Rukous
  • "Jeesus, auta!"

    Pastori Vesa Hautalan saarna 21.2.2016 Tampereella

  • “Sillä me annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen”

    Teol. yo Mika Bergmanin aamuhartaus Raamattuleirillä 2012
    Teema Jumalanpalvelus

  • Amon valtava voima

    Sitten [Jeesus] astui veneeseen, meni jälleen toiselle rannalle ja tuli omaan kaupunkiinsa. Katso, hänen luokseen tuotiin halvaantunut mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut." Katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään: "Tämä pilkkaa." Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi: "Miksi ajattelette pahaa sydämessänne? Sillä kumpi on helpompaa sanoa: 'Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa synnit anteeksi, niin" – hän sanoi halvaantuneelle – "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Hän nousi ja lähti kotiinsa. Mutta kun kansanjoukot sen näkivät, he ihmettelivät ja ylistivät Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vallan ihmisille. (Matt. 9:1 - 8)

     

    Kapernaum oli Jeesuksen kotikaupunki. Tämän sunnuntain evankeliumiteksti kertoo tämän tapauksen Vapahtajamme toiminnassa tapahtuneen juuri tuossa kaupungissa. Kapernaum nimensä puolesta sopi vallan mainiosti Kristuksen kotikaupungiksi, sillä sen nimi tarkoittaa Naahumin kaupunkia, mutta nimi Naahum on hepreaa ja tarkoittaa lohduttajaa. Tänään kuulemassamme tekstissä halvaantunut mies saa lukea itsensä niihin moniin, jotka saivat lohdun kohdatessaan Jeesuksen.

    Tämä sama tapahtuma on kirjoitettuna myös Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. (Mark. 2:1–12; Luuk. 6:17–26) Sieltä luemme, että Jeesus on opettamassa eräässä talossa, johon on kokoontunut paljon ihmisiä häntä kuulemaan. Kaikki eivät mahtuneet sisään, joten ihmisiä oli talon ulkopuolellakin kuuntelemassa. Tuonne paikalle tuotiin myös tätä miestä, joka oli syntymästään asti halvaantunut. Hänen ystävänsä kantoivat häntä paikalle. Mutta he eivät päässeet sisälle väentungoksen tähden, kuten Luukas kertoo. Joku saattaa ihmetellä, miten on mahdollista, etteivät ihmiset voineet sen vertaa väistää että tuo vaivattu mies olisi päässyt Jeesuksen luo. Tuohon aikaan ei ajateltu että sairaalla olisi mitään syytä päästä paikalle. Kaikkea ruumiillista vaivaa pidettiin Jumalan erityisenä rangaistuksena tuollaiselle ihmiselle. Yleinen ajatus siis oli että oli oikeastaan ihmisen omaa syytä, jos oli tuohon tilaan joutunut. Muistamme myös Jeesuksen opetuslasten kysyneen tätä asiaa häneltä erään sokean kohdalla: ”Kuka teki syntiä, tämä vai hänen vanhempansa, että hän syntyi sokeana?” (Joh 9:2) Tämä kysymys on tänäkin päivänä monen mielessä, kun elämässä tapahtuu vastoinkäymisiä esimerkiksi terveyden pettäessä. Ehkä olet itsekin miettinyt omalla kohdallasi, miksi Jumala on antanut sinulle käydä niin että joudut kohtaamaan kärsimystä, ehkä vielä sellaista kuten tekstimme mies, joka oli parantumattomasti sairas. Siksi Jeesuksen vastaus tuohon kysymykseen on merkittävä: ”Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalantekojen piti tulla hänessä julki.” (Joh. 9:3)

