Markus Mäkinen
  • "Kuka vierittää kiven?"

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Pääsiäisjuhlassa 27.3.2016 Lahdessa

  • 1 Kor. 1:10

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan alkuhartaus Syysjuhlilla 27.9.2014 Siitamajalla

  • aamuhartaus 1. Tess. 5:17

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan aamuhartaus Raamattuleirillä 7.7.2016 Siitamajalla

  • aamuhartaus Kol. 3:16

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan aamuhartaus Raamattuleirillä 6.7.2016 Siitamajalla

  • Aamuhartaus Room. 3:19-20

    Pastori Markus Mäkinen-Tainan aamuhartaus raamattuleirillä Orivedellä 7.7.2017

  • Apostolien esimerkki ahdistusten kestämisessä

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Raamattuleirillä 18.7.2015 Siitamajalla

  • Elävänä Kolmiykseydestä (Joh. 5:19-21)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 20.9.2015 Siitamajalla.

  • Evankeliumi on Jumalan matkaeväs uskovalle

    4. paastonajan sunnuntai (puolipaasto), I vuosikerta.

    Kun kastesumu oli haihtunut, katso, erämaassa oli maan pinnalla hienoa mannaa, hienoa kuin härmä. Kun israelilaiset näkivät sen, he sanoivat toisilleen: "Se on mannaa." Sillä he eivät tienneet, mitä se oli. Mooses sanoi heille: ”Tämä on se leipä, jonka HERRA on antanut teille syötäväksi.” (2 Moos. 16:14–15)

    Israelin kansan erämaavaellus tuo meille monin tavoin kuvan seurakunnan ajallisesta matkasta kohti tosi Luvattua maata, Taivaan kirkkautta. Tuon kansan vaellus oli kuitenkin myös ulkonaisen seurakunnan vaellus, sillä Egyptistä vapautetussa Israelin kansassa oli mukana paljon niitä, jotka eivät alun pitäenkään uskoneet Jumalaan eivätkä ottaneet hänen sanaansa vastaan.

    Kun nyt ihmiset olivat alkaneet tuskailla elämäntilannettaan erämaassa, Jumala antoi lupauksensa, jonka mukaan hän toimitti kansalle avun. Hän tarjosi heille päivittäin leivän, mannan, joka sai nauttijansa ihmettelemään, mitä tämä ruoka oikein on? Käykäämme mekin tätä tutkimaan.

     

    Evankeliumi on Jumalan matkaeväs uskovalle

     

    Jumala antoi mannan ilmestymistä edeltävänä päivänä lupauksen, jonka mukaan kansalla olisi leipää kyllin. Näin myös tapahtui. He saivat ruuan, mutta sellaisen, mitä he eivät tunnistaneet. Se oli tuntematon ruoka. Emme tänä päivänäkään voi tietää tuosta mannasta muuta kuin minkä Raamatusta saamme lukea. Manna oli luvattu, se oli jokapäiväinen, se oli makeaa ja ravitsevaa, sitä riitti jokaiselle, ja Jumala oli sen antaja.

    Kun luemme Raamattua, huomaamme, että näistä merkeistä tunnistamme mannan. Otan esimerkiksi seuraavat raamatunkohdat: ”HERRAn armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa” (Val.v. 3:22–23), ”Maistakaa ja katsokaa, kuinka HERRA on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!” (Ps. 34:9) ja ”Kuulkaa, kaikki te, joilla on jano, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahaa, ilman hintaa viiniä ja maitoa.” (Jes. 55:1) Mannalla on evankeliumin tuntomerkit. Vielä saamme varmuuden asiasta apostoli Paavalin sanosta korinttolaisille: ”kuten on kirjoitettu: "mitä silmä eiole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." (1 Kor. 2:9)

    Evankeliumi Kristuksesta, syntien anteeksisaamisesta hänen sovintoveressään, ei ole ihmiskeksintöä, vaan viisaus Jumalalta. Se ei ole ihmisjärjellä tavoitettavissa, vaan se ilmoitetaan Jumalan sanassa: saarnassa synnin, kuoleman ja perkeleen voittajasta, ylösnousseesta Kristuksesta Jeesuksesta. Tähän mannaan Jeesus itse osoittaa, kun hän puhuu itsestään evankeliumina, leipänä taivaasta, joka tulee ottaa vastaa uskolla nauttien: ”Minä olen elämän leipä, Sille joka uskoo minuun ei tule koskaan nälkä, eikä sille, joka uskoo minuun tule koskaan jano.”(Joh. 6:35)

    Kristuksessa meillä on syntien anteeksiantamus. Hänen armoaan me tarvitsemme päivittäin ja hänen anteeksiantamuksensa hän tarjoaa meille aina uutena. Se ei koskaan kulu. Armosta ei kuitenkaan ole hyötyä sille, joka ei usko. Vain uskon kautta se on meille elämäksi. Israelin kansa ei saanut säilyttää mannaa seuraavalle päivälle kuin ainoastaan sapattia varten. Tämä oli Jumalan säädös. Jos mannaa säästi seuraavalle päivälle, se sytytti Jumalan vihan – miksi näin? Ensiksikin, koska Jumalaan tulee uskoa. Paavali kirjoittaa siitä, että meidän ei tule uskoa vain tämän elämän ajaksi, vaan iankaikkiseksi elämäksi (1 Kor. 15:19). Ei siis saa tehdä niin, että saadessasi kuulla sovituksen sanan, ajattelet, ettei se kuulu sinulle tai että et ole sitä arvollinen juuri nyt uskomaan. Et saa ajatella, että otat sen uskoaksesi vasta kun olet siihen kyllin rukoillen ja katumusta osoittaen valmistautunut. Silloin manna on jo pahentunut, koska et ole uskonut että Kristuksen sovintoveri, hänen työnsä ristinpuulla, on valmis Jumalan lahja sinulle; että Jeesuksessa Jumalan isänsydämessä on sinua kohtaan ainoastaan sula armo ja rakkaus. Et saa pitää Kristuksen kärsimystä niin halpana, että kuvittelet sen peittävän vain kyllin hurskaasti katumasi synnit. Ei. Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä! (1 Joh. 1:7)

    Toiseksi. Jos ajattelen, että voin siirtää katumuksen huomiselle, tai edes hetken päähän ja uskoa silloin, se ei ole uskoa lainkaan vaan antautumista synnille ja Jumalan tuomion alainen teko. Anteeksiantamus Kristuksessa on täydellinen ja iankaikkinen, mutta ajatus siitä, että se oikeuttaisi synnin, ja että armon varmuus antaisi luvan synnintekoon, on pelkkää jumalattomuutta ja Kristuksen ristin halveksimista! Sellainen valeusko nauttii evankeliumin mannan haisevana ja matoja täynnä turmiokseen, aivan kuin israelilaiset, jotka pyrkivät mannaa säilömään.

    Mutta sinulle, joka olet synnintunnossa nälkiintynyt ja tunnustat rikoksesi, on evankeliumin manna tarjolla autuudeksesi ja saat sen omistaa vailla epäilystä aivan omanasi. Olihan manna erämaassa Jumalan Israelille tarjoama armonväline, joka sitten luvattuun maahan saavuttua katosi. Meille maailmassa taistelevalle seurakunnalle on annettu armonvälineeksi pyhä ehtoollisen sakramentti, joka sekin tulee kerran katoamaan, kun saavumme Kristuksen hääjuhlaan kirkkauteen ja hänen näkemiseen. Mutta tänään ehtoollisleivästä Kristus sanoo: ”Ottakaa ja syökää. Tämä on minun ruumiini”ja viinistä ” tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” (Matt. 26:26,28) Tästä me uskomme ja tunnustamme, että missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus. (Vähäkatekismus, 6. luku) Aamen.

