Luuk.10:23-37
  • Kuinka pääsen perille kotiin?

    Katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi koetellen [Jeesusta]: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Miten luet?" Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit. Tee se, niin olet elävä." Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on lähimmäiseni?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti, löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Eräs pappi sattui kulkemaan sitä tietä, näki hänet ja meni ohi. Samoin myös leeviläinen. Kun hän tuli paikalle ja näki hänet, hän meni ohi. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, hän armahti häntä. Hän meni hänen luokseen, sitoi hänen haavansa, vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoivasi häntä. Seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaaria, antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta muuta kuluu, sen palatessani sinulle maksan.' Kuka näistä kolmesta mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin." (Luuk. 10:23–37)

     

     

     

    "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, että minä iankaikkisen elämän perisin?"

     

     

     

    Näin kuuluu erään ihmisen, lainoppineen, kysymys Jeesukselle. Lainoppinut ei tarkoita, että kyseessä on asianajaja, tai tuomari, vaan Jumalan lain eli pyhät Kirjoitukset oppinut mies. Hänen kysymyksensä on merkittävä. Hän on kuunnellut Jeesuksen opetusta ja asettelee nyt sanansa, jotta saisi selvän tästä Jeesuksesta ja hänen opistaan.

     

    Miehen kysymyksestä: Mitä minun pitää tehdä, että minä iankaikkisen elämän perisin? voimme huomata, mitä Jeesus on opettamassa. Hän on opettaa iankaikkisesta elämästä, taivaasta. Muistamme Jeesuksen Vuorisaarnasta ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.”(Matt. 5:10) ”Sillä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljon suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, ette pääse taivasten valtakuntaan.”(Matt. 5:20) Tällainen opetus saa tämän lainoppineen kysymään, miten sinne taivaaseen sitten oikein pääsee? Hän koettelee Jeesusta aivan kuin – jos sallitte ilmaisun – näyttämään korttinsa: Jos ei minun vanhurskauteni riitä taivaan ansaitsemiseksi, niin näytä nyt mitä minulta puuttuu!

     

    Jeesus vastaa: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Miten luet?" Vapahtajamme asettaa kysyjän eteen Jumalan sanan. Huomaa, miten kallisarvoinen ja luotettava Raamattu on! Jumalan Poika, Kristus, ei anna miehelle opetusta, joka olisi vain häneen sovellettavissa, vaan ohjaa hänet kirjoitettuun sanaan, joka on annettu kaikille ohjenuoraksi. Jos siis ihminen pohtii, kuinka tulee pelastuksesta osalliseksi, on aivan turha yrittää kehitellä uutta ilmoitustaa tai kuunnella oman sydämensä ääntä. Jumala vastaa vastaa tähän kysymykseen juuri sanassaan. Sitä varten Raamattu on meille annettu. Eikä vastaus ole sieltä vaikeasti löydettävissä. Erityisesti lainoppineen tämä tulisi tietää. Vastaus tuleekin nopeasti: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."(5 Moos. 6:5; 3 Moos. 19:18) Tämä on Kymmenen käskyn lain tiivistelmä, kahdesta raamatunkohdasta rakennettu lyhyt selitys, eräänlainen katekeettinen muistisääntö, joka on helppo muistaa.

     Jeesuksen hyväksyy vastauksen. (Noudattakaa käskyjäni ja säädöksiäni, sillä se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä.(3 Moos. 18:4)) Hän toteaa: ”Tee se, niin olet elävä.” Jeesusta koettelemaan noussut mies saa vastauksen, jonka luulisi häntä miellyttävän, sillä fariseusten ja kirjanoppineiden opetuksen mukaan juuri näin pelastutaan: täyttämällä laki. Mutta hän on päättänyt saada voiton tästä Jeesuksesta, joten jatkaa kuulustelua kysymällä: Kuka se lähimmäinen on, jota tulisi rakastaa, kuin itseään? Raamattu kertoo, että tällä tavoin hän halusi osoittaa olevansa vanhurskas. Hän siis odotti – ensimmäisen vastauksen perusteella – että ehkä Jeesus osoittaisi jonkun ihmisryhmän, vanhemmat, tai köyhät… jolle tulisi olla armelias.

