Joh. 7:14–18 Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti. Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?» Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.

Jotkut uskomukset elävät ilman, että niiden olemassaoloa tiedostetaan. Meidän länsimaalaisten ihmisten ajattelua värittää monta myyttiä, yksi keskeisimmistä on edistyksen myytti. Tämän myytin kaikuja kuulee, esimerkiksi silloin, kun sanotaan, ettemme elä enää keskiajalla, vaan 2000-luvulla. Taustaoletuksena tokaisussa on se, että ihmisen moraali ja ymmärrys kehittyisivät vuosisatojen varrella.

Edistyksen myytti heijastuu siihen, miten kristillistä uskoa arvioidaan. On hyvin tyypillistä ajatella, että uskon pitää kehittyä, jotta se voi puhutella tämän päivän ihmistä; meidän tulee jättää taaksemme entisaikojen ahdasmielisyyden kahleet, jotta Jeesuksen evankeliumi voisi levitä. Nämä oman aikamme kysymykset ja kehitysideat on hyvä pitää mielessä, kun käymme nyt tutkimaan päivän evankeliumia.

Jeesuksen opin alkuperä on taivaallinen

Jerusalemissa vietettiin lehtimajajuhlaa, ja Jeesuksella oli kansalle asiaa. Niinpä hän päätti nousta Jerusalemin temppeliin opettamaan. Se profeetta, jota kaikki profeetat olivat ennustaneet, oli saapunut sinne, minne hän kuului. Jeesus opetti temppelissä Jumalan sanaa niin syvällisesti ja Raamatun hyvin tuntien, että se herätti suurta ihmetystä.

Juutalaisilla oli tuolloin lukuisia koulukuntia Vanhan testamentin tulkintaperinteineen. Oli kuuluisten rabbien kuten Hillelin tai Gamalielin koulua. Tiedettiin kuitenkin, että Jeesus oli galilealainen maalainen, joka ei ollut saanut korkeaa koulutusta keneltäkään. Siksi kummeksuttiin sitä, kuinka hän tunsi Kirjoitukset niin hyvin. Juutalaiset sanoivatkin ihmetellen: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”

Jeesus vastasi ihmettelyyn: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.” Tämä vastaus on tavattoman rohkea. Hän sanoo, että hän on saanut sanomansa suoraan Jumalalta. Hän ei julista mitään omaansa, vaan ainoastaan sen, minkä on saanut Isältä jo ennen maailman luomista. Hänen oppinsa on oikea, koska se on alkuperältään taivaallinen.

Kun pohdimme, pitäisikö meidän alkaa sorvata oppia uusiksi, meidän tulee muistaa se, mitä Jeesus tässä sanoo. Koska Jeesus on saanut oppinsa taivaasta, se on aina ajankohtainen. Se on varmasti totta kaikkina aikoina, koska Jumala on totuus. Oikean opin alkuperä velvoittaa meitä pitäytymään siihen sellaisena kuin se on. Oppi ei kehity eikä muutu. Jos edistymme siitä, mitä Jeesus on antanut meille uskottavaksi, olemme langenneet pois totuudesta emmekä enää palvele oikeaa Herraa.

Jeesuksen oppi vakuuttaa itsestään

Kuinka sitten tämän päivän ihmiset, joilla ei ole juuri mitään yhteistä ajanlaskun alussa eläneiden kanssa, voivat vakuuttua kristinuskosta? Kuinka tänä monien totuuksien aikana kukaan voi sitoutua siihen, että vain yksi uskonto olisi oikeassa oppeineen? Jeesus jatkaa tekstissämme: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.” Vapahtaja sanoo aivan suoraan, että voimme tietää, onko hänen oppinsa Jumalasta vai ei. Koettelemisen kriteeriksi hän sanoo sen, että teemme taivaallisen Isämme tahdon.

Tämä tahto kiteytyy Raamatun sanoissa: Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1 Tim. 2:4). Se tekee Jumalan tahdon, joka heittäytyy Jeesuksen varaan. Jumalan suurimpana haluna on se, että epätoivoisina siitä, mitä itse olemme, laitamme sydämemme turvan siihen, mitä Jeesus teki edestämme. Hän ei halua, että yksikään kuolisi synneissään, vaan että jokainen voisi tunnustaa Jeesuksen Vapahtajaksi. Tämä on sen taivaallisen sanoman ydin, jota Jumalan Poika tuli tuomaan, ja se, joka ottaa tämän sanoman uskolla vastaan, tietää opin olevan Jumalasta.