  • Evankeliumi on kirkon aarre

    Pastori Markus Mäkinen-Tainan puhe Lutherin 62. teesin pohjalta uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 4.11.2017

  • Evankeliumin saarna on Kristus meidän keskellämme

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Tampereella 8.3.2015

  • Galatalaiskirje 3:19-4:20

    Pastori Markus Mäkinen-Tainan raamattutunti raamattuleirillä Orivedellä 7.7.2017

  • Hän ei ole täällä!

    Pääsiäispäivä.

    Mutta viikon ensimmäisenä päivänä he ja eräitä muita naisia tuli hyvin varhain haudalletuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit. He huomasivat kiven vieritetyksi pois haudalta. He menivät sisälle, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Tapahtui, että kun he olivat tästä ymmällä, katso, kaksi miestä seisoi heidän edessään säteilevissä vaatteissa. He pelästyivät ja kumartuivat kasvoilleen maahan. Miehet sanoivat heille: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa, sanoen: 'Ihmisen Poika pitää antaa syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulita ja kolmantena päivänä hän on nouseva ylös.'" He muistivat hänen sanansa. Ja he palasivat haudalta ja ilmoittivat tämän kaiken niille yhdelletoista ja kaikille muille.(Luuk. 23:1–9)

    Halleluja! Kristus on noussut kuolleista!

    Tämä on aamu on siunatun evankeliumimme aamu. Kuulemme, että naisia, jotka olivat seuranneet Jeesusta ja hänen opetustaan, oli matkalla haudalle, johon Vapahtajamme oli haudattu. Mitä he odottivat löytävänsä siellä? He olivat nähneet Jeesuksen kuolevan ristiinnaulittuna perjantai-iltapäivällä. He olivat nähneet Jeesuksen kyljen lävistettävän roomalaisen sotilaan keihäällä. He olivat nähneet Jeesuksen ruumiin kylmänä ja laskettavan alas kylmään hautaan tuona samana perjatai-iltana. Mitä nämä naiset siis odottavat löytävänsä, kun he kulkevat hautapaikkaa kohti tuona pääsiäispäivän aamuna? Ei ole iloa eikä naurua, heidän askelissaan. Ei heillä ole palmunoksia korkealla käsissään. Ei. Sen sijaan heillä on suru ja he ovat epävarmoja. He surevat menetettyä ystäväänsä ja opettajaansa, jonka poismeno on vienyt heiltä kaiken toivon ja lohdun, jota he hänen eläessään saivat kokea ja omistaa. He ovat epävarmoja, koska vaikka heillä oli voiteet ja yrtit valmistettuna, kuinka he pääsisivät voitelemaan kuolleen mestarinsa ruumiin. Hauta oli suljettu kivipaadella ja sen edessä sotilaat, joille oli annettu käsky estää pääsy haudalle. Viikkoa ennen naiset olivat heiluttaneet riemuhuudoin palmunoksia saapuvalle kuninkaalle – nyt he kantoivat käsissään yrttejä, jotka oli tarkoitettu kuolleelle ruumiille. Ei heidän sydäntään täytä riemu, vaan mitä syvin murhe.

    Joku saattaa miettiä, voisimmeko muuta odottaakaan. Eikö se ole ihan oikein, että nämä naiset ja muutkin Jeesuksen opetuslapset surevat ja murehtivat tuota ristiinnaulittua Jeesusta, joka oli heille niin rakas?

    Rakkaat ystävät. Haluan vastata tähän kysymykseen rakkaudessa: Ei! Se ei ole oikein!

    Mutta ennen kuin ajattelet: – Kauheaa, miten rakkaudeton ja kovasydäminen pastori tuossa onkaan, kun ei lainkaan osoita myötätuntoa surevia kohtaan! Niin kuule mitkä sanat sinulle tänään kuuluvat.

    Ensiksikin, kaikki murhe ja suru ei ole hyvästä. Kaikki ihmistunteet eivät ole sielun parhaaksi. Nämä naiset nimittäin ovat murheissaan väärästä asiasta, eli Kristuksen kuolemasta. Jeesus itse oli sanonut ennen ristiinnaulitsemistaan: "Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne. - - - Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä kuivalle tapahtuu?"(Luuk. 23:28, 31) Ristinkuolema oli juuri se, minkä tähden Kristus oli tullut! Hän omaksui ihmisluonnon, että hän kantaisi ristinpuulle koko ihmiskunnan syntitaakan. Ei sen vuoksi ole lainkaan syytä murehtia ja surra, sillä sehän oli Jumalan kaikkein pyhin tahto ja rakkaus sinua ja minua, kurjia syntisraukkoja kohtaan. Kristuksen kuolema oli Jumalan tahto sinun hyväksesi ja sen hän toteutti loppuun saakka. Huomaa kuitenkin, että Kristus ei kiellä murehtimasta. Meillä on syytä murheeseen, mutta ei Kristuksen, vaan omien syntiemme tähden. Emme ole suruttomia, kuten maailma, joka ei mitään halua Jumalan Pojan kärsimyksestä kuullakaan. Sen sijaan katsahdamme omaa vaellustamme ja sydäntämme, jonka niin usein täyttää paha himo, väärän kunnian pyyntö ja tottelemattomuuden ja katkeruuden henki. Ja miten helposti se meidät kietoo. Miten mielellämme me haluaisimme etsiä sille oikeutusta. Missä on silloin oikea murhe, joka nousee uskosta, joka voi pahoin syntimme tähden. Syntimme, jonka tähden Kristus joutui hikoilemaan tuskanverta ja antamaan henkensä alttiiksi? Synnin, jonka tähden Jumala – Isä – omasta rakkaudestaan joutui antamaan Ainosyntyisen Poikansa kuolemaan. Niin. Suremmeko me näitä? Suretko sinä?

    Toiseksi, Kristuksen kuoleman murehtiminen on epäuskon toimi. Huomaamme, että haudalle kulkevat naiset eivät todella uskoneet, mitä Kristus oli heille julistanut. He eivät uskoneet Kirjoituksia, jotka todistavat hänestä! Tämä on syy siihen, miksi näillä naisilla ei ollut toivon valoa sydämessään, kun he lähestyivät Jeesuksen hautaa tuona aamuna. Voi miten kauhistuttava matka tuo on ollutkaan heille! Kävellä pimeässä tietäen, että vaikka sotilaat jostain syystä antaisivatkin heille pääsyn haudalle, niin sittenkään he eivät löytäisi sieltä mitään muuta, kuin heidän Vapahtajansa kuolleena. Ja mitä on kuollut Vapahtaja, muuta kuin kuollut toivo. Se on toivottomuus.

    Kuinka sitten he eivät uskoneet? Ehkä ihmettelet, mikä heidät oli sokaissut. Miksi he eivät muistaneet Jeesuksen sanoja? Rakas ystäväni, ennen kuin tuomitset näitä opetuslapsia, tunnustele sydäntäsi. Kuinka monet kristityt tänäkin päivänä ovat juuri kuin nuo naiset. He ovat kuulleet evankeliumin. He saattavat joka sunnuntai kuulla sen omalta pastoriltaan, joka saarnaa ja opettaa uskollisesti Raamatun totuutta. Hän osoittaa heille Kristukseen ja julistaa: - Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:36) Mutta silti poloinen kristitty huokaa lain alla: – Kyllä, mutta ei minulle. Minun syntini ovat liian väkevät ja minä olen syyllistynyt niihin niin usein. Kristus on kyllä minun syystäni kuollut – se on totta. Mutta minä ole edelleen syntinen ja sellaisena pysyn. Voisin asialle jotain. Parasta vain yrittää näytellä uskovaista, niin ehkä minä joskus armon koen.

