Pastori Markku Särelän saarna 13.9.2020

14. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, II vuosikerran evankeliumiteksti

Sen jälkeen oli juutalaisten juhla, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Ja Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hebreankielellä on Betesda, ja sen reunalla on viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista. Ajoittain astui näet enkeli alas lammikkoon ja kuohutti veden. Joka silloin veden kuohuttamisen jälkeen ensimmäisenä siihen astui, se tuli terveeksi, sairastipa mitä tautia tahansa. Ja siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentä kahdeksan vuotta. Kun Jeesus näki hänen siinä makaavan ja tiesi hänen jo kauan aikaa sairastaneen, sanoi hän hänelle: "Tahdotko tulla terveeksi?" Sairas vastasi hänelle: "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua." Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy." Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se päivä oli sapatti. Sentähden juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta." Hän vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja käy'." He kysyivät häneltä: "Kuka on se mies, joka sanoi sinulle: 'Ota vuoteesi ja käy'?" Mutta parannettu ei tiennyt, kuka se oli; sillä Jeesus oli poistunut, kun siinä paikassa oli paljon kansaa. Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi."  Joh. 5:1-14.

Israelin keskelle asetettu merkki

Jumala oli laupeudessaan valinnut Israelin siksi kansaksi, jonka keskuuteen hän lähetti oman Poikansa koko maailman Vapahtajaksi. Hän oli asettanut heidän keskelleen erityisen merkin kertomaan tulevasta Messiaasta, josta oli kirjoitettu: "Meidän kipumme hän sälytti päällensä." (Jes. 53:4). Tämä merkki oli Betesdan lammikko. Aina kun enkeli astui alas ja kuohutti lammikon, se, joka ensiksi astui siihen, parani, sairasti hän mitä tautia tahansa. Kysymyksessä ei ollut tavanomainen terveyslähde. Betesdan lammikko näet paransi vain yhden kerrallaan, mutta valikoimatta sen, joka ehti siihen ensiksi. Niinpä sitä kutsuttiin Betesdan eli armohuoneen lammikoksi. Paraneminen käsitettiin siis Jumalan armon osoitukseksi.

Paraneminen Messiaan valtakunnassa

Ihmeet eivät ole koskaan olleet mikään itsetarkoitus, vaan niiden oli määrä kertoa jostakin vielä suuremmasta asiasta. Raamattu nimittääkin niitä merkeiksi. Betesdan ihme ennusti siitä suuresta paranemisesta, mikä tapahtuu Messiaan valtakunnassa. Malakia oli ennustanut: "Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat." (Mal. 4:2). Tämä vanhurskauden aurinko on Herra Kristus, ja parantuminen on lopulta täydellinen. Armon huoneessa eli Kristuksen seurakunnassa tulemme ensiksi osallisiksi syntien anteeksisaamisesta ja sitten ylösnousemuksessa olemme ruumiinemme ja sieluinemme kokonaan vapaita synnistä ja kaikista sen seurauksista, kuten sairayksista ja kuolemasta. Nyt kun Messias on jo tullut ja saamme kokea evankeliumin alla Jumalan armon parantavaa voimaa, kun se herättää meitä hengellisesti kuolleita ja uudestisynnyttää lahjoittaen iankaikkisen elämän, saamme paljon, paljon enemmän kuin nuo, jotka muinoin paranivat sairaudestaan Betesdan lammikolla. Saamme omaksemme sen, mistä noiden parantuminen oli pelkkä merkki. Silloin parani vain muutamia, nyt koko maailma on vanhurskauden auringon siipien alla, kun evankeliumi kutsuu sitä uskolla omistamaan Jumalan armon ja palaamaan Jumalan tykö, sinne, missä kerran ei ole oleva itkua eikä parkua eikä kuolemaa. Tosin kaikki eivät usko ja ota vastaan tätä paranemista, vaan heidän omasta syystään jää heidän osakseen, se mitä Raamattu sanoo: "Heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle" (Jes. 66:24). Mutta kaikille sitä tarjotaan ja jokaista varten se on jo Kristuksessa olemassa.

Jumalan salatut tiet ja pääasia


Lammikon reunalla oli viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista. Siitä, ettei heitä kaikkia parannettu, aukenevat eteemme toisaalta Jumalan salatut tiet, toisaalta se pakottaa meidät kiinnittämään huomiomme pääasiaan.

Emme voi yksittäistapauksissa selittää, miksi toiset joutuvat sairastamaan koko ikänsä, toiset nuoresta lähtien, toiset kestämään hyvin kivulloisia ja rajoittavia sairauksia pitkiäkin aikoja. Vaikka ehkä jotakin ajan kanssa ymmärrämmekin, emme kuitenkaan kaikkea. Aina jää vastaamattomia kysymyksiä. Emme myöskään käsitä, miksi jotkut pääsevät vähillä sairauksilla ja miksi he saavat olla terveitä lähes koko elämänsä. Jumalan kaitselmuksen perusteet on meiltä peitetty. Betesdan lammikolla opiskelemme tyytymistä Jumalan tahtoon ja omaan elämänosaan. Siihen on paljon helpompaa tyytyä, jos olemme parantuneet vanhurskauden auringon siipien alla syntisairaudestamme ja saaneet armon uskoa hänessä syntimme anteeksiannetuiksi. Sairauden kestäminen katkeroitumatta kysyy uskoa Jumalan rakkauteen ja sen odottamista kärsivällisyydellä, mistä sanotaan: "Katso, uudeksi minä teen kaikki" (Ilm. 21:5).

Merkki sekin, että Jeesus paransi sapattina


Jeesus paransi tämän 38 vuotta sairastaneen miehen sapattina. Lähes kaksituhatta kivuliasta sapattia, lähes 12000 yhtä vaikeata arkea, ja nyt tuli siitä lepo, todellinen sapatti fyysisessä merkityksessä. Sitä eivät evankeliumin viholliset voineet ymmärtää, he kun tekivät sapatinvietostaan itselleen ansion, mutta eivät voineet suoda sapattia eli lepoa kärsiville. Kun Jeesus paransi tämän miehen sapattina, siinä oli jälleen merkki. Se oli merkki siitä, että sapatin Herra oli paikalla ja että hän antaa levon, niin ruumiille kuin sielulle. Se oli merkki erityisesti siitä, että sapatinlepo on varmasti tuleva Jumalan kansalle, ja että se on iankaikkinen lepo.

