Paavali pakanain apostoli

Jokainen juutalainen poikalapsi ympärileikattiin 8 päivän vanhana. Kotona opetettiin pienestä pitäen rukousta ja Raamatun lauseita. Varmaan myös laulettiin psalmeja. Kun poika täytti 6 vuotta, hän aloitti synagogakoulun. Ja 12-vuotiaana piti osallistua yhteisiin juhliin Jerusalemissa. Emme tiedä, kävikö Saulus niin nuorena Jerusalemissa, perhehän asui  kaukana Kilikiassa. Tarsoksen kaduilla Saulus sai kuulla mitä moninaisimpia kieliä. Pääkieli oli kuitenkin kreikka. Kotona taas puhuttiin arameaa. Juutalaisten pyhä kieli oli hebrea. Ehkäpä sitä opetettiin jo synagogakoulussa.

Kun Saulus varttui nuorukaiseksi, hän pääsi Jerusalemiin opiskelemaan teologiaa. Hänen opettajansa oli rabbi Gamaliel. Niin tästä nuoresta miehestä tuli sivistynyt, kielitaitoinen ja lainoppinut. Hän tunsi oman arvonsa ja oikeutensa Rooman kansalaisena. Ne oikeudet olivat vain harvoilla. Sauluksesta tuli kiivas fariseus ja hän halusi taistella Jumalan lain puolesta. Hän tunsi myös kuuluvansa Jumalan valittuun kansaan ja odotti Messiasta, joka vapauttaisi Israelin. Mutta Messias oli jo tullut.

 "Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi." Apt. 2: 3 - 4

Juuri nyt ylipappeja kuohutti outo asia. Se Jeesus, jonka he olivat toimittaneet Pontius Pilatuksen avulla ristille, sai kuoltuaan aikaan suuremman villityksen kuin eläessään. Jo helluntaina oli ollut suuri väenkokous ja 3000 ihmistä oli kastettu. Sen jälkeen Jeesuksen opetuslapset alkoivat puhua kaikille ihmisille. He kokoontuivat rukoilemaan ja kiittämään joka päivä pyhäkköön. Ja monet jakelivat omaisuuttaan tarvitseville. Myös ihmeitä tapahtui. Pahinta ylipappien mielestä oli se, että he olivat kaiken kansan suosiossa. Eräänä päivänä Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön. Siellä Pietari paransi ramman miehen ja asia herätti tavattomasti huomiota. Salomon pylväskäytävässä Pietari piti väkevän saarnan ja paljon uusia ihmisiä alkoi uskoa Jeesukseen. Mutta papit ja pyhäkön vartioston päällikkö vangitsivat Pietarin ja Johanneksen. Seuraavana päivänä koko neuvosto kuulusteli heitä ja kielsi heitä enää puhumasta. Mutta he vastasivat: "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa; mutta me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet." Sillä kertaa Pietari ja Johannes pääsivät menemään, sillä ylipapit eivät keksineet, miten olisivat voineet rangaista heitä.

Mutta kun yhä useammat ihmiset alkoivat uskoa Jeesukseen, koveni kirjanoppineiden asenne. Vihdoin ylipappi ja ne, jotka olivat hänen puolellansa, tulivat kiihkoa täyteen. He menivät pyhäkköön ja veivät apostolit vankilaan. Mutta yöllä enkeli avasi vankilan ovet ja apostolit opettivat taas kansaa pyhäkössä seuraavana päivänä. Silloin päällikkö vei heidät taas ylipappien eteen. Apostolit todistivat rohkeasti myös neuvoston edessä, mutta silloin jotkut vimmastuivat niin, että halusivat tappaa heidät. Sauluksen opettaja Gamaliel nousi kuitenkin puhumaan ja hän yritti rauhoittaa neuvostoa: "..jos tämä hanke on ihmisistä, se raukeaa tyhjiin; mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa.." Gamalielin neuvoa noudatettiin. He pieksivät apostoleita ja kielsivät taas heitä puhumasta. Mutta kun apostolit lähtivät pois neuvostosta, he kiittivät Jumalaa siitä että olivat saaneet kunnian kärsiä Jeesuksen nimen tähden. Ja taas he menivät pyhäkköön ja julistivat evankeliumia.

