ÄLÄ VARASTA
Pienessä sekatavarakaupassa vihainen kauppiaanrouva nipisti korvasta pojanvintiötä, jonka hän oli yllättänyt pähkinälaatikon luota. – Minähän otin vain yhden pähkinän, poika valitti. – Yksi tai kymmenen, se on sama asia, sanoi vihainen kauppias, – sinä olet varas ja varokin, ettet enää astu jalallasi minun kauppaani tai kutsun poliisin. Ulos päästyään poika livisti kiireesti omille teilleen. Illalla kaupan suljettuaan käveli sama kauppias kotiaan kohti. Äkkiä hän näki maassa pienet lapsen kengät. Hän nosti ne käteensä ja ihmetteli: – Kas vain, aivan uudet sievät kengät, kukahan ne on tähän jättänyt? Pitäisiköhän minun viedä ne löytötavaratoimistoon, tästähän ne joku kuitenkin ottaa ... mutta tosiaan, ne sopisivat hyvin minun pikku tyttöselleni! Ja niin tuumittuaan hän pisti kengät laukkuunsa.
Löytötavaratoimiston korkean, mustan pöydän reunan ylitse katsoivat pienen tytön silmät hätääntyneinä isoa virkailijasetää. – Onko täällä minun kenkiäni? – Kenkiäsi, miten olet kenkäsi hukannut? – Jätin ne vain kadulle, kun toisetkin lapset juoksivat avojaloin, aioin kyllä palatessani ottaa ne, mutta ei niitä ole missään. – Ei ole täälläkään, lapsi parka! Niiskuttaen juoksi paljasjalkainen tyttönen ulos.
Me ihmiset niin helposti näemme toisten virheet, mutta selitämme omaamme parhain päin. Niin tässäkin kertomuksessa teki tuo ankara kauppiasrouva. Kyllä hän oli oikeassa pähkinävarkaan suhteen, sillä yhden pähkinän luvatta ottaminen on yhtä suuri rikos kuin kymmenenkin pähkinän ottaminen. Mutta myös noiden kenkien ottaminen oli epärehellisyyttä, sillä löytötavaratoimistoon vietynä olisi tyttö saanut kenkänsä takaisin.
Seitsemäs käsky kieltää varastamisen, vääryyden ja petoksen. Se on annettu varjelemaan ihmisten maallista omaisuutta, sitä omaisuutta, jonka Jumala on meille itse kullekin lahjoittanut.
Jumala tahtoo, että me ahkeralla työllä ansaitsemme ne lahjat, jotka hän tahtoo elämämme ylläpitämiseksi meille antaa. Tällä omaisuudellamme tulee meidän myös palvella lähimmäistämme, niin että jaamme siitä niille, joilla on vähemmän tai jotka ovat joutuneet puutteeseen. Me muistamme, miten paljon olemme saaneet: kodin, vaatteet, ruuan, omaiset ja ystävät, emmekö siis mielellämme tahtoisi käyttää tätä kaikkea lähimmäistemme parhaaksi ja Jumalalle kunniaksi. Näin tehdessämme emme mitään ansaitse. Jeesus kehottaa meitä tekemään hyvää niin, "ettei vasen käsi tiedä mitä oikea tekee". Myös meidän tulee auttaa lähimmäistämme, aina kun voimme, että hän saisi pitää sen mikä hänelle kuuluu.
Tässäkin olemme olleet vajavaiset. Emme suinkaan ole voineet tätäkään käskyä noudattaa. Sillä jo sekin, että olemme työssämme tai koulussa huolimattomat ja laiskat, on tämän käskyn rikkomista. Niin usein me lankeamme laiskuuteen ja itsekkyyteen.
Joka päivä saamme aina uudestaan omistaa anteeksiantamuksen Jeesuksen kautta tämänkin käskyn rikkomisesta. Tämän suuren lahjan vuoksi tahtoo jokainen uskovainen osoittaa kiitollisuuttaan Jeesukselle auttamalla lähimmäisiään. ja pyytämällä Jeesukselta apua voidakseen oikein käyttää hänen antamiaan lahjoja.