Paavali pakanain apostoli

Paavali ja Siilas vahvistivat seurakuntia vieden Jerusalemin kokouksen tervehdyksen mukanaan.

Kun Paavali ja Barnabas olivat palanneet Jerusalemista Antiokiaan, he saarnasivat ja opettivat seurakuntaa. Mutta jonkin ajan kuluttua Paavali sanoi Barnabaalle: "Lähtekäämme takaisin niihin kaupunkeihin, joissa olemme julistaneet Herran sanaa, katsomaan veljiä, miten heidän on." Paavali muisteli kaikkia niitä, jotka olivat tulleet uskoon heidän matkansa aikana. Vaikka häntä oli vainottu niin, että hän oli ollut kuolemanvaarassa, hän tahtoi takaisin. Hänellä oli huoli niin kuin hän kirjoitti myöhemmin: "Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt." Vielä oli aika tehdä työtä, vielä piti julistaa Jeesusta Kristusta ristiinnaulittuna niin, ettei kukaan harhaopettaja saisi viekoitella ketään pois oikeasta uskosta.

Paavali ja Barnabas aloittivat matkavalmistelut. Barnabas tahtoi ottaa mukaansa Johannes Markuksen. Hän oli seurannut Paavalia ja Barnabasta ensimmäiselle lähetysmatkalle mutta kääntynyt sitten kotiin Pamfyliasta juuri kun häntä olisi eniten tarvittu. Markus oli Barnabaan sukulainen ja Barnabas ymmärsi nuorta poikaa. Hän halusi antaa tälle uuden tilaisuuden. Mutta Paavali oli eri mieltä. Paavalin mielestä oli oikein olla ottamatta häntä, koska hän ei ollut edellisellä kerralla tullut mukaan työhön. Entiset työtoverit kiivastuivat niin, ettei yhteisestä matkasta tullut mitään. Niinpä Antiokiasta lähti kaksi eri seuruetta.

Barnabas ja Markus purjehtivat Kyproon, Barnabaan kotisaarelle. Sinnehän ensimmäinenkin lähetysmatka oli aluksi suuntautunut. Ehkäpä sinne syntyneissä seurakunnissa oli joitakin Barnabaan ja Johannes Markuksen sukulaisiakin. Heitä kaikkia Barnabas tahtoi tavata ja vahvistaa uskossa. Mekin voimme ottaa esimerkkiä Barnabaasta. On oikein osoittaa rakkautta omaisia kohtaan pitämällä huolta heidän sieluistaan. Mutta silti me emme saa olla puolueellisia. Siinä otamme esimerkkiä Paavalista. Seurakunnan tehtäviin tulee valita uskollisimmat, ei välttämättä niitä, joista eniten pidämme.

Paavali joutui etsimään uusia työtovereita. Silas oli sopiva. Hän oli tullut Antiokiaan Jerusalemista Paavalin mukana. Niin seurakunta jätti heidät Herran armon haltuun ja he lähtivät matkalle. He eivät valinneet merireittiä vaan matkustivat maitse koti Derbeä, josta edellisellä matkalla Paavali ja Barnabas olivat kääntyneet paluumatkalle. Matka kulki läpi Syyrian ja Kilikian, paikkakuntien, joilla Paavali oli tehnyt työtä jo pian kääntymisensä jälkeen ennen ensimmäistä lähetysmatkaa. Nämä maakunnat olivat Paavalille tuttuja jo nuoruudesta asti, sillä Tarso, Paavalin synnyinpaikka, oli Kilikian pääkaupunki. Täällä Paavali ja Silas vahvistivat seurakuntia vieden Jerusalemin kokouksen tervehdyksen mukanaan. Olihan tervehdys paitsi Antiokiaan myös näihin seurakuntiin osoitettu.

Paavali ja Silas saapuivat Lystraan. Siellähän Paavali ensimmäisellä matkallaan oli saada surmansa, kun ihmiset kivittivät häntä. Mutta Jumalan varjelukseen luottaen he tulivat katsomaan täällä asuvia seurakuntalaisia. Aivan erikoisesti Paavali halusi tavata Timoteus-nimistä nuorukaista ja hänen omaisiaan. Ilmeisesti Paavali oli tutustunut heihin jo ensimmäisellä matkallaan.