    Raamatussa on erityisiä tapauksia, kuten Mooseksen sisaren, Mirjamin, ja profeetta Elisan palvelijan, Geehasin, tapaukset, joissa Jumala erityisesti ilmaisee rankaisevansa jotain tiettyä karkeaa syntiä ruumiillisella rangaistuksella. Mutta Kristuksen sanasta ymmärrämme, että ihmisen ruumiin ja mielen terveyden vaivat eivät ole Jumalan rangaistusta yksittäisistä synneistä, vaan ne ovat perisynnin seurausta. Näiden asioiden välille on tehtävä selkeä erotus. Jeesus itse sanoo, että miehen sokeuden kautta Jumalan tekojen piti tulla julki. Varmasti sokean miehen kokemus vaivastaan oli aivan päinvastainen, mutta Jeesus tiesi paremmin. Raamatussa tuon miehen tarina on meille ruumiillisten kipujemme ja tuskiemme kanssa kilvoitteleville rohkaisuna. Jumalan sana sanoo, että meidän ruumiillisilla vaivoillamme on korkea merkitys, jonka hän on säätänyt. Yksikään sairaus, vaikka se synnin seurausta onkin, ei voi olla tarkoitettu meidän tuomioksemme vaan hyväksi.

    Nyt saatat ajatella, että kovin helppoa tuo on sanoa kun itse pastori hengittää itse ja pysyy omilla jaloillaan ja näkeekin omilla silmillään ja kuulee korvillaan, mutta kovin eri asia on löytää tuollaista lohtua kun joutuu olemaan toisten autettavana ja kärsimään jatkuvaa kipua ja se oma vaiva on joka päivä täyttä todellisuutta. Ja totta se on: kenenkään tuskaa ja kärsimystä ei tule vähätellä. Jumala ei vähättele kenenkään kärsimystä. Sanassaan hän osoittaa, että hän ei väistänyt kärsimystä, vaan tuli ottamaan ne kantaakseen. (Jes. 53) Hän ei tänäänkään sinun luotasi väisty tuskasi hetkellä. Hän sanoo sanassa: ”Olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi.” (2 Kun. 20:5)

    Ja vielä: sinun koettelemuksesi on Jumalan kutsu toisille ihmisille – erityisesti uskonperhekunnalle – palvelemaan. Huomaa, kuinka nuo uskolliset ystävät kantavat tuota halvaantunutta miestä Jeesuksen luokse! Ja kun he eivät pääse suorinta tietä Vapahtajan luokse, niin he purkavat tiilikaton ja aivan pakolla tuovat ystävänsä Jeesuksen luo. Tämä on erittäin kouriintuntuva palvelustyö. Ajatelkaamme sitä esirukouksen kannalta: miten moni ihminen onkaan saanut avun, kun hänen puolestaan on rukoiltu. Tilanne on saattanut olla hyvinkin toivottoman tuntuinen. On rukoiltu paljon ja etsitty lohtua sanasta, mutta siitä huolimatta kokemus on osoittanut, että on aivan kuin Jeesus olisi jossain syvällä toisen huoneen uumenissa ja oven edessä pääsy estetty. Evankeliumissa kohtaamassamme ystävissä näemme kuitenkin uskon itsepintaisuuden. Nähdessään tien tukittuna nuo miehet eivät lähde takaisin samaa tietä, vaan ottavat selvää missä kohdin Jeesus talossa opettaa, kantavat ystävänsä katolle ja purkavat tiilikaton siltä kohdin missä Jeesus on. Heissä näkyy se uskon varmuus, joka oli myös Paavailla ollen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä henkivallat, eivät nykyiset eivätkä tulevaiset, eivät voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu erota meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 8:38–39)

    Tällainen toista ihmistä Jumalan eteen kantava usko on Jumalan silmissä hyvin arvokas. Raamattu kertoo että Jeesus tarkasti katsoi noita miehiä ja näki heidän uskonsa. Nämä miehet siis todella toimivat uskon perusteella ja niin tuo halvaantunut saa osakseen sen siunauksen että hänet laskettiin Jeesuksen luokse ja hän saa kuulla nuo valtavat sanat Vapahtajan huulilta: ”Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut.” Näin siis jokainen ajatuksenrahtukin siitä, että hänen ruumiillinen heikkoutensa tila olisi kadottava, saa väistyä. Voiko suurempaa lohduttajaa tuossa kaupungissa olla koskaan ollutkaan, kuin tämä Jeesus, joka tuo näin rauhan ihmissydämeen.

