Ylösnoussut Jeesus
Oli kevättalven sunnuntaiaamu. Aurinko nousi suurena, oranssinvärisenä pallona metsien takaa ja sytytti tuhannet kimalteet loistamaan hangilla ja puissa. Se oli heleän riemullinen aamu. Eräs nuori tyttö seisoi ikkunassa katsellen tätä, mutta mitä kirkkaampana liekehti tuo aamuinen valkeus, sitä mustemmaksi pimeni hänen sydämensä. Hän ei voinut nauttia mistään. Sillä juuri nyt kaikki hänen toverinsa pukeutuivat hiihtotamineisiin, hakivat suksensa ja lähtivät aamulenkille. Tälläkin tytöllä oli suksensa ja se aivan uusi villapaitakin, jota hän monena iltana oli neulonut. Mutta mitäpä siitä, äiti tahtoi tytön tulevan kirkkoon kanssaan. Joka sunnuntaiaamu oli mentävä kirkkoon, kun toiset menivät hiihtämään. Kun iltapäivällä pääsi suksille, niin jo viimeisetkin mattimyöhäiset tulivat vastaan ja huusivat: Oletpas sinä unikeko, kun nyt vasta tulet. Me jo palaamme! Jos heille vastaisi: Olin ensin kirkossa, saisi pian omituisen maineen, eikä kukaan tahtoisi seurustella sellaisen tytön kanssa. Parempi oli olla olevinaan unikeko. Mutta miten katkeralta se kaikki tuntuikaan tänä ihanana aamuna.
Mikähän mahtoi olla tytön suurin pelko? Ei varmaankaan hiihtoretken siirtyminen. Mutta miten voisi olla uskovainen puhumatta siitä tovereilleen, miten pysyä joukossa erottumatta siitä. Tämä oli tytön ongelma.
Kun Jeesus oli viety sidottuna ylimmäisen papin, Kaifaan luo, seurasi Pietari häntä etäältä. Hänet oli vallannut suuri pelko, kun hänen Mestarinsa oli vangittu. Hän tahtoi seurata mitä tapahtuisi, ei kuitenkaan julkisesti, vaan salaa. Niinpä hän meni pihalle sytytetyn tulen ääreen lämmittelemään toivoen, ettei erottuisi joukosta. Mutta hän ei onnistunut siinä. Joku palvelijoista tunsi Pietarin. Hänen kielimurteensakin paljasti hänet, Pelkonsa ahdistamana hän kielsi Jeesuksen kolme kertaa.
Ei Pietarin onnistunut pysytellä uskossa salaa. Kun hän ei uskaltanut tunnustaa uskoaan, tuli hänestä kieltäjä. Näin on yhä vieläkin. Emme voi sulautua joukkoon huomaamatta. Ehkäpä siellä metsässä tulee tuota tyttöä vastaan sellainenkin toveri, joka sanoo: Ei hän mikään unikeko ole, johan hän aamulla meni kirkkoon äitinsä kanssa! – Ja tuo onneton kun oli yrittänyt sitä salata.
Mitä teki Kieltäjä-Pietari, kun huomasi erehdyksensä? Hän meni ulos ja itki katkerasti. Kun Jeesus sitten oli noussut kuolleista, puhutteli hän Pietaria ja niin tuli katuvaisesta Pietarista uusi ihminen. Hänestä tuli Jeesuksen voimakas apostoli, joka pelkäämättä julisti ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Vapahtajaa koko elämänsä ajan. "Tämän Jeesuksen Jumala on herättänyt, sen todistajia me kaikki olemme!" julisti Pietari. Miten hän nyt oli niin rohkea, sillä yhä vieläkin ja aina enemmän vainottiin Jeesuksen todistajia. Pyhä Henki antoi hänelle sen rohkeuden. Ja niin hän antaa rohkeuden jokaiselle, joka uskossa turvaa Jumalan sanaan näin pysyen Jeesuksen lähellä.
Jeesus elää, hän on noussut ylös kuolleista ja hänen ylösnousemuksensa on meille lohdullinen sanoma siitä, että me kerran samoin nousemme ylös kuolleista. Tätä elävää Jeesusta me tahdomme palvella. Hänen ihmeellisiä tekojansa me tahdomme tunnustaa pelkäämättä. Olemmehan me hänen omia lampaitaan.