Timoteus kasvoi perheessä, jossa isä oli kreikkalainen ja äiti juutalainen. Äiti Eunike ja hänen äitinsä Loois olivat opettaneet Timoteukselle Vanhan Testamentin kirjoituksia jo pienestä pitäen. Mutta isän vaikutusta oli, ettei Timoteusta juutalaisen tavan mukaan oltu ympärileikattu. Kun Loois ja Eunike saivat kuulla evankeliumia Jeesuksesta, he ymmärsivät, että Jeesus oli luvattu Messias. Heistä tuli kristittyjä. Timoteus seurasi isoäitinsä ja äitinsä uskoa. Kaikki uskonveljet Lystrassa ja Ikonionissa antoivat Timoteuksesta hyvän todistuksen. Hän oli vilpitön ja palava uskossa.

Paavali halusi Timoteuksen työtoverikseen. Niinpä hän lähti Paavalin ja Silaan mukaan. Mutta koska niillä paikkakunnilla, joille he olivat menossa, oli paljon juutalaisia, Paavali ympärileikkasi Timoteuksen. Tarkoitus oli julistaa evankeliumia myös juutalaisille eikä Timoteus olisi voinut tulla synagoogaan eikä edes osallistua juutalaisten kanssa aterialle, jos hän olisi ollut ympärileikkaamaton. Timoteuksen pelastukseen asialla ei ollut vaikutusta, hän kelpasi Jumalalle Jeesukseen uskovana ilmankin, mutta lähetystyön tekeminen oli näin helpompaa.

Paavali, joka itse oli lapseton, piti paljon nuoresta Timoteuksesta. Kirjeissään Timoteukselle hän kutsuu häntä pojakseen. Paavali opetti ja neuvoi häntä kuin omaa lastaan vielä sittekin, kun Timoteuksesta oli tullut seurakunnan paimen eli pastori ja kun Paavali itse oli joutunut vankeuteen.

Moni lapsi ja nuori elää tänäkin päivänä kodissa, jossa toinen vanhemmista ei usko Jeesukseen, mutta toinen, isä tai äiti, opettaa lapsia rukoilemaan, kertoo Jeesuksesta ja lukee  Raamatun kertomuksia. Jos sinulla on tällainen koti, ota esimerkkiä Timoteuksesta. Noudata uskovan vanhempasi neuvoja. Kunnioita ja rakasta molempia. Rukoile epäuskoisen vanhempasi puolesta, että Jeesuksen armo kirkastuisi hänellekin.

Jos molemmat vanhempasi uskovat, on sinulla kaksinkertainen aihe kiitokseen. Mutta entä, jos kumpikaan ei vielä tunne Jeesusta, silloin sinut on lähetetty lähetystyöhön omaan kotiisi.

 Ja vielä tässä neuvoja, joita Paavali kirjoitti Timoteukselle. Ne sopivat meillekin:

"Älä siis häpeä todistusta Herrastamme..."

"Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä."

"Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa." 2.Tim.3:14-15

Paavali, Silas ja Timoteus lähtivät Lystrasta, Timoteuksen kotikaupungista. He vaelsivat kaupungista kaupunkiin ja toimittivat kaikille seurakunnille Jerusalemin kokouksen lähettämän kirjeen. Seurakuntalaisten usko vahvistui ja seurakuntiin tuli yhä lisää jäseniä. Lähetyssaarnaajat kulkivat Fryygian ja Galatian kautta. Mysian kohdalla he olisivat halunneet mennä Bityniaan, mutta Pyhä Henki esti heitä. Raamatussa ei sanota, miten Jumala heitä esti. Mutta tiedämmehän omastakin elämästämme, etteivät kaikki suunnitelmamme toteudu. Jumala johdattaa omiaan myös arkielämän vaiheissa, joskus niin ettemme sitä edes huomaa.

Paavali, Silas ja Timoteus jatkoivat siis matkaansa Mysian ohi Trooaaseen. Trooaassa matkaseurueeseen liittyi Apostolien tekojen kirjoittaja, Luukas. Paavalin terveys ei aina ollut hyvä. Ehkä Luukasta tarvittiin mukaan senkin tähden, että hän oli lääkäri. Paavali joutui valittamaan, että hänen lihassaan oli pistin. Hän oli rukoillut, että Jumala ottaisi sen pois, mutta Jumalan vastaus oli aina sama: "Minun armossani on sinulle kyllin." Näin on yhä, Jumalan työtä tekevät heikot ihmiset. Meillä on vaivoja ja vaikeuksia. Toisille Jumala sallii vaikeita sairauksia, toiset Hän parantaa ihmeellisesti. Me saamme osamme Häneltä. Mikä se onkin, Hänen armossaan on meille kyllin.

