1. Avioliiton säätäminen ja tarkoitus Raamatussa
Avioliitto on Jumalan järjestys, joka jo luomisessa on säädetty yhteiskunnan perustaksi. Kun Jumala oli luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, hän sääsi avioliiton suvun jatkumisen ja säilymisen tavaksi, 1 Moos. 1 :27-28: "Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksen, ja, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi. ", 1 Moos 2:24: "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi."
Vanhemmista eroaminen ja puolisoon liittyminen merkitsevät aviopuolisoiden aseman muuttumista. He muodostavat itsenäisen perheen ja vastaavat yhdessä sen asioista. Puolisot ovat toisilleen läheisimpiä ihmisiä. Läheisyyttä korostaa se, että Jumala liittää puolisot toisiinsa. Raamattu sanoo: "Eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. " (Matt. 19:6)
Läheisyydelle ja yhteiselle vastuulle rakentuu monia aviopuolisoiden tärkeitä tehtäviä. Perustava asia on puolisoiden läheinen elämä uskollisuudessa ja rakkaudessa. He jakavat elämänsä, sen ilot ja surut, toistensa kanssa. Osa puolisoiden yhteistä tehtävää on mahdollisten lasten saaminen ja heistä huolen pitäminen. Kilvoittelu toisen parhaaksi ja koko perheen hyväksi luo elämään Jumalan tarkoittamaa turvallisuutta ja ryhtiä
Rakkauden toteutumiseksi on otettava huomioon järjestys, jonka Jumala on asettanut. Miehelle annettu erityinen tehtävä on kokonaisvastuun kantaminen perheestä ja uhrautuva rakkaus vaimoa kohtaan: "Mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän. ruumiin Vapahtaja ... Miehet, rakastakaa vaimoanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä. " (Ef. 5:23,25) Vaimolle puolestaan kuuluu vastuu kodin- ja lastenhoidosta sekä alamaisuus miehelle: "Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin. synnyttävät lapsia. hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen. " (1 Tim. 5:14), "Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin HerralIe. " (Ef. 5:22) Näissä raamatunkohdissa ilmi tuleva järjestys osoittaa Jumalan tahdon rakkauden toteuttamiseksi. Kyseessä ei siis ole oikeus toisen alistamiseen tai valtataisteluun johtava asetelma, vaan Jumala on säätänyt puolisoille erilaiset toisiaan täydentävät tehtävät.
Jumala sääti avioliiton elinikäiseksi. Juutalaiset kysyivät Kristukselta, saako mies hylätä vaimonsa. Kysymys perustui Mooseksen lain säädökseen: "Jos joku ottaa vaimon ja nai hänet ja vaimo ei häntä enää miellytä. sentähden että mies on tavannut hänessä jotakin häpeällistä, ja hän kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan... " (5. Moos. 24: I) Kristus osoitti, että Mooseksen säädös ei perustunut luomiseen, vaan ihmisten pahuuteen: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. (Matt. 19:8) Valkka Mooseksen säädös ei perustunut luomlseen, ei se myöskään kumoa luomisen tarkoitusta ja avioliiton pysyvyyttä. Sen sijaan Mooseksen antama säädös osoittaa, että avioliitolla on oikeudellisia vaikutuksIa. Kristuksen vastaus osoittaa, että avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi. Mikään muu kuin aviorikos ei anna oikeutta hylätä puolisoa.
2. Avioliittoon vihkiminen
Raamattu esittää avioliittoon vihkimisen myönteisenä ja tärkeänä asiana. Tämä käy ilmi esim. Hebr. 13:4:ssä "Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee." Alkukielessä sanaa avioliitto vastaa gamos, joka merkitsee myös häitä. Tämä kohta osoittaa siis myös avioliittoon vihkimisen tarpeellisuutta.
Kristuksen läsnäolo ja ihmeteko Kaanaan häissä (Joh. 2) osoittaa myös myönteisyyttä avioliittoon vihkimistä kohtaan.
