ÄLÄ TURHAAN LAUSU HERRAN, SINUN JUMALASI NIMEÄ, SILLÄ HERRA EI
JÄTÄ RANKAISEMATTA SITÄ, JOKA TURHAAN LAUSUU HÄNEN NIMENSÄ
Joukko lapsia leikki pihalla. Leikin tuoksinassa kaksi poikaa riitaantui ja pian he olivat käsikähmässä. Ensimmäinen heistä juoksi pakoon kotiovelleen. Siellä hän kääntyi ja antoi tulla suustaan joukon rumia kirosanoja, myös Jumalan nimeä hän käytti kirotessaan. Joku ohikulkeva aikuinen nuhteli häntä, mutta poika sinkosi vastaan: "Se on sitä miesten kieltä." Toiset lapset tulivat paikalle ja selittivät, että toinen poika oli huomannut, että tämä ensimmäinen teki vääryyttä pallopelissä. "Enpäs tehnyt, vannon, etten tehnyt, panen siitä pääni pantiksi", huusi tuo poika.
Kaikki näemme, että poika rikkoi karkeasti toista käskyä vastaan. Ensin hän häpäisi Jumalan pyhää nimeä ja toiseksi vielä turhalla vannomisella uhmasi Jumalaa. Sitä hän piti miehekkäänä. Oliko se sellaista? Eikö hän olisi osoittanut paljon suurempaa miehekkyyttä myöntämällä leikissä tekemänsä virheen ja sopimalla rehdisti asian.
Jokapäiväisessä elämässä ihmiset usein aivan tavallisten asioiden keskellä väärinkäyttävät Jumalan nimeä suuttuessaan, hämmästellessään ja milloin mitenkin puheensa värittämiseksi. Monet ovat tähän niin tottuneet, etteivät lainkaan osaa pitää sitä syntinä. Mutta toinen käsky sanoo, että Herra ei jätä sitä rankaisematta, joka turhaan lausuu hänen nimensä. Se ei siis ole ainoastaan kielletty, vaan myös rangaistava teko.
On toisenlaisiakin tapoja rikkoa tätä käskyä vastaan. Kun höpötämme rukouksemme ruokapöydässä tai nukkumaan mennessä ajattelematta lainkaan mitä, ja kenelle puhumme, silloin rikomme toista käskyä vastaan. Tai kun emme kuuntele, kun meille opetetaan Jumalan sanaa koulussa tai pyhäkoulussa. Tai entäpä, kun vaikenemme toverijoukossa kuullessamme toisten pilkkaavan Jumalaa.
Huomaamme, että me helposti ja nopeasti rikomme toisen käskyn. Meidän kielemme, jonka Jumala on antanut hyödyksemme, onkin nyt saattanut meidät lankeemukseen. Kuulimme äskeisen pojan sanovan: Vannon ja panen pääni pantiksi! Usein kuulee tällaista puhetta. Sellaiseen vannomiseen ei meillä ole lupaa. Vala on pyhä ja kallis asia, jonka me annamme vain Jumalalle tai esivallalle.
Luther sanoo toisesta käskystä: Samoin kuin ensimmäinen käsky on neuvonut sydäntä ja opettanut uskoa, johdattaa meitä tämä käsky ulospäin ja suuntaa sekä suun että kielen oikeaan suhteeseen Jumalaan.
Olemme siis saaneet suumme ja kielemme kiittääksemme Jumalaa hänen hyvistä teoistaan. Emme pilkataksemme häntä. Meidän tulee siis karttaa kaikkea sitä, mikä voi johdattaa sydämemme tähän syntiin. Kaikki herjaava puhe Jumalasta, olipa se missä tahansa, on syntiä ja siihen emme saa yhtyä.
Jeesus, joka on maksanut tämänkin syntimme, tahtoo itse auttaa meitä taistelemaan sitä vastaan. Rukoilkaamme siis häneltä voimaa ja rohkeutta niin, että oikein käytämme Jumalan pyhää nimeä.