ISÄ MEIDÄN, JOKA OLET TAIVAISSA

Kirjahyllyssäni on vihreäkantinen kirja, jonka nahkaiseen selkään on kultaisin kirjaimin painettu "Raamatun kuvia" ja minun oma nimeni. Sen on isäni itse tehnyt minulle, kun olin lapsi ja siihen on liimattu värillisiä kuvia Raamatun kertomuksista. Eräs ystäväni katseli ihaillen kirjaa ja sanoi: "Kyllä sinulla on ollut hyvä isä!"

Hän oli todellakin hyvä isä, sillä ennen kaikkea muuta hän huolehti siitä, että meille lapsille opetettiin, kuka on meidän oikea, hyvä Isämme. Tämä Isä on itse Jumala. Parhaatkin maalliset isät ovat vain ihmisiä erheineen ja puutteineen, mutta taivaallinen Isämme on kaikkivaltias ja täydellinen. Tämän Isän opimme tuntemaan Jumalan omasta sanasta, pyhästä Raamatusta.

Miksi on niin tärkeää, että tunnemme taivaallisen Isämme? Raamatun ensimmäisessä jakeessa sanotaan: "Jumala teki ihmisen maan tomusta." Tässähän on jo riittävästi syytä tutustua näin ihmeelliseen Jumalaan ja Isään.

Mutta Raamattu kertoo meille sitten järkyttävän asian. Ihminen, jonka Jumala oli luonut maan tomusta oman kuvansa kaltaiseksi, rikkoi Luojaansa vastaan ja lankesi syntiin. Ensimmäisten ihmisten kautta ovat nyt kaikki ihmiset saaneet perisynnin ja menettäneet lapsen oikeutensa. Jumala kuitenkin rakasti ihmistä, jonka oli luonut ja antoi heti syntiinlankeemuksen jälkeen lupauksen Aadamille ja Eevalle. Hän lupasi lähettää ihmisille Vapahtajan, niin ettei synti voisi viedä ihmisiä iankaikkiseen kuolemaan ja kadotukseen. Jumala piti lupauksensa ja lähetti oman Poikansa Vapahtajaksemme ja hänen kauttaan on meidät otettu jälleen Jumalan lapsiksi. Johanneksen evankeliumin 3 luvun jakeessa 16 sanotaan: "Niin Jumala on rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa, jotta kuka ikinä häneen uskoo, se ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän". Tässä on siis toinen, se tärkein syy, miksi meidän tulee tuntea taivaallinen Isämme.

Taivaallinen Isämme on itse huolehtinut siitä, että voimme oppia tuntemaan hänet. Hänen ihanan luomakuntansa lisäksi on meillä Jumalan pyhä sana. Tämän pyhän sanan, Raamatun, ovat pyhät ihmiset kirjoittaneet Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Sieltä voimme lukea tuosta valtavasta luomistyöstä, Jumalan suuresta rakkaudesta meitä syntiin langenneita ihmisiä kohtaan ja iankaikkisesta elämästä, jonka hän on valmistanut kaikille, jotka tahtovat sen uskon kautta omistaa.

Tällainen ihmeellinen Isä meillä siis on. Taivaalliselle Isälle saamme rukouksessa kertoa kaikista murheistamme, ja hän on luvannut kuulla meitä. Ja vielä enemmän. Hän on itse opettanut meitä rukoilemaan. Ollessaan täällä maan päällä Jeesus, Jumalan Poika, opetti meille rukouksen sanoen: "Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa ..." (Matt. 6:9.). Nyt me siis ristimme kätemme ja tahdomme oppia tämän rukouksen kohta kohdalta.

Jumala, Pyhä Henki, siunaa opetuksemme niin, että osaisimme oikein rukoilla. Amen.

                      Muista, lapsi, rukousta!
                      Aina vaanii synti musta
                      myöskin lapsen sydäntä,
                      sitä täytyy peljätä.