Sunnuntaina, maailman ensimmäisenä päivänä, Jumala loi taivaan ja maan. Sapattina hän lepäsi kaikesta luomistyöstään. Elämänsä pitkänä arkena Kristus teki sen, mitä lunastuksemme vaati, ja lauantaina hän lepäsi haudassa. Sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä, hän nousi kuolleista kirkastetussa ruumiissa sen takeena, että hän on uuden, hengellisen maailman, uuden luomisen esikoinen, alku ja Herra ja että hänen kansalleen on loputon autuas sapatinlepo varmasti tuleva. Hän kutsuu ja lupaa jo nyt: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon" (Matt. 11:28). Minkä hän sanoo, sen hän voi täyttää.

Jumalan seurakunta on pari tuhatta vuotta kokoontunut erityisesti sunnuntaisin kuulemaan evankeliumia iankaikkisesta sapatinlevosta. Pyhä kaste on siirtänyt meidät Jumalan valtakuntaan, siihen uuteen maailmaan, jossa Kristus armollaan hallitsee uskoviaan ja joka tulee ilmeiseksi ylösnousemuksen suurena päivänä, ja evankeliumin suloinen sana ja pyhä ehtoollinen säilyttävät meidät tässä valtakunnassa. Sielumme on ankkuroitu lujasti iankaikkisen elämän autuaaseen toivoon, Hebr. 6:19.

Lain tarkoitus

Juutalaisten kirjanoppineitten perinnäissääntöjen mukaan vuoteen kantaminen sapattina oli kielletty. Köyhän, sairaan ihmisen vuode oli vaippa, jota saattoi kantaa kainalossa. Jeesus kuitenkin käski miestä ottamaan vuoteensa ja lähtemään. Ja mies teki kuten Jeesus oli hänelle sanonut. Jeesus ei ollut muotomenojen tähdentäjä, formalisti, joka olisi vaatinut lain kirjaimen muodollista täyttämistä, vaan hän kiinnitti huomionsa lain sisältöön ja tarkoitukseen. Laissa oli kysymys rakkaudesta ja laupeudesta, eikä laki tullut täytetyksi, jos näitä rikottiin. Jeesus vetosi opetuksissaan mm. Raamatun sanoihin: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria." ja: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Ihminen ei ansaitse teoillaan Jumalan suosiota. Sillä tavoin ei tule selittää lain tarkoitusta, vaan laissa on kysymys rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Myöskään rakkautta ei saa selittää sellaiseksi, joka itse asiassa palvelee ihmisen synnillisiä himoja, itsekkyyttä ja on kapinaa vanhempia ja yhteiskuntaa kohtaan. Se, joka on parantunut vanhurskauden auringon siipien alla, ahkeroi elää Jumalalle mieliksi rakkaudesta häneen, ei palkan toivossa eikä myöskään rangaistuksen pelosta, vaan vapaaehtoisesti, sydämen halusta, sillä "pelkoa ei rakkaudessa ole", 1 Joh. 4:18.

Älä enää syntiä tee

Myöhemmin Jeesus tapasi miehen pyhäkössä. Mies oli nyt ruumiiltaan terve, mutta hänellä ei ollut kiirettä omille asioilleen, vaan hän oli pyhäkössä. Jeesus sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi."

Jumala johtaa kaitselmuksellaan meidänkin elämäämme ja varjelee meitä enkeleillään. Varmaan jokaisen ihmisen elämään sisältyy asioita, jotka voimme nähdä Jumalan hyvänä johdatuksena.: pahojen onnettomuuksien välttämistä, varjeltumista pahemmalta, paranemista vaikeista sairauksista ja muuta sellaista. Tämän hyvyyden kautta Jumala vetää meitä parannukseen. Välistä hän antaa vaikeita aikoja niin kuin tuolle Betesdan lammikon äärellä viruneelle miehelle. Niidenkin tarkoitus on saada meidät näkemään oma tilamme ja parannuksen teon tarve. Ja kun olemme saaneet apua, silloin erityisesti meitä muistutetaan: "Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi." Toisin sanoen, älä kulje epäuskon teitä, vaan käänny armollisen Jumalan puoleen ja elä tästälähin hänen kasvojensa edessä, ettet epäuskosi tähden joudu kadotukseen.

Tämä on armon aikaa


Elämämme on armon aikaa. Ja Jumalan hyvä armollinen tahto on, että tulemme tuntemaan hänen rakkautensa Kristuksessa. Hän haluaa, ettei yksikään hukkuisi, vaan että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat. Tämä totuus ei ole filosofinen, vaan se on pelastuksen tie, kysymys on siitä, kuinka syntinen ihminen voi Jumalalle kelvata. Se on mahdollista vain armosta, vain uskossa Kristukseen, kun Jumala lukee meille uskon kautta Kristuksen pyhyyden ja vanhurskauden, kun hän antaa lahjaksi meille syntimme anteeksi. Kaikki on sitä varten jo valmista. Lunastuksestamme ei puutu mitään. Kristus otti päälleen meidän syntitaakkamme, kantoi sen ruumiissaan ristin puuhun, ja maksoi kaiken mitä tarvittiin meidän pelastukseemme. Turvaa siis Herraan Kristukseen. Älä epäröi, vaan jää uskossa hänen varaansa ja ole varma pelastuksestasi. ja kun olet saanut lahjan uskoa hänen, ota vakavasti hänen sanansa, kun hän lausuu: "Älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi:" Älä palaa maailmaan, älä käänny epäuskon tielle, vaan sano Pietarin kanssa: "Herra, minne me menisimme, sinulla on iankaikkisen elämän sanat."