    Kuulemme kyllä, että paikalla on myös kirjanoppineita jotka kauhistuvat tuollaisia sanoja että synnit olisi ihmiselle anteeksiannetut. Varsinkin sellaiselle jossa kaikki viittaa aivan päinvastaiseen! Mutta vielä että toinen ihminen sen voisi julistaa, niin sitä nämä fariseukset pitivät jumalanpilkkana. Tänäkin päivänä moni on sitä mieltä, että kun Jeesuksen käskystä julistamme katuville sieluille synnit anteeksi, niin siinä olisi jotain ylpeilyn henkeä tai jumalanpilkkaa. Sellainen henki ei usko Jumalan sanaa, jossa Jeesus itse sanoo: ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut.”(Joh. 20: 22–23) Ja sellainen evankeliumia vastustava henki on Vapahtajan silmissä paha. ”Miksi ajattelette pahaa sydämessänne?” Jeesus kysyy. Tästä huomaamme, että se henki ja ajatus ihmissydämessä, joka kieltää toisilta katuvilta ihmisiltä evankeliumin ja synninpäästön, on paha henki. Se asettelee esteitä ja vaatimuksia, mutta kun kyseeseen tulee synneistä päästö, niin se ajattelee että nyt pilkataan Jumalaa.

    Mutta se minkä Jeesus tahtoo opettaa onkin juuri päinvastaista, sillä se että Jeesus sanoo tuolle miehelle ”syntisi ovat sinulle anteeksiannetut” tarkoittaa että ne ovat Kristuksen päälle lasketut. Hän on sen syntitaakan ottanut kannettavakseen. Ja mikä on suurin kunnia minkä voimme Jumalalle tästä valtavasta asiasta antaa on se, että u s k o m m e sen. Että otamme vastaan nuo sanat: syntisi ovat sinulle a n t e e k s i a n n e t u t. Nimittäin noilla sanoilla on valtava voima. Se ei ole mikään taikatemppu tai hyvän tunteen toivotus. Vaan se on Jumalan päästösana. Se on voimallinen ja totinen sana, joka antaa kaiken Kristuksen ansion mukanaan. Se luo todellisuuden, joka on vielä todellisempi kuin minkä voimme silmillämme nähdä. Mehän näemme vain sen, mikä on tässä näkyvässä luomakunnassa katseen tavoitettavissa, mutta Jumalan silmä tarkkaa kaikkea ja näkee mikä on salassa. (Ps. 51:8)

    Kun nyt Jeesus lausuu sanansa, jotka parantavat halvatun miehen ruumiillisestikin, hän osoittaa todeksi sen mikä oli jo todellisuutta sitä ennen, nimittäin että uskon kautta Kristuksen armoon ja anteeksiantamukseen tuo mies oli jo hengellisesti terve, terveempi kuin yksikään Jumalan armon halveksija. Olkoon tämä lohtuna jokaiselle, joka kipuilee oman ruumiillisen vajavaisuutensa kanssa. Sinun uskosi Kristukseen Jeesukseen omistaa hänessä voiman, joka säilyy iankaikkiseen elämään, kun taas sinun ruumiilliset vaivasi joutuvat kerran sinut päästämään. Ja sinä, joka lähimmäistäsi palvellen jaat hänen tuskansa, katso miten Jeesus lähettää ennen halvatun miehen kotiinsa kantaen itse vuodettaan. Hän on saanut uskon kautta voiman, jota hänellä ei ennen sitä ollut. Se voima saa hänet tekemään tekoja jotka olivat hänelle mahdottomat. Hänen ystäviensä ei tarvitse enää kantaa häntä vuoteessa, hän kantaa sen itse. Näin heidän itsepintainen uskonsa ja sen kautta vaikuttava rakkautensa on koettelemusten kautta tuonut sanomattoman siunauksen lähimmäiselleen. Aamen.

