Luuk. 5:1-11
  • Apu ajallisessa ja hengellisessä hädässä

     

    ”Tapahtui, että kun kansa tunkeutui Jeesuksen ympärille kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Genetsaretin järven rannalla, hän näki järven rannassa kaksi venettä; mutta kalastajat olivat  lähteneet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Hän astui niistä toiseen, joka oli Simonin, ja pyysi häntä viemään sen vähän matkan päähän maasta; ja hän istui ja opetti kansaa veneestä. Mutta lakattuaan puhumasta hän sanoi Simonille: "Vie vene syvälle ja heittäkää verkkonne saadaksenne saalista." Simon vastasi ja sanoi hänelle: "Mestari, koko yön olemme tehneet työtä emmekä ole saaneet mitään; mutta sinun käskystäsi heitän verkon." Sen tehtyään he saivat kierretyksi suuren joukon kaloja, ja heidän verkkonsa repeili. He viittoivat toisessa veneessä oleville tovereilleen, että tulisivat auttamaan heitä; ja he tulivat. He täyttivät molemmat veneet, niin että ne olivat uppoamaisillaan. Kun Simon Pietari näki sen, hän lankesi Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois luotani, Herra, sillä olen syntinen mies." Sillä kalansaaliin tähden, jonka he olivat saaneet, oli hämmästys vallannut hänet ja kaikki ne, jotka olivat hänen kanssaan, ja samoin myös Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää, sillä tästä lähtien sinä saat saaliiksi ihmisiä." He veivät veneet maihin, jättivät kaikki ja seurasivat häntä.(Luuk. 5:1–11)

     

     

     

    Kalliit kristityt Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa! ”Jumala on turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.” (Ps. 46:2) Näin alkaa psalmi 46. Tämän psalmin opetusta saivat apostoli Pietari ja muut kokea eräänä päivänä työntäyteisen yön jälkeen. Heidän työnsä ei ollut tuottanut tulosta, mutta nyt he saivat avun Herralta Kristukselta.

     

    Koko Pyhä Raamattu opettaa meille runsain määrin juuri tätä: ihminen omassa voimassaan suunnittelee ja näkee vaivaa. Hän ei kuitenkaan saa aikaan sitä, mitä hän toivoo. Ehkä olet joutunut kokemaan tällaista. Olet ponnistellut parhaan taitosi ja tietosi mukaan. Tulos on ollut pettymys. Mutta sitten olet saanut nähdä, että Jumala armossaan ja viisaudessaan on valmistanut jotain paljon parempaa sinua varten. Näin Jumala tekee, nostaa, kantaa ja pelastaa ajallisissa asioissa. Samoin hän johdattaa omansa hengellisissä asioissa niin, että hänen valtakuntansa kasvua ei mikään voi estää.

     

     Jumalan apu ajallisissa asioissa

     

    Simon ja muut kalastajat olivat toimineet tapansa mukaan. He olivat kalastaneet koko yön. Se oli vaatinut valvomista, raskaiden verkkojen mukaan ottamista, niiden heittämistä veteen ja jälleen veneeseen kokoamista. Tämä oli järkevää. Yön pimeydessä kalat eivät helposti nähneet verkkoja. Ne olivat tuohon aikaan paksumpia ja siis helpommin nähtävissä kuin nykypäivänä.

     

    Tämä yö oli ollut tulokseton. Saalista ei ollut tullut. Mikä nyt neuvoksi? Tuo tilanne, yhden yön tulokseton työ, ei vielä saattanut Simonia ja muita suureen onnettomuuteen. Mutta ymmärrämme, että jos samalla tavoin olisi jatkossa käynyt, olisi vaikeuksia tullut. Huolehtiminen, hätäileminen, sen kysyminen,  miten voimme jatkossa selvitä, olivat edessä, jos saalista ei tulisi.

     

     Nykyään on Jumalan lapsilla ja seurakunnalla samanlaisia tilanteita. Teet työtä, suunnittelet, toimit sen mukaan kuin järkeväksi näet, mutta asiat eivät mene eteenpäin toivotulla tavalla. Seurakunta joutuu kokemaan vierautta, vainoa ja onnettomuutta maailmassa, joka ei tahdo sietää Jumalan sanaa. Järjen mukainen tie on toivottomuus tai sitten se, että alettaisiin ajatella asioista vain maallisin perustein. Silloin etäännyttäisiin Jumalan sanasta ja tilalle tulisi maailma pettävine asioineen. Mahdollisesti jonkin aikaa saataisiin ajallista pettävää iloa, mutta Jumalan sanasta erkaantuessa loppuisi myös hänen siunauksensa.  Epätoivon ja maallisen laskelmoinnin tie on onnettoman lopun, peräti kadotuksen tie.