    Onko tämä sinulle tuttu tilanne, kristitty? Tunnetko, että sinun syntisi ovat liian raskaat, liian voimakkaat Kristuksen kannettavaksi, ja kuitenkin sinä itse haluat niitä kantaa ja vielä kuvittelet siinä onnistuvasi! Onko Jeesus sinulle liian heikko Vapahtaja? "Herää sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!" (Ef. 5:13) Kristus ei ole heikko, tai kyvytön kantamaan sinun syntejäsi, vaan sinä olet! Katso! Ei Kristus jäänyt kuolemaan, hän on ylösnoussut! Ja niin kauan kuin sinä hyljeksit evankeliumia ja kiellät Jeesusta olemaan Vapahtajasi ja halveksit ristinpuulla voittanutta, jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet, niin se olet sinä, joka kulkee pimeässä ja jolle Kristus on haudan vanki. Vaikka silloin se on uskosi, joka on kuollutt! Mutta niin kuin oli totta noille evankeliumitekstimme naisille, niin on sinullekin totuudelliset tänä päivänä nuo valtavat sanat: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös.

    Enkelit julistivat evakeliumin Herran ylösnousemuksesta noille murheessa murtuneille naisille. Näin ihanasti uskon siemen, tuo autuas ilon kipinäinen valaisi heidän pimeytensä. Oi miten autuas tuo hetki on täytynyt olla! – Mutta pastori! sinä kysyt, – Raamattuhan sanoo, että nämä naiset olivat peloissaan ja vapisivat! Kyllä, rakas uskovainen! Mutta tuo pelko ja vavistus ei enää noussut epäuskon pimeydestä. Tämä pelko ja hämmästys on aivan erilaista kuin sellainen pelko, jossa on epäuskoa ja tuomiota. Tämä vapiseva peljästys, jota naiset kokivat on verrattavissa merimieheen, joka on seilannut sumussa ja vailla tuulta menettänyt toivonsa löytää enää rantaa, mutta sitten aivan yhtäkkiä kun hän avaa silmänsä hän näkeekin siinä aivan edessään rantaviivan ja vihannan maan, kuin paratiisin. Hän on aivan hämmästynyt ei voi ymmärtää kuinka näin on, mutta silti ojentautuu eteenpäin kohti tuota rantaa, eikä halua laskea katsettaan siitä.

    Älkäämme mekään siis yrittäkö sulkea kuin pieneen laatikkoon sitä, millä tavoin ihminen reagoi siihen, kun hän saa kuulla evankeliumin ilosanoman ja omistaa uskon. Sinussa se näkyy yhdellä tavoin, toisella toisin. Toiselle se saa helpotuksen naurun huulille, toinen puhkeaa ilon kyyneliin, joku taas hiljaa kiittää sydämessään Jumalaa. Mutta usko on sama, niin kuin evankeliumi on yksi: Me tunnustamme: ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste” (Ef. 4:5)

    Evankeliumia siis enkelit tuona aamuna julistivat, ja samoin seurakunnan kutsumat enkelit julistavat sitä joka jumalanpalveluksessa: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös.” Mutta mitä tarkoittaa: ”noussut ylös”?

    Se tarkoittaa, että sinun syntisi ovat todellakin anteeksiannetut. Jumala on hyväksynyt Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman täydellisenä sovituksena. Hän kuoli sinun syntiesi tähden, mutta samalla hän kuoletti Kuoleman. Kuoleman täytyi kohdata voittajansa. Sinulle ei siis enää ole iankaikkista kuolemaa, vaan ainoastaan iankaikkinen elämä Kristuksessa! Jumalan sydämessä ei ole vihaa tai tuomiota sinua kohtaan, vaan sula anteeksiantamus ja iankaikkinen Isänrakkaus. Jumalan silmissä sinä olet hänen rakas lapsensa, niin kuin Kristus on hänen ainokainen Poikansa, sinun veljesi. Et sinä ole Jumala, mutta sinä olet hänen omansa. Hän on temmannut sinut itselleen. Jos sinun on tätä vaikea uskoa, niin katso Jeesuksen hautaa, se on tyhjä! Kuule enkelien sanat: Hän ei ole täällä!

     Jos olisi yksikin synti, edes yksi syntinen ajatuskin, joka olisi jäänyt sovittamatta, niin Jeesus olisi tänäkin päivänä haudassaan, kuolleena. Ymmärrättekö tämän? Toistan: Jos olisi yksikin synti, edes yksi syntinen ajatuskin, joka olisi jäänyt sovittamatta, niin Jeesus ei olisi noussut kuolleista. Mutta onko Jeesus siellä? - EI OLE!

    Se tarkoittaa, että sinun syntisi, kuten koko maailman, on kokonaan sovitettu ja anteeksiannettu. Sinä olet vapaa! Oi kiitos Jumalalle Kristukselle, meidän vahvalle vuorilinnallemme! Hän oli, ja hän on ja hän on iankaikkisesti meidän vanhurskautemme Isän Jumalan edessä. Usko tämä rakas kuulijani ja katso, kuinka pääsiäisaamun siunattu valkeus valaisee sinua näissä sanoissa jotka Jeesuksen haudalla kaikuvat: ”Hän ei ole täällä, hän on noussut ylös!”Vastaamme: Totisesti hän on ylösnoussut!

     Amen, amen, amen.

     Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne ylösnousseessa Vapahtajassamme, Jeesuksessa Kristuksessa. Amen.

     

  • hartaus Matt. 28:18-20

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan hartaus helatorstaijuhlassa 5.5.2016 Turussa

  • He is not here! (Luke 24:1-9) Rev. Markus Mäkinen

    But on the first day of the week, at early dawn, they went to the tomb, taking the spices they had prepared. And they found the stone rolled away from the tomb, but when they went in they did not find the body of the Lord Jesus. While they were perplexed about this, behold, two men stood by them in dazzling apparel.

    And as they were frightened and bowed their faces to the ground, the men said to them, "Why do you seek the living among the dead? He is not here, but has risen. Remember how he told you, while he was still in Galilee, that the Son of Man must be delivered into the hands of sinful men and be crucified and on the third day rise." And they remembered his words, and returning from the tomb they told all these things to the eleven and to all the rest.  (Luke 24:1–9)

     

    Christ Jesus, our Lord and Savior, is risen! Indeed he is risen! Hallelujah, amen!

    This is the very day of the blessed Gospel. We hear that these women, disciples, came to the tomb. What did they expect to find there? They had seen Jesus dead and crucified on Friday afternoon and his side pierced with a roman spear. They had witnessed his cold body been laid down to the cold tomb on that same evening. So what did these women expect to find in the tomb on this Easter morning? It was not joy and laughter they were experiencing during their walk. It was not palm branches they held in their hands. No. They were grieving and uncertain: grieving for their friend they had lost, uncertain how they could access to anoint the body of their dead teacher. It was spices for dead they were carrying. There was no joy and there was no rejoicing in their hearts – only sorrow. One might ask what then they were supposed to be like? Isn’t it right for them to mourn crucified Jesus that they loved so dearly?

    My friends this is the question, I want to answer most lovingly: No! It was not right!

    Firstly, they were mourning for the wrong thing, that is Christ’s death. Jesus himself had said:"Daughters of Jerusalem, do not weep for me, but weep for yourselves and for your children. - - - For if they do these things when the wood is green, what will happen when it is dry?" (Lk. 23:28, 31) It was his death on the cross that Christ had come. That was because of this purpose he assumed human nature: to die for you and me – to die for the sins of all humanity. But take not that Christ didn’t say we shouldn’t mourn at all. For there truly is the right grieving, but it is not because of Christ being dead, but because of our sins. Yes, that is what we should grieve, that we so often are full of hate, unforgiveness, malice and all the evil vices that so easily entangle us and so easily we are tempted and willingly think, say and commit things that cut wounds into Chirist’s head, poured sour wine on his holy tongue and pierced his heart with a spear of contempt through his side. These things we should grieve and not to be like the sinful world, that in its pride and sorrowlessness do not want to hear anything about suffering and death of Christ, but keep on mocking the Lamb of God with their words and in their life. This do grieve, but do not grieve the death of Christ as your loss, for through Christ’s death the will of God the Father was accomplished!