PYHITETTY OLKOON SINUN NIMESI

Sanohan pieni lukijani, kuinka vanha sinä olet? Oletko viisi vuotta, seitsemän tai jopa kymmenen vuotta. Kenties sinulla on ikää lähes neljätoista vuotta! Mutta saattaa olla, ettet ole vielä viittäkään täyttänyt. Tiedätkö, vaikka olisit niinkin pieni, ettet osaisi sanoa minulle ikääsi, et kuitenkaan ale liian pieni kuulemaan Jumalan sanaa. Heti kun olet oppinut sanomaan ensimmäisen sanasi, sinä jo voit opetella sanomaan tuon kalleimman sanan: Jeesus! Ja kun olet oppinut tuon rakkaan nimen, silloin osaat jo paljon. Sillä mitä muuta Jumalan sana tahtoisi meille opettaa, kuin tuntemaan Jeesusta, Vapahtajaamme.

Kerran eräältä pieneltä italialaiselta pojalta kysyttiin: "Tiedätkö, kuka on Jeesus?" Poika katsoi kysyjää tummin, miettivin silmin, sitten hän sanoi: "Tarkoitat häntä, joka istuu pyhän neitsyen sylissä". Vastauksesta kuulet, että uskonto, jota pojalle oli opetettu, on erilainen, kuin se, mitä meille opetetaan. Poika oli oppinut rukoilemaan pyhää neitsyttä, mutta Jeesuksesta hän ei paljoa tiennyt.

Meidän katekismuksessamme sanotaan, että Jumalan nimi pyhitetään, kun Jumalan sanaa opetetaan selvästi ja puhtaasti ja me, Jumalan lapsina, sen mukaan elämme. Tähän me pyydämme apua taivaalliselta Isältä. Kuinka nyt voimme tietää, että Jumalan sanaa on näin oikein opetettu? Sen opimme jo ensimmäisessä käskyssä. Miten se kuuluikaan? Ensimmäisessä käskyssä Jumala sanoo meille, että hän on meidän Jumalamme ja ettei hänen rinnalleen saa panna ketään. Ei siis edes Jeesuksen äitiä, Mariaa. Raamatussa ei Mariaa sanota synnittömäksi. Siellä kerrotaan, että hän oli hurskas ja nöyrä, mutta aivan tavallinen ihminen kuten mekin. Jumala antoi hänelle vain ainoalaatuisen tehtävän olla Jeesuksen äitinä täällä maan päällä. Tähän Maria oli uskossa ja Jumalaan turvaten alistunut ja me voimme päätellä siitä, mitä hänestä kerrotaan, että hänkin turvasi Jeesukseen Vapahtajanaan.

Näin mekin tahdomme tehdä. Tahdomme oppia Jumalan sanaa ja sen kautta tuntemaan Jeesusta, Vapahtajaamme ja tahdomme oppia elämään tämän sanan mukaan. Siihen pyydämme Pyhän Hengen apua ja viisautta.

Taivaallinen Isämme, joka on koko maailman luonut, on pyhä ja loukkaamaton majesteetti, jota meidän tulee peljätä ja rakastaa. Isän Poika, Jeesus, on meidän Vapahtajamme, jonka kautta meillä on iankaikkinen elämä. Hänen kauttaan voimme lähestyä Isää, vaikka olemme syntiset. Pyhä Henki, Jumalan kolmas persoona, on se joka johdattaa meidät Jeesuksen luo, sytyttää uskon sydämissämme ja säilyttää sen rukoillen puolestamme.

Kun Jumala on näin suuri ja pyhä, ymmärrämme sen valossa tämän rukouksen, johon nyt yhdessä yhdymme sanoen: "Pyhitetty olkoon sinun nimesi."

Illoin, aamuin varahin
kätes ristit, pienoisin,
Jeesukselle huoles kannat,
kiitoksesi hälle annat.

TULKOON SINUN VALTAKUNTASI

Pieni tyttö seisoi kirkon ovella juuri pyhäkoulun alkaessa. "Miksi et tule sisälle", kysyi pyhäkoulunopettaja. "Kun ei minulla ole pyhäpukua", vastasi tyttö surkeana. "Tule vain, sellaisena kuin olet", kehotti opettaja ja niin tyttö onnellisena kiiruhti toisten lasten joukkoon.