Yöllä Paavali näki unen. Se uni oli erikoisen selvä, niin että hän kertoi sen heti toisillekin. He olivat varmoja siitä, että se oli Jumalan viesti. Unessa makedonialainen mies seisoi  ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä." Tässä oli syy, miksi Jumala oli estänyt muut suunnitelmat. Hänellä oli toinen suunnitelma. Evankeliumi Jeesuksesta piti julistaa myös Euroopassa. Paavali seurueineen lähti kiireesti matkalle. Jumalan kutsua piti seurata heti. Merimatka alkoi Trooaasta Aasian puolelta luoteeseen nykyisen Kreikan pohjoista rannikkoa kohti.

Aikaisemmin lähetystyötä oli tehty pääasiassa Vähässä Aasiassa, nykyisen Turkin alueella. Siellä olivat galatalaiset ja Galatian seurakunnat. Nyt oli tultu Euroopan puolelle Makedoniaan, maahan, jossa Aleksanteri Suuri oli syntynyt, ja josta hän oli aloittanut maailmanvalloituksensa. Paavalin tullessa sinne se oli Rooman valtakunnan provinssi. Neapolis ja Filippi kuuluivat tärkeimpiin kaupunkeihin. Tämä alue kuuluu nykyään Kreikalle. Kreikan kartasta löydät vieläkin Filipin, Neapolin nimi on muuttunut, se on nykyään Kavalla.

Jos joskus käyt näillä seuduin turistimatkalla, muistele Paavalia. Kohtaat saman maan ja meren, samat kaupungit. Silloin täällä oli evankeliumin nälkä. Vieläkö näet Jumalan Sanan vaikutuksen ihmisten elämässä? Mikä on sen vaikutus sinun elämässäsi?

Lähetyssaarnaajamme viipyivät Filipissä muutamia päiviä. Täällä ei ollut juutalaista synagoogaa, missä työn olisi voinut aloittaa. Mutta kaupungissa oli muutamia jumaalaapelkääviä naisia, jotka kokoontuivat sapatinpäivinä joen rannalle rukoilemaan. Nämä naiset olivat saaneet kuulla oikeasta Jumalasta ja halusivat palvella Häntä. He olivat syntyneet ja kasvaneet pakanakansassa, mutta Jumala oli heitä johdattanut niin ihmeellisesti, että he olivat saaneet kuulla Israelin Jumalasta. Ehkäpä joku oli ollut nuoruudessaan palvelustyttönä jossakin hurskaassa juutalaisessa kodissa. Jumalan suunnitelmat toteutuvat pientenkin, sattumalta näyttävien, asioiden kautta. Ja nyt Jumala lähetti Paavalin työtovereineen sinne joen rannalle näiden naisten luo kertomaan, että luvattu Messias oli tullut. Että heidän syntinsä oli sovitettu.

Kuulijoiden joukossa oli purppuranmyyjä Lyydia. Lyydian mies oli ilmeisesti kuollut, koska Raamattu ei mainitse häntä erikseen. Perheeseen kuului ilmeisesti lapsia ja palvelusväkeä. Lyydia oli kotoisin Tyatirasta, jossa kukoisti purppurateollisuus. Välimeren rannikolta pyydystettiin purppurasimpukkaa, joista jokaisesta saatiin pisara kallisarvoista väriainetta. Purppuran sävyjä ovat tummanpunainen, syvä sininen ja sinipunainen. Kalliit kankaat värjättiin tällä aineella. Rikkaat, ylhäiset henkilöt pukeutuivat tällaisiin vaatteisiin. Kauppa tuotti hyvin.

Lyydia oli varakas ja arvostettu. Mutta ulkonaisesti hyvä asema ei hänen sydäntään tyydyttänyt. Hän kaipasi yhteyttä Jumalaan, pyhyyttä ja puhtautta. Kun hän nyt kuunteli Paavalin puhetta syntien sovittajasta, Pyhä Henki avasi hänen sydämensä vastaanottamaan evankeliumin. Tämä sapatinpäivä muutti hänen elämänsä, eikä ainoastaan hänen vaan kaikkien hänen läheistensä elämän. Riemulla hän otti sanan vastaan. Lyydia tahtoi, että Paavali seurueineen tulisi heti hänen kotiinsa.  Niin Lyydian koko perhe sai kuulla Jeesuksesta ja hänet ja kaikki perheenjäsenet kastettiin. Rakkaus Jeesukseen ja Jeesuksen seurakuntaan syttyi Lyydiassa heti. Se johti myös tekoihin. Lähetyssaarnaajat saivat majapaikan hänen kodissaan, eikä heitä siellä kohdeltu niin kuin liiketuttavia vaan kuten rakkaita veljiä.

