Sotamiehet väänsivät kruunun orjantappuroista, panivat sen hänen päähänsä ja pukivat hänen ylleen purppuraisen viitan. Joh. 19:2.
Kerran sain tilaisuuden vierailla sellaisen henkilön luona, joka oli usein käynyt Palestiinassa. Hän oli tutustunut kaikkiin niihin paikkoihin, joissa Raamattu kertoo Jeesuksen kulkeneen. Hän oli tuonut monia erikoisia muistoesineitä mukanaan. Hätkähdyttävin näistä muistoesineistä oli orjantappuran oksa, jonka hän oli kiertänyt kehäksi. Siinä oli runsaasti piikkejä, jotka olivat pitempiä kuin keskisormeni ja koettaessani niitä olivat ne neulamaisen teräviä ja aivan taipumattomia. Mikä hirvittävä kidutus kohtaisikaan ihmistä, jonka otsalle tuollainen kruunu painettaisiin.
Sellainen oli kuitenkin se kruunu, jolla raa'at sotamiehet kruunasivat Jeesuksen Pilatuksen palatsissa. He pukivat hänet purppuravaippaan, panivat orjantappurakruunun hänen päähänsä ja ruo'on hänen käteensä, löivät ja sylkivät häntä. Kuinka oli näin voinut käydä? Jeesuksen työ täällä maailmassa alkoi lähetä loppuaan. Vielä oli sen raskain osa edessä. Oma opetuslapsi oli hänet pettänyt ja jättänyt sotamiesten käsiin. Häntä oli kuulusteltu, häntä oli ruoskittu ja nyt häntä pilkattiin. Vielä oli edessä raskaan ristin kantaminen ja ristiinnaulitseminen.
Seuratessamme tätä Jeesuksen kärsimyshistoriaa, me varmaan jokainen ajattelemme, ettemme toki me ainakaan olisi tahtoneet Jeesukselle niin hirveää kohtaloa. Kuvittelemme olevamme rohkeampia, kuin hänen opetuslapsensa, jotka olivat hänet jättäneet. Mutta onkohan niin? Olemmeko me aina valmiit iloisesti lähtemään kirkkoon kuulemaan Jeesuksen sanoja? Olemmeko valmiit käymään hänen asioillaan kertomassa tovereillemme Jeesuksesta? Muistammeko me aina rukoilla ja kiittää joka tilassa, niin kuin Jeesus meitä kehottaa?
Emme me niin uskollisia ole olleet. Kuitenkin joka kerta, kun me laiminlyömme Jumalan sanan oppimisen, me samalla pilkkaamme Jeesusta. Aina kun olemme tottelemattomat, olemme me lyömässä häntä. Kun me emme tunnusta uskoamme häneen, tai vaikenemme, kun toverit puhuvat pilkaten Jeesuksesta, silloin olemme jättäneet hänet julmien sotamiesten käsiin.
Tämän huomatessamme tulemme murheellisiksi. Näinkö kovia me olemme, näinkö julmia? Sellaiseksi tekee synti jokaisen ihmisen. Mutta me voimme kuitenkin olla iloiset, sillä Jeesus itse pelastaa meidät tästä murheesta. Hän on maksanut kaikki syntimme tuolla kauhealla kärsimisellään, myös laiminlyönnin ja epäuskon synnit hän on maksanut. Hän rukoili ristillä riippuessaan julmien sotamiestenkin puolesta ja sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät". Tällainen Jeesus meillä on! Emmekö siis nöyrin mielin ja katuvaisin sydämin tulisi hänen ristinsä juurelle kiittämään häntä hänen suunnattomasta uhristaan ja rukoilemaan häneltä lohdutusta ja voimaa jokaiselle päivällemme.
On hyvä, että jo aivan lapsesta asti opimme tuntemaan Jeesuksen koko tehtävän, Hänen synnittömän elämänsä, kärsimisensä ja kuolemansa, tarkoituksen: meidän syntiemme sovittamisen. Kun me Jumalan sanan opettamina näemme, miten hirvittävä asia synti on, niin me yhdymme kiittämään Jeesusta tästä suuresta työstä ja iloitsemme pääsiäisaamun koitosta, Jeesuksen ylösnousemuksesta, josta saamme lukea seuraavassa kirjeessä.
