Jeesus 12-vuotiaana temppelissä
Markku Särelän saarna tammikuussa 2013:

Jeesuksen vanhemmat matkustivat joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. Ja kun ne päivät olivat kuluneet ja he lähtivät kotiin, jäi poikanen Jeesus Jerusalemiin, eivätkä hänen vanhempansa sitä huomanneet. He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta; mutta kun eivät löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsien häntä. Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: "Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua." Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?" Mutta he eivät ymmärtäneet sitä sanaa, jonka hän heille puhui. Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. Luuk. 2:41–52.

Kiinnitämme ensiksi huomiota eräisiin tekstimme ulkonaisiin puitteisiin ymmärtääksemme paremmin sen ilmaisemia asioita. Jeesuksen vanhemmilla oli tapana matkustaa joka vuosi pääsiäisjuhlille Nasaretista Jerusalemiin. Mooses oli säätänyt, että koko Israelin miesväen piti tulla kolme kertaa vuodessa Herran kasvojen eteen, ja pääsiäisjuhla oli yksi niistä. Muut juhlat olivat lehtimajan juhla ja elojuhla. Poika saattoi lähteä juhlille jo siinä iässä, jolloin hän pystyi nousemaan isänsä vierellä temppelivuorelle. Ilmeisesti tämä ei ollut Jeesuksen ensimmäinen matka sinne, kuten usein ajatellaan, mutta tämä tapahtuma tulee ymmärrettäväksi, kun tiedämme, että kaksitoistavuotiaana Jeesus oli saavuttanut sen iän, jolloin juutalaispojat tulivat vastuullisiksi oman hengellisen elämänsä hoitamisesta eivätkä olleet enää riippuvaisia vanhemmistaan. Tätä taustaa vasten ymmärrämme Jeesuksen vastauksen äidilleen, että hänen piti olla niissä, mitkä hänen Isänsä ovat. Synagogassa poika kävi koulua ensiksi ikävuosinaan 5–10. Siis jo 5-vuotiaasta saakka. Se oli yleinen tapa. Jokaisessa kaupungissa oli synagoga eikä tarvinnut matkustaa Jerusalemiin asti. Pojan ainoana oppikirjana oli aluksi Vanhan Testamentin kirjoitukset eli silloinen Raamattu. 10 ja 15 ikävuoden välillä tuli mukaan myös mishnan eli Esran ajoilta säilyneiden oikeustapahtumien oppiminen. 12 vuoden iässä katsottiin, että poika oli päässyt lain tuntemiseen ja hänet julistettiin lain eli tooran pojaksi. Se vastasi meidän konfirmaatiotamme.

Nuoret kypsyivät vastuulliseen elämään tuohon aikaan varhain, yllättävän varhain, jos ajattelemme omaa aikaamme. Pojat tulivat omasta hengellisestä elämästään vastuullisiksi siis jo 12 -vuotiaina. Tytöt oli tapana naittaa jo 13–14 -vuotiaina puberteetin alettua. Julkiseen virkaan mies kelpuutettiin vasta 30 vuoden iässä. Oli joitakin aloja, joihin sovellettiin 25 vuoden ikää.

Naisia lain määräys juhlilla käymisestä ei koskenut, mutta siihen ei ollut kieltoakaan. Se oli mahdollista, jos naisia ei tarvittu hoitamaan kotiin jääviä lapsia, sairaita tai muita apua tarvitsevia. Matka Nasaretista Jerusalemiin kesti useita päiviä. Maria saattoi lähteä matkaan, koska hänellä ei ollut muita lapsia. Päivässä joukolla kuljettaessa matkavauhti täytyi sovittaa heikompien mukaan. Kulkue saattoi olla hyvinkin pitkä. Ehkä edettiin noin 30–40 km. Ihmiset olivat siihen aikaan hyväkuntoisia. Oikeastaan muita kulkunevoja ei ollut, paitsi aasit ja kamelit. Matkaa oli mutkittelevia teitä pitkin toista sataa kilometriä. Menomatka oli ylämäkivoittoista. Korkeuseroa Nasaretin ja Jerusalemin välillä oli noin 350–400 metriä riippuen siitä, mistä lähdettiin ja minne tultiin. Kun Joosef ja Maria olivat ehtineet kulkea paluumatkallaan päivämatkan, heiltä kului alun toista päivää, kun he palasivat takaisin Jerusalemiin, koska he joutuivat kulkemaan ylämäkeen. Niinpä he löysivät Jeesuksen temppelistä vasta kolmantena päivänä. Mahdollisesti he hakivat häntä aluksi muualta eivätkä he osanneet mennä temppeliin. Tämä on tekstimme tausta.

