Pastori Vesa Hautalan saarna 16.7.2017 Orivedellä

”Tapahtui, että kun kansa tunkeutui Jeesuksen ympärille kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Genetsaretin järven rannalla, hän näki järven rannassa kaksi venettä; mutta kalastajat olivat  lähteneet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Hän astui niistä toiseen, joka oli Simonin, ja pyysi häntä viemään sen vähän matkan päähän maasta; ja hän istui ja opetti kansaa veneestä. Mutta lakattuaan puhumasta hän sanoi Simonille: "Vie vene syvälle ja heittäkää verkkonne saadaksenne saalista." Simon vastasi ja sanoi hänelle: "Mestari, koko yön olemme tehneet työtä emmekä ole saaneet mitään; mutta sinun käskystäsi heitän verkon." Sen tehtyään he saivat kierretyksi suuren joukon kaloja, ja heidän verkkonsa repeili. He viittoivat toisessa veneessä oleville tovereilleen, että tulisivat auttamaan heitä; ja he tulivat. He täyttivät molemmat veneet, niin että ne olivat uppoamaisillaan. Kun Simon Pietari näki sen, hän lankesi Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois luotani, Herra, sillä olen syntinen mies." Sillä kalansaaliin tähden, jonka he olivat saaneet, oli hämmästys vallannut hänet ja kaikki ne, jotka olivat hänen kanssaan, ja samoin myös Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää, sillä tästä lähtien sinä saat saaliiksi ihmisiä." He veivät veneet maihin, jättivät kaikki ja seurasivat häntä.(Luuk. 5:1–11)

Kalliit kristityt Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa! ”Jumala on turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.” (Ps. 46:2) Näin alkaa psalmi 46. Tämän psalmin opetusta saivat apostoli Pietari ja muut kokea eräänä päivänä työntäyteisen yön jälkeen. Heidän työnsä ei ollut tuottanut tulosta, mutta nyt he saivat avun Herralta Kristukselta.

Koko Pyhä Raamattu opettaa meille runsain määrin juuri tätä: ihminen omassa voimassaan suunnittelee ja näkee vaivaa. Hän ei kuitenkaan saa aikaan sitä, mitä hän toivoo. Ehkä olet joutunut kokemaan tällaista. Olet ponnistellut parhaan taitosi ja tietosi mukaan. Tulos on ollut pettymys. Mutta sitten olet saanut nähdä, että Jumala armossaan ja viisaudessaan on valmistanut jotain paljon parempaa sinua varten. Näin Jumala tekee, nostaa, kantaa ja pelastaa ajallisissa asioissa. Samoin hän johdattaa omansa hengellisissä asioissa niin, että hänen valtakuntansa kasvua ei mikään voi estää.

 Jumalan apu ajallisissa asioissa

Simon ja muut kalastajat olivat toimineet tapansa mukaan. He olivat kalastaneet koko yön. Se oli vaatinut valvomista, raskaiden verkkojen mukaan ottamista, niiden heittämistä veteen ja jälleen veneeseen kokoamista. Tämä oli järkevää. Yön pimeydessä kalat eivät helposti nähneet verkkoja. Ne olivat tuohon aikaan paksumpia ja siis helpommin nähtävissä kuin nykypäivänä.

Tämä yö oli ollut tulokseton. Saalista ei ollut tullut. Mikä nyt neuvoksi? Tuo tilanne, yhden yön tulokseton työ, ei vielä saattanut Simonia ja muita suureen onnettomuuteen. Mutta ymmärrämme, että jos samalla tavoin olisi jatkossa käynyt, olisi vaikeuksia tullut. Huolehtiminen, hätäileminen, sen kysyminen,  miten voimme jatkossa selvitä, olivat edessä, jos saalista ei tulisi.

 Nykyään on Jumalan lapsilla ja seurakunnalla samanlaisia tilanteita. Teet työtä, suunnittelet, toimit sen mukaan kuin järkeväksi näet, mutta asiat eivät mene eteenpäin toivotulla tavalla. Seurakunta joutuu kokemaan vierautta, vainoa ja onnettomuutta maailmassa, joka ei tahdo sietää Jumalan sanaa. Järjen mukainen tie on toivottomuus tai sitten se, että alettaisiin ajatella asioista vain maallisin perustein. Silloin etäännyttäisiin Jumalan sanasta ja tilalle tulisi maailma pettävine asioineen. Mahdollisesti jonkin aikaa saataisiin ajallista pettävää iloa, mutta Jumalan sanasta erkaantuessa loppuisi myös hänen siunauksensa.  Epätoivon ja maallisen laskelmoinnin tie on onnettoman lopun, peräti kadotuksen tie.

Kun Jeesus käski Pietaria heittämään verkkonsa, näemme, kuinka tämä tuli oikeisiin ajatuksiin ja sai siunauksen. Pietarin vastauksen alku vielä viittasi pettymykseen: "Mestari, koko yön olemme tehneet työtä emmekä ole saaneet mitään.” Mutta jatko osoitti oikeaa kuuliaisuutta ja luottamusta: ”Mutta sinun käskystäsi heitän verkon." Jumalan sana on luotettava ja pysyvä. Sitä ei pidä epäillä. Järjen mukaan Pietari saattoi vain ihmetellä. Jos yöllä ei ollut kalaa tullut, miten nyt valoisassa sitä voisi tulla? Mutta epäilys oli turha. Kristus, jonka kautta koko maailma on luotu, tiesi ja ohjasi kalojen liikkeet niin, että tämä ihme tapahtui.

Näin Jumalan siunauksesta saivat Simon ja muut syötävää ja heidän ajallinen toimensa menestyi. Siellä, missä Jumalan siunaukseen luotetaan ja hänen lupauksiinsa turvataan, on onni ja menestys. Tämä ei tarkoita aina suurta maallista osaa. ”Vanhurskaan vähäinen varallisuus on parempi kuin monen jumalattoman omaisuuden paljous.”(Ps. 37:16) Jumalan antama ja hänen siunauksensa mukainen menestys ei ole pääteltävissä tavaroiden paljoudesta vaan hänen siunauksestaan, kun hän pitää huolen omistaan. Tähän perustuu Jumalaan turvaavan tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa.