Täällä maailmassa ovat pukuasiat monta kertaa ratkaisseet ihmisten menemiset ja tekemiset. Olivatpa ne vähällä estää tuota pikkutyttöä tulemasta pyhäkouluun Jumalan sanaa oppimaan. On kaunista, jos pukeudumme huolella mennessämme Herran huoneeseen. Aina ei meillä ole monia pukuja. Kuitenkaan ei pukumme koskaan saa alla esteenä Jumalan sanan kuulemiselle. Sillä sanassaan Jeesus lupaa meille oman pukunsa, kaikkia maailman pukuja monin verroin kallisarvoisemman. Se on iankaikkisen autuuden hohtava puku, jonka saamme uskon kautta Jeesukseen.

Kun Jeesus opettaa meitä rukoilemaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi", niin me tässä rukouksessa juuri pyydämme; että Jumala vahvistaisi meitä tässä uskossa, että hän antaisi meille hyviä opettajia, jotka neuvovat meille tien iankaikkiseen elämään. Myös me rukoilemme, että tämä sanoma Jumalan iankaikkisesta valtakunnasta leviäisi kaikkeen maailmaan. Me rukoilemme, että kaikki lapset saisivat tulla pyhäkouluun ja oppia tuntemaan rakkaan taivaallisen Isämme ja oppisivat rukoilemaan häntä Jeesuksen kautta.

Jumalan valtakunta ei ole näkyväisesti täällä maan päällä. Eikä Jumalan valtakunta koskaan tule maan päälle näkyväisessä muodossa. Jumalan valtakunta on meidän silmillemme näkymätön, hänen armonsa ja rakkautensa valtakunta. Mutta kun Jumala Jeesuksen tähden on ottanut meidät omiksi lapsikseen pyhän sanansa ja pyhän kasteen kautta, olemme me tämän valtakunnan jäseniä. Kerran saamme nähdä tämän Jumalan valtakunnan. Se tapahtuu sitten, kun taivaallinen Isämme ottaa meidät luokseen, aikamme lopussa. Näin saamme me, jotka olemme uskon kädellä ottaneet vastaan sen suuren lahjan, jonka Jeesus meille lahjoitti maksaessaan syntimme, nähdä koko taivaan kirkkauden.

Jumalan armonvaltakunnan jäseninä mielellämme haluamme vaeltaa hänen tahtonsa mukaan. Koska meissä kuitenkin yhä vielä asuu synti, emme omin voimin pysy oikealla tiellä. Mutta kun rukouksessa annamme kätemme Jeesuksen käteen, johdattaa hän meitä. Hän antaa anteeksi hairahduksemme ja auttaa meitä pysymään taivaan tiellä. Jeesuksen valtakunta, taivas, on siis meille rakas, oikea kotimaa, ja niin me mielellämme rukoilemme: "Tulkoon sinun valtakuntasi."

Jeesus yksin varjella

voipi synnin vaaroista,

sanassansa opettaa,

enkeleineen johdattaa.

TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI MAAN PÄÄLLÄ NIIN KUIN TAIVAASSA

Annikka on pieni tyttö, ei vielä viittäkään. Hän on vanhempiensa ainoa lapsi, ja hänellä on hyvä koti. Monessa suhteessa hänellä on paremmin kuin monella muulla lapsella. Mutta eräänä päivänä huomattiin, ettei Annikka ollut terve. Aluksi äiti oli vain vähän huolissaan, mutta kun sairaus näytti pahenevan, äiti huolestui yhä enemmän ja isäkin tuli aivan surulliseksi. Annikka vietiin lääkärin luo ja toisenkin lääkärin luo, mutta eivät viisaat lääkärit voineet häntä heti paikalla parantaa. Annikan täytyisi sairastaa vielä ehkä vuosia ja syödä lääkkeitä ja saada hyvää hoitoa, sitten hän ehkä paranisi.

Mitä ajattelivatkaan nyt pienen Annikan vanhemmat katsellessaan lapsensa kalpeita kasvoja ja noita rakkaita silmiä, jotka näyttivät aina vain suuremmilta? Eivätköhän he vain, kuten niin monet tuhannet ihmiset, kysyneet yhä uudestaan ja uudestaan: miksi? Miksi pienen Annikkamme täytyy sairastaa, miksi en ennemmin minä tai minä, miksi juuri tuon pienen, meille niin rakkaan. Tämä on meidän ihmisten ajatus. Jumalan ajatus on toinen.

