Markus Mäkinen
  • "Kuka vierittää kiven?"

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Pääsiäisjuhlassa 27.3.2016 Lahdessa

  • 1 Kor. 1:10

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan alkuhartaus Syysjuhlilla 27.9.2014 Siitamajalla

  • aamuhartaus 1. Tess. 5:17

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan aamuhartaus Raamattuleirillä 7.7.2016 Siitamajalla

  • aamuhartaus Kol. 3:16

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan aamuhartaus Raamattuleirillä 6.7.2016 Siitamajalla

  • Aamuhartaus Room. 3:19-20

    Pastori Markus Mäkinen-Tainan aamuhartaus raamattuleirillä Orivedellä 7.7.2017

  • Ansa viritetty

     

    Tapahtui, että kun [Jeesus] tuli sapattina erään fariseusten johtomiehen taloon aterialle, he pitivät häntä silmällä. Katso, siellä oli vesitautinen mies hänen edessään. Jeesus alkoi puhua lainoppineille ja fariseuksille ja sanoi: "Onko luvallista parantaa sapattina?" Mutta he olivat vaiti. Hän tarttui häneen, paransi hänet ja laski menemään. Hän sanoi heille: "Jos joltakulta teistä putoaa aasi tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä sitä ylös sapatinpäivänäkin?" Mutta he eivät kyenneet vastaamaan tähän." (Luuk. 14:1–6)

    Ansa viritetty

    Millaisia ihmisiä kutsumme kotiimme aterialle? Kodin piirissä perheenjäseniä pidetään perustellusti tervetulleina yhteiselle aterialle, mutta ei ole mitenkään tavatonta, että kodin ulkopuoleltakin saatetaan kutsua tuttavia aterialle. Yhteiseen ruokailuun liittyy nimittäin aina jonkinlainen käsitys yhteydestä. Juutalais-kristillisessä perinteessä tämä asia on ollut aina hyvin merkittävästi läsnä, vaikka käsitys siitä saattaakin olla nykyaikana monella jokseenkin ohut. Huomaamme kuitenkin tämän yhteyden hyvin yksinkertaisten käytännön tilanteiden kautta. Jos esimerkiksi ruokapöytään istuu tuntematon henkilö, niin se saatetaan kokea monesti epämukavaksi. Sellainenkin tilanne on varmasti monelle tuttu, jos jonkun perheenjäsenen kanssa on riita tai on tullut loukatuksi, niin silloin ei ehkä ruoka niinkään maistu, tai voi olla, ettei haluaisi tulla syömään ollenkaan, vaikka muussa tilanteessa yhteinen ruokailu olisi varsin mukava ja nautinnollinen hetki. Huomaamme siis, että ruokailu yhdistää ihmisiä. Yhteinen ateria on merkki sovusta ja yhteydestä. Pyhässä ehtoollisessa Herramme aterialle hengellisen sisällön ja vaikutuksen, koska hän on itse siinä aterialla todellisesti läsnä. Osallisuus Kristukseen tekee ehtoollisesta meille armoaterian. Paavali kirjoittaa siitä: ”leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, me monet olemme yksi ruumis, sillä olemme kaikki yhdestä leivästä osallisia.” (1 Kor. 10:16b–17) Inhimilliseltä kannalta tarkasteltuna on myös huomattava, että jos joku kunnioitettu tai maineikas henkilö saadaan vieraaksi, niin siitä ollaan helposti ylpeitä, kun taas arveluttavien ja epämiellyttävien ihmisten seuraa vältetään.

    Lakihenkisyys asettaa ansoja evankeliumin eteen

    Evankeliumitekstissämme meille kerrotaan, että Jeesus oli kutsuttu aterioimaan fariseusten johtomiehen taloon. Evankelista Luukas osoittaa meille tässä selkeästi, että kyseessä ei ollut mikään hyväntahtoinen kutsu. Tämä on selvää senkin vuoksi, että fariseukset halusivat välttää mielestään syntisten seuraa ja heitä loukkasi se, että Jeesus aterioi juuri sellaisten kanssa. ”Katso ylensyöjää ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!”, he ajattelivat Jeesuksesta. (Luuk. 7:34) Mutta vielä selvemmin fariseusten tarkoitusperät selviävät siitä, että Jeesuksen saapuessa paikalle häntä vastaan oli tuotu vesitautinen mies. Oli nimittäin yleinen ajatus, että jos joku ihminen sairastaa tautia ja varsinkin tuollaista parantumatonta, kroonista sairautta, sitä pidettiin Jumalan rangaistuksena. Sellaisia ihmisten kanssa eivät fariseukset, jotka olivat tarkkoja puhtaussäädöksistä, missään tapauksessa kutsuneet aterioimaan. Tämä mies olikin kutsuttu, jotta fariseukset olisivat voineet syyttää Jeesusta sapattisäädöksen – siis kolmannen käskyn – rikkomisesta. Laki määräsi: Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin älä toimita mitään askaretta, älä sinä älköönkä poikasi tai tyttäresi, palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi. Sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2 Moos. 20:9–11) Jeesuksesta kyllä tiedettiin, että hän paransi kaikki hänen luokseen tulevat. Nyt hänet oli kutsuttu aterialle, jossa kutsun esittäjä asetti hänet valinnan eteen: – Joko pidät lain käskyn, etkä armahda tätä sairasta – silloin olet tervetullut myös yhteyteemme, tai armahdat sairasta ja rikot sapatin, jolloin saat painua matkoihisi lainrikkojana. Miten julma ja säälimätön juoni! Juuri näin toimii lakihenkinen mieli. Se pitää itsensä pyhänä ja Jumalalle kelpaavana, mutta vaatii myös muita tunnustamaan oman pyhyytensä, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, että syntinen ei saisi vapautusta kuormastaan. Se on valmis antamaan lähtöpassit jopa itse Vapahtajalle Jeesukselle, jos tämä ei suostu taipumaan hänen pyhitysmuottiinsa. Ja kun Vapahtaja kysyy varsin yksinkertaisen lakia koskevan perustavanlaatuisen kysymyksen: Onko luvallista parantaa sapattina?”, eivät nuo kurjat vastaa. Heille on tärkeämpää saada kunniaa itselleen ja häpäistä sairasta, tai saada kunnia itselleen ja häpäistä Herra Kristus. Varo tällaista lain henkeä! Sillä uskova lapsikin ymmärtää, että jos Jeesus suljetaan pois aterialta, niin ei siinä ole enää armoateriaa, vaan tuomion ateria. Kristuksen Jeesuksen todellinen sovintoveri tekee ehtoollisesta todellisen armoaterian. Ilman häntä ei siinä ole läsnä muuta kuin syntisten houkkien oman lihanpyhyyden ateria. Mutta joka ottaa vastaan Kristuksen tosi ruumiin ja veren vastaan armoateriassa, täytyy myös armahtaa lähimmäistään, jonka puolesta tuo sama Jumalan Pojan pyhä veri on vuotanut siinä missä meidän jokaisen. Jeesus sanoo: ”jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', ette tuomitsisi syyttömiä.” (Matt. 12:7)

    Vapahtaja päästää syntisen lain ansoista

    Kiitos Isän Jumalan, että hän on meille antanut Vapahtajan, joka ei epäröinyt antaa itseään alttiiksi meidän edestämme kokonaan. Hänen toiminnassaan me näemme hänen sydämensä armahtavaisuuden ja päättäväisyyden, kun hän fariseusten vaietessa tarttuu tuohon sairaaseen mieheen, parantaa hänet ja päästää hänet menemään. Mikä autuas ilosanoma näihin sanoihin sisältyykään! Sairautensa tähden tuo vesitautinen mies oli tilassa, joka aiheutti sen että yhteys hänen kanssaan teki ihmisen epäpuhtaaksi. Hurskas juutalainen ei siis hänen kanssaan aterioinut, vaan hän oli eristetty muista.  Hän ei myöskään sairautensa vuoksi saanut osallistua jumalanpalvelukseen temppelissä, mikä tarkoitti sitä, että koko sairautensa ajan hän ei ollut saanut yhtyä seurakunnan rukoukseen, ei kuulla synninpäästön sanoja, eikä vastaanottaa siunausta. Se, että hänet tuotiin syötiksi Jeesukselle viritettyyn ansaan, vain korosti tuota asiaa. Voimme vain kuvitella, millaista taistelua tuo mies mielessään kävi. Voisiko Jeesus häntä armahtaa? Voisiko hän tulla terveeksi? Mutta kuinka tuo hurskas opettaja hänen tähtensä rikkoisi sapattisäädöksen, etenkin kun hän, saastainen ja sairas on nyt esteenä Jeesuksen ja juhla-aterian välillä. Kuinka mielellään hän itse istuisikaan toisten seurassa aterialla! Ja siinä samassa Jeesus jo tarttuu häneen. Eikä se ole mikään vaivaantunut hipaisu, johon tuo mies on varmasti tottunut, kun ihmiset häntä ovat pyrkineet välttämään, vaan Vapahtajan ote on luja ja varma ote. Raamattu kertoo, että tuo ote oli sellainen joka herättää kohteensa. Näin voimakkaasti Jeesus tahtoi tälle miehelle osoittaa, ettei hän hetkeäkään epäröi tämän suhteen. Hän tarttuu sairaudesta saastuneeseen mieluusti ja mitä suurimmalla rakkaudella, ja siis vähät välittää siitä, että häntä ei huolittaisi puhtaiden ja hurskaiden pöytään. Huomaa siis, rakas ystävä, miten vakavasti Vapahtaja sinuunkin on sitoutunut. Kun sinä tunnet lain pelästyttävän ja huomaat, miten paljon syntiä elämässäsi olet tehnyt ja aikaansaanut – ja niistä perkele aina jaksaa muistuttaa – niin älä kuvittele että Jeesus tahtoo sinulle kääntää selkänsä, kuten tekopyhät! – Ei! Niin kuin hän tarttui tuohon vesipöhöiseen mieheen fariseuksen huoneessa, hän ojentaa vahvat kätensä puoleesi evankeliumin sanassa ja kasteen armovedessä hän on jo kietonut sinut armo-otteeseensa, joka on aina vahva ja vaikuttava niin, että jos kysyt: – Vieläkö Jeesus voi minut ottaa vastaan?, on kasteessasi sinulle varmaakin varmempi lohdutus: ”vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä rauhanliittoni horju, sanoo HERRA, armahtajasi!” (Jes. 54:10)

    Mutta kuulemme myös, että Jeesus ei vain osoita myötätuntoaan sairasta kohtaan, vaan hän parantaa hänet, tekee terveeksi. Tämän vuoksi Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Ei vain siksi että hän voisi osoittaa jumalallista voimaansa ja näyttää esimerkillään oikean elämän mallia. Hän tuli tekemään synnin tähden sairaista terveitä. Synti on hengellinen ja siksi kaikkein pahin sairaus, pääsairaus. Se on sydämen sairaus, se on ruumiin sairaus ja se on mielisairaus ja tappava. Se on syy siihen että meidän on kuoleminen. Maalliset lääkärimme ja tiedemiehet tekevät paljon hienoa työtä lääkkeiden parissa meidän hyväksemme, mutta he eivät voi poistaa tuota synnin sairauden väistämätöntä seurausta, kuolemaa. Siitä huolimatta monet lääkkeet ovat vielä tavattoman kalliita, ettei niihin kaikilla ihmisillä ole mahdollisuutta. Mutta yksi lääke on joka on tehokas ja juuri tuota synnin sairautta varten annettu, nimittäin Kristus Jeesus ja hänen sovintoverensä. Mutta se ei ollut ilmainen! Siitä on maksettu iankaikkisuushinta, jota ei kukaan ihminen – eivät edes koko ihmiskunta yhdessä – olisi voinut maksaa. Ainoastaan Jumala, Jumalan Poika, Jeesus Kristus se on maksanut ja se maksoi hänelle kaiken. Mutta sinulle se on tullut ilmaiseksi, sinulle se tänäänkin ilmaiseksi julistetaan ja kun se julistetaan, niin se vaikuttaaja on yhtä tehoisaja todellinen kuin se oli silloin kun Kristus Jeesus nousi kuolleista synnin ja kuoleman voittajana. Sitä ylösnousemus-voimaansa Jumala käyttää, kun hän sinulle tänään lausuu, että sinun syntisi ovat Kristuksen Jeesuksen tähden anteeksiannetut – totisesti! ”Mikä hänen voimansa ylenpalttinensuuruus meitä uskovia kohtaan [on] sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista” (Ef. 1:19–20)

    Näin Jeesus osoittaa selkeästi ja vastaansanomattomasti, että sapattina saa parantaa. Sitähän hän juuri on tänään tullut meidän hyväksi tekemään tänä pyhäpäivänä! Hän on tullut saarnauttamaan sanaansa, jotta hän saisi sanallaan koskettaa, tarttua sydämiimme ja parantaa meidät syntitaakkamme alta. Ja niin kuin hän lähetti tuon ennen sairaan terveenä ja vapautettuna noiden tylyjen lainoppineiden käsistä, hän tänään tahtoo lähettää sinut vapautettuna pahasta omasta tunnostasi ja syntisi syytöksistä, sillä hän on ne sinulta ottanut pois ja kantanut ristinpuulle. Hän on sinun Vapahtajasi.Mene Jumalan rauhaan. Aamen.

  • Apostolien esimerkki ahdistusten kestämisessä

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Raamattuleirillä 18.7.2015 Siitamajalla

  • Elävänä Kolmiykseydestä (Joh. 5:19-21)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 20.9.2015 Siitamajalla.

  • Evankeliumi on Jumalan matkaeväs uskovalle

    4. paastonajan sunnuntai (puolipaasto), I vuosikerta.

    Kun kastesumu oli haihtunut, katso, erämaassa oli maan pinnalla hienoa mannaa, hienoa kuin härmä. Kun israelilaiset näkivät sen, he sanoivat toisilleen: "Se on mannaa." Sillä he eivät tienneet, mitä se oli. Mooses sanoi heille: ”Tämä on se leipä, jonka HERRA on antanut teille syötäväksi.” (2 Moos. 16:14–15)

    Israelin kansan erämaavaellus tuo meille monin tavoin kuvan seurakunnan ajallisesta matkasta kohti tosi Luvattua maata, Taivaan kirkkautta. Tuon kansan vaellus oli kuitenkin myös ulkonaisen seurakunnan vaellus, sillä Egyptistä vapautetussa Israelin kansassa oli mukana paljon niitä, jotka eivät alun pitäenkään uskoneet Jumalaan eivätkä ottaneet hänen sanaansa vastaan.

    Kun nyt ihmiset olivat alkaneet tuskailla elämäntilannettaan erämaassa, Jumala antoi lupauksensa, jonka mukaan hän toimitti kansalle avun. Hän tarjosi heille päivittäin leivän, mannan, joka sai nauttijansa ihmettelemään, mitä tämä ruoka oikein on? Käykäämme mekin tätä tutkimaan.

     

    Evankeliumi on Jumalan matkaeväs uskovalle

     

    Jumala antoi mannan ilmestymistä edeltävänä päivänä lupauksen, jonka mukaan kansalla olisi leipää kyllin. Näin myös tapahtui. He saivat ruuan, mutta sellaisen, mitä he eivät tunnistaneet. Se oli tuntematon ruoka. Emme tänä päivänäkään voi tietää tuosta mannasta muuta kuin minkä Raamatusta saamme lukea. Manna oli luvattu, se oli jokapäiväinen, se oli makeaa ja ravitsevaa, sitä riitti jokaiselle, ja Jumala oli sen antaja.

    Kun luemme Raamattua, huomaamme, että näistä merkeistä tunnistamme mannan. Otan esimerkiksi seuraavat raamatunkohdat: ”HERRAn armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa” (Val.v. 3:22–23), ”Maistakaa ja katsokaa, kuinka HERRA on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa!” (Ps. 34:9) ja ”Kuulkaa, kaikki te, joilla on jano, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahaa, ilman hintaa viiniä ja maitoa.” (Jes. 55:1) Mannalla on evankeliumin tuntomerkit. Vielä saamme varmuuden asiasta apostoli Paavalin sanosta korinttolaisille: ”kuten on kirjoitettu: "mitä silmä eiole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." (1 Kor. 2:9)

    Evankeliumi Kristuksesta, syntien anteeksisaamisesta hänen sovintoveressään, ei ole ihmiskeksintöä, vaan viisaus Jumalalta. Se ei ole ihmisjärjellä tavoitettavissa, vaan se ilmoitetaan Jumalan sanassa: saarnassa synnin, kuoleman ja perkeleen voittajasta, ylösnousseesta Kristuksesta Jeesuksesta. Tähän mannaan Jeesus itse osoittaa, kun hän puhuu itsestään evankeliumina, leipänä taivaasta, joka tulee ottaa vastaa uskolla nauttien: ”Minä olen elämän leipä, Sille joka uskoo minuun ei tule koskaan nälkä, eikä sille, joka uskoo minuun tule koskaan jano.”(Joh. 6:35)

    Kristuksessa meillä on syntien anteeksiantamus. Hänen armoaan me tarvitsemme päivittäin ja hänen anteeksiantamuksensa hän tarjoaa meille aina uutena. Se ei koskaan kulu. Armosta ei kuitenkaan ole hyötyä sille, joka ei usko. Vain uskon kautta se on meille elämäksi. Israelin kansa ei saanut säilyttää mannaa seuraavalle päivälle kuin ainoastaan sapattia varten. Tämä oli Jumalan säädös. Jos mannaa säästi seuraavalle päivälle, se sytytti Jumalan vihan – miksi näin? Ensiksikin, koska Jumalaan tulee uskoa. Paavali kirjoittaa siitä, että meidän ei tule uskoa vain tämän elämän ajaksi, vaan iankaikkiseksi elämäksi (1 Kor. 15:19). Ei siis saa tehdä niin, että saadessasi kuulla sovituksen sanan, ajattelet, ettei se kuulu sinulle tai että et ole sitä arvollinen juuri nyt uskomaan. Et saa ajatella, että otat sen uskoaksesi vasta kun olet siihen kyllin rukoillen ja katumusta osoittaen valmistautunut. Silloin manna on jo pahentunut, koska et ole uskonut että Kristuksen sovintoveri, hänen työnsä ristinpuulla, on valmis Jumalan lahja sinulle; että Jeesuksessa Jumalan isänsydämessä on sinua kohtaan ainoastaan sula armo ja rakkaus. Et saa pitää Kristuksen kärsimystä niin halpana, että kuvittelet sen peittävän vain kyllin hurskaasti katumasi synnit. Ei. Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä! (1 Joh. 1:7)

    Toiseksi. Jos ajattelen, että voin siirtää katumuksen huomiselle, tai edes hetken päähän ja uskoa silloin, se ei ole uskoa lainkaan vaan antautumista synnille ja Jumalan tuomion alainen teko. Anteeksiantamus Kristuksessa on täydellinen ja iankaikkinen, mutta ajatus siitä, että se oikeuttaisi synnin, ja että armon varmuus antaisi luvan synnintekoon, on pelkkää jumalattomuutta ja Kristuksen ristin halveksimista! Sellainen valeusko nauttii evankeliumin mannan haisevana ja matoja täynnä turmiokseen, aivan kuin israelilaiset, jotka pyrkivät mannaa säilömään.

