Avioliitosta ja siihen vihkimisestä

Monet lapset ja nuoret ovat olleet häissä. Mies ja nainen ovat menneet naimisiin. Mistä siinä oikein on kysymys?

Kun Jumala loi ihmisen, hän loi sekä miehen että naisen. Sen lisäksi hän vielä sääti heidän välilleen yhteyden. Tämän osoittaa Raamatun sana: ”Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1 Moos. 2:24) Kun avioliitto solmitaan, Jumala antaa puolisot toisilleen ja liittää heidät yhteen. Vapahtaja sanoi: ”Eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:6)

Avioliiton perustarkoitus on puolisoiden yhteinen ja läheinen elämä. Kun sellaista vietetään uskollisuudessa ja rakkaudessa, on siitä suuri siunaus puolisoille itselleen. Avioliittoon liittyy myös jälkeläisten saaminen. Kun Jumala oli antanut avioliittoa koskevan käskyn, hän myös sanoi: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja  tehkää se itsellenne alamaiseksi.” On suuri siunaus, jos aviopuolisot voivat tulla myös isäksi ja äidiksi. Raamattu opettaa, että lasten saaminen on Jumalan erityinen lahja: ”Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti.” (Ps. 127:3) Kristitty koti on kaikille sen jäsenille hyvin arvokas asia. Kun kodissa toimitaan uskollisesti ja toista rakastaen sekä käytetään Jumalan sanaa, on siitä suuri siunaus kaikille sen jäsenille. Uskolliset avioliitot ja yhtenäiset perheet luovat perustan myös järjestäytyneelle yhteiskunnalle.

Avioliitto alkaa lupauksen muodossa kihlauksella. Siinä mies ja nainen lupaavat toisilleen, että he ottavat toisensa aviopuolisoiksi. Kihlautuneet ovat siis toisilleen aviopuolisoiksi luvatut. Avioliittoon vihittäessä Jumala antaa aviopuolisot toisilleen. Vasta sen jälkeen on oikein muuttaa yhteiseen kotiin. Avioliittoon vihkiminen voi Suomessa tapahtua kirkossa tai maallisen viranomaisen edessä maistraatissa. Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon seurakuntien pastoreilla on oikeus vihkiä laillisesti pätevään avioliittoon. Myös silloin, jos avioliitto solmitaan maallisen viranomaisen edessä, on se pätevä ja oikea avioliitto. Kristityn kannalta luonteva tapa on, että tällaisessa tapauksessa järjestetään esirukoustilaisuus avioliiton solmimisen jälkeen.

Raamattu esittää avioliittoon vihkimisen myönteisenä ja tärkeänä asiana. Tämä käy ilmi esim. Hebr. 13:4:ssä: ”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamattomana; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.” Alkukielessä sanaa avioliitto vastaa gamos, joka merkitsee myös häitä. Tämä kohta osoittaa siis myös avioliittoon vihkimisen tarpeellisuutta.

Vihkimisen merkitys ilmenee myös käänteisesti. Ilman vihkimistä  ei ole lupa asua yhdessä. Marian ja Joosefin elämä osoittaa tämän. He olivat kihloissa, eli he olivat lupautuneet toisilleen loppuelämäksi. Tästä huolimatta he asuivat erillään ja odottivat vihkimistä. Maria sanoi ihmeellisestä raskaudestaan: ”Kuinka   tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?” (Luuk. 1:34)

Vaikka avioliitto on Jumalan asettama hyvä ja oikea järjestys, eivät kaikki ihmiset mene avioliittoon. Sellaiset uskovat, jotka elävät naimattomina, voivat olla suureksi hyödyksi seurakunnan työlle. Toiselta puolen naimattomuuteen ei saa ketään pakottaa tai painostaa. Jotkut ovat kuvitelleet, että naimattomuus ja vetäytyminen luostariin olisivat jotenkin pyhempiä asioita kuin perhe-elämä. Näin ei asia ole. Naimattomana elävä voi olla uskollinen omassa asemassaan, samoin perheellinen omassaan. Jumalan sanaa seuraten kummassakin elämänosassa elävät ihmiset voivat saada runsaasti Jumalan siunausta ja myös olla hyödyksi seurakunnan toiminnalle.

Nykyaikana on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että annamme avioliitolle Jumalan sanan mukaisen kunnian ja myös käytännössä toimimme Jumalan sanan mukaisesti. Monet elävät yhteisessä kodissa ilman avioliittoon vihkimistä niin sanotussa avosuhteessa. Siitä puuttuu kuitenkin sitoutuminen toiseen ihmiseen. Ajatellaan siihen tapaan, että yhdessä ollaan keskinäisestä sopimuksesta ja että eroaminen on helpompaa, jos yhteiselämä ei miellytä. Kuten havaitsimme, Jumala kuitenkin tahtoo puolisoiden elävän toistensa kanssa uskollisesti elämänsä loppuun saakka. Avosuhteesta puuttuu siis ajatus avioliitolle tyypillisestä pysyvyydestä.

Kuinka sitten lapset ja nuoret voivat ottaa avioliiton huomioon? Onhan vielä monia vuosia ennen kuin tämä asia on itselle ajankohtainen. On aivan oikein jo nuoresta pitäen rukoilla itselle uskovaa ja uskollista aviopuolisoa. Tällaiset rukoukset ovat Jumalalle mieluisia ja hän mielellään kuulee ne. Kun rukoilemme puolisoa Jumalalta, muistamme samalla, että avioliitto perustuu hänen hyvään luomistyöhönsä ja tahdomme toimia avioliittoon liittyvissä asioissa hänen sanansa mukaan.