Kun rakas Jeesus opettaa meitä rukoilemaan: tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa, hän samalla tahtoo meidän lopettavan tuon kyselemisen. Jumala, joka käsittämättömässä rakkaudessaan loi ihmisen omaksi kuvakseen, joka armahti syntiin langennutta ihmistä lähettämällä ainoan Poikansa kuolemaan puolestamme, tahtoo vain hyvää meille. Tahtookohan Jumala, että jokaisella lapsella olisi paljon leikkikaluja ja hyvää ruokaa ja aina vain oikein hauskaa? Tällaista hyvyyttä Jumala usein sallii meille. Mutta jos meillä aina on kaikki vain hyvin, emmekö me pian ylpisty ja unohda kokonaan, keneltä olemme saaneet kaiken tämän. Unohdamme, että koti, vanhemmat, terveys, ruoka ja leikkikalutkin ovat taivaallisen Isämme meille suomaa siunausta. Mutta taivaallinen Isä on varannut meille vielä monin verroin parempia lahjoja. Nämä lahjat hän antaa meille Poikansa Jeesuksen kautta. Sinähän muistat miten pieneksi ja köyhäksi Jeesus syntyi. Muistat miten paljon hänen piti kärsiä täällä maan päällä ollessaan. Hänen elämänsä ei ollut helppo. Mutta taivaallinen Isä salli sen kaiken tapahtua aina kovaan kuolemaan asti, koska hän rakasti meitä ihmisiä niin suuresti. Kun hän nyt antaa meille sairautta ja monenlaisia murheita, hän siten tahtoo muistuttaa mieliimme Poikansa Jeesuksen uhrautumista meidän tähtemme.

Jumalan tahto on meille ihmisille usein käsittämätön, koska me emme voi nähdä muuta kuin tämän pienen elämämme piirin. Mutta Jeesus sanoo, että "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat". Niinpä siis tämä pieni, sairas tyttönenkin on Vapahtajamme rakkaassa huolenpidossa. Varmaan Jumala tämän Annikan kautta kutsuu meitä, isojakin ihmisiä eteensä kuulemaan hänen pyhää tahtoaan ja rukoilemaan häntä. Eikä ole niin pientä tai suurta huolta, ettemme voisi siitä taivaalliselle Isällemme puhua. Hän on suonut meille rukouksen etuoikeuden ja on luvannut meitä kuulla.

Sanokaamme siis luottavin mielin: "Tapahtukoon Sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa.

Muista, lapsi, Jeesusta

älä koskaan unhota,

että rakastaa hän aina,

sydämeesi siis se paina!

ANNA MEILLE TÄNÄ PÄIVÄNÄ MEIDÄN JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄMME

Talven suuret urheilukisat ovat juuri päättyneet. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat tulossa kisapaikalta. Heitä kulkee monen kadun leveydeltä kaikkiin suuntiin. Tämä kulku kestää kauan, koska heitä on paljon. He ovat iloisen ja värikkään näköistä joukkoa, sillä useimmilla on hyvät urheiluvarusteet yllään. Katujen vierissä seisovat tuhannet autot odottamassa omistajiaan. Autot täyttyvät, ihmiset palaavat koteihinsa iloisina ja väsyneinä, mutta onnellisina tämän aurinkoisen päivän jälkeen. Kotona heitä odottaa hyvä ateria.

Mistähän tämä kaikki hyvyys on tullut näille ihmisille? Miten meidän pitäisi sitä kaikkea rukoilla? Me ihmiset olemme niin tottuneet siihen, mitä meillä on, ettemme aina lainkaan muista, että se kaikki on taivaallisen Isämme suurta hyvyyttä. Jeesus opettaa meitä rukoilemaan: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme."