     

    Kun Jeesus käski Pietaria heittämään verkkonsa, näemme, kuinka tämä tuli oikeisiin ajatuksiin ja sai siunauksen. Pietarin vastauksen alku vielä viittasi pettymykseen: "Mestari, koko yön olemme tehneet työtä emmekä ole saaneet mitään.” Mutta jatko osoitti oikeaa kuuliaisuutta ja luottamusta: ”Mutta sinun käskystäsi heitän verkon." Jumalan sana on luotettava ja pysyvä. Sitä ei pidä epäillä. Järjen mukaan Pietari saattoi vain ihmetellä. Jos yöllä ei ollut kalaa tullut, miten nyt valoisassa sitä voisi tulla? Mutta epäilys oli turha. Kristus, jonka kautta koko maailma on luotu, tiesi ja ohjasi kalojen liikkeet niin, että tämä ihme tapahtui.

     

    Näin Jumalan siunauksesta saivat Simon ja muut syötävää ja heidän ajallinen toimensa menestyi. Siellä, missä Jumalan siunaukseen luotetaan ja hänen lupauksiinsa turvataan, on onni ja menestys. Tämä ei tarkoita aina suurta maallista osaa. ”Vanhurskaan vähäinen varallisuus on parempi kuin monen jumalattoman omaisuuden paljous.”(Ps. 37:16) Jumalan antama ja hänen siunauksensa mukainen menestys ei ole pääteltävissä tavaroiden paljoudesta vaan hänen siunauksestaan, kun hän pitää huolen omistaan. Tähän perustuu Jumalaan turvaavan tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa.

     

    Kun kysymys oli Pietarista ja muista apostoleista, voimme tästä kertomuksesta tehdä sen johtopäätöksen, että Jumala varmasti varjelee myös kirkkonsa ja seurakuntansa asiat myös ajallisessa mielessä. Täällä maailmassa on ahdistus, mutta Herra on voittanut maailman. Näin hänen seurakuntansa tulee säilymään ja Jumala varjelee myös seurakunnan ulkonaiset asiat.

     

    Jumala antaa hengellisen avun

     

    Tekstimme opettaa myös muuta kuin sitä, että Jumala pitää omiensa ajallisista tarpeista huolen. Pietari oli kuullut jossain määrin Jeesuksen opetusta. Nyt ihmeen nojalla hän käsitti, kuka Jeesus on. Hän myös vertasi itseään Kristukseen ja sanoi: "Mene pois luotani, Herra, sillä olen syntinen mies." Tämä on lain aikaansaama kauhistuminen Jumalan edessä. Pyhä, kaikkivaltias Jumalan Poika oli Pietarin edessä. Hän käsitti oman syntisyytensä ja sen, ettei voi omin voimin kestää Jumalan edessä.

     

    Syntinsä tuntevan ihmisen järjen mukainen ajatus on, että Herran pitäisi mennä pois. Tätä vanha ihminen ja kiusaaja sinullekin toitottavat. Koska olet syntinen, ei sinun paikkasi olisi Herran luona. Mutta tämä on väärää puhetta. Vapahtaja osoitti sen vääräksi teollaan. Hän ei mennyt pois. Hän jää syntisen, erehtyneen ja langenneen luokse ja ottaa jälleen omakseen. Niin hän sanoi Pietarillekin: ”Älä pelkää.” Näin Vapahtaja on ja pysyy sanansa myötä lohduttavana kauhistuneen lapsensa luona, sinunkin luonasi.

     

     Tämä ihme oli osaltaan myös opetusta Simonin ja muiden apostolien virkaa ajatellen. Tästedes heidän oli määrä saada saaliiksi ihmisiä. Jeesuksen käskystä, hänen sanansa mukaan toimien he saivat suuren määrän kaloja. Samalla tavoin, Kristuksen käskyn mukaan evankeliumia julistaen, heidän sanansa kokosi ja kokoaa yhä ihmisiä iankaikkiseen valtakuntaan taivaisiin.

     

    Niin kuin kalaverkko tuli heittää vielä silloin, kun ammattikalastajien mielestä ja kokemuksen mukaan se oli järjetöntä, niin tulee evankeliumin verkko heittää laajalti koko maailmaan. Tämä asia nousee evankeliumin luonteesta. Kristus on sovittanut jokaisen ihmisen synnin. Hän on noussut kuolleista esikoisena siinä mielessä, että jokaiselle ihmiselle on avattu tie iankaikkiseen elämään. Evankeliumin sana tuo tämän lahjan meille ja kaikille uskossa omistettavaksi. Helluntain ihme, evankeliumin kuuluminen niillekin, joille se ei ennen ollut kuulunut, teroittaa evankeliumin yleistä kaikille kuuluvaa luonnetta. Näin Kristuksen käskystä tulee evankeliumia saarnata kaikkialla maailmassa. Tälle sanalleen hän antaa siunauksensa ja kokoaa sen välityksellä omansa perille autuuteen. Amen.