Pastori Dani Puolimatkan aamuhartaus raamattuleirillä Orivedellä 2017 6.7.2017

Istuin puiston penkillä. Keski-ikäinen mies tuli luokseni, hymyillen tervehti, ja istui vierelleni. Aloimme keskustella, ja pian keskustelun aiheena olivat uskon asiat. Ei oltu kauan keskusteltu ennen kuin kävi ilmi, että mies ei uskonut, että Jumala on kolmiyhteinen. Jeesus ei hänen mielestään ole yhdenvertainen Isän kanssa, Pyhä Henki ei ole henkiolento, vaan voima, joka Jumalasta lähtee, ja iankaikkista kadotusta ei ole olemassa. Raamatun lauseiden perusteella osoitin hänelle, että hänen näkemyksensä ei ollut Raamatun sanan mukainen, että Isä (Joh.17:3), Poika (Koi. 2:9) ja Pyhä Henki (Apt. 5:3-4) ovat jumaluudessa yhdenvertaisia, ja vaikka on vain yksi Jumala, niin siis sana kolmiyhteinen on sopiva. Osoitin hänelle myös, että Raamatun mukaan on olemassa iankaikkinen kadotus niille, jotka kuolevat epäuskossa. (Jes. 66:24)

Yritin vakuuttaa miehelle, että hän asettaa järkensä Raamatun yläpuolelle, eikä uskossa ota vastaan, mitä Raamattu selvästi opettaa. Sillä jokaisen keskustelun aiheena olleen opin hän selitti tavalla, jolla hän yritti tyydyttää järkeänsä, mutta näin ollen samalla kielsi sen, mitä Raamattu kyseessä olevasta asiasta opettaa.

Mies kysyi: Oletko luterilainen? Sanoin: Olen. Sitten hän kertoi, että hänkin oli ollut luterilainen, mutta koska luterilaisten keskuudessa ei ilmennyt hedelmää, ja koska kirkko salli sellaista, mitä Raamattu ei sallinut, hän oli liittynyt joukkoon, jonka hedelmä oli näkyvissä. Kerroin hänelle, että kuuluin tunnustukselliseen luterilaiseen kirkkoon, ja olen samaa mieltä siinä, ettei kirkon tule sallia sitä, mitä Raamattu ei salli, ja että siellä, missä on tosi uskoa, siellä on myös uskon hedelmää. Sitten huomautin hänelle, että Jumalalle otolliseen hedelmään kuuluu ensimmäiseksi se, että tunnustus on Raamatun sanan mukaista, että keskeisenä on Raamatun tärkein oppi, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja että syntinen pelastuu yksin armosta uskon kautta Jeesukseen. Kerroin myös, että missä tällaista tunnustusta ei ole, emme voi luottaa siihen, että kunnollinen ulkonainen elämä ja ahkera toiminta ovat Jumalalle otollista hedelmää ja oikean uskon merkkejä.

Kun mies oli poistunut luotani, ajattelin: Miten tärkeää onkaan, että käytännössä noudatamme tätä Jumalan sanaa: "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle." (2 Kor. 10:5). Kun tätä sanaa noudatamme, Jumala yksin saa kunnian ja voi sanansa kautta meille puhua.

Pastori Rupert Efraimson

Laskiaissunnuntaina, I vuosikerran evankeliumi

Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten. Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli. He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse. Niin hän huusi sanoen: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!" Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua!" Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että saisin näköni jälleen." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut." Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa. Luuk. 18:31-43.

Kalliit kristityt Herrassa Kristuksessa!

Olemme paastonajan kynnyksellä. On laskiaissunnuntai. Tämän päivän evankeliumimme johdattaa meidät Jeesuksen matkaan, kun hänelle oli tullut aika siirtyä kohti julkisen toimintansa päätepistettä, Jerusalemia ja Golgataa. Hänen oli mentävä Israelin pyhään kaupunkiin; sinne missä oli temppeli; sinne, missä toimitettiin ne uhrit, jotka kuvasivat sitä uhria, jonka hän tuli antamaan; sinne, jonka temppelin Herra hän itse oli; sinne, josta hänen oli ristiä, häpeällistä kuolinpuuta kantaen kuljettava Golgatalle ristiinnaulittavaksi.

Oli tullut aivan lähelle tuo hetki, jolloin Jeesuksen oli lähdettävä viimeiselle matkalleen Jerusalemiin. Sen vuoksi hän kutsui opetuslapset luokseen ja halusi puhua heille ja valmistaa heitä siihen, minkä täytyi tapahtua. Jeesus sanoi heille: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta." Tähän haluamme syventyä tekstimme nojalla.

1. Pyhä Raamattu on toteutuneiden ja toteutuvien ennustusten kirja

Tekstissämme Jeesus vakuuttaa, että kaikki on täysin toteutuva, mitä hänestä on kirjoitettu profeettain kautta. Jo heti alussa, kun hän oli valinnut opetuslapsensa, hän sanoi heille vuorisaarnassa: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5:17-18). Ja kun hänen suuri kärsimyksensä oli päättymässä, hän saattoi lausua: "Se on täytetty", minkä jälkeen hän kallisti päänsä ja antoi henkensä Isän käteen. Kaiken Jeesuksen elämässä piti tapahtua, niin kuin tapahtui, koska niin oli kirjoitettu.

Jeesuksen Raamattu on täyttyneiden ja täyttyvien ennustusten Raamattu. Ja kun kiusaukset kohtasivat häntä, hän otti käyttöön Raamatun sanan ja lausui: "Kirjoitettu on" ja voitti kiusaajan.

