Lupaus Daavidille

4. Lupaus Daavidille, lupaus Uudesta liitosta profeettojen kautta

Kun Mooses oli johdattanut Israelin kansan luvattuun maahan, kansa lisääntyi ja vahvistui. Jonkin ajan kuluttua, Jumala antoi kansalle kuninkaita. Merkittävin kuningas oli Daavid.

Jumala antoi Daavidille hyvin tärkeän lupauksen. Hän sanoi: ”Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi.” (2 Sam. 7:12,13)VT3  14

Jumalan lupauksen mukaan kuninkuus pysyy aina Daavidin suvulla. Tämä on suurempi lupaus kuin kukaan ihminen voi antaa. Kaikki tavalliset valtakunnat ovat vaarassa kukistua. Historiasta tiedämme, että monet vahvoilta näyttäneet kuninkaat ovat yllättäen kukistuneet ja monet vahvoilta näyttäneet valtiot kaatuneet.

Jumalan lupaus Daavidille on toisenlainen. Se ei koske maallista menestystä tai valtaa, vaan Jeesusta. Hänen valtakuntansa ei koskaan kukistu. Daavidille annettu lupaus toistuu myöhemminkin Vanhassa testamentissa. Jesaja kirjoittaa: ”Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa.” (Jes. 9:6) Jeremia sanoo: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.” (Jer. 23:5)

UT1 40Luvattu hallitsija on Jeesus. Hänen valtakuntansa ei ole maallinen. Hän hallitsee eri tavalla kuin tavalliset kuninkaat. Maan päällä ollessaan hän ei etsinyt ulkonaista valtaa. Sen sijasta hän julisti evankeliumia ihmisille. Hänen valtakuntaansa kuuluvatkin kaikki, jotka häneen uskovat.

Uskon kautta ymmärrämme myös sen rauhan, joka Kristuksen valtakunnassa vallitsee. Vapahtaja sanoi opetuslapsilleen: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa.” (Joh. 14:27) Kristuksen valtakunnan rauha poikkeaa siis maailman rauhasta. Kyseessä ei olekaan rauhalliset ja mukavat olot, vaan omantunnon rauha.

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Room. 5:1) Vapahtajan valtakunta ja luvattu rauha on siis totta jokaisen uskovan sydämessä. Sitä eivät voi horjuttaa vaikeatkaan maalliset asiat. Onhan sinulla sydämessäsi Kristuksen rauha?

Daavidille annetut lupaukset ja niiden täyttymys painottavat sitä, että Jumala toteuttaa pelastustekojaan historiassa, ihmisten keskellä. Hänen lupauksensa koskevat meitä. Hänen apunsa on aivan lähellä. Muista aina turvautua Kristuksen rauhaan ja apuun. Silloin kuljet samaa tietä kuin uskovat ovat jo tuhansia vuosia ennen meitä kulkeneet. Sillä tiellä saa heikoinkin kulkija rauhan joka päivä sydämelleen ja kerran loppumattomasti.