Jossakin näiden tapahtumien vaiheessa Saulus oli saapunut Jerusalemiin. Ehkä hän oppitunneilleen mennessään oli pysähtynyt kuuntelemaan apostolien puheita Salomon pylväskäytävään. Ainakin muut kertoivat, mitä oli tapahtunut. Mutta hän oli ylpeä fariseus kuten opettajansakin. Hänen sisällään kasvoi viha noita kohtaan, jotka riistivät kansan kunnioituksen ja suosion niiltä, joille se hänen mielestään kuului.

Jerusalemin seurakunta oli kasvanut suureksi ja joukossa oli myös paljon köyhiä varsinkin leskiä. Seurakunta valitsi keskuudestaan seitsemän luotettavaa miestä auttamaan niitä, joilla oli vaikeuksia. Eräs heistä oli Stefanus. Hän todisti rohkeasti Jeesuksesta. Jotkut juutalaiset rupesivat väittelemään Stefanuksen kanssa, mutta Hän tunsi kirjoitukset ja puhui niin viisaasti, etteivät väittäjät kyenneet pitämään puoliaan. Niinpä he hankkivat vääriä todistajia, jotka sanoivat, että Stefanus pilkkasi Jumalaa ja Moosesta. Stefanus joutui suuren neuvoston eteen.

Ylipappi kysyi Stefanukselta, olivatko syytökset oikeita. Ja Stefanus puhui taas täynnä Pyhää Henkeä. Hän osoitti, miten Jumala oli johdattanut Israelin kansaa Aabrahamista alkaen. Ja kaikki, jotka neuvostossa istuivat, katsoivat häntä. Ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot. Omissatunnoissaan täytyi kuulijoiden tuntea, että Stefanus puhui Jumalan sanoja. Kun Stefanus vakavasti nuhteli kuulijoita Jeesuksen surmaamisesta ja lain rikkomisesta, viilsi se heidän sydäntänsä ja he suuttuivat niin, että kiristelivät hänelle hampaitansa. Mutta Stefanus kohotti katseensa taivasta kohti ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".

Silloin he paaduttivat sydämensä ja raivoissaan ajoivat Stefanuksen ulos kaupungista ja kivittivät hänet kuoliaaksi. Ja todistajat riisuivat vaippansa Sauluksen jalkojen juureen. Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. Kivien sataessa Stefanuksen päälle hän kuitenkin rukoili: "Herra Jeesus, ota minun henkeni." Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Sitten hän nukkui pois. Niin Stefanus pääsi taivaaseen Jeesuksen luo.

Tästä alkoi suuri vaino koko Jerusalemin seurakuntaa vastaan. Uskovat hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian. Kaikkialla, minne he menivät, he julistivat Jeesusta Vapahtajana. Ja yhä uudet ihmiset tulivat uskoon. Mutta Saulus kulki talosta taloon ja panetti vankeuteen kaikki, jotka tunnustivat uskovansa Jeesukseen.

Stefanuksen kivittämisestä oli alkanut suuri vaino Jerusalemis­sa. Saulus päätti tehdä kaikkensa hävittääkseen Jeesukseen us­kovat. Hän vihasi heitä ja uskoi olevansa Jumalan asialla. Hän kulki talosta taloon ja etsi uskovia saadakseen heidät vankeu­teen. Mutta monet pakenivat maaseudulle ja muihin kaupunkeihin. Kaikkialla, minne he menivät, he puhuivat Jeesuksesta ja evanke­liumi levisi entistä nopeammin. Kun Saulus näki, mitä tapahtui, hän aivan puuskui uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan. Niin hän meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille vietäväksi. Saulus tahtoi vangita kaikki Jeesukseen uskovat miehet ja naiset Damaskostakin ja tuoda hei­dät sidottuina Jerusalemiin. Ylimmäinen pappi kirjoitti val­takirjan ja Saulus lähti matkaan.