Lyydia, Euroopan ensimmäinen kristitty, on meille esimerkki palvelevasta rakkaudesta, jonka usko vaikuttaa.

Ihmisen ei ole tarpeen tietää tulevia asioita. Me uskomme, että Jumala johdattaa meidän elämäämme ja auttaa meitä. Nykyäänkin on kaikenlaisia selvänäkijöitä. He eivät ole Jumalan asialla ja heitä tulee karttaa.

Kun Paavali ajoi hengen pois, nainen tuli normaaliksi eikä enää kyennyt ennustamaan. Isännät raivostuivat tästä suunnattomasti. He halusivat kostaa Paavalille. He ottivat Paavalin ja Silaan kiinni ja veivät heidät torille hallitusmiesten eteen. Täällä he esittivät perättömiä syytöksiä, mutta eivät kertoneet, mitä todella oli tapahtunut. Ja torilla kaikki kansa nousi heitä vastaan. Ihmisten väärät syytökset ja tuntemattomien raivo heitä kohtaan oli Paavalille tuttua. Näin oli ennenkin käynyt. Vaikka hän teki vain hyvää, ihmiset kostivat sen pahalla. Silaalle tämä oli ensimmäinen kerta.

Päälliköt revittivät Paavalin ja Silaan vaatteet, antoivat lyödä heitä raipoilla ja lopuksi, kun miehet olivat jo aivan nääntyneet, heittivät heidät vankilaan. Vanginvartija sai ankaran käskyn vartioida rauhanhäiritsijöitä tarkasti. Siksi hän vei heidät sisimpään vankityrmään ja pani vielä jalkapuuhun. Mutta Paavali sai huomata, että Jumala oli antanut hänelle parhaan mahdollisen työtoverin. Silas oli yhtä rohkea kuin Paavalikin. Myös hän piti etuoikeutenaan kärsiä Jeesuksen tähden.

Niinpä keskiyöllä pimeässä tyrmässä jalkapuuhun sidotut miehet hämmästyttivät muita vankeja. He olivat täynnä verinaarmuja ruoskaniskujen jäljiltä. Kukaan ei ollut sitonut heidän haavojaan, mutta he rukoilivat ja veisasivat kiitoslauluja. Toiset vangit kuuntelivat ihmetellen. Silloin aivan äkkiarvaamatta tuli maanjäristys. Koko vankilan perustukset järkkyivät, lukitut ovet avautuivat ja kahleet irtosivat vankien jaloista ja käsistä. Ihmeellinen oli Jumala, jota nämä miehet julistivat.

Kun vanginvartija heräsi, hän näki, mitä vankilassa oli tapahtunut. Hän joutui kauhun valtaan. Hän saisi hengellään vastata vankien paosta, siksi hän tarttui miekkaansa ja ojensi sen itseään kohden. Paavali näki tämän ja huusi kovalla äänellä: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä". Niin vartija pyysi valoa ja juoksi Paavalin ja Silaan eteen langeten maahan. Hän talutti heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" Niin he vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi". Vanginvartija vei Paavalin ja Silaan kotiinsa, missä he saarnasivat Jumalan sanaa kaikille, jotka siellä olivat. Suuri ilo täytti vanginvartijan kodin. Hänet ja kaikki hänen perheensä jäsenet kastettiin. Hän laittoi aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.

"Älä tee itsellesi mitään pahaa!"

Aamulla päälliköt lähettivät sanan, että Paavali ja Silas pitää päästää vapaiksi. Vanginvartija kertoi tämän Paavalille, mutta Paavali vastasi: "He ovat julkisesti, vieläpä ilman tuomiota, ruoskineet meitä, jotka olemme Rooman kansalaisia, ja ovat heittäneet meidät vankeuteen; ja nytkö he salaa ajaisivat meidät tiehemme! Ei niin, vaan tulkoot itse ja viekööt meidät ulos." Oikeudenpalvelijat kertoivat nämä sanat päälliköille. Silloin he pelästyivät kovin, kun kuulivat, että Paavali ja Silas olivat Rooman kansalaisia. Rooman laki soi omille kansalaisilleen monia oikeuksia ja virkamiesten piti noudattaa lakia. Päälliköt tulivat ja suostuttelivat Paavalia ja Silasta lähtemään ja he lähtivätkin. Mutta vielä ennen lähtöään he kävivät Lyydian luona ja rohkaisivat kaikkia Jumalan sanalla.