Onhan sinullakin sama Jumalan sana, sama, yhtä varma, yhtä luotettava, samoin toteutunut ja toteutuva Raamattu kuin Jeesuksella. Jos sitä alat epäillä, teet syntiä, ja olet vaarassa joutua pois Jeesuksen seurasta ja uskon tieltä. Raamatun epäileminen on kiusaajan kavala juoni. Kun kerran olet kastettu Jeesuksen opetuslapseksi, niin pysy siinä, mikä Raamatussa on kirjoitettuna. Jeesus sanoo meille: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh. 8:31-32).

Kaikki se, mitä Raamattu Vanhassa testamentissa ennusti Jeesuksen kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta on jo toteutunut. Se, mikä koskee hänen tuloaan tuomiolle ja hänen morsiamensa, pyhän seurakunnan, iäistä hääjuhlaa, on vielä edessäpäin, ja se toteutuu sinä hetkenä, jonka Jumala on määrännyt ja jonka hän yksin tietää. Sitä hetkeä hänen seurakuntansa odottaa, mutta maailmalle se on yllätys ja kauhistus.

Raamattu on totta kaikissa sanoissaan. Onhan se syntynyt Kristuksen Hengen vaikutuksesta. On suurenmoista, että meillä on tällainen kirja, joka erehtymättömästi ja luotettavasti puhuu meille, joka ottaa meidät mukaansa Jeesuksen kärsimystielle ja lopulta vie meidät taivaan autuuteen. "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." (Ps. 119:105)

Käytä siis Raamattuasi. Lue sitä. Tutki sitä. Löydä sieltä Kristus ja taivaan tie. Ojenna uskosi Raamatun mukaan. Silloin olet sillä samalla perustuksella, jolla on koko muukin Kristuksen seurakunta, josta Raamattu sanoo: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä." (Ef. 2:19-22)

2. Pyhä Raamattu vie meidät Jeesuksen kärsimystielle

Olethan, ystäväni, selvillä siitä, mikä on Raamatun tärkein asia? Toivottavasti se ei ole peitossa keneltäkään, joka saarnojamme kuulee tai lukee. Jopa monen teologin ja piispan Raamatusta puuttuu risti ja syntien sovitus. Aikanaan arkkipiispa Mikko Juva esitti eräässä tv-ohjelmassa Raamatun pääasiaksi seuraavan Raamatun kohdan: "Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille." (Luuk. 6:31) Onhan tämä kootusti sanottuna pyhän Raamatun sisältö, mitä lakiin tulee, mutta ei sikäli, mitä evankeliumiin tulee.

Jeesus ei tullut vain sitä varten, että hän opettaisi meille lakia, eikä hän tullut myöskään vain sitä varten, että hän opettaisi meille evankeliumia. Onhan hän toki "hyvä Opettaja" ja ainoa Mestari, kaikista muista opettajista erottuva. Opettihan hän niin kuin se, jolla on valta. Silti Jeesus on paljon, paljon enemmän kuin pelkkä opettaja. Hän on uhri koko maailman ja siis myös meidän syntiemme edestä. Sen vuoksi Jeesus sanoo opetuslapsilleen: "Kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös." Eihän tässä asiassa sinulla ole epäselvyyttä?

On täysin toteutunut se, mitä Raamattu oli ennustanut meille Kristuksen kärsimyksestä. Vanhassa testamentissa on siitä monia ennustuksia. Koko Israelin uhrijumalanpalvelus oli siitä esikuva. Jo ympärileikkaus kertoi siitä, että Jumalan armoliitto perustuu verelle; ei ole syntien anteeksiantamusta ilman verenvuodatusta. Mooses ylensi käärmeen erämaassa niin kuin Kristus ylennettiin ristille. Israelin kansa marssi Egyptistä Kanaaniin tietyssä, ristin muotoisessa järjestyksessä (4 Moos. 2), Ilmestysmajan ja leeviläisten ollessa keskellä. Vuorilta ylhäältäpäin nähtiin Jumalan kansan kulkevan ristimuodostelmassa. Psalmien kirjassa on monia messiaanisia psalmeja, jotka puhuvat meille Kristuksen kärsimyksestä. Ehkäpä psalmi 22 on niistä meille tunnetuin. Siinä kuvataan Jeesuksen kärsimystä ristillä ja siinä ovat nuo kuuluisat sanat: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit." Jesajan kirjan 53. luku kuvaa Kristuksen meidän sijaiskärsijänämme ja sanoo: "Hänet on haavoitettu meidän syntiemme tähden ja runneltu meidän pahain tekojemme tähden, että meillä rauha olisi." Vanhassa hepreassa taw-kirjain oli ristinmuotoinen. Se oli erityinen merkki, jota käytettiin merkitsemiseen. Jumalan kansa on ristillä merkitty. Se kulkee ristin alla ja sen suojassa. Psalmeissa, monien muiden Vt:n kohtien ohella, ennustetaan myös Jeesuksen voitto ja ylösnousemus: "Sinä et anna hurskaasi nähdä kuolemaa." (Ps. 16:10)

Pyhän Raamatun tärkein ja keskeisin opetus on Jeesuksen suorittama syntien sovitus. Kun kysyt, kuinka voit saada syntisi anteeksi, Raamattu vastaa: Voit saada anteeksi, koska sinulla on Vapahtaja Jeesus, joka on jo syntisi sovittanut. Usko häneen ja ole aivan varma. Torju epäilykset ja pidä kiinni siitä, mitä Raamattu sanoo, kun se todistaa: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." (2 Kor. 5:19-21)

Ei ole toteutunut vain se, että Jeesus meni Jerusalemiin ja että hänet ristiinnaulittiin, vaan toteutui myös se, minkä tähden tämä kaikki tapahtui, siis sen tähden, että "meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut" (Jes. 53:5).

