Arvokkain omaisuus

 

 Kaste  

Katsoin vähän ennen joulua televisiosta ohjelman, jossa esiteltiin ja haastateltiin erästä suomalaista iäkästä taiteilijaa ja hänen tuotantoaan. Ohjelman lopussa toimittaja kysyi taiteilijalta yllättäen kysymyksen: ”Mikä on arvokkain omaisuutesi?” Mitä sinä olisit vastannut tuollaiseen kysymykseen televisiokameroiden edessä? Luulen, että minä olisin vastannut: perheeni, lapseni ja lapsenlapseni. Joku toinen olisi saattanut vastata: itsenäinen isänmaa – Totta, hyvin arvokas asia sekin on. Joku metsänomistaja olisi voinut sanoa: Tämä minun metsäni on niin suuri. Saan siitä tuloja joka vuosi. Siitä en halua luopua. Samassa ohjelmasarjassa eräs toinen taiteilija vastasi samaan kysymykseen: ”Nämä minun käteni. Näillähän minä teen taidettani.” Myös hyvä, uskollinen ystävä on kullanarvoinen. Ystävä, jolle voi uskoutua ja kertoa salaisimpiakin asioita tietäen, ettei hän niitä levittele.

Arvokkaita omaisuuksia on paljonkin, mutta tämä taiteilija vastasi empimättä vain yhden sanan: ”KASTE”. Hänet oli lapsena kastettu ja niin hän oli päässyt Jumalan lapseksi, Jeesuksen veljeksi, taivaan perilliseksi. Hänen nimensä on ollut siitä lähtien kirjoitettuna taivaan kirjassa, elämän kirjassa.  Raamatussa luvataan varmasti: ”Joka uskoo ja tulee kastetuksi, se pelastuu.”

Raamattu on myös hyvin arvokas omaisuus. Miksi? Raamatusta voimme löytää Jeesuksen, Vapahtajamme. Raamattua lukemalla usko Jeesukseen vahvistuu ja säilyy.

Samassa televisio-ohjelmassa tältä taiteilijalta kysyttiin lopuksi vielä: ”Mitä aiot sanoa Jumalalle, kun kerran kohtaat Hänet?  Taiteilija vastasi: ”Tässä minä olen. Puolustajani on Jeesus, joka on kuollut minun edestäni ja kärsinyt ristinkuoleman lunastaakseen minut taivaaseen.” 

Vanhassa pyhäkoululaulussa lauletaan:

Sä, lapsi, uskos säilytä. Se lahja onhan ylhäältä.
On köyhät aarteet maailman rinnalla lahjan kalleimman.

Sun uskos, lapsi, kallis on. Oot ilman sitä turvaton.
Sen kautta yksin löytyy tie, mi taivaan kotiin sinut vie.
(Sanat tuntematon)

Julkaistu Luterilainen 1/2021