2. loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina. II vsk:n ev.
Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: 'Anna minulle juoda.' Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. Niin Samarian nainen sanoi hänelle: 'Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?' Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?' Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa.' Jeesus sanoi hänelle: 'Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.' Nainen vastasi ja sanoi: 'Ei minulla ole miestä.' Jeesus sanoi hänelle: 'Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden.' Nainen sanoi hänelle: 'Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla.' Jeesus sanoi hänelle: 'Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.' Nainen sanoi hänelle: 'Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.' Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'" Joh. 4:5-26
1. Jeesus paljastaa menneisyytemme ja syntimme
Sykarin kaivolla Samariassa käytiin kerran ikimuistoinen keskustelu samarialaisen naisen ja Jeesuksen välillä. Paikka oli historiallinen. Patriarkka Jaakob oli aikanaan, lähes 2000 vuotta aikaisemmin, antanut sen pojalleen. Vanhemmat antavat mielellään lapselleen jotakin pysyvää ja toivovat, että lapset osaisivat sitä arvostaa. Jaakob oli antanut Joosefille maa-alueen, jossa oli kaivo. Se oli tuottanut iloa suvulle ja paikkakunnalle pari tuhannen vuoden ajan. Kaivosta sai elintärkeän juomaveden koko kylä, sekä ihmiset että karja. Jumala oli sallinut kutsuttavan itseään "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi". Maa-alue ja kaivo olivat paikoillaan, Joosefin heimon alueella asui sekakansaa. Se tunnusti vain Mooseksen kirjat ja hylkäsi muun Vanhan testamentin sanan ja odotti Messiasta omasta joukostaan. Joosef oli aikanaan ollut uskonsa tähden kuolemanvaarassa ja vankeudessa. Hän toi poikansa Jaakobin siunattaviksi, ja hänen suurin toiveensa ja rukouksensa oli varmasti niin kuin jokaisen uskovan, että lapset vaeltaisivat oikean uskon tietä ja kuitenkin niin monet kulkivat toisille teille.
Näin tapahtuu usein. Lapset ja jälkipolvet osaavat arvostaa ajalliseen elämään liittyviä asioita ja käyttävät hyväkseen sitä, mistä on heille hyötyä. Sen sijaan uskon siirtyminen oikeana ja puhtaana polvelta toiselle on harvinaista. Voi olla jyrkkiäkin vastakohtia. Kuningas Kustaa II Adolf antoi henkensä torjuessaan paavinuskon vyörymistä pohjoiseen. Hänen tyttärensä Kristiina kääntyi katoliseen uskoon, siihen, jota torjuessaan hänen isänsä oli kuollut. Kirkkomme perustavat jäsenet ja pastorit lähtivät Jumalan sanaan sidotun omantunnon velvoittamina opillisesti sekavasta kansankirkosta. Miten monet heidän jälkeläisistään ovatkaan halveksineeet puhdasta Jumalan sanan saarnaa, jättäneet sanankuulon ja omaksuneet kansankirkollisuuden tai loitontuneet vieläkin etäämmälle!
Sykarin kaivolla on yksi useiden sukupolvien myötä loitontunut ihmispoloinen. Hän luulee olevansa oikeassa uskossa. Ja vaikka hän on elänyt maailmallista elämää julkisesti vastoin niitä käskyjä, jotka samarialaisillakin oli, hänen omatuntonsa uinuu. Ei kaiketi hänestä ole kirjoitettu tekstiämme sen vuoksi, että hän olisi ainutlaatuinen, eikö juuri sen vuoksi, että kaikki ihmiset ovat sellaisia siihen asti, kunnes Jumala herättää heidät synnin unesta?
Jeesus saattaa naisen omantunnon hereille. Hän sanoo: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne." Nainen yrittää selvitä tilanteesta helpolla ja sanoo: "Ei minulla ole miestä." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden." Äkkiä naisen omatunto herää. Totuus on paljastunut. Hän ei voi itseään puolustaa. Eikä hän ole yksin, vaan hän on Jeesuksen edessä, hänen, joka näkee kaiken, senkin, mikä naiselta ehkä oli unohtunut.
Kun ihminen hylkää hyvän omantunnon ja oikean, pelastavan uskon, hän ei ota huomioon yhtä asiaa. Hän ei käsitä, että hän joutuu kerran tilille luopumuksestaan ja muistakin synneistään. Ja jos jotakin käsittääkin, niin hän välttää tilintekoa tajuamatta, että se kuitenkin tulee eteen kuoleman jälkeen. Eräs vakaa veli, joka aikanaan oli ollut maailmassa, mutta joka oli tullut parannukseen, kuvasi sellaista tilaa hirvittäväksi. Jos jo tässä ajassa ihmisellä voi olla hirvittäviä tunnontuskia omatunnon herätessä, mitä sitten on odotettavissa sillä, joka on kuollut parannusta tekemättä ja joutuu tekemään tiliä viimmeisenä päivänä, jolloin ei voi enää saada anteeksi?
Samarialaista naista kuitenkin onnesti loppujen lopuksi joutuessaan kiinni tekemisistään. Eikä tätäkään asiaa ole kerrottu sen vuoksi, että hänen tapauksensa olisi ainutlaatuinen, vaan sitä varten, että jokainen oppisi hänen esimerkistään, miten ihmeellinen on Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan. Onnellinen se onneton, jolle Jeesus on paljastanut hänen syntisyytensä ja kokee kovia sen tähden, sillä sielun parantaja ja lääkitsijä on lähellä.
