”Ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt”, Room. 9:6
Pidin aikuisten raamattuleirillä v. 1971 esitelmän aiheesta Israelin asema Ut:n seurakunnassa. Esitelmä on julkaistu Luterilaisessa no 3/1972 ja eripainoksena sekä viimeksi lyhennelmänä Concordia –lehdessä 5/2003. Koska esitelmästä on kulunut jo yli 30 vuotta, on syytä käsitellä asiaa jälleen. Sen lisäksi, mitä nyt sanon, viittaan mainittuun esitelmään.
Kristikunnan piirissä on olemassa erilaisia harhakäsityksiä Israelista. Pietistisissä ja hurmoksellisissa piireissä Israelia pidetään Jumalan valittuna omaisuuskansana ja uskotaan, että lopulta kaikki juutalaiset pelastuvat. Juutalaisvaltion perustamisen he katsovat erityiseksi ajan merkiksi lähestyvästä maanpäällisestä tuhatvuotisesta valtakunnasta. Jotkut arvelevat, että juutalaisten joukkokääntymys tapahtuu Kristuksen tullessa. Mutta mitä tarkoittaa apostoli Paavalin lausuma: ”Niin kaikki Israel on pelastuva.”?
Periaate, jonka Room. 9:6 lausuu
Ensiksi haluaisin kiinnittää huomionne kohtaan Room. 9:6. Siinä Herran apostoli lausuu hyvin tärkeän, yleisen Raamatun selitysperiaatteen: ”Ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt”. Kun selitämme pyhää Raamattua tai harjoitamme muuta kristillistä opetustointa, meidän on toimittava tämän raamatunkohdan mukaisesti. Sen apostoli lausuu, kun hän käsittelee Israel-kysymystä ja Israelille pelastuksesta annettua lupausta. Tätä periaatetta on luonnollisesti noudatettava kaikessa Raamatun selittämisessä ja kristillisessä työssä.
Apostolin lausumasta käy ilmi, että hän pitää Jumalan sanaa eli Raamattua sellaisena, jota on mahdollista selittää siten, ettei se mene harhaan, ja jota sen periaatteen mukaisesti myös tulee selittää. Ajatukset, joiden mukaan Raamattu sisältäisi erilaisia, keskenään ristiriitaisia käsityksiä ja oppeja ja joiden mukaan olisi mahdotonta tulla mihinkään yksiselitteiseen tulokseen Raamatun opista, eivät sovi yhteen tämän apostolin sanan kanssa.
Apostoli ei lähde esittelemään tai kumoamaan kaikkia asiasta mahdollisesti liikkeellä olleita käsityksiä. Hän esittää Roomalaiskirjeensä luvuissa 9-11 vain yhdenlaisen Israelia koskevan opin. Sille on ominaista se, että kun Israel siten ymmärretään, Jumalan sana ei mene harhaan, vaan säilyttää yhtenäisyytensä ja osuu kohdalleen myös historian kulun kanssa.
Yllättävän vähän on kiinnitetty huomiota tämän raamatunkohtaan sisältämään periaatteeseen, vaikka se on erittäin tärkeä. Se ehkä johtuu siitä, että siihen aikaan kun luterilainen kirkko harjoitti tämän periaatteen mukaista teologiaa, asia oli itsestään selvyys. Ja sitten kun Raamatun yhtenäisyydestä paljolti luovuttiin luterilaista perua olevissa valtakirkoissa, tämä periaate koettiin kiusalliseksi eikä asiaan tietystikään haluttu kiinnittää huomiota.
Vapahtajan opetus Jumalan valtakunnasta
Toiseksi haluaisin kiinnittää huomiotanne siihen tapaan, jolla Vapahtaja itse opetti Jumalan valtakunnasta. Tämä on merkityksellistä, koska Herran apostoli ei voi opettaa toisin kuin hänen lähettäjänsä. Muuten hän ei olisi apostoli. On siis varottava jonkin kohdan selittämistä niin, että Raamattu joutuu itsensä kanssa ristiriitaan, ja samalla siis sitä, että apostoli olisi eri kannalla kuin Herra.