Kun kysymys oli Pietarista ja muista apostoleista, voimme tästä kertomuksesta tehdä sen johtopäätöksen, että Jumala varmasti varjelee myös kirkkonsa ja seurakuntansa asiat myös ajallisessa mielessä. Täällä maailmassa on ahdistus, mutta Herra on voittanut maailman. Näin hänen seurakuntansa tulee säilymään ja Jumala varjelee myös seurakunnan ulkonaiset asiat.

Jumala antaa hengellisen avun

Tekstimme opettaa myös muuta kuin sitä, että Jumala pitää omiensa ajallisista tarpeista huolen. Pietari oli kuullut jossain määrin Jeesuksen opetusta. Nyt ihmeen nojalla hän käsitti, kuka Jeesus on. Hän myös vertasi itseään Kristukseen ja sanoi: "Mene pois luotani, Herra, sillä olen syntinen mies." Tämä on lain aikaansaama kauhistuminen Jumalan edessä. Pyhä, kaikkivaltias Jumalan Poika oli Pietarin edessä. Hän käsitti oman syntisyytensä ja sen, ettei voi omin voimin kestää Jumalan edessä.

Syntinsä tuntevan ihmisen järjen mukainen ajatus on, että Herran pitäisi mennä pois. Tätä vanha ihminen ja kiusaaja sinullekin toitottavat. Koska olet syntinen, ei sinun paikkasi olisi Herran luona. Mutta tämä on väärää puhetta. Vapahtaja osoitti sen vääräksi teollaan. Hän ei mennyt pois. Hän jää syntisen, erehtyneen ja langenneen luokse ja ottaa jälleen omakseen. Niin hän sanoi Pietarillekin: ”Älä pelkää.” Näin Vapahtaja on ja pysyy sanansa myötä lohduttavana kauhistuneen lapsensa luona, sinunkin luonasi.

 Tämä ihme oli osaltaan myös opetusta Simonin ja muiden apostolien virkaa ajatellen. Tästedes heidän oli määrä saada saaliiksi ihmisiä. Jeesuksen käskystä, hänen sanansa mukaan toimien he saivat suuren määrän kaloja. Samalla tavoin, Kristuksen käskyn mukaan evankeliumia julistaen, heidän sanansa kokosi ja kokoaa yhä ihmisiä iankaikkiseen valtakuntaan taivaisiin.

Niin kuin kalaverkko tuli heittää vielä silloin, kun ammattikalastajien mielestä ja kokemuksen mukaan se oli järjetöntä, niin tulee evankeliumin verkko heittää laajalti koko maailmaan. Tämä asia nousee evankeliumin luonteesta. Kristus on sovittanut jokaisen ihmisen synnin. Hän on noussut kuolleista esikoisena siinä mielessä, että jokaiselle ihmiselle on avattu tie iankaikkiseen elämään. Evankeliumin sana tuo tämän lahjan meille ja kaikille uskossa omistettavaksi. Helluntain ihme, evankeliumin kuuluminen niillekin, joille se ei ennen ollut kuulunut, teroittaa evankeliumin yleistä kaikille kuuluvaa luonnetta. Näin Kristuksen käskystä tulee evankeliumia saarnata kaikkialla maailmassa. Tälle sanalleen hän antaa siunauksensa ja kokoaa sen välityksellä omansa perille autuuteen. Amen.

Mutta tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä, sen tähden, ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa, sen, että hän itse on vanhurskas ja julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Room. 3:19–27

Elämäsi rakkain kirje

Kallis kuulija, mikä on tärkein saamasi kirje tai postikortti? Sinulla on ehkä tuo tervehdys vieläkin tallessa? Miksi juuri se on sinulle kallisarvoisin?

Saamme kuulla tässä epistolassamme Jumalan lähettämän kirjeen meille. Sillä niin kuin ajallisillakin kirjeillämme on lähettäjä, sillä on viesti ja on vastaanottaja, niin ovat tälläkin kirjeellä kaikki nämä.

Epistolamme on alun perin julkaistukin kirjeessä, apostoli Paavalin, entisen juutalaisen fariseuksen, Saulus Tarsolaisen, alkuvuodesta 58 jälkeen Kristuksen Rooman kristilliselle seurakunnalle lähettämässä kirjeessä. Hän kirjoitti sen Efesossa ja lähetti sen sieltä Roomaan.

Ja miten kauas se onkaan kulkeutunut. Pian kaksi tuhatta vuotta se on ollut matkalla. Eri kielillä ja kaikissa maanosissa. Monissa paikoissa se on säilytetty vain suljettuna ja pimeässä muun Jumalan pyhän sanan mukana. Mutta Jumalan armosta sitä on myös luettu ahkerasti, ja se on saanut saattaa uskoon ja rohkaista seuraamaan Kristusta.

Paavalilla oli Herramme kutsumana apostolina tärkeää asiaa niin Rooman kristityille kuin kaikille seurakunnille. Hän oli saanut sydämelleen Jumalan lähettämän kirjeen ja hänen oli vietävä se eteenpäin. Se ei ollut hänelle palkkatyö, ei harrastus, eikä velvollisuus, vaan paljon paljon enemmän.

Siitä kaikesta kertoo hänen huudahduksensa: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1 Kor. 9:16) Tällä Jumalalta saamallaan välttämättömyydellä Paavali tässäkin tekstissämme kirjoittaa.

Mitä sinulle kuuluu?

Ajallisen elämämme kirjeissä ja nykyisin myös sähköposteissa ystäville on tapana, että viestin lähettäjä kertoo jotakin menneistä vaiheistaan, ehkä hieman myös nykyhetkestä ja sitten vielä tulevastakin. Huomaavainen ystävä haluaa samalla kysyä ja kuulla mitä vastaanottajan elämään kuuluu. Huomaathan Rakas Ystävä, että niin Jumalakin tässä sydänkirjeessään tekee.