1. Lasten Raamattu-opetus ja seurakuntayhteys ovat luovuttamattoman tärkeitä

Jeesus oppi lapsena synagogassa Raamattua. Siihen kuului viisi Mooseksen kirjaa, profeettoja ja psalmeja, itse asiassa koko Vanha Testamentti. Opetus aloitettiin säilyneiden tietojen mukaan Kolmannesta Mooseksen kirjasta, jossa puhutaan uhreista, joita Israelin kansan tuli jumalanpalveluksessaan toimittaa. Se voi meistä tuntua oudolta, mutta sillä tavoin pojat oppivat pienestä pitäen, että temppelissä tehdään määrätyt uhrit, jotka Mooses oli säätänyt. Sillä tavoin he saattoivat oppia myös uhrien esikuvallisuutta ja sitä, kuinka Kristus eli Messias tulisi antamaan henkensä heidän edestään. Tämä tapa oli hieno. Se lähti evankeliumista ja sille pohjalle rakennettiin myöhempi opetus, kun opittiin lakia ja monia kohtia profeetoista. Olihan niin, että synagoga oli itse asiassa koulu. Luther kääntääkin sen kouluksi. Lisäksi jokaisena sapatinpäivänä menivät kaikki synagogaan ja siellä luettiin Vanhan Testamentin kirjoituksia ja niitä selitettiin. Kaikki näiden synagogaseurakuntien jäsenet elivät Jumalan sanan yhteydessä. Se oli se luonnollinen maailma, missä se kansa eli, jonka keskuuteen Jeesus tuli ja jossa hän opetti. Jeesus itse oli kuuliainen tälle Jumalan sanansäädökselle ja Israelin tavalle, joka heillä oli. Hän myös ihmisluontonsa puolesta oppi Jumalan sanan pyhiä kirjoituksia.

Siinä ei ollut sinänsä mitään epätavallista. Mutta keskustellessaan temppelissä Jeesuksen kysymykset ja vastaukset olivat hämmästystä herättäviä. Eihän hänellä ollut periturmelusta eikä mitään synnillistä, mikä olisi turmellut hänen käsityskykyään, ja sen lisäksi hän oli itse Sana, Raamatun alkulähde. Juutalaisten tapa opettaa Raamattua lapsille viisivuotiaasta lähtien on hieno, seurattava esikuva.

Se saa vahvistuksensa Timoteuksesta, jonka isä oli kreikkalainen pakana, mutta jolle hänen äitinsä ja isoäitinsä olivat opettaneet Jumalan sanaa. Paavali kirjoitti Timoteukselle: "Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." (2 Tim. 3:16–17) "Mieleeni muistuu se vilpitön usko, joka sinulla on, joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella ja joka, siitä olen varma, on sinullakin." (2 Tim. 1:5).

Timoteuksen äiti ja isoäiti olivat huolehtineet siitä, että poika oppi tuntemaan Kirjoitukset Sitä ei ollut estänyt edes se, että hänen isänsä oli kreikkalainen ja poika oli ympärileikkaamaton. Paavali leikkasi hänet vasta myöhemmin aikuisiässä pahennuksen estämiseksi.

Raamattuopetus Israelissa ei jäänyt irralliseksi, vaan siihen liittyi saumattomasti seurakuntayhteys ensi alkuun synagogassa ja sitten iän lisääntyessä myös yhteiset juhlat Jerusalemissa. Oli ymmärrys siitä, että Jumalan kansa kulkee Jumalan sanan mukaan. Se eli siitä sanasta, kuten tekstimme mainitsee Maria kätkeneen Jeesuksen sanan sydämeensä.

Tämä kaikki korostaa lastenopetuksen tärkeyttä ja sen liittämistä seurakuntayhteyteen. Kun konfirmaatiossa lapsi saa vastuulleen oman sielunsa itsenäisen ruokkimisen Jumalan sanalla, se ei saa merkitä seurakuntayhteyden katkeamista. Jeesus sanoi: "Ettekö tiedä, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat." Kyllä myös jumalanlasten tulee viihtyä Jumalan sanan äärellä ja elää seurakuntayhteydessä. Se on normaali kristillinen elämäntapa.
Tekstimme antaa meille erityisen tehtävän huolehtia siitä, että kastetut lapsukaiset saavat keskuudessamme hyvän Raamatun tuntemuksen. Sille voidaan rakentaa sitten kristillisen opin tuntemus. Juutalaisten esikuvasta havaitsemme, että he aloittivat Raamatulla. Sitten kun lapset tulivat siihen ikään, jolloin he ymmärsivät käsitteellisiä asioita, heille opetettiin myös eräitä oikeustapahtumia, jotka liittyivät Mooseksen lakiin. Aina kaikilla nuorilla ei valitettavasti ole rippikoulussa edeltävää Raamatun tuntemusta. Tämän olen voinut panna merkille vuosikymmenien aikana. Oikea järjestys on opettaa varhaislapsuudessa lapset tuntemaan Raamattua ja sen pääkertomukset. Niille voidaan sitten rakentaa kristinopin tuntemus siinä iässä, kun lapsi on alkanut ymmärtää käsitteellisiä asioita, eli 12 ikävuoden jälkeen. On tärkeätä, että lapsella on Raamatun ja käskyjen tuntemus murrosiän alkaessa, niin että hän noina vaikeina aikoina saa Jumalan sanan tuen elämänsä oikealle suunnalle. Usein se puuttuu, ja silloin mennään siitä, minne järki ja tunne vievät ja mennään harhaan. Mutta silloin, kun Jumalan sanan tuntemus on kylvetty sydämeen, meillä on lupa odottaa siitä hyvää hedelmää.