     Jeesus kuitenkin vastaa vertauksella. Mies oli joutunut ryövärien pahoinpitelemäksi. Häneltä oli viety kaikki ja hän makasi maassa kykenemättä auttamaan itseään. Kolme ihmistä hänet kohtaa tiellä kaksi ensimmäistä, vaikka näkivät hänet, menivät ohi. Kolmas, samarialainen, sen sijaan on miehelle avuksi. Tämä vertaus on meille varmaankin tuttu, ja jos keneltä tahansa kysyy, hän varmasti ymmärtää, että tuo samarialainen teki oikein.

    Vertauksessa on kuitenkin asioita, jotka on syytä huomioida, koska ne liittyvät juuri tuohon kysymykseen lähimmäisestä, sekä kysymykseen meidän pelastuksestamme. Jos katsomme ensin noita kahta ensimmäistä, pappia ja leeviläistä. He näkivät miehen, joka makasi kuin kuollut, mutta eivät auttaneet. Kuitenkin heillä oli virkansa puolesta syy: ”Jokainen, joka ulkona kedolla koskee miekalla surmattuun tai muulla tavoin kuolleeseen tai ihmisluuhun tai hautaan, olkoon saastainen seitsemän päivää.(4 Moos. 19:17) Mutta haluaako Jumala tällaista lähimmäistä armahtamatonta kirjaimenkuulijaisuutta? ”Sillä haluan laupeutta enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja”(Hoos. 6:6)

     

     Samarialaisella kulkijalla sen sijaan ei ollut inhimillisesti ajateltuna syytä auttaa tuota ryöstettyä miestä. Juutalaisten ja samarialaisten välillä oli erimielisyys, jonka perusteella he eivät olleet tekemisissä toistensa kanssa.

    Kuitenkin Jeesus kertoo meille, että tuo samarialainen armahti tuota miestä. Hän olisi voinut vedota siihen, etteivät juutalaiset tahdo olla samarialaisten kanssa tekemisissä – todennäköisesti tuo ryövätty mies ei normaaliolosuh-teissa olisi halunnut joutua samarialaisen autettavaksi. Mutta samarialainen armahtaa, hoitaa ja sitoo haavoitetun, ottaa hänet ja hoivaa häntä majatalossa ja vielä maksaa kaikki kulut.

     

     Ja kun Jeesus kysyy lainoppineelta, kenet hän tunnistaa vertauksen lähimmäiseksi, on vastaus melkoisen selvä. Mutta huomaa, kuinka Jeesus asettaa kysymyksen: Nimittäin kuka osoitti olevansa tuon ryövätyn lähimmäinen. Ei siis ole kysymys ainoastaan siitä, kuka on lähimmäinen, vaan myös siitä, kuka osoittaa sen käytännössä. Ei tuolle miehelle ollut lainkaan hyötyä siitä, että hänen lähimmät heimoveljensä toimittivat heille uskottua virkaansa temppelissä, kun hän itse oli kuolemassa tien tomussa. Olla lähimmäinen ja siitä huolimatta pidättää armonsa toiselta ihmiseltä on vastoin Jumalan tahtoa. ”Sillä haluan laupeutta enkä uhria.”