Mutta kaikki ihmiset eivät vastaa Hänelle, vaan heittävät kirjeen pois luotaan kuin turhana pitämänsä mainoksen. Kaikkien pitää kuitenkin kerran avata tämä kirje, joko täällä ajassa tai sitten viimeisenä päivänä, mutta silloin mahdollisuus siihen vastaamiseen on jo ohitse.

Jumalan pitkämielisyydestä ihmiskuntaa kohtaan kertoo se, että Hän on jo aikaisemmin lähettänyt lakinsa ja profeettansa. Silloin Hän on ilmoittanut majesteettisen tahtonsa ja omistajan oikeutensa meihin ja koko maailmaan. Sillä kirjeemme Suuri Lähettäjä ei halua kenenkään ylpeilevän vaelluksestaan, ei kuvittelevan voivansa pärjätä ilman Vapahtajaa. Siksi Hän on jo tässä kokonaisessa sopimuskirjeessään, Pyhässä Raamatussa, ilmoittanut nämä sanansa: ”minkä laki sanoo, sen se puhuu niille, jotka ovat lain alla, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä.”

Mutta kuka haluaa olla lain alla, ei kukaan! Mutta lain alla on oltava, jotta sen alta pääsee pois armoon ja anteeksiantamukseen. Sinne ei ole muuta tietä. Niin moni on tämän kirjeen torjunut, jotta ei vain joutuisi lain alle. Kaikkivaltiaan sanat ovat osuneet ja monet ovat myöhemmin torjumistaan katuneet. Jumalan armosta on kuitenkin heitä, joiden pää on painunut tämän Jumalan pyhän viestin ylle. Kirje on kastunut katumuksen kyynelistä. On alettu kysyä lisää sen Lähettäjästä, etsiä Hänen osoitettaan ja kysyä ’mitä vastaan Hänelle´.

Kallis kuulija, onko tämä sinulle tuttua? Sillä tämän elämän tärkeimmän kirjeen Lähettäjä kysyy sinulta: ”Mitä sinulle tänään kuuluu?” Hän haluaa tietää, missä menet ja millä mallilla elämäsi on. Mutta jo kysyessään Hän tietää ja tuntee kaikki vastaukset. Sillä kirjeemme Lähettäjä on Itse Rehellisyys. Hän ei kiertele, eikä kaartele, ei selittele, eikä pimitä mitään, vaan tietää meidän rikkoneemme Hänen pyhän tahtonsa. Siksi Hän kirjoittaa suoraan, ”ettei mitään lihaa julisteta hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista, sillä lain kautta tulee synnintunto”. Mutta ihmeellinen on Jumalan armo, sillä Hän ei kirjoita tuomitakseen, vaan armahtaakseen meitä. Hän ei syytä, eikä tuomitse, vaan kutsuu luokseen. Juuri siksi Hän on lähettänyt kirjeensä ja ottanut yhteyttä vain, jotta Hän saa antaa anteeksi ja pitää hyvänään.

Jumalan laki on täytetty

Huomaathan tarkasti Kallis Kuulija, ettei tässä epistolassamme ole jakeiden 20 ja 21 välissä sanottu mitään. Ensin Suurin Kirjeystävämme ilmoittaa jakeen 20 lopussa: ”lain kautta tulee synnintunto.” Ja sitten heti sen jälkeen: ”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta Laki ja Profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia.” Välissä ei ole ehtoja, eikä vaatimuksia meille, ei edellytyksiä, eikä sopimussisältöjä millainen meidän tulisi olla, jotta saamme kuulla ja uskoa omalle kohdallemme nämä sanat Jumalan vanhurskaudesta.

Siksi Kaikkivaltias kutsuu kirjeessään ehdoitta kaikkia. Jokaiselle kaikuu armon evankeliumi: Ota ja lue, tartu ja omista Jumalan kutsu tulla mukaan Karitsan ikuiseen hääjuhlaan. Sillä Jumalan vanhurskaus eli Hänen pyhä tahtonsa ja oikeudenmukainen lakinsa on jo armollisesti täysin täytetty. Ja siksi ne on nyt ilmoitettu ilman lakia eli ilman mitään vaatimusta tai ihmistekoa.

Kysymme miten jo Laki ja Profeetat todistavat Jumalan vanhurskaudesta, joka on ilmoitettu ilman lakia.
Tässä ensin mainittu Laki tarkoittaa Mooseksen viittä kirjaa ja profeetat Jumalan vanhan liiton aikana lähettämien sanansaattajien kirjoja. Läpi Mooseksen kirjojen kaikuvat sanat ”saada armo Herran silmien edessä”. Sitä rukoillaan ja siihen turvaudutaan. Profeetat taas kuuluttavat Jumalan käskystä Herran Kärsivää Palvelijaa, Messiasta ja Uhrikaritsaa, joka annetaan koko ihmiskunnan kaikkien syntien edestä. Näin Laki ja Profeetat ilmoittavat jo ennen kaiken luomista olleen Jumalan pelastussuunnitelman ja armotahdon ihmisiä kohtaan. Se kulkee punaisena lankana läpi luomisen ja vanhan liiton ajan, ilmoitettuna mutta silloin vielä kuin kätkettynä tullakseen Kristuksessa julki maailmalle.

Alkuun Pyhän Jumalan kirje näyttäytyi meille perintätoimiston kirjeenä. Kädet vapisten ja sydän arkana avasimme sen, kun näimme sen Lähettäjän. Tiesimme kirjeen olevan Häneltä, jonka omia me olemme, mutta jonka tahdon olimme rikkoneet ja Hänen lahjansa tuhlanneet. Mutta mikä riemullinen yllätys sitten koittikaan, kun saimme lukea kirjeen sisällön! Sillä kirjeemme ei olekaan perintäkirje, vaan perintökirje.