Kerran sain tilaisuuden vierailla sellaisen henkilön luona, joka oli usein käynyt Palestiinassa. Hän oli tutustunut kaikkiin niihin paikkoihin, joissa Raamattu kertoo Jeesuksen kulkeneen. Hän oli tuonut monia erikoisia muistoesineitä mukanaan. Hätkähdyttävin näistä muistoesineistä oli orjantappuran oksa, jonka hän oli kiertänyt kehäksi. Siinä oli runsaasti piikkejä, jotka olivat pitempiä kuin keskisormeni ja koettaessani niitä olivat ne neulamaisen teräviä ja aivan taipumattomia. Mikä hirvittävä kidutus kohtaisikaan ihmistä, jonka otsalle tuollainen kruunu painettaisiin.
Sellainen oli kuitenkin se kruunu, jolla raa'at sotamiehet kruunasivat Jeesuksen Pilatuksen palatsissa. He pukivat hänet purppuravaippaan, panivat orjantappurakruunun hänen päähänsä ja ruo'on hänen käteensä, löivät ja sylkivät häntä. Kuinka oli näin voinut käydä? Jeesuksen työ täällä maailmassa alkoi lähetä loppuaan. Vielä oli sen raskain osa edessä. Oma opetuslapsi oli hänet pettänyt ja jättänyt sotamiesten käsiin. Häntä oli kuulusteltu, häntä oli ruoskittu ja nyt häntä pilkattiin. Vielä oli edessä raskaan ristin kantaminen ja ristiinnaulitseminen.
Seuratessamme tätä Jeesuksen kärsimyshistoriaa, me varmaan jokainen ajattelemme, ettemme toki me ainakaan olisi tahtoneet Jeesukselle niin hirveää kohtaloa. Kuvittelemme olevamme rohkeampia, kuin hänen opetuslapsensa, jotka olivat hänet jättäneet. Mutta onkohan niin? Olemmeko me aina valmiit iloisesti lähtemään kirkkoon kuulemaan Jeesuksen sanoja? Olemmeko valmiit käymään hänen asioillaan kertomassa tovereillemme Jeesuksesta? Muistammeko me aina rukoilla ja kiittää joka tilassa, niin kuin Jeesus meitä kehottaa?
Emme me niin uskollisia ole olleet. Kuitenkin joka kerta, kun me laiminlyömme Jumalan sanan oppimisen, me samalla pilkkaamme Jeesusta. Aina kun olemme tottelemattomat, olemme me lyömässä häntä. Kun me emme tunnusta uskoamme häneen, tai vaikenemme, kun toverit puhuvat pilkaten Jeesuksesta, silloin olemme jättäneet hänet julmien sotamiesten käsiin.
Tämän huomatessamme tulemme murheellisiksi. Näinkö kovia me olemme, näinkö julmia? Sellaiseksi tekee synti jokaisen ihmisen. Mutta me voimme kuitenkin olla iloiset, sillä Jeesus itse pelastaa meidät tästä murheesta. Hän on maksanut kaikki syntimme tuolla kauhealla kärsimisellään, myös laiminlyönnin ja epäuskon synnit hän on maksanut. Hän rukoili ristillä riippuessaan julmien sotamiestenkin puolesta ja sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät". Tällainen Jeesus meillä on! Emmekö siis nöyrin mielin ja katuvaisin sydämin tulisi hänen ristinsä juurelle kiittämään häntä hänen suunnattomasta uhristaan ja rukoilemaan häneltä lohdutusta ja voimaa jokaiselle päivällemme.
On hyvä, että jo aivan lapsesta asti opimme tuntemaan Jeesuksen koko tehtävän, Hänen synnittömän elämänsä, kärsimisensä ja kuolemansa, tarkoituksen: meidän syntiemme sovittamisen. Kun me Jumalan sanan opettamina näemme, miten hirvittävä asia synti on, niin me yhdymme kiittämään Jeesusta tästä suuresta työstä ja iloitsemme pääsiäisaamun koitosta, Jeesuksen ylösnousemuksesta, josta saamme lukea seuraavassa kirjeessä.