Esirukous
  • Amon valtava voima

    Sitten [Jeesus] astui veneeseen, meni jälleen toiselle rannalle ja tuli omaan kaupunkiinsa. Katso, hänen luokseen tuotiin halvaantunut mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut." Katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään: "Tämä pilkkaa." Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi: "Miksi ajattelette pahaa sydämessänne? Sillä kumpi on helpompaa sanoa: 'Syntisi ovat sinulle anteeksiannetut', vai sanoa: 'Nouse ja kävele'? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa synnit anteeksi, niin" – hän sanoi halvaantuneelle – "nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Hän nousi ja lähti kotiinsa. Mutta kun kansanjoukot sen näkivät, he ihmettelivät ja ylistivät Jumalaa, joka oli antanut sellaisen vallan ihmisille. (Matt. 9:1 - 8)

     

    Kapernaum oli Jeesuksen kotikaupunki. Tämän sunnuntain evankeliumiteksti kertoo tämän tapauksen Vapahtajamme toiminnassa tapahtuneen juuri tuossa kaupungissa. Kapernaum nimensä puolesta sopi vallan mainiosti Kristuksen kotikaupungiksi, sillä sen nimi tarkoittaa Naahumin kaupunkia, mutta nimi Naahum on hepreaa ja tarkoittaa lohduttajaa. Tänään kuulemassamme tekstissä halvaantunut mies saa lukea itsensä niihin moniin, jotka saivat lohdun kohdatessaan Jeesuksen.

    Tämä sama tapahtuma on kirjoitettuna myös Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. (Mark. 2:1–12; Luuk. 6:17–26) Sieltä luemme, että Jeesus on opettamassa eräässä talossa, johon on kokoontunut paljon ihmisiä häntä kuulemaan. Kaikki eivät mahtuneet sisään, joten ihmisiä oli talon ulkopuolellakin kuuntelemassa. Tuonne paikalle tuotiin myös tätä miestä, joka oli syntymästään asti halvaantunut. Hänen ystävänsä kantoivat häntä paikalle. Mutta he eivät päässeet sisälle väentungoksen tähden, kuten Luukas kertoo. Joku saattaa ihmetellä, miten on mahdollista, etteivät ihmiset voineet sen vertaa väistää että tuo vaivattu mies olisi päässyt Jeesuksen luo. Tuohon aikaan ei ajateltu että sairaalla olisi mitään syytä päästä paikalle. Kaikkea ruumiillista vaivaa pidettiin Jumalan erityisenä rangaistuksena tuollaiselle ihmiselle. Yleinen ajatus siis oli että oli oikeastaan ihmisen omaa syytä, jos oli tuohon tilaan joutunut. Muistamme myös Jeesuksen opetuslasten kysyneen tätä asiaa häneltä erään sokean kohdalla: ”Kuka teki syntiä, tämä vai hänen vanhempansa, että hän syntyi sokeana?” (Joh 9:2) Tämä kysymys on tänäkin päivänä monen mielessä, kun elämässä tapahtuu vastoinkäymisiä esimerkiksi terveyden pettäessä. Ehkä olet itsekin miettinyt omalla kohdallasi, miksi Jumala on antanut sinulle käydä niin että joudut kohtaamaan kärsimystä, ehkä vielä sellaista kuten tekstimme mies, joka oli parantumattomasti sairas. Siksi Jeesuksen vastaus tuohon kysymykseen on merkittävä: ”Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalantekojen piti tulla hänessä julki.” (Joh. 9:3)