    Mutta sinulle, joka olet synnintunnossa nälkiintynyt ja tunnustat rikoksesi, on evankeliumin manna tarjolla autuudeksesi ja saat sen omistaa vailla epäilystä aivan omanasi. Olihan manna erämaassa Jumalan Israelille tarjoama armonväline, joka sitten luvattuun maahan saavuttua katosi. Meille maailmassa taistelevalle seurakunnalle on annettu armonvälineeksi pyhä ehtoollisen sakramentti, joka sekin tulee kerran katoamaan, kun saavumme Kristuksen hääjuhlaan kirkkauteen ja hänen näkemiseen. Mutta tänään ehtoollisleivästä Kristus sanoo: ”Ottakaa ja syökää. Tämä on minun ruumiini”ja viinistä ” tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” (Matt. 26:26,28) Tästä me uskomme ja tunnustamme, että missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus. (Vähäkatekismus, 6. luku) Aamen.

  • Evankeliumi on kirkon aarre

    Pastori Markus Mäkinen-Tainan puhe Lutherin 62. teesin pohjalta uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 4.11.2017

  • Evankeliumin saarna on Kristus meidän keskellämme

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Tampereella 8.3.2015

  • Galatalaiskirje 3:19-4:20

    Pastori Markus Mäkinen-Tainan raamattutunti raamattuleirillä Orivedellä 7.7.2017

  • Hän ei ole täällä!

    Pääsiäispäivä.

    Mutta viikon ensimmäisenä päivänä he ja eräitä muita naisia tuli hyvin varhain haudalletuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit. He huomasivat kiven vieritetyksi pois haudalta. He menivät sisälle, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Tapahtui, että kun he olivat tästä ymmällä, katso, kaksi miestä seisoi heidän edessään säteilevissä vaatteissa. He pelästyivät ja kumartuivat kasvoilleen maahan. Miehet sanoivat heille: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, kuinka hän puhui teille vielä ollessaan Galileassa, sanoen: 'Ihmisen Poika pitää antaa syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulita ja kolmantena päivänä hän on nouseva ylös.'" He muistivat hänen sanansa. Ja he palasivat haudalta ja ilmoittivat tämän kaiken niille yhdelletoista ja kaikille muille.(Luuk. 23:1–9)

    Halleluja! Kristus on noussut kuolleista!

    Tämä on aamu on siunatun evankeliumimme aamu. Kuulemme, että naisia, jotka olivat seuranneet Jeesusta ja hänen opetustaan, oli matkalla haudalle, johon Vapahtajamme oli haudattu. Mitä he odottivat löytävänsä siellä? He olivat nähneet Jeesuksen kuolevan ristiinnaulittuna perjantai-iltapäivällä. He olivat nähneet Jeesuksen kyljen lävistettävän roomalaisen sotilaan keihäällä. He olivat nähneet Jeesuksen ruumiin kylmänä ja laskettavan alas kylmään hautaan tuona samana perjatai-iltana. Mitä nämä naiset siis odottavat löytävänsä, kun he kulkevat hautapaikkaa kohti tuona pääsiäispäivän aamuna? Ei ole iloa eikä naurua, heidän askelissaan. Ei heillä ole palmunoksia korkealla käsissään. Ei. Sen sijaan heillä on suru ja he ovat epävarmoja. He surevat menetettyä ystäväänsä ja opettajaansa, jonka poismeno on vienyt heiltä kaiken toivon ja lohdun, jota he hänen eläessään saivat kokea ja omistaa. He ovat epävarmoja, koska vaikka heillä oli voiteet ja yrtit valmistettuna, kuinka he pääsisivät voitelemaan kuolleen mestarinsa ruumiin. Hauta oli suljettu kivipaadella ja sen edessä sotilaat, joille oli annettu käsky estää pääsy haudalle. Viikkoa ennen naiset olivat heiluttaneet riemuhuudoin palmunoksia saapuvalle kuninkaalle – nyt he kantoivat käsissään yrttejä, jotka oli tarkoitettu kuolleelle ruumiille. Ei heidän sydäntään täytä riemu, vaan mitä syvin murhe.

    Joku saattaa miettiä, voisimmeko muuta odottaakaan. Eikö se ole ihan oikein, että nämä naiset ja muutkin Jeesuksen opetuslapset surevat ja murehtivat tuota ristiinnaulittua Jeesusta, joka oli heille niin rakas?

    Rakkaat ystävät. Haluan vastata tähän kysymykseen rakkaudessa: Ei! Se ei ole oikein!

    Mutta ennen kuin ajattelet: – Kauheaa, miten rakkaudeton ja kovasydäminen pastori tuossa onkaan, kun ei lainkaan osoita myötätuntoa surevia kohtaan! Niin kuule mitkä sanat sinulle tänään kuuluvat.

    Ensiksikin, kaikki murhe ja suru ei ole hyvästä. Kaikki ihmistunteet eivät ole sielun parhaaksi. Nämä naiset nimittäin ovat murheissaan väärästä asiasta, eli Kristuksen kuolemasta. Jeesus itse oli sanonut ennen ristiinnaulitsemistaan: "Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne. - - - Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä kuivalle tapahtuu?"(Luuk. 23:28, 31) Ristinkuolema oli juuri se, minkä tähden Kristus oli tullut! Hän omaksui ihmisluonnon, että hän kantaisi ristinpuulle koko ihmiskunnan syntitaakan. Ei sen vuoksi ole lainkaan syytä murehtia ja surra, sillä sehän oli Jumalan kaikkein pyhin tahto ja rakkaus sinua ja minua, kurjia syntisraukkoja kohtaan. Kristuksen kuolema oli Jumalan tahto sinun hyväksesi ja sen hän toteutti loppuun saakka. Huomaa kuitenkin, että Kristus ei kiellä murehtimasta. Meillä on syytä murheeseen, mutta ei Kristuksen, vaan omien syntiemme tähden. Emme ole suruttomia, kuten maailma, joka ei mitään halua Jumalan Pojan kärsimyksestä kuullakaan. Sen sijaan katsahdamme omaa vaellustamme ja sydäntämme, jonka niin usein täyttää paha himo, väärän kunnian pyyntö ja tottelemattomuuden ja katkeruuden henki. Ja miten helposti se meidät kietoo. Miten mielellämme me haluaisimme etsiä sille oikeutusta. Missä on silloin oikea murhe, joka nousee uskosta, joka voi pahoin syntimme tähden. Syntimme, jonka tähden Kristus joutui hikoilemaan tuskanverta ja antamaan henkensä alttiiksi? Synnin, jonka tähden Jumala – Isä – omasta rakkaudestaan joutui antamaan Ainosyntyisen Poikansa kuolemaan. Niin. Suremmeko me näitä? Suretko sinä?

    Toiseksi, Kristuksen kuoleman murehtiminen on epäuskon toimi. Huomaamme, että haudalle kulkevat naiset eivät todella uskoneet, mitä Kristus oli heille julistanut. He eivät uskoneet Kirjoituksia, jotka todistavat hänestä! Tämä on syy siihen, miksi näillä naisilla ei ollut toivon valoa sydämessään, kun he lähestyivät Jeesuksen hautaa tuona aamuna. Voi miten kauhistuttava matka tuo on ollutkaan heille! Kävellä pimeässä tietäen, että vaikka sotilaat jostain syystä antaisivatkin heille pääsyn haudalle, niin sittenkään he eivät löytäisi sieltä mitään muuta, kuin heidän Vapahtajansa kuolleena. Ja mitä on kuollut Vapahtaja, muuta kuin kuollut toivo. Se on toivottomuus.

    Kuinka sitten he eivät uskoneet? Ehkä ihmettelet, mikä heidät oli sokaissut. Miksi he eivät muistaneet Jeesuksen sanoja? Rakas ystäväni, ennen kuin tuomitset näitä opetuslapsia, tunnustele sydäntäsi. Kuinka monet kristityt tänäkin päivänä ovat juuri kuin nuo naiset. He ovat kuulleet evankeliumin. He saattavat joka sunnuntai kuulla sen omalta pastoriltaan, joka saarnaa ja opettaa uskollisesti Raamatun totuutta. Hän osoittaa heille Kristukseen ja julistaa: - Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:36) Mutta silti poloinen kristitty huokaa lain alla: – Kyllä, mutta ei minulle. Minun syntini ovat liian väkevät ja minä olen syyllistynyt niihin niin usein. Kristus on kyllä minun syystäni kuollut – se on totta. Mutta minä ole edelleen syntinen ja sellaisena pysyn. Voisin asialle jotain. Parasta vain yrittää näytellä uskovaista, niin ehkä minä joskus armon koen.

    Onko tämä sinulle tuttu tilanne, kristitty? Tunnetko, että sinun syntisi ovat liian raskaat, liian voimakkaat Kristuksen kannettavaksi, ja kuitenkin sinä itse haluat niitä kantaa ja vielä kuvittelet siinä onnistuvasi! Onko Jeesus sinulle liian heikko Vapahtaja? "Herää sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!" (Ef. 5:13) Kristus ei ole heikko, tai kyvytön kantamaan sinun syntejäsi, vaan sinä olet! Katso! Ei Kristus jäänyt kuolemaan, hän on ylösnoussut! Ja niin kauan kuin sinä hyljeksit evankeliumia ja kiellät Jeesusta olemaan Vapahtajasi ja halveksit ristinpuulla voittanutta, jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet, niin se olet sinä, joka kulkee pimeässä ja jolle Kristus on haudan vanki. Vaikka silloin se on uskosi, joka on kuollutt! Mutta niin kuin oli totta noille evankeliumitekstimme naisille, niin on sinullekin totuudelliset tänä päivänä nuo valtavat sanat: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös.

    Enkelit julistivat evakeliumin Herran ylösnousemuksesta noille murheessa murtuneille naisille. Näin ihanasti uskon siemen, tuo autuas ilon kipinäinen valaisi heidän pimeytensä. Oi miten autuas tuo hetki on täytynyt olla! – Mutta pastori! sinä kysyt, – Raamattuhan sanoo, että nämä naiset olivat peloissaan ja vapisivat! Kyllä, rakas uskovainen! Mutta tuo pelko ja vavistus ei enää noussut epäuskon pimeydestä. Tämä pelko ja hämmästys on aivan erilaista kuin sellainen pelko, jossa on epäuskoa ja tuomiota. Tämä vapiseva peljästys, jota naiset kokivat on verrattavissa merimieheen, joka on seilannut sumussa ja vailla tuulta menettänyt toivonsa löytää enää rantaa, mutta sitten aivan yhtäkkiä kun hän avaa silmänsä hän näkeekin siinä aivan edessään rantaviivan ja vihannan maan, kuin paratiisin. Hän on aivan hämmästynyt ei voi ymmärtää kuinka näin on, mutta silti ojentautuu eteenpäin kohti tuota rantaa, eikä halua laskea katsettaan siitä.

    Älkäämme mekään siis yrittäkö sulkea kuin pieneen laatikkoon sitä, millä tavoin ihminen reagoi siihen, kun hän saa kuulla evankeliumin ilosanoman ja omistaa uskon. Sinussa se näkyy yhdellä tavoin, toisella toisin. Toiselle se saa helpotuksen naurun huulille, toinen puhkeaa ilon kyyneliin, joku taas hiljaa kiittää sydämessään Jumalaa. Mutta usko on sama, niin kuin evankeliumi on yksi: Me tunnustamme: ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste” (Ef. 4:5)

    Evankeliumia siis enkelit tuona aamuna julistivat, ja samoin seurakunnan kutsumat enkelit julistavat sitä joka jumalanpalveluksessa: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös.” Mutta mitä tarkoittaa: ”noussut ylös”?

    Se tarkoittaa, että sinun syntisi ovat todellakin anteeksiannetut. Jumala on hyväksynyt Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman täydellisenä sovituksena. Hän kuoli sinun syntiesi tähden, mutta samalla hän kuoletti Kuoleman. Kuoleman täytyi kohdata voittajansa. Sinulle ei siis enää ole iankaikkista kuolemaa, vaan ainoastaan iankaikkinen elämä Kristuksessa! Jumalan sydämessä ei ole vihaa tai tuomiota sinua kohtaan, vaan sula anteeksiantamus ja iankaikkinen Isänrakkaus. Jumalan silmissä sinä olet hänen rakas lapsensa, niin kuin Kristus on hänen ainokainen Poikansa, sinun veljesi. Et sinä ole Jumala, mutta sinä olet hänen omansa. Hän on temmannut sinut itselleen. Jos sinun on tätä vaikea uskoa, niin katso Jeesuksen hautaa, se on tyhjä! Kuule enkelien sanat: Hän ei ole täällä!

     Jos olisi yksikin synti, edes yksi syntinen ajatuskin, joka olisi jäänyt sovittamatta, niin Jeesus olisi tänäkin päivänä haudassaan, kuolleena. Ymmärrättekö tämän? Toistan: Jos olisi yksikin synti, edes yksi syntinen ajatuskin, joka olisi jäänyt sovittamatta, niin Jeesus ei olisi noussut kuolleista. Mutta onko Jeesus siellä? - EI OLE!

    Se tarkoittaa, että sinun syntisi, kuten koko maailman, on kokonaan sovitettu ja anteeksiannettu. Sinä olet vapaa! Oi kiitos Jumalalle Kristukselle, meidän vahvalle vuorilinnallemme! Hän oli, ja hän on ja hän on iankaikkisesti meidän vanhurskautemme Isän Jumalan edessä. Usko tämä rakas kuulijani ja katso, kuinka pääsiäisaamun siunattu valkeus valaisee sinua näissä sanoissa jotka Jeesuksen haudalla kaikuvat: ”Hän ei ole täällä, hän on noussut ylös!”Vastaamme: Totisesti hän on ylösnoussut!

     Amen, amen, amen.

     Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne ylösnousseessa Vapahtajassamme, Jeesuksessa Kristuksessa. Amen.

     

  • hartaus Matt. 28:18-20

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan hartaus helatorstaijuhlassa 5.5.2016 Turussa

  • He is not here! (Luke 24:1-9) Rev. Markus Mäkinen

    But on the first day of the week, at early dawn, they went to the tomb, taking the spices they had prepared. And they found the stone rolled away from the tomb, but when they went in they did not find the body of the Lord Jesus. While they were perplexed about this, behold, two men stood by them in dazzling apparel.

    And as they were frightened and bowed their faces to the ground, the men said to them, "Why do you seek the living among the dead? He is not here, but has risen. Remember how he told you, while he was still in Galilee, that the Son of Man must be delivered into the hands of sinful men and be crucified and on the third day rise." And they remembered his words, and returning from the tomb they told all these things to the eleven and to all the rest.  (Luke 24:1–9)

     

    Christ Jesus, our Lord and Savior, is risen! Indeed he is risen! Hallelujah, amen!

    This is the very day of the blessed Gospel. We hear that these women, disciples, came to the tomb. What did they expect to find there? They had seen Jesus dead and crucified on Friday afternoon and his side pierced with a roman spear. They had witnessed his cold body been laid down to the cold tomb on that same evening. So what did these women expect to find in the tomb on this Easter morning? It was not joy and laughter they were experiencing during their walk. It was not palm branches they held in their hands. No. They were grieving and uncertain: grieving for their friend they had lost, uncertain how they could access to anoint the body of their dead teacher. It was spices for dead they were carrying. There was no joy and there was no rejoicing in their hearts – only sorrow. One might ask what then they were supposed to be like? Isn’t it right for them to mourn crucified Jesus that they loved so dearly?

    My friends this is the question, I want to answer most lovingly: No! It was not right!