    Secondly, mourning for dead Christ is an act of unbelief. They did not believe, what Christ had preached! They did not believe the Scriptures! That is why these women had no hope in their hearts, when they approached the tomb that morning. Oh how terrible walk that must have been! Walking in the dark, knowing that even if the soldiers somehow would let them pass and open the tomb for them, they would find nothing more, but their Savior dead and dead Savior means dead hope. No hope at all.

    You might wonder how these women could be so blind. Did not they remember at all the teachings that they had heard from Jesus? My friend, consider yourself, before you judge there disciples, for so many Christians live their lives daily like these women. They have heard the gospel. Maybe they hear it every Sunday from their pastor, who diligently preaches and teaches from the Holy Scriptures. He points to Christ and assures: – "Behold, the Lamb of God!"(Jn. 1:36) But the poor Christian under the law says: – Not for me. My sins are too strong and too frequent. Christ is dead because of me that is true, but things will always be the same. I’m a sinner and I will remain so, I wish God could do something about it. But meanwhile all I can do is try to act as Christian as possible.

    Are you like this, Christian? Do you believe that your sins are too heavy, too powerful for Christ to carry? Do you think you can carry them instead? "Awake, O sleeper, and arise from the dead, and Christ will shine on you." (Eph. 5:13)For it is not Christ that cannot carry your sins, but you! Behold, it is not Christ, who remains dead, for he is risen! But as long as you hinder the gospel, as long as you keep on walking in the dark, it is you and your faith that remains dead. As it was true for those women long ago in the Easter morning, so it remains true to you today: "Why do you seek the living among the dead? He is not here, but has risen.

    Angels preached the gospel of risen Lord to those poor women. And so the seed of faith, the kindling spark of joy was lighted in their darkness. Oh how gracious moment that must have been! – But sir, you ask, – Doesn’t Bible say that they were afraid when they left the tomb? Yes! My dear believer! But that fear didn’t remain in the darkness of unbelief anymore. This is totally different kind of awe than fear, which remains in unbelief and grieving. This awe is like a poor sailor, who after losing all hope of finding land suddenly opens his eyes to meet the golden shores of paradise ahead. He cannot understand it, but he leans towards it and doesn’t let his eyes lose that marvelous sight.

    So do not be so eager to categorize reactions of faith into one box. When gospel kindles light into man’s heart, he can act so differently than you expect. Some smiles, other laughs, some bursts into tears of joy, another is shocked by surprise – but faith, as the gospel, remains the same. So we confess: one Lord, one faith, one baptism” (Eph. 4:5)

     It was the gospel that the angels declared, and so also declare the angles of the congregation in every divine service: "Why do you seek the living among the dead? He is not here, but has risen.” But what does it mean: "risen"? It means that your sins are forgiven. God has accepted the suffering and death of Christ as the full payment. So he died for your sins, but that is how death met its end. There is no eternal death for you, but eternal life! There is no wrath in God’s heart for you, but all loving grace and forgiveness. In God’s eyes, you are his precious child as Jesus is his Only-Begotten Son. Don’t you believe this? Look at the tomb! It is empty! Hear the words of the angels from heaven: He is not here!

     If there was even one sin, even one sinful thought in your mind that was left unforgiven, Jesus would still lie down in his tomb. You see? Is he there? No! Your sins are all forgiven they are gone! You are free! Oh, thanks be to God our mighty fortress! Christ was, He is, and He is forevermore our Righteousness before the Father. Believe this, my dear Christian and see the blessed rays of Easter morning that shine to you from this words at the empty tomb of Jerusalem: “He is not here, but has risen!”

    Amen. Amen. Amen. Indeed he is risen.

  • Iankaikkisen elämän ihanuus on vastakohta tämän ajan vaivalle

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • iltahartaus 1. Joh. 1:1-2

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan iltahartaus Raamattuleirillä 5.7.2016 Siitamajalla

  • Iltahartaus Joh. 6:68

    Pastori Markus Mäkinen-Tainan iltahartaus raamattuleirillä Orivedellä 6.7.2017

  • Iltahartaus, Hes. 34:11-16, 23-24

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan iltahartaus vikaari Dani Puolimatkan lukemana Syysjuhlassa 26.9.2015 Siitamajalla.

  • Jeesuksen seuraajien palkka (Saarna, Matt. 19:27-30)

    TM Markus Mäkinen-Tainan saarna 16.2.2014 Tampereella

  • Jeesus kutsuu

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Siitamajalla 21.6.2015

  • Job 14:1–6

    Pastori Markus Mäkisen saarna 11.11.2018 Tampereella

  • Kristityn toivo – ei maallisissa vaan iankaikkisuudessa

    Pastori Markus Mäkisen opetus raamattuleirillä 7.7.2018 Orivedellä

  • Kristuksen ylösnousemus antaa innon evankeliumin työhön

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan esitys Pääsiäisjuhlassa 5.4.2015 Lahdessa

  • Kristuksen ylösnousemus on meidän vanhurskautemme

    Pastori Markus Mäkisen opetus raamattuleirillä 7.7.2018 Orivedellä

  • Kristus hallitsee nöyryydessä (Matt. 23:1-12)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 16.8.2015 Siitamajalla

  • Kristus kestää

    1. paastonajan sunnuntai (Invocavit), 1. vsk.1 Moos. 3:1–15

    Mutta käärme oli älykkäin kaikista kedon eläimistä, jotka HERRA Jumala oli tehnyt. Se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.'" Käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole, vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." Vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä. Hän otti sen hedelmästä, söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja hänkin söi. Silloin heidän molempien silmät aukenivat, ja he huomasivat olevansa alasti, ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen lannevaatteet. He kuulivat, kuinka HERRA Jumala kulki paratiisissa illan viileydessä. Niin mies piiloutui vaimonsa kanssa HERRAn Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan. Mutta HERRA Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?" Hän vastasi: "Minä kuulin askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sen tähden minä menin piiloon." Niin hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö olekin syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin." HERRA Jumala sanoi vaimolle: "Mitä olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin." Sitten HERRA Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käydä ja syödä tomua koko elinaikasi. Minä panen vihollisuuden sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen Siemenensä välille. Hän on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän."

    Rakkaat kristityt. Saarnatekstimme on monelle nykyihmiselle vaikea käsittää. Sen ei kuitenkaan tule meitä hämmästyttää, sillä sama teksti on tullut loukkaukseksi lukemattomille ennen meidän aikaamme. Onhan nimittäin niin, että ei ole lainkaan mukavaa kuulla olevansa syyllinen. Rikollinen ei halua(lukuun ottamatta poikkeustapauksia) jäädä kiinni teoistaan. Toisaalta harva myöskään haluaa tulla tunnetuksi rikollisen ystävänä. Tästä meillä on esimerkkinä Jeesuksen vangitsemista seuraamaan lähtenyt Pietari, joka lankesi kieltämään Herran Jeesuksen.

     

    Raamattu kuitenkin osoittaa meille syyllisen.

     

    Raamattu osoittaa meille rikoksen ja sen seuraukset.

     

    Meille osoitetaan myös tuomio.