Markku Särelä

14. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran epistolateksti

Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee." Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis. 2 Tim. 2:19-21

Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isämme! Me kiitämme Sinua, että saamme jälleen kuulla Sinun sanaasi ja rukoilemme: Anna meille kuulevat korvat ja vastaanottava sydän, ettemme olisi vain sanasi kuulijoita, vaan myös sen tekijöitä. Anna sanankuulon koitua meille sielujemme pelastukseksi ja Sinulle kunniaksi. Amen.

Rakkaat kristityt Herrassa!

Johdantoa

Kristillisen seurakunnan elämä ja vaiheet näyttävät aivan erilaisilta, riippuen siitä, mistä niitä katsellaan.

Jos niitä katsellaan ulkopuolelta, arvioperusteena on ihmisen luonnollinen lain tuntemus, järki, toiminnan ulkonaiset tulokset, menestys, suuruus ja muut sellaiset tekijät. Arvioinnissa voi olla paljon oikeata, mutta yhtä hyvin myös paljon väärää. Tulokset, menestys ja suuruus eivät voi koskaan olla seurakunnan tuntomerkkejä, koska Nooa oli vanhurskauden saarnaaja ja vain 8 sielua pelastui arkissa. Ulkopuolelta käsin ei kuitenkaan ymmärretä kristillisen kirkon varsinaista olemusta; eikä myöskään yksityisen kristityn uskon taistelua. Ja kuinka näitä asioita voisivatkaan ymmärtää ne, jotka eivät ole Jumalan lain edessä tulleet tuntemaan syntejään ja turmeluksensa hirvittävää syvyyttä. Kuinka ne voisivat ymmärtää kristillisen kirkon vaiheita, jotka eivät tunne Kristusta eivätkä hänen lunastustyönsä merkitystä, ne, jotka eivät elä armosta, vaan jotka ovat teko-opin lumoissa ja sen vankeina, ne, jotka eivät tunne Jumalan sanan voimaa eivätkä sen arvoa ja ihanuutta.

Jos taas kristillisen seurakunnan elämää tarkastellaan sisältä päin, meillä Jumalan armolapsina voi olla esimerkiksi seuraavia näkökulmia. Voimme tarkastella, mitenkä ne lapsukaiset, jotka ovat pyhässä kasteessa tulleet Jumalan valtakuntaan, säilyttävät uskonsa, sikäli kuin voimme tarkata sitä, heidän pitäytymisestään armonvälineisiin, kristillisestä vaelluksesta ja uskon tunnustamisesta. Miten suuri ilo onkaan vanhemmille uskoville, kun nuori selviää kuohuntavuosistaan uskon säilyttäen, tai palaa maailman poluilta, jos on niille langennut.

Toinen näkökulma voi olla se, kuinka seurakunnan julistus tavoittaa ulkopuolella olevia ja kuinka heitä tulee mukaan uskonsa tunnustaen. Ja miten Jumalan seurakuntaa sävähdyttääkään se, kun epäuskosta tullaan uskoon tai sielun pelastusta uhkaavien harhojen keskeltä tullaan käsittämään Jumalan sanan oikea oppi ja tunnustaudutaan siihen.

Nämä ovat oikeita asioita, vaikka ne eivät ratkaise sitä, onko kirkko oikea vai ei.

Kolmas näkökulma voi olla se, kuinka seurakunta Jumalan armosta ja hänen sanansa johtamana varjeltuu puhtaassa opissa ja välttää kiusaajan kavalat ansat.

Voit itse miettiä myös muita näkökulmia.

Apostoli Paavalilla oli eräs asia aivan erityisesti mielessä, kun hän kirjoitti rakkaalle hengelliselle pojalleen Timoteukselle. Se on Jumalan näkökulma, jolla hän haluaa meidän itsekunkin katselevan seurakuntaamme ja jäsenyyttämme siinä. Apostoli lausuu: Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee." Ilmiselvästi Jumala tahtoo, että meidän suhteemme seurakuntaamme lepää rehellisesti Jumalan varmojen lupausten lujalla pohjalla.

1. Jumalan varma lupaus: "Herra tuntee omansa"

Apostoli Paavali lohduttaa Timoteusta ja meitä kaikkia tällä lupauksella: "Herra tuntee omansa". Itsekin tiedät, mitenkä ihana lupaus tämä on, jos olet saanut kokea armotonta, asiatonta tuomitsemista. Kun Jumalan sanan mukaisia tarkoitusperiäsi vääristellään, kun Sinulle aukaistaan eteesi helvetin ammottava kita, kun kiusaaja syyttää sinua Herran edessä kuin aikanaan ylimmäistä pappia Joosuaa (Sak. 3), kun syntisi soimaavat sinua ja kun todella tarvitset lohdutusta, miten vapauttavaa on kuulla Jumalan oma sana: "Herra tuntee omansa." Silloin olet armahdettuna Herrasi edessä. Ja kun hän kysyy: "Missä ovat tuomitsijasi", niin vaikka heitä olisi sankat parvet ympärilläsi, tiedät, että vain yksi asia ratkaisee, nimittäin Herran oma sana. Tuo sana, joka lausuu: "Mene rauhaan; en minäkään sinua tuomitse."

Saat siirtyä ihmisten edestä Jumalan eteen, ihmistuomioista Jumalan armotuomion alle. Vapauteen, Jumalan lasten onnelliseen vapauteen.

Monenlaisia vaiheita oli apostoli Paavali kokenut ja kertoo niistä tässä kirjeessään Timoteukselle. Hän on vankina, odottaen mestausta. Paljon ei ole hänellä aikaa. Kohta hän saa nukkua odottamaan ylösnousemuksen aamua ollakseen aina Herransa luona. Hän saa herätä viimeisenä päivänä ja hänen päähänsä painetaan vanhurskauden kuihtumaton seppele. Ja nyt hän lohduttaa Timoteusta, jonka asiana on jatkaa Paavalin jälkeen Jumalan evankeliumin julistamista: "Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat." (2 Tim. 4:8). Seppele on varattuna, valmiina kaikille tosi uskoville. Ja vanhurskas tuomari antaa sen vanhurskaille, siis niille, jotka ovat turvanneet Jumalan armoon Kristuksessa.

