Damasko on maailman vanhimpia kaupunkeja. Sen koillispuolella kohoavat Antilibanonin rinteet, joilta vuoripurot tuovat raikasta vettä yhtyen Barada-virraksi, joka juoksee kaupungin halki. Tämän virran ympärillä on vihreä keidas, jossa kauppakaravaanit ovat ikivanhoista ajoista asti levähtäneet. Katujen varsilla on värikkäitä kauppabasaareita. Itämainen tunnelma on säilynyt nykypäiviin asti. Siellä on vielä jäljellä Suora katukin, se jonka varrella oli Juudas-nimisen juutalaisen talo. Siinä talossa oli huone, jossa oli Sauluksen majapaikka.

Talonväki varmaan ihmetteli vierastaan. Korkea-arvoinen lainoppinut oli tullut sokeaksi. Hän paastosi ja rukoili yksin huoneessaan. Seurue, joka toi hänet, oli toimeton. Tehtävä, jota he olivat tulleet suorittamaan, oli unohtunut.

Olihan Saulus ennenkin rukoillut. Hän oli rukoillut täyttääkseen Jumalan lain kaikkien perinnäissääntöjen mukaan. Mutta nyt oli toisin. Hän tunsi kurjuutensa. Hän tiesi, ettei hän ollut voinut täyttää Jumalan pyhää tahtoa, vaan oli rikkonut sen aivan kauheimmalla tavalla. Mutta Jeesus antoi anteeksi hänelle kaikki. Silmät eivät nähneet mitään, mutta sydämeen loisti valo. Kun Saulus oli kolmatta päivää sokeana, hän näki näyn. Ananias-niminen mies tuli hänen luokseen ja sanoi, että hän saisi näkönsä takaisin, kun hän panisi kätensä hänen päälleen.

Damaskossa asui juutalaisten keskuudessa erittäin arvossapidetty mies, jonka nimi oli Ananias. Hän uskoi Jeesukseen. Uskovien keskuuteen oli levinnyt tieto, että Saulus oli tullut heitä vangitsemaan. Ananiaskin oli kuullut sen. Vaino oli odotettavissa. Ehkä Ananias rukoili seurakunnalle voimaa vainon kestämiseen, kun Herra puhutteli häntä nimeltä: "Ananias!"

Ja Ananias vastasi: "Katso tässä olen, Herra." Ananias sai tehtävän: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee; ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen." Kun Ananias toi esiin pelkonsa ja tehtävän, jota Saulus oli tullut tekemään, sanoi Herra: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."

Niin Ananias meni ja löysi Sauluksen. Hän pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä." Kuin suomukset olisivat pudonneet Sauluksen silmiltä. Hänen silmänsä aukenivat. Oliko kukaan koskaan ennen sanonut Saulusta veljekseen? Tämä tuntematon, jolla olisi ollut aihetta vihata häntä, piti häntä rakkaana veljenään. Sauluksen täytti onni ja ilo. Varmasti Ananias ja Saulus keskustelivat kauan. Ananias neuvoi ja opasti uuteen elämään. Sauluksella oli uusi tehtävä, Kristuksen todistajan tehtävä. Saulus kastettiin kohta. Nyt Saulus kuului Kristuksen halveksittuun kansaan. Pyhä Henki täytti hänet rauhalla ja ilolla. Kaikki oli anteeksiannettu. Hänellä oli Jeesus, hänellä oli elämä.

Kaikki oli muuttunut. Hänen isänsä kunnianhimoiset toiveet jäivät täyttämättä. Yhteydet neuvostoon, opettajiin ja opiskelutovereihin katkesivat. Oma elämänura oli täysin vaihtunut. Kaikki entinen oli mennyt. Saulus olisi nyt vihattu ja halveksittu nasaretilainen hänkin. "Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi", kirjoitti hän myöhemmin.