  • Esirukous

    Kymmenentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, Vanhan testamentin teksti

    Niin Herra sanoi: ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: ”Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden? Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Ja Herra sanoi: ”Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan”. Aabraham vastasi ja sanoi: ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?” Hän sanoi: ”En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi”. Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: ”Entä jos siellä on neljäkymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä”. Aabraham sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?” Hän vastasi: ”En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä”. Mutta hän sanoi: ”Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä”. Ja hän sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?” Hän vastasi: ”Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä”. Ja Herra lähti pois, senjälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa. (1 Moos. 18:20–33)

    Miksi rukoilemme

    Sodoma ja Gomorra olivat pahuudestaan tunnettuja kaupunkeja. Niitä käytetään Raamatussa monta kertaa esimerkkeinä jumalattomuudesta (Jes. 1:10, 3:9; Jer. 23:14) ja varoittavina esikuvina Jumalan tuomiosta. (5 Moos. 19:23, Jes. 13:19, Jer. 49:18, 50:40, 2 Piet. 2:6, Juuda 1:7) Näin teki myös Jeesus päivän evankeliumissa. Sodomaa ja Gomorraa uhannut rangaistus on esikuvana tuomiosta, joka kohtaa Jumalasta pois kääntynyttä maailmaa viimeisenä päivänä. Valitushuuto Sodoman ja Gomorran harjoittaman pahuuden tähden oli tullut Jumalan korviin. Samoin maailman synti vaatii nykyään rangaistusta. Sorto, riisto ja väkivalta, piittaamattomuus Jumalasta ja lähimmäisestä, Jumalan luomisjärjestyksen rikkominen – ne huutavat kaikki Jumalaa puuttumaan asiaan ja lopettamaan pahan vallan. Raamattu todistaa, että kukaan ei ole viaton eikä ”ole ketään vanhurskasta” (Room. 3:10). Kyse ei ole siitä, että osa maailman ihmisistä olisi pahoja hyväksikäyttäjiä ja sortajia, osa viattomia uhreja. Raamatun mukaan koko epäuskoinen maailma on pahan vallassa (1 Joh. 5:19), vaan niin sorretut kuin sortajatkin ovat luonnostaan Jumalan vihollisia ja synteihinsä kuolleita. (Ef. 2:1)

    Miksi sitten rukoilemme maailman puolesta? Siksi, että olemme itse luonnostamme aivan samanlaisia. Emme voi pitää itseämme parempina ja katsella maailman syntiä kuin olisimme synnittömiä. Ainoa, mikä erottaa meidät epäuskoisesta maailmasta, on Jumalan armo, jonka olemme saaneet lahjaksi ilman mitään omaa ansiotamme. Meidät saa rukoilemaan se rakkaus, jota Jumala meille ansiottomille osoitti. Koska hän rakasti meitä ja antoi Poikansa meidän edestämme pelastaakseen meidät tuomiosta, mekin osoitamme rakkautta niitä kohtaan, jotka vielä elävät synnissä tuntematta Jumalaa. Yksi tämän rakkauden osoittamisen muoto on esirukous epäuskoisten puolesta. Rukoilemme myös evankeliumin leviämisen puolesta, jotta Jumalan sana kääntäisi mahdollisimman monet.

    Aabraham, joka rukoili Jumalaa Sodoman ja Gomorran puolesta, on esikuva Kristuksesta, joka hankki tuomitulle maailmalle armahduksen Isältä. Jumala on kutsunut meidät ilman omaa ansiotamme evankeliumilla omikseen tuomitusta maailmasta, kuten hän kutsui Aabrahamin. Niin kuin Aabraham, mekin uskomme Jumalaan, joka vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4:5), ja niin meille luetaan usko vanhurskaudeksi. Niin kuin Aabraham, mekin olemme matkalla kohti taivaallista luvattua maata. Jeesus on kuolleista nousseena ja pelastustyönsä päättäneenä mennyt edellämme sinne. Siellä hän rukoilee omiensa puolesta, (Hebr. 7:25) että mekin pääsisimme perille ja Jumala niin saattaisi meissä autuaaseen päätökseen hyvän työn, jonka hän on meissä alkanut. (Fil. 1:6)