    Raamatussa on erityisiä tapauksia, kuten Mooseksen sisaren, Mirjamin, ja profeetta Elisan palvelijan, Geehasin, tapaukset, joissa Jumala erityisesti ilmaisee rankaisevansa jotain tiettyä karkeaa syntiä ruumiillisella rangaistuksella. Mutta Kristuksen sanasta ymmärrämme, että ihmisen ruumiin ja mielen terveyden vaivat eivät ole Jumalan rangaistusta yksittäisistä synneistä, vaan ne ovat perisynnin seurausta. Näiden asioiden välille on tehtävä selkeä erotus. Jeesus itse sanoo, että miehen sokeuden kautta Jumalan tekojen piti tulla julki. Varmasti sokean miehen kokemus vaivastaan oli aivan päinvastainen, mutta Jeesus tiesi paremmin. Raamatussa tuon miehen tarina on meille ruumiillisten kipujemme ja tuskiemme kanssa kilvoitteleville rohkaisuna. Jumalan sana sanoo, että meidän ruumiillisilla vaivoillamme on korkea merkitys, jonka hän on säätänyt. Yksikään sairaus, vaikka se synnin seurausta onkin, ei voi olla tarkoitettu meidän tuomioksemme vaan hyväksi.

    Nyt saatat ajatella, että kovin helppoa tuo on sanoa kun itse pastori hengittää itse ja pysyy omilla jaloillaan ja näkeekin omilla silmillään ja kuulee korvillaan, mutta kovin eri asia on löytää tuollaista lohtua kun joutuu olemaan toisten autettavana ja kärsimään jatkuvaa kipua ja se oma vaiva on joka päivä täyttä todellisuutta. Ja totta se on: kenenkään tuskaa ja kärsimystä ei tule vähätellä. Jumala ei vähättele kenenkään kärsimystä. Sanassaan hän osoittaa, että hän ei väistänyt kärsimystä, vaan tuli ottamaan ne kantaakseen. (Jes. 53) Hän ei tänäänkään sinun luotasi väisty tuskasi hetkellä. Hän sanoo sanassa: ”Olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi.” (2 Kun. 20:5)

    Ja vielä: sinun koettelemuksesi on Jumalan kutsu toisille ihmisille – erityisesti uskonperhekunnalle – palvelemaan. Huomaa, kuinka nuo uskolliset ystävät kantavat tuota halvaantunutta miestä Jeesuksen luokse! Ja kun he eivät pääse suorinta tietä Vapahtajan luokse, niin he purkavat tiilikaton ja aivan pakolla tuovat ystävänsä Jeesuksen luo. Tämä on erittäin kouriintuntuva palvelustyö. Ajatelkaamme sitä esirukouksen kannalta: miten moni ihminen onkaan saanut avun, kun hänen puolestaan on rukoiltu. Tilanne on saattanut olla hyvinkin toivottoman tuntuinen. On rukoiltu paljon ja etsitty lohtua sanasta, mutta siitä huolimatta kokemus on osoittanut, että on aivan kuin Jeesus olisi jossain syvällä toisen huoneen uumenissa ja oven edessä pääsy estetty. Evankeliumissa kohtaamassamme ystävissä näemme kuitenkin uskon itsepintaisuuden. Nähdessään tien tukittuna nuo miehet eivät lähde takaisin samaa tietä, vaan ottavat selvää missä kohdin Jeesus talossa opettaa, kantavat ystävänsä katolle ja purkavat tiilikaton siltä kohdin missä Jeesus on. Heissä näkyy se uskon varmuus, joka oli myös Paavailla ollen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä henkivallat, eivät nykyiset eivätkä tulevaiset, eivät voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu erota meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 8:38–39)

    Tällainen toista ihmistä Jumalan eteen kantava usko on Jumalan silmissä hyvin arvokas. Raamattu kertoo että Jeesus tarkasti katsoi noita miehiä ja näki heidän uskonsa. Nämä miehet siis todella toimivat uskon perusteella ja niin tuo halvaantunut saa osakseen sen siunauksen että hänet laskettiin Jeesuksen luokse ja hän saa kuulla nuo valtavat sanat Vapahtajan huulilta: ”Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut.” Näin siis jokainen ajatuksenrahtukin siitä, että hänen ruumiillinen heikkoutensa tila olisi kadottava, saa väistyä. Voiko suurempaa lohduttajaa tuossa kaupungissa olla koskaan ollutkaan, kuin tämä Jeesus, joka tuo näin rauhan ihmissydämeen.