3. Koska syntien sovitus on toteutunut, voimme olla turvallisella mielellä ja luottaa Jumalaan kaikessa hädässämme

Tästä meillä on esimerkkinä tekstimme sokea mies. Hän kuulee, että Jeesus on tulossa. Ja hän huutaa, vaikka häntä estetään: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua." Sokea mies oli tarkasti kuullut Vanhan testamentin kirjoituksia ja osasi yhdistää niiden ennustukset Jeesukseen. Siellä Messias oli kuvattu Daavidin pojaksi. Olihan Daavidille luvattu: "Sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva" (2 Sam. 7:16), ja olihan hän kirjoittanut psalmissa 110:1: "Herra sanoi minun Herralleni: 'Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'" Varmasti sokea tunsi myös Jesajan ennustuksen: Messias on lähetetty "avaaman sokeat silmät." (Jes. 42:7) Mies uskoo Jeesuksen Messiaaksi ja esittää hänelle uskon rukouksen, joka pitää yhtä näiden Raamatun ennustusten kanssa ja pyytää saada näkönsä takaisin.

Kun Jeesus parantaa hänet, tapahtuu suuri ihme. Se ei ole kertomus vain terveyden palaamisesta, vaan se on kertomus Jeesuksen voitosta, todiste hänen ylösnousemuksestaan. Tällä teollaan Jeesus osoittaa, että hän on juuri se, miksi sokea mies häntä sanoi, "Daavidin poika", Messias. Mutta se sisälsi myös Jeesuksen voiton, asian, joka silloin oli opetuslapsiltakin niin kovin salattuna. Sillä sairaus yleisesti otettuna on seurausta syntiinlankeemuksesta ja kiusaajan vallasta, joka tekee elämän täällä vaikeaksi. Kun Kristus paransi sokean, hän osoitti olevansa kaiken Herra, ja vielä enemmän, koska synti oli turmellut maailman, parantaminen oli osoitus siitä voitosta, jonka Kristus saa aikaan sovittamalla synnin ja kukistamalla kiusaajan. Kristuksen voitto oli niin varma, että hän saattoi sen nojalla jo parantaa sokean miehen. Kun opetuslapset olivat parantaneet riivattuja hänen nimessään, Jeesus sanoi: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman." (Luuk. 10:18)

Kun meillä on usko Kristukseen syntien sovittajana, tiedämme samalla turvallisesti, että hänellä on voitto kaikesta pahasta ja voimme luottaa häneen kaikissa elämämme vaiheissa. Siitä ei seuraa, että olisimme vapaita sairaudesta ja aina paranisimme, kun sitä häneltä pyydämme, mutta siitä seuraa kyllä se, että tiedämme olevamme vapaita kaikesta pahasta taivaassa, ja olemme varmoja myös siitä, etteivät ahdistukset ja tuskat tässä elämässä ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Siitä seuraa, että sairauden ja muidenkin koettelemusten alla olemme Jumalan lapsia kasteen ja uskon kautta.

On siis myös toteutuva se Raamatun lupaus, että Kristus vie seurakuntansa taivaan autuuteen, ja että saamme sanoa Raamatun sanoilla: "Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut. Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:37-39)

Amen.

Markku Särelä

1. Uskomme, opetamme ja tunnustamme yhdessä kaikkien aikojen koko Kristuksen kirkon kanssa, että pyhän Raamatun, sekä Vanhan että Uuden testamentin, kaikki kanoniset kirjat ovat Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt Jumalan sana ja ilmoitus ja kristillisessä kirkossa opin ja elämän ylin ohje, jonka mukaan kaikkea opetusta ja kaikkia muita kirjallisia, jopa parhaimpien kristillisen kirkon kunnioittamien opettajien tuotteita on arvioitava.

Näin lausuessamme viittaamme erityisesti pyhän Raamatun omaan todistukseen ja kristillisen kirkon tunnustuksiin. Erityisesti on otettava huomioon seuraavat raamatunkohdat:

2 Tim. 3:14-17: "Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset,jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut. " 2 Piet. 1: 19-21: "Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta."Joh. 20:31: "Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä." Ef. 2:20: "Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kan-salaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettu ja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa."1.Piet. 4: 11: "Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja." 1.Kor. 4:6: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on. " Joh.10:35 : "Raamattu ei voi raueta tyhjiin. " Ilm. 22:18-19: "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. " 5 Moos. 12:32: "Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."Jer. 23:28: "Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa; mutta se, jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti. Mitä tekevät oljet jyvien seassa? sanoo Herra."Juuda 3: "Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta,joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu."1 Kor. 10: 11: "Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut. "

Nikaian uskontunnustuksessa lausutaan eräässä turmeltuneelle järjelle kompastuskiveksi osoittautuneessa uskonkohdassa, nimittäin opissa Kristuksen kuolleista nousemisesta, että se tapahtui "kirjoitusten mukaan". Samassa tunnustuksessa lausutaan edelleen, että Pyhä Henki "on puhunut profeettojen kautta ".

Yksimielisyyden ohjeessa me tunnustaudumme, "Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, Israelin puhtaaseen ja kirkkaaseen lähteeseen, mikä yksin on se ainoa, tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on ojennettava ja arvosteltava" (TK 1948, Yksimielisyyden ohje, Täydellinen selitys, Pääkohdittainen selitys 3. S. 453).