Sellainen koti, josta usein puuttuu tavallinen jokapäiväinen leipä, saattaa useinkin ahdistuksissaan rukoilla tätä rukousta. Monet kertomukset osoittavat kuinka rukoukset on kuultu. Mutta tähän jokapäiväiseen leipään kuuluu paljon enemmän, kuin se mitä syömme. Siihen kuuluvat vaatteet, koti, vanhemmat, hyvät naapurit, uskolliset ystävät ja paljon muuta hyvyyttä, mikä ympäröi meitä joka hetki. Se on koko meidän ajallinen elämisemme. Tästä kaikesta meidän tulee muistaa kiittää taivaallista Isäämme ja joka päivä rukouksessa sitä pyytää.

Mutta joskus tulevat puutteen päivät. Tulee sairautta tai muita vaikeuksia, eikä äidillä olekaan rahaa ostaa lapsille uusia vaatteita. Monesta asiasta on puute. Joskus saattaa tuntua, ettei ole enää edes ystäviäkään. Miksi näin käy? Ehkä siksi, että olemme unohtaneet rukoilla. Tai ettemme ole rukoilleet sydämestämme ajattelematta sanojen merkitystä. Tai ehkä Jumala vain kaikkinäkevässä viisaudessaan näkee sen meille hyväksi. Hän saattaa meitä kohtaavalla onnettomuudella pelastaa meidät suuremmasta onnettomuudesta. Tällaisinakin päivinä meidän tulee kiittää taivaallista Isää. Meidän tulee muistaa, ettei taivaallinen Isämme unohda pienintä linnunpoikaakaan, kuinka hän unohtaisi omat lapsensa. Kyllä hän auttaa meitä omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Meidän tulee vain luottavasti jättää huolemme hänelle ja tyytyä siihen osaan jonka hän meille antaa. Se on meille hyväksi.

Muistakaamme siis joka päivä rukoilla Jeesuksen opettamin sanoin jokapäiväisen elämämme tarpeita sanoen: Rakas, taivaallinen Isämme, anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

"Isä meidän" – osaathan?

Siunausta anothan

atrialle käydessäsi,

kiität myöskin syötyäsi.

JA ANNA MEILLE ANTEEKSI MEIDÄN SYNTIMME,
NIIN KUIN MEKIN ANNAMME ANTEEKSI NIILLE,
JOTKA OVAT MEITÄ VASTAAN RIKKONEET

Eräänä päivänä pieni koirani innostui riehakkaasti leikkimään. Innostuessaan se unohti kaikki kiellot, ja matot menivät läjään ja pöly nousi ilmaan. Kielsin sitä ankarasti, mutta se ei totellut. Siispä sitä täytyi kurittaa. Kurituksesta koirani loukkaantui ja ryömi muristen sängyn alle murjottamaan. Hetken kuluttua kutsuin sitä, ja siinä samassa se oli vieressäni valmiina lähtemään minne vain kanssani ja kokonaan unohtaen äskeisen erimielisyytemme. Mieleeni tuli, ettei minun ollut milloinkaan niin helppoa unohtaa kärsimiäni loukkauksia. Joskus me ihmiset saamme hävetä nähdessämme, miten eläimet ovat meitä jalomielisempiä.

Kuulinpa aivan äskettäin Maija-tytön sanovan Tuulalle: "Tietysti minä voin antaa anteeksi Sirkalle, jos hän pyytää, mutta ikinä en unohda, mitä hän minulle on tehnyt." Sillä tavoin puhuu syntinen sydän.

Juuri meidän kovasydämisyytemme tähden Jeesus opettaa meitä rukoilemaan tätä vaikeaa ja ihanaa rukousta. Hän tahtoo meidän joka päivä tutkivan itseämme nähdäksemme, miten synti helposti tulee sydämeen ja etsiäksemme siihen pian apua.

Jeesus on maksanut kaikki syntimme, heittänyt ne selkänsä taa eikä tahdo niitä ikinä esille ottaa. Mutta hän tahtoo, että me tunnustamme syntimme ja rukoilemme anteeksiantamusta omaksemme. Näin tehdessämme meidän tulee tutkia omaa sydäntämme: Jos sieltä löytyy vihaa, anteeksiantamattomuutta, vanhojen loukkausten vaalimista ja kaikkea muuta syntiä, kuinka Jumalan anteeksiantamus voisi sinne jäädä. Emmehän voi vastaanottaa anteeksiantamusta, ellemme itse myös ole valmiit antamaan anteeksi.