Vapahtaja opetti niin kuin se, jolla on valta. Hän ei lähtenyt sille tielle, jota ehkä monet odottavat meiltä, että meidän olisi kahlattava läpi koko Raamattu ja osoitettava, ettei se missään puhu koko ulkonaisen Israelin tai Juudan kansan kääntymyksestä eikä maanpäällisestä onnen valtakunnasta Messiaan tai juutalaisten johdolla. Tällaista saa turhaan etsiä Vapahtajan opetuksista.
Sen sijaan Vapahtaja puhui taivasten valtakunnasta. Jo tällä käsitteellä hän siirsi katseen ylös maasta ja maallisista. Hän ei suostunut juutalaisten maalliseksi kuninkaaksi, Joh. 6:15. Hän aloitti julkisen toimintansa Kapernaumissa antamalla halvatulle miehelle synnit anteeksi, mihin fariseukset ja kirjanoppineet pahentuivat (Luuk. 5:21; Matt. 9:3; Mark. 2:6). Se, että Jeesus julisti evankeliumia ja syntien anteeksiantamusta toi heti yhteentörmäyksen juutalaisten uskonnollisen eliitin kanssa. Se, että Vapahtaja otti vastaan syntisiä ja antoi syntejä anteeksi, oli se peruskohta, jossa hänen oppinsa ja juutalaisten ajatukset menivät ristiin.
Jeesus opetti, että Jumalan valtakunta ei tule tänne maailmaan nähtävällä tavalla. Matt. 24:23: ”Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.” Luuk. 17:20-21: ”Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä." Se on sisäinen, hengellinen asia. Jumalan valtakunta ei murtautunut tähän maailmaan näkyvänä Jeesuksen ylösnousemuksen myötä. Jeesus ilmestyi ylösnoustuaan vain opetuslapsilleen ja uskovilleen, ja lähetettyään opetuslapsensa julistamaan evankeliumia, nousi ylös taivaaseen. Pyhän Hengen vuodatus ulkonaisista merkeistä huolimatta oli Hengen vuodatus, ja se varusti ja lähetti kirkon evankeliumin työhön. Kun Jumalan valtakunta tulee Kuninkaansa myötä viimeisenä päivänä, se on kuin salaman leimaus idästä länteen ja silloin toteutuu Jeesuksen lupaus: ”Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen – tien sinne te tiedätte” (Joh. 14:3-4).
Kun siis Jeesus ei lähtenyt selittämään Vanhan testamentin moninaisia kuvallisia ennustuksia kohta kohdalta, hän vakuutti kirkkonsa Jumalan valtakunnan luonteesta toista tietä. Ympäristön väärät Raamatun tulkinnat olivat syöpyneet syvälle ihmisten ajatusmaailmaan. Jopa apostolien, varsinkin Pietarin, oli vaikea asettua sen tosiasian eteen, että Messias oli kärsivä ja että evankeliumi oli vietävä myös pakanoille, Matt. 16:22; Apt. 10:14-15, 26 ja että ”jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen”, Apt. 10:35. Emmauksen tien kulkijatkin odottivat jotakin muuta Jeesuksen ylösnousemuksesta kuin mitä todella tapahtui, koska he sanoivat: ”… meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme antoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat. Luuk. 24:20-21.
Se toinen tie, jolla Jeesus vakuutti kirkkonsa Jumalan valtakunnan hengellisestä laadusta ja oikeasta Israelista, oli ensiksikin evankeliumin saarna. Sen uskominen siirsi sydämet hengelliselle alueelle. Tämä oli päätapa tuossa vakuuttamisessa.