     Kun tuo lainoppinut nyt joutuu vastaamaan Jeesuksen kysymykseen, tämä kyllä tietää vastauksen, mutta siihen vastaaminen ei ole helppo. Niinpä hän ei vastaa: se joka osoitti laupeutta. Näin hän joutuu lausumaan totuudenmukaisesti, vaikka ei tuota laupiasta nimeäkään. Sanat kuitenkin kertovat vastauksen miehen kysymykseen olevan selvän: kaikki ihmiset ovat lähimmäisiäni, vaikka he olisivat Samariasta. Lainoppinut joutuu nöyrtymään Jumalan vaatimukselle ja samalla myöntämään, että ei hänen hurskautensa taivaaseen riitä. Kun hän vastasi Jeesukselle pelastuksen ehdoksi lain täyttämisen, hän itse tuomitsi itsensä. Ei hän rakastanutkaan lähimmäistään kuin itseään, eikä hän ollut lain ensimmäistä tauluakaan täyttänyt, vaikka niin luuli. "Jos joku sanoo: ’Rakastan Jumalaa’, mutta vihaa veljeään, hän on valehtelija. Sillä joka ei rakasta veljeään, jonka hän on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.”(1 Joh. 4:20)

     Jos joku ajattelikin, että Jeesuskin opettaa lainvanhurskautta pelastukseen, että taivaaseen pääsee tekemällä lain töitä, niin tärkeää on huomata, minkä ehdon lainoppinut oli itselleen laittanut: Mitä tulee tehdä iankaikkisen elämän perimiseksi. Jos teoilla haluat taivaaseen, niin Raamattu kertoo kyllä, mitä laki siihen vaatii: puhtaan sydämen ja sieltä nousevat puhtaat ajatukset ja teot. Laki vaatii kaiken, täydellisyyden.

    Miksi sitten Jeesus sanoi tälle miehelle, että hän vastasi oikein, jos kerran lain täyttäminen ei viekään pelastukseen? Miehen vastaus oli oikein, mutta hän ei synnin tähden kyennyt sen vaatimukseen. Sen sijaan hän oli vanhurskas omissa silmissään ja ylpeä, hän tarvitsi lain saarnaa. Lain kautta tulee synnintunto.(Room. 3:20) Toisin on laita ihmisen, joka sielunhädässään Filippin vanginvartijan tavoin kysyy saman kysymyksen: ”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?” Hänelle Kristuksen sanat kuuluvat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.”(Apt 16:30–31)

     

     Siksi onkin huomattava, että tuo Jeesuksen esittämä vertaus osoittaa meille myös sen, mikä on meidän tilanteemme pelastuksen asiassa. Me olemme tuo mies, joka on lyötynä ja verissä keskellä korpimaata. Kykenemättöminä auttamaan itseämme. Kuka meidät on näin pahoinpidellyt? Synti. Sen mukana kaikki on mennyt, sielun autuus, hengenrikkaudet, kaikki on poissa, vanhurskauden vaatteet on ryövätty ja revitty olemme Jumalan edessä alastomana ja häpeissämme – se on meidän hengellinen tilamme.

     Meitä lähestyvät kyllä nuo, joilta toivoisimme apua ja joista ajattelemme että niistä voisi olla meille hyötyä, nimittäin Jumalan lain viran haltijat: lain käskyt. Pappi kuvaa sydämen pyhyyden vaatimusta ja leeviläinen tekojen puhtautta. Mutta voi, ne vaativat kaikkea sitä, mitä meillä ei ole: vanhurskautta, pyhyyttä, terveyttä, hengellisiä aarteita. Ne kyllä lähestyvät ja osoittavat tilamme, mutta kiertävät meidät ja kulkevat ohi – ne eivät auta!

     Mutta kuka auttaa? Tuo outo samarialainen, jota kaikkein vähiten avuksi voisi arvata. Hänestä Raamattu lausuu: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.”(1 Kor. 2:9)Se on evankeliumi, joka tuo meille Jumalan, joka armahtaa sydämensä halusta synteihinsä kuollutta ihmistä. Sydämensä ihmisrakkauden tähden Jumala antoi Poikansa Jeesuksen ihmiskunnan Vapahtajaksi. Ei meistä ollut itseämme pelastamaan. Vieläpä aivan syntisestä luonnostamme vihaamme pelastajaamme: ”Me näimme hänet, mutta hänellä ei ollut sellaista muotoa, johon olisimme mieltyneet.” ”Mutta, totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päälleen.”(Jes. 53:2, 4)