    Firstly, they were mourning for the wrong thing, that is Christ’s death. Jesus himself had said:"Daughters of Jerusalem, do not weep for me, but weep for yourselves and for your children. - - - For if they do these things when the wood is green, what will happen when it is dry?" (Lk. 23:28, 31) It was his death on the cross that Christ had come. That was because of this purpose he assumed human nature: to die for you and me – to die for the sins of all humanity. But take not that Christ didn’t say we shouldn’t mourn at all. For there truly is the right grieving, but it is not because of Christ being dead, but because of our sins. Yes, that is what we should grieve, that we so often are full of hate, unforgiveness, malice and all the evil vices that so easily entangle us and so easily we are tempted and willingly think, say and commit things that cut wounds into Chirist’s head, poured sour wine on his holy tongue and pierced his heart with a spear of contempt through his side. These things we should grieve and not to be like the sinful world, that in its pride and sorrowlessness do not want to hear anything about suffering and death of Christ, but keep on mocking the Lamb of God with their words and in their life. This do grieve, but do not grieve the death of Christ as your loss, for through Christ’s death the will of God the Father was accomplished!

    Secondly, mourning for dead Christ is an act of unbelief. They did not believe, what Christ had preached! They did not believe the Scriptures! That is why these women had no hope in their hearts, when they approached the tomb that morning. Oh how terrible walk that must have been! Walking in the dark, knowing that even if the soldiers somehow would let them pass and open the tomb for them, they would find nothing more, but their Savior dead and dead Savior means dead hope. No hope at all.

    You might wonder how these women could be so blind. Did not they remember at all the teachings that they had heard from Jesus? My friend, consider yourself, before you judge there disciples, for so many Christians live their lives daily like these women. They have heard the gospel. Maybe they hear it every Sunday from their pastor, who diligently preaches and teaches from the Holy Scriptures. He points to Christ and assures: – "Behold, the Lamb of God!"(Jn. 1:36) But the poor Christian under the law says: – Not for me. My sins are too strong and too frequent. Christ is dead because of me that is true, but things will always be the same. I’m a sinner and I will remain so, I wish God could do something about it. But meanwhile all I can do is try to act as Christian as possible.

    Are you like this, Christian? Do you believe that your sins are too heavy, too powerful for Christ to carry? Do you think you can carry them instead? "Awake, O sleeper, and arise from the dead, and Christ will shine on you." (Eph. 5:13)For it is not Christ that cannot carry your sins, but you! Behold, it is not Christ, who remains dead, for he is risen! But as long as you hinder the gospel, as long as you keep on walking in the dark, it is you and your faith that remains dead. As it was true for those women long ago in the Easter morning, so it remains true to you today: "Why do you seek the living among the dead? He is not here, but has risen.

    Angels preached the gospel of risen Lord to those poor women. And so the seed of faith, the kindling spark of joy was lighted in their darkness. Oh how gracious moment that must have been! – But sir, you ask, – Doesn’t Bible say that they were afraid when they left the tomb? Yes! My dear believer! But that fear didn’t remain in the darkness of unbelief anymore. This is totally different kind of awe than fear, which remains in unbelief and grieving. This awe is like a poor sailor, who after losing all hope of finding land suddenly opens his eyes to meet the golden shores of paradise ahead. He cannot understand it, but he leans towards it and doesn’t let his eyes lose that marvelous sight.

    So do not be so eager to categorize reactions of faith into one box. When gospel kindles light into man’s heart, he can act so differently than you expect. Some smiles, other laughs, some bursts into tears of joy, another is shocked by surprise – but faith, as the gospel, remains the same. So we confess: one Lord, one faith, one baptism” (Eph. 4:5)

     It was the gospel that the angels declared, and so also declare the angles of the congregation in every divine service: "Why do you seek the living among the dead? He is not here, but has risen.” But what does it mean: "risen"? It means that your sins are forgiven. God has accepted the suffering and death of Christ as the full payment. So he died for your sins, but that is how death met its end. There is no eternal death for you, but eternal life! There is no wrath in God’s heart for you, but all loving grace and forgiveness. In God’s eyes, you are his precious child as Jesus is his Only-Begotten Son. Don’t you believe this? Look at the tomb! It is empty! Hear the words of the angels from heaven: He is not here!

     If there was even one sin, even one sinful thought in your mind that was left unforgiven, Jesus would still lie down in his tomb. You see? Is he there? No! Your sins are all forgiven they are gone! You are free! Oh, thanks be to God our mighty fortress! Christ was, He is, and He is forevermore our Righteousness before the Father. Believe this, my dear Christian and see the blessed rays of Easter morning that shine to you from this words at the empty tomb of Jerusalem: “He is not here, but has risen!”

    Amen. Amen. Amen. Indeed he is risen.

  • Iankaikkisen elämän ihanuus on vastakohta tämän ajan vaivalle

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • iltahartaus 1. Joh. 1:1-2

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan iltahartaus Raamattuleirillä 5.7.2016 Siitamajalla

  • Iltahartaus Joh. 6:68

    Pastori Markus Mäkinen-Tainan iltahartaus raamattuleirillä Orivedellä 6.7.2017

  • Iltahartaus, Hes. 34:11-16, 23-24

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan iltahartaus vikaari Dani Puolimatkan lukemana Syysjuhlassa 26.9.2015 Siitamajalla.

  • Jeesuksen seuraajien palkka (Saarna, Matt. 19:27-30)

    TM Markus Mäkinen-Tainan saarna 16.2.2014 Tampereella

  • Jeesus kutsuu

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Siitamajalla 21.6.2015

  • Job 14:1–6

    Pastori Markus Mäkisen saarna 11.11.2018 Tampereella

  • Jokaisen sielun autuudeksi

    Siihen aikaan Jeesus vielä puhui ja sanoi: ”Ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on ollut otollista sinun edessäsi. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” (Matt. 11:25–27)

     

     

     

     JOKAISEN SIELUN AUTUUDEKSI

     

     

     

    ”Siihen aikaan Jeesus vielä puhui”, näin alkaa evankeliumitekstimme tänään. Kysymme: Mihin aikaan? Raamattu kertoo meille, että Jeesus on juuri päättänyt ankarat nuhdesanansa Galilean kaupungeille, jotka olivat kuulleet Jeesuksen julistuksen mutta eivät olleet sitä ottaneet vastaan ja sen vuoksi noiden kaupunkien kovasydämisten ihmisten olisi viimeisellä tuomiolla kannettava rangaistus, joka tulisi olemaan raskaampi, kuin pakanakaupunkien vieläpä raskaampi kuin Sodoman ja Gomorran, noiden paheellisten kaupunkien, jotka Jumala hävitti tulella taivaasta.

     

    Jeesuksen julkinen toiminta on kestänyt jo pitkään. Hän on avoimesti saarnannut ja todistanut teoillaan valtavasta armosta, joka nyt on tullut maailman osaksi, että Jumalan Poika, syntisten vapahtaja on tullut heidän keskelleen kantamaan heidän syntitaakkansa. Mutta samalla kun hänen toimintansa aika on edennyt, on myös ympärillä olevien ihmisten aika nähdä ja kuulla häntä käynyt vähiin. Mutta saarnaako Jeesus vähemmän? Ei lainkaan. Loppuun asti hän julistaa ja toimittaa sitä tehtävää, jonka hän on Isältä saanut, että mahdollisimman moni saisi kuulla evankeliumin, tulla hänen luokseen ja uskoa että tässä on minun Herrani ja Vapahtajani, johon minä saan turvallisesti luottaa ja joka ottaa minut vastaan. Sen vuoksi kuuluvat tänään meille: ”Siihen aikaan Jeesus vielä puhui” Ettemme me kuuntelisi Jumalan sanan saarnaa siten että pitäisimme sen itsestään selvänä. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. He hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään. He etsivät Herran sanaa, mutta eivät löydä.(Aam. 8:11–12)

     

     

    Evankeliumin saarna ei ole itsestään selvä asia. Ensiksikin, Kristus on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun asti ja hän on antanut varman lupauksensa, että helvetin portit eivät hänen seurakuntaansa voita. Se pysyy viimeiseen päivään. Mutta tämä sana koskee näkymätöntä, kaikista uskovista koostuvaa seurakuntaa maailmassa. Se ei tarkoita paikallisseurakuntaa. Se että saa olla jäsen omassa seurakunnassa ja kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen on suuri armolahja. Ja että evankeliumi julistetaan puhtaana ja varmana, se on harvinaista. Kuinka moni kristitty Suomessa tänä päivänä tuskailee sen kanssa, että joutuu kuuntelemaan saarnaajaa, joka ei ruoki sielua Jumalan sanalla, vaan lisäilee siihen omiaan, tai jättää kuulijan epävarmaksi Jumalan armosta. Toiseksi, maailman loppu on tulossa. Sen sanoo Raamattu aivan selkeästi: Evankeliumi saarnataan kaikessa maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Matt. 24:14) Ei ole ihmisille annettu määrättömästi aikaa. Jokainen hetki päivästä on armonaikaa. Armonaikaa jumalattomalle, että hän kuulisi Jumalan sanan ja uskoisi. Armonaikaa uskovalle, että hän vahvistuisi uskossa ja saisi iloita pelastuksesta jo täällä ajassa.

     

    Tekstissämme Vapahtaja kiittää suuresti Isää Jumalaa. Hän kiittää siitä, että Jumala on salannut itsensä – pelastavan vanhurskautensa – viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut sen lapsenmielisille. Evankelista Luukas kirjoittaa vielä tarkemmin, että Jeesus lausuu nämä kiitoksen sanat, kun hänen lähettämänsä opetuslapset palaavat ja kertovat että Jeesuksen nimen tähden riivaajatkin ovat heille alamaiset ja Jeesus sanoo, että älkää sen pahojen henkien karkotuksen tähden iloitko, vaan siksi että Jeesuksen nimen tähden teidän nimenne on kirjoitettuna taivaissa. (Luuk. 10:21) Ja siitä Vapahtajamme kiitos nousee Isälle. Mutta miksi hän kiittää, että Isä on salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä? Eikö Jumala halua, että älykkäät ja viisaat pelastuvat? Emme toki saa tehdä näin hätäistä ja ajattelematonta johtopäätöstä. Raamattu nimenomaan sanoo, että Jumala tahtoo kaikkien tulevan mielenmuutokseen ja pelastuvan. (2. Piet. 3:9; 1 Tim. 2:4) Lisäksi meille kerrotaan Raamatussa monista viisaista, älykkäistä ja taitavista ihmisistä, jotka ovat nukkuneet uskossa pois. Mutta kun tullaan uskon asiaan, siihen kuinka me syntiset ihmiset tulemme Jumalalle kelpaaviksi, niin silloin meidän esikuvaksemme ei suinkaan aseteta ihmisviisautta, ei edes näiden hurskaiden ihmisten viisautta ja kykyjä – vaan heidän lapsenmielisyytensä. Että he uskovat Jumalan hyvyyteen ja armoon Vapahtajan nimen tähden, sen lupauksen tähden jonka Jumala on antanut. Huomaamme siis, että kun Raamattu sanoo sen olevan Jumalan tahto, että kaikki pelastuvat, niin se koskettaa kaikkia iästä, sukupuolesta, kansalaisuudesta riippumatta ja vielä aivan ihmisen kyvystä riippumatta. Tämä meille osoitetaan monin tavoin: pienokaiset tuodaan Jeesuksen luokse, ryöväri saa armon kädet ja jalat naulittuna paikoilleen, monen riivaajan vaivaamat vapautetaan päästösanalla, kuollut Lasarus kutsutaan takaisin eloon ja näitä esimerkkejä on paljon. Mutta niin on myös surulliset esimerkit siitä, kuinka vaikea on omaan hyvyyteen ja hurskauteen, viisauteen ja hartauteen katsovan ihmisen vastaanottaa Jeesusta, joka vain tahtoo vapahtaa synnistä. Tällaiselle ihmisviisaudelle – vaikka ei se mitään todellista viisautta ole – on mahdotonta hyväksyä, että evankeliumi ei vaadi mitään, vaan antaa kaiken.

     

    Mutta katso vielä, mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo, että Jumala on ilmoittanut nämä lapsenmielisille. Lapsia ei tuohon aikaan erityisesti pidetty mitenkään viisaina. Sanommehan mekin helposti lapselliseksi sellaista aikuista, joka mielestämme käyttäytyy vastoin ikänsä arvokkuutta. Jeesuksen aikana lasten pelastusta toisinaan pidettiin jopa epävarmana, koska heidän käytökseensä kuuluu niin paljon sellaista, minkä aikuinen osaa peittää. Avointa suuttumusta, typerää kielenkäyttöä, älyttömiä rallatuksia, keppostelua. Se että Jeesus asetti tällaisen älykääpiön uskon esikuvaksi, oli varmasti monelle opetuslapsellekin vaikea pala käsittää. Muistamme että he suorastaan halusivat estää näiden pääsyn Vapahtajan luo. Mutta Jeesus ei tahdo, että heitä estetään, sillä sen vuoksi hän on heidät luonut, että hän tulisi heissäkin iankaikkiseksi elämäksi. Nimittäin lapsenusko on kaikkien uskovien usko. Tätä uskoa tulee kaiken opetuksen seurakunnassa tukea ja sitä suojella. Ei ole niin, että ihmisen tulee kasvaa pois lapsenuskosta aikuisen uskoon. Usko ei ole mikään prosessi, vaan hengellinen uusi elämä, jonka Jumala sanalla luo ei-olevaisesta olevaksi, eläväksi ja todelliseksi. Raamattu selkein sanoin lausuu: ”[Y]ksi Herra, yksi usko, yksi kaste” (Ef. 4:5) ja ”[J]oka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa kuin lapsi, ei mene sinne sisälle.” (Luuk. 18:17) Aikuisen uskoa kyllä ymmärrys voi tukea, mutta samalla aikuisen ymmärrys voi tulla kompastukseksi uskovalle. Sen vuoksi alttarin sakramentti on toisaalta vain sen ymmärtäviksi varttuneita varten, että he nauttisivat sen oikein koeteltuna, ja sen arvon mukaisesti, mutta myös ja varsinaisesti sen tähden, että he tarvitsevat sitä heikon uskonsa vahvistukseksi. Hänen täytyy kaikessa palata siihen, minkä lapsikin uskossa omistaa – Jumalan rakkauteen ja armoon Jeesuksessa, sillä näin – kuten Vapahtajamme sanoo – ”on ollut otollista Isän Jumalan edessä. Ja olemmehan me saaneet osaksemme jo pyhässä kasteessa Jumalan lapsen nimen. Amen.

     

     

     

     

  • Jumalan armo Kristuksessa on kuolemaa voimakkaampi

    Sen jälkeen tapahtui, että hän vaelsi Nain-nimiseen kaupunkiin, ja hänen kanssaan vaelsi monia hänen opetuslapsistaan sekä suuri kansanjoukko. Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, kannettiin ulos kuollutta, äitinsä ainoaa poikaa. Äiti oli leski, ja hänen kanssaan oli paljon ihmisiä kaupungista. Hänet nähdessään Herra armahti häntä ja sanoi hänelle: "Älä itke." Sitten hän meni ja kosketti paareja; niin kantajat pysähtyivät. Ja hän sanoi: "Nuorukainen, sanon sinulle: nouse." Kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua. Ja Jeesus antoi hänet hänen äidilleen. Heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri Profeetta on noussut keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen." Tämä puhe levisi hänestä koko Juudeaan ja koko ympäristöön. (Luuk. 7:11–17)

    Kun eräältä tunnetulta raamatuntutkijalta kysyttiin haastattelussa, mitä hän ajattelee kuolemasta, hän vastasi: ”Hengitys lakkaa, elämä päättyy.” Sama kysymys esitettiin toisessa yhteydessä pienelle, alle kouluikäiselle lapselle, joka vastasi empimättä: ”Silloin minä pääsen Jeesuksen luo.”

    Miten suuri ero voikaan olla kahden vastauksen välillä samaan kysymykseen! Joku saattaa ajatella että noinhan se kuuluukin mennä: lapsella on lapsen mieli ja ajatellaan sen mukaisesti, mutta aikuinen ymmärtää elämän tosiasiat ja elämisen rajat. Mutta onko asia todella näin? Paavali kyllä kirjoittaa: ”Kun olin lapsi, puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja ajattelin kuin lapsi. Kun tulin mieheksi, hylkäsin sen, mikä lapsen on.” (1 Kor 13:11) Mutta hän puhuu hengellisestä asiantilasta. Täällä ajassa emme voi käsittää Jumalan suuria asioita, koska ymmärryksemme on synnin tahraaman järjen sumentama. Mutta kerran, kun tuo synnin ruumis meistä riisutaan, niin saamme täysin ymmärtää sen kaiken, minkä me jo nyt omistamme uskon kautta. Sen minkä Jumala sanassaan on meille ilmoittanut. Miten paljon tuo raamatuntutkija olikaan menettänyt. Hänen edessään oli sana, joka tarjosi iankaikkista elämää, mutta hän pitäytyi mieluummin kuolemassa. Ei turhaan Vapahtajamme lausu: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaanpimeys!” (Matt. 6:23) Rukoilkaamme, että aina kuuliaisen lapsen tavoin kuulemme, mitä taivaalinen Isämme meille sanassaan tarjoaa.

