ÄLÄ TEE AVIORIKOSTA
Jumala itse on asettanut avioliiton, että mies ja vaimo voisivat olla toisilleen avuksi ja että maailmaan syntyvillä lapsilla olisi koti ja turva. Mutta eräällä pienellä pojalla ei ollut vanhempia eikä kotia. Hänet oli jätetty lastenkotiin ja vaikka siellä olikin kaikkea välttämätöntä, ei se kuitenkaan ollut sellainen koti, jossa poika olisi ollut aivan onnellinen. Eräänä päivänä poika kuitenkin haettiin omaan kotiin. Hän sai isän ja äidin. Jumala ei ollut antanut näille omia lapsia ja he tahtoivat nyt pitää omanaan tuon pojan. Jonkin ajan kuluttua huomattiin, että poikaa vaivasi sairaus, jota ei voitu parantaa ja jonka vuoksi pojasta ei koskaan tulisi samanlaista kuin toiset pojat olivat. Eräs vieras täti sanoi silloin äidille: "Onpa se nyt ikävää, että pojalla on tuollainen sairaus, nythän te ette voi häntä pitää, vaan teidän on lähetettävä hänet takaisin." Äiti vastasi: "Mihin sinä lähettäisit lapsesi, jos huomaisit hänen olevan samalla tavoin sairaan?" Nainen sanoi: "Sehän on aivan eri asia, kun hän on omani". Silloin tuo kasvatusäiti sanoi: "Tämä poika on myös minun omani, me olemme ottaneet hänet omaksemme. Hän tulee tarvitsemaan meitä enemmän kuin kukaan muu ja me tulemme tekemään kaikkemme, sehän on Jumalan tahto."
Tällaiseksi Jumala on tarkoittanut kodin, jossa lapset saavat turvan ja hoivan, kunnes ovat tulleet aikuisiksi ja voivat aloittaa oman elämänsä. Synnin seurausta on, että kodit usein särkyvät tai että vanhemmat hylkäävät lapsensa. Miten paljon surua ja murhetta sellainen tuokaan muassaan jo täällä maan päällä. Mutta Jumala johdattaa usein niin, että hyljätytkin lapset löytävät oman kodin, kuten kävi tässä kertomuksessamme. Mikä sitten voi säilyttää kodin eheänä ja turvallisena, niin että lapset voivat siellä olla onnellisia. Vain Jumalan voima voi sen säilyttää. Kun vanhemmat uskossa jättävät koko elämänsä Jumalan johdettavaksi, silloin käy kaikki hyvin ja oikein.
Mutta ihmisen sydän, joka on paha ja turmeltunut. hylkää usein Jumalan tahdon ja lähtee omille teilleen. Silloin käy aina huonosti. Sen vuoksi on tärkeätä jo lapsesta asti varjella sydäntään ja ajatuksiaan kaikelta likaiselta: pahoilta puheilta ja rivoilta sanoilta, huonoilta kuvilta ja kirjoituksilta. Kaikki tällainen saastuttaa ihmisen sydämen, niin että se on valmis pahaan. Miten voimme niitä paeta? Me voimme karttaa sellaisia tovereita, jotka puhuvat rivouksia tai houkuttelevat meitä pahaan. Lasten on parempi olla terveissä ja reippaissa harrastuksissa, ja rukouksessa pyytää Jumalaa varjelemaan meitä sellaisesta pahasta. Myös meidän tulee aina muistaa, että äiti ja isä ovat Jumalan asettamia tähän tehtävään, että kotimme on Jumalan lahja meille, ja ettei meidän tule sitä koskaan halveksia. Kiitollisuudella ja kunnioituksella tulee meidän pyytää Jumalan varjelusta vanhemmillemme ja kodillemme.
Sydämemme on aina taipuvainen pahaan. Sen vuoksi emme voi omin voimin taistella syntiä vastaan. Meidän tulee rukoilla voimaa Jumalalta. Psalmissa 51:12 meitä opetetaan rukoilemaan näin: "Jumala luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki". Ja minne menemmekin, lapsena tai aikuisina, on meidän aina ajateltava, voimmeko ottaa mukaamme Jeesuksen. Ellei Jeesus voi olla mukanamme, on meidän parasta olla sellaiseen paikkaan menemättä. Meidän tulee pysyä Jeesuksen seurassa. Tähän auta meitä, rakas Jeesus!