Luterilaisten tunnustuskirjojen laatijat ammentavat kaikkialla tunnustamansa opin pyhästä Raamatusta, riippumatta siitä, mainitsevatko ne raamattutodistuksen vai eivät. On myös huomattava, että Luterilaiset tunnustuskirjat käyttävät hyvin usein pyhästä Raamatusta nimeä Jumalan sana ja. puhuvat Raamatun sanoista Pyhän Hengen sanoina. "Luulevatkohan he (paavilaiset), että samaa asiaa toistetaan turhanpäiten? Arvelevatkohan, että nämä sanat ovat PyhäItä Hengeltä lipsahtaneet hänen huomaamattaan?" (Puolustus IV,108. TK 1990, s. 106). Uskonpuhdistaja Martti Luther lausuu Isossa katekismuksessa lasten kastetta käsitellessään: "Koska me tiedämme, ettei Jumala valehtele. Minä saatan erehtyä ja pettää, samoin saattavat lähimmäisenija kaikki ihmiset. Mutta Jumalan sana ei voi erehtyä." (Kohta 57. TK 1990, s. 406.)

2. Pyhän Hengen vaikutus Raamatun inspiraatiossa ulottuu kaikkiin Raamatun kirjoihin, siis sekä Vanhan että Uuden testamentin kirjoihin, siten, että ei ole eroa eri kirjojen välillä eikä eri raamatunkohtien välillä. Inspiraatio on yhtäläinen kaikkiin Raamatun kirjoihin, sen osiin, lauseisiin ja sanoihin nähden. Näin kaikki se, mitä Raamattu omilla sanoilIaan ilmaisee, on siellä Jumalan tahdosta, hänen nimenomaisesta vaikutuksestaan ja tarkoituksestaan, ja tämän kaiken alle ja johtoon kristillinen kirkko on asetettu. Raamatun inspiraatio on siis sanainspiraatiota ja kaikki hyökkäykset Raamatun sanainspiraatiota vastaan ovat hyökkäys kristillisen kirkon apostolis-profeetallista Kristus-perustusta vastaan.

3. Koska Jumala itse tunnustaa profeettojen ja apostoli en kautta antamansa Raamatun sanan omaksi sanakseen, Raamatun luotettavuus on sillä samalla ylhäisellä täysin pettämättömällä tasolla kuin Jumalankin luotettavuus. Samoin kuin Jumala on täysin luotettava, totta puhuva, erehtymätön ja sanansa toteuttava, niin on myös pyhä Raamattu, hänen sanansa. Raamatun sanan varmuus on yhteydessä Jumalan uskollisuuteen, hänen, joka ei saata itseään kieltää, 2 Tim. 2: 11, 13, ja joka ei valhettele, Tiit. 1 :2, eikä voi valhetella, Hebr. 6: 18. Tälle Jumalan erehtymättöinälle sanalle rakentuu pyhä evankeliumi kaikissa opinkohdissaan, ja niin myös se kristillinen toivo, mikä meillä on, on "kuin sielun ankkuri, varma ja luja", Hebr. 6:19.

4. Pyhän Raamatun keskeinen pääsanoma on evankeliumi eli sanoma siitä valmiista, täydellisestä syntien sovituksesta, jonka Jumala teki Poikansa Herran Kristuksen Jeesuksen kautta meidän hyväksemme. Jos emme ymmärrä tätä sanomaa, Raamattu jää meille suljetuksi kirjaksi. Kristuksesta käsin, Vanhassa testamentissa luvattuna ja sen täyttymyksenä tulleena ihmiskunnan Vapahtajana koko ihmiskunnan historia aukenee selkeänäja Raamatun tapahtumat tulevat ymmärrettäviksi, nimittäin luominen, viattomuuden tila paratiisissa, lankeemus, lupaus Vapahtajasta, sitten Messiaan esivanhempien linja ennen vedenpaisumusta ja sen jälkeen, Israelin historia, lupauksen täyttyminen Jeesuksen, Jumalan Pojan, tullessa ihmiseksi, hänen työnsä, ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa, tämä pakanain aika, kun evankeliumia julistetaan kaikessa maailmassa, Kristuksen tulemus tuomiolle ja Kristuksen seurakunnan iankaikkinen taivaallinen hääjuhla. Ihmiselle, joka luulee pelastuvansa tekojen kautta, Raamattu on lähinnä lakikirja eikä hän osaa tehdä oikeata eroa lain ja evankeliumin välillä. Vanha testamentti ei myöskään aukene niille, jotka tutkivat sitä ilman lupausta Messiaasta ja ilman profeettojen ja Israelin kansan tälle lupaukselle rakentuvaa Messias-odotusta.

5. Koska kristillisen kirkon on määrä olla apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettu ja koska apostoleista alkanut Uuden liiton aika on viimeinen aika, ei uusia ilmoituksia enää voi tulla pyhän Raamatunnjatkeeksi ja täydennykseksi tai sitä korvaamaan ja muuttamaan, vaan usko on pyhille kerta kaikkiaan annettu. Torjumme pyhimmän uskomme vastaisena sekä profeettojen ja apostoleitten virkaa loukkaavana kaikki käsitykset, joiden mukaan kristillisellä kirkolla olisi oikeus kehitellä uusia opinkappaleita ja että kirkon usko ja oppi olisi kulloisestakin ajasta riippuvainenja voitaisiin mukauttaa ajan hengen vaatimuksia vastaavaksi.

6. Kristillisen kirkon tehtävänä ja sen paimenten virkaan kuuluvana on valvoa ja estää väärien oppien tunkeutuminen kirkon saama- ja oppituoleihin, siis myös sen opettajien koulutukseen-Tämä voi tapahtua vain pitäytymällä Raamattuun Jumalan sanana ja pysymällä eheästi tässä sanassa, Joh. 8:31-32.

