Nykyisin kirjoitetaan aika vähän kirjeitä, kun on puhelimet ja muut sähköiset viestintävälineet. Vanha tapa lähettää ystäville ja sukulaisille joulukortteja on sentään säilynyt. Paavalin aikana ainoa tapa kertoa asioita kaukana asuville ystäville oli kirjeen lähettäminen. Siihen aikaan kirjeet kirjoitettiin ruokokynällä ja musteella liuskoille, jotka olivat paperia tai pergamenttia. Paperi oli tehty papyryskaislasta, mutta pergamentti oli nahkaa. Liuskat liimattiin peräkkäin, niin että syntyi yksi pitkä arkki. Se käärittiin rullalle ja sinetöitiin. Postia ei ollut, joten kirjeet lähetettiin matkustavaisten mukana. Varakkaat henkilöt saattoivat palkata lähetin viemään kirjeitään.

Raamatussa on paljon kirjeitä, jotka Paavali on kirjoittanut seurakunnille ja myös yksityisille henkilöille. Joskus hän käytti kirjuria, joskus kirjoitti itse. Mutta  sanoma ei ole hänen omaansa, vaan Pyhän Hengen antamaa. Paavali ei siten pitänyt huolta vain sen ajan uskovista, vaan  myös kaikkien tulevien aikojen kristityistä.

Paavali teki työtä Efesossa noin kolme vuotta. Sinä aikana hän kirjoitti galatalaisille ja korinttolaisille. Kun hopeasepät nostivat metelin Efesossa, Paavali katsoi parhaaksi valmistautua palaamaan Jerusalemiin. Mutta ensin piti käydä tervehtimässä monia seurakuntia. Paavali tahtoi vahvistaa kaikin tavoin heidän uskoaan Jumalan Sanalla, että he kestäisivät vainot ja harhaopettajien hyökkäykset. Samalla hän keräsi avustusta viedäkseen sen Jerusalemin seurakunnalle.

Paavali purjehti laivalla Efesosta pohjoiseen Trooaaseen. Matkaseurana hänellä oli Gaius ja Aristarkus. Hän kaipasi kovasti tietoja Korinttosta. Tiituksen piti niitä hänelle tuoda. Hän oli aikaisemmin saanut huonoja uutisia seurakunnan keskinäisistä riidoista ja lankeemuksista. Silloin Paavali oli kirjoittanut ensimmäisen kirjeensä Korinttoon. Mutta Tiitus ei ollut Trooaassa. Matkaa jatkettiin Makedoniaan, jossa viivyttiin jonkin aikaa. Tiitus tulikin sinne Paavalia tapaamaan. Hän kertoi asioiden korjautuneen Korinttossa. Paavalin murhe haihtui. Niinpä hän kirjoittaa:"Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla." Tämä on toisessa Korinttolaiskirjeessä, jonka Paavali kohta lähetti Korinttoon. Pian tämän jälkeen Paavali matkusti itsekin sinne. Hän viipyi siellä muutamia kuukausia opettaen ja rohkaisten hänelle rakasta seurakuntaa. 

Paavali sanelee kirjettä.

Korinttossa ollessaan Paavali ei unohtanut muitakaan seurakuntia. Jerusalemin köyhälle seurakunnalle kerättiin täältäkin avustusta. Rooman seurakunnalle Paavali kirjoitti pitkän kirjeen. Vaikka Paavali ei ollut siellä koskaan käynyt, hän tunsi seurakunnan jäsenistä monia. Sinne olivat palanneet mm. Paavalin uskolliset ystävät Akylas ja Priskilla. Paavali toivoi myös itse pääsevänsä Roomaan. Tämän kirjeen kirjurina oli Tertius ja sen vei perille diakonissa Foibe Kenkreasta. Paavali toivoi myös itse pääsevänsä Roomaan. Sinne Jumala hänet lähettikin, mutta vielä ei Paavali tiennyt, miten se oli tapahtuva.

Roomalaiskirjeeseen Paavali kiteyttää koko kristillisen opin. Koska hän ei ollut itse saarnannut roomalaisille, hän aivan erikoisesti tahtoo kirkastaa Jumalan armon Jeesuksessa. Ei siis liene ihme, että uskonpuhdistaja Martti Luther löysi uskon perustan juuri Roomalaiskirjeestä. Pelastus on yksin Jumalan lahja. "Vanhurskas on elävä uskosta."

Kaikista kirjeistä näemme, miten Paavali rakasti kaikkia niitä ihmisiä, joille hän oli julistanut evankeliumia. Monia hän mainitsee nimeltäkin. Tämä perheetön, keski-ikään ehtinyt mies huolehtii kaikista kuin omista lapsistaan. Hänen sydämessään palaa rakkaus Jeesukseen ja kaikkiin uskoviin niin, että hän antautuu vaaroihin, ponnistelee väsymättä, ei etsi koskaan omaa etuaan vaan luopuu jopa omista oikeuksistaan, jos näkee sen seurakunnan parhaaksi. Kunpa mekin oppisimme sellaista rakkautta hänen kirjeistään.