     

    Ennen kuulemaamme tekstikappaletta Raamattu kertoo, kuinka Jumala on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän ja tehnyt ne hyväksi oman iankaikkisen hyvyytensä mukaan. Hän loi myös ihmisen omaksi kuvakseen, mikä on valtava armotyö meitä kohtaan, että hän maan tomun nosti kaltaisuuteensa ja yhteyteensä. Jumala antoi ihmiselle tuntemisensa ja palvelutehtävän hallita kaikkea Jumalan luomaa. Mutta ei kulu kauan, kun ihminen hylkää Luojansa ja halveksuu kaikkea, mitä hän on lahjaksi saanut. Käärme, tuo paholainen ja perkele, kiusaa ihmistä ja vääristää sanoillaan sen, mitä Jumala on säätänyt ja sanoillaan esittää Jumalan sellaisena, kuin hän, perkele itse, on. Huomaa, miten julkea perkele on. Juuri on luomakunta tullut valmiiksi, kun hän on jo ehtinyt ylpistymään, lankeamaan ja kadottamaan kaiken, minkä Jumala hänessä loi olevaksi ja nyt jo hän on ehtimässä tuhoamaan Jumalan rakkainta luomusta ja sen mukana kaikkea. Hän tietää, ettei Jumalaa voita, joten hän iskee siihen, jonka Jumala on luonut kaltaisekseen. Ja millä tavalla! Asettamalla oman sanansa Jumalan sanaa vastaan. Voisi kuvitella, että paholainen käyttäisi jotain muita menetelmiä, mutta vain sananen riittää.

    Tämä on paholaisen päätaktiikka, jota hän on käyttänyt alusta alkaen ja jota hän tänäkin päivänä käyttää. Hän valehtelee. Hän valehtelee Jumalan sanaa vastaan ja tahtoo esittää sen mahdollisimman huonossa valossa ja ennen kaikkea siten, että Jumala näyttäisi tahtovan ihmiselle pahaa. Paholainen on siis syyllinen ja viettelijä alusta alkaen.

    Mutta entä ihminen? Kysymme: Onko hän paholaisen viettelyn uhri? Kyllä on. Kysymme siis: Onko hän syytön? – Ei ole! Huomaa, että ei ihminen millään tavoin vastusta käärmeen sanaa. Kuullessaan sanottavan hyvää Jumalaa pahaksi ja ihmisen vapautta rajoittavaksi, ihminen vapaaehtoisesti ja omasta halustaan valitsee pahan. Hän kyllä tunsi Jumalan, tiesi hänet hyväksi ja tiesi hänen sanansa, mutta silti ihminen heitti sen kaiken pois, jotta saisi itse olla Jumala. Ihminen on siis syyllinen.

    Ihminen veti itsensä päälle kaiken syyllisyyden mukanaan tuoman rangaistuksen. Se tarkoitti hengellistä kuolemaa, siis kuolemaa isolla K:lla. Me helposti tarkkaamme kuolemaa siten, että ajallinen kuolema, hengityksen lakkaaminen, sydämen pysähtyminen, maatuminen, olisi varsinainen kuolema. Kuitenkin se on vain varsinaisen kuoleman seuraus. Todellinen kuolema on hengellinen. Se on yhteyden katkeaminen Jumalaan, se Jumalan kuvan särkyminen. Tästä aiheesta on tämän vuoden Luterilaisessa kirjoitettu jo melkoisesti.

    Tämän yhteyden särkymisestä on seurannut monenlaista pahaa. Näemme sen jo kymmenen käskyn laista, mitä kaikkea Jumalan täytyy sanallaan tuomita, että me ymmärrämme sen olevan väärin. Mutta mistä nuo käskyt alkavat? Ei tappamisesta, eikä varastamisesta, vaan: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi – älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” Tämä helposti ohitetaan ajattelemalla, että: ”Minähän olen kristitty, en minä palvo Baalia, Buddhaa, tai Allahia.” Mutta nuo ovat vain karkeita esimerkkejä, mutta yhtä hirveä, joskin kavalampi on se epäjumala, joka katsoo sinua peilistä. Juuri se – minä itse – on epäjumala, jonka palvontaan ensimmäiset ihmiset syyllistyivät – Minä Itse.

    Tuo epäjumala – Minä Itse vaatii huomion, etummaisen sijan, oikeuden tehdä mielensä mukaan, oikeuden käyttää aikansa niin kuin haluaa. Minä Itse haluaa määrittää jopa sen koska, missä, kuinka usein ja kenen suusta Minä Itse Jumalan sanaa kuuntelee. Silloinkin Minä Itse kuuntelee vain sen, mikä itselle sopii.

    Tuon epäjumalan kanssa meidän on tässä ajallisessa vaelluksessa eläminen. Mutta emme saa sitä ruokkia ja vaalia, vaan taistella sitä vastaan. Mutta kuinka sen teemme? –Vastauksen löydämme kirkkaasti tämän päivän teksteissämme.

    Huomaamme nimittäin, että Hengen johdatettua Kristuksen autiomaahan ei perkele heti käynyt häntä kiusaamaan, vaan odotti, kunnes Jeesuksen oli nälkä. Eikä hän käynyt Jeesukseenkaan käsiksi muuten, kuin samalla tavoin kuin ensimmäisiin ihmisiin: antamalla oikein viisaalta ja järkevältä kuulostavan neuvon. ”Jos olet Jumalan Poika, käske näiden kivien muuttua leiväksi.” Oi miten houkutteleva ajatus! ”Kyllähän sen ymmärtäisi, että ihminen kärsii nälkää erämaassa, mutta että Jumalan Poika – mitä järkeä on olla kaikkivaltias, jos ei kerran käytä voimaansa itsensä ruokkimiseen?” ”Eikö siitä hyötyisi kaikki?” ”Mitä hyötyä nälkään kuolleesta Vapahtajasta on?” ”Eihän ketään tarvitsisi vaivata, ei kenenkään tarvitsisi tietää.”

    Näemme, että Kristus kärsi meidän puolestamme ja meidän sijassamme. Mutta näemme että hän kesti nuo kiusaukset. Siinä missä me päivittäin teemme synnin venyttämällä Jumalan sanaa omaksi eduksemme, niin Jeesus vastaa kiusaajalle: ”Ei ihminen elä leivästä.” Eli siitä mikä täyttää tämän elämämme tarpeita ja tyynnyttää ajallista haluamme. ”…vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Eli yksi sana Jumalan suusta on enemmän, kuin koko maailma. Se saa enemmän aikaan, kuin elämämme työ, koska kaikki mikä ei ole uskosta on syntiä (Room. 4:23), mutta Jumalan sana on henki ja on elämä (Joh. 6:63).

    Mutta se sana, joka kyselee ja vihjaa vastoin Jumalan omaa sanaa, on perkeleen ja kuoleman sana. Ja rakkaat ystävät sitä sanaa näemme viljeltävän runsaasti joka päivä ja miten kiehtova se on. Se on toisille värivaloja ja rytmiä, toiselle kauneutta ja toiselle vapaudentunnetta, toiselle se on ihmisviisauden ja tiedon hallitsemista. Kuinka sen voisi voittaa?

    Katso: Kristus taistelee meidän puolestamme! Hän tekee sen Jumalan kirjoitetulla sanalla julistaen: ”Kirjoitettu on.” Ja Kiusaajan on pakko väistyä. Alennustilassaan Kristuksen tehtävä oli kantaa meidän syntimme seuraus. Hänen päälleen Jumala sälytti sen, minkä hän jätti meille lukematta paratiisissa. Iankaikkisen kuoleman. Kristus tuli ja kiusattuna, mutta kuuliaisena polki rikki Käärmeen pään. Hän, Vaimon Siemen otti sen täyden myrkkypiston kantapäähänsä. Mikään synti ei siis jäänyt sovittamatta Golgata ristinpuulla. Jeesus, Jumalan Poika, on kärsinyt tuomion sinun synneistäsi. Usko se ja kiusaajasi on voimaton. Amen

     

  • Kristus on syntisen suoja syyttäjää vastaan

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • Lähetyskäskyn toteutuminen apostolien teoissa

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Syysjuhlilla 24.9.2016 Siitamajalla

  • Lahja heikoille (Luuk. 13:10-17)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Jumalanpalveluksessa 11.10.2015 Tampereella.

  • Meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan aamuhartaus Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • Millä perusteella torjumme tuhatvuotisopin?

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • Osallisina kolmiykseydestä

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Siitamajalla 23.5.2015

  • Ovi elämään

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Tampereella 19.4.2015

  • Päätöshartaus Ps. 23:1–3

    Pastori teologinen esitelmä teologipäivässä 20.1.2018 Helsingissä

  • Paimenten usko

    TM Markus Mäkinen-Tainan oppitunti joulujuhlassa 15.12.2013 Tampereella

  • Pelastuksemme on Kristuksen sydämellä (Matt. 6:19-23)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 13.9.2015 Siitamajalla

  • Ps. 139:13-16, iltahartaus

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan iltahartaus Raamattuleirillä 16.7.2015 Siitamajalla

  • Raamatullinen naiseus

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Raamattuleirillä 17.7.2015 Siitamajalla

  • Rakkaudesta osalliset (Joh. 15:10-17)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Rippileirin avajaisjumalanpalveluksessa 8.6.2014 Siitamajalla

  • Rippisaarna 1 Piet. 3:21

    Markus Mäkinen-Tainan rippisaarna Lahdessa pääsiäisjuhlassa ensimmäisenä pääsiäispäiävänä 16.4.2017

  • Sakramentit Jumalan voimana elämän varrella

    Pastori Markus Mäkisen puhe uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 3.11.2018

  • Sanan murusien valtava voima

    2. paastonajan sunnuntai (Reminiscere), 1. vsk, Matt. 15:21-28.

     Sitten Jeesus lähti sieltä ja vetäytyi Tyyron ja Siidonin tienoille. Katso, kanaanilainen nainen tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti tytärtäni." Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. Hänen opetuslapsensa tulivat ja rukoilivat häntä sanoen: "Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa peräämme." Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lampaiden luo." Mutta nainen tuli ja lankesi hänen eteensä ja sanoi: "Herra, auta minua." Mutta hän vastasi ja sanoi: "Ei ole oikein ottaa lasten leipä ja heittää se koiran penikoille." Mutta vaimo sanoi: "Niin, Herra, mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän isäntiensä pöydältä putoavat." Silloin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Nainen, suuri on uskosi, tapahtukoon sinulle, kuten tahdot." Hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve.

    Tämän päivän teksti on meille erinomainen kuvaus siitä, miten valtava voima Jumalan sanalla on. Me tarvitsemmekin yhä uudestaan muistutusta tästä asiasta – jokainen tarvitsee. On nimittäin niin luonnollista ajatella, että Jumala on jossain kaukana, ettei hänestä voi mitään varmaa tietää, tai että koska en voi nähdä Jumalaa, niin ei hän varmasti halua tulla jokaiselle tunnetuksi. Tai mikä vaarallisinta, joku saattaa ajatella, ettei Jumala niin paljon välitä siitä mitä hänestä ajattelen!

    Tällaisten ajatusten keskellä elävälle ihmiselle on hullutus, että Jumala tekisi itsensä tunnetuksi aivan tavallisella tavalla. Luetun ja kuullun sanan kautta! Joku pahentuu siihen, että kuka tahansa voi lukea Jumalan sanaa ymmärrettävästi, koska se ei olisi sopivaa kaikkivaltiaan kunnialle. Hän ei ylpeydessään ymmärrä, että Jumalan ylitsepursuava hyvyys ja rakkaus tulee ilmi juuri siinä, että hän itse alentuu palvelemaan syntistä ja kurjaa ihmislasta. Hän pitää suurimpana kunnianaan, että hänen sanansa otetaan uskolla vastaan ja siihen turvataan. Toinen saattaa pahentua siihen, että kun sanotaan Jumalan ilmoittavan itsensä vain sanan kautta, että siinä pannaan Jumala laatikkoon ja rajataan hänen toimintaansa. Mutta silloin emme ota huomioon sitä, että juuri tuosta laatikosta, Jumalan sanasta, hän itse haluaa tulla tunnetuksi. Muuten se on meille mahdotonta. Mutta sanan kautta se on armoa. Siten syntyy usko. Siitä haluamme tänään puhua.

    1. Usko tulee Jumalan sanasta

    Tekstissämme kanaanilainen nainen – evankelista Markus kertoo tarkemmin, että hän oli syyrialaisfoinikialainen – tuli Jeesuksen luokse. Hänellä oli kova hätä, sillä hänen tyttärensä oli riivaajahengen vaivaama. Valistuksen jälkeisen ajan ja rationalismin järkeisuskon ajan lapsina meille on usein vaikea ymmärtää, mitä tuo on, että ihminen on pahan hengen riivaama. Helposti erehdytään ajattelemaan, että kyseessä on jokin tuolloin tunnistamaton sairaus, kuten epilepsia. Mutta silloin aliarvioidaan menneiden aikojen ihmisten ymmärrys. Jo vanhastaan ennen kuin epäiltiin riivaustapauksia, papit ja lääkärit ottivat ensin selvää olisiko kyseessä kuitenkin luonnollinen sairauteen liittyvä oire. Usein näin olikin. Mutta nyt meille kerrotaan tämän naisen hädästä tyttärensä vuoksi, joka on kovin riivaajan runtelema.

    Nainen huutaa: ”Herra, Daavidin poika, armahda minua” Kuinka hän, kanaanilainen, osaa huutaa näin? Hän sanoo Jeesusta Daavidin pojaksi. Jeesuksen kasvatusisähän oli Joosef. Onko nainen erehtynyt henkilöstä? Juutalaiset kyllä tiesivät, että Kirjoitusten mukaan Kristus on Daavidin poika, mutta kuinka nyt tuo nainen sen tietäisi? Vastaus on ilmeinen: hän on kuullut sen joltain. Jeesuksen tunnusteot ja opetus saivat aikaan sen, että ihmiset puhuivat hänestä ja ihmeellisestä armosta, jota hän osoitti kaikkein kurjimmillekin. Kuumetauti joutui väistymään Jeesuksen kosketuksesta, verenvuototaudin täytyi pysähtyä, sokean silmien avautua ja kuurojen korvien täytyi avautua kuulemaan Herran sana. Tässä oli joku, jolla oli valta yli tuon kaiken. Mutta mikä mahtoi tuoda naisen Jeesuksen luo? Hän oli kuullut, että Jeesuksen käskystä saastaisen hengen tuli jättää mies synagogassa rauhaan, kuuron ja mykän hengen oli toteltava Korkeimman käskyä. Mutta mitä hyötyä tuosta olisi naisen tyttärelle? Hän ei ollut juutalainen. Mitä hyötyä hänelle Daavidin pojasta olisi? Mutta hänen huudostaan kuulemme sanat: ”Herra, armahda minua!”

    Tämä on uskon huuto. Hän on tullut kuulemaan, että Jeesus ottaa vastaan myös syntisiä. Publikaaneja, porttoja, sadanpäämiehen, gadaralaisia. Tämä Jeesus on jotain muuta kuin fariseukset, hän on jotain muuta kuin tuomari. Nainen on saanut kuulla, että Jeesus on armollinen ja antaa synnit anteeksi, että Jeesus ei ole vain Daavidin Poika, juutalainen, vaan että hän on Daavidin Poika maailman vapahtaja. Hän siis huutaa: ”armahda minua!”