    Hän on Jeesus – laupias samarialainen. Hän tulee syntisen ihmisen luokse, sillä itseään hän ei voi kieltää(2 Tim. 2:13). Hän ei voi kulkea syntisen ohi ja häntä hylätä, kuten tekee laki vaatimuksineen. Jeesus on syntisen Vapahtaja. Hän itse on omassa ruumiissaan kantanut kaikki syntimme ja sen iankaikkisen rangaistuksen, joka synnin tähden oli meidän päällämme ja meidän jokaisen maksettavanamme aivan viimeistä piirtoa myöten. Sen, Jumalan vihan pohjattoman maljan, joka ihmisen osaksi synnin tähden oli ääriään myöten tullut, Jeesus on sinun puolestasi juonut ja hän on helvetin tuskat kärsinyt ja käynyt että hän saisi sinut sitoa anteeksiantamuksella, jonka hän on hankkinut sinulle pelastukseksi. Evankeliumin lupauksen sanalla hän meidät sitoo ja puhdistaa ja öljyllä ja viinillä. Eikä hän hoidettuaankaan meitä jätä, vaan vieläpä ottaa mukaansa. Ei niin, että joutuisimme häneen nojaten nilkuttaa omassa voimassamme, vaan hän asettaa meidät oman ratsunsa selkään. Hän kantaa ja vie perille(Jes. 46:4), sillä hänen voimassaan me kuljemme, emme omassa voimassamme. Tämä vaatii suurta nöyryyttä, että hyväksymme arvottomuutemme ja avun tarpeemme. Että annamme Jumalalle sen kunnian, että hän saa aikaan meissä kaiken.

     

     Mutta vielä: meidät saatellaan majataloon. Ei vielä kotiin, sitä Vapahtajamme on mennyt meille valmistamaan. Siihen asti on majatalo, seurakunta, hoivapaikkamme. Siellä hän itse meitä parantaa ja on antanut seurakunnalle kaiken tarpeellisen: kaksi denaaria – sanan ja sakramentit, joilla meidän tarpeemme hoidetaan. Ja kaikki, mitä muuta me elämän varrella tarvitsemme – ja me tarvitsemme paljon anteeksiantamusta – Jeesus on käskenyt laittaa hänen maksettavakseen.

    Samarialaisen esimerkistä opimme, että seurakunta on Kristuksen ruumis, kutsuttu toimittamaan Kristuksen käsinä ja jalkoina maailman eli kaikkien syntisten sielun hyväksi. Meitä opetetaan myös tässä vertauksessa, että kristillinen seurakunta koostuu aina hengellisesti sairaista ja runnelluista syntisistä, joita Jumala hoitaa Kristuksen armossa. Lisäksi vertaus laupiaasta samarialaisesta on kutsu jokaiselle uskovalle toimimaan siinä paikassa, johon Jumala on hänet kutsunut eli palvelemaan uskollisesti ja armollisesti muita synnin runtelemia.

    Mutta huomaa, että evankeliumin uskomisella ja sen todeksi elämisellä on seurauksensa. Nimittäin se, että maailmalle uskova on aina kuin tuo samarialainen oli juutalaisille – kauhistus. Jeeksen sanat on otettava vakavasti: ”Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, he teitäkin vainoavat.”(Joh. 15:20)Mutta on sillä toinenkin seuraus: Jeesus sanoo majatalon isännälle: ”palatessani minä sinulle maksan”. Jeesus on luvannut tulla takaisin. Niin kuin hän on meitä hoitanut ja yhä hoitaa tämän maallisen elämämme aikana, samoin hän on kerran tuleva takaisin ja vievä meidät perille kotiin iankaikkiseen elämään. Hän on sen meille tehnyt ja saanut aikaan. Kääntäkäämme siis sydämemme ja ajatuksemme häntä, laupiasta Jeesustamme, kohti. Amen.