Toiseksi Jeesus osoitti, että Messiaan piti kärsimän ja kuoleman ja sitten nouseman ylös kuolleista, ja että se tapahtui, koska niin oli kirjoitettu. Hän toi julki raamatullisen Messias-kuvan ihmisten tekemien kuvien tilalle. Näiden selkeiden Messias-ennustusten valossa tuli jokaisen ymmärtää Vanha testamentti ja jäädä näiden selkeiden sanojen ja kuvien varaan. Niin uskovat tekivätkin. Siitä meillä on hyvänä esimerkkinä kuoleva ristin ryöväri ja hänen uskonsa kuolevan Jeesuksen valtakuntaan. Ryöväri rukoili: ”Muista minua, kun tulet valtakuntaasi.”
Kolmanneksi Jeesus osoitti valtakuntansa hengellisen luonteen torjumalla kaikki yritykset tehdä se maanpäälliseksi näkyväksi valtakunnaksi.
Neljänneksi Jeesus osoitti valtakuntansa hengellisen luonteen käytännön tietä. Mitään ulkonaista, maallista valtakuntaa ei tullut, mutta sydämiä voittava evankeliumin saarna lähti voimallisesti maailmaan. Apostolien tuli olla hänen toimintansa silminnäkijöitä. He näkivät hänen kärsimyksensä ja ristiinnaulitsemisensa, hänet ylösnousseena ja hänen nousevan taivaaseen, mutta he eivät voineet todistaa mitään maallisesta valtakunnasta eivätkä he kiinnittäneet uskovien toivoa mihinkään täällä ajassa, vaan heidän tuli kiinnittää mielet siihen, mikä ylhäällä on.
Eräitä tärkeitä opinkohtia, jotka väärä oppi Israelista voi turmella
Kysymys Israelin asemasta voi olla kristityllä yhteydessä siihen, miten hän ymmärtää koko muun kristillisen opin tai se on hänelle vain irrallinen yksityiskohta ilman että hän olisi ajatellut sen yhteyksiä muuhun kristillisen uskon sanomaan. Jälkimmäisessä tapauksessa asia ei ole hänelle opin kysymys, vaan vain kysymys siitä, kuinka sanat ”niin koko Israel on pelastuva” on ymmärrettävä. Hänet voidaan vapauttaa vääristä käsityksistä osoittamalla hänelle, mistä kyseisessä kohdassa on kysymys. Mutta jos asia liittyy laajemmin hänen uskoonsa ja hänen käsityksiinsä opillisella tasolla, häntä voidaan auttaa vain, jos hänet saadaan ”sydämestänsä kuuliaiseksi” apostolisen opin muodolle, Room. 6:17. Se merkitsee sitä, että hänen uskolleen tulee laskea oikea perustus (vrt. Hebr. 6:1).
Apostolisen opin muoto on esitetty apostolisessa uskontunnustuksessa. Siinä on selvästi lausuttu ensiksikin, että Kristus on tuleva taivaasta tuomitsemaan elävät ja kuolleet, ja toiseksi, että uskomme yhden pyhän kristillisen ekklesian, kirkon eli seurakunnan. Jälkimmäinen asia vie meidät oikeaan vanhurskauttamisoppiin ja kirkko-oppiin.
Kristuksen kirkko on yksi, sillä on vain yksi Messias eikä toista ole tuleva. On vain yksi tie Jumalan tykö, ja se tie on Herra Kristus ja usko häneen. Uskon synnyttämiseksi on olemassa vain yksi tapa, ja se on armonvälineiden, sanan ja sakramenttien, käsillä olo. On vain yksi armonaika, ja se on ”tänä päivänä, kun kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne”, Hebr. 4:7. On otettava huomioon, että tämä opetus sanotaan sekä erityisesti juutalaisille Hebrealaiskirjeessä että kaikille muillekin 2 Korinttolaiskirjeessä: ”Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä”, 2 Kor. 6:2. Nuo ”tänä päivänä” ja ”nyt” asettavat pelastumisen siihen aikaan, jolloin evankeliumi on kuultavissa. Se ei ole kuultavissa enää kuoleman jälkeen eikä Kristuksen tullessa tuomiolle.