    Kun nyt kuljemme tällä matkallamme maailmassa, tahdomme kutsua toisia kulkemaan kanssamme taivaaseen. Emmekö me, jotka Jumalan armosta olemme oppineet tuntemaan hänen ylitsevuotavan rakkautensa, tahtoisi toisenkin tuntevan sen ja pelastuvan? Kuinka siis voisimme olla rukoilematta kaikkien, sekä uskovien että epäuskoisten, puolesta! Rukoilemme epäuskoisten puolesta, että he tulisivat tuntemaan Jumalan armon. Rukoilemme uskonveljiemme ja -sisartemme puolesta, että he pysyisivät ja vahvistuisivat siinä. Jumala on kutsunut meidät maailmasta kuninkaalliseksi papistoksi, kuten Pietari kirjoittaa (1 Piet. 2:9). Toteutamme papillista tehtäväämme esirukouksella. Se on jokaisen kristityn kutsumus.

    Meitä ajaa rukoukseen oma ja toistemme hätä. Näemme omat vaikeutemme ja uskonveljiemme kamppailut. Tiedämme myös maailmaa painavan kauhean synnin taakan ja sen iankaikkiset seuraukset, ja haluamme auttaa. Samalla kuitenkin tyydymme Jumalan tahtoon ja siihen, että hän tuomitsee vanhurskaasti.

    Rukous perustuu Jumalan käskyyn. On siunattu asia, että Jumala käskee rukoilla. Kristityillä on vielä liha, syntinen luonto, joka on laiska rukoilemaan, ja tarvitsemme Jumalan käskyjä pitämään sitä kurissa. Toisaalta käsky rukoilla antaa meille luottamuksen lähestyä Jumalaa: ”sinähän olet itse käskenyt minun rukoilla”. Voimme olla varmoja, että on Jumalan tahdon mukaista rukoilla.

    Rukous perustuu lisäksi Jumalan lupaukseen siitä, että hän kuulee rukouksemme. Tiedämme, että voimme tuoda oman ja toistemme hädän hänelle. Näitä asioita näemme Aabrahamissa: hän rukoili, koska hän oli uskosta vanhurskas ja Jumalan ystävä. Häntä kauhistutti Jumalan ankara tuomio Sodomalle ja Gomorralle, erityisesti jos siellä olisi hurskaita jumalattomien seassa. Kuitenkin hän tyytyi Jumalan tahtoon ja jätti asiansa hänelle. Aabraham rukoili luottaen Jumalaan.

    Miten rukoilemme

    Aabraham on esikuva myös siinä, miten lähestymme Jumalaa rukouksessa. Aabraham lähestyi Jumalaa nöyrästi. ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka”. Hän tunnusti, ettei hän eivätkä hänen pyyntönsä olleet mitään Jumalan edessä ja luotti yksin Jumalan armoon. Kun rukoilet, muista, kenelle puhut: taivaan ja maan luojalle, kaikkivaltiaalle, äärettömälle ja iankaikkiselle Jumalalle. Sitä suurempaa armoa on, että saat lähestyä häntä pyyntöinesi ja Jumala on vieläpä luvannut kuulla sinua!

    Voimme nähdä Aabrahamissa esikuvan myös rukouksen kestävyydestä. Raamatussa kehotetaan rukoilemaan lakkaamatta ja hellittämättä. Jaakob asettaa esikuvaksemme Elian, joka ”rukoili rukoilemalla” (Jaak. 5:17) ja muistuttaa, että ”vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras” (Jaak. 5:16).