Heti ensimmäisistä sanoistaan se on täynnä Jumalan sydämen rakkauden kutsua tulla luokseen. Ansaitsematon perintömme onkin meille armosta annettu. Orvot on kutsuttu perillisiksi, osattomat omistajiksi. Perinnän vaihtuessa iankaikkisesti kestävään perintöön, sydämemme sulaa ja käymme anteeksipyytävin sydämin Herramme luokse.

Mutta kuka maksoi perinnän? Mistä tämä perintö? Kolmiykseys jatkaa sanassaan: ”se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta.” Omistathan nämä sanat Kallis Ystävä sielusi ja sydämesi varmimpaan tallelokeroon: ´Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen…´ näissä sanoissa on taivaanportti, käynti iankaikkisuuteen, jolta on ovi Kristuksen tähden nostettu pois.

Tässä Vapahtajassa on elämämme ja autuutemme, iankaikkinen lepomme ja turvakalliomme. Hän maksoi kaiken syntivelkamme, Hän sovitti meidät Pyhän Jumalan kanssa, Hän lunasti meidät kuolemasta ja kadotuksesta. Ja Pyhän Henkensä kautta Kristus lahjoittaa meille uskon ja sen kautta pelastuksen. Jeesuksessa on näin kaikki jo valmista ja leposijamme odottamassa meitä. Tässä Herrassamme ja Mestarissamme ei ole yhtään erotusta. Ei erotusta siinä mitä elämäämme on aikaisemmin kuulunut, ei iässä eikä asemassa, kaikki ovat armahdettuja ja Herrassamme kutsuttuja uskomaan ja ottamaan ikuinen pelastus vastaan. Sillä Jumalamme jatkaa: kaikki ”saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” Millainen kaiken kattava ja syliinsä sulkeva kolmen kohdan sinetti: Saavat Hänen armostaan – sen lunastuksen – lahjaksi.

Kristus on Armoistuimemme

Pyhä Taivaallinen Isä asetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa. Kaikkivaltiaan vanhurskas armotahto tuli näin ilmi Hänen Pyhässä Pojassaan. Ja Tämän Vapahtajamme Hän asetti armoistuimeksi, jonka luokse käymme uskon kautta. Jumala käski Moosesta ja israelilaisia heidän erämaavaelluksellaan rakentamaan Jumalalle pyhäkön ja valmistamaan sinne puhtaasta kullasta arkin. Se sisälsi Jumalan lain taulut, mannaa sisältävän kultaruukun ja Mooseksen veljen, Aaronin, viheriöivän sauvan. (Hebr. 9:4)

Jumala määräsi tekemään arkkiin kanneksi armoistuimen puhtaasta kullasta. Kaikkivaltias sanoi: ”Aseta armoistuin arkin päälle ja pane arkkiin laki, jonka sinulle annan. Siinä ilmestyn sinulle ja puhun sinulle armoistuimelta niiden kahden kerubin välistä, jotka ovat lain arkin päällä, kaiken sen, minkä sinun kauttasi israelilaisille säädän.” (2 Moos. 25:21–22) Näin Toisen Mooseksen kirjan luvussa 25. Ja apostoli Paavali saarnaa, että nyt Vapahtajamme Jeesus Kristus on asetettu pysyväksi ja ikuiseksi Armoistuimeksi. Hän puhuu nyt meille armonsanoja. Tämän Taivaallinen Isämme on vahvistanut Itse sanoillaan: "Tämä on rakas Poikani, johon olen mieltynyt, kuulkaa häntä." (Matt. 17:5)

Lunastajamme on täysin synnitön ja kaikessa puhdas, kuten ilmestysmajan arkin armoistuin eli kansi oli pelkästään puhdasta kultaa. Ja Kristuksen Armoistuimen alle on kätketty Jumalan täytetty ja sovitettu laki.
Vapahtajamme vuoksi Hänen Armoistuintaan ei nosteta lain päältä. Se pysyy ja peittää täytetyn lain. Siksi Häneen uskoville Armoistuin pysyy myös viimeisenä päivänä. Sillä kuulethan Rakas Ystävä, sen olevan nimensä mukaisesti ARMOistuin. Hänen sijallaan on oleva armo ja anteeksiantamus, johon enkelitkin halajavat katsoa, kuten kultakerubit Israelin liiton arkin kannen päällä katsoivat.

Huomaathan myös, että kuten liiton arkki oli muualta tehty akasiapuusta, mutta päällystetty kullalla, niin olemme mekin itsessämme vailla pelastuksen kultaa, kuten puut, joissa ei kultaa ole. Mutta Tämän Armoistuimen alla olemme mekin Hänen sovitus- ja lunastustyönsä kullan kaikkialta ja joka puolelta peittämiä. Kulta on yksin Hänen, ja täysin lahjaa meille. Mutta Hänen tahdostaan ja Hänen valaminaan meidät on Hänen pelastuksensa kultaan upotettuja, kuten ei arkin puutakaan mistään kullan keskeltä näkynyt. Ja niin saamme olla koko elämämme osalta Hänen armon kultansa verhoamia ja suojaamia.

Poikansa Uhrin vuoksi Taivaallinen Isä on jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit, kuten epistolassamme ilmoitetaan. Kysymme vielä: mitä tarkoittavat sanat ´ennen tehdyt synnit´? Entä nykyiset ja tulevat syntimme, sillä synti asuu meissä valitettavasti ajallisen elämämme loppuun asti? Entä kun lankeamme vielä uskon lahjan saatuammekin? Tämä sana tarkoittaa ennen Jeesuksen maanpäällistä vaellusta tehtyjä syntejä, sillä aivan kaikki synnit, eli koko maailman synnin, nykyiset ja tulevatkin, Hän on jo kantanut ja sovittanut: syntiinlankeemuksen synnistä aina kerran koko ihmiskunnan viimeiseen synnin tekoon, ajatukseen tai lankeemukseen. Näin maailmahistoriassa ei siis ole yhtään syntiä, ei mennyttä eikä tulevaa, jonka rangaistusta Herramme ei jo olisi kokonaan kärsinyt ja sitä täysin maksanut ja sovittanut.