7. Sanassa pysyminen edellyttää myös pysymistä terveissä Raamatun selitysperiaatteissa. Raamattua on selitettävä sillä itsellään pysymällä Raamatun itse ilmaisemissa opinkohdissa ja uskollisena sille yhteydelle, missä mitäkin sanaa on käytetty. Vaikka Raamatun sana puhuttelee epäuskoistakin lukijaa, kun hän lukee sitä niin kuin se on kirjoitettu, sitä ei kuitenkaan saa selittää ihmisen turmeltuneen järjen valossa. Kaikki sellaiset Raamatun selitysmetodit, joiden lähtökohtana on turmeltunut, uskon kuuliaisuuteen alistamaton ihmisjärki, ovat kristillisessä kirkossa hylättävät ja ne ovat harhaan johtavia.

8. Edellä sanottu sisältää samalla sen, että on palattava uskonpuhdistaja Martti Lutherin ja Luterilaisten tunnustuskirjojen tapaan käyttää ja tutkia Raamattua. On palattava myös heidän Raamatun selitysperiaatteisiinsa. Samalla edellä sanottu merkitsee sitä, että torjumme Roomalaiskatolisen kirkon ja muiden käsityksen ymmärtää tradition olevan Jumalan sanaa Raamatun ohella. Torjumme eräiden nimiluterilaisten kirkkojen käytännön päättää kirkon oppia ja elämää koskevista asioista sivuuttamalla Raamattu ylimpänä normina. Torjumme historialliskriittisen koulukunnan tavan käsitellä ja selittää pyhää Raamattua. Torjumme myös Ev.lut. Wisconsinin synodin tekstiyhteyden ja selvien opin sijaintipaikkojen merkityksen sivuuttavan tavan selittää Raamattua, mikä on johtanut varsinkin opeissa ehtoollisesta, kirkosta ja virasta pois perusasioista uusiin tulkintoihin.

9. Pitäydymme ja tunnustaudumme Luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin Jumalan sanan oikeana selityksenä. Kun pyhä Raamattu on norma normans (ohjaava normi), niin Tunnustuskirjat saavat normatiivisuutensa sitä kautta, että niiden oppi on Raamatusta otettuja sellaisena oikea. Näin emme toisaalta aseta Tunnustuskirjoja Raamatun rinnalle, vaan sen alle, ja toisaalta emme jätä kirkkoa avoimeksi kaikenlaisille opintuulille, vaan kirkolla on selvä ohjeel-linen tunnustus, joka on norma normata (ohjattu normi), normi, joka on saanut normatiivisuutensa Raamatusta.

Markku Särelä

(Luterilainen  10/2003) 

Luterilaisen ja reformoidun raamatunselityksen välillä on merkitsevä ero. Jokaiselle rivikristitylle ei ole kuitenkaan itsestään selvää, mikä tämä ero on.

Yhteistä

Luterilaisen opin mukaan Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta. Pyhä Henki on johtanut Raamatun kirjoittajia siten, että kaikki heidän kirjoittamansa on Jumalan erityisestä henkivaikutuksesta kirjoitettua. Sitä sanomme inspiraatioksi eli innoitukseksi. Myös yksittäiset sanat ovat inspiroituja, niin että kysymyksessä on sanainspiraatio. Näin uskomme Raamatun omien sanojen nojalla: "Sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta" (2.Piet.1:21). "Jokainen (Raamatun) kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta"(2.Tim.3:16). Koska Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta, se on erehtymätön.

Tämä ei ole vain luterilaisten oppi, vaan monet muutkin sen tunnustavat, kuten useat roomalaiskatolilaiset ja reformoidut. Toisaalta on paljon luterilaisiksi ja reformoiduiksi lukeutuvia, jotka eivät tunnusta sanainspiraatiota eivätkä Raamatun erehtymättömyyttä. Tällä kertaa emme kuitenkaan kiinnitä huomiota näihin vahingollisiin käsityksiin, vaan kysymme eroa niiden luterilaisten ja reformoitujen välillä, jotka tunnustavat sanainspiraation ja Raamatun erehtymättömyyden.

Mitä on Fundamentalismi

Kaikkia, jotka tunnustavat sanainspiraation, on pyritty leimaamaan fundamentalisteiksi. Puhutaan fundamentalistisesta raamattukäsityksestä. Se ei kuitenkaan sovellu kaikkiin, ei varsinkaan tunnustuksellisiin luterilaisiin.

On huomioitava, että käsite fundamentalismi on peräisin erään englanninkielisen julkaisun The Fundamentals (suomeksi `peruskohdat´) nimestä, joka ilmestyi USA:ssa Chicagossa vv. 1910-1912. Siinä rakennettiin kristittyjen yhteys eräiden peruskohtien varaan. Niitä olivat mm. oppi luomisesta, Kolminaisuudesta, Kristuksen jumaluudesta ja hänen ruumiillisesta ylösnousemuksestaan, sovituksesta, uskosta vanhurskauttamisesta ja viimeisestä tuomiosta. Näihin oppeihin eivät kuuluneet esimerkiksi opit sakramenteista ja saarnavirasta. Fundamentalistinen liike hyökkäsi erityisesti teologista liberalismia vastaan. Sen kannattajat olivat reformoituja, joiden teologista työskentelyä määräsi reformoitu ajattelu.

Luonnollisestikaan fundamentalistisen liikkeen ohjelma ei vastannut luterilaista tunnustusta, joka edellyttää kirkolliseen yhteyteen yksimielisyyttä koko evankeliumin opissa ja kaikissa sen kohdissa sekä sakramenttien jakamisessa. Myös fundamentalistien perustava ote tutkia ja ymmärtää Raamattua on toinen kuin luterilaisilla.