Paavali oli joutunut jättämään saatanan haltuun eli poistamaan seurakunnasta synteihinsä pidätettyinä Hymeneuksen ja Filetuksen, jotka väärällä opilla turmelivat monen uskon. He opettivat ylösnousemuksen jo tapahtuneen. Vakava häiriötila oli tullut seurakuntaan, joka oli tällä toimenpiteellä parannettava. Monet seurasivat harhaopettajia ja jättivät apostolisen seurakuntayhteyden. Miten murheellista! Järkyttävää! Oikea Jumalan sana ei heille kelvannut, vaan nämä harhaopettajat olivat heidät lumonneet ja he seurasivat ihmisiä eivätkä hyvän Paimenen ääntä. Heissä oli varmasti monenlaisia. Toiset olivat sydämessäänkin omaksuneet harhan ja kadottaneet pelastavan uskon. Mutta eivät kaikki. Oli yksinkertaisia sieluja, jotka eivät olleet käsittäneet harhaopettajien oikeata olemusta ja sydämessään turvasivat armoon. Ehkä myös nuoria ja lapsia, jotka eivät kyenneet arvioimaan tapahtunutta. Paavali lohdutti: "Herra tuntee omansa."

Paavali ei voinut nähdä, kuka noista harhaopettajien seuraajista oli uskossa, kuka ei. Mutta Herra näki. Hän ei erehdy. Ja hänen tuomionsa on ehdottoman oikea.

Paavali selittää asiaa tarkemmin vertauksella: Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Suuressa talossa, maailmassa, on monenlaisia astioita. Niillä on erilainen käyttötarkoitus.

Kun Jumala kaitselmuksellaan hallitsee maailmaa, hän panee kaiken palvelemaan niiden parasta, jotka saavat autuuden periä. Epäuskoisetkin joutuvat monin tavoin palvelemaan evankeliumia.

Kun kristillinen oikeaoppinen kirjallisuus kulkee maasta toiseen määränpäähänsä ja lukijan käteen, se voi kulkea monenlaisten, usein epäuskoisten ihmisten kuljettamana. Lentokoneet ja muut kulkuneuvot voivat olla kristinuskon vihollisten suunnittelemia ja rakentamia, ja kuitenkin evankeliumin palvelijat pääsevät niiden avulla kohteeseensa. Polttoaine, jota tarvitaan, voi olla peräisin esimerkiksi islamilaisista maista, joissa kristinusko on kielletty. Venäjällä ateismi vaikutti välillisesti ovien avautumiseen luterilaiselle opille. Se ei olisi ollut mahdollista, jos uskonnolliset olosuhteet olisivat säilyneet sellaisina kuin ne olivat vielä tämän vuosisadan alkupuolella ennen ns. suurta vallankumousta 1917. Astioita on monenlaista käyttöä varten, eikä paatuneinkaan Jumalan vihollinen tai harhaopettaja voi tehdä tyhjäksi Jumalan kaitselmusta ja hänen valtaansa. Mutta voi sitä, joka on astia halpaa käyttöä varten. Hän toteuttaa Jumalan tahtoa Jumalan kaitselmuksen alueella vastoin omaa tahtoaan, eikä tällainen ihminen saa siitä mitään etua Jumalan tuomion edessä, missä yksin armo ratkaisee. Onhan kirjoitettu: "Ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle."

Sen sijaan se, joka on uskossa ja joka siis on astia jaloa käyttöä varten, on sydämestään mukana evankeliumin asialla. Ja se, joka kääntyy epäuskosta uskoon, hänestäkin tulee astia jaloa käyttöä varten, "pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis".

Katsokaamme siis, ettemme hylkää uskoa emmekä karkota Pyhää Henkeä, vaan päin vastoin olkaamme uskollisia sanankuulijoita, etsien Jumalan armoa armovälineistä ja pannen turvamme sielujemme kaitsijaan, Kristukseen.

Voi kunpa me tajuaisimme, mitenkä suuret aarteet ovat Kristuksessa meitä varten. On syntien anteeksiantamus, iankaikkinen elämä ja autuus. On Jumalan kaikinpuolinen huolenpito.

Tekstimme kehottaa meitä:

2. "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

Uskovalla on kavalia kiusauksia vaeltaessaan armon tiellä. Voisimme niputtaa nämä kiusaukset yhden nimikkeen alle. Se on epärehellisyyden kiusaus, jolla kiusaaja pyrkii saamaan uskovan tekemään itselleen luvalliseksi sen, mikä ei ole luvallista, ja silti pitämään itseään uskovana. Se on äärimmäisen vaarallinen tila. Jos joku uskova menee maailmaan, hän tietää, mistä hänen on parannus tehtävä, ja jonakin päivänä ehkä hän löytää armon ja palaa tuhlaajapoikana Herransa luo. Mutta miten sellainen voi palata, joka luulee olevansa laumassa?

Kun Paavali vakuuttaa, että Herra tuntee omansa, hän lisää arkailematta: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

Tätä samaa asiaa opettaa tämän sunnuntain Vt:n teksti: "Jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi? Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse! Jos sinä näet varkaan, niin sinä mielistyt häneen, ja sinä pidät yhtä avionrikkojain kanssa. Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta. Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa. Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen."

Ei jumalattomilla, niillä, jotka vastoin selvää Jumalan sanaa pysyvät harhassa tai vaeltavat karkeasti vastoin Jumalan käskyjä, ole oikeutta Jumalan edessä pitää itseään pelastuvina; ei edes ottaa Jumalan nimeä suuhunsa.