    Aabraham rukoili rohkeasti. Hän saattaa kuulostaa meistä melkein röyhkeältä, kun hän tekstissämme toistaa pyyntönsä kerta kerran jälkeen. Raamattu kuitenkin kehottaa uskosta nousevaan, rohkeaan rukoukseen. Saamme lähestyä häntä Jumalaa yhtä luottavaisesti kuin lapsi isäänsä. Aabrahamin rukouksen rohkeus perustui tietysti siihen, että hän oli ”Jumalan ystävä”, uskosta vanhurskas niiden suurten lupausten nojalla, jotka oli Jumalalta saanut. Me olemme samojen lupausten perillisiä, joten saamme lähestyä Jumalaa yhtä rohkeasti.

    Muinaisessa maailmassa kuninkaalla oli neuvonantajansa. Kuninkaalle läheisillä ihmisillä oli pääsy kuninkaan puheille. He saattoivat kertoa asiansa kuninkaalle ja pyytää kuningasta ottamaan ne huomioon päätöksenteossaan. Meillä on tällainen pääsy Jeesuksen luo. ”En minä enää sano teitä palvelijoiksi – – vaan ystäviksi.” (Joh. 15:15) Olemme Jeesuksen, maailman hallitsijan ystäviä. Hän lupaa meille: ”mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, sen minä annan teille”. (Joh. 15:16) Saamme tuoda pyyntömme Jumalalle Jeesuksen kautta, ja hän lupaa kuulla ne.

    Uskovat osallistuvat Jeesuksen maailmanhallintaan rukoustensa kautta. He kantavat maailmaa rukouksillaan. Onkin sanottu, että maailma pysyy kristittyjen rukouksen voimasta.

    Keiden puolesta rukoilemme

    Keiden puolesta Raamattu kehottaa rukoilemaan? Edellä oli puhe epäuskoisesta maailmasta ja uskovista, ja nämä kaksi ryhmää sisältävät jo koko ihmiskunnan. Raamattu nimeää kuitenkin lisäksi erityisesti tiettyjä ihmisryhmiä, joiden puolesta kehotetaan rukoilemaan.

    ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.” (1 Tim. 2:1–2) Rukoilemme kaikkien ihmisten puolesta, mutta myös erityisesti esivallan puolesta. Esivalta on Jumalan asettama ja sen kautta hän pitää yllä järjestystä maailmassa. Johtoasemassa olevilla ihmisillä on kuitenkin kiusaus käyttää asemaansa väärin ja valitettavan usein näin tapahtuu. Siksi rukoilemme heille viisautta ja Jumalan varjelusta, että he hallitsisivat oikein ja Jumalan tahdon mukaan eivätkä käyttäisi valtaansa väärin.

    Aabrahamin rukous Sodoman ja Gomorran kansan puolesta kutsuu meitä rukoilemaan kansakuntien puolesta. Meitä ympäröivä yhteiskunta etääntyy jatkuvasti kauemmas Jumalan luomisjärjestyksistä ja hänen sanastaan, joten se tarvitsee rukoustamme. Meidän yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuutemme ovat rajalliset, mutta Jumalan mahdollisuudet ovat rajattomat. Siksi vaikutamme asioihin parhaiten antamalla ne Jumalan haltuun.

    Lisäksi tulevat läheiset ihmiset. Rukoilemme erityisesti niiden ihmisten puolesta, jotka Jumala on elämäämme antanut. Heitä ovat varsinkin perhe ja sukulaiset, oma seurakunta ja sen pastori. Kullakin on oma ainutlaatuinen rukoustehtävänsä omien läheistensä esirukoilijana.

    Valvomalla rukouksessa seisomme Kristuksen sotilaina vartiossa kukin omalla paikallamme. Rukouksillamme käymme hengellistä taistelua vihollisen joukkoja vastaan. Jos näemme pahan tunkeutuvan jonkun läheisemme elämään tai pitävän häntä vallassaan, taistelemme sitä vastaan rukouksella. Kun teemme näin, emme yritä vastustaa pahaa omalla voimallamme – se olisi mahdotonta – vaan viemme asian Herralle, joka voi auttaa. Jeesus on kaikkien pahan valtojen voittaja. Hän on sovittanut synnin, kukistanut kuoleman ja sitonut saatanan.

