Jeesus sanoi hänelle: "Jospa voisit uskoa. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Heti lapsen isä huusi ja sanoi kyynelin: "Minä uskon, auta minua epäuskossani." Mark. 9:23-24
Erästä poikaa riivasi mykkä henki. Pojan isä oli ymmärrettävästi tuskainen ja hädissään poikansa tilanteesta. Mutta tässäkin Jeesus toimi ensin ja määrätietoisesti. Herramme antoi tällekin isälle uskon ja niin tämä tunnusti: ”minä uskon.” Tuossa hetkessä parantaessaan hengen riivaaman pojan Jeesus sanoi: "Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla." Tämä sana oli vakava ohje paikalla olleille Jeesuksen opetuslapsille. Kristuksen nimessä rukoillessaan ja Hänen sanaansa uskollisesti seuratessaan heillä oli Herransa valta ja voima.
Me olemme huolissamme maamme kristillisyyden tilasta. Tuomme sen Kristukselle, kuten tämä isä toi poikansa. Älkäämme kuitenkaan sanoko tämän isän tavoin: ”Mutta jos jotakin voit, auta meitä ja armahda meitä”, sillä Vapahtajamme voi ja johdattaa kaiken. Niinpä me pyydämme Raamatun sanan äärellä, rukouksissa ja jumalanpalveluksissamme Herramme ohjausta tilanteeseen. Kysymme: Miten voisimme julistaa ja toimia niin, että maamme asukkaat olisivat yhä uskollisia Pyhälle Raamatulle? Käymmekö me katumuksessa ja uskossa sen nuhtelevan, mutta aina myös armahtavan sanan äärelle? Jos niin ei tapahdu, on täysin selvää, että maamme elämään, niin kirkolliseen kuin maalliseenkin, kasautuu ongelmia.
Rakas Vapahtajamme on kuollut aivan jokaisen ihmisen puolesta ja täysin kaikkien syntien edestä. Kaikille on siksi tie avoin Hänen armoonsa ja pelastukseensa. Tässä pysymme ja tätä haluamme julistaa. Tämä evankeliumin kallis aarre on niin pyhä, ettemme voi hämärtää, emmekä pilata sitä Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen vastaisella opetuksella. On kysyttävä, ovatko ajallisen ihmiselämän vaateet nousseet Jumalan sanan edelle. Onko yhteiskunnallisesta konsensuksesta ja selkääntaputtelusta niin sanotuissa neuvottelupöydissä tullut tärkeämpää kuin pyhä ja ainutlaatuinen Raamatun sana ja ainoastaan sen myötä tuleva Jumalan siunaus ja johdatus?
Tässä on ratkaisevan tärkeä puhuttelun ja parannuksen paikka maamme kristillisyydelle. Kristuksen kirkko ei nimittäin voi valita molempia, sekä Jumalan tietä että ihmisen tietä. Kaikkivaltias sanoo sanassaan, Viidennen Mooseksen kirjan luvussa 5, jakeissa 8 ja 9: ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, Jumalasi, olen kiivas Jumala.” Näin Jumalan sanaa Viidennessä Mooseksen kirjassa. Raamatun pyhä sana osoittaa, että myös ihmisestä itsestään voi tulla epäjumala. Ja sen myötä epäjumaliksi tulevat kaikki syntiinlangenneen lihamme pyyteet, myös ne monien silmään alkuun kauniilta näyttävät asiat, kuten yhteistyö ja kirkolliset kumppanuudet. Uskollisuus Jumalan sanalle osoittaa kuitenkin sen mistä yhä löytyy Kristuksen seurakunta. Mikään ajassa näkyvä kirkko ei voi omia tätä arvokasta asemaa yksin itselleen, mutta jokaiselta kirkolta Kristus kerran kysyy, oliko se uskollinen Hänelle ja seurasiko se Häntä vai kulkiko se tyystin muualle.
Aikamme kirkollinen tilanne on kyllä tulehtunut ja kipeä. Kuulemme sanottavan, ettei siinä ole helppoja ratkaisuja. Se pitää paikkansa kuitenkin vain ihmisten näkökulmasta katsottuna ja niin kauan kuin pidetään kiinni ihmisten arvoista ja rajoista. Lunastajamme on kipujen mies ja sairauden tuttava. Hän oli ylenkatsottu ja ihmisten hylkäämä. (Jes. 53:3) Hän siis todella tietää mitä ihmiselämän kipu ja tuska on, koska Hän on jo kantanut kaiken kuoleman kipumme. Siksi Kristus ei hylkää ketään luokseen tulevaa, vaan sanoo yhä lempeästi ja ymmärtävästi: "Älä pelkää, usko ainoastaan." (Mark. 5:36) Tässä Pyhän Henkensä kautta lahjoittamassaan uskossa Hän yhä antaa anteeksi ja armahtaa, hoitaa ja parantaa. Niin Hän tekee myös uskolle maassamme, jos vain uskollisesti käymme Hänen luokseen ja annamme Hänen opettaa ja opastaa eteenpäin.
Samoin Jeesus teki opetuslastensa ja kaikkien seuraajiensa parissa. Hän nuhteli ja opetti, koska Hän halusi heistä uskollisia evankeliuminsa julistajia ja sanansa seuraajia. Niin Hän tekee yhä tänään.
Ehtoollisen sakramentissa meillä on anteeksiantamuksen ja armon ateria. Se tukee ja ravitsee meitä uskossamme. Siksi emme käy sille missä seurassa tahansa, emmekä minkä hyvänsä opin perusteella, mutta kun käymme sille yhdessä, niin saamme iloita yhteisestä vakaasta ja varmasta Raamatun sanasta, siinä kuultavista Hänen lupauksistaan ja armostaan sekä yhteisestä luterilaisesta opistamme. Siksi kutsumme kaikkia varman ja pysyvän Jumalan sanan varaan ja voimaan. Jokainen sielu on Kristukselle kallis ja yhtä tärkeä. Kaikkia Hän kutsuu luokseen.
Pastori Marko Kailasmaan rippisaarna ehtoollisjumalanpalveluksessa 17.9.2023 Helsingin seurakunnan kappelilla.