    Kuuletko, miten voimallinen asia se on, että uskovat puhuvat Jeesuksesta? Sinä olet saanut kuulla armon sanan, olet kastettu ja tullut osalliseksi syntien anteeksisaamisesta. Kaikki suuret syntisi on Jumalan tuomioistuimen edessä julistettu anteeksiannetuiksi Kristuksen armoveressä – velkasi on poissa! Eikö tämä ole asia, jota on syytä lukea, jakaa ja siitä puhua? Ja katso! Tuo puhe ei ole hedelmätöntä, sillä sitäkin kautta Jeesus vetää ihmisiä puoleensa aivan kuten naisen, josta tänään olemme kuulleet. Mutta entä jos tuon armon valon laittaa vakan alle? Jos ajattelemme, että pastorin kuuluu saarnata sanaa ja saada ihmiset uskoon. Tulkoon ihmiset tänne sitä kuulemaan, se ei kuulu minulle. Miten silloin tuo nainen olisi koskaan ymmärtänyt tulla Jeesuksen luo? Miten koskaan usko hänen sydämessään syttyä? Ei jokaista ole pastoriksi lähetetty, mutta jokaisen kristityn on Kristus kasteen kautta puettanut omaan vanhurskauteensa ja antanut uskon lahjan. Ja mitä sana sanoo: ” Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa, eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja loistamaan kaikille huoneessa oleville.” (Matt. 5:14–15)

    2. Usko turvaa Jumalan sanaan

    Kanaanilaisnaiselle tuo valo oli loistanut ja sen mukaan hän toimii. Hän tulee Jeesuksen luo. Mutta onko Jeesus sellainen kuin hänelle on kerrottu? Aivan kuten synagogan esimies Jairos, hän tulee ja pyytää Jeesukselta apua ja silti Jeesus ei vastaa. Tämä on erikoinen asia! Varmasti kaikkialla maailmassa vaikeneminen puhuteltaessa on loukkaava ja luotaantyöntävä ele. Nyt kuitenkin Jeesus tekee näin. Raamattu sanoo, että hän ei vastaa sanallakaan. Uskon, että moni voisi tuossa tilanteessa jo loukkaantuneena todeta, että: – Olisi pitänyt arvata, aina vaaditaan luottamaan, mutta tosi paikan tullen ei Jumalasta ole mitään apua. Näin nainen ei kuitenkaan tee, vaan hän jatkaa anomistaan, vaikka Jeesus ei vastaa. Nainen on niin sinnikäs, että opetuslapsetkin vetoavat Jeesukseen, mutta he saavat osakseen vastauksen, joka jättää heidät sanattomaksi: ”Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lampaiden luo.” Mutta mitä tekee nainen? Kaikesta huolimatta hän tulee Jeesuksen luo, ja sanoo: ”Herra, auta minua!” Anominen on lyhentynyt yksinkertaisiin sanoihin, jotka viestivät – Sinä olet Herra, minä tarvitsen apua. Auta sinä. Luulisi, että nyt Herra viimein antaa naiselle rauhan. Eikö tuo pyyntö ole juuri uskon pyyntö? Vetoomus Herran apuun? Jeesus vastaa: "Ei ole oikein ottaa lasten leipä ja heittää se koiran penikoille."Mikä loukkaus! Nainen ei ainoastaan kuule, että hän ei kuulu lapsiin, jotka aterioivat Herran pöydässä, vaan myös, että hän on koira. Tiedämme, että Jeesus käytti kovia sanoja noista, jotka hylkäsivät evankeliumin, mutta nämä sanat, jotka syyrialaisfoinikialainen vaimo kuulee ovat niin loukkaavat, että on vaikea järjellä ymmärtää, että Jeesus, joka sanoo: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja taakkojen kantajat, niin minä annan teille levon” (Matt. 11:28) nyt lausuu nämä sydämettömältä kuulostavat sanat. Mitä tuo nainen on tehnyt väärin? Eikö riitä, että hänen asiansa koskee lastaan, joka on suuressa ahdistuksessa? Eikö riitä, että hän vetoaa Vapahtajaan? Vielä hän saa kuulla, että hänen tulemisensa Jeesuksen luokse on kuin koiran kerjäämistä ruokaa, joka on valmistettu lapsille. Mutta vaimo sanoi: "Niin, Herra, mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän isäntiensä pöydältä putoavat."

    Nämä sanat ovat ne, jotka Herra meille on antanut elinikäiseksi opiksemme. Jeesus valmistaa näin tämän naisen esimerkiksi meille kaikille. Huomaamme hänessä aidon luterilaisen, kun hän kuullessaan lainjulistuksen myöntää Jumalan olevan totinen: – Niin, Herra, minä olen syntinen ja koira, enkä ansaitse mitään siitä, mikä sinun lapsillesi kuuluu, mutta niin kuin itse sanot, olet Sinun koiranpenikkasi! Ja juuri Sinun sananmurusistasi minä elän, ne sanaset Sinä olet minulle antanut kuulla. Valtava on tämä usko, jonka sana on tuossa naisessa saanut aikaan! Hän ottaa Herran kiinni omasta sanastaan ja asettaa sen Jeesuksen eteen. – Niin kuin sinä Herra sanot, niin se on.

    Jos nimittäin uskot, että Kristus on sinun Vapahtajasi, sinun Jeesuksesi, niin olet hyvässä turvassa. Silloinkin, kun koet että sinun vaivaasi ja hätääsi et saa Jumalalta apua. Kuitenkaan Jumalalla ei ole kuuro korva sinulle, vaan hän on aina se, joka hän on sinun ainoa ja tosi turvasi, sinun Jeesuksesi ja se hän haluaa sinulle olla. Hän saattaa ajaksi peittää kasvonsa, mutta sanaansa hän ei sinulta kiellä, eikä se muuksi muutu. Amen. Kiitos, Herra Jeesus, sinun sanastasi.

     Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa.

  • Sanassa pysyvä ilo (Joh. 16:16-20)

    3. pääsiäisenjälkeinen sunnuntai, I vsk

     

    Jeesus sanoi opetuslapsillensa: ”Vähän aikaa, niin ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, niin näette minut, sillä minä menen Isän luo." Silloin muutamat hänen opetuslapsistaan sanoivat toisilleen: "Mitä tarkoittaa, kun hän sanoo meille: 'Vähän aikaa, niin ette minua näe, ja taas vähän aikaa, niin näette minut', ja: 'Minä menen Isän luo'?" Niin he sanoivat: "Mitä tarkoittaa, kun hän sanoo: 'Vähän aikaa'? Emme tiedä, mitä hän puhuu." Jeesus huomasi, että he tahtoivat kysyä häneltä, ja sanoi heille: "Sitäkö kyselette keskenänne, että sanoin: 'Vähän aikaa, niin ette minua näe, ja taas vähän aikaa, niin näette minut'? Totisesti, totisesti sanon teille: te tulette itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva. Te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi. Kun nainen synnyttää, hänellä on murhe, koska hänen hetkensä on tullut. Mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, hän ei enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan. Niin teilläkin on nyt murhe. Mutta olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.” (Joh. 16: 16–22)

     Kovin vähän ymmärsivät opetuslapset kiirastorstai-iltana siitä, mitä seuraavana päivänä – pitkäperjantaina – olisi tapahtuva. Jeesus sen tiesi ja sitä varten hän oli tullut maailmaan. Hän etukäteen valmistaa opetuslapsiaan tulevaa koitosta varten. Hän sanoo: ”Vähän aikaa, niin ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, niin näette minut, sillä minä menen Isän luo.” Näillä sanoilla Jeesus tahtoo valmistaa omiaan siihen, että

     

    1. hän tulee kuolemaan ja otettaman pois elävien maasta.

     

    2. hän tulee astumaan ylös taivaaseen

    1.