Joku voi väittää vastaan: ”Jeesus vaatii uskoa sen ehtona, että hänen sanomaansa pidetään totena. Tällaisilla kriteereillä mitä tahansa voi väittää todeksi!” Mutta nyt keskeinen ero on siinä, että kukaan muu ei voi antaa samaa, mitä Jeesus. Kukaan ei voi antaa samanlaista varmuutta kuin hän. Jokainen muu uskonnollinen opettaja jättää meidät rauhattomuuteen siitä, olemmeko totuudessa. Niin kauan kuin omatunto ei voi levätä siinä, mitä Jeesus on jo tehnyt edestämme, se on hirveässä tekojen vankeudessa etsimässä yhä uusia keinoja vakuuttuakseen siitä, että kaikki on hyvin.

Se vakuuttuneisuus, jonka saamme, perustuu siihen, että uskon vaelluksen myötä, meillä syventyy ymmärrys omasta pahuudestamme ja Jeesuksen armon suuruudesta. Jos kristillisen vaelluksen haluaa jotenkin lyhyesti tiivistää, se on juuri sitä, että me näemme itsemme yhä raadollisemmin, mutta Jeesuksen armon aina suurempana. Ja tämä uskossa kasvaminen vie kaiken uskottavuuden muilta vapahtajilta ja totuuksilta. Kaikki muuthan vaativat meiltä hyveellistä elämää autuuden ehtona. Mutta kun ymmärrämme, ettei meistä kerta kaikkiaan ole pelastamaan itseämme, tiedämme, että vain Jeesuksen julistama ehdottoman armon sanoma voi pelastaa. Vain se voi olla totta.

Jeesuksen oppi antaa kaiken kunnian Jumalalle

Evankeliumitekstin lopussa Jeesus antaa vielä toisen oikean julistajan ja oikean opetuksen tuntomerkin. Hän sanoo: ”Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.” Oikea oppi antaa kunnian yksin Jumalalle. Oikea julistaja ei etsi mitään muuta kuin Lähettäjänsä kunniaa.

Pyyteettömän rakkauden Jumalaan tulee leimata kaikkea julistustyötä. Tässä Jeesus on kaikkein korkein esikuva, jonka jäljessä me muut kompuroimme. Hänen lisäkseen ei ole yhtään, jolla olisi täysin puhtaat motiivit työnsä takana. Ihmisellä on suuri halu loistaa. On tarve esitellä taitojaan. Tämä koskee niin saarnaajia kuin kaikkia muitakin. Tämä loistamisen halu nousee siitä, että perustamme sen, keitä me olemme, siihen, mitä muut sanovat meistä. Haluamme saada ylistystä, koska se korostaa arvoamme. Jos noudattaisimme ensimmäistä käskyä uskollisesti, meidän arvomme kuitenkin perustuisi siihen, mitä Jumala sanoo meistä Poikansa tähden eikä siihen, mitä olemme itsessämme.

Siksi meidän tulee muistaa, että juuri silloin, kun haemme Jeesukselta apua syyllisyyteemme, Jumala saa kaiken kiitoksen. Silloin, kun etsimme Jeesukselta apua vaelluksemme ongelmiin, Jumalan uskollisuus kirkastuu. Silloin, kun haemme Jeesukselta taivaallista viisautta, Jumala saa kaiken kunnian. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ’Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra’.” (1 Kor. 1:30-31) Huomatkaa, että Jeesuksessa meillä on alusta loppuun kaikki, mitä tarvitsemme, jotta voimme olla Jumalan omia ja varjeltua iankaikkiseen elämään! Kun olemme täysin riippuvaisia Jumalasta, Lähettäjämme saa kaiken kunnian. Meidän ei tule kerskata mistään muusta kuin hänestä.

Kaikki muu oppi kuin se, mitä Jeesus julisti, etsii ihmiskunniaa. Tämä on totta niiden oppien kohdalla, joita julistetaan kristikunnan ulkopuolella, mutta myös niiden ei-raamatullisten oppien suhteen, joita julistetaan kristikunnan sisällä. Raamattu sanoo: ”pitäkää silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.” (Room. 16:17-18). Tuimia sanoja. Huomaamme, että apostoli sanoo aivan yleisesti, että missä tahansa kohdassa poikkeavat palvelevat julistuksessaan omaa vatsaansa, eli siis omia halujaan. Kristillisten julistajien kohdalla tämä on totta tietysti sikäli kuin he julistavat väärää oppia.

Nämä vakavat sanat muistuttavat meitä siitä, kuinka paha ihmisen liha on ja millaista hulluutta Kristuksen oppi on sille. Siksi ne kehottavat meitä turvaamaan sanaan ja lapsenmielellä ottamaan vastaan sen opin, joka siitä löytyy. Kun otamme uskoen vastaan Kristuksen julistuksen, voimme olla varmoja siitä, että opillamme on taivaallinen alkuperä, sillä on voima vakuuttaa itsensä totuudellisuudesta ja se antaa kaiken kunnian Jumalalle.