Matka Jerusalemista Damaskoon on noin 240 km pitkä. Sauluksen mukana oli useita, aseistettuja temppelivar­tios­ton miehiä, joil­la oli kahleet vankeja varten. Matka kesti monta päivää. Tie kulki poh­joiseen Genesa­retin jär­velle asti. Lopuksi piti kulkea koilliseen pit­kä taival Syy­rian aavi­kol­la. Miesjouk­ko ratsasti kiireesti, ei mitään tur­hia vii­vytyk­siä. Mitä mahtoi Saulus miettiä? Ei laulettu matkapsalmeja niin kuin juhlamatkoilla oli tapana. Tuskinpa keskustelukaan luisti. Sauluksen mieli oli le­voton ja synkkä. Hänen täytyi muistaa Ste­fanuksen kasvot, nehän loistivat kuin enkelin kasvot, kun hän rukoili murhaajiensa puo­lesta. Saulus halusi kelvata Jumalalle, hän tahtoi täyttää koko lain. Mutta hänen ahdistuk­sensa vain kasvoi. Miksi nuo Nasareli­laisen seuraajat olivat olivat täynnä  iloa ja rauhaa? Vankilas­sakin he veisasivat.

Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa,
että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle:
"Saul, Saul, miksi vainoat minua?"  Apt. 9: 3 - 4

Seurue oli lähestymässä Damaskoa. Oli keskipäivä. Ruskealla arolla oli tukahdut­tava helle, mutta laaksossa häämötti jo kau­pun­ki. Yhtäkkiä leimahti valo tai­vaasta. Saulus kaa­tui maahan ja kuuli äänen: "Saul, Saul, miksi vai­noat minua?" Niin Saulus ky­syi: "Ku­ka olet, herra?" Hän kuuli vastauk­sen: "Mi­nä olen Jee­sus, jota sinä vai­noat. Mutta nouse ja mene kaupun­kiin, niin sinulle sano­taan, mitä sinun pi­tää teke­män."  Ne mie­het, jotka olivat Sauluk­sen kanssa, kuulivat kyllä äänen, mut­teivat nähneet ketään. Kun Sau­lus nousi maasta, hän ei nähnyt mitään.

Niin hänet talutettiin kädestä pitäen Damaskoon Juudaan taloon, joka oli Suo­ran kadun varrella. Saulus ei halunnut syödä eikä juoda. Hän oli so­kea. Koko hänen elämänsä oli romahtanut. Mur­hanhimo oli vaih­tunut epävarmuudeksi ja peloksi. Jeesus oli il­mestynyt hänelle. Jeesus eli. Jeesuksella oli hänelle asiaa. "Työläs sinun on potkia tutkainta vastaan", hän oli sanonut. Mutta pelon keskellä kasvoi toivo. Jeesuksen ääni ei ollut vi­hai­nen vaan lempeä. Jeesus rakasti myös häntä, vainoojaansa. Saulus rukoili.

Damasko on maailman vanhimpia kaupunkeja. Sen koillispuolella kohoavat Antilibanonin rinteet, joilta vuoripurot tuovat raikasta vettä yhtyen Barada-virraksi, joka juoksee kaupungin halki. Tämän virran ympärillä on vihreä keidas, jossa kauppakaravaanit ovat ikivanhoista ajoista asti levähtäneet. Katujen varsilla on värikkäitä kauppabasaareita. Itämainen tunnelma on säilynyt nykypäiviin asti. Siellä on vielä jäljellä Suora katukin, se jonka varrella oli Juudas-nimisen juutalaisen talo. Siinä talossa oli huone, jossa oli Sauluksen majapaikka.

Talonväki varmaan ihmetteli vierastaan. Korkea-arvoinen lainoppinut oli tullut sokeaksi. Hän paastosi ja rukoili yksin huoneessaan. Seurue, joka toi hänet, oli toimeton. Tehtävä, jota he olivat tulleet suorittamaan, oli unohtunut.