    Ajallinen kuolema saattaa tulla lähellemme hyvin äkkiä. Sekään ei aina saavu kello kaulassa, niin että ihminen voisi sitä ennalta tietää. Jumala ottaa ihmisen pois, kun aika on. Näin moni meistä, joka on menettänyt oman läheisensä on saattanut kokea miten vaikea on ymmärtää sitä, että tuo tuttu ihminen vielä hetki sitten oli tuossa kanssani, mutta yhtäkkiä häntä ei enää ole. Näin oli opetuslapsillekin Jeesuksen puhe aivan käsittämätöntä. ”Emme tiedä mitä hän puhuu”, he sanovat. Mutta Jeesus tiesi kyllä. Näitä Jeesuksen sanoja opetuslapset tulivat tarvitsemaan aivan pian. Pian nuo yksitoista juoksisivat kauhulla pakoon Jeesuksen vangitsijoita. He joutuisivat kokemaan, millaista on olla yksin ilman Jeesusta. Pietari erityisesti tuli kokemaan, miten voimaton omaan varmuuteen luottava usko on.Silloin he totisesti tulivat kokemaan, mitä Jeesus tarkoitti, että hän menee pois.

    On siis erittäin tärkeää kuulla, tutkia ja lukea Jumalan sanaa. Se on kristityn uskonelämän elinehto. Ilman Jumalan sanaa ei ole sinulla uskoakaan, ilman Jumalan sanaa sinulla ei ole suojaa pahaa vastaan. Kaikki on sen varassa, että Jumala tuo itsensä tunnetuksi sanallaan. Varmasti on tilanteita, jolloin jokin Raamatunkohta, ei tunnu puhuttelevan. Varmasti on tilanteita, jolloin ihmettelet kuin opetuslapset pääsiäisaterialla: Mitä tämä tarkoittaa? En ymmärrä. Mutta Jeesus ymmärtää. Paina sinä sana sydämellesi, niin tulet huomaamaan, että Herra ei ole ainuttakaan sanaa sinulle turhaan julistanut. Hänellä nimittäin on aina sydämellään sinun iankaikkinen autuutesi.

    Sielunvihollinen ei nimittäin väsy, eikä lakkaa etsimästä heikkoa kohtaa sinua vahingoittaakseen. Aina valmiina osoittamaan sinun kelvottomuuttasi, perkele pyrkii maalaamaan sinulle kuvan julmasta Jumalasta, ettet vain uskaltaisi panna uskoasi Vapahtajaan. Mikä silloin on sinun puolustuksesi? Eikö Jumalan sana, jossa Kristus vakuuttaa: ”Minä annan henkeni lampaiden edestä.” (Joh. 10:15) Jeesus tuli kuolemaan ja otettaman pois elävien maasta, että hän toisi valkeuden kuoleman varjon maahan. Ei Jeesus sanonut vain, että opetuslapset eivät häntä vähään aikaan näe, vaan että pian he hänet jälleen näkisivät.

     Voi miten paljolta murheelta opetuslapset olisivatkaan säästyneet, jos he olisivat tämän asian, tämän sanan, ymmärtäneet ja uskoneet silloin kun Jeesus vietiin ristiinnaulittavaksi ja laskettiin hautaan! Kuinka silloin olisivat nuo kolme päivää, jotka Kristus oli haudan levossa, voineet olla heille murheen ja pelon aikaa? Varmasti nuo sanat, teidän murheenne on muuttuva iloksi, olisivat antaneet heille toivon, että he ilomielin olisivat pääsiäisaamuna rientäneet Jeesuksen haudalle ja sitä ennenkin kiittäneet Jumalaa siitä armon runsaudesta, että hän oli Poikansa antanut kuolemaan ja ansainnut sillä heille taivaan.

     Mutta vasta ylösnousseen Kristuksen kohtaaminen sai heidän silmänsä avautumaan ja sydämensä riemuitsemaan. Näin heistä tuli ylösnousemuksen silminnäkijätodistajia. Heikkouskoisista Jeesus teki vahvoja ja heidän todistuksensa kautta mekin olemme saaneet kuulla evankeliumin sanan. Mutta millainen sana tuo onkaan! Ei se ole lainkaan vähempää, kuin itse hän jonka sen on antanut kuultavaksi. Raamatun sanassa on nimittäin Kristus, Jumala itse, läsnä todellisesti. Kysymys ei siis ole lainkaan siitä, etteikö Jumala halua puhua ja tehdä itsensä tunnetuksi, me olemme saaneet hänen sanansa. Hän on synnyttänyt meissä uskon ja hän on uskollinen!

     

    2.

    Mutta vielä Jeesus sanoo: sillä minä menen Isän luo.” Tällä hän tarkoittaa, että hänen vaivanalainen vaelluksensa oli tulossa päätökseen. Se tarkoitti väistämättä sitä, että hän esikoisena kuoloon nukkuneista nousisi ylös ja astuisi taivaaseen kirkkautensa valtaistuimelle. Mutta hänen opetuslapsensa, kuten myös me, jäivät aikaan odottamaan viimeistä päivää.

    Mutta millaista tämä odotuksen aika on? Herramme sanoo totuuden: ”Totisesti, totisesti sanon teille: te tulette itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva.” Kun kuulemme sanat totisesti, totisesti meidän olisi aina oltava erityisen valppaina kuulemaan, sillä näin meidän unista sydäntämme Pyhä Henki tahtoo herättää kuulemaan sen, mikä on meille luonnostamme vaikea ymmärtää. On nimittäin Jumalan aamen, että uskovalla on maailmassa kärsimys. Tuo kärsimys johtuu siitä, että maailma vihaa Jumalaa, se vihaa Kristusta ja jokaista joka on Kristuksen oma. Tämä on tärkeä asia ymmärtää, sillä toisaalla Kristus sanoo: Jos te maailmasta olisitte, maailma omaansa rakastaisi. Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa(Joh. 15:19). Tämä on nykypäivänä Suomessa ehkä selvempää kuin koskaan. Jos halveksit Raamattua ja elät julkijumalatonta ja irstasta, siveetöntä elämää, sinulla on lukemattomia ymmärtäjiä ja tykkääjiä, sekä seuraajia sosiaalisessa mediassa. Mutta jos pitäydyt Kristuksessa Jeesuksessa ja hänen sanassaan, jo häviää ymmärrys ja tykkäykset. Niin paljas on maailman viha Henkeä vastaan.

    Tähän moni loukkaantuu. Ei haluta päästää irti maailmasta, vaan halutaan olla välimaastossa. Halutaan olla kristitty, joka sietää vähän jumalattomuutta. Ei haluta kuulla lakia, vaan silotellaan syntiä evankeliumilla ja ajatellaan että maailmakin siten alkaisi välittää ja ymmärtää. Mutta sellainen luulo on vain itsepetosta. Ei ole olemassa mitään ei-kenenkään-maata. On vain Jumalan totuus ja maailman valhe. Kristus Jeesus sanoo: ”Joka häpeää minua ja minun sanojani tässä rikkovassa ja syntisessä sukukunnassa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa.” Kuinka kristitty varjeltuu tässä maailmassa? Kristus lausuu: Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani ja minun Isäni rakastaa häntä(Joh. 14:23) Sanansa hän on meille antanut, ja sen kautta hän itse on meidän kanssamme. Kunnes kerran saamme nähdä hänet kasvoista kasvoihin, kuten hän sanassaan lupaa. Silloin ”sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.” Siinä on uskovan sielun lohtu, kun hän kokee kärsimystä maailmassa Kristuksen tähden.

    Amen.

  • Sanoma Kristuksesta on rauhan evankeliumi

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Tampereella 12.4.2015

  • Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan iltahartaus 9.7.2014 Raamattuleirillä Siitamajalla

  • Teot, jotka todistavat (Joh. 11:47-57)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 18.5.2014 Siitamajalla

  • Töistään usko tunnetaan

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Siitamajalla 12.7.2015

  • Vain köyhät saavat kaiken

    Pastori Markus Mäkinen-Tainan saarna Uskonpuhdistusjuhlassa 5.11.2016 Lahdessa

  • Varmuus armosta (Joh. 17:6-10)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 11.5.2014 Siitamajalla

  • Virvoita minua Sanasi jälkeen (Ps. 119:107)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Talvileirillä 2015 Siitamajalla