Ei se tosiasia, että harhaavissakin yhteisöissä voi olla Jumalan lapsia, anna kenellekään oikeutta seurata harhaa ja pysyä sellaisessa yhteisössä. Ei, vaan jos haluamme käydä Jumalan lapsista ja säilyttää hyvän omantunnon, on meidän uskossa kuultava Herran sanaa ja sitä seurattava. Se lausuu: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

Koska Raamatun mukaan yksin Jumala on totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija (Room. 3:4), koska Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä, koska Jumalan Henki on totuuden Henki, emme saa rakentaa uskonelämäämme emmekä oppiamme ja toimintamalliamme kirkollisesta yhteydestä omien ajatustemme varaan, vaan uskon lahjan saaneina ja Kristuksen omiksi tulleina sydämemme halusta kuulemme Hyvän Paimenen ääntä Raamatussa ja seuraamme sitä. Se on ainoa tapa pysyä oikealla tiellä ja välttää lopunajan kavalat eksytykset.

Tarvitsemme rehellisyyttä - ei vain jokapäiväisiin lähimmäissuhteisiimme - vaan myös kirkollisen yhteyden asioihin. Kun väärät profeetat sekoittivat israelilaisten tajun oikeasta ja väärästä, profeetta Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: "Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä." 1 Kun. 18:21.

Nyt voisimme sanoa: Jos paavikirkko on oikea kirkko, menkää sinne. Jos kansankirkko on oikea kirkko, menkää sinne. Mutta jos tunnustuksellinen luterilainen kirkko on oikea kirkko, pysykää siinä rehellisesti, johdonmukaisesti ja uskollisesti.

Kun Israelin kuninkaat liittoutuivat pakanoiden kanssa selviytyäkseen vihollisistaan, profeetat moittivat heitä siitä, etteivät he luottaneet Herraan, vaan panivat turvansa ihmisiin. Mutta oikeat israelilaiset rukoilivat: "Emme mahda mitään tätä suurta joukkoa vastaan, joka hyökkää kimppuumme, emmekä itse tiedä mitä tehdä, vaan sinuun meidän silmämme katsovat." (2 Aik. 20:12) He uskoivat ja pelastuivat.

Luokaamme mekin silmämme uskon alkajaan ja päättäjään Herraan Kristukseen ja uskokaamme sielumme hänen kaittavikseen, sillä hän on luvannut: "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme." (Room. 8:33-34)

Rukoilemme: Herra, anna meille jokaiselle oikea usko, jossa ei vilppiä ole. Auta meitä totuudessa etsimään Sinun kasvojasi ja löytämään armo oikeaan aikaan. Me kiitämme Sinua siitä, että Sinä Kristuksen tähden lupauksesi mukaan olet meille armollinen ja annat anteeksi meille syntimme. Me kiitämme Sinua kasteen armoliitosta, jonka turvissa saamme tulla Sinun tykösi, muistaen, että sitä, joka Sinun tykösi tulee, Sinä et heitä ulos. Tee meistä astioita jaloa käyttöä varten, että olisimme edistämässä täällä Sinun valtakuntasi asiaa ja että Sinä, armollinen Isä, jolle kunnia kuuluu, saisit sen myös meidän keskellämme. Amen.

Markku Särelä

Nauhajumalanpalvelus 13.9.2020. Virret VK38: 531:1,6-8  112  425:1,4-6  334  344

Luuk. 17:11-19Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa. Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!" Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä, ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin Tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

Kuvittele, että elät onnellisessa perheessä. Sinulla on puoliso, lapsia ja kohtalaisen mukavaa arkea. Ette ole tavattoman varakkaita, mutta tulette toimeen. Eräänä päivänä heräät. Katsot käsiäsi ja huomaat niissä haavoja. Kun puolisosi näkee sinut, hän huudahtaa kauhusta. Tunnustelet kasvojasi ja huomaat epämuodostumia. Mutta kohta suurin murheesi ei ole enää ole se, että sinulla on epämuodostumia ruumiissasi, vaan se, että puolisosi ja lapsesi jättävät sinut. Ystäväsi hylkäävät sinut. Ajattelet olevasi kirottu ja märehdit mielessäsi sitä, että kuningas Ussialle puhkesi spitaali hänen ylpeytensä tähden. Joudut vetäytymään pois muiden keskuudesta. Onneksi löydät toisia, jotka kärsivät samasta vaivasta kuin sinä itse. Olette toistenne ainoa lohtu kamalassa tilanteessa.

Kymmenen paranee

Spitaali oli kammottu sairaus, joka teki ihmisestä saastaisen. Siihen liittyvää lainsäädäntöä on kattavasti Kolmannessa Mooseksen kirjassa. Spitaali kuvataan Jumalan rangaistukseksi synnistä (4 Moos. 12:10). Sitä potevat joutuivat vetäytymään muiden ihmisten ilmoilta ja huutamaan: ”Saastainen! Saastainen!”, jos joku lähestyi heitä. Lisäksi laki neuvoi yksityiskohtaisesti, miten spitaalista parantuneiden tuli toimia, jotta heidän voitaisiin ottaa takaisin osaksi kansaa.

Spitaaliset olivat hylkiöitä, sellaisia, joita ei haluttu huomata. Epämuodostuneet kasvot ja ruumiit herättivät vastenmielisyyttä. Koko spitaalisten olemassaoloon liitettiin vahvasti mainitsemani Jumalan rangaistuksen näkökulma. Sen valossa koettiin oikeutettuna se, että spitaaliset eivät saaneet myötätuntoa osakseen. Olivathan he ansainneet asemansa eikä heillä ollut siitä mitään valittamista. Jos he eivät olisi tehneet syntiä, ei heitä olisi myöskään rangaistu. Turha heidän olisi valittaa kovaa osaansa, jonka olivat ansaitusti itselleen hankkineet.

Nyt eräässä kylässä tapahtuu ihmeellinen kohtaaminen. Jeesus ja 10 spitaalista tapasivat toisensa. Spitaaliset noudattivat tunnollisesti Mooseksen lakia, sillä he jäivät loitommalle Jeesuksesta. Mutta sen sijaan, että olisivat huutaneet: ”Saastainen!”, heidän suustaan pääsikin nyt huuto: ”Jeesus, mestari, armahda meitä!” He puhuttelevat Jeesusta mestarina opetuslasten tapaan. Sanoma nasaretilaisesta puusepästä on näköjään levinnyt eivätkä nämä sairaat arkaile heittäytyä Kristuksen varaan. He ovat joutuneet kärsimään inhottavasta taudista ja pistävät nyt kaiken toivonsa siihen, että Jeesus voisi auttaa heitä.