Koko Filipin seurakunta näki, että Jumala voi kääntää pahankin palvelemaan tarkoituksiaan. Seurakuntaan oli liittynyt koko vanginvartijan perhe. Ja vaino oli saanut niin nolon lopun, että hallitusmiehet varmasti antoivat kristittyjen toimia rauhassa.

Paavali ja Silas jättivät Filipin seurakunnan Jumalan haltuun ja jatkoivat matkaansa. Evankeliumin sana jäi kuitenkin Filipiin ja siellä olevat seurakunnan jäsenet jatkoivat varmasti lähetystyötä. Jumalan johdatukseen luottaen Paavali ja Silas suuntasivat nyt matkansa Tessalonikaan.

Tessalonikassa asui Jaason-niminen mies, joka otti Paavalin ja Silaan luokseen. Sieltä käsin he aloittivat työn. Kuten tavallisesti he halusivat puhua ensin juutalaisille. Kolmena sapattina Paavali meni synagoogaan ja selitti kirjoituksista lähtien, että Jeesus on Kristus, jonka piti kärsimän ja nouseman kuolleista. Paavalin saarnoja kuunneltiin halukkaasti. Muutamat juutalaiset tulivat uskoon samoin suuri joukko jumalaapelkääväisiä kreikkalaisia ja ylhäisiä naisia. Seurakunta syntyi. Ja millainen seurakunta! "He ottivat sanan vastaan ei ihmisten sanana", niin kuin Paavali sanoo, "vaan Jumalan Sanana". He iloitsivat evankeliumista, siitä että Jeesus sovitti heidän syntinsä.

Meluava joukko kokoontui Jasonin talon eteen.

Ilkeät juutalaiset saivat täälläkin vainon aikaan. He keräsivät joutilaita ihmisiä kaupungista ja yllyttivät heitä Paavalia ja Silasta vastaan. Koko meluava joukko kokoontui Jaasonin talon edustalle. He etsivät Paavalia ja Silasta, mutta eivät löytäneet. Niin he veivät Jaasonin ja muutamia hänen kanssaan olleita uskovia väkisin mukanaan hallitusmiesten eteen huutaen: "Nuo kaiken maailman villitsijät ovat tännekin tulleet, ja heidät Jaason on ottanut vastaan; ja nämä kaikki tekevät vastoin keisarin asetuksia, sanoen erään toisen, Jeesuksen, olevan kuninkaan". Hallitusmiehet tulivat levottomiksi ja ottivat takauksen Jaasonilta ja niiltä, jotka olivat Jaasonin kanssa. Sitten he päästivät heidät menemään.

Mutta myöhemmin Jaasonin talossa nuori seurakunta päätti Jumalan varjelukseen luottaen lähettää yöllä Paavalin ja Silaan  Bereaan. Ahdistus ja vaino ei tätä seurakuntaa lannistanut. Evankeliumin tuli oli syttynyt Tessalonikassa ja levisi eikä sitä voinut mikään pidättää.

Paavali kirjoittaa myöhemmin tessalonikalaisille kaksi kirjettä. Ne ovat Raamatussa meidänkin luettavanamme. Sieltä käy ilmi, että Tessalonikan seurakunta oli niin innokas lähetystyötä tekemään, että evankeliumi levisi heidän toimestaan koko Makedoniaan ja vieläkin laajemmalle. Paavalilla oli paljon murheita monien seurakuntien ja läheistenkin työtovereiden vuoksi. Mutta Tessalonikan seurakuntaa muistaessaan hän kiitti Jumalaa. Tällä seurakunnalla oli monenlaista ahdinkoa, mutta silti he ottivat Sanan vastaan ilolla. Heistä tuli kaikkien uskovien esikuvia. "Sillä te olette meidän kunniamme ja meidän ilomme," sanoo Paavali. Paavali kaipasi heitä ja toivoi pääsevänsä heitä uudelleen tapaamaan.

Paavali ja Silas matkustivat koko yön paetessaan juutalaisia Tessalonikasta. Kuljettiin noin 80 km länttä kohti pieneen kaupunkiin, jonka nimi oli Berea. Kaupunki on vieläkin olemassa.