Tämän vahvistaa epistolamme lohdullinen jatko: ”Hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa, sen, että hän itse on vanhurskas ja julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen.” Koska Jumala osoittaa vanhurskautensa nykyajassa, joka jatkuu aina Hänen Poikansa voittoisaan paluuseen asti, on Kaikkivaltiaan armo totta joka päivä ja ikuisen elämän tie avoinna Hänen Pojassaan. Ja siihen asti tätä Jumalan kirjeen sanaa julistetaan.

Vie Jumalan kirje eteenpäin

Olemme näin ottaneet vastaan ja lukeneet loppuun tämän Rakkaan Taivaan isän pelastuksen kirjeemme osan. ­Ja olemme vastanneet Hänelle kiitoksella ja ylistyksellä Häneltä saamallamme lahjauskollamme. Kulku pitoihin on Hänen turvallisessa seurassaan näin avattu. Taivaallinen Isämme vielä varmistaa, ettei kukaan heitä pois tätä kutsua ja poikkea ylpeilemisen vuoksi pois taivastieltä. Siksi Hän kysyy: ”Missä siis on kerskaaminen?” Siihen kuuluu Hänen oma vastauksensa: ”Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.” Pelastumiseen lahjauskossa kuuluu ainoana ylpeyden aiheena Armollinen Vapahtajamme. Tekomme eivät voi tuoda pelastukseen mitään. Uskon laki on armon laki ja täytetyn Jumalan tahdon laki.

Mutta tässä kirjeessä on kuitenkin vielä yksi tärkeä piirre ajallisen elämäsi rakkaimpaan kirjeeseen tai korttiin verrattuna: Tätä iankaikkisen elämän kirjettä ei ole tarkoitettu piilotettavaksi elämän muistojen laatikkoon tai esiin kaivettavaksi vain juhlapäivinä. Se ei ole myöskään persoonaton ketjukirje, joka on helppo ohittaa, vaan osoitettu myös heille, jotka ovat vielä pelastuksen kirjettä vailla. Siksi se on annettu meille välitettäväksi eteenpäin, yhteiseksi aarteeksi ja kaikkien omaisuudeksi, sillä sen kutsu koskee kaikkia. Tämä kirje pitää välittää monin tavoin eteenpäin. Sillä pelastuksen kirjeemme kääntää jokaisen uskovan katseen päivittäin Vapahtajaamme. Häneen, josta apostoli Johannes ilmestyksessään saarnaa: ”Kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Hän on asuva heidän keskellään, ja he ovat hänen kansojaan, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa. Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, ei murhetta, ei itkua eikä kipua ole enää oleva, sillä entinen on mennyt pois." (Ilm. 21:3–4)

Aamen.

Pastori Marko Kailasmaan saarna aikuistenleirin päätösjumalanpalveluksessa 9.7.2023 Siitamassa Orivedellä.

Nauhajumalanpalvelus 12.7.2020. Virret VK38: VK 206:1,4,6  SK 80:4  VK 343:1,2,10,11  SK 383:1-3  SK 385

Viidentenä sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, I vuosikerran epistolateksti

Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. 1 Piet. 3:18-22.

Pyhä kaste on ihmeellinen Jumalan armotoimi meitä syntisiä kohtaan. Apostoli Pietari lausuu: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." Otamme nyt kokoavasti esille kasteeseen liittyvistä lohdullisista asioista neljä. Nämä ovat kasteen kertakaikkisuus, kasteessa annetut objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat, lapseus ja uudestisyntyminen.

Kasteen kertakaikkisuus

Pyhä Jumalan sana sanoo: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:6). Ihminen voi siis saada elämänsä aikana vain yhden pätevän kasteen. Kristillistä kastetta ei voida toimittaa monta kertaa samalle ihmiselle, vaan vain kerran. Tämän, että kaste on yksi, ilmaisee ja vahvistaa paitsi yllä lainattu raamatunkohta, myös se tosiasia, että pyhä Raamattu käyttää kastetuksi tulemisesta sellaista kieliopin muotoa, aoristia, joka ilmaisee kertakaikkista tekemistä. Kun siis ihminen on kastettu, hän on tullut kertakaikkisesti kastetuksi, ja tämä tilanne kastetun kohdalla jatkuu pysyvänä hautaan ja iankaikkisuuteen asti miksikään muuttumatta.

Kun ihminen on saanut oikean kasteen eli hänet on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vettä käyttäen, niin kaikki sen jälkeiset muut "kasteet" on hylättävä syntinä ja jumalanpilkkana.

Kasteen kertakaikkisuutta Raamattu ei kytke uskon käsilläoloon. Esimerkkinä on Simon noita. Filippus oli hänet kastanut (Apt. 8:13). Simon ei ollut kuitenkaan ottanut kastetta vastaan oikealla mielellä, vaan oli jäänyt epäuskoonsa. Tosin hän oli uskonut Filippusta (Apt. 8:12-13), kuten Raamattu sanoo ja oli sen seurauksena mennyt kasteelle kuten toisetkin, mutta hän ei ollut löytänyt sydämensä aarteeksi Kristusta, vaan halusi sijoittaa rahansa kykyyn välittää muille taidon tehdä ihmeitä. Silloin apostoli Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä." (Apt. 8:20-23.) Pietari kehotti Simonia siis tekemään parannuksen eli muuttamaan mielensä, mutta ei käskenyt häntä menemään uudelle kasteelle. Kaste oli siis Jumalan kertakaikkisena tekona voimassa.

Voimassa on myös meidän kasteemme. Jos olemme lapsenuskosta langenneet, tulee meidän tehdä parannus ja palata siihen, mitä kerran kasteessa saimme. Kaste on Jumalan puolelta näet yhä voimassa.