Olihan Saulus ennenkin rukoillut. Hän oli rukoillut täyttääkseen Jumalan lain kaikkien perinnäissääntöjen mukaan. Mutta nyt oli toisin. Hän tunsi kurjuutensa. Hän tiesi, ettei hän ollut voinut täyttää Jumalan pyhää tahtoa, vaan oli rikkonut sen aivan kauheimmalla tavalla. Mutta Jeesus antoi anteeksi hänelle kaikki. Silmät eivät nähneet mitään, mutta sydämeen loisti valo. Kun Saulus oli kolmatta päivää sokeana, hän näki näyn. Ananias-niminen mies tuli hänen luokseen ja sanoi, että hän saisi näkönsä takaisin, kun hän panisi kätensä hänen päälleen.

Damaskossa asui juutalaisten keskuudessa erittäin arvossapidetty mies, jonka nimi oli Ananias. Hän uskoi Jeesukseen. Uskovien keskuuteen oli levinnyt tieto, että Saulus oli tullut heitä vangitsemaan. Ananiaskin oli kuullut sen. Vaino oli odotettavissa. Ehkä Ananias rukoili seurakunnalle voimaa vainon kestämiseen, kun Herra puhutteli häntä nimeltä: "Ananias!"

Ja Ananias vastasi: "Katso tässä olen, Herra." Ananias sai tehtävän: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee; ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen." Kun Ananias toi esiin pelkonsa ja tehtävän, jota Saulus oli tullut tekemään, sanoi Herra: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."

Niin Ananias meni ja löysi Sauluksen. Hän pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä." Kuin suomukset olisivat pudonneet Sauluksen silmiltä. Hänen silmänsä aukenivat. Oliko kukaan koskaan ennen sanonut Saulusta veljekseen? Tämä tuntematon, jolla olisi ollut aihetta vihata häntä, piti häntä rakkaana veljenään. Sauluksen täytti onni ja ilo. Varmasti Ananias ja Saulus keskustelivat kauan. Ananias neuvoi ja opasti uuteen elämään. Sauluksella oli uusi tehtävä, Kristuksen todistajan tehtävä. Saulus kastettiin kohta. Nyt Saulus kuului Kristuksen halveksittuun kansaan. Pyhä Henki täytti hänet rauhalla ja ilolla. Kaikki oli anteeksiannettu. Hänellä oli Jeesus, hänellä oli elämä.

Kaikki oli muuttunut. Hänen isänsä kunnianhimoiset toiveet jäivät täyttämättä. Yhteydet neuvostoon, opettajiin ja opiskelutovereihin katkesivat. Oma elämänura oli täysin vaihtunut. Kaikki entinen oli mennyt. Saulus olisi nyt vihattu ja halveksittu nasaretilainen hänkin. "Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi", kirjoitti hän myöhemmin.

Damaskoa ympäröi vahva ja korkea muuri. Sinne pääsi vain porttien kautta. Juutalaiset olivat saaneet kuningas Aretaan käskynhaltijan puolelleen ja hän oli määrännyt, että kaikkia portteja vartioitiin yötä päivää. Saulus joutuisi kiinni ennemmin tai myöhemmin, kun hän ei voisi lähteä Damaskosta. Mutta erään opetuslapsen koti oli aivan muurissa kiinni. Syntyi loistava suunnitelma. Saulus tuotiin tuohon kotiin ja yön pimeydessä hänet pantiin suureen koriin, joka köysien varssa laskettiin muurin ikkuna-aukosta alas. Portilla olevat vartijat olivat kaukana. He eivät nähneet eivätkä kuulleet mitään. Niin Saulus lähti pakomatkalleen yksin. Ei hän kuitenkaan ollut yksin. Jeesus oli hänen kanssaan. Ystävät Damaskossa rukoilivat hänen puolestaan.

Saulus kietoutui matkaviittaansa, tarttui matkasauvaansa ja suuntasi matkansa Arabiaan, itään ja eteläänpäin Damaskosta. Raamattu ei kerro, mitä Saulus teki siellä. Arabian erämaakin kuului kuningas Aretaan valtakuntaan, mutta sen asukkaat, natabealaiset, olivat enimmäkseen paimentolaisia, eivätkä he tienneet, että Aretaan käskynhaltija etsi Saulusta. Ehkä Saulus hakeutui heidän pariinsa. Sillä alueella syvällä erämaan keskellä sijaitsi myös Petran kaupunki. Ehkä hän kävi sielläkin. Saulus valmistautui tulevaan tehtäväänsä rukoillen ja tutkien kirjoituksia. Nuorena opittu teltantekijän ammatti takasi hänelle toimeentulon paimentolaisten parissa.