Bereassa he menivät heti synagoogaan ja julistivat evankeliumia Jeesuksesta. Berean juutalaiset olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset ja he kuuntelivat innokkaasti Paavalin ja Silaan puhetta. He tutkivat heti kirjoituksista, oliko asia niin kuin nämä miehet puhuivat. Ja he tutkivat kirjoituksia joka päivä. Monet heistä uskoivat. Myös monet ylhäiset kreikkalaiset naiset ja miehet tulivat uskoon.

Timoteus oli saapunut Tessalonikasta Paavalin ja Silaan luokse, mutta pian tuli Bereaan sieltä muitakin, nimittäin niitä ilkeitä juutalaisia, jotka olivat siellä vainonneet evankeliumin julistajia. Nyt he täälläkin kiihottivat kansaa Paavalia vastaan. Uskonveljet lähettivät heti Paavalin pois meren rantaan. He saattoivat hänet ensin satamaan, jonne oli matkaa vajaa 40 km. Sieltä jatkettiin laivalla Ateenaan. Vasta Ateenassa saattajat kääntyivät paluumatkalle mukanaan Paavalin viesti Timoteukselle ja Silaalle, että he tulisivat nopeasti hänen luokseen, sillä Paavali oli nyt yksin.

Berean uusi seurakunta jäi nopeasti ilman kokeneiden lähetyssaarnaajien tukea. Kuka heitä nyt opettaisi? Helposti voimme ajatella, etteivät he voisi tulla toimeen ilman sananjulistajaa. Mutta Jumalan suunnitelmat ovat ihmeellisiä. Berean seurakunta osasi taidoista parhaimman. He tutkivat kirjoituksia. Nyt he tiesivät, että Jeesus on Kristus ja että Jeesus oli jo tullut. Sanansa kautta Jumala oli varjeleva heidät uskossa. Ja Paavalille oli jo toinen tehtävä odottamassa. Evankeliumilla oli kiire. Muistammehan, että evankeliumilla on kiire tänäänkin. Tänäänkin on paljon sieluja, jotka eivät vielä tunne Jeesusta.

Paavali saapui Ateenaan Piraeuksen satamakaupungista johtavaa tietä. Tietä reunusti kolminkertainen muuri, joka yhtyi Ateenan ympäri kiertävään muuriin. Se oli 500 vuotta vanha, vanhaa oli Ateenan sivistyskin. Siellä kukoistivat tieteet ja taiteet. Kaupunki on antiikin historian maineikkain. Paavali kierteli kaupunkia.

Kreikkalaiset palvoivat monia jumalia. He uskoivat, että jumalat olivat ihmisten kaltaisia heikkouksineen päivineen, mutta niillä oli joitakin yliluonnollisia kykyjä ja ne olivat kuolemattomia. Paavali näki Zeuksen temppelin. Zeus oli kreikkalaisten pääjumala. Zeuksen lempitytär oli Pallas Athene, jolle oli rakennettu kuuluisa Parthenon temppeli. Temppeli näkyi kauas Akropoliin kukkulan laelta. Siellä loisti myös kullasta ja norsunluusta tehty Pallas Athenen kuvapatsas. Dionysos-jumalalle oli tehty teatteri ja temppeli. Kuvapatsaita, kauniita rakennuksia pylväikköineen, temppeleitä ja alttareita oli kaikkialla.

Hadrianuksen kirjastossa filosofit pitivät koulujaan.Filosofit väittelivät keskenään. Tämä oli Platonin, antiikin kuuluisimman filosofin syntymäkaupunki. Hänen jälkeensä oli tullut monia koulukuntia. Kun Paavali saapui kaupunkiin, olivat huomattavimmat suunnat stoalaiset ja epikurolaiset. Epikurolaiset etsivät vain omaa mielihyväänsä. He eivät uskoneet kuolemanjälkeiseen elämään. Heidän mielestään viisas välittää vain siitä, mikä edistää hänen omaa onneaan. Stoalaisten mielestä järkkymätön tyyneys oli viisaan merkki. Hyve oli samaa kuin todellinen tieto. Kaikki muu paitsi hyve jopa elämäkin, oli yhdentekevää. Kansalaiset kuuntelivat oppineiden puheita. Kaikki halusivat kuulla uutta, uusia uskontoja, uusia aatteita. Mutta oikeata Jumalaa ei kukaan näyttänyt tuntevan. Paavali katseli kaikkea tätä. Hän ajatteli ensimmäistä käskyä: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia." Kuinka räikeää ja hirveätä olikaan näiden ihmisten epäjumalanpalvelus. Ja nämä ihmiset olivat koko maailman sivistyneimmät. Paavali kiivastui.

