Luin jostakin arvoituksen. Se meni jotenkin näin: Kun sinulla on minut, haluat jakaa minut. Mutta jos jaat minut, minua ei enää ole. Mikä minä olen?

Nyt paljastan salaisuuden: Oikea vastaus on salaisuus. Jos sinulla on joku salaisuus, sinä haluaisit mielellään kertoa sen toiselle. Mutta jos kerrot sen, se ei olekaan enää mikään salaisuus.

Tästäpä tuli mieleeni arvoitus, jonka itse keksin: Jos sinulla on minut, niin sinun pitää jakaa minua. Ja kun jaat, minä en kuitenkaan vähene enkä pienene. Mikä minä olen? Joko keksit vastauksen? Annan vihjeen. Jeesus opetti: ”Hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin varas ei pääse ja missä koi ei turmele.”

Oikea vastaus on evankeliumi, ilosanoma siitä, että Jeesus on sovittanut meidän syntiemme ja että me saamme syntimme anteeksi Jumalan armosta. Tähän armoon turvaten pääsemme iankaikkiseen elämään taivaan kotiin. Tätä ilosanomaa meidän pitää jakaa kaikille ja kun me sitä jaamme, se ei yhtään vähene eikä himmene. Se on loppumaton aarre.

Suomalainen sananlasku sanoo: ”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru puolittuu.” Jos sinulla on joku suru tai murhe, joka painaa mieltäsi, se helpottuu, kun siitä voi kertoa toiselle. Mutta iloa on ihana jakaa. Siitä tulee hyvä mieli myös sille, joka sen kuulee.

Muistatko Raamatusta kertomuksen paimenesta, joka etsi kadonnutta lammastaan. Mitä paimen teki, kun hän löysi lampaansa? Hän pani sen hartioilleen iloiten. Kun hän tuli kotiin, hän kutsui kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoi heille: 'Iloitkaa kanssani, sillä löysin kadonneen lampaani.' 

Jeesus sanoi tästä: Niin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka muuttaa mielensä, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät tarvitse mielenmuutosta.”

Tämän ilosanoman jakoivat taivaan enkelit ensimmäisenä jouluna köyhille paimenille. ”Minä ilmoitan teille suuren ilon. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.” Jakakaamme mekin tätä ilosanomaa tänä jouluna ja sen jälkeenkin.

Eeva Voima
Julkaistu Luterilainen-lehden numerossa 8/2019