaikkiseen iloon, kun taas epäuskoiset joutuvat ikuiseen kärsimykseen. Viimeisellä tuomiolla uskovien ja epäuskoisten teot ovat todisteena heidän suhteestaan Jumalaan. Ratkaiseva tekijä iankaikkiseen autuuteen pääsemisessä on se, onko ihminen ajassa uskonut Kristukseen Vapahtajanaan vai ei.

Kristuksen takaisin tulemuksen hetken Herra on salannut omiltaan. Niinpä kaikki yritykset arvata sitä ovat näitä Kristuksen sanoja vastaan: ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (Matt. 24:42). Kristuksen tulemus tapahtuu yllättäen eikä sitä edellä mikään sellainen aikakausi, josta voisi päätellä hänen takaisin tulemuksensa tarkan ajan. Siksi tulee aina olla valppaana.

Tyhjä vasen