Mutta vaikka Maija lupasikin antaa anteeksi, hän lupasi sen vain suullaan. Sillä ensiksi hän odotti, että Sirkka pyytäisi anteeksi ja sitten hän jo valmiiksi vakuutti, ettei voisi ikinä unohtaa. Näin ei Jeesus opeta. Meidän sydämessämme tulee olla anteeksiantava mieli, niin että annamme anteeksi odottamatta mitään anteeksipyyntöä. Anteeksipyyntö on tosin velvollisuutemme, jos olemme rikkoneet lähimmäistämme vastaan, mutta meidän oman sydämemme tulee olla valmis antamaan anteeksi muutenkin. Kun olemme anteeksiantaneet, se tarkoittaa, että olemme myös unohtaneet niin. että koko asia on pyyhitty pois. Näin Jumala tekee. Hän tahtoo meidän taistelevan syntiä vastaan, niin ettei anteeksiantamaton sydämemme työnnä pois luotamme Jumalan armoa. Mutta jokainen päivä tuo mukanaan uusia lankeemuksia. Pahat ajatukset tulevat kuin pölypilvi ja valtaavat sydämemme. Mitä silloin teemme? Me menemme Jeesuksen eteen – panemme kädet ristiin ja rukoilemme anteeksiantamusta joka päivä. Ja Jeesus niin mielellään auttaa meitä. Olemmehan jo pyhän kasteen kautta hänen lapsiaan. Mielellään hän tahtoo pitää meidät ominaan koko elämämme ajan.

Tähän anteeksiantavaan mieleen voimme auttaa tovereitammekin olemalla iloisia ja ystävällisiä kaikkia kohtaan. Ennen kaikkea autamme tovereitamme, kun emme muistele kärsimiämme loukkauksia, vaan mielellämme annamme ne anteeksi. Näin voimme yhtyä rukoilemaan: "Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."

Muista, lapsi, rukousta,

pyydä anteeksiantamusta

erhetyksiin päivittäin,

taivaan lapsi tekee näin.

ÄLÄKÄ SAATA MEITÄ KIUSAUKSEEN

Pekka seisoi television edessä ja mietti. Hänen vanhempansa olivat menneet kylään, ja pikkusisko oli nukkumassa. Televisiossa olisi tänä iltana näytelmä, joka oli kielletty alle 16-vuotiailta. Pekka oli yhdeksän vuoden ikäinen, ja isä oli sanonut, ettei hän saisi katsoa televisiota, vaan hänen tuli lukea läksynsä ja mennä sitten nukkumaan. Kiusaus oli kuitenkin ankara. Eihän kukaan näkisi eikä kuulisi, jos vielä pitäisi sen oikein hiljaa. Eihän se mahtaisi niin kovin vaarallistakaan olla, Pekka arveli. Mitä siis tehdä?

Mitä sinä olisit tehnyt Pekan asemassa? Ajattelisitko ettei kukaan näe. Unohtaisitko, että yksi kuitenkin näkee. Kuka näkee? Sinä tiedät sen kyllä. Jeesus näkee joka hetki mitä olet tekemässä. Hän näkee sydämeesikin ja tuntee ajatuksesi.

Entä jos Pekka olisi avannut television ja katsellut elokuvan. Siinä oli ehkä jotakin, joka yöllä tulisi hänen uniinsa, rumia, likaisia ajatuksia. Olisiko hänellä aamulla hyvä olla. Luulisinpa, ettei olisi oikein helppoa katsoa äitiä silmiin. Ja aivan varmasti jäisi iltarukous rukoilematta. Tällainen teko saattaisi johtaa Pekan suureen ahdistukseen. Tai se paaduttaisi hänen sydämensä niin että hän olisi valmis uusiin lankeemuksiin. Näin lapsena tehty rikkomus antaa vielä aikuisenakin aiheen uusiin ja suurempiin rikkomuksiin.

Isä meidän -rukouksessa on rukous, jossa me pyydämme suojelusta tällaisia tapahtumia varten. Kun me olemme syntiset ja elämme syntisen maailman keskellä, tulevat kiusaukset vastaamme milloin missäkin muodossa. Paha vihollinen ja oma syntinen luontomme houkuttelevat meitä pahaan. Meidän on aina oltava valppaina ja taisteltava kiusauksia vastaan.