Kului kolme vuotta ennen kuin Saulus oli valmis palaamaan Arabiasta Jerusalemiin. Sitä ennen hän kuitenkin kävi tervehtimässä Damaskon ystäviään. Varmasti Sauluksen paluumatka Damaskosta Jerusalemiin oli kovin toisenlainen kuin se matka, jolloin hän tuli Jerusalemista Damaskoon. Silloin hänen sydämensä täytti viha, nyt se oli täynnä iloa ja rakkautta.

Saulus palaa salaa Damaskosta Jerusalemiin.

Kun Saulus tuli Jerusalemiin, hän yritti tutustua toisiin opetuslapsiin. Hän meni heidän kokoukseensa, mutta kaikki karttoivat häntä, sillä he pelkäsivät. Kuka saattoi olla varma tästä vainoojasta? Ehkä hän teeskenteli ja halusi aloittaa entistä pahemman vainon. Seurakunta oli saanut olla rauhassa, jopa pyhäkköön uskallettiin mennä rukoilemaan. Mitä merkitsi Sauluksen paluu? Tuskallisina tulivat muistot myös Sauluksen mieleen. Kuinka paljon hän olikaan aiheuttanut kärsimyksiä näille ihmisille! Ketä oli kidutettu, keneltä oli surmattu isä tai äiti! Voisivatko he antaa hänelle anteeksi?

Mutta kokouksessa oli Barnabas. Hän halusi kuulla tarkemmin Sauluksen kertomuksen ja otti hänet turviinsa. Nopeasti Barnabas ymmärsi, että Jeesus oli todella ilmestynyt Saulukselle ja että Sauluksella oli nyt sama usko kuin hänelläkin. Barnabas vei Sauluksen Pietarin luo. Muita apostoleja Saulus ei tavannut, mutta Jeesuksen veljeen Jaakobiin hän tutustui. Nyt muukin seurakunta uskoi, että Saulus oli kääntynyt todella. Alkoi ihana aika, Saulus sai vapaasti seurustella kaikkien kanssa ja julistaa evankeliumia.

Viisitoista päivää Saulus asui Pietarin luona. Näillä kahdella miehellä oli varmasti paljon puhuttavaa keskenään. Toinen oli entinen vainooja ja toinen kieltäjä. Kumpikin oli armahdettu syntinen, Jeesuksen oma. Varmaan Pietari kertoi, mitä kaikkea hän oli saanut nähdä ja kuulla Jeesuksen seurassa ollessaan, ja Saulus kertoi tapahtumista Damaskosta ja Arabian vuosistaan.

Saulus meni myös pyhäkköön ja väitteli siellä hellenistien kanssa aivan kuin Stefanus aikoinaan. Mutta eivät fariseukset olleet mitenkään muuttuneet. Myös nämä Sauluksen entiset ystävät alkoivat vihata häntä ja lopulta hänet päätettiin tappaa. Taas Jumala oli päättänyt toisin. Kun Saulus rukoili temppelissä, Jeesus ilmestyi hänelle ja sanoi: "Riennä ja lähde pian pois Jerusalemista, sillä he eivät ota vastaan sinun todistustasi minusta". Niin veljet veivät Sauluksen Kesareaan ja lähettivät sieltä Tarsoon.

Näin monien vuosien jälkeen Saulus palasi kotikaupunkiinsa ja kotiinsa. Nuorena kiivaana fariseuksena hän oli lähtenyt täynnä kunnianhimoisia suunnitelmia ja nyt hän palasi vainottuna nasaretilaisen lahkon jäsenenä. Ulkonaisesti hän oli menettänyt kaikki mahdollisuutensa, mutta sydämessä hänellä oli maailman suurin rikkaus, Jeesuksen rakkaus.