Fundamentalismi on siis, vasta tämän vuosisadan ilmiö, kun taas tunnustukselliset luterilaiset kirkot Saksassa, Tanskassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa syntyivät jo 1800-luvulla, eikä niitä silloin nimitelty fundamentalisteiksi. Sana fundamentalismi johtuu siis englannin sanasta the fundamentals ´peruskohdat´, ei latinan sanasta fundamentum, ´perusta´. Ja fundamentalismilla ymmärretään sellaista tapaa ymmärtää Raamattua, jota tämäntyyppiset reformoidut käyttävät. Fundamentalisteja on luterilaisiksikin lukeutuvien joukossa, sillä reformoidun teologian vaikutus on suuri.
Fundamentalistit tulkitsevat Raamattua siten, että reformoidut väärät opit ovat mahdollisia. Näitä ovat muun muassa kaksinkertainen ennaltamääräämys, jonka mukaan Jumala on ennalta määrännyt toiset autuuteen ja toiset iankaikkiseen kadotukseen, sekä Kristuksen ruumiin ja veren todellisen läsnäolon kieltäminen ehtoollisessa. Erityisen vaarallinen oppi on se, ettei Pyhä Henki tarvitse kulkuneuvoja, siis sanaa ja sakramentteja, vaan vaikuttaa ilman niitä. Fundamentalistit eivät myöskään erota oikein toisistaan lakia ja evankeliumia. Useat fundamentalistit ovat uudestikastajia ja tuhatvuotisopin kannattajia. Heissä on myös aseista ja valanteosta kieltäytyjiä.

Missä aito luterilaisuus eroaa fundamentalismista?

On Raamatunkohtia, jotka luterilainen ymmärtää kirjaimellisesti ja fundamentalisti kuvaannollisesti, ja päinvastoin. Ehtoollisen asetussanat luterilaiset ymmärtävät kirjaimellisesti, fundamentalistit taas kuvaannollisesti. Raamatunkohdat, jotka fundamentalistit käsittävät puhuvan maanpäällisestä tuhatvuotisesta valtakunnasta, nämä käsittävät kirjaimellisesti, luterilaiset taas vertauskuvallisesti. Tässä on siis merkittävä ero. Luterilainen periaate on, että Raamattu on aina ymmärettävä kirjaimellisesti, ellei Raamattu itse anna ymmärtää puhuvansa kuvaannollisesti tai ellei jokin selvä uskonkohta pakota kuvaannolliseen ymmärtämiseen. Raamattua on selitettävä Raamatulla. Martti Lutherlausuu: "Minulla on tapana ennen muuta huolehtia siitä, että jonkin raamatunkohdan selitys käy yksiin uskon kanssa ja on sen mukainen. Siten estetään kahdella tavalla tulkitseminen, ja tuodaan esiin sanojen ja lauseiden oikea luonnollinen merkitys" (St.L. II, 1380. 1.Moos.41:40 johdosta). Kirjassaan "Tunnustus Kristuksen ehtoollisesta" Luther lausuu julki periaatteensa reformoitua raamatuntulkintaa vastaan: "Raamatun sanat tulee jättää voimaan sellaisina kuin ne kuuluvat eikä antaa niille toista merkitystä, ellei jokin selvä uskonkohta pakota siihen" (St.L. XX, 1003). Kun tämän säännön mukaan toimitaan, ehtoollinen pysyy todellisena, lohdullisena sakramenttina, jossa saamme Kristuksen tosi ruumiin ja veren. Varjellumme silloin myös epäterveistä tuhatvuotisvaltakunnan opeista, jotka ohjaavat etsimään maallisia ja ruokkivat lihallista revanssihenkeä.

Vielä on eräs periaate, ehkä edellistä jopa painavampi, joka vaikuttaa Raamatun käyttöömme ja sen selittämiseen. Fundamentalistit ymmärtävät Raamatun lakikokoelmaksi, jossa on erilaisia säädöksiä, joihin krsitityt ovat sidotut. Näillä säädöksillä ei tarkoiteta kymmenen käskyn siveyslakia, jota kristitty uudessa kuuliaisuudessa haluaa noudattaa. Niitä eivät ole Jumalan luomisjärjestykset, joiden mukaan Jumala on tarkoittanut ihmiselämän kulkevan tässä maailmassa. Sellaisia ovat sen sijaan erilaiset käskyt ja kiellot, joita eri fundamentalistisesti ajattelevat suunnat löytävät Raamatusta ja joista ne tekevät tätä aikaa ja kaikkia aikoja koskevia käskyjä. Näitä ovat mm. paasto, voitelu, sapatti, valantekemis- ja aseisiin tarttumiskiellot, lihansyöntikielto, jalkojen pesu, rukousasennot, sairaiden parantamiset, kielillä puhumiset. Luettelo lie lähes loputon. Kaikki eivät kuitenkaan pidä noita kaikkia asioita käskettyinä tai kiellettyinä. Kullakin fundamentalistisella suunnalla on omat mieliaiheensa.

Näiden noudattamisen tai tavoittelun ajatellaan tuovan mukanaan hengellistä siunausta ja kuuluvan Raamatun opettamana uskovalle, jota Pyhä Henki kuljettaa. Kun Raamattua ei ymmärretä lain ja evankeliumin näkökulmasta, hengellisiä siunauksia luullaan löytyvän myös evankeliumin toisin sanoen Kristuksen ulkopuolelta noista erilaisista säädösten noudattamisista. Tavoitellaan Henkeä, ei Kristuksen tuntemista. Raamatullisen Kristussaarnan tilalla on Hengen tavoittelu teoista. Ja kun Henkeä ei heidän mukaansa saadakaan sanasta ja sakramenteista eikä Pyhä Henki tarvitse niitä tullakseen meihin, on tuo johdonmukaista yrittämistä.