    Jeesus näkee kaukaa

    Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus saapuu Nain-nimiseen kaupunkiin. Häntä opetuslasten lisäksi paljon väkeä. Kun he tulevat lähelle sisäänkäyntiä kaupunkiin, heitä vastaan tulee toinen kulkue, hautajaissaatto. On merkittävä asia, että Raamattu kertoo meille tämän tapahtuman, jossa nämä kaksi kulkuetta kohtaavat. Tuohon aikaan ja vielä nykyäänkin Lähi-Idän maissa on tapana että kun ihminen kuolee niin hänet haudataan samana päivänä. Siitä alkaa sitten suruaika, joka kestää pitkään. Tuona päivänä oli siis Nainin kaupungissa kuollut poika. Raamattu sanoo että hän oli nuorukainen, eli ei enää mikään lapsi. Mistä kuolema johtui, siitä meille ei kerrota, mutta sen saamme kuulla, että hän oli äitinsä ainoa poika ja että hänen äitinsä on leski. Kysymyksessä oli siis suuri suru. Kuolema sinänsä oli suuri murhe, mutta vielä suurempi sen on kun tuolta äidiltä oli ensin kuollut miehensä mukana elatus ja nyt myös vanhuuden turva, joka äidillä oli ollut puolisonsa jälkeen. Emme tiedä montako tytärtä äidillä oli, mutta vanhimman pojan tehtävä oli huolehtia vanhemmistaan näiden korkealla iällään. Tältä äidiltä oli siis mennyt sekä elatus, että eläke.

    Me kuulemme, että kun Jeesus näki tuon äidin, hän armahti häntä. Teksti vielä painokkaasti sanoo että Herra armahti tuota äitiä. Jeesushan on Kristus, tosi ihminen ja tosi Jumala, siis Herra. Kuinka Herra Jeesus siis armahti tätä äitiä? Sana sanoo, että ”nähdessään hänet”. Sana jota alkuteksti tässä käyttää näkemisestä ei tarkoita vain yleistä katselemista ja tapahtumien seuraamista, vaan erityistä huomion osoittamista. Sana tahtoo siis meitä johdatella siihen, miten Jumala tarkastelee maailmaa. Hänen katseensa ei ole kenestäkään kaukana, vaan hän on läsnä elämämme joka hetkessä. Hän ei ole poissaoleva Jumala, vaan läsnä oleva ja vaikuttava.

    Kun ihminen syntiinlakeemuksessa kuoli, siis tuli kuoleman omaksi ja alaiseksi, niin alkoi tuo koko maailman ja maailmanhistorian hautajaissaatto. Se minkä Jumala oli luonut omaksi kuvakseen ja elämään hänen yhteyteensä, todellisen elämän yhteyteen, makasi kuolleena ja elämän menettäneenä. Tämä on meidän kaikkien yhteinen osa syntymästämme. Mutta Jumala suuresta armostaan antoi ainosyntyisen Poikansa kuolemaan meidän lukemattomien syntisten edestä. Ei Jeesus tuona päivänäkään sattumalta saapunut Nainiin, niin kuin hän ei sattumalta tullut maailmaan Vapahtajaksi, vaan juuri siksi että hän näki. Hän oli jo armahtanut häntä, niin kuin koko maailmaa ja täynnä myötätuntoa hän katselee tuota naista ja lausuu hänelle: ”Älä itke.” Samalla voimakkaalla ja armahtavalla käskyllä hän tahtoo myös meitä herättää kaikesta murheestamme, jota joudumme synnin tähden kohtaamaan. Mutta vielä enemmän hän sanoo syntejään surevalle: älä itke, minä olen hoitanut nämä asiat sinun puolestasi. Nosta katseesi ja omista se armo, joka minulla sinua varten on. Kaikki on hyvin.

    Jeesus tulee luokse

    Kun sitten Jeesus on näin sanonut sanansa kuolleen nuorukaisen äidille, hän siirtyy paarien kantajien puoleen. Tavan mukaan kuollutta kannettiin kulkueen edellä ja saattoväki seurasi kantajia. Tähän liittyi tiettyjä puhtaussäädöksiä, jotka Mooseksen laissa oli Israelille säädetty. Siihen liittyi se asia, että kuolema toi mukanaan epäpuhtauden. (4 Moos. 19) Ei ainoastaan kuolleeseen koskenut ollut saastainen, vaan koko asunto ja kaikki siinä olleet ja käyneet, seitsemän päivän ajan. Ei siis ainoastaan kuolleen pojan ruumis ollut saastainen, vaan myös nuo paarit, jolla hän makasi ja siten myös kantajat. Tämä oli vakavaa julistusta Israelin kansan keskuudessa. Meidän kulttuurissamme ei enää ole sellaista käsitystä kuolemasta kuin tuohon aikaan, että kuolema on todella synnin aiheuttama ja sen seuraus. Ja kun tuo kuolema tuli lähelle ja kohdalle, niin se vaikutti siten että sellainen saastaisuus ei voinut tulla elävän Jumalan läsnäoloon. Tämän Jumalan pyhyyden synnin tuhoavan voiman muistamme siitä raamatunkertomuksesta, kun pyhää Liiton Arkkia tuotiin kuningas Daavidin aikana Jerusalemiin. Härkien kompastuttua pappi Ussa otti kiinni Arkista ja heti Jumala löi hänet kuoliaaksi. (2 Sam. 6:6; 1 Aik. 13:11) Ussalla oli hyvä aikomus. Hän tahtoi suojata ja estää ettei liiton Arkille kävisi kuinkaan. Mutta Jumalan Pyhyys ei ole riippuvainen meidän aikomuksistamme. Synti ei ole asennevamma, vaan todellinen paha ja kauhea jumalanvastainen tila. Kuningas ja profeetta Daavid kauhistui tuota Ussan kuolemaa eikä uskaltanut tuoda Arkkia Jerusalemiin vaan asetti sen erään Oobed-Edomin taloon, jossa kuitenkin tuo perhe sai siunauksen, koska he säilyttivät Arkin.

    Miten tämä on mahdollista, että toinen saa rangaistuksen, mutta toinen siunauksen? Tämän ymmärrämme, kun muistamme millä tavoin ylimmäisen papin oli säädetty lähestyä Liiton arkkia ilmestysmajassa. Uhrikaritsan veren kanssa. Tämä Ussalta puuttui. Hän lähestyi Jumalaa ilman välimiestä, sovittajaa. Rakas ystävä, totuus on että ilman sovitusta ei kukaan voi lähestyä pyhää Jumalaa. Meidän Jumalamme on kuluttava tuli. Ja tuo tuli kuluttaa kaiken syntisen ja saastaisen. Ne eivät kestä Jumalan edessä. Pappienkin oli kannettava arkkia kantokorentojen varassa, etteivät he koskisi kaikkein pyhimpään, Liiton Arkkiin.

    Mutta Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan Poika tuli meidän luoksemme niin, että me voimme hänen kauttaan kestää ja pysyä Jumalan edessä. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Sana tuli lihaksi ja asui keskellämme, ja katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta, kuin Ainosyntyisellä on Isältä (Joh 1:14) ja vielä painokkaammin: ”Mikä on ollut alusta, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä puhumme: elämän Sanasta.” (1 Joh. 1:1) Nyt Jeesus, Jumalan sana, tulee kuolleen paarien luo ja koskettaa niitä. Kantajat pysähtyvät ja varmasti ihmettelevät, kuinka tuo mies vapaaehtoisesti koskettaa kuolleen ihmisen paareja. Mutta tämä onkin aivan ihmeellinen asia. Nimittäin että me näemme tässä kahden arkin kohtaamisen. Siinä kulkee kuoleman arkki, kuollut ihminen, jota kannetaan korennoilla kohti hautaa. Se julistaa: ”Synnin palkka on kuolema.” (Room. 6:23) Mutta sitä vastaan tulee Uuden Liiton Arkki: Jeesus Kristus, joka julistaa: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: Nouse.” Se tarkoittaa: Synti, päästä irti! Kuolema väisty hänestä! – Minä olen tullut, että tällä pojalla olisi elämä ja olisi yltäkyllin. (vrt. Joh. 10:10) Ja mitä tapahtuu: kuoleman täytyy väistää voimakkaampaa, synnin täytyy päästää irti. Mutta miten? Eikö tämä tarkoita sitä, että Jumala voisi vain antaa anteeksi? Miksi siis täytyy syntejään katua, kun Jeesus voisi ne vain käskeä pois? – Ei rakas uskova. Ei niin. On totta, että Jeesuksen sanan mukaan kuoleman ja synnin vaikutusten tuli tuosta pojasta hellittää, mutta ei vastoin Jumalan vanhurskautta. Sillä tuo Nainin lesken poika kyllä vapautui, mutta vain siksi, että Jeesus otti hänen taakkansa itselleen. Synti ja kuolema tuli Jumalan Karitsan kannettavaksi ja kuinka mielellään Jeesus sen ottikaan! Ilman vastustelua, vapaaehtoisesti ja ihan päättäväisesti. Hetkeäkään ei Jumalan Poika epäröinyt kun hän armahti tuota leskivaimoa ja hänen poikaansa. Se on Jumalan sydämen asenne syntistä kohtaan, nimittäin mitä palavin armo ja rakkaus!

    Huomaa, että tuo sama armon ja rakkauden palo on tänäkin päivänä Herramme sydämessä sinua, syntistä, kohtaan. Mutta se palo ei olekaan kuluttava tuli, vaan armon ihana puhdistava ja eläväksi tekevä Pyhän Hengen liekki. Kun me ymmärrämme tämän armon taivaallisen Isämme mielentilaksi meitä kohtaan, niin saamme yhtyä apostolin sanoihin: Tulkaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.” (Hepr. 4:16)

    Vielä katsokaamme, mitä tapahtuu tuolla Nainin portin luona: Jumalan Poika on koskettanut ja sanallaan pyhittänyt nuo paarit! Ei siellä enää makaa kuollut poika, vaan istuva, elävä ja puhuva poika! Se minkä oli kuoleman kautta saastuttanut paarit ja kantajat on Jumalan elävän ja voimallisen sanan kautta tullut eläväksi, ja missä on silloin epäpuhtaus? Missä saastaisuus? Kantajatkin saavat huomata, että tuo sanan puhdistava voima on ihan heidätkin puhdistanut. Näin suuri on Jumalan rakkaus Kristuksessa Jumala antoi ainosyntyisen poikansa, että hän tulisi synniksi meidän edestämme. Jumala tahtoi ottaa tuon lesken paikan ja antaa oman Poikansa alttiiksi kuolemaan kaikkien edestä, jotta tuo leski saisi ainoan poikansa takaisin, ei vain tässä ajassa, vaan uskon kautta Kristukseen Jeesukseen myös iankaikkisesti. Kiittäkäämme siis Jumalaa, taivaallista Isäämme, että meidän ei tarvitse tyytyä epäuskoisina kuolemaan, kun saamme sen pienen tytön ja tämän Nainin nuorukaisen todistuksee liittyä ja lausua: Kun minä kerran kuolen, niin minä pääsen Jeesuksen luokse! Aamen.

  • Kristityn toivo – ei maallisissa vaan iankaikkisuudessa

    Pastori Markus Mäkisen opetus raamattuleirillä 7.7.2018 Orivedellä

  • Kristuksen ylösnousemus antaa innon evankeliumin työhön

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan esitys Pääsiäisjuhlassa 5.4.2015 Lahdessa

  • Kristuksen ylösnousemus on meidän vanhurskautemme

    Pastori Markus Mäkisen opetus raamattuleirillä 7.7.2018 Orivedellä

  • Kristus hallitsee nöyryydessä (Matt. 23:1-12)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 16.8.2015 Siitamajalla

  • Kristus kestää

    1. paastonajan sunnuntai (Invocavit), 1. vsk.1 Moos. 3:1–15

    Mutta käärme oli älykkäin kaikista kedon eläimistä, jotka HERRA Jumala oli tehnyt. Se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.'" Käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole, vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan." Vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä. Hän otti sen hedelmästä, söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja hänkin söi. Silloin heidän molempien silmät aukenivat, ja he huomasivat olevansa alasti, ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen lannevaatteet. He kuulivat, kuinka HERRA Jumala kulki paratiisissa illan viileydessä. Niin mies piiloutui vaimonsa kanssa HERRAn Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan. Mutta HERRA Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?" Hän vastasi: "Minä kuulin askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sen tähden minä menin piiloon." Niin hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö olekin syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin." HERRA Jumala sanoi vaimolle: "Mitä olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin." Sitten HERRA Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käydä ja syödä tomua koko elinaikasi. Minä panen vihollisuuden sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen Siemenensä välille. Hän on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän."

    Rakkaat kristityt. Saarnatekstimme on monelle nykyihmiselle vaikea käsittää. Sen ei kuitenkaan tule meitä hämmästyttää, sillä sama teksti on tullut loukkaukseksi lukemattomille ennen meidän aikaamme. Onhan nimittäin niin, että ei ole lainkaan mukavaa kuulla olevansa syyllinen. Rikollinen ei halua(lukuun ottamatta poikkeustapauksia) jäädä kiinni teoistaan. Toisaalta harva myöskään haluaa tulla tunnetuksi rikollisen ystävänä. Tästä meillä on esimerkkinä Jeesuksen vangitsemista seuraamaan lähtenyt Pietari, joka lankesi kieltämään Herran Jeesuksen.

     

    Raamattu kuitenkin osoittaa meille syyllisen.

     

    Raamattu osoittaa meille rikoksen ja sen seuraukset.

     

    Meille osoitetaan myös tuomio.

     

    Ennen kuulemaamme tekstikappaletta Raamattu kertoo, kuinka Jumala on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän ja tehnyt ne hyväksi oman iankaikkisen hyvyytensä mukaan. Hän loi myös ihmisen omaksi kuvakseen, mikä on valtava armotyö meitä kohtaan, että hän maan tomun nosti kaltaisuuteensa ja yhteyteensä. Jumala antoi ihmiselle tuntemisensa ja palvelutehtävän hallita kaikkea Jumalan luomaa. Mutta ei kulu kauan, kun ihminen hylkää Luojansa ja halveksuu kaikkea, mitä hän on lahjaksi saanut. Käärme, tuo paholainen ja perkele, kiusaa ihmistä ja vääristää sanoillaan sen, mitä Jumala on säätänyt ja sanoillaan esittää Jumalan sellaisena, kuin hän, perkele itse, on. Huomaa, miten julkea perkele on. Juuri on luomakunta tullut valmiiksi, kun hän on jo ehtinyt ylpistymään, lankeamaan ja kadottamaan kaiken, minkä Jumala hänessä loi olevaksi ja nyt jo hän on ehtimässä tuhoamaan Jumalan rakkainta luomusta ja sen mukana kaikkea. Hän tietää, ettei Jumalaa voita, joten hän iskee siihen, jonka Jumala on luonut kaltaisekseen. Ja millä tavalla! Asettamalla oman sanansa Jumalan sanaa vastaan. Voisi kuvitella, että paholainen käyttäisi jotain muita menetelmiä, mutta vain sananen riittää.

    Tämä on paholaisen päätaktiikka, jota hän on käyttänyt alusta alkaen ja jota hän tänäkin päivänä käyttää. Hän valehtelee. Hän valehtelee Jumalan sanaa vastaan ja tahtoo esittää sen mahdollisimman huonossa valossa ja ennen kaikkea siten, että Jumala näyttäisi tahtovan ihmiselle pahaa. Paholainen on siis syyllinen ja viettelijä alusta alkaen.

    Mutta entä ihminen? Kysymme: Onko hän paholaisen viettelyn uhri? Kyllä on. Kysymme siis: Onko hän syytön? – Ei ole! Huomaa, että ei ihminen millään tavoin vastusta käärmeen sanaa. Kuullessaan sanottavan hyvää Jumalaa pahaksi ja ihmisen vapautta rajoittavaksi, ihminen vapaaehtoisesti ja omasta halustaan valitsee pahan. Hän kyllä tunsi Jumalan, tiesi hänet hyväksi ja tiesi hänen sanansa, mutta silti ihminen heitti sen kaiken pois, jotta saisi itse olla Jumala. Ihminen on siis syyllinen.

    Ihminen veti itsensä päälle kaiken syyllisyyden mukanaan tuoman rangaistuksen. Se tarkoitti hengellistä kuolemaa, siis kuolemaa isolla K:lla. Me helposti tarkkaamme kuolemaa siten, että ajallinen kuolema, hengityksen lakkaaminen, sydämen pysähtyminen, maatuminen, olisi varsinainen kuolema. Kuitenkin se on vain varsinaisen kuoleman seuraus. Todellinen kuolema on hengellinen. Se on yhteyden katkeaminen Jumalaan, se Jumalan kuvan särkyminen. Tästä aiheesta on tämän vuoden Luterilaisessa kirjoitettu jo melkoisesti.

    Tämän yhteyden särkymisestä on seurannut monenlaista pahaa. Näemme sen jo kymmenen käskyn laista, mitä kaikkea Jumalan täytyy sanallaan tuomita, että me ymmärrämme sen olevan väärin. Mutta mistä nuo käskyt alkavat? Ei tappamisesta, eikä varastamisesta, vaan: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi – älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” Tämä helposti ohitetaan ajattelemalla, että: ”Minähän olen kristitty, en minä palvo Baalia, Buddhaa, tai Allahia.” Mutta nuo ovat vain karkeita esimerkkejä, mutta yhtä hirveä, joskin kavalampi on se epäjumala, joka katsoo sinua peilistä. Juuri se – minä itse – on epäjumala, jonka palvontaan ensimmäiset ihmiset syyllistyivät – Minä Itse.