Kasteen objektiiviset lahjat

Pyhä kaste on sellainen vesi, johon yhdistyy Jumalan sana eli Kristuksen asetus. Se ei ole siis pelkkää vettä, vaan se on, kuten Luther sanoo, "armorikas elämän vesi". Siinä on itse Kristus, ihmiskunnan Vapahtaja, kaikkine armoinensa persoonallisesti läsnä. Sanotaanhan Raamatussa, että "kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette hänet päällenne pukeneet" (Gal. 3:27).

Nyt on tarkka paikka se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen.

Toiset ajattelevat, että se on ihmisen usko, mutta silloinhan usko saisi kasteen aikaan ja kaikki kasteen lahjat lepäisivät uskon varassa ja itse asiassa kaste olisi tarpeeton, jos kaikki, mitä kaste antaa, tulisi kasteeseen uskosta. Silloinhan ihminen ei saisi mitään kasteesta, vaan hänellä olisi jo ennen kastetta kaikki niin, että hän voisi tuon kaiken panna uskostaan kasteeseen.

Se, mikä liittää Kristuksen kasteeseen, ei siis ole meidän uskomme, vaan se on Kristuksen sana. Sen vuoksi kasteessa ovat läsnä Jumalan armon objektiiviset, uskosta riippumattomat lahjat.

Näin kaste tuo meille Kristuksen kaikkine armonsa lahjoineen, ja kaste on taivaallinen aarreaitta. Mutta mikä paikka tässä on uskolla?

Usko on Pyhän Hengen synnyttämä toiminto, jolla ihminen ottaa omakohtaisesti vastaan nuo kasteen objektiiviset lahjat. Tällainen usko syntyy ilman ihmisen myötävaikutusta, yksin Jumalasta. Usko ei tee kastetta, ei perusta sitä, vaan usko perustuu kasteelle. Olemme jumalallisen salaisuuden edessä: kaste ei pelasta ilman uskoa ja kuitenkin se voidakseen pelastaa edellyttää uskoa. Kaste ei pelasta tehtynä tekona, kuten Simon noita uskoi, vaan vain silloin, jos kastettu uskolla ottaa vastaan kasteen lahjat. Sen uskon, mitä kaste edellyttää, se myös vaikuttaa tai vahvistaa sitä uskoa, joka on syntynyt ennen kastetta evankeliumin sanasta. Simon noita on esimerkki siitä, että ihminen voi ottaa oikean kasteen vastaan väärällä, epäuskoisella mielellä.

Siis kaikki, jotka ovat saaneet oikean kasteen, ovat kasteessa saaneet siihen sisältyvät objektiiviset lahjat eli Kristuksen ja hänen armonsa, mikä sisältää syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä kaikki on kasteessa, ja siinä kasteessa, minkä kastettu on jo saanut. Pyhä kaste on pelastuksen lähde. Siitä usko ammentaa armoa armon päälle, mutta epäusko jättää nämä taivaalliset lahjat käyttämättä.

Vaikka kaikki kastetut ovat kasteessaan saaneet tämän kaiken, niin vain ne pelastuvat, jotka sen uskolla omistavat. Ei ole näet mitään muuta tapaa ottaa vastaan omakohtainen pelastus kuin usko. "Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:16.)

Asian havainnollistamiseksi voimme verrata kastetta eteemme asetettuun ja katettuun juhlapöytään. Tämä pöytä ei ole vain Golgatalla Kristuksessa, vaan tämä kaikki on asetettu eteemme valmiina iankaikkisen elämän ateriana ja meille sanotaan, kuten Herran enkeli sanoi Elialle ja raamattu siitä kertoo: "'Nouse ja syö, sillä muutoin käy matka sinulle liian pitkäksi.' Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä Jumalan vuorelle, Hoorebille, asti." (1 Kun. 19:7-8) Kasteemme liiton varassa jaksamme kulkea koko lopun elämäämme, samalla kuitenkin saaden ravintoa myös muista armonvälineistä.

Lapseus ja liitto

Pyhä Raamattu puhuu lapseudesta eri merkityksissä, ja on tärkeätä osata erottaa ne toisistaan.

Olemme Jumalan lapsia luomisen nojalla. Ef. 3:15 lausuu Jumalasta: "... josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä." Niin siis luomisen nojalla Jumala on jokaisen ihmisen Isä. Mutta koska me olemme syntiin langenneita, me emme ole enää sitä, miksi Jumala meidät loi. Olemme kadottaneet Jumalan kuvan. Jeesus sanoikin aikansa juutalaisista, jotka eivät häneen uskoneet: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt." (Joh. 8:42)

Olemme lapsia myös lunastuksen nojalla. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." (Gal. 4:4-5) Kristuksen lunastustyö on hankkinut meille lapsenoikeuden.

Israelilaisista lihan puolesta apostoli Paavali lausuu: "Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Heillä oli siis monta etuisuutta pakanoihin verrattuna; niiden joukossa oli myös lapseus. Tämä lapseus koski Israelin kansaa sen nojalla, että Jumala oli ottanut sen kansakseen. Israel oli Jumalan "esikoispoika" (2 Moos. 4:22-23), Jumalan "omaisuus ennen kaikkia muita kansoja" (2 Moos. 19:5). Kuitenkin tämä suhde perustui Jumalan tekemään liittoon eikä se ilman uskoa pelastanut.

Se ei tehnyt israelilaisista sydämeltään Jumalan lapsia. Apostoli Paavali sanookin: "Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi." (Room. 9:8) Ja apostoli Pietari sanoo kastetta "hyvän omantunnon liitoksi" (1 Piet. 3:21). Luterilainen jumaluusoppinut Johannes Gerhard sanoo tästä: Tässä oleva kreikan sana eperooteema tarkoittaa "kysymystä ja vastausta, kuten niitä oli tapana käyttää sopimuksissa ja liitoissa, että toinen osapuoli kysyy ja toinen vastaa, minkä jälkeen liitto solmitaan. Tätä sanaa käytetään myös Vt:n septuaginta-käännöksessä, kun he halusivat sanoa tietyissä tapauksissa kysytyn Jumalan suulta; tähän tähtää myös pyhä Pietari, kun hän nimittää kastetta sellaiseksi kysymykseksi ja näin opettaa, että voimme kasteessa olla varmoja Jumalan armosta ja siis vastakin omistaa hyvän omantunnon." (Taufe, s. 57).