Vihkimisen merkitys ilmenee myös käänteisesti. Ilman vihkimistä ei ole lupa asua yhdessä. Marian ja Joosefin elämä osoittaa tämän. He olivat kihloissa, eli he olivat lupautuneet toisilleen loppuelämäksi. Tästä huolimatta asuivat erillään ja odottivat vihkimistä. Maria sanoi ihmeellisestä raskaudestaan: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä? " (Luuk.1:34)
Vihkimisen merkitykseen viittaa myös avioliiton tärkeys. Raamattu käyttää siitä hyvin painavia ilmaisuja. SananI. 2:17:ssä puhutaan irstaasta naisesta, joka "on hyljännyt nuoruutensa ystävän ja unhottanut Jumalansa liiton." Mal. 2:14:ssä Jumala sanoo uskottomuuden syyksi sille, että hän ei auta kansaansa: "Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi. " Nämä kohdat osoittavat, että avioliittoon kuuluu julkinen uskollisuuden lupaus, johon voidaan vedota ja jonka rikkomista sanotaan uskottomuudeksi. Uskollisuuden julkinen lupaus on niin olennainen osa avioliittoon vihkimistä, että ilman sitä ei pätevää avioliittoa ole. Toisaalta julkinen lupaus yhteiskunnassa säädetyllä tavalla merkitsee avioliittoa, jos sille ei ole laillista estettä.
Julkisen ja sitovan lupauksen pohjalta on ymmärrettävä Raamatun kehotukset naimisiin menemisestä. Paavali kirjoittaa: "Naimattomille ja leskille minä taas sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin; mutta jos eivät voi itseään hillitä, niin menkööt naimisiin; sillä parempi on naida kuin palaa. " (1.Kor. 7:8,9) ja "Mutta jos joku arvelee tekevänsä väärin tytärtänsä kohtaan, joka on täydessä naimaiässä, ja jos kerran sen pitää tapahtua, niin tehköön, niinkuin tahtoo; ei hän syntiä tee: menkööt naimisiin. " (I Kor. 7:36) Naimisiin meneminen sisältää ilman muuta vihkimisen avioliittoon. Jälkimmäinen raamatunkohta myös osoittaa, että avioliitto ei perustu vain kahden ihmisen sopimukseen. Se sanotaan isälle, jonka tytär haluaa mennä naimisiin. Isä siis tietää asiasta, eikä hänen pidä estää tyttärensä avioliittoa.
Kristinopissamme vihkimisen merkitys selitetään oikein sanoilla: "Se (avioliitto) solmitaan lupauksen muodossa kihlauduttaessa, mutta vasta avioliittoon vihittäessä Jumala antaa puolisot toisilleen." (kysymys 88)
3. Avosuhteesta puuttuu avioliitolle ominaisia piirteitä
Avosuhteen yleistyminen on varsin uusi asia yhteiskunnassamme. Historiallisesti katsoen se liittyy muutamaan viime vuosikymmeneen. Erityisesti 1960-luvun lopun hyvin laaja opiskelijaradikalismi kasvatti avosuhteiden määrää. Nykyään avosuhde on hyvin yleinen ilmiö kansamme keskuudessa. Älköön avosuhteen yleisyys kuitenkaan peittäkö silmiämme katsomasta, mistä siinä on kysymys. Siitä todellakin puuttuu monia tärkeitä avioliitolle ominaisia piirteitä.
Ensiksi avosuhteessa ei julkisesti lupauduta elinikäiseen uskollisuuteen. Sen perusteena usein onkin yhdessä asumisen kokeilu ennen sitoutumista.
Toiseksi avosuhteessa on kyse siitä luulosta, että julkisen lupauksen voisi korvata kahdenkeskisellä Iupauksella. Kuten edellä havaitsimme, se ei ole Raamatun avioliitto-opetuksen mukaista. Lupauksesta on vanhempien tiedettävä, ja sillä kuuluu olla oikeudellisia seuraamuksia. Huomionarvoista on myös, että eroaminen ei ole vain kahdenkeskinen asia.
Ajatus, että avosuhde olisi kokeiluvaihe ennen avioliittoa, on varsin yleinen. Tämän ajatuksen todellinen sisältö kuitenkin on eroamisen helppous. Jos yhteiselämässä tulee vaikeuksia, pidetään hyvänä sitä, että voidaan erota nopeasti ja ilman yhteiskunnan säätämiä rajoitteita. Ajatus on verrattavissa sopimukseen, jonka jatkamista tarkistetaan jonkin ajan kuluttua (vrt. urheilijoiden 1+1 vuoden sopimukset. Niissä ensimmäisen vuoden jälkeen päätetään, jatkuuko sopimus vielä toisen vuoden). Tällainen ajatus on kuitenkin jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, mitä Raamattu opettaa aviolupauksen ja uskollisuuden merkityksestä.