Oikeaan vanhurskauttamisoppiin kuuluu edelleen se, ettei kukaan ihminen eikä mikään kansa ole itsessään muita otollisempi Jumalan valintaan. Jumala ei valinnut Israelia omaisuuskansakseen Vanhassa liitossa sen ominaisuuksien perusteella, vaan yksinomaan rakkautensa ja valansa tähden. 5 Moos. 7:7: ”Ei Herra sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat, vaan sen tähden, että Herra rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne.” Valinnan toteuttamisesta Raamattu sanoo, että se tapahtuu ”Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen”, 2 Tess. 2:13. Jeesuksen ajan epäuskoisia juutalaisia odotti pahempi tuomio kuin Sodomaa ja Gomorraa. Paavalilla oli murhe epäuskoisten heimolaistensa tähden ja hän olisi halunnut olla kirottu pois heidän tähtensä, jos se olisi ollut mahdollista. Jumalan armovalinnan toteutumiseen jäi kaikille tuolloin vain yksi tapa: Hengen pyhitys ja usko totuuteen. Apostoli sanoo molempien, sekä juutalaisten että pakanoiden, eli kaikkien pelastuvan uskosta, Room. 3:30; 9:30, ja uskon kautta, Room. 3:30, 1:17, ja vanhurskauden tulevan uskon kautta ”kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta”, Room. 3:22. Käsitteet uskosta ja uskon kautta ovat vaihtoehtoisia eivätkä merkitse eri pelastustietä juutalaisille ja pakanoille.
Jumalan iankaikkisuudessa tekemä armovalinta ei täällä ajassa toteudu ilman evankeliumin saarnaa, vaan Jumalan sanan julistuksen välityksellä. Siinä Pyhä Henki vaikuttaa, evankeliumilla hän kääntää epäuskoisen sydämen Kristukseen uskovaksi, ja tämän hän toteuttaa täällä ajassa. Kun ylkä tulee, silloin tyhmät neitsyet jäävät ulkopuolelle, Matt. 25:1-10. Tämän vertauksen Jeesus puhui nimenomaan juutalaisille. Kääntymystä ei tapahdu sen jälkeen, kun Kristus ilmestyy viimeisenä päivänä, ei myöskään juutalaisten kääntymystä. Kun ”Jumala ei armolahjojansa ja kutsumistansa kadu”, Room. 11:29, niin hän ei myöskään kadu sitä tapaa, jolla hän toteuttaa kutsumisensa. Niin kuin sekä juutalaisille että pakanoille on yksi Messias ja yksi Kirkko, niin on molemmille myös sama oppi, sama evankeliumi ja samat armonvälineet sekä sama tapa, jolla Pyhä Henki vaikuttaa kääntymyksen. Room. 10:12: ”Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.”
Maalliset ja hengelliset valtapiirit eli regimentit on pidettävä toisistaan erillään. Siinä, että joku on juutalainen, ei ole mitään sinänsä hengellistä sen enempää kuin jos joku on suomalainen, venäläinen, kiinalainen, intialainen tai amerikkalainen. Vain usko Kristukseen vie meidät hengelliseen regimenttiin, ei rotu, kansallisuus tms.
Jumalan antama yleinen siveyslaki on myös kaikille kansoille sama, sama sekä juutalaisille että meille suomalaisille. Jos katsomme jonkin asian olevan ristiriidassa yleisen siveyslain kanssa meidän suomalaisten tekemänä, se on myös vastoin samaa siveyslakia juutalaisten tekemänä. Ja jos jokin teko on hyväksyttävä ja yhteiskunnallisesti vanhurskas juutalaisen tekemänä, se on sitä myös suomalaisen tekemänä. Jos tarkoitus ei pyhitä meidän tekojamme, ei se pyhitä muidenkaan tekoja. Kaikki kansat ovat saman siveyslain alaisia.