    Tuo epäjumala – Minä Itse vaatii huomion, etummaisen sijan, oikeuden tehdä mielensä mukaan, oikeuden käyttää aikansa niin kuin haluaa. Minä Itse haluaa määrittää jopa sen koska, missä, kuinka usein ja kenen suusta Minä Itse Jumalan sanaa kuuntelee. Silloinkin Minä Itse kuuntelee vain sen, mikä itselle sopii.

    Tuon epäjumalan kanssa meidän on tässä ajallisessa vaelluksessa eläminen. Mutta emme saa sitä ruokkia ja vaalia, vaan taistella sitä vastaan. Mutta kuinka sen teemme? –Vastauksen löydämme kirkkaasti tämän päivän teksteissämme.

    Huomaamme nimittäin, että Hengen johdatettua Kristuksen autiomaahan ei perkele heti käynyt häntä kiusaamaan, vaan odotti, kunnes Jeesuksen oli nälkä. Eikä hän käynyt Jeesukseenkaan käsiksi muuten, kuin samalla tavoin kuin ensimmäisiin ihmisiin: antamalla oikein viisaalta ja järkevältä kuulostavan neuvon. ”Jos olet Jumalan Poika, käske näiden kivien muuttua leiväksi.” Oi miten houkutteleva ajatus! ”Kyllähän sen ymmärtäisi, että ihminen kärsii nälkää erämaassa, mutta että Jumalan Poika – mitä järkeä on olla kaikkivaltias, jos ei kerran käytä voimaansa itsensä ruokkimiseen?” ”Eikö siitä hyötyisi kaikki?” ”Mitä hyötyä nälkään kuolleesta Vapahtajasta on?” ”Eihän ketään tarvitsisi vaivata, ei kenenkään tarvitsisi tietää.”

    Näemme, että Kristus kärsi meidän puolestamme ja meidän sijassamme. Mutta näemme että hän kesti nuo kiusaukset. Siinä missä me päivittäin teemme synnin venyttämällä Jumalan sanaa omaksi eduksemme, niin Jeesus vastaa kiusaajalle: ”Ei ihminen elä leivästä.” Eli siitä mikä täyttää tämän elämämme tarpeita ja tyynnyttää ajallista haluamme. ”…vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” Eli yksi sana Jumalan suusta on enemmän, kuin koko maailma. Se saa enemmän aikaan, kuin elämämme työ, koska kaikki mikä ei ole uskosta on syntiä (Room. 4:23), mutta Jumalan sana on henki ja on elämä (Joh. 6:63).

    Mutta se sana, joka kyselee ja vihjaa vastoin Jumalan omaa sanaa, on perkeleen ja kuoleman sana. Ja rakkaat ystävät sitä sanaa näemme viljeltävän runsaasti joka päivä ja miten kiehtova se on. Se on toisille värivaloja ja rytmiä, toiselle kauneutta ja toiselle vapaudentunnetta, toiselle se on ihmisviisauden ja tiedon hallitsemista. Kuinka sen voisi voittaa?

    Katso: Kristus taistelee meidän puolestamme! Hän tekee sen Jumalan kirjoitetulla sanalla julistaen: ”Kirjoitettu on.” Ja Kiusaajan on pakko väistyä. Alennustilassaan Kristuksen tehtävä oli kantaa meidän syntimme seuraus. Hänen päälleen Jumala sälytti sen, minkä hän jätti meille lukematta paratiisissa. Iankaikkisen kuoleman. Kristus tuli ja kiusattuna, mutta kuuliaisena polki rikki Käärmeen pään. Hän, Vaimon Siemen otti sen täyden myrkkypiston kantapäähänsä. Mikään synti ei siis jäänyt sovittamatta Golgata ristinpuulla. Jeesus, Jumalan Poika, on kärsinyt tuomion sinun synneistäsi. Usko se ja kiusaajasi on voimaton. Amen

     

  • Kristus on syntisen suoja syyttäjää vastaan

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • Kuinka pääsen perille kotiin?

    Katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi koetellen [Jeesusta]: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Miten luet?" Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit. Tee se, niin olet elävä." Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on lähimmäiseni?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti, löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Eräs pappi sattui kulkemaan sitä tietä, näki hänet ja meni ohi. Samoin myös leeviläinen. Kun hän tuli paikalle ja näki hänet, hän meni ohi. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, hän armahti häntä. Hän meni hänen luokseen, sitoi hänen haavansa, vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoivasi häntä. Seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaaria, antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta muuta kuluu, sen palatessani sinulle maksan.' Kuka näistä kolmesta mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin." (Luuk. 10:23–37)

     

     

     

    "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, että minä iankaikkisen elämän perisin?"

     

     

     

    Näin kuuluu erään ihmisen, lainoppineen, kysymys Jeesukselle. Lainoppinut ei tarkoita, että kyseessä on asianajaja, tai tuomari, vaan Jumalan lain eli pyhät Kirjoitukset oppinut mies. Hänen kysymyksensä on merkittävä. Hän on kuunnellut Jeesuksen opetusta ja asettelee nyt sanansa, jotta saisi selvän tästä Jeesuksesta ja hänen opistaan.

     

    Miehen kysymyksestä: Mitä minun pitää tehdä, että minä iankaikkisen elämän perisin? voimme huomata, mitä Jeesus on opettamassa. Hän on opettaa iankaikkisesta elämästä, taivaasta. Muistamme Jeesuksen Vuorisaarnasta ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.”(Matt. 5:10) ”Sillä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljon suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, ette pääse taivasten valtakuntaan.”(Matt. 5:20) Tällainen opetus saa tämän lainoppineen kysymään, miten sinne taivaaseen sitten oikein pääsee? Hän koettelee Jeesusta aivan kuin – jos sallitte ilmaisun – näyttämään korttinsa: Jos ei minun vanhurskauteni riitä taivaan ansaitsemiseksi, niin näytä nyt mitä minulta puuttuu!

     

    Jeesus vastaa: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Miten luet?" Vapahtajamme asettaa kysyjän eteen Jumalan sanan. Huomaa, miten kallisarvoinen ja luotettava Raamattu on! Jumalan Poika, Kristus, ei anna miehelle opetusta, joka olisi vain häneen sovellettavissa, vaan ohjaa hänet kirjoitettuun sanaan, joka on annettu kaikille ohjenuoraksi. Jos siis ihminen pohtii, kuinka tulee pelastuksesta osalliseksi, on aivan turha yrittää kehitellä uutta ilmoitustaa tai kuunnella oman sydämensä ääntä. Jumala vastaa vastaa tähän kysymykseen juuri sanassaan. Sitä varten Raamattu on meille annettu. Eikä vastaus ole sieltä vaikeasti löydettävissä. Erityisesti lainoppineen tämä tulisi tietää. Vastaus tuleekin nopeasti: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."(5 Moos. 6:5; 3 Moos. 19:18) Tämä on Kymmenen käskyn lain tiivistelmä, kahdesta raamatunkohdasta rakennettu lyhyt selitys, eräänlainen katekeettinen muistisääntö, joka on helppo muistaa.

     Jeesuksen hyväksyy vastauksen. (Noudattakaa käskyjäni ja säädöksiäni, sillä se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä.(3 Moos. 18:4)) Hän toteaa: ”Tee se, niin olet elävä.” Jeesusta koettelemaan noussut mies saa vastauksen, jonka luulisi häntä miellyttävän, sillä fariseusten ja kirjanoppineiden opetuksen mukaan juuri näin pelastutaan: täyttämällä laki. Mutta hän on päättänyt saada voiton tästä Jeesuksesta, joten jatkaa kuulustelua kysymällä: Kuka se lähimmäinen on, jota tulisi rakastaa, kuin itseään? Raamattu kertoo, että tällä tavoin hän halusi osoittaa olevansa vanhurskas. Hän siis odotti – ensimmäisen vastauksen perusteella – että ehkä Jeesus osoittaisi jonkun ihmisryhmän, vanhemmat, tai köyhät… jolle tulisi olla armelias.

     Jeesus kuitenkin vastaa vertauksella. Mies oli joutunut ryövärien pahoinpitelemäksi. Häneltä oli viety kaikki ja hän makasi maassa kykenemättä auttamaan itseään. Kolme ihmistä hänet kohtaa tiellä kaksi ensimmäistä, vaikka näkivät hänet, menivät ohi. Kolmas, samarialainen, sen sijaan on miehelle avuksi. Tämä vertaus on meille varmaankin tuttu, ja jos keneltä tahansa kysyy, hän varmasti ymmärtää, että tuo samarialainen teki oikein.

    Vertauksessa on kuitenkin asioita, jotka on syytä huomioida, koska ne liittyvät juuri tuohon kysymykseen lähimmäisestä, sekä kysymykseen meidän pelastuksestamme. Jos katsomme ensin noita kahta ensimmäistä, pappia ja leeviläistä. He näkivät miehen, joka makasi kuin kuollut, mutta eivät auttaneet. Kuitenkin heillä oli virkansa puolesta syy: ”Jokainen, joka ulkona kedolla koskee miekalla surmattuun tai muulla tavoin kuolleeseen tai ihmisluuhun tai hautaan, olkoon saastainen seitsemän päivää.(4 Moos. 19:17) Mutta haluaako Jumala tällaista lähimmäistä armahtamatonta kirjaimenkuulijaisuutta? ”Sillä haluan laupeutta enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja”(Hoos. 6:6)

     

     Samarialaisella kulkijalla sen sijaan ei ollut inhimillisesti ajateltuna syytä auttaa tuota ryöstettyä miestä. Juutalaisten ja samarialaisten välillä oli erimielisyys, jonka perusteella he eivät olleet tekemisissä toistensa kanssa.

    Kuitenkin Jeesus kertoo meille, että tuo samarialainen armahti tuota miestä. Hän olisi voinut vedota siihen, etteivät juutalaiset tahdo olla samarialaisten kanssa tekemisissä – todennäköisesti tuo ryövätty mies ei normaaliolosuh-teissa olisi halunnut joutua samarialaisen autettavaksi. Mutta samarialainen armahtaa, hoitaa ja sitoo haavoitetun, ottaa hänet ja hoivaa häntä majatalossa ja vielä maksaa kaikki kulut.

     

     Ja kun Jeesus kysyy lainoppineelta, kenet hän tunnistaa vertauksen lähimmäiseksi, on vastaus melkoisen selvä. Mutta huomaa, kuinka Jeesus asettaa kysymyksen: Nimittäin kuka osoitti olevansa tuon ryövätyn lähimmäinen. Ei siis ole kysymys ainoastaan siitä, kuka on lähimmäinen, vaan myös siitä, kuka osoittaa sen käytännössä. Ei tuolle miehelle ollut lainkaan hyötyä siitä, että hänen lähimmät heimoveljensä toimittivat heille uskottua virkaansa temppelissä, kun hän itse oli kuolemassa tien tomussa. Olla lähimmäinen ja siitä huolimatta pidättää armonsa toiselta ihmiseltä on vastoin Jumalan tahtoa. ”Sillä haluan laupeutta enkä uhria.”

     Kun tuo lainoppinut nyt joutuu vastaamaan Jeesuksen kysymykseen, tämä kyllä tietää vastauksen, mutta siihen vastaaminen ei ole helppo. Niinpä hän ei vastaa: se joka osoitti laupeutta. Näin hän joutuu lausumaan totuudenmukaisesti, vaikka ei tuota laupiasta nimeäkään. Sanat kuitenkin kertovat vastauksen miehen kysymykseen olevan selvän: kaikki ihmiset ovat lähimmäisiäni, vaikka he olisivat Samariasta. Lainoppinut joutuu nöyrtymään Jumalan vaatimukselle ja samalla myöntämään, että ei hänen hurskautensa taivaaseen riitä. Kun hän vastasi Jeesukselle pelastuksen ehdoksi lain täyttämisen, hän itse tuomitsi itsensä. Ei hän rakastanutkaan lähimmäistään kuin itseään, eikä hän ollut lain ensimmäistä tauluakaan täyttänyt, vaikka niin luuli. "Jos joku sanoo: ’Rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija. Sillä joka ei rakasta veljeään, jonka hän on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.”(1 Joh. 4:20)

     Jos joku ajattelikin, että Jeesuskin opettaa lainvanhurskautta pelastukseen, että taivaaseen pääsee tekemällä lain töitä, niin tärkeää on huomata, minkä ehdon lainoppinut oli itselleen laittanut: Mitä tulee tehdä iankaikkisen elämän perimiseksi. Jos teoilla haluat taivaaseen, niin Raamattu kertoo kyllä, mitä laki siihen vaatii: puhtaan sydämen ja sieltä nousevat puhtaat ajatukset ja teot. Laki vaatii kaiken, täydellisyyden.

    Miksi sitten Jeesus sanoi tälle miehelle, että hän vastasi oikein, jos kerran lain täyttäminen ei viekään pelastukseen? Miehen vastaus oli oikein, mutta hän ei synnin tähden kyennyt sen vaatimukseen. Sen sijaan hän oli vanhurskas omissa silmissään ja ylpeä, hän tarvitsi lain saarnaa. Lain kautta tulee synnintunto.(Room. 3:20) Toisin on laita ihmisen, joka sielunhädässään Filippin vanginvartijan tavoin kysyy saman kysymyksen: ”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?” Hänelle Kristuksen sanat kuuluvat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.”(Apt 16:30–31)

     

     Siksi onkin huomattava, että tuo Jeesuksen esittämä vertaus osoittaa meille myös sen, mikä on meidän tilanteemme pelastuksen asiassa. Me olemme tuo mies, joka on lyötynä ja verissä keskellä korpimaata. Kykenemättöminä auttamaan itseämme. Kuka meidät on näin pahoinpidellyt? Synti. Sen mukana kaikki on mennyt, sielun autuus, hengenrikkaudet, kaikki on poissa, vanhurskauden vaatteet on ryövätty ja revitty olemme Jumalan edessä alastomana ja häpeissämme – se on meidän hengellinen tilamme.

     Meitä lähestyvät kyllä nuo, joilta toivoisimme apua ja joista ajattelemme että niistä voisi olla meille hyötyä, nimittäin Jumalan lain viran haltijat: lain käskyt. Pappi kuvaa sydämen pyhyyden vaatimusta ja leeviläinen tekojen puhtautta. Mutta voi, ne vaativat kaikkea sitä, mitä meillä ei ole: vanhurskautta, pyhyyttä, terveyttä, hengellisiä aarteita. Ne kyllä lähestyvät ja osoittavat tilamme, mutta kiertävät meidät ja kulkevat ohi – ne eivät auta!

     Mutta kuka auttaa? Tuo outo samarialainen, jota kaikkein vähiten avuksi voisi arvata. Hänestä Raamattu lausuu: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.”(1 Kor. 2:9)Se on evankeliumi, joka tuo meille Jumalan, joka armahtaa sydämensä halusta synteihinsä kuollutta ihmistä. Sydämensä ihmisrakkauden tähden Jumala antoi Poikansa Jeesuksen ihmiskunnan Vapahtajaksi. Ei meistä ollut itseämme pelastamaan. Vieläpä aivan syntisestä luonnostamme vihaamme pelastajaamme: ”Me näimme hänet, mutta hänellä ei ollut sellaista muotoa, johon olisimme mieltyneet.” ”Mutta, totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päälleen.”(Jes. 53:2, 4)

    Hän on Jeesus – laupias samarialainen. Hän tulee syntisen ihmisen luokse, sillä itseään hän ei voi kieltää(2 Tim. 2:13). Hän ei voi kulkea syntisen ohi ja häntä hylätä, kuten tekee laki vaatimuksineen. Jeesus on syntisen Vapahtaja. Hän itse on omassa ruumiissaan kantanut kaikki syntimme ja sen iankaikkisen rangaistuksen, joka synnin tähden oli meidän päällämme ja meidän jokaisen maksettavanamme aivan viimeistä piirtoa myöten. Sen, Jumalan vihan pohjattoman maljan, joka ihmisen osaksi synnin tähden oli ääriään myöten tullut, Jeesus on sinun puolestasi juonut ja hän on helvetin tuskat kärsinyt ja käynyt että hän saisi sinut sitoa anteeksiantamuksella, jonka hän on hankkinut sinulle pelastukseksi. Evankeliumin lupauksen sanalla hän meidät sitoo ja puhdistaa ja öljyllä ja viinillä. Eikä hän hoidettuaankaan meitä jätä, vaan vieläpä ottaa mukaansa. Ei niin, että joutuisimme häneen nojaten nilkuttaa omassa voimassamme, vaan hän asettaa meidät oman ratsunsa selkään. Hän kantaa ja vie perille(Jes. 46:4), sillä hänen voimassaan me kuljemme, emme omassa voimassamme. Tämä vaatii suurta nöyryyttä, että hyväksymme arvottomuutemme ja avun tarpeemme. Että annamme Jumalalle sen kunnian, että hän saa aikaan meissä kaiken.

     

     Mutta vielä: meidät saatellaan majataloon. Ei vielä kotiin, sitä Vapahtajamme on mennyt meille valmistamaan. Siihen asti on majatalo, seurakunta, hoivapaikkamme. Siellä hän itse meitä parantaa ja on antanut seurakunnalle kaiken tarpeellisen: kaksi denaaria – sanan ja sakramentit, joilla meidän tarpeemme hoidetaan. Ja kaikki, mitä muuta me elämän varrella tarvitsemme – ja me tarvitsemme paljon anteeksiantamusta – Jeesus on käskenyt laittaa hänen maksettavakseen.