Samalla tavalla kuin oli ero epäuskoisen ja uskovan israelilaisen välillä, mitä lapseuteen tulee, on myös ero epäuskoisen kastetun ja uskovan kastetun välillä. Ihminen voi olla Jumalan lapseksi kastettu, hänen kansaansa eli seurakuntaansa kasteessa ulkonaisesti liitetty, niin että hänellä on lapseus ja liitot samaan tapaan kuin juutalaisilla oli, mutta jos hän ei usko, niin epäuskonsa tähden hän ei ole sydämeltään Jumalan lapsi eikä pelastu. Parannuksessa tällainen ihminen palaa uskossa kasteensa liittoon.

Varsinaisia Jumalan lapsia, niitä, jotka perivät iankaikkisen elämän, siis lapsia hengellisen syntymän perusteella, ovat vain ne, jotka uskovat.

Uudestisyntyminen

Jotkut, jotka tässä kysymyksessä ovat muuten aivan oikeassa opissa, tarkoittavat uudestisyntymisellä kasteen kertakaikkisuutta ja sen objektiivisia, uskosta riippumattomia lahjoja sekä lapseutta edellä mainitussa merkityksessä, siinä merkityksessä, mikä epäuskoisilla juutalaisillakin oli. Tällöin he katsovat, että uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Kantansa tueksi he viittaavat tuhlaajapoikavertaukseen; tuhlaajapoika oli isänsä poika silloinkin, kun ei ollut kotona, vaan oli vieraalla maalla. Tämä kanta on muuten oikea, mutta termi "uudestisyntyminen" ei ole oikea tästä asiasta.

Raamattu, Luther ja luterilainen tunnustus käyttää sanaa uudestisyntyminen toisessa merkityksessä sisällyttäen siihen eloon virkoamisen uskon kautta, puhuuhan Raamattu myös evankeliumin sanan kautta tapahtuvasta uudestisyntymisestä.

Ne, jotka rajaavat uudestisyntymisen pelkäksi kastetuksi tulemiseksi ilman eloon virkoamista uskon kautta, joutuvat sitten päättelemään, ettei evankeliumin sana uudestisynnytä. Sekin on tietyssä määrin johdonmukaista sen kanssa, ettei pelkän evankeliumin saarnan kautta, mikäli kaste ei ole edeltänyt sanaa tai seuraa sitä, tapahdu Jumalan kansaan liittämistä sellaisella ulkonaisella, objektiivisella tavalla, että voitaisiin sanoa kuten juutalaisista, että heidän on lapseus ja liitot jne. Kun kaste on saatu, voidaan osoittaa sekä muille ulospäin että itselle omalle sydämelle kuuluminen Jumalan kansaan. Tässä suhteessa kaste eroaa muista armonvälineistä. Liittäminen seurakunnan jäsenyyteen tapahtuu kasteessa. Siten kuvaa Apostolien teot lähetystyötä. Ja vanhat ovat nimittäneet kastetta alkamisen sakramentiksi antaen täten kasteelle erityisen painon tultaessa Jumalan seurakuntaan ja siinä elettäessä. Tällaisena välineenä ja peruuttamattomana, pysyvänä liittona kaste tarjoaa erityistä lohdutusta varsinkin ahdistuksen tilassa olevalle.

Paneudutaanpa hieman tarkemmin kysymykseen, mitä pyhä Raamattu tarkoittaa uudestisyntymisellä? Tämähän on ratkaisevan tärkeä asia.

Jeesus sanoo Nikodeemukselle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa... Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5) Jeesus puhuu sellaisesta uudestisyntymisestä, joka vie sisälle Jumalan valtakuntaan. Sillä, joka siis on uudestisyntynyt, on omanaan iankaikkinen elämä; hän on käynyt sisälle Jumalan valtakuntaan; ei vain ulkonaisesti ulkonaisen seurakunnan jäsenyyteen, vaan sisäisesti, hengellisesti. Luterilainen tunnustus samaistaa uskonvanhurskauden ja uudestisyntymisen ja sanoo, että me saamme Pyhän Hengen ja uuden elämän uskon kautta armonvälineiden vaikutuksesta: (TK 1948, s. 72,74,75,76,83,101,113-114. Puolustus IV,45-46,61,64-65,68,72,78; TK 1990, s. 97,99,107,124,135s. Puolustus IV,61,64,100,101,125,247, 249-251, 311.)

Tuhlaajapoika vieraalla maalla ollessaan oli kuollut isän kannalta. Sanoohan isä: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' (Luuk. 15:24.) "Minun poikani", siis isän lapsi, hän oli, mutta "kuollut", kunnes "virkosi eloon". Epäuskoiset ovat Jumalan lapsia luomisen ja lunastuksen nojalla, myös liiton nojalla,mikäli ovat kastettuja, mutta silti "synteihinsä kuolleita", joilla ei ole iankaikkista elämää itsessään, vaan joiden täytyy pelastuakseen saada uusi elämä Jumalalta eli uudestisyntyä. Nyt uudestisyntyminen raamatullisessa merkityksessä on juuri "eloon virkoamista". Kaste virvoittaa kuolleen eloon; onhan se armorikas elämänvesi, kuten Luther sanoo. Kaste ei vaikuta sitä kuitenkaan ilman uskoa, vaan uskon kautta. Epäuskossa elävää kastettua ei voida sanoa eloon vironneeksi, vaan häntä on pidettävä kuolleena.