Paavali meni synagoogaan ja keskusteli täällä asuvien juutalaisten kanssa. Hän meni myös joka päivä torille, missä hän keskusteli kaikkien ihmisten kanssa, joita hän tapasi. Hän julisti heille evankeliumia Jeesuksesta ja puhui ylösnousemuksesta. Uteliaat ihmiset kuuntelivat häntä ja sanoivat: "Näkyy olevan vieraiden jumalien julistaja." Epikurolaiset ja stoalaiset filosofit pyysivät Paavalin Areiopagille väittelemään heidän kanssaan sanoen: "Voimmeko saada tietää, mikä se uusi oppi on, jota sinä ilmoitat?" Paavali astui keskelle Areiopagia ja puhui: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia. Sillä katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu 'Tuntemattomalle jumalalle'. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan." Ja sitten Paavali kertoi heille oikeasta Jumalasta, joka on henki, joka ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä. Hän on tehnyt koko maailman ja kaiken olevaisen niin kuin myös ihmisen. Paavali oli oppinut mies ja hän tunsi kreikkalaista viisautta, hän tunsi myös heidän runouttaan. Niinpä Paavali siteerasi erästä heidän runoilijaansa kertoessaan, että koko ihmiskunta on Jumalasta alkuisin ja hänen sukuaan. Mutta tärkeää on, että ihmiset tulevat kääntymykseen, luopuvat kivestä ja kullasta tehdyistä epäjumalista ja uskovat oikeaan Jumalaan. Sillä tulee päivä, jolloin Jumala pitää viimeisen tuomion Jeesuksen kautta, jonka hän on kuolleista herättänyt. Kun Paavali puhui kuolleitten ylösnousemuksesta, toiset pilkkasivat häntä, toiset taas sanoivat, että tahtoisivat kuulla lisää. Niin Paavali lähti pois Areiopagilta.

Seuraavina päivinä ne harvat, jotka uskoivat Paavalin saarnan, liittyivät häneen. Niin syntyi pieni seurakunta. Vain kaksi sen jäsentä sanotaan Raamatussa nimeltä: toinen oli Areiopagin jäsen Dionysios ja toinen eräs nainen Damaris.

Tämä sivistyksen kehto, Ateenan kaupunki, oli niin itseensä tyytyväinen, ettei se kaivannut elävää Jumalaa. Näille ihmisille riitti inhimillinen viisaus ja taiteen luomat jumalat. Paavali oli tehnyt parhaansa. "Kreikkalaisille olen ollut kreikkalainen ja juutalaisille juutalainen voittaakseni edes jonkun", hän kerran kirjoitti. Niinpä Paavali ei voinut kauan viipyä täällä, vaan hän lähti eteenpäin jättäen pienen seurakunnan Jumalan haltuun.

Paavali väitteli Areiopagilla filosofien kanssa.

Korintto oli muinaisen Kreikan huomattavin kauppakaupunki. Paavalin tullessa sinne asukkaita oli puolisen miljoonaa. Nykyään kaupunkia ei mainita Kreikan tärkeimpien joukossa, asukkaita on enää vain vähän yli satatuhatta. Kaupunki sijaitsee kapealla kannaksella Joonian ja Aigeian merten välissä. Silloin siellä oli peräti kolme vilkasta satamaa, joiden kautta kauppiaat ja kauppatavarat kulkivat. Siellä oli kaikenmoinen kirjavuus. Lukuisat kielet, ihmisrodut ja uskonnot sekoittuivat. Kreikkalaisia filosofeja oli tietysti, samoin vanhojen kreikkalaisten jumalien palvontaa. Kuvaavin ehkä oli Afroditen temppeli. Rakkauden jumalattaren palvonta oli kauhistuttavaa epäsiveellisyyttä. Se antoi kaupungille sellaisen leiman, että siveetöntä elämää viettävistä sanottiin, että he elivät korinttolaiseen tapaan. Aineellista hyvinvointia seurasi silloin kuten usein nytkin moraalinen rappio.

Paavali meni ensin tapaamaan juutalaisia. Heidän joukossaan oli aviopari Akylas ja Priskilla. He olivat tulleet Italiasta, Roomasta. Kristinusko oli tullut Roomaan ja seurakunta oli syntynyt sinne, mutta siellä oli käynyt niin kuin muuallakin. Juutalaiset eivät voineet kristittyjä sietää, oli tullut levottomuuksia ja keisari karkotti kaikki juutalaiset. Akylas ja Priskilla olivat joutuneet lähtemään ja olivat nyt täällä. Paavali sai kohta tietää, että heillä oli sekä sama ammatti että sama usko kuin hänelläkin.