    Samarialaisen esimerkistä opimme, että seurakunta on Kristuksen ruumis, kutsuttu toimittamaan Kristuksen käsinä ja jalkoina maailman eli kaikkien syntisten sielun hyväksi. Meitä opetetaan myös tässä vertauksessa, että kristillinen seurakunta koostuu aina hengellisesti sairaista ja runnelluista syntisistä, joita Jumala hoitaa Kristuksen armossa. Lisäksi vertaus laupiaasta samarialaisesta on kutsu jokaiselle uskovalle toimimaan siinä paikassa, johon Jumala on hänet kutsunut eli palvelemaan uskollisesti ja armollisesti muita synnin runtelemia.

    Mutta huomaa, että evankeliumin uskomisella ja sen todeksi elämisellä on seurauksensa. Nimittäin se, että maailmalle uskova on aina kuin tuo samarialainen oli juutalaisille – kauhistus. Jeeksen sanat on otettava vakavasti: ”Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, he teitäkin vainoavat.”(Joh. 15:20)Mutta on sillä toinenkin seuraus: Jeesus sanoo majatalon isännälle: ”palatessani minä sinulle maksan”. Jeesus on luvannut tulla takaisin. Niin kuin hän on meitä hoitanut ja yhä hoitaa tämän maallisen elämämme aikana, samoin hän on kerran tuleva takaisin ja vievä meidät perille kotiin iankaikkiseen elämään. Hän on sen meille tehnyt ja saanut aikaan. Kääntäkäämme siis sydämemme ja ajatuksemme häntä, laupiasta Jeesustamme, kohti. Amen.

     

     

  • Lähetyskäskyn toteutuminen apostolien teoissa

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Syysjuhlilla 24.9.2016 Siitamajalla

  • Lahja heikoille (Luuk. 13:10-17)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Jumalanpalveluksessa 11.10.2015 Tampereella.

  • Lapsenuskosta ja viettelyksistä

    Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Kuka sitten on suurin taivasten valtakunnassa?" Hän kutsui luokseen lapsen, asetti sen heidän keskelleen ja sanoi: "Totisesti sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette tule taivasten valtakuntaan. Sen tähden, se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Se, joka ottaa luokseen yhden tällaisen lapsen minun nimeeni, ottaa luokseen minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee! Mutta jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi. Parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena tulet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen. Jos silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen. Katsokaa, ettette halveksi yhtään näistä pienistä; sillä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina Isäni kasvot, joka on taivaissa. Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut. (Matt. 18:1-11)

     

    Kun Vapahtajamme Kristus julisti sanaa maanpäällisen elämänsä aikana, niin Raamattu tästä julistuksesta sanoo monin paikoin, että se oli Jumalan valtakunnan julistamista. (Matt. 6:33, 12:28; Mark. 1:14, 4:26; Luuk. 4:43, 8:1; Joh. 3:3, 5) Tuo valtakunta on siis Jumalan valtakunta. Siitä Jeesus opetti mutta minkä tähden? Jumalahan on luonut kaiken, mitä näemme ja mikä silmiltämme on salassa. Eikö tämä kaikki ole Jumalan valtakuntaa? Miksi siitä pitää saarnata, vai tarkoittaako tämä että Jeesus opetti ihmisiä ymmärtämään näkemäänsä paremmin? On totta, että Jumala on kaiken Luoja ja luomistöittensä alkuperä, sekä hallitsee tämän kaiken suuressa viisaudessaan. Mutta Jumala hallitsee lain ja evankeliumin kautta. Mitä tämä tarkoittaa? Jumala hallitsee kaikkea, mutta hän käyttää hallintaansa eri hallinnantapoja. Maallinen hallitsija käytti valtaansa eri tavoin kuuliaisiin kansalaisiin kuin rikollisiin, eri tavoin palvelijoihin, kuin perheväkeen. Syntiinlankeemuksen tähden ihmisen suhde Jumalaan muuttui. Hän edelleen elää Jumalan maailmassa, mutta luonnostaan hengellisenä heittiönä ja pahantekijänä. Hän pelkää kaikkivaltiasta Jumalaa ja Kuningasta. Elää hengellisenä lainsuojattomana.

     Mutta se Jumalan valtakunta, josta Kristus julistaa, on Jumalan vanhurskauden valtakunta. Valtakunta jossa hän hallitsee armonsa perusteella. Se valtakunta ei ole luomistyön perusteella läsnä tässä ajassa, vaan se luodaan uudesti Jumalan sanalla. Se on hengellinen valtakunta ja Jumalan sana, joka on Henki ja on Elämä, saa sen aikaan. Sen vuoksi Kristus sitä saarnasi, hänessä tuo valtakunta jo oli läsnä maailmassa, nyt hänen tehtävänsä oli täyttää se niin, että hänen julistuksensa kautta ihmisissä viriäisi usko, joka ottaa vastaan ja omistaa tuon valtakunnan Jeesuksen Kristuksen sovintoveressä. Nimittäin usko ei ole avain tuohon valtakuntaan, vaan se on Jumalan Pojan veri. Sovituskuolema ristinpuulla. Usko omistaa tuon avaimen, jonka kautta hänellä on pääsy Jumalan, tuon valtakunnan kuninkaan ja hallitsijan luokse.

     

    Kuka on suurin?

    Kun puhutaan valtakunnasta niin siellä kuten sanottu on kuningas, joka hallitsee. Mutta sitten nousee helposti kysymys mieleen, että keitä muita siellä on? Onhan kuninkaalla ystävät, neuvonantajat, lähimmät palvelijat ja ruhtinaat ja päälliköt jne. Opetuslapset halusivat tietää, miten nämä paikat jaetaan. Siihen varmasti liittyi myös se, että jeesus oli valinnut kaksitoista opetuslastaan apostoleiksi. (Luuk. 6:13) Muitakin opetuslapsia oli. Näiden kahdentoista keskuudessakin oli arvojärjestystä. Pietari, Jaakob ja Johannes olivat Jeesuksen valitsemina pyhällä vuorella ja lähinnä häntä Getsemanen puutarhassa. Tähän valintaan Kristuksella oli syynsä. Vielä oli tiettyä inhimillistä arvojärjestystä opetuslasten keskuudessa. He siis halusivat tietää mihin he sijoittuvat siinä valtakunnassa, jossa ovat mukana kaikki pyhät uskovat: profeetat ja kuninkaat. Vai millä tavoin tämä järjestys toteutetaan.

    Jeesuksen vastaus on hyvin painokas. Hän ei anna vain vastaustaan vaan asettaa aivan näkyville pienokaisen, lapsen. Ei mitään varttunutta koululaista, vaan tuollaisen hentoisen ja autettavan lapsukaisen. Tästä aiheesta moni on varmasti nähnyt monta kaunista taideteosta. Jeesuksen viesti opetuslapsilleen on kuitenkin hyvin vakava. Kysymys on nimittäin ei ole siitä, että ihminen lapsena olisi kallisarvoisempi ja sitten iän myötä menettäisi arvoaan Jumalan silmissä. Jokainen ihminen on Jumalalle äärettömän kallisarvoinen aina ja Jumala haluaa jokaisen pelastaa.

    Mutta Jeesuksen sanat olivat ensinnäkin lain saarnaa näille kysyjille sen tähden, että he tavoittelivat suuria arvopaikkoja ja muistamme opetuslasten aivan estäneet lasten pääsemistä Jeesuksen luokse. (Luuk. 18:15) Jumala ei nimittäin pidä hänen edessään ikää ja ihmisviisautta minkään arvoisena, jos se ei ole lapsenomaisen uskon pyhittämä. Järki ei saata ymmärtää Jumalan asioita, ne aukenevat vain uskolle. Pieni lapsi ei ymmärrä luomakunnan lainalaisuuksia ja järjestyksiä, mutta minkä pieni lapsi parhaiten taitaa, on Jumalan sanan vastaanottaminen. Hänkin on luonnostaan epäuskoinen ja synnin saastuttama, mutta miten ihanasti aivan pieni vauva uskon kautta tulee Jumalan lapseksi. – Miten se on mahdollista, kun kristinoppiin kuuluu niin paljon, ja meillä on tunnustukset ja sakramentit ja hengelliset vaarat ja kiusaukset? – Vastaus on, että niin se onkin mahdotonta ihmiselle ja tässä juuri tulee esille se varttuneen ihmisen ja aikuisen mieli sekä järki, johon aikuinen kompastuu. Se on aikuinen joka vastustelee, mutta lapsi ottaa vastaan Jumalan sanan!

    Sana tekee ja on vaikuttava. Se on niin vaikuttava, että se tyhjästä aivan ei-yhtään-mistään ja sinne tyhjyyteen l u o maailmankaikkeuden ja sen kaikkine voimineen ja yksityiskohtineen. Ja tämä sama tapahtuu ihmissydämessä, kun sinne Jumala sanansa kautta l u o hengellisen elämän. Uskon maailman, jossa asuu ja hallitsee itse Vapahtaja, Kristus Jeesus. Ja meidän aikuisten, rakkaat ystävät, on ymmärrettävä se että tuo usko on sama jolla me omistamme taivaanvaltakunnan. Ei meidän uskossamme ole järjen ja kokemuksen kautta sisällöllisesti ja olemuksellisesti mitään enempää, kuin lapsenuskossa. Päinvastoin lapsi on meille uskon esikuva, koska Kristus itse on sen niin sanonut ja asettanut aivan nähtäväksi.

     

    Kuka on pienin?

    Nöyrtyä siis opetuslastenkin piti, sillä Jeesus sanoo että: se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.” Pitää unohtaa omat järjen päätelmät ja uskoa se, mitä sana sanoo.

    Mutta sitten on se asian toinen laita, että kuka sitten on pienin taivastenvaltakunnassa? Vastaus on, että ei kukaanja että jokainen on. Nimittäin uskon kautta me kaikki olemme Jumalan lapsia ja omistamme saman pelastuksen. Tämä on tosiasia. Synnin tähden me kaikki olemme luonnostamme kuolleet – Jumalan vihan alaisia ja kadotuksen lapsia. Mutta uskon kautta me kaikki olemme hänen perheväkeään ja samasta pelastuksesta osallisia. Ehtoollispöytä julistaa tätä autuasta sanomaa: kaikki samalla viivalla, kaikki ovat osallisia samasta leivästä ja kaikkia palvelee sama Herra, rakas Vapahtaja, Jeesus Kristus. Kukaan ei siis ole toista pienempi Jumalan valtakunnassa, mutta jokainen – aivan kaikki – ovat pienempiä kuin Kristus Jeesus. Hän on Jumalan valtakunnan Kuningas ja Pää.

    Mutta sitten: On olemassa vähäpätöinen, joka ei ole autuas pienuudessaan. Siitä pienuudesta Jeesus lausuu mitä ankaramman varoituksen niin, että hän jo valmiiksi tuomitsee sellaisen sanoen, että myllynkivi kaulassa ja meressä on parempi. Se on siinä, että joku viettelee uskosta pois tuollaisen uskovan Jumalan lapsen. Ja vielä erityisen Jumalan vihan alla on sellainen ihminen, joka puheillaan ja toimillaan tahallaan sammuttaa pienen lapsen uskon. Ja tätä rakkaat ystävät on tapahtunut ja meidän aikanamme tapahtuu p a l j o n.

    Lapsenusko nimittäin aito, oikea ja voimallinen usko. Mutta se on heikko ja hentoinen usko. Niin kuin perhosen siivet ovat kauniit ja voimalliset nostamaan sen lentoon ja kukkiin ja korkeisiin puihinkin, mutta jos sinä menet niihin siipiin koskemaan, niin ne menevät rikki ennen kuin huomaatkaan. Sellaiset siivet eivät enää nosta perhosta kukkiin, vaan se nääntyy maassa ja murskaantuu ihmisten jaloissa ja tulee petojen ruuaksi. Samoin lapsenusko, joka omistaa taivaanvaltakunnan, helposti turmeltuu jos sitä vastaan hyökätään. Tosin suoran hyökkäyksen lapsenuskokin voi voittaa. Moni lapsi on puolustanut uskossa evankeliumia röyhkeää Vapahtajan vähättelyä vastaan. Mutta pahinta on se jos lasta ohjaillaan väärään suuntaan. Laitetaan epäilyksen siemen sydämeen sellaisella puheella, ettei Raamatussa kaikki olisikaan Jumalan sinne kirjoittamaa ja Pyhän Hengen siinä vaikuttamaa. Kun sellainen tahra kerran saadaan mieleen tarttumaan, niin se ei helpolla lähde pois ja sitä ennen se voi ja aiheuttaakin paljon surua ja murhetta ja monelle se on aiheuttanut sen että usko on lopulta hiipunut ja kylmentynyt.

    Mutta vielä on petollisempi ja yleisempi ja siksi vaarallinen tie, jonka kautta tuhansia ja tuhansia kertoja on lapsenuskosta pienokaiset vietelty ja usko sammutettu. Se on siinä, kun vanhemmat eivät tuo lasta Jeesuksen luokse. Siis ei kasvateta lasta Jumalan sanan kuuloon. Ei lueta Raamattua lapselle, ei rukoilla yhdessä, ei puhuta Jeesuksesta, ei käydä jumalanpalveluksessa. Tai sitten on niitä, jotka eivät edes tuo kasteelle lastaan. Näin ehkäistään jo alusta se että lapsi saisi uskon lahjan – ja minkä tähden? Sen tähden, että itse ei uskota, tai itse ollaan niin kylmiä ja kaunaisia. Mutta kun ihmisen oma epäusko tulee toisen uskon kuolemaksi, kun se sammuttaa lapsenuskon, niin Jumala itse vetää vastuuseen sellaisen aikuisen ja vanhemman.

    Kyseessä on siis ä ä r i m m ä i s e n  vakava asia. Tässä tulee esiin myös, miten vakava ja pyhä asia isän ja äidin kutsumus on. Lapset nimittäin eivät suinkaan ole ensisijaisesti heidän omia lapsiaan. Huomaa: ensisijaisesti. Lapset jotka ovat vanhemmille syntyneet tai heille kasvatettavaksi uskottu ovat kyllä tämän kutsumuksen kautta heidän ja heille varmasti rakkaat ja kallisarvoiset, mutta ensisijaisesti ja  p e r i m m i l t ä ä n  lapset ovat Jumalan ja hänen omaisuuttaan.

    Huomatkaa siis, lapset, miten suuri ja pyhä on se tehtävä, jota teidän vanhempanne toimittavat isänä ja äitinä. Jumalan silmissä se on arvokas. Isän ja äidin kautta Jumala on luonut teidät, pitää teistä huolta ja kasvattaa teitä ja suojelee ja rakastaa. Pitäkää lapset tekin äiti ja isä kalleimpana ja rakkaimpana aarteenanne, joka teille on tässä ajassa annettu – se on Jumalan tahto. Sillä tavoin te osoitatte myös rakkautta ja kuuliaisuutta taivaallista Isää kohtaan, joka teitä odottaa perillä taivaan kodissa.

    Kun te sitten kasvatte Jumalan lapsina aikuisuuteen ja vahvistutte Jeesuksen, hänen armonsa ja totuutensa tuntemisessa, te saatte myös kohdata viettelyksiä maailman taholta. Moni asia pyrkii ottamaan elämässänne tärkeimmän paikan. Siis sen paikan, mikä kuuluu Jeesukselle ja Raamatun sanalle – sanahan meille juuri tuo Jeesuksen. Niin silloin ottakaa todesta ja vakavasti Jeesuksen sanat: jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi. Parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena tulet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen. Jos silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.

    Kädellä tarkoitetaan mahdollisuutta toimia. Mehän teemme suurimman osan kaikista toimistamme, varsinkin kaikki tarkkuutta vaativat asiat, koulutehtävät ja piirroksetkin yleensä käsillä ja sormilla. Sen vuoksi Jeesus kehottaa meitä, että jos jokin asia käy meitä viettelemään niin että haluamme tehdä jotain mikä on Jumalan tahdon vastaista, niin aivan riuhtaisemme itsemme irti siitä. Viettelys voi olla niin voimakas, että sellaisesta täyttyy aivan Jeesusta avuksi huutaen repäistä itsensä irti. Tätä kättä ei siis ruumista leikata, mutta sellainen synnistä erottautuminen kyllä voi sattua. Ystävät voivat suuttua ja sellaiset monet kivoilta tuntuvat asiat jäädä saamatta. Mutta onhan paljon parempi, että jäät ilman sellaista ajallista ja katoavaa mukavuutta, kuin että jäät ilman taivaan autuutta, jonka Jeesus sinulle on valmistanut ja ihan lahjaksi antaa.

    Nyt sinun mieleesi voi tulla moniakin kertoja, kun olet tehnyt juuri niin, että olet lähtenyt kiusausten viettelemänä, ehkä kaverin pyynnöstä tai ihan itse synnin tielle ja langennut. Kun sinä tätä pelästyt ja ajattelet, että oletko menettänyt taivaan autuuden ja Jeesuksen, niin muista, että Jeesus on sinun kaikki syntisi sovittanut ristinpuulla. Hän on maksanut täyden hinnan, että saat tunnustaa syntisi ja uskoa että sinun syntisi annetaan anteeksi. Jeesus tahtoo armahtaa sinua ja sulkea sinut syliisi. Käy siis tänään turvallisin mielin omistamaan rakastavan Vapahtajasi hellä isänsyli. Uskon kautta Jeesukseen sinä pääset varmasti taivaaseen.

    Aamen.

  • Lapsenuskosta ja viettelyksistä

    Pastori Markus Mäkisen saarna syysjuhlan päätösjumalanpalveluksessa Orivedellä 29.9.2019

  • Meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan aamuhartaus Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • Millä perusteella torjumme tuhatvuotisopin?

