Aarre arkussa

Serkukset, Liisa, Matti ja Pekka olivat menneet mummilaan viettämään syyslomaa. Ulkona satoi surkeasti. Mitä kivaa nyt keksittäisiin? Voisitte mennä vaikka ullakolle katsomaan, löytäisittekö sieltä mitään mielenkiintoista, ehdotti ukki. Lapset ihastuivat heti ajatukseen.

Ullakolla oli hämärää ja pölyistäkin. Siellä tuntui olevan kaikkea vanhaa tavaraa, eikä edes kovin hyvässä järjestyksessä.  Joidenkin laatikoiden päällä luki, mitä niissä on., mutta ei kaikissa. Pian Matin silmiin osui kuitenkin ihan aarrearkunnäköinen pieni rasia. Hei, tulkaa katsomaan, mitä löysin, hän huusi innoissaan. Toiset ryntäsivät katsomaan. Lasten harmiksi rasia oli tietysti lukittu. Viedään se ukille, keksi Pekka.

Ukki, ukki, katso, mitä löysimme. No jopas, innostui ukkikin. Siellähän voi olla vaikka mikä aarre. Ukilta löytyi vanha avain, joka sattui sopimaan tähänkin laatikkoon. Lapset pidättivät hengitystään, kun ukki raotti rasian kantta.

Ensin näytti siltä, että rasia oli tyhjä, mutta sitten sen pohjalla oli joku paperi. Vähän pettyneinä lapset nostivat sen. Tämä on joku vanha ja kulunut nuotti, ei edes sanoja lainkaan, ihmetteli Liisa, joka avasi paperin.

Mummikin kiinnostui, mitä lapset löysivät. Nähtyään paperin, mummi ilostui. Hei tämä on minun vanha, ihana nuottini – oikea aarre. Soitin sitä joskus nuorena musiikkiopiston kevätnäytteenä. Olen luullut, että se on kokonaan hävinnyt. Vieläköhän osaisin sen soittaa, riemuitsi mummi. Lapset seurasivat hänen iloaan vähän pettyneinä. Olisipa rasiassa ollut vaikka edes pieni jalokivi, huokasi Matti.

Raamattu saattaa joidenkin silmissä näyttää vaan tylsältä, harmaalta kirjalta – eihän siinä ole edes kuvia. Tekstikin on vähän vaikealukuista. Mutta Raamattu on oikea todellinen aarre. Ajattele, että se on itsensä kaikkivaltiaan Jumalan meille kirjoittama. Siinä Jumala itse kertoo meille Jeesuksesta ja siitä, että Hän pelastaa ne, jotka uskovat Jeesukseen, iankaikkiseen iloon, taivaankotiin. Valitettavasti kaikki eivät ymmärrä tämän aarteen arvoa.

On meillä aarre verraton. Se kalliimpi on kultaa.
Ja kivet kalliimmatkin on sen rinnalla vain multaa.
Tää lahja kallis taivahan, tää parhain aartehemme
on Pyhä Sana Jumalan. Sen saimme omaksemme.

Ah, Sana kallis iäinen hylätty monta kertaa.
Ei mikään tieto maallinen voi sille vetää vertaa.
Lujempaa turvaa meille ken voi tuoda mistään muusta,
kuin armon sana ikuinen, mi lähti Herran suusta.

Siis kiitos, Herra laupias, nyt lakkaamatta aivan.
Kun sinä meille Sanassas osoitat tietä taivaan.
Ken nyt on köyhä, rikas ken Sun Sanas saatuansa.
Tään kalliin aarteen jokainen saa pitää omanansa.

Sanat J. L. Runeberg 1857

Julkaistu Luterilainen-lehdessä 5/2024, kuva Kimmo Pälikkö