Omin voimin emme voi kiusauksia voittaa. Kun Pekka seisoi television ääressä, kuului toisesta huoneesta pikkusiskon ääni: "Pekka, Pekka, tule lukemaan iltarukous minun kanssani. Pekka tule!" Pikkusisko oli herännyt ja muistanut, ettei rukousta ollutkaan luettu. Pekka meni hänen luokseen, ja he lukivat sen yhdessä. Eikä Pekka sinä iltana enää vilkaissutkaan televisioon. Häntä hävetti äskeinen ajatuksensa. Tässä Jumala itse auttoi Pekkaa pienen sisaren välityksellä voittamaan kiusauksen. Taivaallisella Isällämme on monenlaisia enkeleitä, joita hän lähettää suojelemaan ja varjelemaan meitä kaikilla teillämme.

Meidän tulee joka päivä rukoilla, että vaikka kiusauksia tuleekin tiellemme, me ne aina voittaisimme Jumalan avulla. Siksi me nytkin sanomme: "Äläkä saata meitä kiusaukseen."

Koskaan yksin ole et,

missä lietkin, kulkenet,

askeleitas seuraten

valvoo silmä Jeesuksen.

VAAN PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA

Erkin mummo oli ollut kauan sairaana. Erkki kävi usein hänen luonaan ja auttoi mummoa, kun hänen omat kätensä jo kovasti vapisivat. Usein Erkki kuuli mummon rukoilevan. Aina mummo sanoi samat sanat. "Ota minut pian luoksesi taivaaseen", sanoi mummo. Eräänä päivänä Erkki voitti ujoutensa ja kysyi: "Miksi sinä mummo et tahdo tulla terveeksi, vaan tahdot pian mennä taivaaseen?" Mummo katseli Erkkiä liikutettuna ja sanoi: "Sairaus tuo niin paljon kipuja, että minun on joskus vaikea kestää niitä. Tulen helposti kärsimättömäksi ja kapinoin taivaallisen Isän tahtoa vastaan. Sen vuoksi minä toivon pian pääseväni taivaaseen, etten kärsimättömyydelläni menettäisi uskoani Jumalan armoon. Kun on kyllin kauan elänyt maan päällä, tahtoo mielellään olla Jeesuksen luona, missä ei enää ole mitään ahdistuksia ja syntiä. Kun se päivä kerran tulee, se on ilon päivä, kiitä silloin Jumalaa Erkki."

Jeesus opettaa meitä rukouksensa lopussa rukoilemaan autuasta elämän päätöstä. Samalla me tässä rukouksessa pyydämme, että Jumala armossaan säästäisi meitä paljolta pahalta ja että hän antaisi vaikeidenkin päivien kääntyä parhaaksemme.

Syntiinlankeemuksessa ihminen joutui monenlaiseen vaivaan ja ahdistukseen. Kuolema on viimeinen ja kovin koettelemus ihmiselle. Mutta suuressa armossaan Jumala auttaa meitä kaikissa vaivoissamme, vaikkemme ole sitä lainkaan ansainneet. Hän on luvannut olla uskoviensa kanssa heidän viimeisellä hetkelläänkin, niin ettei kuolema ole pelottava asia, vaan se on uni, josta saamme herätä viimeisenä päivänä. Ja niin saamme iäti olla Vapahtajan luona.

Varmaan Erkki muisti mummonsa sanat aina. Kun mummo oli päässyt taivaan kotiin, niin Erkki tiesi kaiken nyt olevan hyvin. Samalla tavalla Erkkikin, joka jo pienenä on kastettu Jeesuksen nimeen, on Jeesuksen oma. Hänen nimensä on Elämän kirjassa. Jumalan sanasta hän on oppinut tämän ja saanut uskolla omistaa anteeksiantamuksen kaikista synneistään. Tässä hän tahtoo pysyä loppuun asti. Näin hän voi iloisella varmuudella odottaa sitä päivää, jolloin saa tavata rakkaan mummonsa ja niin monta ystävää taivaassa Jeesuksen luona.