Sellainen ero juutalaisten ja pakanoiden välillä oli, että pakanakristityt ympättiin juutalaiseen kirkkoon, vaikka ei synagogaan. Messias oli juutalaisista, ja evankeliumi lähti Jerusalemista juutalaisten apostolien toimesta pakanoille. Apostolit menivät ensiksi synagogiin viemään pelastuksen sanan ja sitten vasta he kääntyivät pakanain puoleen. Mutta tämäkin kääntyy päinvastaiseksi, kun Jumala kiihottaa juutalaisia uskoon ”ymmärtämättömän kansan kautta”, siis uskovien pakanoiden kautta, Room. 10:19.
Toinen ero oli siinä, että juutalaisilla oli paljon etuuksia pakanoihin verrattuna erikoisen historiansa tähden Vanhan liiton kansana. Apostoli sanoo Room. 9:4-5: ”…ovat israelilaisia; heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!” Samantapaista voimme kuitenkin sanoa myös niistä, jotka ovat pakanakansojen keskellä kasvaneet kristillisen kirkon yhteydessä, mutta jotka ovat uskosta luopuneet. Heilläkin on kaste, tietoa evankeliumista jne.
Mistä Israelista Raamattu puhuu, kun se sanoo koko Israelin pelastuvan
”Eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel”, Room. 9:7. Oikea Israel on Israel Hengen mukaan. Vain ne, jotka uskovat tai tulevat uskomaan Kristukseen Jeesukseen, ovat Israel. Vain sitä koskevat Jumalan armolliset lupaukset taivasten valtakuntaan pääsemisestä. Israelista ”lihan mukaan” eli luonnollisen polveutumisen mukaan tähän hengelliseen Israeliin kuuluu vain jäännös. Myös eteenpäin katsottaessa on ”tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan”, Room. 11:5. Siinä on tämä ehto: ”Jos eivät jää epäuskoonsa”, Room. 11:23. Israelia on kohdannut ”osaksi paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut”, Room. 11:25. Paatumus ei ole täydellinen, kaikkia juutalaisia koskeva, vaan osittainen. Kuinka suuresta osasta on kysymys, sitä Jumala ei ole tarkasti ilmoittanut. Jesaja lausuu: ”Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen." Jes. 6:13. Se, että paatumus kestää siihen asti, ”kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle”, ei sisällä väitettä, että paatumus sen jälkeen hellittäisi ja sitten juutalaiset kääntyisivät. Sen jälkeen ei enää kukaan käänny. Koska silloin evankeliumin aika päättyy, ei myöskään kukaan voi enää paaduttaa sydäntään sitä vastaan. Silloin jokainen korjaa paatumuksensa hedelmät.
”Niin (οὔτως) kaikki Israel on pelastuva”
Kun apostoli oli esittänyt, mikä oikea, pelastuva Israel on ja kuinka se pelastuu, hän toteaa: ”Niin kaikki Israel on pelastuva”, Room. 11:26. Se on yhteenveto, lopputulos edellä sanotusta. Tässä on kreikan houtoos, οὔτως -sana käännetty sanalla ”niin”, ja monet ymmärtävät, että se tarkoittaa samaa kuin ’sitten’. Uudessa testamentissa tämä sana aina ilmaisee tapaa. Se viittaa edellä olevaan ja merkitsee: ’asiain näin ollen’, ’siis’, ’niin’ (Luther: also, engl. so, ruotsin så), mutta ei koskaan ’sitten’, ’sen jälkeen’. Toisin sanoen: Koska asiat ovat niin kuin tässä on kuvattu, niin kaikki Israel on pelastuva. Yksikään Kristukseen uskova juutalainen ei jää pelastuksen ulkopuolelle Kristuksen ilmestyessä, ja näitä uskovia löytyy maailman loppuun asti. Kun asia ymmärretään näin, Raamattu ei mene harhaan. KR 1992 kääntää sanan houtoos: ’sen tapahduttua’. Se on runoilua.
Se, että tekstissä on futuuri ’on pelastuva’johtuu siitä, että pelastus toteutuu viimeisenä päivänä, kun Kristus saapuu. Raamattu näet puhuu viimeisestä päivästä pelastuksena uskoville, Room. 13:11, Hebr. 9:28.