    Kuulemme kyllä, että paikalla on myös kirjanoppineita jotka kauhistuvat tuollaisia sanoja että synnit olisi ihmiselle anteeksiannetut. Varsinkin sellaiselle jossa kaikki viittaa aivan päinvastaiseen! Mutta vielä että toinen ihminen sen voisi julistaa, niin sitä nämä fariseukset pitivät jumalanpilkkana. Tänäkin päivänä moni on sitä mieltä, että kun Jeesuksen käskystä julistamme katuville sieluille synnit anteeksi, niin siinä olisi jotain ylpeilyn henkeä tai jumalanpilkkaa. Sellainen henki ei usko Jumalan sanaa, jossa Jeesus itse sanoo: ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut.”(Joh. 20: 22–23) Ja sellainen evankeliumia vastustava henki on Vapahtajan silmissä paha. ”Miksi ajattelette pahaa sydämessänne?” Jeesus kysyy. Tästä huomaamme, että se henki ja ajatus ihmissydämessä, joka kieltää toisilta katuvilta ihmisiltä evankeliumin ja synninpäästön, on paha henki. Se asettelee esteitä ja vaatimuksia, mutta kun kyseeseen tulee synneistä päästö, niin se ajattelee että nyt pilkataan Jumalaa.

    Mutta se minkä Jeesus tahtoo opettaa onkin juuri päinvastaista, sillä se että Jeesus sanoo tuolle miehelle ”syntisi ovat sinulle anteeksiannetut” tarkoittaa että ne ovat Kristuksen päälle lasketut. Hän on sen syntitaakan ottanut kannettavakseen. Ja mikä on suurin kunnia minkä voimme Jumalalle tästä valtavasta asiasta antaa on se, että u s k o m m e sen. Että otamme vastaan nuo sanat: syntisi ovat sinulle a n t e e k s i a n n e t u t. Nimittäin noilla sanoilla on valtava voima. Se ei ole mikään taikatemppu tai hyvän tunteen toivotus. Vaan se on Jumalan päästösana. Se on voimallinen ja totinen sana, joka antaa kaiken Kristuksen ansion mukanaan. Se luo todellisuuden, joka on vielä todellisempi kuin minkä voimme silmillämme nähdä. Mehän näemme vain sen, mikä on tässä näkyvässä luomakunnassa katseen tavoitettavissa, mutta Jumalan silmä tarkkaa kaikkea ja näkee mikä on salassa. (Ps. 51:8)

    Kun nyt Jeesus lausuu sanansa, jotka parantavat halvatun miehen ruumiillisestikin, hän osoittaa todeksi sen mikä oli jo todellisuutta sitä ennen, nimittäin että uskon kautta Kristuksen armoon ja anteeksiantamukseen tuo mies oli jo hengellisesti terve, terveempi kuin yksikään Jumalan armon halveksija. Olkoon tämä lohtuna jokaiselle, joka kipuilee oman ruumiillisen vajavaisuutensa kanssa. Sinun uskosi Kristukseen Jeesukseen omistaa hänessä voiman, joka säilyy iankaikkiseen elämään, kun taas sinun ruumiilliset vaivasi joutuvat kerran sinut päästämään. Ja sinä, joka lähimmäistäsi palvellen jaat hänen tuskansa, katso miten Jeesus lähettää ennen halvatun miehen kotiinsa kantaen itse vuodettaan. Hän on saanut uskon kautta voiman, jota hänellä ei ennen sitä ollut. Se voima saa hänet tekemään tekoja jotka olivat hänelle mahdottomat. Hänen ystäviensä ei tarvitse enää kantaa häntä vuoteessa, hän kantaa sen itse. Näin heidän itsepintainen uskonsa ja sen kautta vaikuttava rakkautensa on koettelemusten kautta tuonut sanomattoman siunauksen lähimmäiselleen. Aamen.

  • Esirukous (1 Moos. 18:20-33)

    Vikaari Vesa Hautalan saarna 9.8.2015 Siitamajalla

  • Yleinen esirukous ja kehotus hyviin tekoihin

    Teol. yo Vesa Hautalan oppitunti Raamattuleirillä 2012
    Teema Jumalanpalvelus