Eikä rakas Vapahtaja ohittanut heitä, vaan hän vastasi hätään. Rakkaudesta syntisiin hän halusi vapauttaa heidät taudista. Täten hän julisti, että hän oli tullut ottamaan pois synnin kirouksen. Hän käski spitaalisia: ”Menkää ja näyttäkää itsenne papeille”. Jeesus ohjasi spitaalista kärsiviä toimimaan Mooseksen lain mukaisesti kuin olisivat jo parantuneet. Vaati uskonhyppyä heittäytyä sanan varaan ja lähteä tapaamaan pappia. Näin kaikki kymmenen kuitenkin tekivät. He eivät epäilleet Jeesuksen sanaa, vaan panivat toivonsa siihen ja lähtivät näyttäytymään, jotta voitaisiin virallisesti todeta, että he olivat parantuneet.

Vain yksi palaa

Matkalla tapahtui ihme. Kaikki kymmenen puhdistuivat spitaalistaan. Sanan varaan heittäytyminen oli kannattanut, koska hirvittävä tauti oli nyt poissa. He olivat puhtaita! He pystyivät jälleen palaamaan perheidensä luokse. Ystävät pystyivät taas viettämään aikaa heidän kanssaan. Hyvä, tavallinen arki oli mahdollista.

Yhdeksän kymmenestä olivat kuitenkin tavallaan surkeammassa tilassa kuin aikaisemmin. Vielä äsken he olivat huutaneet Jeesusta mestariksi, mutta nyt he olivat unohtaneet hänet. Ei heidän huuliltaan enää kuulunut sanoja: ”Saastainen! Saastainen!”, mutta ei kyllä myöskään huutoa: ”Jeesus mestari armahda meitä!”. Emme tiedä, mitä yhdeksän mielessä liikkui. Alkoivatko he järkeillä ja keksivät jonkin muun selityksen parannukselleen? Miksi he eivät tulleet takaisin? Me emme saa kysymykseen selkeää vastausta. Selvää on, että heidän sydämensä olivat täynnä riemua. He olivat päässeet kauheasta ahdistuksesta eroon. Hylkiöistä oli tullut täysivaltaisia yhteisön jäseniä jälleen. Oli paljon riemua, muttei syntisten Vapahtajasta. Oli iloa maallisesta ihmeestä, muttei hänestä, joka oli tullut tekemään taivaallisia tekoja. Oli paljon suunnitelmia, mitä tehdä, mutta yhdeksän askeleet eivät vieneet takaisin Jeesuksen luo.

Mutta yksi palasi. Hän palasi ylistäen Jumalaa ja langeten Vapahtajan jalkojen juureen. Jeesus ihmetteli, missä muut olivat. Eikö todella ollut muita, jotka olisivat palanneet kuin tämä muukalainen? Vapahtaja lähetti hänet luotaan sanoen: ”Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut”. Kohtaus päättyy alakuloisesti. Vapahtaja oli tuhlaillut armoaan. Hän ei säästellyt rakkauttaan, kun hän armahti niitä, jotka eivät armahdusta ansainneet. Lopulta kaikki paitsi tämä yksi samarialainen unohtivat Jeesuksen. Parannusihme oli todellinen, mutta sen hyöty jäi vähäiseksi. Se kosketti kymmenen ruumista, mutta lopulta vain yhden sielua.

Missä sinä menet?

Näin teksti asettaa eteemme kysymyksen: missä sinä menet? Ruumiillisesti olet tietysti täällä, mutta miksi olet kirkossa? Mikä sai sinut tulemaan tänne? Joku tulee kirkkoon tavan vuoksi. Toinen tulee virsimusiikin takia. Kolmannelle toisten ihmisten tapaaminen on kirkossa käymisen suola. Minkä takia samarialainen palasi Jeesuksen luo? Vastaus on koko kertomuksen ydin: hän ymmärsi Jeesuksen olevan Jumalan erityisen läsnäolon paikka. Hän käsitti, että Jeesus oli se, joka oli luvattu. Hänellä ei ollut tarvetta mennä temppeliin pappia tapaamaan, kun näki hänet, josta temppeli todisti. Hän palasi palvelemaan Jumalaa lihassa.

Sana ”jumalanpalvelus” vie huomiomme asian ytimeen. Sen voi ymmärtää kahdella tavalla, joista kumpikin on oikea. Ensiksi, jumalanpalveluksen voi ymmärtää meidän palvelukseksemme Jumalalle. Olemme tulleet tänään palvelemaan Jumalaa kiitäen hänen suurista armoteoistaan meitä kohtaan. Toiseksi, olemme tulleet Jumalan palveltaviksi. Täällä Jeesus on läsnä. Hän on täällä, jotta voisi parantaa meidät. Hän haluaa hoitaa haavoittunutta omaatuntoamme. Hän haluaa puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Ja hän haluaa, että palaamme jälleen hänen luokseen.

Jeesus ei tarvitse kiitostamme. Ei hän päivän evankeliumissakaan kysele muiden perään sen vuoksi, että olisi ollut kiitoksen kipeä. Jumala haluaa kiitoksemme, koska hän rakastaa meitä. Hän haluaa meidät takaisin luokseen ylistämään, koska hän on luonut ihmisen sitä varten. Hän tietää, että ihmisellä on hyvä olla, kun tämä elää luotuisuutensa mukaisesti. Kun ylistämme Jumalaa, meidän sydämeemme painuvat hänen pelastustekonsa. Kun esimerkiksi sydämestämme kiitämme Jeesusta siitä, että hän on antanut henkensä meidän edestämme, tuo olettaa sitä, että uskomme tuon asian todeksi. Jos meillä ei olisi varmuutta tuosta asiasta, emme voisi kiittää Jumalaa siitä. Mutta kun mielemme täyttyy sillä, miten suuresti Jumalan Poika rakasti meitä antautumalla kuolemaan edestämme, silloin sydämessämme syttyy ilo ja kiitos.