Lainsäädännön muuttuminen ei määrää kirkon opetusta avioliitosta. Nykysuuntaus on, että avioero on tehty entistä nopeammaksi ja helpommaksi. Avosuhteella puolestaan on joitakin taloudellisia vaikutuksia esim. verotukseen ja joidenkin tukien saamiseen. On huomattava, että tällaiset lait eivät vahvista avioliiton kunniassa pitämistä, vaan vaikuttavat aivan toiseen suuntaan. Eroamisen helppoudella avioliittoa muutetaan avosuhteen suuntaan. Jotkin taloudelliset käytännöt voivat tehdä avosuhteen rahallisesti ajatellen kannattavammaksi kuin avioliiton. On kuitenkin oltava tarkoin selvillä siitä, että avioliittoa turhentavat ja avosuhdetta suosivat päätökset eivät ole oikeita. Kristityt eivät saa mukautua vääriin tapoihin tässä eikä muissa asioissa. On pidettävä mielessä apostolin opetus: "Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan." (Room. 12:2)
On huomattava, että monet lainsäätäjät ymmärtävät avioliiton ja avosuhteen eron ja haluavat tukea avioliittoa. Runsaat viisi vuotta sitten Aamulehden pääkirjoituspalstalla oli tätä osoittava kirjoitus: "Oikeusministeri Kari Häkämies on lyhyehkön ministeriuransa aikana joutunut paneutumaan erilaisiin liittoihin. Ensiksi hän tyrmäsi homojen ja lesbojen toiveet liittojensa rekisteröimisestä ja nyt hän on kehottanut pysyvästi yhdessä asuvia pareja muuttamaan avoliittonsa avioliitoksi. Kehotus on järkevä. Vanha kunnon avioliitto on turvallisempi parisuhteen muoto kuin avoliitto varsinkin, jos parille tulee ero tai toinen kuolee. Laki ja verottaja toki tuntee 'avioliiton-omaisessa suhteessa elävät', mutta määritelmä ei ulotu esimerkiksi perimiseen. Itse asiassa avoliitto-sanan jälkimmäinen osa on harhaanjohtava. Avoliitto-sana johdettiin näppärästi avioliitosta, mutta todenmukaisempi sana suhdetta kuvaamaan olisi ruotsin kaltainen yhdessäasuminen. ... Mikä on vialla vanhassa kunnon avioliitossa?" (Aamulehti 10.11.1996)
Näin siis Aamulehti vielä tuolloin oikeusministerin kannanottojen johdosta. Toivon mukaan tällaiset kannanotot saavat jatkoa ja enteilevät avioliiton lisääntyvää kunnioitusta.
4. Avioliiton merkitys koko elämän kannalta
Avioliiton kunnioittaminen on yksi merkittävimpiä suuria kysymyksiä uskovan vaelluksessa. Kyseessä on suhtautuminen elinikäiseen ja kaikkein läheisimpään ihmissuhteeseen. Sitä myötä on kyseessä koko elämän suunta. Nuoret, jotka omakohtaisesti ajattelevat mahdollista tulevaa avioliittoaan, voivat perustellusti ottaa huomioon seuraavan näkökohdan: jos tuleva elämänkumppanisi ymmärtää aviolupauksen merkityksen ja suostuu oikeaan järjestykseen, on myös varsin todennäköistä, että hän ottaa uskollisuuden vakavasti myös koko elämää ajatellen. Onnelliseen avioliittoon tarvitaan toki paljon muutakin, mutta uskollisuuden lupaus ja sen merkityksestä kiinni pitäminen ovat sekä edellytys että luja pohja kaikelle muulle hyvälle.
On myös oikein painaa mieleen Jumalan sana: "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa - - -; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät."(1 Moos. 1:27,28) Avioliitossa ei siis ole kyse vain Jumalan säätämästä järjestyksestä, vaan hän on luvannut siunauksensa avioliitolle. Sen varassa puolisot saavat pitää toisiaan ja avioliittoaan Jumalan lahjana ja ottaa hänen apunsa varassa vastaan yhteiseen elämään liittyvät myötä- ja vastoinkäymiset.
Kimmo Närhi