Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että kun Jeesus oli Galilean Kaanaassa, tuli hänen luoksensa eräs kuninkaanvirkamies Kapernaumista. Tämä pyysi Jeesusta parantamaan hänen poikansa, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus ensin nuhteli häntä ja sanoi: "Ellette näe tunnusmerkkejä ja ihmeitä, ette usko." Mutta kuninkaanvirkamies sanoi: "Herra, tule, ennen kuin lapseni kuolee." Jeesus sanoi hänelle: "Mene, poikasi elää". Mies uskoi Jeesuksen sanaan ja meni. Hänen ollessaan paluumatkalla tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja sanoivat, että hänen poikansa eli. Kun hän tiedusteli heiltä, milloin paraneminen oli tapahtunut, niin hän sai kuulla, että juuri sillä hetkellä, kun Jeesus oli sanonut nuo kallisarvoiset sanat: "Poikasi elää", oli kuume lähtenyt pojasta. Se oli valtava tapahtuma. Koko tuon kuninkaanvirkamiehen huonekunta, johon varmaan kuului paljon palveluskuntaa, oli hämmästyksissään, ja kerrotaan, että he kaikki uskoivat Jeesukseen.
Kun sanotaan, että koko huonekunta uskoi, oli siinä mukana myös tuo poika, joka juuri oli ihmeellisesti parantunut. Miksi Jeesus paransi hänet? Juuri siksi, että hän ja koko tuon talon väki tulisivat uskoon. Sillä jos poika olisi kuollut, ennen kuin hänen isänsä tavoitti Jeesuksen, olisi hän varmaan kuollut epäuskossa. Nyt kun Jeesuksen ihmeteko oli muuttanut kovan koettelemuksen moninkertaiseksi iloksi, he kaikki uskon kautta, jonka Pyhä Henki vaikuttaa, voivat rauhallisina odottaa lähtöhetkeä. Sillä uskovia odottaa iankaikkinen koti taivaassa, jonka Jeesus on valmistanut.
Mitä muuta tämä kertomus opettaa? Se opettaa, ettei saa väsyä rukoilemaan Jeesusta. Kuninkaanvirkamies oli korkea herra ja hänellä oli paljon käskettäviä. Kuitenkin hän nöyränä turvautuu Jeesukseen pelastaakseen rakkaan poikansa hengen. Hän ei mene pois, vaikka Jeesus ei näytä häntä kuulevan. Kun Jeesus sitten puhuttelee häntä, hän uskoo Jeesuksen sanat, vaikka koti on kaukana eikä hän voi nähdä, mitä siellä tapahtuu. Kun Jeesus kerran sanoo "poikasi elää", niin se on tapahtuva.
Tällaisella luottamuksella tulee meidänkin rukoilla. Tänään meillä ehkä on hyvä, onnellinen koti. Meillä ovat vanhempamme, koulumme ja monet iloiset leikkimme. Entä jos ei näin olisikaan? Kotona voi olla sairautta. Tai kuolema korjaa pois jonkun rakkaistamme. Sellaiset päivät ovat murheen päiviä. Mutta kun olemme uskossa Jeesukseen, tiedämme, että kaikki tämä on annettu meille meidän parhaaksemme. Eihän kuninkaanvirkamiehenkään perheväki olisi tullut uskoon, ellei ensin olisi tullut taloon ankara koettelemus, sairaus, joka oli vähällä riistää nuoren pojan hengen. Tämä tapahtuma johdatti pojan isän Jeesuksen luo. Näin yhä vieläkin Jeesus tahtoo vetää meitä luokseen. Ja kun emme kuule hänen ääntään, antaa hän tulla sairautta ja murheita, niin että muistaisimme, keneltä apu tulee.
Samalla tavoin kuin tuo kuninkaanvirkamies, mekin voimme jättää Jeesuksen armolliseen huomaan päiviemme luvun. Jos hän tahtoo antaa meille elonpäiviä pitkältäkin, me kiitämme niistä häntä. Mutta kun hän tahtoo korjata meidät luokseen, me ilolla siirrymme taivaan kotiin varmasti luottaen hänen lupauksiinsa.