Mutta mitä Jeesus tänään tekee sinulle? Mitä kiitettävää sinulla on? Ensinäkin hän painaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimen sinuun. Näin olet siunauksen kantaja. Sitten hän päästää sinut kaikista synneistäsi. Hän lahjoittaa läsnäolonsa ja rauhansa vuorotervehdysten kautta. Hän kirkastaa armonsa sanan saarnassa ja lahjoittaa ruumiinsa ja verensä ehtoollisen sakramentissa. Lopuksi saat vielä kuulla Herran siunauksen, jonka myötä Vapahtaja sanoo sinulle: ”Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut”. Hän sanoo näin, vaikka olisit synneilläsi saanut aikaan sen, että monet katsovat sinua alaspäin. Hän sanoo niin, vaikka olisit kaikkien hylkimä. Vaikka olisit syntisairautesi välisi läheisiisi ja ystäväsi olisivat menneet, Jeesus ei hylkää sinua. Hän on aina valmis armahtamaan – aina valmis antamaan armonsa sinulle.

Ehkä meidän suhteemme on joskus kaikkeen tähän kuin Naemanin, joka alkoi napista, kun kuuli, että hän pääsisi spitaalistaan eroon käymällä seitsemän kertaa Jordanissa. On jotenkin niin älyttömänkin kuuloista, että luottaminen sanaan voisi puhdistaa meidät kaikesta siitä hirvittävästä pahasta, mitä olemme synneillämme saaneet aikaan! Mutta huomatkaa, miten lopulta kävi, kun Naeman otti uskoen vastaan kuulemansa sanan! Tauti lähti pois. Hän puhdistui. Ja niin käy meillekin: kun uskoen otamme vastaan sen, minkä tänään saamme kuulla, meitä kalvava synti on pyyhitty pois. Jumalan edessä olemme täysin puhtaita. Jeesus parantaa meidät sanallaan. Ja sitten hän haluaa, että tulemme jälleen uudestaan hänen luokseen kiittämään häntä hänen suuresta armostaan, jotta hän voisi taas lahjoittaa meille armoa armon päälle.

Pastori Markku Särelän saarna 2.9.2018 Orivedellä

14. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseden päivästä, I vuosikerran evankeliumiteksti

Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa. Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!" Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat. Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen. Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?" Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".  Luuk. 17:11-19

 Luopumus on meitä kaikkia uhkaava asia, luopumus kristillisestä uskosta. Monet niistä, jotka ovat saaneet kokea Herran hyvyyttä, eivät ole palanneet kiittämään häntä, vaan ovat lähteneet maailman teille. Ihminen unohtaa nopeasti kaiken hyvän, mitä hänelle on osoitettu. Olemme myös taipuvaisia panemaan meitä kohdanneet hyvät asiat omiksi ansioiksemme tai jollakin muulla tavalla unohtamaan sen, että Jumalahan on se, joka päivittäin antaa meille lukemattomia lahjoja.

Sairautensa tuntevat saavat parannuksen sanasta

Kymmenen spitaalia sairastavaa miestä jäi seisomaan loitommalle ja he huusivat Jeesusta avukseen. He jäivät loitommalle, koska he tiesivät olevansa sairaita. Heidän sairautensa teki heistä Mooseksen lain mukaan rituaalisesti epäpuhtaita ja siksi he visusti varoivat lähestymästä puhdasta ja pyhää Jeesusta. He olivat sairaita ja kaikkien ihmisten hylkimiä, mutta samalla he uskoivat, että Messias olisi kykeneväinen parantamaan heidät ja he lujasti luottivat siihen, että Parantaja olisi heitä kohtaan armollinen. Siksi he huusivat ja rukoilivat uskon varmuudessa: "Jeesus, mestari, armahda meitä!" (j. 13).

Tässä kohden tämä spitaalisten joukko on aivan valtavan hieno esikuva meille. Meidän tulisi tuntea syntisairautemme ja toivottavasti teemmekin niin myös ajatuksissamme emmekä vain huulillamme. Oletteko huomanneet, että spitaalisten armon pyyntö on päässyt jumalanpalvelukseemme? Kun synnintunnustuksessa olemme pohtineet sitä, kuinka olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan ja olemme mielissämme käyneet läpi omia pahoja ajatuksia, sanoja ja tekojamme, jotka todistavat meille siitä, että meillä on sairaus, perisynti, sen jälkeen pyydämme Jeesukselta armoa. Laulamme: ”Herra armahda meitä, Kristus armahda meitä, Herra armahda meitä”.

Spitaalisten rukoiltua Jeesus antoi heille parantavan sanan ja matkalla pappien luokse kaikki paranivat. ”Herra armahda”- hymnin jälkeen pastori julistaa meille Kristuksen valtuuttamana lähettiläänä synneistä päästön. Hän välittää meille parantavan sanan sairauttamme vastaan. Sana lahjoittaa meille Jeesuksen valmistaman sovitustyön, Hänen kärsimyksensä ja kuuliaisuutensa meidän puolestamme, ja tuo Jumalan asumaan meihin, niin että meissä alkaa taistelu meissä vaikuttavaa sairautta vastaan. Saamme jo nyt lievitystä tautiimme ja saamme Kristuksen turvassa lähestyä pyhää Jumalaa, vaikka olemmekin vielä sairaita. Kristuksessa puettuina Jumala näkee meidät terveinä ja synneistä puhtaana. Kuoltuamme, me uskovat, pääsemme vihdoinkin vaivaamastamme taudista täysin eroon ja saamme täysin terveenä palvoa Herraamme iankaikkisesti.