Luterilaiselle Raamattu sen sijaan on jotakin aivan muuta. Se on hänelle Pyhän Hengen kirja, joka puhuu Kristuksesta. Uskonelämään kuuluu Raamatun käyttö, mutta ei laki- ja säädöskokoelmana, vaan etsimme siitä Kristusta. Pyhän Hengen virka on kirkastaa Kristusta, ottaa hänen omastaan ja jakaa meille. Kristus taas ei ole uusi Mooses, ei lainantaja, vaan Vapahtaja. Kaikki sellainen Raamatun tulkinta, mikä sivuuttaa tämän keskeisen asian, on itsessään jo sivuraiteella ja johtaa harhaan.
Varsinkin karismaattisessa liikkeessä Pyhän Hengen virka Kristusta kirkastamassa hämärtyy ja henki, jota he sanovat Pyhäksi Hengeksi, saa irrallisen ihmeitten tekijän roolin.

Fundamentalistit ovat tuottaneet paljon Raamatun ulkoista arvovaltaa puolustavia kirjoja esimerkiksi johdanto-opin alalla, mutta niistä puuttuu keskeisimmän asian pitäminen esillä ja keskuksessa.

Keskeisin asia

Luther lausuu: "Olen usein sanonut: Jos joku haluaa tutkia oikein Raamattua, varsinkin sen historiallisten kertomusten hengellistä merkitystä, hänen tulee kaiken avulla opettaa Herraa Kristusta, sillä tuo kaikki on tekemisissä saarnavirkaa eli evankeliumia ja uskoa koskevien kuvausten kanssa"(St.L. I-II, 359). Sanoma Kristuksesta sitoo Raamatun kirjat toisiinsa ja tekee siitä yhtenäisen kirjan. Kristus on Raamatun avain. Luther: " Raamattu on joka kohdassa yhtäpitävä, ja kaikki esimerkit ja raamatunkertomukset, niin, koko Raamattu aivan läpeensä tähtäävät Kristuksen tuntemiseen" (St.L. III, 18). Tämä Kristuksen tunteminen oli Lutherille Raamatun selityksen johtava periaate- jopa niin, että jos jokin selitys vei pois Kristuksesta, sellaisen selityksen täytyi olla väärä. Raamattu on kirjoitettu yksin Kristuksen tähden (St.L. III, 1964). Tämä armonoppi on kaiken selityksen a ja o. Jokainen selitys, joka ei rakenna pelastusta yksin Kristuksen varaan, on väärä; riippumatta siitä, miten raamatulliselta se yhtäkkiä näytää. Luterilaiset tunnustuskirjat lausuvat:"Tästä uskonkohdasta (vanhurskauttamisopista) riippuu erittäin paljon. Se näet auttaa ennen kaikkea koko pyhän Raamatun selkeään ymmärrykseen. Se yksin näyttää tietä tähän sanomattomaan aarteeseen ja Kristuksen oikeaan tuntemiseen. Yksin se avaa oven koko Raamattuun. Ilman tätä uskonkohtaa kurja omatunto ei voi saada oikeata, lujaa ja varmaa lohdutusta"(Puolustus IV, 3, käännetty saksankielisestä tekstistä).

Samalla kun Raamattu Pyhän Hengen kirjana kirkastaa kaikkialla Kristusta ja julistaa puhdasta armonoppia, se myös synnyttää ja ylläpitää sanomallaan uskoa Kristukseen. Reformoiduilla ja fundamentisella taholla ei ymmärretä Raamatun armonvälineluonnetta. Siellä ei myöskään käsitetä lain ja evankeliumin eroa eikä sen merkitystä Raamatun selittämisessä.

Ei ole siis ihme, jos siltä taholta tulee erilaisia vaatimuksia itsessään ehdonvaltaisten, vapaitten asioitten noudattamiseksi. Kysymyksessä on sama henki, joka Galatiassa sumensi kristittyjen silmiltä ristiinnaulitun Kristuksen ja lumosi heidät ottamaan vaarin päivistä ja juhla-ajoista ja saattoi heidät ympärileikkauttamaan itsensä (Gal.3:1; 4:10-11; 5:2-3). Luterilainen raamatunselitys antaa meille Hengen uskossa kuulemisen kautta (Gal.3:2), ei teoista. Se säilyttää meillä oikean kristillisen vapauden. Silloin emme etsi Henkeä emmekä pyhitystä asioista itsellemme ehdonvallan asioista, vaan ne säilyvät todella vapaina, jolloin kirkolla ei ole mitään tarvetta alistua menneitten aikojen tapoihin ja käytäntöihin, joita Kristus ei ole asettanut yleisesti kaikkina aikoina noudatettaviksi. Kun Kristus on meille kaikki kaikessa, silloin etsimme häntä sanasta ja sakramenteista, joissa hän tulee luoksemme. Reformoidut ja fundamentalistit eivät tätä osaa kylliksi arvostaa. Luterilainen taas sanoo: "Herra kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikksien elämän sanat ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." (Joh.6:68-69)

Raamattua ei saa asettaa sitä itseään vastaan

Aito luterilaisuus ymmärtää Raamattua siten, ettei minkään kohdan selitys joudu ristiriitaan Raamatun selvän muualla lausutun opetuksen kanssa. Niinpä esimerkiksi Vuorisaarnan vannomista ja tappamista koskevia kieltoja ei tule selittää siten, että vala olisi aina kielletty tai että esivalta ei saisi asein ja voimakeinoin torjua pahaa ja suojella maata ja kansaa. Fundamentalistinen tulkinta sivuuttaa Raamatussa muualla lausutut selkeät totuudet eikä anna niille todellista merkitystä. Erityisesti sillä taholla on vaikeata ymmärtää raamatullista regimenttioppia, jonka mukaan Jumalalla on maallinen ja hengellinen valtapiiri, joita kumpaakin hän hallitsee eri tavalla. Jos tätä ei ymmärretä, joudutaan tarpeettomasti hankaluuksiin yhteiskunnan kanssa. Se antaa myös väärän ristinalaisuuden tunnon, jota erehdytään luulemaan korkeaksi hengellisyydeksi.