Juutalaisista pelastuu osa kaikkina aikoina siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle. Juutalaiset ovat siis merkityksellinen lähetystyökohde maailman loppuun asti. Iankaikkisen pelastuksen näkökulma antaa jokaisen ihmisen elämälle erityismerkityksen. Senkin vuoksi kansanvainot ja kansanmurhat, myös antisemitismi, ovat tuomittavia.
Israelin valtio
Israelin valtio on puhtaasti maallinen asia sen jälkeen, kun Messias on jo tullut. Vanhan testamentin aikana maa oli luvattu israelilaisille sillä ehdolla, että he pysyvät uskollisina Herralle. Ja kun he olivat uskottomia, kymmenen heimoa hävisi niin, ettei heistä paljoakaan tiedetä. Juudakin joutui karkotukseen Babyloniin, ja Vapahtajan aikana se oli roomalaisten ikeen alla. Jotta Messias saattoi suorittaa lunastustyönsä ja täyttää häntä koskevat Vanhan testamentin ja varsinkin Mooseksen lain ennustukset ja esikuvat, siihen tarvittiin toteutusympäristö: Israelin kansa, maa ja valtio, Jerusalemin kaupunki, temppeli, uhrit jne. Kun Messias sitten tuli ja täytti ennustukset, kun hän tuli uhratuksi syntiuhrina ja kun hän pystytti hengellisen valtakuntansa, kaikki Vanhan liiton seremonialain säädökset, myös Israelin maata ja valtiota koskevat, olivat täyttäneet tarkoituksensa ja kumottiin tarpeettomina. Hebr. 7:18: ”Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön.”
Israelin juutalaisvaltion syntymisen aatteellisena pohjana olivat 1800-luvulla syntyneet siionismi ja sitä tukeva yleinen kansallisuusaate. Neuvostoliiton juutalaisille muodostamassa Juutalaisten autonomisessa alueessa Kiinan rajalla oli 1950-luvulla noin 30 %:n juutalaisvähemmistö.
Israelin valtion olemassaololla on Jumalan kaitselmuksen piirissä oma merkityksensä kristilliselle kirkolle ja yksittäisten juutalaisten kääntymiselle kristinuskoon. Paikat, joissa Vapahtaja ja hänen profeettansa ja apostolinsa elivät, ovat nähtävissä, ja niillä on oma ulkonainen todistusarvonsa. Kuitenkaan kristillinen usko ei seiso eikä kaadu Israelin valtion mukana. Raamatun mukaan juutalaisten sukukunnan olemassaolo maailman loppuun asti on osoitus Raamatun sanan pysymisestä, Matt. 24:34-35. Sen sijaan juutalaisvaltion synty, pysyminen tai lakkaaminen ei ole uskon tai opin asia. Siitä ei ole Raamatussa ilmoitusta.
Juutalaisia asuu Israelissa vähemmän kuin muualla maailmassa. Juutalaisen kääntyminen kristinuskoon ja erottautuminen uskonnollisesti juutalaisyhteisöstä on kaikkialla ristinalainen asia ja kysyy Jumalan antamaa uskon rohkeutta. Kristillinen lähetystyö on kielletty Israelissa.
Omaisuuskansa
Apostoli Pietari sanoo: ”Mutta te [jotka uskotte] olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ’ette olleet kansa’, mutta nyt olette ’Jumalan kansa’, jotka ennen ’ette olleet armahdetut’, mutta nyt ’olette armahdetut’." 1 Piet. 2:9. Tässä Raamattu omistaa Jumalan omaisuuskansan nimen niille, jotka uskovat. Uuden liiton aikana Israel lihan mukaan ei ole Jumalan valittu kansa tai omaisuuskansa. Tämä nimitys kuuluu Kristukseen uskoville, hänen Kirkolleen, maallisesta kansallisuudesta riippumatta.