Tällä taivaan tiellä me tahdommekin pysyä koko elämämme ajan ja siihen pyydämme voimaa rukouksessa sanoen: "Vaan päästä meidät pahasta."

Käteni ota käteesi
mun rakkain Jeesukseni,
niin etten eksy luotasi,
vaan kuljen sinun kanssasi
kotiini, taivaaseeni.

SILLÄ SINUN ON VALTAKUNTA JA VOIMA JA KUNNIA IANKAIKKISESTI, AMEN

Kun tänä iltana katselen ulos ikkunastani, en näe juuri mitään. Paksu, harmaa sumu on peittänyt koko kaupungin. Vain heikkoja valoja näkyy sieltä täältä. Kuitenkin tiedän miltä tämä maisema näyttää aamun kirkkaassa auringossa. Tiedän, että voin nähdä hyvin kauas. Näen metsää ja järven. Näen kirkon, urheilukentän ja näkötornin. Nyt minä en niitä näe, mutta tiedän kuitenkin, missä ne sijaitsevat.

Tällainen on meidän ihmisten rukouskin. Me emme näe mitään. Me ristimme kätemme ja puhumme taivaalliselle Isällemme, jota emme näe. Kun olemme lopettaneet rukouksen, on kaikki ympärillämme ennallaan. On aivan kuin olisi paksu, harmaa sumu Jumalan ja meidän välillämme. Mutta kuitenkin tiedämme, että Jumala on kuullut rukouksemme. Tiedämme, että aamun kirkas aurinko valaisee meidät ja että Jumala antaa valonsa paistaa meidän sydämiimme. Mistä tämän tiedämme? Emmehän näe mitään. Tiedämme sen Jumalan omasta sanasta.

Sanassaan Jeesus sanoo: "Kaikki, mitä rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva" (Mark.11:24). Ja toisen kerran: "Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiaan" (1 Piet.3:12).

Aina ei kuitenkaan näytä siltä, että rukouksemme on kuultu. On aivan samanlaista, kuin nyt minun ikkunoitteni takana.! Siellä on maisema, mutta sitä ei näy. Tämä johtuu siitä, että silmiämme peittää täällä sumu, niin että emme voi nähdä Jumalan hyviä tekoja. Menemme aivan huomaamatta ohitse, vaikka Jumala nyt juuri on antanut meille sen avun, mitä kipeästi tarvitsemme. Mutta joskus apu tulee niin erilaisessa muodossa kuin osaamme odottaa, ettemme sitä huomaakaan ennen kuin vasta paljon myöhemmin. Sillä taivaallinen Isämme tietää paremmin kuin me itse, mitä tarvitsemme. Joskus hän ei anna meille jotakin sen vuoksi, että hän näkee, ettei toiveen toteutuminen olisi meille hyväksi. Sen sijaan hän antaa meille jotakin muuta, parempaa.

Tässä nyt oppimassamme rukouksessa on sanottu kaikki, mitä meidän tulee rukoilla. Siinä ovat ajallisen ja iankaikkisen elämän tarpeet. Opettaessaan meille tämän rukouksen Jeesus haluaa sanoa, ettei meidän tule pyytää Jumalalta mitään väärää, eikä tule asettaa hänelle ehtoja tai määräaikoja. Jätettyämme kaikki asiamme hänen huomaansa, voimme turvallisesti luottaa siihen, että kaikki tapahtuu meidän parhaaksemme. Jumala on kuullut rukouksemme ja on muistava meitä. Sen vuoksi tahdomme päättää tämän rukouksen näillä sanoilla, joista käy ilmi luottamuksemme ja Jumalan kaikkivaltias voima, johon saamme uskoa.

Amen -sana tarkoittaakin juuri varmaa vakuutusta siitä, että rukouksemme on kuultu. Se on sana, jota käytämme vain silloin, kun puhumme Jumalalle.

Niinpä mekin sanomme nyt lopuksi: "Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen."

Jeesus sulje suojahas

pienoiset nää laumahas,

pidä kasteen liitossa,

kädelläsi taluta

meidät kaikki kotihin!

Amen – Jeesus rakkahin.