Markku Särelä
(Luterilainen 10/1992)

Koko Raamattu Jumalan sanana

Käännös lähtee siitä, että Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima Jumalan sana. Tämä periaate on ohjannut käännösprosessin jokaista vaihetta.

Kääntämistä hallitsi pohjatekstin kunnioittaminen. Käännös on sanatarkempi kuin vuoden 1992 kirkkoraamattu. Käännettävän tekstin ajatus on pyritty välittämään suomen kielelle tinkimättä sen sanavalinnoista, mikäli tämä on ollut ymmärrettävästi mahdollista. Käännös siis välttää sellaista dynaamisuutta, joka etääntyy alkutekstistä. Selittävä aines on esipuheissa, väliotsikoissa ja alaviitteissä. Samaan aikaan on kuitenkin vältetty mekaanisuutta, joka ei kuulu kielen luonteeseen, ja myös pyritty sujuvaan suomenkieleen.

Käännöksessä on lähdetty siitä, että Raamattu on Jumalan ilmoituksena opillisesti yhtenäinen. Tämän johdosta periaatteena on, ettei mitään kohtaa Raamatussa voi kääntää vastoin opillisia totuuksia, jotka on ilmaistu selvissä raamatunkohdissa.

Vanhurskauttaminen ja Kristus keskiössä

Käännöksessä Raamattu ymmärretään kokonaisuutena Kristuksesta kertovaksi kirjaksi. Kristukseen viittaavat ilmaisut Vanhassa testamentissa on kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Koko Raamattu ymmärretään kertomukseksi Jeesuksesta ja Jumalan pelastussuunnitelmasta.

Raamatun pääoppi, syntisen vanhurskauttaminen Kristuksen tähden, uskon kautta, tulee käännösratkaisuissa selvästi esiin. Käännöksessä on pyritty tuomaan selvästi julki, että vanhurskauttaminen on vanhurskaaksi julistamista Kristuksen jo tapahtuneen täydellisen lunastustyön tähden.

Nykyaikaan oikeita perinteitä kunnioittaen

Käännöksessä on hyödynnetty vuoden 1933/1938 kirkkoraamattua. Sen ratkaisuja seurataan silloin, kun tekstiä ei ole katsottu tarpeelliseksi muuttaa. Käännökseen ovat vaikuttaneet myös Lutherin raamatunkäännös ja sen käännösratkaisuja läheisesti seuraava vanha Biblia.

Muutoksia on kuitenkin tehty paljon. Raamatun lukeminen on luontevampaa ja sujuvampaa, kun tiettyjä maneerimaisia rakenteita vanhan kirkkoraamatun kielessä on oiottu. Tällaisia ovat esimerkiksi heprean ylikirjaimellisesta kääntämisestä johtuva ja-sanalla alkavien virkkeiden runsas määrä sekä sivulauseen sanajärjestyksen kääntäminen ilman pohjatekstin tukea. Vanhahtavat, yleiskielestä pois jääneet sanat ja muodot kuten ”jalopeura” ja ”venhe” on muutettu nykysuomen mukaisiksi.

Myös vuoden 1933/38 kirkkoraamatun käännösvirheitä ja epätarkkuuksia on korjattu.

Alaviitteet, esipuheet ja väliotsikot

Käännöksessä on runsaasti alaviitteitä. Ne selvittävät nimien merkityksiä, historiallisia seikkoja, vaikeasti tulkittavia kohtia ym. Myös joitakin harvinaisempia sanoja, kuten Vanhassa testamentissa esiintyvää erikoisempaa maataloussanastoa, on selitetty.

Jokaisen kirjan alussa on lyhyt esipuhe, joka sisältää taustatietoja kirjasta ja tiivistelmän sen sisällöstä.

Sekä Vanha että Uusi testamentti on väliotsikoitu. Väliotsikot lisäävät tekstin luettavuutta ja auttavat lukijaa jäsentämään sen sisältöä. Väliotsikoissa tuodaan esiin Vanhan ja Uuden Testamentin välisiä yhteyksiä. Messias-profetiat ovat niissä selvästi näkyvillä.

Tietoja kirjasta

Kirjat on valmistettu Suomessa. Kirja on kovakantinen, musta, kiiltävä kansimateriaali on kotimaista raaka-ainetta, kultafoliopainatus. Kansi on taiteilija Kimmo Pälikön suunnittelema. Päätyjen värinauhat kullanväriset, kiiltävä hopeanvärinen lukunauha. Sisustan paperi on 36 gsm päällystettyä ja kiillotettua raamattupaperia. Kirja on n. 3 cm paksu ja kooltaan n. puoli arkkia, paino n. 800 g.

Pastori Mika Bergmanin puhe STLK:n julkaisemasta uudesta raamatunkäännöksestä uskonpuhdistusjuhlassa Lahdessa 4.11.2017

Pastori Kimmo Närhin oppitunti raamattuleirillä Orivedellä 6.7.2017