    Pahan hyökkäys ei useinkaan tarkoita avointa, saatanallista hyökkäystä. Kyse on yleensä paljon arkisemmista asioista: epäuskosta, synneistä, koettelemuksista, kiusauksista. Liha, perkele ja maailma hyökkäävät uskovia vastaan ja pyrkivät riistämään heiltä heidän uskonsa. Taistelumme on puolustussotaa, jossa seisomme vartiossa kukin omalla paikallamme.

    Paavali kirjoitti efesolaisille: ”Ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta” (Ef. 6:13–18)

    Rukouksen kautta siis varustaudumme taisteluun. Kun rukoilemme Jumalan lupauksiin luottaen ja hänen sanaansa muistaen, uskomme vahvistuu. Esirukouksilla autamme toinen toistamme. Kirkon esirukoukset puolestaan kantavat meitä. Näin me tuemme toisiamme, kun elämme muukalaisina matkalla luvattuun maahan, ettei kukaan jäisi matkalle. Voimme rukoilla toistemme puolesta luottaen siihen, että Kristus on meidän kaikkien taivaallinen esirukoilija. Hän on mennyt taivaaseen edellämme ja anoo Isältä, että pääsisimme perille. Tähän hänen rukoukseensa me liitämme omat rukouksemme. Sen, mikä niissä on epätäydellistä, täydentää Kristuksen täydellinen rukous.

    Rukouksemme on usein heikkoa. Se on seurausta meissä vielä olevasta synnistä ja epäuskosta. Lähimmäisemme hätä ei aina liikuta meitä esirukoukseen. Emme aina tottele Jumalan omaksi parhaaksemme antamaa käskyä rukoilla lakkaamatta. Luottamuksemme siihen, että Jumala kuulee rukouksen, voi olla heikkoa. Tällaisten asioiden huomaaminen voi masentaa ja saada rukoilemisen tuntumaan entistä vaikeammalta. Mutta Jumala haluaa armahtaa meitä. Hän tahtoo antaa meille anteeksi ja auttaa meitä. Hän on luvannut kuulla heikonkin rukouksen. Armollaan hän maanittelee meitä rukoukseen. Oman heikkouden huomaaminen ajaa meitä etsimään voimaa häneltä, joka yksin voi sitä antaa: Herralta Jeesukselta, joka antaa heikkoutemme anteeksi. Hän on täydellinen rukoilija, meidän heikkoutemme sovittaja ja myös taivaallinen esirukoilijamme. Hänen armonsa suojassa voimme ja uskallamme rukoilla. Rukoile siis: pyydä epäuskoisten kääntymistä ja evankeliumin leviämistä. Muista rukouksissa esivaltaa ja isänmaata. Rukoile uskonveljiesi ja sisartesi, koko Jumalan Kirkon puolesta. Muista seurakuntaasi ja sen pastoria, kanna omaiset ja läheiset rukouksessa Jumalan eteen. Näin täytät jokaisen kristityn arvokasta kutsumusta esirukoilijana, olitpa nuori tai vanha, mies tai nainen, ja taistelet omalla paikallasi Jumalan valtakunnan puolesta. Rukous on siunattu Jumalan lahja, käytä siis sitä ahkerasti!

    Vesa Hautala

  • Jumala kuulee

    Pastori Vesa Hautalan saarna Tampereella 17.3.2019

  • Kristuksen esirukous

    Pastori Vesa Hautalan puhe 25.5.2017 Turussa helatorstain juhlassa

  • Mitä rukous on ja miten se kuuluu kristityn hengelliseen elämään?

    Pastori Kimmo Närhin oppitunti Raamattuleirillä 7.7.2016 Siitamajalla

  • Rukous ja lähimmäinen

    Pastori Vesa Hautalan oppitunti Raamattuleirillä 7.7.2016 Siitamajalla

  • Rukous kirkon tuntomerkkinä

    Teol. yo. Mika Bergmanin oppitunti Talvileirillä 2011 Siitamajalla