Usein Jumala kutsuu ja vetää nuoria erityisesti tykönsä siinä elämän vaiheessa, kun he tulevat käsitteelliseen ymmärrykseen ja kun "käskysana tuli niin synti virkosi", kuten Paavali lausuu (Room. 7:9). Sitä nuoren hengellistä vaihetta usein on sanottu "uskoontuloksi". Silloin nuori joutuu käsitteellisesti selvittämään itselleen, mitä tietä hän kulkee. Ne, jotka menevät maailmaan, valitsevat itselleen väärän elämänsuunnan. Ne, jotka elävät jumalanpelossa, ovat Isän luokseen vetämiä. Heidän uskoon tulonsa on kuitenkin saanut lähtökohtansa jo pyhässä kasteessa. Mutta ne, jotka menevät maailmaan, ovat kääntäneet selkänsä kasteen armoliitolle. Toki niistäkin Jumala vetää joitakuita luoksensa milloin missäkin elämänvaiheessa. Toisia varhemmin, toisia vasta kuolinvuoteella. Nämä asiat eivät ole ihmisen omia ratkaisuja, vaan Jumala vetää, toimii, lahjoittaa uskon. Mutta tietenkin ymmärryksen puolesta ihminen joutuu ratkaisutilanteisiin ja mikäli usko on syntynyt, hän uuden ihmisen puolesta suhtautuu positiivisesti kaikkiin niihin asioihin, joita Jumalan sana esittää. Näin toivomme nuorten elämän kulkevan Jumalan sanan valossa.

Entä me, jotka olemme jo iäkkäitä. Onhan meilläkin taivaallinen Isä, jonka eteen meidän on kerran käyminen – ehkä piankin. Pitäähän meidänkin niissä oleman, jotka meidän Isämme ovat!

2. Jeesus tosi ihminen ja tosi Jumala

Juutalaiset puhuivat Jumalasta meidän Isänämme, mutta Jeesus sanoi "minun Isäni". Sillä hän asetti itsensä eri asemaan, missä me olemme Jumalaan nähden. Hän teki eron sillä, mikä oli hänen suhteensa Isään, ja mikä on meidän suhteemme Isään. Sillä hän oli Jumalan Poika. Samanlaista suhdetta meillä ei voi olla, vaikka meillä olisi myönteinen suhde taivaalliseen Isäämme. Jeesuksella oli selkeä tietoisuus omasta iankaikkisesta alkuperästään. Samalla kun tekstimme tuo tämän asian esille, se painottaa myös Jeesuksen todellista ihmisyyttä.

Tekstimme sanoo: "Ja hän lähti heidän kanssansa ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen. Ja hänen äitinsä kätki kaikki nämä sanat sydämeensä. Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä." Samalla tavalla kuin voitiin havaita Jeesuksen kasvuaikanaan kasvaneen pituutta ja voimistuneen, voitiin havaita hänen kasvaneen myös "viisaudessa".

Tekstimme laaja yhteys esittää Jeesuksen sellaiseksi Messiaaksi, joka saattoi meidät lunastaa. Hänen tuli olla ihminen, jotta hän ihmisenä saattoi täyttää lain kaikilta osilta. Sen hän teki koko sydämeltään. Hän toimi kaikessa halukkaasti kuuliaisena, niin kuin laki vaati. Esimerkkeinä tästä ovat tässä Jumalan sanan käyttö ja osallistuminen pääsiäisjuhlille sekä toimiva kuuliaisuus ja alamaisuus vanhempiaan kohtaan. Evankeliuminsa lopulla Luukas tuo erityisesti esille Jeesuksen alistuvan eli kärsivän kuuliaisuuden ristin kuolemaan asti. Tämä kaikki antaa meille varmuuden siitä, että meidät on lunastettu Jumalan tahtomalla tavalla ja että me saamme olla varmoja autuudestamme.

Kun Jumala on ollut näin hyvä meitä kohtaan, tarkoittaa se myös sitä, että jos olemme sen uskoneet, haluamme muidenkin, myös omien lastemme säilyvän ja kasvavan Jumalan armon tuntemisessa.

Säilyttääksemme Jumalan sanan antaman varmuuden pysykäämme sanan oppilaina. Olemme opetuslapsia, – ja sitä olemme koko ikämme.

Markku Särelä 13.1.2013 Tampereella.