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Raamattuleirillä 2014 Siitamajalla

  • Oikea jumalanpalvelus

    Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita pettäen itsenne. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimesta luonnollisia kasvojaan. Hän katselee itseään, lähtee pois ja unohtaa heti, millainen oli. Mutta se, joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, on oleva autuas tekemisessään. Jos joku luulee palvelevansa Jumalaa, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, hänen jumalanpalvelemisensa on turhaa. Puhdasta ja tahratonta jumalanpalvelusta Jumalan ja Isän edessä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä maailman saastutukselta. (Jaak. 1:22–27)

     

     Kristuksessa rakastettu seurakunta! Olemme tänään kokoontuneet yhteiseen jumalanpalvelukseemme. Se on oikein, sillä Jumala tahtoo, että uskovat kokoontuvat yhteen. Mutta yhteen kokoontuminen sinänsä ei tee kokoontumistamme autuaalliseksi ja siunatuksi, vaan se että Jumalan sana saa pyhittää kokoontumisemme. Siis Jumalan sanan kuuleminen Raamatusta ja sen mukainen opetus ja saarna. On syytä huomata, että niin ikävää kuin siitä on mainitakin, on totta, että juuri tuo Jumalan sana on monelle vielä harjaantumattomalle sielulle juuri se, mistä hän saattaa ajatella: Kuinka ikävää, että aina joutuu kuulemaan niitä samoja ja vanhoja sanoja ja asioita. Ei mitään mielenkiintoista, vaan aina tylsää. Jos nämä ovat ajatuksesi, tutki itseäsi. Johtuuko tuo asenne siitä, että et vielä tunne oman syntisi suuruutta, joka sinut väistämättä vetäisi helvetin ja kadotuksen loputtoman pimeään kuiluun, jos ei Jumalan Poika, Vapahtaja, tuo rakastava ja hellä Jeesus sinun puolestasi olisi kärsinyt ja kuollut ristillä. Jos ei hän armosanansa ja kasteen pesun voimalla sinua olisi uudestisynnyttänyt ja tälläkin hetkellä, joka hetki varjelisi armollaan. Herää silloin jo kuulemaan ja oppimaan, sillä koko elämän päivät eivät riitä siihen, että sinä kaiken oppisit Jumalan rajattomasta rakkaudesta sinua kohtaan, mutta jokaiselle noista päivistä Vapahtajalla kyllä on sinulle armoa ja totuutta lahjoitettavaksi. Vai johtuvatko ajatuksesi siitä, että olet jo päättänyt, että et halua ottaa kuulemaasi sanaa vastaan? Oletko jo päättänyt, että Jeesuksella ei ole mitään asiaa sinulle, koska sinä ajattelet tietäväsi paremmin mitä sinä tarvitset ja että se on niin paljon tärkeämpää, kuin Jumalan sana, joka sinua tahtoo herätellä katumukseen? Onko sinun ajallinen menosi ja mukavuutesi tärkeämpää, kuin se että Jumalan Poika on sen kaiken tähden huutanut ristillä: ”Isä anna hänelle anteeksi, sillä hän ei tiedä mitä hän tekee!” Tutki itseäsi Raamatun valossa, ja jos löydät itsessäsi penseän tai jopa kylmän sydämen Jumalan sanalle, niin kauhistu sitä ja pakene Vapahtajan luokse. Aivan varmasti hänellä on sinua varten hänen haavoitettu sylinsä avoinna ja armosanansa hän jo sinulle julistaa: ”Katso nyt on otollinen hetki, nyt on pelastuksen päivä.” (2 Kor. 6:2)

     Tämän päivän tekstissä meille opetetaan jumalanpalveluksesta. Huomaamme että on olemassa kahdenlaista jumalanpalvelusta, väärää ja oikeaa jumalanpalvelusta. Tässä ei puhuta vanhan ja uuden testamentin ajan temppelijumalanpalveluksista. Sen sijaan puhutaan turhasta jumalanpalveluksesta ja tahrattomasta, puhtaasta jumalanpalveluksesta. Sillä sana osoittaa meille, että kaikki ihmiset – aivan jokainen – toimittaa jumalanpalvelusta. Siitäkin huolimatta, että ihminen ei lainkaan tunnustaisi edes Jumalan olemassaoloa, hän toimittaa jumalanpalvelusta, nimittäin väärää jumalanpalvelusta.

     Väärä jumalanpalvelus hylkää sanan

     Alussa Jumala loi ihmisen jumalanpalvelusta varten. Hän sääti, että ihmisen on täytettävä maa ja tehtävä se itselleen alamaiseksi ja hallittava se. (1 Moos. 1:28). Jumala lisäksi sääti, että miehen ja naisen välisen avioliiton. Jumala ei siis suinkaan luonut ihmistä olemaan jouten, kuten jotkut ajattelevat, kun kuulevat sanan paratiisi. Ei, vaan samalla kun ihminen luodaan, Jumala antoi hänelle heti tehtävän ja tarkoituksen. Joku saattaa ajatella, että mitä se tuollainen jumalanpalvelus on, että lisäännytään ja hallitaan luomakuntaa. Ajatellaan, että jumalanpalveluksen tulee olla hengellistä, eikä mitään puutarhanhoitoa. Mutta kuka sanoo, että tuo toimi, johon ensimmäiset ihmiset osoitettiin, ei ollut hengellistä? Niin ajatellen ei huomata, että Jumala on juuri niin sanonut. Kun ihminen toimii Jumalan tahdon mukaan, kyseessä on jumalanpalvelus ja hengellinen toimi. Näin alussa olikin.

    Mutta toisin on tilanne syntiinlankeemuksen jälkeen. Ihmisen työ ja toimi ei enää olekaan jumalanpalvelusta. Siitäkin huolimatta, että näemme ulkoisesti oikeaa toimintaa: opettaja opettaa, rakentaja rakentaa ja poliisi valvoo turvallisuutta, niin ilman yhteyttä Jumalaan tuo kaikki on epäjumalanpalvelusta. Mikä siis neuvoksi? Ainoa neuvo ja apu meille on se, että Jumala on ilmoittanut meille itsensä. Hän on tehnyt sen ilmoittamalla meille tahtonsa käskyjen laissa, mutta sen kautta emme ole saaneet voimaa palvella häntä oikein, sillä vasta Kristuksen Jeesuksen täytettyä tuon lain puolestamme ja hänen kärsittyä Jumalan rangaistuksen kuolemalla ristinpuulla, me oikein tunnemme Jumalan. Huomaa siis, että meidän täytyy tulla ensin Jumalan palvelemiksi. Jeesus sanoo:”[M]inä olen teidän keskellänne kuin se, joka palvelee.” (Luuk. 22:27) Tämän vuoksi jumalanpalvelus on ensisijaisesti sitä, että me kokoonnumme yhteen että Jumala palvelisi meitä sanallaan. Sen kautta tulemme osallisiksi hänestä ja palvelemme häntä – kuulemalla sanaa ja ottaen sen vastaan uskolla.

    Väärä jumalanpalvelus on puolestaan kaikkea sitä, mikä seuraa siitä, että ei oteta vastaan Jumalan sanaa. Monet pitävät kristinuskon aivan turhana. Heille ei sana merkitse mitään, tai korkeintaan joitain viisaita mietelauseita ja yritystä hyvään elämään. Tekstimme puhuu kuitenkin erityisesti seurakuntaa varoittaen.: [O]lkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita pettäen itsenne. (j. 22) On siis kuulijoita, jotka kuulevat Jumalan sanan, mutta eivät pidä sitä kuin puheena. Tuollainen toimi on sanan tyhjäksi tekemistä. Kuullaan sana, mutta ei oteta sitä vastaan. Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimesta luonnollisia kasvojaan. Hän katselee itseään, lähtee pois ja unohtaa heti, millainen oli.” Kuinka välinpitämätön tuo mies onkaan, kun ei edes omaa itseään kuvasta tunnistaisi. Häpeään hän joutuu. Mutta kuinka paljon suurempaan häpeään me joudumme, jos meille julistetaan Jumalan sanaa ja iankaikkisen pelastuksen armoevankeliumia, mutta pidämme sen ulkopuolella. Emme anna lain murskata ylpeyttämme, emmekä evankeliumia sydämellemme yhä uudelleen. Millainen on se sydän, joka jättää Jumalan sanan ulkopuolelleen? Ei se ole kuuleva sydän, vaan kova sydän. Faaraon sydän. Miten suuri häpeä silloin onkaan, kun häneltä kysytään toivon perustusta, mutta vastausta ei tule koska hän ei tunne sitä. On kyllä kuultu korvilla, mutta ei kuunneltu sydämellä! Mutta vielä surkeampaa on, että tuollaisen kuulija luulee palvelevansa Jumalaa. Hän sulkee korvansa, että uudistusta ei syntyisi, mutta tekemisellään kuvittelee saavuttavansa Jumalan suosion. Miten yleistä tämä onkaan! Näin on ihminen tullut itsensä pettämäksi, hän on hidas kuulemaan (Jaak. 1:19), mutta antaa oman kielensä tehdä tyhjäksi Jumalan sanan. Hän ei ymmärrä, että kaikki, mikä ei ole uskosta on syntiä (Room. 14:23) Mutta: ”Usko tulee siis saarnasta, mutta saarna Jumalan sanasta.”(Room. 10:17) Tai kuten Jaakob kirjoittaa: ”Tahtonsa mukaan hän synnytti meidättotuuden sanalla.” (Jaak. 1:18)

     Oikea jumalanpalvelus palvelee ja suojaa.

     Se, joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, on oleva autuas tekemisessään. Tästä samasta Paavali kirjoittaa: ”[E]lämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut minut synnin ja kuoleman laista.” (Room. 8:2) Miten kalliit ovatkaan nämä sanat! Emmekö riennä ilolla kuulemaan, kun meitä itse Jumala palvelee saarnauttamalla sanaansa ja synnyttämällä meitä yhä uudelleen sanansa voimasta uskomaan ja siinä meitä vahvistaa? Evankeliumin sanassa Kristus antaa meille itsensä elämäksi. Hän palvelee meitä. Kuinka hän siis tahtoo, että me palvelemme häntä? – Että olemme sanan tekijöitä. Että annamme saarnan tehdä meissä työnsä, emmekä estä sitä. Tekstimme antaa hyvin käytännölliset kaksi asiaa: Puhdasta ja tahratonta jumalanpalvelusta Jumalan ja Isän edessä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä maailman saastutukselta.” (j. 27) Orvot ja lesket olivat tuohon aikaan riippuvaisia toisten armeliaisuudesta. Tällaisia ihmisiä oli toki muitakin, kuten on tänäkin päivänä. Tällaisten auttaminen ja palvelu oli ja on edelleen epämieluista, koska sen helposti nähdään syövän sitä leipää, jota ihminen haluaa käyttää itselleen ja oman perheensä hyväksi. Jumala kuitenkin näin kutsuu meitä katsomaan pois itsestämme ja palvelemaan siitä ilosta, jonka me olemme saaneet häneltä. Toinen asia, joka kuuluu puhtaaseen jumalanpalvelukseen, on että varjelemme itsemme maailman saastutukselta. Tällä ei tarkoiteta luonnon saastuttamista, eikä muutakaan ulkoista epäpuhtautta, vaan sitä että pidämme sydämemme ja omantuntomme Jumalan edessä puhtaana. Kun olet tullut tuntemaan Jumalan tahdon ja hänen armonsa, pysy siinä. Älä tee turhaksi totuutta yhtymällä maailman menoon, kun se sinua houkuttaa rikkomaan taivaallisen Isän tahdon. Jos ystäväsi nauravat uskoville, älä sinä yhdy siihen nauruun. Jos joku pyytää sinulta lupaa syntiinsä, älä anna siihen lupaa. Jos kuulet pahaa puhuttavan jostain ihmisestä, älä yhdy siihen, vaan käännä mieluummin huomio hyviin asioihin. Ja kun sinua tästä Jumalan lapsen toimesta pilkataan ja sinulle suututaan – sillä niin kyllä tapahtuu – niin katso silloin Vapahtajaan. Hän tietää, mitä on olla maailman häpäisemä, aivan mitätön. Sinulle hän tahtoo antaa voiman, joka on suurempi kuin maailma ja kaikki mitä siinä on. Se on hänen armonsa, joka ei sinusta väisty, se on rauhanliitto hänen sovintoveressään, joka ei horju. Amen.

  • Osallisina kolmiykseydestä

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Siitamajalla 23.5.2015

  • Ovi elämään

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Tampereella 19.4.2015

  • Päätöshartaus Ps. 23:1–3

    Pastori teologinen esitelmä teologipäivässä 20.1.2018 Helsingissä

  • Paimenten usko

    TM Markus Mäkinen-Tainan oppitunti joulujuhlassa 15.12.2013 Tampereella

  • Pelastuksemme on Kristuksen sydämellä (Matt. 6:19-23)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna 13.9.2015 Siitamajalla

  • Ps. 139:13-16, iltahartaus

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan iltahartaus Raamattuleirillä 16.7.2015 Siitamajalla

  • Raamatullinen naiseus

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan oppitunti Raamattuleirillä 17.7.2015 Siitamajalla

  • Rakkaudesta osalliset (Joh. 15:10-17)

    Vikaari Markus Mäkinen-Tainan saarna Rippileirin avajaisjumalanpalveluksessa 8.6.2014 Siitamajalla

  • Rippisaarna 1 Piet. 3:21

    Markus Mäkinen-Tainan rippisaarna Lahdessa pääsiäisjuhlassa ensimmäisenä pääsiäispäiävänä 16.4.2017

  • Sakramentit Jumalan voimana elämän varrella

    Pastori Markus Mäkisen puhe uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 3.11.2018

  • Sanan murusien valtava voima

    2. paastonajan sunnuntai (Reminiscere), 1. vsk, Matt. 15:21-28.

     Sitten Jeesus lähti sieltä ja vetäytyi Tyyron ja Siidonin tienoille. Katso, kanaanilainen nainen tuli niiltä seuduilta ja huusi sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda minua. Riivaaja vaivaa kauheasti tytärtäni." Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. Hänen opetuslapsensa tulivat ja rukoilivat häntä sanoen: "Päästä hänet menemään, sillä hän huutaa peräämme." Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lampaiden luo." Mutta nainen tuli ja lankesi hänen eteensä ja sanoi: "Herra, auta minua." Mutta hän vastasi ja sanoi: "Ei ole oikein ottaa lasten leipä ja heittää se koiran penikoille." Mutta vaimo sanoi: "Niin, Herra, mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän isäntiensä pöydältä putoavat." Silloin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Nainen, suuri on uskosi, tapahtukoon sinulle, kuten tahdot." Hänen tyttärensä oli siitä hetkestä terve.

    Tämän päivän teksti on meille erinomainen kuvaus siitä, miten valtava voima Jumalan sanalla on. Me tarvitsemmekin yhä uudestaan muistutusta tästä asiasta – jokainen tarvitsee. On nimittäin niin luonnollista ajatella, että Jumala on jossain kaukana, ettei hänestä voi mitään varmaa tietää, tai että koska en voi nähdä Jumalaa, niin ei hän varmasti halua tulla jokaiselle tunnetuksi. Tai mikä vaarallisinta, joku saattaa ajatella, ettei Jumala niin paljon välitä siitä mitä hänestä ajattelen!

    Tällaisten ajatusten keskellä elävälle ihmiselle on hullutus, että Jumala tekisi itsensä tunnetuksi aivan tavallisella tavalla. Luetun ja kuullun sanan kautta! Joku pahentuu siihen, että kuka tahansa voi lukea Jumalan sanaa ymmärrettävästi, koska se ei olisi sopivaa kaikkivaltiaan kunnialle. Hän ei ylpeydessään ymmärrä, että Jumalan ylitsepursuava hyvyys ja rakkaus tulee ilmi juuri siinä, että hän itse alentuu palvelemaan syntistä ja kurjaa ihmislasta. Hän pitää suurimpana kunnianaan, että hänen sanansa otetaan uskolla vastaan ja siihen turvataan. Toinen saattaa pahentua siihen, että kun sanotaan Jumalan ilmoittavan itsensä vain sanan kautta, että siinä pannaan Jumala laatikkoon ja rajataan hänen toimintaansa. Mutta silloin emme ota huomioon sitä, että juuri tuosta laatikosta, Jumalan sanasta, hän itse haluaa tulla tunnetuksi. Muuten se on meille mahdotonta. Mutta sanan kautta se on armoa. Siten syntyy usko. Siitä haluamme tänään puhua.

    1. Usko tulee Jumalan sanasta

    Tekstissämme kanaanilainen nainen – evankelista Markus kertoo tarkemmin, että hän oli syyrialaisfoinikialainen – tuli Jeesuksen luokse. Hänellä oli kova hätä, sillä hänen tyttärensä oli riivaajahengen vaivaama. Valistuksen jälkeisen ajan ja rationalismin järkeisuskon ajan lapsina meille on usein vaikea ymmärtää, mitä tuo on, että ihminen on pahan hengen riivaama. Helposti erehdytään ajattelemaan, että kyseessä on jokin tuolloin tunnistamaton sairaus, kuten epilepsia. Mutta silloin aliarvioidaan menneiden aikojen ihmisten ymmärrys. Jo vanhastaan ennen kuin epäiltiin riivaustapauksia, papit ja lääkärit ottivat ensin selvää olisiko kyseessä kuitenkin luonnollinen sairauteen liittyvä oire. Usein näin olikin. Mutta nyt meille kerrotaan tämän naisen hädästä tyttärensä vuoksi, joka on kovin riivaajan runtelema.

