Puettuna taivasta varten

Puettuna taivasta varten

Aamukävelylläni tapaan jatkuvasti filmausryhmiä autoineen. Kuvaajat laittavat välineensä katujen varrelle ja filmaavat mannekiineja - sekä miehiä että naisia - puettuna jotakin määrättyä mainosta varten. Muoti on hyvin tärkeää suurelle osalle maailman kansoista. Täytyy olla puettuna ajanmukaisesti. Muotinäytöksiä seurataan, muotijulkaisu tutkitaan. Nuorisolla on myös omat pukeutumissääntönsä. Täytyy olla puettuna määrätyllä tavalla, mikä tapa milloinkin on muodissa.

Jospa maailman kansat osaisivat samalla innolla etsiä itselleen sitä pukua, jonka Jeesus on heitä varten hankkinut. Siihen Jeesus kehottaa. Hän sanoo: "Katso, minä tulen niin kuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana." (llm. 16: 15) Kun Jeesus, Jumalan Poika, tuli ihmiseksi ja täytti käskyt puolestamme, kärsi rangaistuksemme ja antoi henkensä edestämme, hän hankki meille ja kaikille ihmisille sellaisen puvun, joka peittää kaikki syntimme Jumalan silmissä. Kun me kasteen ja uskon kautta omistamme tämän puvun, Jumala katsoo meihin ja näkee meissä Jeesuksen vanhurskauden ja pyhyyden. Emme ole alastomia hänen silmissään. Syntimme ovat peitossa.

Jeesus sanoo tulevansa niin kuin varas ja kehottaa meitä valvomaan ja pitämään vaarin vaatteistamme. Hänen ansaitsemansa puku näet voidaan menettää. Näin tapahtuu, jos me hylkäämme ne välineet, jotka meille on annettu juuri sitä varten, että voisimme jatkuvasti olla puettuina hänen vanhurskautensa pukuun. Nämä välineet ovat Sana ja sakramentit. Niiden kautta Pyhä Henki vahvistaa uskoamme ja antaa meille voimaa taistelemaan vihollisiamme vastaan ja kestämään tämän kylmän maailman kiusaukset ja ahdistukset.

Emme tiedä, millä hetkellä lähtömme täältä maailmasta tapahtuu. Kiitä Jumalaa, ystävä, kun olet saanut uskon lahjan, ja näin ollen saat astua Jumalan eteen puettuna pukuun, jolla kelpaat taivaaseen, jossa saat olla niiden joukossa, joista sanotaan: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." (llm. 7:14)

"Sua Jeesus, aina kiittelen sun lahjapuvussas !
Sä ristinpuussa ostit sen, Oi kiitos armostas! "

SK 252:7

Pastori Rupert Efraimson


Tyhjä vasen