Tuhlaajapojan eloon virkoaminen tapahtui, kun hän muisti, kuinka hyvä oli olla kotona. Isän rakkaus veti hänet takaisin kotiin ja antoi voiman paluuseen. Vertaus ei yksilöi, millä perusteella tuhlaajapoika näin muisti. Vt:ssa ei ollut kastetta, mutta oli muita armonvälineitä. Ut:ssa meillä on kaste, evankeliumin sana ja ehtoollinen. UT:n aikana tuhlaajapoika saa rohkeuden palata kotiin muistaessaan entistä osallisuuttaan näihin, ja hän voi vedota sekä kasteeseen ja sanaan, ja tultuaan takaisin kotiin osallistua myös ehtoollisen aterialle.

Kun kaste vaikuttaa uudestisyntymisen, se tekee kaksi asiaa. Ensiksi se hautaa meidät Kristuksen kanssa, sitten se herättää eloon hänen kanssaan (Room. 6:1ss). Jos ihminen epäuskollaan estää eloon heräämisen, ei ihminen ole tullut sisälle Jumalan valtakuntaan eikä hänellä ole elämää, vaan hän on hengellisesti kuollut. Vaikka kaikki paavilaiset munkit ja nunnat olivat oikealla kasteella kastettuja, mutta Kristukseen pukeutumisen sijasta luottivat kaapuihinsa, Luther sanoo, etteivät he ole uudestisyntyneitä. Sama meidän on sanottava oman maamme epäuskoisista kastetuista.

Luther määrittelee uudestisyntymisen Jumalan kuvan palautumiseksi. Kun ihminen menetti Jumalan kuvan, hän "kuolemalla kuoli". Kun hän saa sen takaisin, hän 'elämällä elää', hän virkoaa eloon. Hengellisesti kuollut ei ole Jumalan kuva, sillä Jumala ei ole kuollut, vaan meidän Jumalamme on iankaikkisesti elävä Jumala. Niin siis se, jonka Jumala uudesti luo eli uudesti synnyttää, on vironnut kuolemasta elämään. Ja tämä tapahtuu kasteessa, ei kuitenkaan vain kasteessa.

Ymmärtääksemme paremmin tätä asiaa, verratkaamme apostolien toimintaa ja Raamatun sanaa kasteesta "uudestisyntymisen pesona" (Tiit. 3:5). Apostolit alkoivat toimintansa kullakin paikkakunnalla saarnalla. Ja ne, jotka ottivat sanan vastaan, kastettiin. Apostoli Paavali kertoo, että korinttolaisilla ei ole monta isää, vaan hän sanoo: "Minä teidät synnytin evankeliumin kautta Jeesuksessa Kristuksessa" (1 Kor. 4:15). Paavali käyttää synnyttämisestä samaa kreikan sanaa kuin Jeesus Joh. 3:5:ssä (gennaoo). Lisäksi tämä sana on aoristissa. Apostoli tuo esille kirjeessään sen, ettei hän kastanut Korintossa kuin muutaman. Väline, jolla apostoli synnytti useimmat korintolaiset, oli siis evankeliumin sana.

Näin oli kaikkialla, missä apostolit saarnasivat ja missä seurakuntia syntyi. Silti apostoli Paavali voi muitta mutkitta sanoa kristityistä, että he ovat "pelastetut uudestisyntymisen peson kautta" (Tiit. 3:5). Siis heillekin, jotka jo ennen kastetta olivat sanasta uudestisyntyneitä, kaste oli uudestisyntymisen peso. Tässä voi olla ihmisjärjelle ristiriitaista, mutta se on Jumalan sanan opetus. Asia on helpompi ymmärtää, jos muistamme, että kaikkien armonvälineiden vaikutus on sama. Luterilainen tunnustus sanoo sanasta ja sakramentista: "Kummankin vaikutus on siis sama." (TK 1990, s. 186, 5).

Kastetta edeltävä evankeliumin sana ei vähennä eikä kumoa mitään kasteen voimasta eikä kasteen lahjasta. Myöskään kaste ei vähennä eikä kumoa mitään evankeliumin sanan voimasta eikä sen vaikutuksesta, vaan vaikuttaessaan samaa kumpikin vahvistaa toinen toisensa vaikutusta. Sillä tavoin Jumalan moninainen armo tulvailemalla tulvailee meille uudestisynnyttävällä, elämää antavalla voimallaan. Sanan luonteeseen kuuluu toistaminen, kaste toimitetaan vain kerran.

Jos kastettu lankeaa uskosta, hänestä kaikkoaa hengellinen elämä. Hän kuolee hengellisesti. Kun hän Jumalan armosta tulee parannukseen, hän virkoaa uudestaan eloon eli uudestisyntyy; toisin sanoen hän palaa siihen, mistä oli langennut, siis kasteensa varaan ja siihen sisällöltään samaan ja kasteessa tapahtuneeseen uudestisyntymiseen, mistä hän oli välillä joutunut kuoleman tilaan.

Apostoli Pietari kirjoittaa: "Olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta." (1 Piet. 1:23) Jotkut yrittävät selittää tämänkin kasteeksi sanan poissulkien - apostolin selvistä sanoista ja niiden tekstiyhteydestä välittämättä. Toiset katsovat, että tämä uudestisyntyminen on jotakin olemukseltaan erilaista kuin kasteen kautta uudestisyntyminen, koska tässä verbi ei ole nyt aoristissa, vaan perfektissä. He taas eivät tunne riittävästi kreikan kielioppia. Perfekti näet tuo esille joskus tapahtuneen asian ja esittää tämän asiantilan edelleen jatkuvana. Kun aoristi kiinnittää huomion tapahtuman kertakaikkisuuteen, niin perfekti kertoo asiantilan jatkumisesta. Pietari siis opettaa, että uskovat eivät ole vain joskus uudestisyntyneet ja tulleet uskoon, vaan heissä uskontila ja kerran saatu hengellinen elämä jatkuu. On myös huomattava, että Pietari ei tässä ulossulje asiasta kastetta; onhan siinäkin sana mukana ja kasteen lohdullinen, hyvä, elämää antava vaikutus pysyy sekin kautta koko elämän, mistä Pietari puhuu kirjeensä kolmannessa luvussa sanoen veden pelastavan kasteena (1 Piet. 3:21).

Markku Särelä