Kiittämään palaaminen ja uskossa pysyminen

Kun spitaalisten joukko oli parantunut vain yksi heistä palasi Jeesuksen luokse ja ylisti Jumalaa. Vain yksi! Eikö meidän kaikkien murheellinen kysymys ole, minne ne muut jäivät! Tekstimme ei anna meille mitään selvää vastausta, mutta jos tutkimme seurakuntiemme tai läheistemme elämää, ehkä jopa omaa elämäämme, voimme saada vastauksen kysymykseemme. Huomaamme, että monet jäsenemme ovat tulleet uskoon ja ovat saaneet hyvää hengellistä opetusta, he ovat saaneet kuulla Jeesuksen parantavia sanoja, mutta ovat lopulta luopuneet eivätkä ole palanneet kiittämään Jumalaa siitä, että Hän oli parantanut heidät. He eivät ole palanneet kuulemaan Jumalan sanaa, jotta Jumala voisi ylläpitää parantavaa työtään. Minullekin kävi rippikouluni jälkeen niin, että vaikka olin tullut uskoon, luovuin siitä, koska en palannut Jeesuksen luokse. Onneksi Jumala kutsui minut kuitenkin sanansa kautta takaisiin omakseen samoin kuin monet muutkin. Mekin, jotka olemme luopuneet, voimme turvallisin mielin luottaa siihen, että Jeesus ei luopunut ja vain sillä on väliä. Jeesus on elämällään valmistanut meille täydellisen pelastuksen. Tämä pelastus riittää peittämään kaikki meidän syntimme oli kyse mistä tahansa. Minulle tapahtuneen takia uskon tietäväni ainakin jotain siitä, kuinka tärkeää on osallistua jumalanpalveluksiin ja muuhun seurakunnan toimintaan. Tiedän, että jos en niin tee tai jos sinä et tee niin, olemme pian kuin ne yhdeksän spitaalista, jotka olivat unohtaneet mestarinsa luullessaan pärjäävänsä ilman Häntä.

On valtavan hienoa, että olette täällä tänään! Se ei ole teidän omaa ansiotanne, vaan Jumala on sen vaikuttanut. On todella ihanaa nähdä, kuinka jotkut jotka ovat luopuneet palaavat takaisin taistelemaan meidän rinnallemme! Maailma yrittää koko ajan vetää meitä matkaansa. Meillä voi usein olla syntisiä haluja elää maailman mukaan. Jumalanpalvelus voi tuntua joskus vähän kuivalta. Ehkä joskus voi tuntua siltä, että sunnuntain voisi paremminkin viettää. Meillä ei ole uusinta musiikkia, ei bändiä eikä täällä ole niin vauhdikasta menoa kuin muualla voi ehkä olla. Meillä on kuitenkin jotakin paljon arvokkaampaa: Jumalan sana ja ehtoollinen. Jeesus on aivan yhtä todellisella tavalla läsnä täällä meidän kanssamme kuin hän oli niiden spitaalisten kanssa, jotka Hän kohtasi. Hänen sanansa on aivan yhtä vahva ja vaikuttava kuin Luukkaan kuvailemassa tapahtumassa. Jos me tekisimme kyltin, jossa lukisi ”Jumala on täällä” ja pistäisimme sen tuohon pihalle, se ei olisi missään mielessä liioittelua tai valehtelua.

Sekään ei näyttänyt mitenkään ihmeelliseltä kun Jeesus paransi spitaaliset. Hänhän sanoi vain, että menkää näyttäytymään papeille. Jumala toimii tässä maailmassa meistä usein oudolta vaikuttavalla tavalla. Jeesuksesta ei lähtenyt parantavia säteitä eikä maa järissyt. Hän ei kaatanut sairaita ”Jeesuksen nimessä” ja vaivuttanut väkeä hurmioon vaan Hän antoi vain kehotuksen ja tämä vaatimattomalta vaikuttanut kehotus teki kaiken. Tämä voi vahvistaa meitä siinä, jos epäilemme, voiko Jumala todella olla täällä meidän kanssamme sanansa välityksellä. Voimme nähdä kaikkialla Raamatussa sen, että Jumala toimii tässä maailmassa yleensä hyvin vaatimattomilta vaikuttavien asioiden kautta.

Lain ja evankeliumin ääreen

Eräs yksityiskohta tekstissä kertoo meille siitä, miksi vain yksi palasi ja miksi juuri hän oli ainoa kymmenestä, joka palasi. Palannut oli tekstimme mukaan samarialainen. Oletettavaa on, että muut eivät olleet, koska Luukas erikseen mainitsee tämän asian. Tämä huomio on tärkeä sen tähden, että samarialainen sai varmasti kuulla usein, että hän saastainen ja roskakansaa. Juutalaiset halveksivat ja inhosivat samarialaisia. Jotkut jopa rukoilivat, että samarialaiset eivät pelastuisi. Kun yhdeksän juutalaista oli unohtanut, että spitaalin parantumisesta huolimatta, he tarvitsevat Jeesusta pelastuakseen, koska he olivat syntisiä, samarialaisen oli helppo muistaa oma syntisyytensä juutalaisten muistuttaessa häntä jatkuvasti siitä.

Laki on meidän syyttäjämme. Se osaa kertoa hyvin, miksi olemme saastaista roskasakkia. Tulemme jumalanpalvelukseen, jotta pääsisimme vapaiksi lain syytösten alta ja jotta Jumala voisi hoitaa meitä. Tulemme vahvistumaan siinä anteeksiannossa, jonka jo uskon kautta omistamme. Tulemme kiittämään Jumalaa Hänen ihmeellisestä armostaan. Suurimman kiitoksen Jumala saa, kun me syntejämme katuvina tulemme tänne, jotta saisimme vahvistusta uskollemme. Jumala synnyttäköön meissä sellaista mieltä, että meistä tuntuu siltä, että emme jaksa kohdata tulevaa viikkoa ellemme saa ensin olla Hänen hoidettavanaan jumalanpalveluksessa! Silloin meillä on edes vähän ymmärrystä sen suhteen, millainen aarre meillä täällä on. Jeesus sanoi takaisin palanneelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut". Tämän saman Hän sanoo meille jumalanpalveluksen lopuksi. Hän antaa kaikki synnit anteeksi työnsä tähden ja vakuuttaa, että kun uskossa omistamme Hänet olemme pelastuneet ja lähettää meidät siunauksen kanssa matkaan.

 Mika Bergman, Siitamaja 5.9.2010