Mahtavan Rooman valtakunnan pääkaupunki oli tietenkin Rooma. Mutta helleenisen sivistyksen tärkeimmät keskukset olivat Aleksandria Egyptissä ja Antiokia Syyriassa. Antiokia oli kolmanneksi suurin Rooman kaupungeista ja siellä oli lähes puoli miljoonaa asukasta siihen aikaan, kun ensimmäiset alkuseurakunnan jäsenet vainojen vuoksi saapuivat tähän kansainväliseen kaupunkiin.

Korkea helleeninen sivistys näkyi jo kaupungin rakennuksista. Siellä oli kirjasto, komeita teattereita, urheilulaitoksia ja kylpylöitä. Oli puistoja ja taideteoksia, jopa katuvalaistus. Tieteitä ja taiteita arvostettiin. Monenlaisia uskontoja harjoitettiin. Mutta opillinen sivistys ei estänyt siveettömiä menoja, joita harjoitettiin epäjumalien temppeleissä niin räikeästi, että roomalaisetkin inhosivat niitä.

Antiokiaan syntyneen seurakunnan jäseniä alettiin kutsua kristityiksi.

Tässä kaupungissa oli totuttu kaikkeen. Niinpä uuden uskon julistajatkin saivat toimia rauhassa. Ensimmäiset opetuslapset kertoivat Jeesuksesta vain juutalaisille. Mutta sitten Antiokiaan tuli muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä ja he alkoivat saarnata rohkeasti pakanoillekin. Pian Jeesukseen uskovia oli suuri joukko. Mutta eivät uskovat täälläkään ilman pilkkaa saaneet olla. Heille annettiin uusi nimi: kristityt, se on Messiaan kannattajat. Vaikka nimi oli ensin pilkkanimi, siitä on tullut kunnianimi, niin että mekin tahdomme olla kristittyjä.

Uutiset uudesta kasvavasta seurakunnasta tulivat myös Jerusalemin seurakunnan tietoon. Sieltä lähetettiin Barnabas Antiokiaan auttamaan uutta seurakuntaa julistustyössä. Hän oli se sama mies, joka oli ottanut Jerusalemissa Sauluksen hoiviinsa. Niin hän täälläkin iloitsi Jumalan ihmeellisistä teoista ja kehotti kaikkia pysymään Herrassa.

Työvoimaa tarvittiin lisää seurakunnan yhä kasvaessa ja Barnabas lähti Tarsoon etsimään Saulusta. Kun Barnabas sitten löysi hänet, he palasivat yhdessä Antiokiaan. Seurasi työntäyteinen vuosi, jolloin he julistivat evankeliumia kaikille kaupungin asukkaille.

"Siihen aikaan tuli profeettoja Jerusalemista Antiokiaan.
Ja eräs heistä, nimeltä Agabus, nousi ja antoi Hengen vaikutuksesta tiedoksi,
että oli tuleva suuri nälkä kaikkeen maailmaan; ja se tulikin Klaudiuksen aikana.
Niin opetuslapset päättivät kukin varojensa mukaan lähettää avustusta Juudeassa asuville veljille.
Ja niin he tekivätkin ja lähettivät sen vanhimmille Barnabaan ja Sauluksen kätten kautta." Apt 11: 27 - 30 

Jerusalemista tuli eräs profeetta, Agabus Antiokiaan ja hän ennusti, että tulisi suuri nälänhätä. Niin sitten kävikin. Antiokian seurakunnassa tiedettiin, että Jerusalemin seurakunta oli köyhä ja että siellä ehkä ensimmäiseksi jouduttaisiin kärsimään nälkää. Siksi kerättiin avustus, johon jokainen osallistui varojensa mukaan. Se oli rakkauden lahja. Sen antajat luottivat siihen, että Jumala pitäisi omistaan huolta, vaikka katovuosia tulisi useampiakin. Saulus ja Barnabas lähetettiin viemään avustusta.

Niin Jeesukseen uskovat auttavat toisiaan tänäkin päivänä. Emmehän vain itsekkäästi ajattele pelkästään omaa tulevaisuuttamme. Meidän tulee muistaa Jeesuksen sanat: "Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." Matt.25:40