    Nainen huutaa: ”Herra, Daavidin poika, armahda minua” Kuinka hän, kanaanilainen, osaa huutaa näin? Hän sanoo Jeesusta Daavidin pojaksi. Jeesuksen kasvatusisähän oli Joosef. Onko nainen erehtynyt henkilöstä? Juutalaiset kyllä tiesivät, että Kirjoitusten mukaan Kristus on Daavidin poika, mutta kuinka nyt tuo nainen sen tietäisi? Vastaus on ilmeinen: hän on kuullut sen joltain. Jeesuksen tunnusteot ja opetus saivat aikaan sen, että ihmiset puhuivat hänestä ja ihmeellisestä armosta, jota hän osoitti kaikkein kurjimmillekin. Kuumetauti joutui väistymään Jeesuksen kosketuksesta, verenvuototaudin täytyi pysähtyä, sokean silmien avautua ja kuurojen korvien täytyi avautua kuulemaan Herran sana. Tässä oli joku, jolla oli valta yli tuon kaiken. Mutta mikä mahtoi tuoda naisen Jeesuksen luo? Hän oli kuullut, että Jeesuksen käskystä saastaisen hengen tuli jättää mies synagogassa rauhaan, kuuron ja mykän hengen oli toteltava Korkeimman käskyä. Mutta mitä hyötyä tuosta olisi naisen tyttärelle? Hän ei ollut juutalainen. Mitä hyötyä hänelle Daavidin pojasta olisi? Mutta hänen huudostaan kuulemme sanat: ”Herra, armahda minua!”

    Tämä on uskon huuto. Hän on tullut kuulemaan, että Jeesus ottaa vastaan myös syntisiä. Publikaaneja, porttoja, sadanpäämiehen, gadaralaisia. Tämä Jeesus on jotain muuta kuin fariseukset, hän on jotain muuta kuin tuomari. Nainen on saanut kuulla, että Jeesus on armollinen ja antaa synnit anteeksi, että Jeesus ei ole vain Daavidin Poika, juutalainen, vaan että hän on Daavidin Poika maailman vapahtaja. Hän siis huutaa: ”armahda minua!”

    Kuuletko, miten voimallinen asia se on, että uskovat puhuvat Jeesuksesta? Sinä olet saanut kuulla armon sanan, olet kastettu ja tullut osalliseksi syntien anteeksisaamisesta. Kaikki suuret syntisi on Jumalan tuomioistuimen edessä julistettu anteeksiannetuiksi Kristuksen armoveressä – velkasi on poissa! Eikö tämä ole asia, jota on syytä lukea, jakaa ja siitä puhua? Ja katso! Tuo puhe ei ole hedelmätöntä, sillä sitäkin kautta Jeesus vetää ihmisiä puoleensa aivan kuten naisen, josta tänään olemme kuulleet. Mutta entä jos tuon armon valon laittaa vakan alle? Jos ajattelemme, että pastorin kuuluu saarnata sanaa ja saada ihmiset uskoon. Tulkoon ihmiset tänne sitä kuulemaan, se ei kuulu minulle. Miten silloin tuo nainen olisi koskaan ymmärtänyt tulla Jeesuksen luo? Miten koskaan usko hänen sydämessään syttyä? Ei jokaista ole pastoriksi lähetetty, mutta jokaisen kristityn on Kristus kasteen kautta puettanut omaan vanhurskauteensa ja antanut uskon lahjan. Ja mitä sana sanoo: ” Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa, eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja loistamaan kaikille huoneessa oleville.” (Matt. 5:14–15)

    2. Usko turvaa Jumalan sanaan

    Kanaanilaisnaiselle tuo valo oli loistanut ja sen mukaan hän toimii. Hän tulee Jeesuksen luo. Mutta onko Jeesus sellainen kuin hänelle on kerrottu? Aivan kuten synagogan esimies Jairos, hän tulee ja pyytää Jeesukselta apua ja silti Jeesus ei vastaa. Tämä on erikoinen asia! Varmasti kaikkialla maailmassa vaikeneminen puhuteltaessa on loukkaava ja luotaantyöntävä ele. Nyt kuitenkin Jeesus tekee näin. Raamattu sanoo, että hän ei vastaa sanallakaan. Uskon, että moni voisi tuossa tilanteessa jo loukkaantuneena todeta, että: – Olisi pitänyt arvata, aina vaaditaan luottamaan, mutta tosi paikan tullen ei Jumalasta ole mitään apua. Näin nainen ei kuitenkaan tee, vaan hän jatkaa anomistaan, vaikka Jeesus ei vastaa. Nainen on niin sinnikäs, että opetuslapsetkin vetoavat Jeesukseen, mutta he saavat osakseen vastauksen, joka jättää heidät sanattomaksi: ”Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lampaiden luo.” Mutta mitä tekee nainen? Kaikesta huolimatta hän tulee Jeesuksen luo, ja sanoo: ”Herra, auta minua!” Anominen on lyhentynyt yksinkertaisiin sanoihin, jotka viestivät – Sinä olet Herra, minä tarvitsen apua. Auta sinä. Luulisi, että nyt Herra viimein antaa naiselle rauhan. Eikö tuo pyyntö ole juuri uskon pyyntö? Vetoomus Herran apuun? Jeesus vastaa: "Ei ole oikein ottaa lasten leipä ja heittää se koiran penikoille."Mikä loukkaus! Nainen ei ainoastaan kuule, että hän ei kuulu lapsiin, jotka aterioivat Herran pöydässä, vaan myös, että hän on koira. Tiedämme, että Jeesus käytti kovia sanoja noista, jotka hylkäsivät evankeliumin, mutta nämä sanat, jotka syyrialaisfoinikialainen vaimo kuulee ovat niin loukkaavat, että on vaikea järjellä ymmärtää, että Jeesus, joka sanoo: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja taakkojen kantajat, niin minä annan teille levon” (Matt. 11:28) nyt lausuu nämä sydämettömältä kuulostavat sanat. Mitä tuo nainen on tehnyt väärin? Eikö riitä, että hänen asiansa koskee lastaan, joka on suuressa ahdistuksessa? Eikö riitä, että hän vetoaa Vapahtajaan? Vielä hän saa kuulla, että hänen tulemisensa Jeesuksen luokse on kuin koiran kerjäämistä ruokaa, joka on valmistettu lapsille. Mutta vaimo sanoi: "Niin, Herra, mutta syöväthän penikatkin niitä muruja, jotka heidän isäntiensä pöydältä putoavat."

    Nämä sanat ovat ne, jotka Herra meille on antanut elinikäiseksi opiksemme. Jeesus valmistaa näin tämän naisen esimerkiksi meille kaikille. Huomaamme hänessä aidon luterilaisen, kun hän kuullessaan lainjulistuksen myöntää Jumalan olevan totinen: – Niin, Herra, minä olen syntinen ja koira, enkä ansaitse mitään siitä, mikä sinun lapsillesi kuuluu, mutta niin kuin itse sanot, olet Sinun koiranpenikkasi! Ja juuri Sinun sananmurusistasi minä elän, ne sanaset Sinä olet minulle antanut kuulla. Valtava on tämä usko, jonka sana on tuossa naisessa saanut aikaan! Hän ottaa Herran kiinni omasta sanastaan ja asettaa sen Jeesuksen eteen. – Niin kuin sinä Herra sanot, niin se on.

    Jos nimittäin uskot, että Kristus on sinun Vapahtajasi, sinun Jeesuksesi, niin olet hyvässä turvassa. Silloinkin, kun koet että sinun vaivaasi ja hätääsi et saa Jumalalta apua. Kuitenkaan Jumalalla ei ole kuuro korva sinulle, vaan hän on aina se, joka hän on sinun ainoa ja tosi turvasi, sinun Jeesuksesi ja se hän haluaa sinulle olla. Hän saattaa ajaksi peittää kasvonsa, mutta sanaansa hän ei sinulta kiellä, eikä se muuksi muutu. Amen. Kiitos, Herra Jeesus, sinun sanastasi.

     Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa.

  • Sanassa pysyvä ilo (Joh. 16:16-20)

    3. pääsiäisenjälkeinen sunnuntai, I vsk

     

    Jeesus sanoi opetuslapsillensa: ”Vähän aikaa, niin ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, niin näette minut, sillä minä menen Isän luo." Silloin muutamat hänen opetuslapsistaan sanoivat toisilleen: "Mitä tarkoittaa, kun hän sanoo meille: 'Vähän aikaa, niin ette minua näe, ja taas vähän aikaa, niin näette minut', ja: 'Minä menen Isän luo'?" Niin he sanoivat: "Mitä tarkoittaa, kun hän sanoo: 'Vähän aikaa'? Emme tiedä, mitä hän puhuu." Jeesus huomasi, että he tahtoivat kysyä häneltä, ja sanoi heille: "Sitäkö kyselette keskenänne, että sanoin: 'Vähän aikaa, niin ette minua näe, ja taas vähän aikaa, niin näette minut'? Totisesti, totisesti sanon teille: te tulette itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva. Te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi. Kun nainen synnyttää, hänellä on murhe, koska hänen hetkensä on tullut. Mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, hän ei enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan. Niin teilläkin on nyt murhe. Mutta olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.” (Joh. 16: 16–22)

     Kovin vähän ymmärsivät opetuslapset kiirastorstai-iltana siitä, mitä seuraavana päivänä – pitkäperjantaina – olisi tapahtuva. Jeesus sen tiesi ja sitä varten hän oli tullut maailmaan. Hän etukäteen valmistaa opetuslapsiaan tulevaa koitosta varten. Hän sanoo: ”Vähän aikaa, niin ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, niin näette minut, sillä minä menen Isän luo.” Näillä sanoilla Jeesus tahtoo valmistaa omiaan siihen, että

     

    1. hän tulee kuolemaan ja otettaman pois elävien maasta.

     

    2. hän tulee astumaan ylös taivaaseen

    1.

    Ajallinen kuolema saattaa tulla lähellemme hyvin äkkiä. Sekään ei aina saavu kello kaulassa, niin että ihminen voisi sitä ennalta tietää. Jumala ottaa ihmisen pois, kun aika on. Näin moni meistä, joka on menettänyt oman läheisensä on saattanut kokea miten vaikea on ymmärtää sitä, että tuo tuttu ihminen vielä hetki sitten oli tuossa kanssani, mutta yhtäkkiä häntä ei enää ole. Näin oli opetuslapsillekin Jeesuksen puhe aivan käsittämätöntä. ”Emme tiedä mitä hän puhuu”, he sanovat. Mutta Jeesus tiesi kyllä. Näitä Jeesuksen sanoja opetuslapset tulivat tarvitsemaan aivan pian. Pian nuo yksitoista juoksisivat kauhulla pakoon Jeesuksen vangitsijoita. He joutuisivat kokemaan, millaista on olla yksin ilman Jeesusta. Pietari erityisesti tuli kokemaan, miten voimaton omaan varmuuteen luottava usko on.Silloin he totisesti tulivat kokemaan, mitä Jeesus tarkoitti, että hän menee pois.

    On siis erittäin tärkeää kuulla, tutkia ja lukea Jumalan sanaa. Se on kristityn uskonelämän elinehto. Ilman Jumalan sanaa ei ole sinulla uskoakaan, ilman Jumalan sanaa sinulla ei ole suojaa pahaa vastaan. Kaikki on sen varassa, että Jumala tuo itsensä tunnetuksi sanallaan. Varmasti on tilanteita, jolloin jokin Raamatunkohta, ei tunnu puhuttelevan. Varmasti on tilanteita, jolloin ihmettelet kuin opetuslapset pääsiäisaterialla: Mitä tämä tarkoittaa? En ymmärrä. Mutta Jeesus ymmärtää. Paina sinä sana sydämellesi, niin tulet huomaamaan, että Herra ei ole ainuttakaan sanaa sinulle turhaan julistanut. Hänellä nimittäin on aina sydämellään sinun iankaikkinen autuutesi.

    Sielunvihollinen ei nimittäin väsy, eikä lakkaa etsimästä heikkoa kohtaa sinua vahingoittaakseen. Aina valmiina osoittamaan sinun kelvottomuuttasi, perkele pyrkii maalaamaan sinulle kuvan julmasta Jumalasta, ettet vain uskaltaisi panna uskoasi Vapahtajaan. Mikä silloin on sinun puolustuksesi? Eikö Jumalan sana, jossa Kristus vakuuttaa: ”Minä annan henkeni lampaiden edestä.” (Joh. 10:15) Jeesus tuli kuolemaan ja otettaman pois elävien maasta, että hän toisi valkeuden kuoleman varjon maahan. Ei Jeesus sanonut vain, että opetuslapset eivät häntä vähään aikaan näe, vaan että pian he hänet jälleen näkisivät.

     Voi miten paljolta murheelta opetuslapset olisivatkaan säästyneet, jos he olisivat tämän asian, tämän sanan, ymmärtäneet ja uskoneet silloin kun Jeesus vietiin ristiinnaulittavaksi ja laskettiin hautaan! Kuinka silloin olisivat nuo kolme päivää, jotka Kristus oli haudan levossa, voineet olla heille murheen ja pelon aikaa? Varmasti nuo sanat, teidän murheenne on muuttuva iloksi, olisivat antaneet heille toivon, että he ilomielin olisivat pääsiäisaamuna rientäneet Jeesuksen haudalle ja sitä ennenkin kiittäneet Jumalaa siitä armon runsaudesta, että hän oli Poikansa antanut kuolemaan ja ansainnut sillä heille taivaan.

     Mutta vasta ylösnousseen Kristuksen kohtaaminen sai heidän silmänsä avautumaan ja sydämensä riemuitsemaan. Näin heistä tuli ylösnousemuksen silminnäkijätodistajia. Heikkouskoisista Jeesus teki vahvoja ja heidän todistuksensa kautta mekin olemme saaneet kuulla evankeliumin sanan. Mutta millainen sana tuo onkaan! Ei se ole lainkaan vähempää, kuin itse hän jonka sen on antanut kuultavaksi. Raamatun sanassa on nimittäin Kristus, Jumala itse, läsnä todellisesti. Kysymys ei siis ole lainkaan siitä, etteikö Jumala halua puhua ja tehdä itsensä tunnetuksi, me olemme saaneet hänen sanansa. Hän on synnyttänyt meissä uskon ja hän on uskollinen!

     

    2.

    Mutta vielä Jeesus sanoo: sillä minä menen Isän luo.” Tällä hän tarkoittaa, että hänen vaivanalainen vaelluksensa oli tulossa päätökseen. Se tarkoitti väistämättä sitä, että hän esikoisena kuoloon nukkuneista nousisi ylös ja astuisi taivaaseen kirkkautensa valtaistuimelle. Mutta hänen opetuslapsensa, kuten myös me, jäivät aikaan odottamaan viimeistä päivää.

    Mutta millaista tämä odotuksen aika on? Herramme sanoo totuuden: ”Totisesti, totisesti sanon teille: te tulette itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva.” Kun kuulemme sanat totisesti, totisesti meidän olisi aina oltava erityisen valppaina kuulemaan, sillä näin meidän unista sydäntämme Pyhä Henki tahtoo herättää kuulemaan sen, mikä on meille luonnostamme vaikea ymmärtää. On nimittäin Jumalan aamen, että uskovalla on maailmassa kärsimys. Tuo kärsimys johtuu siitä, että maailma vihaa Jumalaa, se vihaa Kristusta ja jokaista joka on Kristuksen oma. Tämä on tärkeä asia ymmärtää, sillä toisaalla Kristus sanoo: Jos te maailmasta olisitte, maailma omaansa rakastaisi. Mutta koska ette ole maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, sen tähden maailma teitä vihaa(Joh. 15:19). Tämä on nykypäivänä Suomessa ehkä selvempää kuin koskaan. Jos halveksit Raamattua ja elät julkijumalatonta ja irstasta, siveetöntä elämää, sinulla on lukemattomia ymmärtäjiä ja tykkääjiä, sekä seuraajia sosiaalisessa mediassa. Mutta jos pitäydyt Kristuksessa Jeesuksessa ja hänen sanassaan, jo häviää ymmärrys ja tykkäykset. Niin paljas on maailman viha Henkeä vastaan.

    Tähän moni loukkaantuu. Ei haluta päästää irti maailmasta, vaan halutaan olla välimaastossa. Halutaan olla kristitty, joka sietää vähän jumalattomuutta. Ei haluta kuulla lakia, vaan silotellaan syntiä evankeliumilla ja ajatellaan että maailmakin siten alkaisi välittää ja ymmärtää. Mutta sellainen luulo on vain itsepetosta. Ei ole olemassa mitään ei-kenenkään-maata. On vain Jumalan totuus ja maailman valhe. Kristus Jeesus sanoo: ”Joka häpeää minua ja minun sanojani tässä rikkovassa ja syntisessä sukukunnassa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa.” Kuinka kristitty varjeltuu tässä maailmassa? Kristus lausuu: Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani ja minun Isäni rakastaa häntä(Joh. 14:23) Sanansa hän on meille antanut, ja sen kautta hän itse on meidän kanssamme. Kunnes kerran saamme nähdä hänet kasvoista kasvoihin, kuten hän sanassaan lupaa. Silloin ”sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.” Siinä on uskovan sielun lohtu, kun hän kokee kärsimystä maailmassa Kristuksen tähden.

    Amen.