2. Jeesus antaa tunnonrauhan
Miten kauniilla tavalla Jeesus johdattelikaan naista uskonasioihin. Vielä silloin, kun naisen tunto ei ollut herännyt, Jeesus kiinnitti naisen huomion siihen, että hänellä on annettavana elävää vettä. Nainen saattoi ammentaa vettä kaivosta ja tarjota sitä janoiselle, mutta Jeesuksella oli sellaista vettä, joka sammuttaa janon ikuisesti. Näin Jeesus sanoi: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään." Nainen, kun ei ollut uskossa eikä ymmärtänyt uskon asioita pyysi: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa." Tämähän on luonnollisen ihmisen ajatuksenkulku. Jeesus kelpaa, jos hänestä on hyötyä tässä elämässä.
Sitten, kun omatunto herää syyttämään ja tuomitsemaan omat synnit, silloin tarvitaan Jeesusta myös siihen, mitä varten Jeesus varsinaisesti tuli maailmaan. Hän on itse sanonut siitä: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Minä olen hyvä paimen; Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä." Joh. 10:10-11.
Juutalaiset eivät seurustelleet samarialaisten kanssa. Kun nyt Jeesus kuitenkin puhuu naiselle eikä tuomitse häntä, vaikka on paljastanut hänen syntirekisterinsä, vieläpä ihmeen tavoin, nainen saa elämän vettä sielunsa janoon. Nainen oppii, mikä ero on sillä vedellä, joka ammennettiin noin metrin syvyydestä Jaakobin kaivosta, ja sillä elämän vedellä, jota Jeesus antaa. Jeesuksen vesi on armorikas elämänvesi. Vesi, joka tulee ylhäältä Jumalan luota, tulee alas virvoittamaan syvimmässäkin tuskassa ja antaa iankaikkisen elämän jokaiselle, joka häneen uskoo. Niin kuin Jumala erotti luomisessa vedet, jotka olivat avaruuden päällä, vesistä, jotka olivat sen alla, niin Vapahtajammekin erottaa tässä hengelliset ja maalliset asiat toisistaan ja päästä naisen hengellisestä janosta.
Opi siis tästä kertomuksesta, että sielun janoon ja omantunnon vaivaan on olemassa apu. Tämä apu on Jeesus, hänen sovitustyönsä ja anteeksiantamuksensa. Hän lausuu jokaiselle murheelliselle: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa ... sitä, joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos." (Joh. 6:35,37)
3. Jeesus ohjaa uskovat oikeaan hengelliseen kotiin
Uskova tarvitsee hengellisen kodin. Sen tarvitsi myös tämä nainen. Silloin elettiin erikoista ylimenoaikaa. Jeesus ei voinut kuitenkaan opastaa opetuslapsiaan fariseusten ja saddukeusten synagogiin, vaan joutui varottamaan niiden hapatuksesta eli väärästä opista. Samariassa tilanne oli myös pulmallinen, jopa pahempi kuin Israelissa, jossa sentään oli oikea ulkonainen jumalanpalvelus Mooseksen säätämine uhreineen.
Jeesus irroitti samarilaisen naisen selvin sanoin samarialaisesta uskonnosta, kun hän sanoi: "Pelastus on juutalaisista." Sen lisäksi hän ohjasi naisen siihen seurakunnallisuuteen, jota Vapahtaja oli opettanut, jolle hän oli laskenut perustuksen ja joka käytännössä alkoi helluntaina ja kestää maailman loppuun asti. Hän sanoi: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
Ja vielä Jeesus ilmoitti hänelle olevansa Messias. Kun nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.', niin Jeesus sanoi hänelle: 'Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.'"
Tässä oli naiselle ja on jokaiselle meillekin hengellinen koti. Se on Jeesuksen ympärillä, hänen, joka on koko maailman Vapahtaja. Hänen ympärillään on hänen seurakuntansa. Hän on keskuksena, perustuksena ja kulmakivenä. Siinä tapahtuu oikea jumalanpalvelus Hengessä ja totuudessa. Tämä on hengellinen valtakunta, jota ei hallita maallisilla asioilla. Sen vuoksi Kristuksen kirkossa saa kaiken aikaan Jumalan sana ja sakramentit. Ne ravitsevat sielut. Niistä löydämme armollisen Jumalan. Niistä paljastuu se Kristuksen rakkaus, joka hänellä oli samarialaista naista kohtaan ja on meitäkin kohtaan. Niiden ihanat lupaukset lahjoittavat meille syntien anteeksisaamisen ja iankaikkisen elämän. Kun Kristus vakuuttaa meille, että syntimme ovat anteeksiannetut, omatunto saa rauhan ja sydämiimme tulvehtii ilo. Siellä on hengellinen kotimme, missä tämä armonsana on puhtaana, ja siinä saamme olla jatkuvasti Jeesuksen jalkain juuressa.
Jeesus puhuu. Sydämiltä syntikuormat kirpoaa.
Armo työtä tekeviltä, tekemiset lopettaa.
Levon löytää väsynyt, Sielun myrsky tyyntyy nyt.
Jeesus puhuu. Vakuutuksen saa nyt moni murheinen.
Kuullen anteeksantamuksen kaikille jo tullehen.
Siitä saa he riemuun syyn, Kyynel vaihtuu hymyilyyn.
SK 1967 145:3,4.
Markku Särelä