Korinttossa monet tulivat uskoon. Synagoogan esimies Krispus ja hänen perheensä kääntyivät kristinuskoon. Paavali itse kastoi heidät. Krispuksen jälkeen uudeksi esimieheksi tuli Soostenes. Juutalaisten vastustus lisääntyi niin kovasti, ettei Paavali enää voinut julistaa synagoogassa. Uusi paikka löytyi aivan synagoogan vieressä olevasta talosta, jonka omisti Titius Justus -niminen jumalaapelkääväinen mies. Jumala rohkaisi Paavalia yöllä näyssä sanoen: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene; sillä minä olen sinun kanssasi. Eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa." Paavali teki työtä mielessään päätös, ettei hän täällä tuntisi mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna. Seurakuntaan tuli paljon sekä juutalaisia että pakanoita. Seurakunta kasvoi. Tavallisia ihmisiä, ei oppineita, ei ylhäisiä. Pian seurakunnalle valittiin oma paimen. Apollos sai tehtäväkseen hoitaa työtä, jonka Paavali oli aloittanut. 

Paavali oli käyttänyt puolitoista vuotta opettaessaan korinttolaisia. Kun juutalaiset taas alkoivat käydä oikeutta Paavalia vastaan, ei tuomarina ollut maaherra Gaius ottanut asiaa käsiteltäväkseen. Oli kuitenkin tullut aika jatkaa matkaa Efesoon. Työ kutsui eteenpäin. Akylas ja Priskilla lähtivät Paavalin mukana.

Paavali ei unohtanut Korintton seurakuntaa, hän muisti heitä joka päivä rukouksissaan ja piti yhteyttä monin tavoin. Kolmannella lähetysmatkallaan Paavali tuli uudestaan heidän luokseen. Mutta jo sitä ennen terveiset kulkivat matkustavaisten mukana samoin kirjeet, jotka ovat meille luettavana Raamatussa. Ja miten ihmeellistä! Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä myös Soostenes kirjoittaa yhdessä Paavalin kanssa Efesosta Korinttoon. Toinenkin synagoogan esimies oli tullut kristityksi.  Paavalille tämä seurakunta oli erityisen rakas. Hän tahtoi, että he oikein käsittäisivät, mitä rakkaus on.