Siinä Paavali seisoi kuningas Agrippan, Berniken ja Festuksen edessä. Hänen kohtalostaan päättäisivät nämä jumalattomat ihmiset, joilla kuitenkin oli paljon tietoa juutalaisuudesta ja myöskin kristinuskon alkuvaiheista. Paavali muisti, että Jeesus oli antanut hänelle suuren tehtävän olla hänen todistajansa. Tässä hänen edessään oli kolme epäuskoista ihmistä menossa iankaikkiseen kadotukseen. Tuskin Paavali paljonkaan ajatteli heidän korkeaa maallista asemaansa, vielä vähemmän hän pelkäsi oman itsensä puolesta. Näiden ihmisten sielujen pelastus oli tällä hetkellä ainoa tärkeä asia.

Niin Agrippa sanoi Paavalille: “Sinun on lupa puhua puolestasi.” Silloin Paavali ojensi kätensä ja lausui puolustuksekseen: “Pidän itseäni onnellisena, kuningas Agrippa, kun sinun edessäsi tänä päivänä saan puolustautua kaikesta siitä, mistä juutalaiset minua syyttävät, olletikin, koska sinä tarkkaan tunnet kaikki juutalaisten tavat ja riitakysymykset.” Niin Paavali sitten kertoi lyhyesti koko elämäntarinansa, miten hän oli kasvanut juutalaisuuteen, ollut fariseus, vainonnut kristittyjä. Ja vielä, miten Jeesus oli hänet pysäyttänyt Damaskon tiellä. Nyt hän pani toivonsa Jeesukseen ja odotti kuolleitten ylösnousemusta.

Paavali kertoi myös tehtävästään, jonka Jeesus oli hänelle antanut sanoen: “Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.”

Sen tähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä, vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja. Tämän tähden juutalaiset ottivat minut kiinni pyhäkössä ja yrittivät surmata minut. Mutta Jumalan avulla, jota olen saanut tähän päivään asti, minä seison ja todistan sekä pienille että suurille, enkä puhu mitään muuta, kuin minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tulevan tapahtumaan, että nimittäin Kristuksen piti kärsimän ja kuolleitten ylösnousemuksenesikoisena julistaman valkeutta sekä tälle kansalle että pakanoille.”

Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: “Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut.” Mutta Paavali sanoi: “En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja. Kuningas kyllä nämä tietää, jonka tähden minä puhunkin hänelle rohkeasti. Sillä minä en usko minkään näistä asioista olevan häneltä salassa; eiväthän nämä ole missään syrjäsopessa tapahtuneet. Uskotko, kuningas Agrippa, profeettoja? Minä tiedän, että uskot.” Niin Agrippa sanoi Paavalille: “Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi.” Mutta Paavali sanoi: “Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuun ottamatta.”

Niin kuningas nousi ja maaherra ja Bernike sekä ne, jotka istuivat heidän kanssansa. Ja mennessään he puhuivat keskenänsä sanoen: “Tämä mies ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kuoleman tai kahleet.” Ja Agrippa sanoi Festukselle: “Tämän miehen olisi voinut päästää irti, jos hän ei olisi vedonnut keisariin.” He tunsivat sydämissään, että Paavali oli syytön kaikkeen siihen, mistä juutalaiset häntä syyttivät.

Jumalan sana satutti Festusta ja Agrippaa. He eivät voineet väittää sitä vastaan, mutta he halusivat päästä siitä eroon. Kunpa me emme olisi heidän kaltaisiaan. Rukoilkaamme, että Pyhä Henki vahvistaisi uskomme, että mekin saisimme rohkeuden todistaa Jeesuksesta kuten Paavali.