Paavali, Akylas ja Priskilla tekivät yhdessä sekä telttoja että lähetystyötä. 

Raamattu ei mainitse mitään Akylaan ja Priskillan lapsista, ilmeisesti he olivat lapsettomia. Se oli suuri puute juutalaisen perheen elämässä. Mutta Jumala siunasi heitä toisella tavoin. Syvä keskinäinen kunnioitus ja rakkaus vallitsi heidän välillään. He olivat kaikessa yksimieliset. He rakastivat Jumalan seurakuntaa. Kaikkialla, minne he menivät, seurakunta sai kodin heidän luonaan. Seurakunta oli heidän perheensä. Niin Paavalikin löysi kodin heidän luonaan. He tekivät yhdessä telttoja, keskustelivat ja tekivät lähetystyötä. Sapattina he menivät synagoogaan ja Paavali julisti evankeliumia kaikille juutalaisille.

Vihdoin Silas ja Timoteuskin tulivat Korinttoon. Työtoverukset olivat taas yhdessä. Mutta miksi he olivat viipyneet näin kauan?

Timoteus oli joutunut palaamaan vielä Tessalonikaan. Siellä olivat muutamat kääntyneet takaisin pakanuuteen ja muitakin ongelmia oli. Timoteus vahvisti heidän uskoaan Jumalan Sanalla. Kun asiat saatiin järjestykseen, saattoi Timoteus lähteä matkalle uudestaan. Paavalille Tessalonikan seurakunta oli rakas. Niinpä nämä terveiset saatuaan Paavali tahtoi lähettää kirjeen sinne. Kirjeen lähettäjiksi mainitaan kaikki kolme lähetyssaarnaajaa Paavali, Silas ja Timoteus. Se kirje on meille Raamatussa luettavana.

Työ Korinttossa sai uutta vauhtia, kun sananjulistajia oli enemmän. Seurakunta kasvoi. Jopa synagoogan esimies Krispus perheineen kastettiin. Täällä oli paljon tehtävää.

Korinttossa monet tulivat uskoon. Synagoogan esimies Krispus ja hänen perheensä kääntyivät kristinuskoon. Paavali itse kastoi heidät. Krispuksen jälkeen uudeksi esimieheksi tuli Soostenes. Juutalaisten vastustus lisääntyi niin kovasti, ettei Paavali enää voinut julistaa synagoogassa. Uusi paikka löytyi aivan synagoogan vieressä olevasta talosta, jonka omisti Titius Justus -niminen jumalaapelkääväinen mies. Jumala rohkaisi Paavalia yöllä näyssä sanoen: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene; sillä minä olen sinun kanssasi. Eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa." Paavali teki työtä mielessään päätös, ettei hän täällä tuntisi mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna. Seurakuntaan tuli paljon sekä juutalaisia että pakanoita. Seurakunta kasvoi. Tavallisia ihmisiä, ei oppineita, ei ylhäisiä. Pian seurakunnalle valittiin oma paimen. Apollos sai tehtäväkseen hoitaa työtä, jonka Paavali oli aloittanut. 

Paavali oli käyttänyt puolitoista vuotta opettaessaan korinttolaisia. Kun juutalaiset taas alkoivat käydä oikeutta Paavalia vastaan, ei tuomarina ollut maaherra Gaius ottanut asiaa käsiteltäväkseen. Oli kuitenkin tullut aika jatkaa matkaa Efesoon. Työ kutsui eteenpäin. Akylas ja Priskilla lähtivät Paavalin mukana.

Paavali ei unohtanut Korintton seurakuntaa, hän muisti heitä joka päivä rukouksissaan ja piti yhteyttä monin tavoin. Kolmannella lähetysmatkallaan Paavali tuli uudestaan heidän luokseen. Mutta jo sitä ennen terveiset kulkivat matkustavaisten mukana samoin kirjeet, jotka ovat meille luettavana Raamatussa. Ja miten ihmeellistä! Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä myös Soostenes kirjoittaa yhdessä Paavalin kanssa Efesosta Korinttoon. Toinenkin synagoogan esimies oli tullut kristityksi.  Paavalille tämä seurakunta oli erityisen rakas. Hän tahtoi, että he oikein käsittäisivät, mitä rakkaus on.