Jumalan perheväki odottaa Vapahtajan paluuta ja iankaikkista elämää

Jumalan perheväki odottaa Vapahtajan paluuta ja iankaikkista elämää

Jumalan perheväki odottaa Vapahtajan paluuta

tuleminen

Jumalan perheväellä eli Jeesukseen uskovilla on suuri ilo jo nyt. Uskossa Vapahtajaan meillä on syntien anteeksiantamus, tunnemme Jumalan armollisena Isänämme ja omistamme hänen armonsa lohdutukseksemme. Jumalan omat eivät kuitenkaan kiinnitä sydäntään tähän aikaan, vaan me odotamme Vapahtajan paluuta ja iankaikkista elämää. Jeesus opetti tätä asiaa jo ennen kuolemaansa. Hän sanoi: "Minä tulen takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen." (Joh. 14:3) Matteuksen evankeliumin 25. luvussa hän opettaa enemmänkin viimeisen päivän tapahtumista.

Opetus Jeesuksen paluusta liittyy yhteen myös Uuden liiton seurakunnan syntyvaiheiden kanssa. Kun Vapahtaja astui ylös taivaaseen kymmenen päivää ennen helluntaita, hänen opetuslapsensa saivat kuulla: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän." (Apt. 1:11) Niinpä Jeesuksen odottaminen takaisin tulevaksi on aina kuulunut hänen seurakuntansa elämään.

Jumalan seurakunnan tulee odottaa Jeesuksen paluuta joka hetki. Me emme tiedä, milloin hän palaa, mutta tiedämme, että hän varmasti palaa. Sen tähden meidän on valvottava, toisin sanoen koko ajan uskottava Jeesukseen ja odotettava iankaikkista elämää.

Kun seurakunta tietää, että Jeesus tulee takaisin, on tarpeen opettaa myös sitä, kuinka häntä on odotettava. Jo varhaisen seurakunnan aikana tarvittiin tätä opetusta. Oli sellaisia, jotka halusivat hylätä kaikki tavalliset asiat ja lakata tekemästä työtä, olihan Herran tulemus lähellä. Apostoli Paavali sanoi kuitenkin tällaisesta: "Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä." (2 Tess. 3:10) Herran odottaminen ei siis ole sitä, että lopettaisimme tavalliset tähän elämään kuuluvat askareet. Ei niin, vaan meidän tulee huolehtia velvollisuuksistamme, palvella Jumalaa ja lähimmäistämme ja niin tehdessämme odottaa Vapahtajan tuloa.

Alkuseurakunnan aikana oli tarpeen varoittaa myös Herran paluun unohtamisesta. Apostoli Pietari kirjoitti: "Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen." (2 Piet. 3:9) Oli niitä, jotka pitivät puhetta Vapahtajan paluusta turhana puheena. Tänä aikana voi olla sellaisia, jotka eivät ollenkaan ajattele tuomiopäivää ja iankaikkisuutta. Sellainen on kuitenkin harhaa. On tarpeen ajatella sitä, että viimeinen päivä tulee. Silloin epäuskoiset tuomitaan kadotukseen ja uskovat pääsevät taivaan iloon. Siksi on välttämätöntä, että uskomme Vapahtajaan ja siten olemme valmiit milloin tahansa siirtymään taivaan autuuteen.

Vapahtajan paluu on uskoville lohduttava asia. Apostoli Paavali kuvasi viimeisen päivän tapahtumia. Hän sanoi: "Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa." (1 Tess. 4:16,17) Kun Vapahtaja saapuu, kaikki kuolleet nousevat haudoistaan ja kaikki elossa olevat kootaan hänen eteensä tuomiolle. Uskoville tämä on mitä suurin lohdutus. Ei ihme, että apostoli sanoi opetuksensa jälkeen: "Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla." (1 Tess. 4:18) On tuleva päivä, jolloin uskomme muuttuu näkemiseksi. Täällä tunnemme Jeesuksen hänen sanansa kautta. Viimeisenä päivänä pääsemme perille ja saamme olla aina Herran kanssa.

Kysymyksiä:

1. Voivatko uskovat tietää, milloin Jeesus palaa?
2. Mitä on valvominen?
3. Miten Jeesuksen odottaminen vaikuttaa arkisten tehtävien hoitamiseen?
4. Mistä syystä Jeesuksen paluu on lohdullinen asia uskovalle?

Opetellaan ulkoa:

Jeesus sanoi: "Minä tulen takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen." (Joh. 14:3)

Päivän hengellinen laulu:

Siionin kannel 530 = Koti meillä on taivaallinen...